Heippa!
Lähdin kyselemään kokemuksia/näkemyksiä tilanteesta, jossa työn tavoitteet ovat sekavia, toisistaan irrallisia, ja tuntuvat muuttuvan koko ajan.
Taustoituksena asiaan, työskentelen insinööripuolen hommissa, ja tähänastinen työhistoria on pitkälti isoista, tuhansien ihmisten organisaatioista. Nyt kuitenkin puolisen vuotta sitten siirryin huomattavasti pienempään, reilun 50 hengen asiantuntijafirmaan, joka ei nyt kuitenkaan ihan nyrkkipaja ole, ja toiminta jatkunut vuosikymmeniä.
Toimenkuva oli (ja on toki edelleen) tuotekehittäjä, ja tehtävä tarkemmin tietyn kategorian aivan uudenlaisten palveluiden/tuotteiden kehittäminen. Ei siis olemassa olevan parantaminen, vaan uuden kehitys ihan alkutekijöistä lähtien (palvelun koko prosessi markkinoinnista myyntiin, toteutuksesta urakointiresursseihin, kannattavuuteen, järjestelmätarpeisiin, koulutustarpeisiin jne.).
Aika pian aloituksen jälkeen kuitenkin kävi ilmi että ajatuksena oli ollut, sen lisäksi että koulutan organisaation myyjät ja muun organisaation uusiin tuotteisiin, ja toimin niiden jatkokehittäjänä ja käytön tukena, että rupean myös itse myymään kyseisiä palveluita, ja pyörittämään niihin liittyviä hankkeita. Ja aika pian tämän jälkeen ko. palveluiden markkinointi (uutiskirjeet, tuotekuvaukset, some, mediajulkaisut) vastuutettiin minulle. Ja tästä jonkin ajan päästä keksivät että voisin ruveta myymään myös ihan toisen kategorian hankkeita lisänä, ja ruveta laatimaan niihin liittyviä hankehakemuksia yms. lausuntopyyntöjä ja selvityksiä viranomaisille. Ja tietenkin myynteihin asetettiin heti alkuun napakat tavoitteet, joihin tulisi päästä.
Ja kuten yhteenvetona ym. selostuksesta voi päätellä, edellä mainittu cocktail aiheuttaa hyvin repaleisia ja sekalaisia 10 tunnin työpäiviä, joissa on vaikea päästä kiinni siihen mikä oikeasti on kulloinkin työn punainen lanka. Esimieheltä asiaa kysyttäessä prioriteetti ykkönen tuntuu vaihtelevan päivittäin.
Onko vastaavia kokemuksia muilla palstalaisilla, ja kuinka olette asian kanssa selvinneet?
Työn epäselvät tavoitteet
Anonyymi-ap
0
125
Luetuimmat keskustelut
- 101749
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671088Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.262963- 73835
- 63788
- 75751
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22686Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69661Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138657- 42609
- 62606
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?120580Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.44539- 55538
- 48519
- 38519
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40503- 30493
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20488