Pääskysillä on kolme pesää verstaalla

Hyvin kesyjä enimmäkseen ovat ja lentelevät edestakaisin vaikka olen ihan vieressä.
Yksi on hiukan arempi ja oli sellainen jo viime kesänäkin.

Olisi haalarihommia, sillä siirrän yhtä laitetta toiseen paikkaan, mutta siellä on liian kuuma ja piti tulla välillä pois.
Jäätelötauko siis.

14

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onko pesissä jälkikasvua? Ovatko ne jo kuoriutuneet?
      Pian siellä alkaa lentokoulu ja korviahuumaava sirkutus.

      Mitä jäätelöä?
      Mielestäni kesällä pitää syödä mansikkajäätelöä, vaikka muuten olen suklaan ystävä.

      • Anonyymi

        Näyttää olevan poikasia, mutta ovat hyvin pieniä vielä.

        Kissa tuli sinne viikko sitten perässäni ja ryhtyi tarkkailemaan pääskysten lentoa ja ne hermostuivat siitä. Kerroin kissalle, ettei niitä saa syödä ja nyt se on pysynyt sieltä poissa.
        Jää pihaan istumaan kun menen sinne sisälle ja näyttää hiukan pettyneeltä.
        (meillä on yhteistyösopimus, eli avaan sille ovia ja ruokin, ja se tekee mitä määrään (yleensä))

        Mansikkajäätelöä kyllä etsin pakastimesta, mutta löytyi vain suklaaversiota, eli siihen oli tyydyttävä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kissa jää kuitenkin tarkkailemaan ja pitäähän jonkun pitää niitä silmällä. Sinulla on fiksu kissa.

        Täällä menee mansikkajääteloä eniten. Teen kauppareissut ja mansikkaa tarttuu aina mukaan. Hyvää se on.

        (päätit jättää kirjautumatta, se on tietysti yliarvostettua) :)

        Kissa voi napata lentävän pääskysen, nähty on

      • tosi.typy kirjoitti:

        Kirjautumattomuudessa ei varsinaisesti ole kyse päätöksestä, vaan siitä, että jos kirjautuu yhdellä sivulla ja jättää päivittämättä avoimena olevan sivun, niin tämä systeemi ei huomio että kirjautuminen on voimassa (huonosti koodattu).

        Lidlin halpa mansikkakakku on yllättävän hyvää (taidan testata sitä toisenkin kerran).

        Tänään kissa oli sitä mieltä, että olen väärässä siinä, ettei sen kannata mennä avoimesta luukusta vintille. Kerroin sille, että ei se viimeksikään päässyt sieltä itse pois (tikkaat loppuvat kesken, eli se pääsee vauhdilla ylös, mutta turvallinen laskeutumien on mahdotonta), mutta se väitti, että siellä saattaa olla hiiriä ja että se on pakko tutkia.
        Puolen tunnin kuluttua sieltä luukun reunalta kuului pieni miukaisu ja kävin nostamassa sen alas (vaikka se väitti, että olen varomaton ja että se on vaarassa pudota). Tyytyväinen kuitenkin oli.

      • pujotteIija kirjoitti:

        Kissa voi napata lentävän pääskysen, nähty on

        Koirakin kykenee siihen. Tai siis se yksi, jonka opetin ottamaan kiinni viskomiani keksinpaloja.
        Moitteita tuli ja jäi siihen yhteen kertaan.

    • Mä otin tänään hikihomman. Kävin enolta polttopuupökkylää reilu 3 kuutiota. Piti pätkiä sahalla puoliksi. Lähinnä kuivaa kuusta. Tuubihuivia piti välillä kääntää kuivaksi hiestä.

      Sit laitoin kytkimet vesipumpulle ja kellarin puhaltimelle yläkertaan, ettei mutsin tartte koittaa könkätä kellariin, jos se vielä tänne tulee kesällä yksin...🤔

      Ja ajoin nurtsin.

      Täälläkin haarapääskyjä, ne käy sirkuttaa langalla tuossa ja autotallissa pesivät. Lentävät ihan läheltä ja on jo sukupolvien perusteella tottuneet ihmisiin täällä.

      Ruisrääkkä parkuu myös pellolla ja joskus on aika lähelläkin. Nyt illasta heinäsirkat sirkuttaa. Snadisti satoi, kun sain ajettua leikkurin talliin. Nyt porukka voi tulla viettää jussia. Mä oon töissä senkin. 😄
      Yövuoruoa vielä, niin saa hyvät hynät. 😬

      • Ulkona on nyt haalarihommiin epäinhimillinen sää ja taukoja tarvitsee aivan liian usein. Tein joskus kauan sitten haalareihin puhallusjäähdytyksen tietokoneen tuulettimesta. Hyvin toimi, mutta siitä tuli outo olo kun ilmavirta jäähdytti lähinnä selkäpuolella. Vaikutti ilmeisesti verenpaineeseen tms. ja sen käyttö jäi siihen yhteen hellepäivään, sillä tuli liikaa huimausta. Pitäisi tehdä useamman puhaltimen versio, jossa ilmavirta leviäsi tasaisesti.

        Täälläkin on ruisrääkkiä, mutta ei ihan tässä vieressä. Kivitaskuja myös ja viime kesänä ne seikkailivat tuossa ikkunani ulkopuolella villiviinissä. Kyyhkysiä on nyt ihan hirmuinen määrä, vaikka niitä ei ole aiempina vuosina näkynyt kuin harvoin yksittäisinä.

      • buddy-love kirjoitti:

        Ulkona on nyt haalarihommiin epäinhimillinen sää ja taukoja tarvitsee aivan liian usein. Tein joskus kauan sitten haalareihin puhallusjäähdytyksen tietokoneen tuulettimesta. Hyvin toimi, mutta siitä tuli outo olo kun ilmavirta jäähdytti lähinnä selkäpuolella. Vaikutti ilmeisesti verenpaineeseen tms. ja sen käyttö jäi siihen yhteen hellepäivään, sillä tuli liikaa huimausta. Pitäisi tehdä useamman puhaltimen versio, jossa ilmavirta leviäsi tasaisesti.

        Täälläkin on ruisrääkkiä, mutta ei ihan tässä vieressä. Kivitaskuja myös ja viime kesänä ne seikkailivat tuossa ikkunani ulkopuolella villiviinissä. Kyyhkysiä on nyt ihan hirmuinen määrä, vaikka niitä ei ole aiempina vuosina näkynyt kuin harvoin yksittäisinä.

        Joo, kyllä nyt on ollut pitkään julmia päiviä tehdä fyysistä työtä, vaan en uskalla valittaakaan, kun viimetalvena valitin pakkasesta ja lumesta niin. 😁

        Nyt alkais olla puuta jo hyvin, mutta vielä pitäis tehdä yksi katos niille. Siis jatkaa räystästä...

        Sitten olisi lsitettava paremmin yksi esipsineastia ja muutettava latauspumppu varaajan viereltä pannuhuoneeseen, ennen talven tuloa. 🙂

        Mä luulen, että tässä niittytyyppi on vaihtunut...ennen saattoi olla jotsin hernettä, nyt ihan heinää, niin ruisrääkkä diggaa siitä. Siellä se räikkäilee pitkin niittyä jossain. 😃

    • Anonyymi

      P''slyt opvat kovia kakkimaan ja sotkemaan.
      Ja ovaerar voivatr kiipeillä kaikkialla, pääsevät minne tahansa.

      Naiset tekevät paniikkijarrutuksia autoillakin jos jos joku hyttynen tai muu elukka tulee eteen tai naapmaller.

    • Anonyymi

      Joo apteekkareilta saa apteekin salmiakkiakin voi saada ja sokeripäällysrerrytjä keltaisia c-vitamiini pillereitä ..

    • Anonyymi

      mene apteekkin ja sano apteekkarille: haluan ostaa ammoniumkloridia eli salmiakkia ja myöskin c-vitamiineja eli askorbiinihappoa...

    • Anonyymi

      Minä pidän alkukesästä varastojen, hallien ja verstaan ovet tiukasti kiinni. Ei tule haarapääskyt pesimään ja paikantamaan paikkoja. Kovaa yritystä oli tänäkin kesänä, mutta pääskyt hus ulos vaan ja ovi perässä kiinni.

      • Anonyymi

        Niinkin voi käydä että lintuemo pääsee lentämään esim. johonkin kellariin ja tekee sinne pesän. Kun poikaset kuoriutuvat, niin ne ovat lentokyvyttömiä. Sen vuoksi poikaset voivat jäädä loukkuun sisätiloihin ja lopulta nääntyvät pois. Emo ei siis ruoki niitä loputtomasti. Siksi reiät kannattaa tilkitä rakennuksissa. Maan rajassa oleva riittävän suuri kolo voi riittää siihen että poikaset pääsevät sieltä ulos mutta tällöin petoeläimet kuten kissa pääsevät sinne myös helpohkosti. Aukon olisi siis oltava optimaalisen kokoinen, eli melko pieni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      584
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      548
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      218
      512
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe