Asiaa nais/mies asetelmista

Anonyymi-ap

Onko täällä muita naisia jotka ovat tramatisoiuneet miehistä?

Mulla on niin pahoja kokemuskia että välillä toivoisin ettei koko lajia olisi enää minun elämässäni läsnä.

Mikä siinä on että tämä Suomen yhteiskunta on niin miesigannoiva?

Naiset ovat taistelleet aina tietään miesten maailmassa.

Kaikki on alunperin rakennettu miehiä ajatellen ja heidän elämäntapansa varten. On luotu hienoja viritelmiä joistain pörsseistp ja talouksista.

Miehet senkin leikittelee päivästä toiseen. Nainen synnyttää lapsia. Naista tulisi palvoa. Naisen elämä on jo biologisesti aivan erilainen kuin miesten.

En puhu nyt vastalkaisasettelusta, vaan siitä, että jos ihmiselle on annettu tehtäväksi kantaa ihmistä sisällään, ja muodostaa uutta älyllistä elämää kehossa, pitäisi jo biologian puolesta olla erilaiset lait koskien niaisia.

Suren sitä kuinka nykyään moni äiti ja nainen uupuu ja sairastuu. Tämä malli yhteiskunnasta mikä on vallalla edelleen monessa paikkaa, ei ole tehty naisille.

Tämä on tulevaisuuden asia ja haaste.

Naiset arvoon. Naisten vointi ja jaksaminen.

Siinä miehillä olisi paljon opittavaa.

Tällaista tänään. Toivon yhteiskunnalle sitä että me näemme mitkä asiat on nostettava arvoon, ennenkuin ihmisten vointi kärsii liiaksi.

Armoa, ja hellyyttä.

7

353

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomalainen mies tietää mitä haluaa, naiset sensijaan kierrättää renttuja.

      • Anonyymi

        Renttua on tosiaan mukava joskus sängyssä pyöräyttää, kunhan sen tautiluokitus on selvillä. Mut pääsääntöisesti nainen ei miestä paljon mihinkään tarvitse.

    • Anonyymi

      En ole onnistunut ihmeemmin traumatisoitumaan. Mulla on kai sen verran positiivisia kokemuksia, että ne erittäin huonotkin neutraloituvat. En osaa ajatella miehiä massana, vaan joukkona yksilöitä, joista sitten osa on täysiä k.päitä.

      Enkä mä kyllä ole itse törmännyt erityiseen miesihannointiin. On asioita, jotka on tehty miehiä varten ja miehille helpommaksi, mutta en mä ole mitenkään erityisesti joutunut tietäni raivaamaan. En mä myöskään kaipaa mitään palvomisia, ajatuskin etoo. Haluan tulla kohdatuksi ja kohdelluksi ihmisenä, en sukupuoleni edustajana.

      • Anonyymi

        Naisissa on edelleen se vanhanaikainen oppi, että pitää olla jotain. Kun haluat tulla kohdatuksi omana itsenäsi, sun tarvii tehdä se ensin itsellesi selväksi, että ei sillä ole mitään väliä, mitä muut susta ajattelee. Ei ole olemassa mitään miehille helpompia asioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitinkö sen olevan itselleni vaikeaa. Ei mun ole koskaan tarvinut tehdä itselleni moista selväksi, se on aina ollut täysin selvä ja se on pääosin myös äärimmäisen helppoa. Mä en itsekään tee mitään eroa ihmisten välille sukupuolen perusteella. Monille miehille muuten tuntuu olevan todella kova paikka, kun en kohtele heitä miehinä, enkä yleensä edes ajattele heitä miehinä. Jos joku joskus kohtelee mua ensisijaisesti naisena, mä olen ihan että what the hell, en tajua lainkaan missä mennään.

        Mä olen joskus jopa ajattelemattomuuksissani todennut miehille asioita silleen, että "ei se haittaa, en mä ole koskaan ajatellu sua miehenä". BAAAAAAAAAD mistake! 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väitinkö sen olevan itselleni vaikeaa. Ei mun ole koskaan tarvinut tehdä itselleni moista selväksi, se on aina ollut täysin selvä ja se on pääosin myös äärimmäisen helppoa. Mä en itsekään tee mitään eroa ihmisten välille sukupuolen perusteella. Monille miehille muuten tuntuu olevan todella kova paikka, kun en kohtele heitä miehinä, enkä yleensä edes ajattele heitä miehinä. Jos joku joskus kohtelee mua ensisijaisesti naisena, mä olen ihan että what the hell, en tajua lainkaan missä mennään.

        No en tajunnut, mitä aloituksellasi haet. Veikkaan kuitenkin, että sulla on joku ongelma, kun mietit, miten miehet sinuun suhtautuvat,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1174
    3. 84
      1034
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      847
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      14
      737
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      610
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      73
      537
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe