Kuuluuko toisen

Anonyymi-ap

innostua toisen asioista samassa mittakaavassa kuin ne intouttavat itseä? Minä ainakin odotan, että toinen innostuu omista ideoistani. Jaksatko suhteessa siis innostua? Vai miten käy?

17

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei tarvitse, ainakaan mun kanssani. Oleellista on kuitenkin tukea, vaikka ei yhtä suuresti innostuisikaan. Sellasta, joka olisi aina painamassa toista alas, kun hän jostain innostuu, en kauaa katselisi.

    • Ei tarvitse, mutta olisi suotavaa suhtautua positiivisesti ja kannustavasti kumppanin innostukseen. Ellei kumppani sitten ole innostunut naapurin Riitasta/Perasta 😂

    • Anonyymi

      Esimerkiksi jos autot voivat olla pikkupoikien touhuja ja moottorit muutenkin lapsellista.

      Akvaariokalat toiselle lapsellista.

      • Anonyymi

        Eikö ne autot ny ihan yleisesti ole leluja vittumain korjata mu siltikin helpompi korjata kun nainen jonka joku toinen on rikkonut


    • Anonyymi

      Formula 1 ja World Rally varsinkin pikkulasten päiväkerhoja.

    • Anonyymi

      Pitää olla samantyylisiä haaveita. On hirveen vaikeaa olla suhteessa missä ei ole yhteisiä kivoja juttuja edes ajatuksen tasolla.
      Ihmisen kyllä pitäisi pystyä innostumaan jostain itse olen menettänyt itseni tämmöisessä tunteettomassa suhteessa ja koen valtavaa arvottomuuden tunnetta. Ehdotukseni tai ajstukseni ei herätä tunteita. Olen mennyt pahasti metdään ja en taida yksin täältä metsästä päästä pois.

      • Anonyymi

        Tuontyyppinen juttu ei kyllä parempaan suuntaan muutu ajan mittaan ellei jotain tosi isoa käännettä tapahdu ja sekin muutos vaatii sen että kumpikin tahtoo sitä


      • Anonyymi

        Sitä varten jopa useimmissa nyky puhelimissa on kompassi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä varten jopa useimmissa nyky puhelimissa on kompassi

        Voisinpa katsoa ja lähteä vaikka kävelemään nuolen osoittamaan suuntaan


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisinpa katsoa ja lähteä vaikka kävelemään nuolen osoittamaan suuntaan

        Tai käteni osoittamaan suuntaan.


    • Tuskin tarvitsee innostua, kunhan nyt jollain tavalla kuitenkin puhaltaa samaan hiileen eikä puhalla tuhkia silmille 🙂

    • Anonyymi

      Pesimisti ei pety ja optimisti löytää positiivisen puolen negatiivisestakin asiasta

    • Ei mun mielestä tartte. Ajattelen että kuten koulumenestys, työ, kaikki henkilökohtainen mielenkiinto ja ansioituminenkin on subjektiivista intoa ja innostumista. Eikä siitä muitten tartte mitenkään villikntyä tai innostua.

      Saa, muttei tartte.

      • Sama toisen tittelit yms. Ne on hänen innostuksensa ja tavoitteensa ehkä, mutta mitä ne mulle kuuluu? Ei ne oo mun juttuja, eikä mun saavutusteni listalla. Toki kivaa, jos toinen kokee iloa saavutuksistaan ja nauttii, mutten mä niitä mitenkään omiksi krediiteiksi miellä tai niistä sekoa.

        Mulla on mun juttuni.


      • EivorCreed kirjoitti:

        Sama toisen tittelit yms. Ne on hänen innostuksensa ja tavoitteensa ehkä, mutta mitä ne mulle kuuluu? Ei ne oo mun juttuja, eikä mun saavutusteni listalla. Toki kivaa, jos toinen kokee iloa saavutuksistaan ja nauttii, mutten mä niitä mitenkään omiksi krediiteiksi miellä tai niistä sekoa.

        Mulla on mun juttuni.

        Sama juttu vaikka kumppani olis julkkis tai joku vaikuttava henkilö kuten pääministeri tms. Mulle se on vaan sama tyyppi, ihminen joka tekee näkyvää työtä ei mikään status tai palvonnan aihe. Ihminen siinä kun minäkin, nobidy hommissa perhikiällä.

        Ihminen, ei mitään muuta.


    • Anonyymi

      Ei kuulu.

    • Anonyymi

      Ei ihan samassa mittakaavassa, mutta kyllä se olisi hyvä hitusen niin olis yhteisiä tavoitteita ja päämääriä. Siitä tulee tiimi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe