Lapin kauppakeskuksissa ei merkittävää lisävarautumista Oulun puukotusten takia – "Järjestyksenvalvojien näkyvyyttä tullaan lisäämään"
Pekka Rinteen havaintojen mukaan Rovaniemellä on voimakkaan turismin myötä totuttu kaikenlaisiin ihmisiin eri tavalla kuin monissa muissa kaupungeissa. Lapin poliisilaitoksella ei ole tapahtunut suoranaista valmiuden nostoa Oulun tapahtumien takia.
Maria Jyrkäs
0
20.06.2024 20:30
TURVALLISUUS
Lapin suurten kauppakeskusten johtajat vakuuttavat, että kauppakeskuksissa asioiminen on maakunnassa edelleen turvallista Oulun tapahtumista huolimatta.
Uhkataso ei heidän mukaansa ole täkäläisissä keskuksissa kasvanut.
Rovaniemellä Rinteenkulmassa, Revontulessa ja Sampokeskuksessa on paikalla järjestyksenvalvoja aina kauppakeskusten ollessa auki. Samoin on Torniossa Rajalla-kauppakeskuksessa.
Eniten häiriötä aiheuttaa vartijat tappituntumalla kytätään viattomia asiakkaita
31
197
Vastaukset
- Anonyymi
näin on.
- Anonyymi
8 tunnikoulutuksella suoraan mielisairaalasta vartijaksi.
- Anonyymi
Vartijana voi työskennellä 18 – 67 vuotias henkilö, joka tunnetaan rehelliseksi ja luotettavaksi ja on henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan tehtävään sopiva. Henkilön tulee suorittaa hyväksytysti tehtävän edellyttämä vartijan koulutus.
Vartijan peruskoulutus (120 h) muodostuu väliaikaisen vartijan koulutuksesta (40 tuntia) sekä vartijan koulutuksesta (80 tuntia), jotka ovat myös osa turvallisuusalan ammattitutkintoa. Securitas tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden hakeutua suorittamaan turvallisuusalan ammattitutkintoa työn ohella ja tällöin vartijan peruskoulutus voidaan hyväksilukea osaksi tutkintoa.
Väliaikainen vartijakortti voidaan myöntää väliaikaisen vartijan koulutuksen suorittamisen jälkeen, jolloin henkilö voi toimia vartijana enintään neljä kuukautta. Vakinainen vartijakortti voidaan myöntää, kun henkilö on suorittanut väliaikaisen vartijan koulutuksen sekä vartijan koulutuksen. Vakinainen vartijakortti on voimassa 5 vuotta.
Vartijakoulutusta järjestää Securitaksen lisäksi ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset. - Anonyymi
Vartijan koulutus koostuu kahdesta erillisestä koulutuksesta. Jo ensimmäisen 40 tunnin koulutuksen jälkeen pääset työelämään, ja syvennät osaamistasi myöhemmin 80 tunnin vartijan koulutuksella.
Ei vittu ei ihime et on pösilöä vartijaa . - Anonyymi
ddd
- Anonyymi
Heh jäitkö kiinni kaljavarkaudesta? Ottaako nuppiin laitapuolen kulkijaa? 😅
- Anonyymi
Mitä ekkös tajua totuutta oot idiootti varmankin vartija jolle ei älyn lahjoja ole luotu,
luetun ymmärtäminen tajuakkos.- Anonyymi
Hahah...porttikiellon sait 😆
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahah...porttikiellon sait 😆
et ymmärtänyt vieläkään lukemaas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
et ymmärtänyt vieläkään lukemaas.
ei se osaa lukea.
- Anonyymi
Kävellää paskasissa ylisuurissa haalareissa kuin euroopan omistajat , köyhät reppanat nälissää ponkoilevat hyllyjen välissä silmät pyörii päässä kuin kameleontilla
kädet kuin siimat vartijilla ongellekko menossa , läski possut. - Anonyymi
Huhuu Rovaniemi! Oletko etsimämme turvallisuuden ammattilainen? Haemme nyt Rovaniemen Prismaan osa-aikaisia Stedi-vartijoita ja Seifi-turvamyyjiä!
Oletko sinä luonteeltasi reipas ja positiivinen sekä luontainen asiakaspalvelija? Onko sinulla rohkeutta puuttua turvallisuustilanteisiin? Kumpi tehtävistä puhuttelisi sinua?
📌 Stedi-vartijan tehtävänä on taata asiakkaille sujuva ja turvallinen asiointi myymälässä. Työtehtäviin kuuluu valvomotyöskentelyä, asiakaspalvelua sekä pullohuoneen hoitamista ja kärryjen vientiä. Aikaisempi kokemus turvallisuusalalta on plussaa, mutta ei välttämätöntä.
📌 Seifi-turvamyyjänä olet merkittävässä roolissa kaupan turvallisuuden ylläpitämisessä. Kokemus kaupan työtehtävistä on etu, mutta ei välttämätön.
Kuulostiko jompikumpi sinulta?
Katso lisätiedot nettisivuiltamme ja hae pian! Paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä.
👉https://rekrytointi.reila.fi/jobs?location=Rovaniemi&utm_source=facebook&utm_medium=cpc&utm_campaign=rekrybuustaukset&utm_content=rovaniemi
Reila – Enemmän kuin odotat
✨ Tiesitkö tämän Reilasta? Olemme suomalainen turvallisuusalan palvelujen edelläkävijä. Uudistamme turvallisuusalaa ja haastamme alan perinteiset toimintamallit. Tavoitteenamme on tarjota palveluita, jotka yllättävät asiakkaamme positiivisesti. Reilalla sinua odottaa 700 työkaverin yhteisö. Arvostamme työyhteisön avoimuutta, huumoria ja tekemisen meininkiä. - Anonyymi
Eli haetaan yleis mies jantusta paska hommii vähä-älyselle vähä-älysen palkka ja työtehtävät.
- Anonyymi
”Turvamyyjäksi voi hakea kuka vaan, mutta aikaisempi myyjän tai vartijan kokemus katsotaan eduksi. Motivaatio on kuitenkin kaikkein tärkeintä”, Antti selventää.
Turvamyyjäksi kouluttaudutaan vartijakoulutuksen kautta. Antin mukaan ensin suoritetaan väliaikaisvartijakoulutus, sen jälkeen 80 tunnin koulutus ja siihen päälle vielä voimankäyttökoulutus.
Ennen turvamyyjäksi ryhtymistään Antti oli itse kerryttänyt kokemusta kaupassa työskentelystä noin vuoden ajan. Kaupan alan tai turvallisuusalan kokemus ei ole kuitenkaan välttämätön, sillä kaiken oppii tehdessä ja koulutuksissa.
Vartijana työskentelevän tulee lain mukaan olla alle 68-vuotias, mutta muuten mitään ikään tai sukupuoleen liittyviä rajoituksia ei ole.
Entä millainen ihminen sopii turvamyyjäksi?
”Työssä vaaditaan ihmisläheisyyttä, sillä tässä ollaan koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Lisäksi pienimuotoinen auktoriteetti on tärkeää, sillä kun tilanne tulee, on oltava valmis toimimaan sen mukaan.” - Anonyymi
jos on sefi turva myyjä täytyy olla töissä vartijan puku yllä missä lukee että on turvamyyjä .. muuten rikotaan lakia muuten kuka vaan voi esittää olevansa turvamyyjä.. sairasta 40 tunnikoulutusella mennään ohi kaupan alan koulutuksen
Mitä sanoo PAM LIITTO.
ja vielä hakkamis koulutus kaupan päälle silmät pyörii kuin kmeleontilla miten siinä sit ehtii hyllyttää . no skitsofreenille sopivaa ja hulluille jokka muutenkin kyttäilee ja ahdistelee normaaleita ihmisiä. - Anonyymi
jaahas tutkitaanko
onko sakkoja yms rikokset
sexuaalirikokset
mielenterveys koe
onko lääkitys päällä
ja mitä lääkkeitä syö
mitä kouluja käynyt
ei tarvi hulluki pääsee sen kun istuu vaan ei ole mitään kokeita eikä mitään testata
istu vaan 40 tuntia ja eikö ihmisten kimmppuun tai sit 80 tuntia ja saa käydä vielä hanakammin ihmisten kimppuu ja leuhkia baareissa et sulla on samat oikeudet kuin poliiseilla. - Anonyymi
Kyllä tuntuu tutulta olen vartija ja en saanut muuta työtä ja olen mieleterveypotilas , välillä menee yli mut sit rauhoitun , lääkitys päällä ei kuulemma haittaa johtoporrasta ne kun on rikollisia itse.
- Anonyymi
Heh ei vartijan ole tarkoitus ollakkaan nero, havannoi ja raportoi....jos on älyä niin voi mennä vaikka yliopistoon.
Sama tollain logistiikka-alalla tyhmin ajaa taksia ja vähän viisaampi on logistiikkainsinööri 🤓 - Anonyymi
Koulutus tosiaan on tai ei sitä tosi asiasa ole ollenkaa pelkkää puhumista kuuntelua ja siinä sit. oot yht äkkiä vartija. Voima koulutus oi voi ei mitään järkee joku puhuu vaan ja kerran näyttää miten hallitusti kaadetaan ihminen maaha , mut ei kerrota missä tilanteessa siihen ihmiseen pitää käydä kiinni ja tarviiko edes käydä kiinni , koulutus näyttääkin siltä et käydään heti vaan asiakkaan kimpuun jos vähankin sanoo vastaan.
huh huh siksi olenki aina soitanut poliisille .. ja keskustellut asiakkaan kanssa se rauhoittaa mut johto orras haluaa väkivalloin asikata saa ja pitääkin lyödä sit nauretaa porukalla koulutuksessa.- Anonyymi
Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista:
'Vartioimistehtävissä noudatettavat yleiset periaatteet
Vartioimistehtävissä on toimittava oikein ja tasapuolisesti sekä sovinnollisuutta edistäen.
Vartioimistehtävät on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävien suorittamiseksi. Vartioimistehtävissä ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin tehtävien suorittamiseksi on välttämätöntä. Tehtäviin liittyvien toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävien tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteeseen kokonaisuutena.'
VS
Poliisilaki:
'Suhteellisuusperiaate
Poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään, toimenpiteen kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen, ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.
4 §
Vähimmän haitan periaate
Poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.'
Hmmm jotain samaa....yhteensattumako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista:
'Vartioimistehtävissä noudatettavat yleiset periaatteet
Vartioimistehtävissä on toimittava oikein ja tasapuolisesti sekä sovinnollisuutta edistäen.
Vartioimistehtävät on suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävien suorittamiseksi. Vartioimistehtävissä ei saa puuttua kenenkään oikeuksiin enempää kuin tehtävien suorittamiseksi on välttämätöntä. Tehtäviin liittyvien toimenpiteiden on oltava perusteltuja suhteessa tehtävien tärkeyteen ja kiireellisyyteen sekä tilanteeseen kokonaisuutena.'
VS
Poliisilaki:
'Suhteellisuusperiaate
Poliisin toimenpiteiden on oltava puolustettavia suhteessa tehtävän tärkeyteen, vaarallisuuteen ja kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään, toimenpiteen kohteena olevan henkilön käyttäytymiseen, ikään, terveyteen ja muihin vastaaviin häneen liittyviin seikkoihin sekä muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin.
4 §
Vähimmän haitan periaate
Poliisin toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.'
Hmmm jotain samaa....yhteensattumako?idiootti ei mitään yhteistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
idiootti ei mitään yhteistä
Hahaha haluat sitten tollero olla pahalla mielellä 😆
- Anonyymi
Kyllä jos pyshdyt hyllyyn ja otat purkin sieltä ja alat lukea mitä aineita siinä on ,, niin heti pamahtaa vartija siihen tölläämään huohottaan niskaan aivan sairastahan tämä on.
- Anonyymi
Tuntuuko useinkin, että ihmiset tarkkailevat sinua?
- Anonyymi
Kirjoitusvirheet ja paljon kopiotua tekstiä, ei ole näillekkään paljoa lapsena annettu, ei voi silloin vaatiakkaan mitään.
- Anonyymi
Haha voi tollero kun tolleron tiedoilla ei kannata päätelmiä tehdä 😆
- Anonyymi
Sulta ei ainakaa nisti sut tiedetää ip osoittees perusteella
- Anonyymi
Tule käymään, odotan innolla
- Anonyymi
Ette pääse vartijakursille 😃
- Anonyymi
Psykologinen testinne on hylätty!
- Anonyymi
www
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1293267
- 1091311
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671285Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651096Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791061Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr141056IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku57979- 30976
Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42944- 46854