Miten se loppuisikaan ? Ei ihminen pysty muuttamaan itseään tunteettomaksi.
Kun suru ei lopu
Anonyymi-ap
50
1084
Vastaukset
Suru tulee kaikkien eteen.
Vaikka sitä ennen se seisoo taustalla.
Ei se lopu mutta se muuttuu.
Tuska muuttuu kaipaukseksi.
Sekä kiitollisuudeksi siitä kaikesta mitä saimme yhdessä nähdä ja tuntea.- Anonyymi
Niin, kiitollisuudeksi siitä, mitä kaikkea saimme yhdessä kokea ja tuntea!
- Anonyymi
Ei ole muuttunut. On yhtä aika tuska, suru ja kaipaus.
- Anonyymi
Ei surusta voi kukaan sanoa mitään yleispätevää. Jokaisen suru on erilainen.
Kliseet ei suruun auta. - Anonyymi
Itken, itken ja itken. Elämäni ainoa valo ja ilo, tuki ja turva oli puolisoni,
joka yllättäen menehtyi. Hän oli niin hyvä ja elämänhaluinen ihminen.
Ei hän olisi halunnut kuolla vielä inhimillisesti ottaen suhteellisen nuorena
pian eläkkeelle jäätyään enkä minä olisi halunnut menettää häntä.
Olen täysin murtunut. Kaikki kävi niin nopeasti ja lääkäreistä jäi kummallinen
olo. Ei kerrottu mikä tilanne on. Sain väärän kuvan. Kuolema tuli shokkina.
Viimeinen tapaaminen, kun puolisoni olisi vielä tajunnut, että olen läsnä
kiellettiin - siis häneltä ja minulta. En saanut mennä katsomaan ja pitämään
kädestä ja halaamaan, olemaan läsnä. Olen varma, että puolisoni olisi
halunnut sitä. Se evättiin meiltä. Enää ei ole koskaan mahdollisuutta.
Ja lääkärit puhuvat "hyvästä kuolemasta".- Anonyymi
Otan osaa. Minäkin itken ja kaipaan niin paljon, ettei sanoja löydy, vaikka aikaa mennyt
jo kohta kaksi vuotta. Miten pääsen tästä eteenpäin ? Huonolla kohtelulla minusta tehtiin tunnevammainen jo lapsena. Sitten tapasin maailman parhaimman ihmisen, jonka kanssa
sain elää onnellisena yli kaksi vuosikymmentä vuotta, kun kaikki päättyi yht'äkkiä
yllättäen. En varmaankaan toivu koskaan.
- Anonyymi
On niin lohduttoman yksin, kun kuolema yht'äkkiä vie elämänkumppanin,
joka on ollut kaikki kaikessa. Ei jaksaisi elää enää.- Anonyymi
Tässäkin varoittava esimerkki siitä, kun yksi ihminen on ollut kaikki.
Vaikka olisi kuinka ihana ja rakas puoliso, pitää olla koko ajan muutakin elämää. En tarkoita sivusuhteita, vaan omia harrastuksia ja ystäviä.
Kyllä sinäkin kuitenkin tuosta vielä ylös pääset, kunhan vähän kuluu aikaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäkin varoittava esimerkki siitä, kun yksi ihminen on ollut kaikki.
Vaikka olisi kuinka ihana ja rakas puoliso, pitää olla koko ajan muutakin elämää. En tarkoita sivusuhteita, vaan omia harrastuksia ja ystäviä.
Kyllä sinäkin kuitenkin tuosta vielä ylös pääset, kunhan vähän kuluu aikaa.Moni hakee heti uuden kumppanin, jopa vanhukset. Laulaja Eino Grönin vaimo eli vielä hoitokodissa kun Eikka riiasi jo 85-vuotiaana uuden naikkosen kanssa. Joillakin sitä viriiliyttä riittää vaan aina.
- Anonyymi
Ihmisellä voi olla "muuta elämää" vaikka kuinka paljon,
mutta sitä läheisintä ja rakkainta ihmistä ei korvaa kukaan.
Vaikka olisi 1000 ihmistä ympärillä ja harrastuksia
tuntee olevansa yksin.- Anonyymi
Niin, ei tietenkään kukaan menetettyä rakkainta voi korvata. Mutta itse voi silti elää hyvää elämää ja moni jopa löytää uuden entistäkin paremman kumppanin ja elämän. Ei korvaamaan mitään vaan ihan uudenlaiseen elämään.
Itse olen kokenut kaksi puolison kuolemaa. Parhaita olivat olleet molemmat. Silti elän elämäni
onnellisinta aikaa juuri nyt, muuta ei ole.
- Anonyymi
Löysin "Elämäni Ihmisen" ihmisen isolla iillä,, jonka rinnalla kaikki muut
tuntuisivat korvikkeelta. - Anonyymi
Suru on armoton.
- Anonyymi
Onhan se. Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ei surukaan ainakaan samanlaisena.
- Anonyymi
Suru on niin vahvana läsnä , puolison kuolemasta 1 v 5 kk. Rakkaus ei kuole koskaan, ikävä joka päiväinen. Välillä tuska lyö pintaan, toisinaan voi jo hengittää ja muistella yhteistä aikaa ilman kyyneleitä.
Kukaan ei korvaa toista ihmistä, kukaan ei voi tietää toisen surusta, suru aika meillä jokaisella omansa.- Anonyymi
Samoin minullakin suru on voimakkaasti läsnä joka hetki. Rakas puolisoni,
kaikkeni, menehtyi yllättäen viime vuoden lopulla, olen edelleen järkytyksen ja suuren
surun vallassa yksinäisenä, ystäväni kuolivat melko nuorina.
Itken joka päivä, joskus monta kertaa. Annan itkun tulla, muutakaan helpotusta ei ole
eikä itkukaan helpota menetyksen tuskaa kuin korkeintaan hetkeksi ihan vähän.
Oikeastaan itkussa tuska voimistuu.
Joku tuttuni on ihmetellyt "itketkö sinä v i e l ä, mene ammattiauttajalle !"
En aio mennä. Tuskinpa ammattiauttajat eivät pystyvät mitään "hokkuspokkus-temppuja tekemään.
Kyllä järkeni sanoo, että puolisoni on kuollut, mutta sydän ei ymmärrä.
Sydän itkee enkä pysty tunteitani kuolettamaan enkä haluakaan.
Kenenkään on turha puhua toisten puolesta miten suru muuttaa muotoaan ja helpottaa.
Suru voi myös syvetä ja voimistua, kun ikävä ja kaipaus kasvaa.
Minulle on käynyt niin. Tulevaisuudesta en tiedä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin minullakin suru on voimakkaasti läsnä joka hetki. Rakas puolisoni,
kaikkeni, menehtyi yllättäen viime vuoden lopulla, olen edelleen järkytyksen ja suuren
surun vallassa yksinäisenä, ystäväni kuolivat melko nuorina.
Itken joka päivä, joskus monta kertaa. Annan itkun tulla, muutakaan helpotusta ei ole
eikä itkukaan helpota menetyksen tuskaa kuin korkeintaan hetkeksi ihan vähän.
Oikeastaan itkussa tuska voimistuu.
Joku tuttuni on ihmetellyt "itketkö sinä v i e l ä, mene ammattiauttajalle !"
En aio mennä. Tuskinpa ammattiauttajat eivät pystyvät mitään "hokkuspokkus-temppuja tekemään.
Kyllä järkeni sanoo, että puolisoni on kuollut, mutta sydän ei ymmärrä.
Sydän itkee enkä pysty tunteitani kuolettamaan enkä haluakaan.
Kenenkään on turha puhua toisten puolesta miten suru muuttaa muotoaan ja helpottaa.
Suru voi myös syvetä ja voimistua, kun ikävä ja kaipaus kasvaa.
Minulle on käynyt niin. Tulevaisuudesta en tiedä mitään.Suru on muutakin kuin tunne. Se on myös ja enemmänkin käyttäytymistä. Jos tunteelle ei voikaan paljoa, käyttäytymiselle voi tai aikuisen ainakin pitäisi voida.
Elämäni valo, maailman paras ja ihanin ihminen on kuollut. Kuinka häntä rakastankaan! Niin, kyllä, kyllä. Mutta kun kukaan ei sitä rakkautta ota vastaan eikä vastarakkautta ei tule, se omakin rakkaus haalenee. Kunnioitus voi silti säilyä, kiitollisuus siitä, mitä oli. Ei sitä itkeä tarvitse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suru on muutakin kuin tunne. Se on myös ja enemmänkin käyttäytymistä. Jos tunteelle ei voikaan paljoa, käyttäytymiselle voi tai aikuisen ainakin pitäisi voida.
Elämäni valo, maailman paras ja ihanin ihminen on kuollut. Kuinka häntä rakastankaan! Niin, kyllä, kyllä. Mutta kun kukaan ei sitä rakkautta ota vastaan eikä vastarakkautta ei tule, se omakin rakkaus haalenee. Kunnioitus voi silti säilyä, kiitollisuus siitä, mitä oli. Ei sitä itkeä tarvitse.Miten sitä nyt sitten alkaisi käyttäytyä ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitä nyt sitten alkaisi käyttäytyä ?
Ihan tavallisesti. Itkun vollotukset voi lopettaa ja voi alkaa tarttua arjen askareisiin ja vähän pyhäpuuhiinkin. Katse tulevaisuuteen, mitä kivaa tänään, huomenna...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan tavallisesti. Itkun vollotukset voi lopettaa ja voi alkaa tarttua arjen askareisiin ja vähän pyhäpuuhiinkin. Katse tulevaisuuteen, mitä kivaa tänään, huomenna...
Onpa sinun surusi helppoa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa sinun surusi helppoa !
Helppoa tai vaikeaa, mutta ei elämä loputtomalla suremisella parane. Hyvä on välillä panna piste suremiselle ja vaihtaa parempiin tunnelmiin. Se ei ole kielletty.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa sinun surusi helppoa !
Ei ole helppoa vaan päinvastoin niin vaikeaa, ettei sitä halua jatkaa. Siksi lopetin mihinkään hyvään johtamattoman suremisen ja vaihdoin paremman tulevaisuuden suunnitteluun. On kannattanut, elämä on hyvää, kun siitä tekee hyvää.
- Anonyymi
Rakkauteni ei ole yhtään haalennut. Rakkaus ja kaipaus vain vahvistuu
ja suru syvenee. - Anonyymi
Kun on ikää ja itse on seuraavana vuorossa ei suru hellitä.
Ei ole mitään mikä antaisi toivoa. Kaikki hyvä on loppunut. - Anonyymi
Kyllä pystyy demokratian voimin. Se on eksytyksen henkeä ja täysin ansaittu.
- Anonyymi
Oletko henkisessä tasapainossa ?
- Anonyymi
Nykyihmiset eivät kestä mitään. Aikoinaan oli pakko kestää, ei jäädä märehtimään. Työ auttoi, esim sodassa miehensä menettäneet naiset raatoivat töitä vaan, samoin isä jos poika kuoli. Nyt pohditaan, vatvotaan, syödään hullujen psykiatrien määräämiä vammauttavia psyykemömmöjä, käydään kajahtaneiden terapeuttien luona.
- Anonyymi
Vanhat ei jaksa raataa töitä. He kuolevat suruunsa.
- Anonyymi
Täysin samaa mieltä.
Yleensä noi surun lässyttäjät suureen ääneen on elänyt helpon elämän, ei ne ole nähnyt ikinä nälkää, kylmyyttä tai joutuneet edes odottamaan lääkärinaikaa kuukausitolkulla tuskissa. Yleensä näillä helpon elämän ihmisillä on järjetön tuuri kaikissa asioissa tai rikas suku tai sekä että. Ei ne oikeesti tajua että monella ihmisellä on suru JOKA päivä kun joutuu miettimään riittääkö tänään ruoka perheelle tai katkeeko sähköt. Menis vtt...mariseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täysin samaa mieltä.
Yleensä noi surun lässyttäjät suureen ääneen on elänyt helpon elämän, ei ne ole nähnyt ikinä nälkää, kylmyyttä tai joutuneet edes odottamaan lääkärinaikaa kuukausitolkulla tuskissa. Yleensä näillä helpon elämän ihmisillä on järjetön tuuri kaikissa asioissa tai rikas suku tai sekä että. Ei ne oikeesti tajua että monella ihmisellä on suru JOKA päivä kun joutuu miettimään riittääkö tänään ruoka perheelle tai katkeeko sähköt. Menis vtt...mariseen.Ootpa typerä.
- Anonyymi
Olen tiennyt jo pidemmän aikaa että ainut toimiva lääke suruun olisi kuolla itsekkin.
- Anonyymi
Samoin ja toivon, että kuolen, olen jo vanhakin.
- Anonyymi
Muutoksen nimihän on kuitenkin radekmoralisointuminen
- Anonyymi
Suru syvenee, kun kaipaus kasvaa. Aika ei helpota yhtään.
- Anonyymi
Aika voi pahentaa surua, kun kaipaus tulee voimakkaammaksi.
- Anonyymi
Ikävöinti on kaikkein pahinta elämässä, kun yksin jää.
- Anonyymi
Näin on. Valitettavasti.
- Anonyymi
Läheisen menetys on täystyrmäys.
- Anonyymi
Mutta siitä selviää!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta siitä selviää!
Eläkeiässä ei ennalleen tule enää. Toivoo, että itsekin saisi lähteä,
kun elämä on täysin tyhjää. Vaikka olisi ihmisiä ympärillä on yksin
ja yksinäinen.
- Anonyymi
Suren niin paljon. En pysty nukkumaan.
- Anonyymi
Helpottaa hiukan kun suuntautuu auttamaan ihmisiä lopuksi loppuikänsä. Tähän pyrin niillä parilla käpälällä, jotka olen syntymässä lahjaksi saanut.
- Anonyymi
Tunteettomaksi ei tarvitse muuttua. Mutta suuresta surusta voi kehittää suuren kiitollisuuden siitä, että on ollut rakastettu ja on itse saanut rakastaa.
- Anonyymi
Joulukuun 23.12.24 minusta katosi puolet, tai ehkä enemmänkin. Olen niin yksin ja surun murtama. Tuntuu mahdottomalta ajatus, että koskaan enää voisin olla onnellinen. Aikaa on kulunut vasta vähän, mutta hän oli tärkeintä elämässäni. Sydäntä särkee ja tuntuu että hengittäminenkin on vaikeaa.
- Anonyymi
Miten sinä voit nyt ? Kamppailen itsekin surun kanssa, toista vuotta.
Tuntuu, että muserrun tajuttomaksi. Koskee niin paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sinä voit nyt ? Kamppailen itsekin surun kanssa, toista vuotta.
Tuntuu, että muserrun tajuttomaksi. Koskee niin paljon.Olo vain huononee. Mikään ei kiinnosta, en voi käsittää, että hän on lopullisesti pois. Olen niin yksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olo vain huononee. Mikään ei kiinnosta, en voi käsittää, että hän on lopullisesti pois. Olen niin yksin.
Sama minulla. Ei päivääkään, etten itkisi surusta ja ikävästä, joka on niin valtava,
etten sen yli pääse enkä odotakaan pääseväni. Miten voisinkaan lakata
kaipaamasta ihmistä, jota rakastan edelleen yli kaiken ja joka oli kaikkeni.
Kaikkeni. Havahdun joka päivä yksinäisyydessäni ajattelemaan voiko tämä olla totta.
En voi koskaan enää halata häntä, en voi koskaan puhua sanaakaan hänen
kanssaan. Ei mitään ole. Ei ketään ole. Kaikki ihanat muistot tekevät niin kipeää,
että ratkean itkemään.
Haluaisin tavata jonkun samaa kokevan. Ehkä se voisi jollainen lailla tuoda
pientä lohtua hetkeksi molemminpuolin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olo vain huononee. Mikään ei kiinnosta, en voi käsittää, että hän on lopullisesti pois. Olen niin yksin.
Mitä ikäluokkaa sinä olet ? Ei ole pakko kertoa tietenkään Puolisoni oli minua lähes
kuusi vuotta nuorempi. 70-vuotias "vasta". Hänen äkillinen menehtymisensä oli
shokki minulle, josta en toivu. Olen ajatellut, että lopetan syömisen niin kuolen
pois. Jokainen yksinäinen päivä on hirvittävän raskas. En halua elää ilman
rakasta ihmistäni, jonka kanssa olimme hyvin läheiset ja toisiimme kiintyneet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ikäluokkaa sinä olet ? Ei ole pakko kertoa tietenkään Puolisoni oli minua lähes
kuusi vuotta nuorempi. 70-vuotias "vasta". Hänen äkillinen menehtymisensä oli
shokki minulle, josta en toivu. Olen ajatellut, että lopetan syömisen niin kuolen
pois. Jokainen yksinäinen päivä on hirvittävän raskas. En halua elää ilman
rakasta ihmistäni, jonka kanssa olimme hyvin läheiset ja toisiimme kiintyneet.Minä koen jääneeni totaaliseen tyhjyyteen. Elämässäni ei ole enää
kiintopisteettä. Se kiintopiste oli puolisoni. Hän oli minun perheeni.
Mitään ei ole enää. Ei tee mieli herätä aamuisin. Ikääntyneenä
minulla ei ole enää mitään odotettavaa. Ei mitään sellaista, jota haluaisin.
Mihinkään asiaan ei herää kiinnostusta ja olen lievästi liikuntarajoitteinenkin
ja sydänhäiriöinen. Minkäänlainen sosiaaliseen elämään osallistuminen
ei tule kysymykseen.
Koska ainoaa merkityksellistä ihmistäni en voi saada takaisin
toivoisin itsekin kuolevani. Itken paljon, ei ole mitään muutakaan,
mikä edes hetkeksi helpottaisi.
Ystäviäkään ei ole. Heidätkin on kuolema vienyt. Veisipä minutkin.
- Anonyymi
Minun kohdallani suru ei lopu, koska ikävä ei lopu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121431
Se helpottaisi oloa jos
Se toinen tietäisi että molemmat tykkäämme toisistamme. Se on asia mikä vaivaa ja ahdistaa minua vaikka tilanne olisikin881287Palsta kysely..
Mikä on mielestäsi hyvä ikäero parisuhteessa? Tulevassa/kuvitteellisessa tulevaisuuden suhteessa, voisitko harkita ”ott1341028- 68964
- 39887
- 71863
- 97857
- 75836
Haluaisin nainen vain välillä heilutella peittoa sinun kanssa
Mutta kuitenkin oltaisiin uskollisia toisillemme.53807Ihmeellistä millaisissa tilanteissa ajatukset kulkuun sinuun
Eilen seurasin kun ihmiset ajoivat kaupan parkkipaikalle ja menivät yhdessä kauppaan. Iski jotenkin ikävä. Mietin että39764