Kun suru ei lopu

Niin, kiitollisuudeksi siitä, mitä kaikkea saimme yhdessä kokea ja tuntea!

Otan osaa. Minäkin itken ja kaipaan niin paljon, ettei sanoja löydy, vaikka aikaa mennyt
jo kohta kaksi vuotta. Miten pääsen tästä eteenpäin ? Huonolla kohtelulla minusta tehtiin tunnevammainen jo lapsena. Sitten tapasin maailman parhaimman ihmisen, jonka kanssa
sain elää onnellisena yli kaksi vuosikymmentä vuotta, kun kaikki päättyi yht'äkkiä
yllättäen. En varmaankaan toivu koskaan.

Anonyymi kirjoitti:

Otan osaa. Minäkin itken ja kaipaan niin paljon, ettei sanoja löydy, vaikka aikaa mennyt
jo kohta kaksi vuotta. Miten pääsen tästä eteenpäin ? Huonolla kohtelulla minusta tehtiin tunnevammainen jo lapsena. Sitten tapasin maailman parhaimman ihmisen, jonka kanssa
sain elää onnellisena yli kaksi vuosikymmentä vuotta, kun kaikki päättyi yht'äkkiä
yllättäen. En varmaankaan toivu koskaan.

Lue lisää

Niitä maailman parhaita ihmisiä on ollut varmaan aika monta, sillä minäkin tapasin maailman parhaan ihmisen ja sitten vielä sitä parastakin paremman.

Tässäkin varoittava esimerkki siitä, kun yksi ihminen on ollut kaikki.
Vaikka olisi kuinka ihana ja rakas puoliso, pitää olla koko ajan muutakin elämää. En tarkoita sivusuhteita, vaan omia harrastuksia ja ystäviä.

Kyllä sinäkin kuitenkin tuosta vielä ylös pääset, kunhan vähän kuluu aikaa.

Anonyymi kirjoitti:

Tässäkin varoittava esimerkki siitä, kun yksi ihminen on ollut kaikki.
Vaikka olisi kuinka ihana ja rakas puoliso, pitää olla koko ajan muutakin elämää. En tarkoita sivusuhteita, vaan omia harrastuksia ja ystäviä.

Kyllä sinäkin kuitenkin tuosta vielä ylös pääset, kunhan vähän kuluu aikaa.

Lue lisää

Moni hakee heti uuden kumppanin, jopa vanhukset. Laulaja Eino Grönin vaimo eli vielä hoitokodissa kun Eikka riiasi jo 85-vuotiaana uuden naikkosen kanssa. Joillakin sitä viriiliyttä riittää vaan aina.

Anonyymi kirjoitti:

Tässäkin varoittava esimerkki siitä, kun yksi ihminen on ollut kaikki.
Vaikka olisi kuinka ihana ja rakas puoliso, pitää olla koko ajan muutakin elämää. En tarkoita sivusuhteita, vaan omia harrastuksia ja ystäviä.

Kyllä sinäkin kuitenkin tuosta vielä ylös pääset, kunhan vähän kuluu aikaa.

Lue lisää

Ei ne omat harrasrukset ja ystävät korvaa sitä kaikkein rakkainta ja tärkeintä kenen kanssa jokapäiväisen arjen on jakanut.
Minulla loppui kiinnostus myös harrastuksiini kun rakkaani kuoli. Muutama ystävä on, mutta ei he vie pois aitä täydellistä yksinäisyydentunnetta jota koen.. Jaoin mieheni kanssa kaikki ajatukseni ja tunteeni. Koko elämäni

Niin, ei tietenkään kukaan menetettyä rakkainta voi korvata. Mutta itse voi silti elää hyvää elämää ja moni jopa löytää uuden entistäkin paremman kumppanin ja elämän. Ei korvaamaan mitään vaan ihan uudenlaiseen elämään.

Itse olen kokenut kaksi puolison kuolemaa. Parhaita olivat olleet molemmat. Silti elän elämäni
onnellisinta aikaa juuri nyt, muuta ei ole.

Onhan se. Mutta mikään ei kestä ikuisesti, ei surukaan ainakaan samanlaisena.

Samoin minullakin suru on voimakkaasti läsnä joka hetki. Rakas puolisoni,
kaikkeni, menehtyi yllättäen viime vuoden lopulla, olen edelleen järkytyksen ja suuren
surun vallassa yksinäisenä, ystäväni kuolivat melko nuorina.
Itken joka päivä, joskus monta kertaa. Annan itkun tulla, muutakaan helpotusta ei ole
eikä itkukaan helpota menetyksen tuskaa kuin korkeintaan hetkeksi ihan vähän.
Oikeastaan itkussa tuska voimistuu.
Joku tuttuni on ihmetellyt "itketkö sinä v i e l ä, mene ammattiauttajalle !"
En aio mennä. Tuskinpa ammattiauttajat eivät pystyvät mitään "hokkuspokkus-temppuja tekemään.
Kyllä järkeni sanoo, että puolisoni on kuollut, mutta sydän ei ymmärrä.
Sydän itkee enkä pysty tunteitani kuolettamaan enkä haluakaan.
Kenenkään on turha puhua toisten puolesta miten suru muuttaa muotoaan ja helpottaa.
Suru voi myös syvetä ja voimistua, kun ikävä ja kaipaus kasvaa.
Minulle on käynyt niin. Tulevaisuudesta en tiedä mitään.

Anonyymi kirjoitti:

Samoin minullakin suru on voimakkaasti läsnä joka hetki. Rakas puolisoni,
kaikkeni, menehtyi yllättäen viime vuoden lopulla, olen edelleen järkytyksen ja suuren
surun vallassa yksinäisenä, ystäväni kuolivat melko nuorina.
Itken joka päivä, joskus monta kertaa. Annan itkun tulla, muutakaan helpotusta ei ole
eikä itkukaan helpota menetyksen tuskaa kuin korkeintaan hetkeksi ihan vähän.
Oikeastaan itkussa tuska voimistuu.
Joku tuttuni on ihmetellyt "itketkö sinä v i e l ä, mene ammattiauttajalle !"
En aio mennä. Tuskinpa ammattiauttajat eivät pystyvät mitään "hokkuspokkus-temppuja tekemään.
Kyllä järkeni sanoo, että puolisoni on kuollut, mutta sydän ei ymmärrä.
Sydän itkee enkä pysty tunteitani kuolettamaan enkä haluakaan.
Kenenkään on turha puhua toisten puolesta miten suru muuttaa muotoaan ja helpottaa.
Suru voi myös syvetä ja voimistua, kun ikävä ja kaipaus kasvaa.
Minulle on käynyt niin. Tulevaisuudesta en tiedä mitään.

Lue lisää

Suru on muutakin kuin tunne. Se on myös ja enemmänkin käyttäytymistä. Jos tunteelle ei voikaan paljoa, käyttäytymiselle voi tai aikuisen ainakin pitäisi voida.

Elämäni valo, maailman paras ja ihanin ihminen on kuollut. Kuinka häntä rakastankaan! Niin, kyllä, kyllä. Mutta kun kukaan ei sitä rakkautta ota vastaan eikä vastarakkautta ei tule, se omakin rakkaus haalenee. Kunnioitus voi silti säilyä, kiitollisuus siitä, mitä oli. Ei sitä itkeä tarvitse.

Anonyymi kirjoitti:

Suru on muutakin kuin tunne. Se on myös ja enemmänkin käyttäytymistä. Jos tunteelle ei voikaan paljoa, käyttäytymiselle voi tai aikuisen ainakin pitäisi voida.

Elämäni valo, maailman paras ja ihanin ihminen on kuollut. Kuinka häntä rakastankaan! Niin, kyllä, kyllä. Mutta kun kukaan ei sitä rakkautta ota vastaan eikä vastarakkautta ei tule, se omakin rakkaus haalenee. Kunnioitus voi silti säilyä, kiitollisuus siitä, mitä oli. Ei sitä itkeä tarvitse.

Lue lisää

Miten sitä nyt sitten alkaisi käyttäytyä ?

Anonyymi kirjoitti:

Miten sitä nyt sitten alkaisi käyttäytyä ?

Ihan tavallisesti. Itkun vollotukset voi lopettaa ja voi alkaa tarttua arjen askareisiin ja vähän pyhäpuuhiinkin. Katse tulevaisuuteen, mitä kivaa tänään, huomenna...

Anonyymi kirjoitti:

Ihan tavallisesti. Itkun vollotukset voi lopettaa ja voi alkaa tarttua arjen askareisiin ja vähän pyhäpuuhiinkin. Katse tulevaisuuteen, mitä kivaa tänään, huomenna...

Onpa sinun surusi helppoa !

Anonyymi kirjoitti:

Onpa sinun surusi helppoa !

Helppoa tai vaikeaa, mutta ei elämä loputtomalla suremisella parane. Hyvä on välillä panna piste suremiselle ja vaihtaa parempiin tunnelmiin. Se ei ole kielletty.

Anonyymi kirjoitti:

Onpa sinun surusi helppoa !

Ei ole helppoa vaan päinvastoin niin vaikeaa, ettei sitä halua jatkaa. Siksi lopetin mihinkään hyvään johtamattoman suremisen ja vaihdoin paremman tulevaisuuden suunnitteluun. On kannattanut, elämä on hyvää, kun siitä tekee hyvää.

Oletko henkisessä tasapainossa ?

Vanhat ei jaksa raataa töitä. He kuolevat suruunsa.

Täysin samaa mieltä.
Yleensä noi surun lässyttäjät suureen ääneen on elänyt helpon elämän, ei ne ole nähnyt ikinä nälkää, kylmyyttä tai joutuneet edes odottamaan lääkärinaikaa kuukausitolkulla tuskissa. Yleensä näillä helpon elämän ihmisillä on järjetön tuuri kaikissa asioissa tai rikas suku tai sekä että. Ei ne oikeesti tajua että monella ihmisellä on suru JOKA päivä kun joutuu miettimään riittääkö tänään ruoka perheelle tai katkeeko sähköt. Menis vtt...mariseen.

Anonyymi kirjoitti:

Täysin samaa mieltä.
Yleensä noi surun lässyttäjät suureen ääneen on elänyt helpon elämän, ei ne ole nähnyt ikinä nälkää, kylmyyttä tai joutuneet edes odottamaan lääkärinaikaa kuukausitolkulla tuskissa. Yleensä näillä helpon elämän ihmisillä on järjetön tuuri kaikissa asioissa tai rikas suku tai sekä että. Ei ne oikeesti tajua että monella ihmisellä on suru JOKA päivä kun joutuu miettimään riittääkö tänään ruoka perheelle tai katkeeko sähköt. Menis vtt...mariseen.

Lue lisää

Ootpa typerä.

Samoin ja toivon, että kuolen, olen jo vanhakin.

Anonyymi kirjoitti:

Samoin ja toivon, että kuolen, olen jo vanhakin.

Minäkin halaisin mennä pois tästä elämästä. Tärkein ihminen kuoli. Elämä ei ole mitään ilman häntä. Olen 50v,mutta elämäni on ohi.

Näin on. Valitettavasti.

Mutta siitä selviää!

Anonyymi kirjoitti:

Mutta siitä selviää!

Eläkeiässä ei ennalleen tule enää. Toivoo, että itsekin saisi lähteä,
kun elämä on täysin tyhjää. Vaikka olisi ihmisiä ympärillä on yksin
ja yksinäinen.

Miten sinä voit nyt ? Kamppailen itsekin surun kanssa, toista vuotta.
Tuntuu, että muserrun tajuttomaksi. Koskee niin paljon.

Anonyymi kirjoitti:

Miten sinä voit nyt ? Kamppailen itsekin surun kanssa, toista vuotta.
Tuntuu, että muserrun tajuttomaksi. Koskee niin paljon.

Olo vain huononee. Mikään ei kiinnosta, en voi käsittää, että hän on lopullisesti pois. Olen niin yksin.

Anonyymi kirjoitti:

Olo vain huononee. Mikään ei kiinnosta, en voi käsittää, että hän on lopullisesti pois. Olen niin yksin.

Sama minulla. Ei päivääkään, etten itkisi surusta ja ikävästä, joka on niin valtava,
etten sen yli pääse enkä odotakaan pääseväni. Miten voisinkaan lakata
kaipaamasta ihmistä, jota rakastan edelleen yli kaiken ja joka oli kaikkeni.
Kaikkeni. Havahdun joka päivä yksinäisyydessäni ajattelemaan voiko tämä olla totta.
En voi koskaan enää halata häntä, en voi koskaan puhua sanaakaan hänen
kanssaan. Ei mitään ole. Ei ketään ole. Kaikki ihanat muistot tekevät niin kipeää,
että ratkean itkemään.
Haluaisin tavata jonkun samaa kokevan. Ehkä se voisi jollainen lailla tuoda
pientä lohtua hetkeksi molemminpuolin.

Anonyymi kirjoitti:

Olo vain huononee. Mikään ei kiinnosta, en voi käsittää, että hän on lopullisesti pois. Olen niin yksin.

Mitä ikäluokkaa sinä olet ? Ei ole pakko kertoa tietenkään Puolisoni oli minua lähes
kuusi vuotta nuorempi. 70-vuotias "vasta". Hänen äkillinen menehtymisensä oli
shokki minulle, josta en toivu. Olen ajatellut, että lopetan syömisen niin kuolen
pois. Jokainen yksinäinen päivä on hirvittävän raskas. En halua elää ilman
rakasta ihmistäni, jonka kanssa olimme hyvin läheiset ja toisiimme kiintyneet.

Anonyymi kirjoitti:

Mitä ikäluokkaa sinä olet ? Ei ole pakko kertoa tietenkään Puolisoni oli minua lähes
kuusi vuotta nuorempi. 70-vuotias "vasta". Hänen äkillinen menehtymisensä oli
shokki minulle, josta en toivu. Olen ajatellut, että lopetan syömisen niin kuolen
pois. Jokainen yksinäinen päivä on hirvittävän raskas. En halua elää ilman
rakasta ihmistäni, jonka kanssa olimme hyvin läheiset ja toisiimme kiintyneet.

Lue lisää

Minä koen jääneeni totaaliseen tyhjyyteen. Elämässäni ei ole enää
kiintopisteettä. Se kiintopiste oli puolisoni. Hän oli minun perheeni.
Mitään ei ole enää. Ei tee mieli herätä aamuisin. Ikääntyneenä
minulla ei ole enää mitään odotettavaa. Ei mitään sellaista, jota haluaisin.
Mihinkään asiaan ei herää kiinnostusta ja olen lievästi liikuntarajoitteinenkin
ja sydänhäiriöinen. Minkäänlainen sosiaaliseen elämään osallistuminen
ei tule kysymykseen.
Koska ainoaa merkityksellistä ihmistäni en voi saada takaisin
toivoisin itsekin kuolevani. Itken paljon, ei ole mitään muutakaan,
mikä edes hetkeksi helpottaisi.
Ystäviäkään ei ole. Heidätkin on kuolema vienyt. Veisipä minutkin.

Anonyymi kirjoitti:

Mitä ikäluokkaa sinä olet ? Ei ole pakko kertoa tietenkään Puolisoni oli minua lähes
kuusi vuotta nuorempi. 70-vuotias "vasta". Hänen äkillinen menehtymisensä oli
shokki minulle, josta en toivu. Olen ajatellut, että lopetan syömisen niin kuolen
pois. Jokainen yksinäinen päivä on hirvittävän raskas. En halua elää ilman
rakasta ihmistäni, jonka kanssa olimme hyvin läheiset ja toisiimme kiintyneet.

Lue lisää

Olen viisikymppinen. Mieheni oli minun parhain ystäväni, tukijani, ymmärsi minua, rakasti minua. Lapsia ei ole eikä juuri ketään. Muutama ystävä ja äiti. Olen niin yksin. Elän kuin jossain epätodellisuudessa. Ei tämä voi olla totta. Herään uniltani ja vapisen kun tajuan herääväni elämään jossa häntä ei ole. En jaksa. Haluan pois täältä

Anonyymi kirjoitti:

Olen viisikymppinen. Mieheni oli minun parhain ystäväni, tukijani, ymmärsi minua, rakasti minua. Lapsia ei ole eikä juuri ketään. Muutama ystävä ja äiti. Olen niin yksin. Elän kuin jossain epätodellisuudessa. Ei tämä voi olla totta. Herään uniltani ja vapisen kun tajuan herääväni elämään jossa häntä ei ole. En jaksa. Haluan pois täältä

Lue lisää

Hei, olen sinua vanhempi, olen lähes samassa tilanteessa paitsi, että ystävänikin
ovat kuolleet, vanhempani ovat kuolleet. Minulla ei ole käytännössä ketään,
vain sisar, jonka kanssa ei ole välejä, johtuu hänen luonteestaan.
Jokainen aamu on kauhea, ei halua herätä ja jokainen päivä, ilta ja yö on kauhea.
Elän kauhunsekaisessa surussa. Toivon, etten elä kauan, koska en jaksa tätä
ahdistavaa surun ja menetyksen tuskaa. Miten me voisimme selviytyä tästä ?
Minun tulevaisuuteni on onneksi lyhyt ikäni ja terveyteni takia. Olen sairastanut
paljon puolisoni menehtymisen jälkeen. Elimistöni ja mieleni on sekaisin.
Oletko sinä yrittänyt saada jotain apua jostain purkaaksesi suruasi ?

Anonyymi kirjoitti:

Hei, olen sinua vanhempi, olen lähes samassa tilanteessa paitsi, että ystävänikin
ovat kuolleet, vanhempani ovat kuolleet. Minulla ei ole käytännössä ketään,
vain sisar, jonka kanssa ei ole välejä, johtuu hänen luonteestaan.
Jokainen aamu on kauhea, ei halua herätä ja jokainen päivä, ilta ja yö on kauhea.
Elän kauhunsekaisessa surussa. Toivon, etten elä kauan, koska en jaksa tätä
ahdistavaa surun ja menetyksen tuskaa. Miten me voisimme selviytyä tästä ?
Minun tulevaisuuteni on onneksi lyhyt ikäni ja terveyteni takia. Olen sairastanut
paljon puolisoni menehtymisen jälkeen. Elimistöni ja mieleni on sekaisin.
Oletko sinä yrittänyt saada jotain apua jostain purkaaksesi suruasi ?

Lue lisää

Olen yrittänyt käydä puhumassa asiasta, mutta en koe että olisin saanut apua.
Minustakin tuntuu, että koko elimistöni ja mieleni on sekaisin. Yksin saan olla ajatusteni kansaa. Ainut ihminen, joka ymmärsi minua on poissa. En tiedä, en tule mitenkään enää koskaan olemaan onnellinen.

Anonyymi kirjoitti:

Sama minulla. Ei päivääkään, etten itkisi surusta ja ikävästä, joka on niin valtava,
etten sen yli pääse enkä odotakaan pääseväni. Miten voisinkaan lakata
kaipaamasta ihmistä, jota rakastan edelleen yli kaiken ja joka oli kaikkeni.
Kaikkeni. Havahdun joka päivä yksinäisyydessäni ajattelemaan voiko tämä olla totta.
En voi koskaan enää halata häntä, en voi koskaan puhua sanaakaan hänen
kanssaan. Ei mitään ole. Ei ketään ole. Kaikki ihanat muistot tekevät niin kipeää,
että ratkean itkemään.
Haluaisin tavata jonkun samaa kokevan. Ehkä se voisi jollainen lailla tuoda
pientä lohtua hetkeksi molemminpuolin.

Lue lisää

Onko käynyt mielessä hetkeäkään, että se toinen ei enää rakkaudestasi välitä eikä rakasta sinua enää hiukkaakaan?
Joku muu voisi välittää, joku muu voisi rakastaa sinua, kunhan päästät irti kuolleesta, kaikella kunnioituksella.

Anonyymi kirjoitti:

Sama minulla. Ei päivääkään, etten itkisi surusta ja ikävästä, joka on niin valtava,
etten sen yli pääse enkä odotakaan pääseväni. Miten voisinkaan lakata
kaipaamasta ihmistä, jota rakastan edelleen yli kaiken ja joka oli kaikkeni.
Kaikkeni. Havahdun joka päivä yksinäisyydessäni ajattelemaan voiko tämä olla totta.
En voi koskaan enää halata häntä, en voi koskaan puhua sanaakaan hänen
kanssaan. Ei mitään ole. Ei ketään ole. Kaikki ihanat muistot tekevät niin kipeää,
että ratkean itkemään.
Haluaisin tavata jonkun samaa kokevan. Ehkä se voisi jollainen lailla tuoda
pientä lohtua hetkeksi molemminpuolin.

Lue lisää

Niin ei tätä kukaan muu voi ymmärtää kuin saman kokenut.
Minä kaipaan niin paljon omaa rakastani että olen fyysisestikin aivan loppu. Sängyssä makaan kun ei ole syytä nousta ylös.

Ps. menetin vaimoni 2004.

Mistä sinä tiedät "vaaliiko" joku suruaan ? Ei tunteitaan kieltääkään voi
eikä kannata, siitä seuraa vain pahempi ahdistus. Jokaisen suru on erilainen,
henkilökohtainen.

Anonyymi kirjoitti:

Ps. menetin vaimoni 2004.

Minkälaista elämäsi on mennyt sen jälkeen ?

Siinä tuli asiaa! Kun surua syötetään ja juotetaan ja siinä piehtaroidaan, pidetään kiinni kynsin ja hampain, suru jatkuu, jatkuu, jatkuu...
Vaalimatta suru ei loputtomiin kestä!

Anonyymi kirjoitti:

Minkälaista elämäsi on mennyt sen jälkeen ?

Hyvin mennyt, uudessa suhteessa jo pitkään.
En kuitenkaan ole unohtanut edesmennyttä puolisoani.
4 lapsenlasta tuo iloa elämään ja 5 tulossa.
Lpseni joista nuorin oli 9v ovat menestyneet elämässään hyvin, kaikki ovat työelämässä, jokaisella on perhe ja elämä raiteillaan.

Tuosta surusta vielä, kyllä mullakin kostui silmäkulma vielä pari vuotta leskeytymisestä mutta en linnoittautunut kotia ja syrjäytynyt elämästä.
Se ei kuitenkaan tarkoittanut että en olisi surrut.

Anonyymi kirjoitti:

Mistä sinä tiedät "vaaliiko" joku suruaan ? Ei tunteitaan kieltääkään voi
eikä kannata, siitä seuraa vain pahempi ahdistus. Jokaisen suru on erilainen,
henkilökohtainen.

Lue lisää

Minä en ole ainoa joka ajattelee että suruun jää koukkuun, tuo lyriikkakin sen jo kertoo.
Tai oikeastaan siinä on ohjeet miten saa sen surun jatkumaan mahdollisimman pitkään.
Mitä tulee ahdistukseen niin eiköhän se tule siitä jos ei näe ympärillä muuta kuin surua, ainakin minä ahdistuisin.

Kerrotko miten surua mielestäsi ruokitaan?

Anonyymi kirjoitti:

Kerrotko miten surua mielestäsi ruokitaan?

Ihan samoilla tavoilla kuin muitakin riippuvuuksia.
Surusta tehdään riippuvuus, eli mennään käymään sururyhmissä kun siellä saa itkeä ja parkua ja sen jälkeen tulee hyvä olo.
Samaan aikaan kieltäydytään muista asioista jotka tuovat hyvää oloa.
Ihmiskeho ja mieli jää koukkuun siihen ainoaan tarjolla olevaan hyvään oloon.
Kaiken lisäksi kun eristäydytään muista kun he eivät halua enään kokea sitä jatkuvaa itkemistä ja suremista.
Vanha sanonta aikansa kutakin pätee myös tuohon itkemiseen ja parkumiseen.

Eli jos ei halua thdä mitään muuta kuin surra niin ei siitä pääse eroon.

Pelätään myös sitä että se suru laimenee kun alkaa tehdä jotain muuta mutta raakasti sanottuna onko se enään sitten elämisen arvoista jos pelkää elää?

Anonyymi kirjoitti:

Ihan samoilla tavoilla kuin muitakin riippuvuuksia.
Surusta tehdään riippuvuus, eli mennään käymään sururyhmissä kun siellä saa itkeä ja parkua ja sen jälkeen tulee hyvä olo.
Samaan aikaan kieltäydytään muista asioista jotka tuovat hyvää oloa.
Ihmiskeho ja mieli jää koukkuun siihen ainoaan tarjolla olevaan hyvään oloon.
Kaiken lisäksi kun eristäydytään muista kun he eivät halua enään kokea sitä jatkuvaa itkemistä ja suremista.
Vanha sanonta aikansa kutakin pätee myös tuohon itkemiseen ja parkumiseen.

Eli jos ei halua thdä mitään muuta kuin surra niin ei siitä pääse eroon.

Pelätään myös sitä että se suru laimenee kun alkaa tehdä jotain muuta mutta raakasti sanottuna onko se enään sitten elämisen arvoista jos pelkää elää?

Lue lisää

Ei suru ole riippuvaisuus.

Sinulleko on kunnia-asia surra lujasti ja ulista ilmoille surunsa loputtomiin? Pitääkö tosiaan pitää kiinni kuolleesta ja mieluiten kuolla itsekin, vaikka sydän lyö? Elämä ja sen ilot kielletty? Kaikki oltava mustaa?

Meillä oli rakkautta niin paljon kuin rakkautta voi olla. Olen siitä kiitollinen. Avioliitto on päättynyt kuolemaan. Etsin uutta rakkautta.

Ihmettelen kuinka jotkut löytävät uuden rakkauden niin nopeasti. Kukin tavallaan, mutta itse en voisi kuvitella ketään elämääni. Ehkä useamman vuoden päästä, nyt tuntuu etten silllonkaan. Jotenkin tiedän sisimmässäni, että minulle annettiin tämä yksi suhde ja muuta en halua. Kaverisuhteena menisi joku miespuolinenkin, mutta siihen saisi jäädä

Anonyymi kirjoitti:

Sinulleko on kunnia-asia surra lujasti ja ulista ilmoille surunsa loputtomiin? Pitääkö tosiaan pitää kiinni kuolleesta ja mieluiten kuolla itsekin, vaikka sydän lyö? Elämä ja sen ilot kielletty? Kaikki oltava mustaa?

Meillä oli rakkautta niin paljon kuin rakkautta voi olla. Olen siitä kiitollinen. Avioliitto on päättynyt kuolemaan. Etsin uutta rakkautta.

Lue lisää

Joillekin on mahdollista vain yksi rakkaus. Rakkaus ja ihminen ei ole mikään auto,
ostetaan uusi tilalle.

Kanna vain, kaikessa rauhassa!

Samaa mieltä. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Jotku toipuvat nopeammin ja kykenevät jatkamaan elämää. Riippuu niin monista asioista. Jotkut jäävät täysin yksin kun puoliso kuolee ja on voinut olla muitakin vastoinkäymisiä elämässä. Silloin tuntuu, ettö putoaa täyain tyhjyyteen. Puoliso on voinut olla vakavasti sairas ja siitä on voinut jäädä pahoja mielikuvia ja muistoja kuinka toinen on joutunut kärsimään jne.
Minä en tunne, että mitenkään ruokkisin suruani, en vain voi tälle musertavalle tunteelle mitään.. Olen niin yksin ilman häntä ja suren, että hänen elämänsä loppui liian aikaisin sairauteen, jonka takia joutui kärsimään liikaa.

Anonyymi kirjoitti:

Samaa mieltä. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Jotku toipuvat nopeammin ja kykenevät jatkamaan elämää. Riippuu niin monista asioista. Jotkut jäävät täysin yksin kun puoliso kuolee ja on voinut olla muitakin vastoinkäymisiä elämässä. Silloin tuntuu, ettö putoaa täyain tyhjyyteen. Puoliso on voinut olla vakavasti sairas ja siitä on voinut jäädä pahoja mielikuvia ja muistoja kuinka toinen on joutunut kärsimään jne.
Minä en tunne, että mitenkään ruokkisin suruani, en vain voi tälle musertavalle tunteelle mitään.. Olen niin yksin ilman häntä ja suren, että hänen elämänsä loppui liian aikaisin sairauteen, jonka takia joutui kärsimään liikaa.

Lue lisää

En tiedä oletko työstänyt surua?

Eräs tuttavani oli menettänyt miehensä 4v aiemmin, hänellä oli edelleen tavaroita joihin hänen miehensä oli kieltänyt koskemasta.
Kysyin että luuletko että hänen edesmennyt miehensä tarvitsee niitä vielä, osa tavaroista oli sellaisia jotka yksinkertaisesti hajoavat ajan saatossa joten jonkun muoviletkun säilyttäminen juuri siinä varaston nurkassa ei ole edes edemenneen muistamista kun se on hautautunut sinne tavaroiden alle.

Sinun päivärytmisi muodostui edesmenneen puolisosi ympärille ja kun puolisoa ei ole niin jatkat edelleen sitä samaa rytmiä vaikka se rytmisi kohde ei ole enään paikalla.
Toisekseen olet jo muutanut tuota päivärytmiäsi, uutena asiana on puolisosi haudalla käynti.
Nyt sitten vain muutat jotain muutakin asiaa rytmissäsi ja sitten seuraava ja niin edelleen.
Pitää vain ottaa niitä askelia.

Ja vastaväitteille, tiedän mitä on suru kun menetin puolisoni 21v sitten joten turha väittää etten tiedä surusta mitään.

Anonyymi kirjoitti:

En tiedä oletko työstänyt surua?

Eräs tuttavani oli menettänyt miehensä 4v aiemmin, hänellä oli edelleen tavaroita joihin hänen miehensä oli kieltänyt koskemasta.
Kysyin että luuletko että hänen edesmennyt miehensä tarvitsee niitä vielä, osa tavaroista oli sellaisia jotka yksinkertaisesti hajoavat ajan saatossa joten jonkun muoviletkun säilyttäminen juuri siinä varaston nurkassa ei ole edes edemenneen muistamista kun se on hautautunut sinne tavaroiden alle.

Sinun päivärytmisi muodostui edesmenneen puolisosi ympärille ja kun puolisoa ei ole niin jatkat edelleen sitä samaa rytmiä vaikka se rytmisi kohde ei ole enään paikalla.
Toisekseen olet jo muutanut tuota päivärytmiäsi, uutena asiana on puolisosi haudalla käynti.
Nyt sitten vain muutat jotain muutakin asiaa rytmissäsi ja sitten seuraava ja niin edelleen.
Pitää vain ottaa niitä askelia.

Ja vastaväitteille, tiedän mitä on suru kun menetin puolisoni 21v sitten joten turha väittää etten tiedä surusta mitään.

Lue lisää

Onpa jotenkin vihamielistä kommentointia. Täällä saattaa kirjoitella ihmsiä joilla menerys ja suru on suht tuore asia. Ann ihmisten surra tavallaan.

Anonyymi kirjoitti:

Onpa jotenkin vihamielistä kommentointia. Täällä saattaa kirjoitella ihmsiä joilla menerys ja suru on suht tuore asia. Ann ihmisten surra tavallaan.

Koko ketju käsittelee suruun jämähtmistä ja siihen että surussa vellotaan.
Kaikista traumoista päästään kun työstetään se ja jatketaan eteenpäin.
Ammattipiireissä puhutaan tilanteen purkamisesta.

Vuosikausia kestänyt suru joka rajoittaa normaalia elämää ei ole normaalia.
Ja totta hitossa alussa saa surra ja jopa eristäytyä elämästä.

Tuo että jos suru alkaa helpottamaan ei tarkoita että on unohtanut edesmenneen.
Menetin puolisoni kohta 21v sitten, olen mennyt eteenpäin elämässäni mutta en ole unohtanut edesmennyttä puolisoani.

Anonyymi kirjoitti:

Samaa mieltä. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Jotku toipuvat nopeammin ja kykenevät jatkamaan elämää. Riippuu niin monista asioista. Jotkut jäävät täysin yksin kun puoliso kuolee ja on voinut olla muitakin vastoinkäymisiä elämässä. Silloin tuntuu, ettö putoaa täyain tyhjyyteen. Puoliso on voinut olla vakavasti sairas ja siitä on voinut jäädä pahoja mielikuvia ja muistoja kuinka toinen on joutunut kärsimään jne.
Minä en tunne, että mitenkään ruokkisin suruani, en vain voi tälle musertavalle tunteelle mitään.. Olen niin yksin ilman häntä ja suren, että hänen elämänsä loppui liian aikaisin sairauteen, jonka takia joutui kärsimään liikaa.

Lue lisää

Ajattelen niinkuin sinä 2025-03-27 19:16:20
ja meillä on oikeus ajatella tavallamme.
Ei kukaan ulkopuolinen voi määrätä ja määritellä miten tulee surra.
Se on jokaisen henkilökohtainen asia.
Kaikkea hyvää sinulle !
Voimia ja jaksamista.

Anonyymi kirjoitti:

En tiedä oletko työstänyt surua?

Eräs tuttavani oli menettänyt miehensä 4v aiemmin, hänellä oli edelleen tavaroita joihin hänen miehensä oli kieltänyt koskemasta.
Kysyin että luuletko että hänen edesmennyt miehensä tarvitsee niitä vielä, osa tavaroista oli sellaisia jotka yksinkertaisesti hajoavat ajan saatossa joten jonkun muoviletkun säilyttäminen juuri siinä varaston nurkassa ei ole edes edemenneen muistamista kun se on hautautunut sinne tavaroiden alle.

Sinun päivärytmisi muodostui edesmenneen puolisosi ympärille ja kun puolisoa ei ole niin jatkat edelleen sitä samaa rytmiä vaikka se rytmisi kohde ei ole enään paikalla.
Toisekseen olet jo muutanut tuota päivärytmiäsi, uutena asiana on puolisosi haudalla käynti.
Nyt sitten vain muutat jotain muutakin asiaa rytmissäsi ja sitten seuraava ja niin edelleen.
Pitää vain ottaa niitä askelia.

Ja vastaväitteille, tiedän mitä on suru kun menetin puolisoni 21v sitten joten turha väittää etten tiedä surusta mitään.

Lue lisää

Ei muitten tarvitse silti sinun komentosi mukaan suruaan käsitellä.

Anonyymi kirjoitti:

Ei muitten tarvitse silti sinun komentosi mukaan suruaan käsitellä.

Juu ei niin, mutta ei kannattaisi sitten tehdä isoa numeroa siitä omasta vaalimalla vaalitusta surusta.
Ei myöskään voi vaatia muita suremaan siinä rinnalla.
Jos roikkuu surussa kiinni kymmeniä vuosia niin pitää tajuta se että muut haluavat elää normaalia elämää ja etänyvät surevasta.
Sen jälkeen saa rauhassa yksin surra ja ainoat mahdollisuudet päästä surusta pois ovat kaikonneet.
Mutta onnea valitsemallesi tielle.

Liikaa ikää? Minä olen 76, mieheni kuoli jo 20 vuotta sitten. Kyllä minä vielä toiset 20 vuotta mielelläni yksin elelisin. Ikävä on loppunut kauan sitten. Näin on niin hyvä!

Mutta tällaisia surulla meuhkaavia ketjuja en jaksa enempää lukea.

Anonyymi kirjoitti:

Liikaa ikää? Minä olen 76, mieheni kuoli jo 20 vuotta sitten. Kyllä minä vielä toiset 20 vuotta mielelläni yksin elelisin. Ikävä on loppunut kauan sitten. Näin on niin hyvä!

Mutta tällaisia surulla meuhkaavia ketjuja en jaksa enempää lukea.

Lue lisää

No varmaan kannattaa pysyä pois palstalta ja lukea muunlaisia asioita.

Vertaistukea ei ole helppo löytää. Teoriassa sitä on, mutta käytäntö on toinen.

Anonyymi kirjoitti:

Vertaistukea ei ole helppo löytää. Teoriassa sitä on, mutta käytäntö on toinen.

Juu ihan yksin saa olla.