Uutisartikkelien mukaan usein ex-mies murtautuu naisen kotiin, pääsee oven avauksella eli päästetty tai tapaa lapsia naisen kotona. Tai ehkä nainen menee lasten kanssa tapaamispaikalle. Ja nainen kuollut väkivallan seurauksena. Vakavan. Ja tähän pitäisi kiinnittää nyt enemmän huomiota.
Toisaalta jos on edelleen häijyssä suhteessa, pitäisi erota hiljaa häipymällä takavasemmalle, heti - ottaa mukaan eläimet ja lapset johonkin turvaan. Ja saada muiden tukea siihen tai sukulaisten. Jossain sitä turvaa on pakko olla, etsiä oikeita ovia. Ehkä mummokin kaipaa turvaa. Lisäksi voisi olla ulkomaalaisille käännetty oppaita eri kielille miten muutetaan ja tiedot salataan, somet, sijaintitiedot jne.
Varsinkin kiltit ja tunnolliset nuoret naiset (tai miehet, muut) voivat liian helposti taipua miehen manipulointiin, kontrollointiin ja tapaamisvaatimuksiin. On mahdollista että vihaista tai epätoivoista (tai itsetuhoista) exää ei pidä enää tavata oman turvallisuuden vuoksi kertaakaan (ja muutto, tietojen salaus), moni tyyppi juo alkoholia hieman vapaalla tai muutakin käyttää. Kaukaa nainen voi sanoa että älä tee mitään itsellesi ja on kriisikeskus, läheisen tuki, jopa terapeutti yksityiseltä jne. Eron syyt voi eritellä kaukaa (ellei toinen ole täysin psyko), kun on jo turvassa, jos kokee tarpeen selitellä. Esto on sitten olemassa puhelimeen ja muualle, numeron vaihto, salaus. Ehkä exä tietää missä on aina liikkunut tai käynyt, eikä sinne voi mennä vähään aikaan. Kiitos.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Vielä. Rahalla toki saa uuden asunnon helposti tai paikan. Jopa väliaikaisen majoituksen. Mutta jos jollakin ei ole sitä. Silloin muiden tuki on tärkeä jos rahaa ei ole ja asunnon etsiminen. Ehkei kaupungissa ole asuntoja kohtuullisella hinnalla, onko lähellä muu paikka jossa olisi. Ellei sukulainen tue tms. Vaikeaa, mutta kannattaa lähteä ajoissa, jos on merkit ilmassa. Ja ero itsessään on riski yleensä että toinen ei ole hyvällä mielellä. Osa ei voi kertoa kasvokkain erosta, riskien vuoksi.
Sulla ei taida olla minkäänlaista kokemusta noista asioista millasia ne ihan niiku
aikuisten oikeesti on..