Varjotanssi.

Makoilin iltasella sängylläni, pohdiskellen, katsellen varjojen tanssia katossa kuten satoja kertoja aikaisemmin. Varjot ovat aina kiehtoneet minua. Kuinka ne välillä ovat kaikki paikoillaan, välillä liikkuvat tanssahdellen tuulen mukana tai ohi ajavan auton valojen työntäessä niitä yhteen suuntaan

Sänkyni sijaitsee ikkunan vastakkaispuoleisella seinällä, seinän suuntaisesti. Ikkuna on siis oikealla puolellani huoneen toisella puolella.

Varjoja katsellessa havaitsin uuden varjon. Erilaisen varjon. Tuijotin tuota varjoa. Se ei liikkunut muiden mukana tuulessa. Varjo oli vain paikallaan. Näytti melkein kuin ihmisen yläosalta, mutta jotain siinä oli pielessä. En oikein osannut sanoa mikä.

Kuulin auton äänen ulkoa. Pian ajovalojen valokeila ilmestyi kattoon ja seinään ikkunan puolelta. Tuijotin tuota outoa varjoa herkeämättä. Liikkuisiko se tällä kertaa. Valokeila pyyhkäisi melkein koko huoneeni poikki. Mutta tuo outo varjo ei liikahtanutkaan.

Kehoni jäykistyi, ihoni meni kananlihalle. Koko vartaloani kihelmöi. "Mutta eihän tuo ole mahdollista." Tuumailin peloissani. Miksi tuo varjo ei liikahtanut? Tuijotin varjoa samalla hapuillen yöpöydällä olevan lampun katkaisijaa. "Noh, missä se katkaisija on." Pelkoni kasvoi kiihkeämmäksi. Tuntui kuin tuo varjo olisi kasvanut isommaksi. Sormeni osuivat lampun sähköjohtoon. "Ah, vihdoinkin." Sormilla seurasin sähköjohtoa ylöspäin löytääkseni katkaisijan. Sormieni kulkiessa sähköjohtoa pitkin, näin kuinka tuo varjo suureni yhä enemmän ja enemmän. Olin havaitsevani toisia tavallisia varjoja tuon varjon takana. Kuin se olisi irtaantunut katosta ja kulkisi lähemmäs minua. Mitä lähemmäs katkaisijaa sormeni lähestyivät. Sitä lähemmäs tuo varjo kulki minua kohti.

Vihdoin tunsin katkaisijan sormissani. "Naks" Huoneen täyttymisen valon sijaan, koko huone pimeni. Samalla myös tunsin tippuvani alas. Kuin sänky olisi hävinnyt altani. Oli pilkkopimeää ja tippumiseni vain jatkui. Kuulin kuiskauksen toisesta korvastani: "Olet nyt minun.... ikuisesti...."