innostua toisen asioista samassa mittakaavassa kuin ne intouttavat itseä? Minä ainakin odotan, että toinen innostuu omista ideoistani. Jaksatko suhteessa siis innostua? Vai miten käy?
Kuuluuko toisen
Anonyymi-ap
17277
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei tarvitse, ainakaan mun kanssani. Oleellista on kuitenkin tukea, vaikka ei yhtä suuresti innostuisikaan. Sellasta, joka olisi aina painamassa toista alas, kun hän jostain innostuu, en kauaa katselisi.
Ei tarvitse, mutta olisi suotavaa suhtautua positiivisesti ja kannustavasti kumppanin innostukseen. Ellei kumppani sitten ole innostunut naapurin Riitasta/Perasta 😂
Esimerkiksi jos autot voivat olla pikkupoikien touhuja ja moottorit muutenkin lapsellista.
Akvaariokalat toiselle lapsellista.
Eikö ne autot ny ihan yleisesti ole leluja vittumain korjata mu siltikin helpompi korjata kun nainen jonka joku toinen on rikkonut
Formula 1 ja World Rally varsinkin pikkulasten päiväkerhoja.
Pitää olla samantyylisiä haaveita. On hirveen vaikeaa olla suhteessa missä ei ole yhteisiä kivoja juttuja edes ajatuksen tasolla.
Ihmisen kyllä pitäisi pystyä innostumaan jostain itse olen menettänyt itseni tämmöisessä tunteettomassa suhteessa ja koen valtavaa arvottomuuden tunnetta. Ehdotukseni tai ajstukseni ei herätä tunteita. Olen mennyt pahasti metdään ja en taida yksin täältä metsästä päästä pois.
Tuontyyppinen juttu ei kyllä parempaan suuntaan muutu ajan mittaan ellei jotain tosi isoa käännettä tapahdu ja sekin muutos vaatii sen että kumpikin tahtoo sitä
Sitä varten jopa useimmissa nyky puhelimissa on kompassi
Voisinpa katsoa ja lähteä vaikka kävelemään nuolen osoittamaan suuntaan
Tai käteni osoittamaan suuntaan.
Tuskin tarvitsee innostua, kunhan nyt jollain tavalla kuitenkin puhaltaa samaan hiileen eikä puhalla tuhkia silmille 🙂
Pesimisti ei pety ja optimisti löytää positiivisen puolen negatiivisestakin asiasta
Ei mun mielestä tartte. Ajattelen että kuten koulumenestys, työ, kaikki henkilökohtainen mielenkiinto ja ansioituminenkin on subjektiivista intoa ja innostumista. Eikä siitä muitten tartte mitenkään villikntyä tai innostua.
Saa, muttei tartte.
Sama toisen tittelit yms. Ne on hänen innostuksensa ja tavoitteensa ehkä, mutta mitä ne mulle kuuluu? Ei ne oo mun juttuja, eikä mun saavutusteni listalla. Toki kivaa, jos toinen kokee iloa saavutuksistaan ja nauttii, mutten mä niitä mitenkään omiksi krediiteiksi miellä tai niistä sekoa.
Mulla on mun juttuni.
Sama juttu vaikka kumppani olis julkkis tai joku vaikuttava henkilö kuten pääministeri tms. Mulle se on vaan sama tyyppi, ihminen joka tekee näkyvää työtä ei mikään status tai palvonnan aihe. Ihminen siinä kun minäkin, nobidy hommissa perhikiällä.
Ihminen, ei mitään muuta.
Ei kuulu.
Ei ihan samassa mittakaavassa, mutta kyllä se olisi hyvä hitusen niin olis yhteisiä tavoitteita ja päämääriä. Siitä tulee tiimi.