Anna Kontula näköjään eduskunnan ainoa isänmaallinen.

Eipä olisi uskonut.

https://yle.fi/a/74-20097310
35374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Täyttä asiaa Kontulalta.

"Yleensä ei ole hyvä ajatus antaa vieraan valtion sotilaiden ja aseiden asettua olemaan. Jos näin tehdään, ei yleensä ole viisasta antaa näille vapaata oikeutta toimia maassa sen kummemmin toimistaan ilmoittelematta. Jos näin kuitenkin tehdään, ei ainakaan ole hyvä olla kirjaamatta sopimukseen selkeitä rajoitteita sille, millaista aseistusta — mukaan luettuna ydinaseet — maahan saa tuoda. Sopimuksessa Suomi luovuttaa merkittävässä määrin suvereniteettiaan toiselle valtiolle, jopa siinä määrin, että vieraalla valtiolla ei ole oikeudellista velvoitetta noudattaa Suomessa Suomen lakeja. Sopimus ei takaa vastaavia oikeuksia Suomelle suhteessa Yhdysvaltoihin. Sopimus ei ole Nato-jäsenyydestä seuraava välttämättömyys. Organisaation historia tuntee useita esimerkkejä, joissa yhteistyötä on tehty menestyksekkäästi ilman vastaavaa järjestelyä.

Arvoisa puhemies! Jos nyt jokin maa kuitenkin päättää ehdoin tahdoin ja yksipuolisesti rajata suvereniteettiaan, ei sen ainakaan pitäisi tehdä sitä omien kansalaistensa oikeusturvan kustannuksella. Näinhän tässä nyt ollaan tekemässä. Jatkossa Suomessa rikoksen uhriksi joutuneella suomalaisella ei olisi välttämättä mahdollisuutta saada asiaansa käsitellyksi Suomessa ja suomalaisessa oikeuslaitoksessa, mikäli rikoksesta epäilty olisi Yhdysvaltain joukkojen jäsen — näin myös silloin, kun rikos on tehty vapaa-ajalla eikä mitenkään liity maiden sotilasyhteistyöhön, mikäli Yhdysvallat katsoisi joukkojensa jäsenen olleen yhtä kaikki virallisessa tehtävässä."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_74+2024+3.aspx

Äänestä
  • Suomen pitää aina olla se "mallioppilas".

    Äänestä

  • Oli kyllä erittäin TÖRKEÄ teko eduskunnalta mennä hyväksymään tämä vallanluovutus-sopimus!

    Äänestä

"NURKANVALTAAJAT ULOS SUOMESTA"!!!

GO YANKIE

Äänestä

Venäläistä sotilasta Kontula tosin ei ehkä pitäisi vieraan vallan ihmisenä, vaan hyvätahtoisena toverinsa, joka on tullut auttamaan?

Äänestä

kontula tekee rahansa kun oivaltaa aina vastustaa sitä mitä Kaikki Muut tukee, siten kansa erottaa joukosta..
sehän kehotti myös sukurutsaukseen, sekin herättää äänestäjien huomion ja butuumm.. rahaa ovista ja ikkunoista..

Äänestä
  • Ei mikään muuta sitä, että yllä oleva lainaus on järkevintä, mitä yksikään suomalainen kansanedustaja on tuosta DCA-sopimuksesta sanonut.

    Äänestä

  • Siinä olet kyllä oikeassa, että tuosta Kontulasta ei oikein ota selvää, onko se lintu vai kala.

    Äänestä

Minkä maan isänmaallinen?

Äänestä
  • Venäjän, aivan kuten kaikki muutkin suvakit ja varsinkin vihervasemmistolaiset tutkijaa teeskentelevät poliittiset aktivistit yliopistoissa, joiden mielestä Suomi muka "ei voi" laittaa rajoja kiinni, vaikka todellisuudessa sille ei ole olemassa mitään fyysistä estettä.

    Äänestä

Kontula on eduskunnan ainoa joka pitää isänmaanaan Venäjää.
Halveksittava maanpetturi ajamassa Kremlin etuja.

Äänestä
  • Lisäksi ko. henkilöytymä on tarkistettava eduskunnassa ettei ole tuonut luvattomia sivuleikkureita saliiin

    Äänestä

Kommari se on.

Äänestä

Putinistit nuolevat Iigorin pershettä kieli ruskeena.

Äänestä

Hyvä Kontula, on näköjään Suomessa viellä isänmaallisia henkilöitä, jotka eivät halua myydä suomea mihinkään suuntaan!

Äänestä
  • Menettetty maa, Suomi.

    Äänestä

Täysin turhia sopimuksia. Sotatilassa olis muutenkin voitu sallia oli sopimuksia taikka ei?

Ja sotatilassa ei noita tarvi noudattaa oli sopimuksia taikka ei?

Kunhan nyt jotkut vitun politikot koittaa tehdä itsestään paskantärkeitä.

Äänestä

mentiin taas takki auki huomiseen,

Äänestä
  • Jep.

    "Mää tarjoon, sää maksat!"

    Äänestä

DCA = Suomen luovuttaminen Amerikan sotastrategiseksi hyödykkeeksi ja etuvartioksi. Alkaa haista enemmän ja enemmän se, että Amerikka on hakemassa jännitteitä rajalle ja yrittää provosoida Venäjän tekemään aloitteen.

Äänestä
  • Siksi käytän Brave-Selainta youtubessa

    Ei enää IKEA:n huutavaa homorokkimainosta
    tai mitään muutakaan EI OLLENKAAN MAINOKSIA

    ME EMME EMME TARVITSE MAINOKSIA INTERNETISSÄ
    ASENNA BRAVE JO TÄNÄÄN ALAS MAINOKSET


    Äänestä

    Äänestä

  • Siltä se tosiaan haisee.

    Äänestä

Rauhan aikana tuosta vitusti haittaa että tehdään tollasia sopimuksia. Jenkkipaskojen takia esimerkiksi liikenne pysäytetään.

Mitään hyötyä noista ei rauhan aikana ole ja sotatilassa viellä vähemmän.

Kymmeniä miljoonia suomelle maksaa tälläiset lapselliset turhat sopimukset.

Äänestä
  • Mietippä kun tuolla kadulla alkaa jossain kohtaa menemään USA:n sotilaita jotka tekee henkilötarkastuksia suomalaisille ihan vaan koska heille on annettu vapaat kädet ja avaimet Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Mietippä kun tuolla kadulla alkaa jossain kohtaa menemään USA:n sotilaita jotka tekee henkilötarkastuksia suomalaisille ihan vaan koska heille on annettu vapaat kädet ja avaimet Suomeen.

    Toivottavasti pidättäisivät ja ampuisivat kaikki ryzzänkätyrit eli maanpetturit. Mutta valitettavasti eivät tule mitään sellaista tekemään, vaikka olisi niin suotavaa. Kremlin asiamiehiä ja Putlerin nuoleskelijoita ei täällä tarvita.

    Äänestä

Vasemmisto hyväksyi laittoman ex-ex-äärioikeistohallituksen ja sen tekemät lakienvastaiset hävittäjä- ym sotabisneshankkeet, AutokratiaUsan kansalaisiksi, kansalaisuuden vaihtaneille, PetosKok-juristi-insinööri-ym isoimmille talous-pörssirikollisille.

https://www.svt.se/nyheter/granskning/sjunde-ap-fondens-dubaibolag-i-affarer-med-maffiapengar

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin

https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536511/onko-stubbilla-siimeksella-ym-vallankayttajilla-norjalaista-elakeyhtiota-salkuissaan-

Edellinen hallitus lupasi eläkeläisäänestäjilleen, jotka ovat vieläkin äänestäneet Vasemmistoa ja Anderssonia, vaikka kaikki lupaukset on tylysti, neljän vuoden vihaignoroinnilla ja ikärasistisella vihalla, kouluttamattomaksi ja osattomaksi pahoinpideltyjä vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita kohtaan, raskaasti petetty: "sairaus-kansaneläkeläisten köyhyys, tullaan siirtämään menneisyyteen".

https://tradingeconomics.com/finland/at-risk-of-poverty-rate-for-pensioners-eurostat-data.html

https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356

Tulikin käytännössä isoja leikkauksia, jo pelkkinä jyrkkinä elinkustannusten nostoina, reseptilääke-omavastuiden korotuksina, rajuina korotuksina uimahalli-julkinen liikenne, ym maksuihin, eli pienimmät köyhyyseläkkeet, ovat noin reilun toista tonnia, jäljessä modernien oikeusvaltioitten jopa 2 500€/kk MINIMIELÄKKEITÄ.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850029/viha-kouluttamattomia-kohtaan-perustuslain-rukkaamiset-ja-terrorikapitalismin-turvaaminen#comment-107156145

Eläkeläisköyhiksi tehtyjen vanhusten, vammaisten ja vakavasti monisairaiden keskuudessa, vallitsee nyt erittäin kova hätätila, on kyse aidosti eloonjäämiskamppailusta, johon satelee koko ajan kovia iskuja, joka puolelta, ja paljon.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18227702/40n-ennenaikaiset-kuolemat-suomessa-eivat-johdu-vaestorakenteesta

40%n eliniänodotteen jyrkkä romahdus, aikana jona eliniänodotteen piti nousta, juurikin heikoimpaan asemaan pahoinpideltyjen, eläkeläisköyhiksi tehtyjen keskuudessa, on jo KANSANMURHAAMISTA.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18535508/aarioikeistohallitus-korottaa-terveysaseman-kayntimaksuja-ja-erikoissairaanhoidon

Eikä tuon eliniänodotuksen iso romahdus, selity ikärakenteen muutoksella, eikä koronalla. Edellinen hallitus jätti koronan riskiryhmät, eläkeläisköyhät monisairaat, täysin ilman mitään tukea koronan torjumiseen, vaikka autoimmuuni-reuma-tulehdus-kipusairaiden joukossa, on paljon ihmisiä, jotka eivät voi ottaa mitään korona-ym rokotteita, joutumatta vakavaan hengenvaaraan.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644085/vale-tasa-arvolaki-on-kovempi-aarioikeistoekstremistinen-poliisi-militaristivaltio

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17870490/suomi-ei-tarvitse-quotpolitiikan-supertahtiaquot-vaan-2000ekk-minimielakkeet

Erityisesti Anderssonilta ja Vasemmistolta, odotetaan nyt EU-meppeinä, erittäin isoja tekoja juurikin, Vasemmistoa kauan, kaikesta huolimatta, äänestäneille eläkeläisköyhimmille. Se jokin mitä pitää tulla ovat nuo Sveitsin esimerkin mukaiset: 2 500€/kk MINIMIELÄKKEET, että inhimillisesti edes jotenkin siedettävä, arvokas vanhuus olisi mahdollinen, oman maamme eteen, ilmaiseksi raatamaan pakotetuille vanhuksille, vammaisille ja vakavasti monisairaille kansalaisille Suomessa.

Äänestä

Suuri saatana pääsee vapaasti tulemaan

Äänestä
  • Sekin vielä!

    Äänestä

Kontulan ainoa isänmaallisuus on kynsien alla.

Äänestä

DCA-Nato-USA ULOS Suomesta!!!

Äänestä
  • Ja Venäjä sisään!!!

    Äänestä

Konna Antula on kommari, mutta kun on aikansa seurannut punaista työkalulippua, niin on Putinin tapaan siirtynyt oikeasti natsilinjalle. Z on hänen oikea tunnuksensa.

Äänestä
  • Hienosti sä vedät...

    Äänestä

  • Äärilaidan ihmiset kummasti löytävät toisensa. Ovat kuin lenkkimakkaran kaksi päätä, kauimmaisina toisistaan ja silti lähellä toisiaan.

    Niinhän se on tällä pallolakin - jos tarpeeksi pitkään matkaa vasemmalle, saapuu sinne minne olisi päätynyt jos olisi lähtenyt oikealle.

    Äänestä

Eiköhän tuossa YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSSÄ, joka eduskunnassa on, poikkeus ole vain säännön, eli isoimman talous-pörssirikollisuuden, vahvistamista varten.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18298471/yksipuoluejarjestelma-eduskunnassa-joiden-trolli-toistelee-quotpersuquot-hokujaan

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18537538/oikeuskanslerin-vakavista-virheista-rajalaki-on-pienimmasta-paasta

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18122263/oho!-suvi-anne-siimes-tukee-stubbia-presidentiksi#comment-124430291

https://www.aljazeera.com/opinions/2024/6/26/as-norways-largest-private-pension-fund-we-are-divesting-from-caterpillar

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18536511/onko-stubbilla-siimeksella-ym-vallankayttajilla-norjalaista-elakeyhtiota-salkuissaan-

Asunto-osakkeilla keinotteleva Kontula, on pitkän uransa aikana, aktiivisesti unohtanut Vasemmiston vakiäänestäjät, köyhiksi tehdyt eläkeläiset. Viha kouluttamattomaksi ja osattomaksi pahoinpideltyjä, Suomen eteen ilmaiseksi raatamaan pakotettuja kohtaan, läpäisee eduskunnan YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄN.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16850029/viha-kouluttamattomia-kohtaan-perustuslain-rukkaamiset-ja-terrorikapitalismin-turvaaminen#comment-107156145

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Eipä olisi uskonut.

https://yle.fi/a/74-20097310

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu