Totta se on tämä Inarin kunnassa oleva Tunturin siivous ja mökkihuolinta Oy joka kuljetuksesta vastaa!
DB Schenkerin seurantaa katsoin niin siellä luki, että minun paketti on eilen lähtenyt LIEDOSTA ja eri HUOLINTA yritykset kuljettaa paketin Ivaloon!
Tunturin siivous ja mökkihuolinta Oy:n LOGISTIIKKA PALVELU ei välttämättä ole kytketty PAIKALLISIA eikä IVALOLAISIA varten joten Saariselän Maja-Service Oy varmaan toimittaa KURIIRI PALVELUNA kotia kirjeen johon ovat kirjanneet YLÖS, että missä kaikilla paketti on matkalla käynyt ja missä kaikilla käy vielä ennen, kuin saan hakea sen kaupasta kotia…
Aika hidas palvelu vai onkohan logistiikka pettänyt!
7
197
Vastaukset
- Anonyymi
Tilasin kirjoja joissa oli Petsamon Diplomaatti sopimuksista ja sekä oikeuksista eli millä perusteella he oli saaneet nuo.
Minä en muista ulkoa kaikkea, mutta noissa kirjoissa oli mainittu kuka ne oli saanut ensimmäisenä.
En muista nimeä joten en voi tarkistaa, että oliko hän isän isän äidin suku joka oli ensimmäisenä saanut.
Jos oli pitäis olla helppoa saada Diplomaatti oikeudet takaisin, koska minä olen syntynyt samassa kylässä sekä kunnassa minne isäni mummo asuttui uudelleen asumaan Petsamon MENETYKSEN jälkeen!
Äidin vanhemmat asu Inarin kunnan puolella ja äidin eno oli kieltänyt lähtemästä erilleen.
Heille tuli riitaa, koska kaikki sano samalla tavalla : Perkele me ei olla sinun piikoja eikä renkejä!
En minäkään ole heidän PIIKA, koska he Utsjoen kunnan puolella ja minä olen Inarin kunnassa!
Ei kai me nyt HÄVIÄMÄÄN ALETA!?- Anonyymi
Mannerheim oli jäänyt tuomitsematta aikoinaan ja en minä ollut tehnyt sukututkimusta vaan Oulun yliopisto.
Olen nähnyt tuon kirjan, mutta minä en omista kyseistä kirjaa.
Tätini kuollut joka sano minulle aikoinaan : Presidentti Risto Ryti on sinun sukulainen.
Äidin serkku-poika oli hän joka kerran jossain keskustelussa facebookissa laitto mulle : Sthålberg on meille sukua myös!
Tuuletin ja ei kukaan nähnyt, koska kirjoittelin vain ja laitoin : Rytiläistä ryhtiä minulta löytyy jos tarvitaan!
Ei Mannerheim niin hyvä ollutkaan mitä annettiin ymmärtää, mutta NAISENA hoitelin hänenkin SYNNIT POIS koska MIEHIÄ EI SUVUSSA NÄKÖJÄÄN OLE!
En sitä ole väittänyt, etteikö miehet olisi auttaneet minua hoitamaan tehtävän eli Suomea on TODELLA vaikea ottaa ULKOMAALAISEN haltuun!
Menetetyt alueet pitää saada kaikki takaisin ensin ja sen jälkeen nuo pitää luovuttaa takaisin, mutta ei saa olla armeijaa käytynä eikä saa olla myöskään ammattitutkintoa suoritettuna!
Suomi täytti 100vuotta jo ja minä täytin 47vuotta tuolloin.
Kyseessä on Suomen turvallisuus eli Suomea ei voi johtaa kukaan muu, kuin ALKUPERÄINEN suomalainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mannerheim oli jäänyt tuomitsematta aikoinaan ja en minä ollut tehnyt sukututkimusta vaan Oulun yliopisto.
Olen nähnyt tuon kirjan, mutta minä en omista kyseistä kirjaa.
Tätini kuollut joka sano minulle aikoinaan : Presidentti Risto Ryti on sinun sukulainen.
Äidin serkku-poika oli hän joka kerran jossain keskustelussa facebookissa laitto mulle : Sthålberg on meille sukua myös!
Tuuletin ja ei kukaan nähnyt, koska kirjoittelin vain ja laitoin : Rytiläistä ryhtiä minulta löytyy jos tarvitaan!
Ei Mannerheim niin hyvä ollutkaan mitä annettiin ymmärtää, mutta NAISENA hoitelin hänenkin SYNNIT POIS koska MIEHIÄ EI SUVUSSA NÄKÖJÄÄN OLE!
En sitä ole väittänyt, etteikö miehet olisi auttaneet minua hoitamaan tehtävän eli Suomea on TODELLA vaikea ottaa ULKOMAALAISEN haltuun!
Menetetyt alueet pitää saada kaikki takaisin ensin ja sen jälkeen nuo pitää luovuttaa takaisin, mutta ei saa olla armeijaa käytynä eikä saa olla myöskään ammattitutkintoa suoritettuna!
Suomi täytti 100vuotta jo ja minä täytin 47vuotta tuolloin.
Kyseessä on Suomen turvallisuus eli Suomea ei voi johtaa kukaan muu, kuin ALKUPERÄINEN suomalainen.Adhd saa aikaan sen, että vaikka mitä kirjoittaisin niin lopullinen lausuma jonka minä kirjoitan niin se on ihan eriasia.
Minä ilmoitan vielä siinäkin, että : Minusta tuntuu, että tästä jäi vielä pois asioita, mutta tuon käräjille loput!
Pitää työt tehdä kunnolla jos Hallitus edellisellä kaudella jo mainitsi, että Lapissa on miljonääri!
Hän oli Mika Lintilä jota minä pidin asiallisena ministerinä, kunnes hän meni ja VETAS NE MAAN KUULUT KÄNNIT ja laitto Whatsappiin Keskustan omaan ryhmään sen Meemi kuvan Sanna Marinista!
Nuo Meemi kuvat joita ministeristä, kansanedustajista sekä Presidentistä tehdään loukkaa koko Suomen kansaa!
Minä sain yhdeltä minun lapselta Lintilän tempauksen jälkeen Sanna Marinista tehdyn meemin.
Vastasin hänelle : Minulle ei tarvi tuollaisia MEEMI kuvia laittaa, koska Pirkanmaan äänestäjiä kuuluu ARVOSTAA joten tyydy kohtaloos ja ota Mikko Kärnästä ESIMERKKIÄ niin kuin minäkin teen!
- Anonyymi
Hieno tämä uusi kaatopaikkauudistus kohta kaikki syrjäkylien roskat pitkin metsiä juuri kun kaikki on siivottu.
- Anonyymi
En ollut roskien keräys talkoissa mukana, koska olin silloin muualla ja näin kerääjät.
Hienoa työtä olivat tehneet, mutta viime viikonloppuna kävin mökillä niin nelostien pientareet on molemmin puolin tietä tyhjiä tölkkejä ja muovi roskaa!
Oli ihan ROSKAPUSSEJA heitetty tien pientareelle ja isoja muovi suikalaite.
Minä näin facebookissa kuvia aikoinaan jossa kuntalaiset kuvas roskaläjiä ja laittelevat Facebookiin kuvia sekä JÄTTIVÄT ROSKAT METSÄÄN.
Minä menin marjaan tuon jälkeen ja kyllä kuvasin sekä laitoin kuvia Facebookiin.
Kuvasin myös ne ROSKAT joita joku oli jättänyt, kun oli vaihtanut jonku HYDRALIIKKALETKUN sekä suodattimia ja jättänyt kaikki sinne metsään!
Kirjoitin kuva tekstiin ” En omista REKKAA ENKÄ MUUTAKAAN AUTOA, mutta RAAHASIN NÄMÄ ONGELMAJÄTTEET POIS ENKÄ ALA KYSELEMÄÄN KENEN SAATANAN ROSKIA NÄMÄ ON! Koska löysin HYVÄN MARJAPAIKAN joten sinne ei TARVI KOKO KYLÄN VÄÄNTYÄ MARJAAN!”
Samalla tavalla löysin melkeen 1000€ maksavan Agrikaatin. Sanoin kotona isälle : Ei tässä ole varmaan, kuin tulppa vika ja sillä omistajalla on menny hermot ja heittänyt roskiin ja minä ajoin ohi sekä käännyin takasin, koska luulin että joku oli jättäny tyhjiä pulloja sinne!
Tuo Agrikaatti on ollut jo yli 2vuotta mulla ja vaikka se tonnin maksaa uutena kaupassa niin TULPPA VIKASESTA AGRIKAATISTA EI KEHTAA PYYTÄ EDES 10€:a!
Omistaja saa hakea sen AGRIKAATIN, mutta minulla on kyllä oikeus PERIÄ VUOKRAA sekä VARTIONTI MAKSUA!
Vanhemmat ei puutu minun ASIOIHIN, koska jos puuttuvat niin minä soitan poliisit sekä sanon : Putka hoitoa ja lähestymiskielto välittömästi voimaan, koska vanhemmat on HÄIRINNEET minua SYNTYMÄSTÄ ASTI SUKUJENSA KANSSA!
Kyllä olisin paljon paremmin pärjännyt ilman vanhempia sekä heidän sukulaisia, koska mummot ja vaarit olis sanoneet : Oot kyllä näppärä tyttö, että kyllä sulle pitää antaa kaikki mitä pyydät!
Jos minä pyydän 3 biljoonaa euroa korvauksia sehän on vielä alakanttiin, koska menetysten arvo huomattavasti enemmän!
3 biljoonaasta eurosta saan noin 20-40% itselle, koska valtio vie osan.
Miljardi euro riittää minulle, koska OLEN SENTÄÄN rehellisesti maksanut Suomen velat ja sekä nostanut SUOMEN ELINTASOA korkeammaksi eli TOTEUTAN TUOLLA YHDEN UNELMANI!
En pysty edes tekemään niin paljoa piruja etteikö jotain hyvä SIUNAANNU!
Muistakaa LUOJA/LUOJATAR EI LAISKOJA ELÄTÄ ja muistaa myös mitä hänelle on sanottu sekä puhuttu selän takana!
Ei heillä vara maksaa TAIVAS PAIKKAA, koska SUOMESTA tulee PARATIISI ja Suomen HALLITUS sekä Presidentti IHAN VARMASTI TUKEE MINUA TÄSSÄ!
100% varmuudella voin ilmoittaa, että he kyllä tietää mutta he ei tiedä millä lähen vetämään koska en tiedä itsekkään vielä muuta, kuin sen että VOITAN JOS VAIN HALUAN!
30 päivää sakkorangaistusta on kyllä minusta IHMISOIKEUSRIKOS, kun vaaditaan kunnioittamaan itseään tyhmempiä!
- Anonyymi
Logistiikka pelaa. Leena on aloittanut tavaraa a3n kuljetukset poroilla.
- Anonyymi
Tämä on Parpababan yritys. Tällä naisella menee aika moderoidessa Saariselän faceryhmää ja haukkuessa asiakkaista ja matkailijoita. Joten ei ihme, jos hidas palvelu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192651
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861104
- 81064
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799