Varjotanssi.

Makoilin iltasella sängylläni, pohdiskellen, katsellen varjojen tanssia katossa kuten satoja kertoja aikaisemmin. Varjot ovat aina kiehtoneet minua. Kuinka ne välillä ovat kaikki paikoillaan, välillä liikkuvat tanssahdellen tuulen mukana tai ohi ajavan auton valojen työntäessä niitä yhteen suuntaan

Sänkyni sijaitsee ikkunan vastakkaispuoleisella seinällä, seinän suuntaisesti. Ikkuna on siis oikealla puolellani huoneen toisella puolella.

Varjoja katsellessa havaitsin uuden varjon. Erilaisen varjon. Tuijotin tuota varjoa. Se ei liikkunut muiden mukana tuulessa. Varjo oli vain paikallaan. Näytti melkein kuin ihmisen yläosalta, mutta jotain siinä oli pielessä. En oikein osannut sanoa mikä.

Kuulin auton äänen ulkoa. Pian ajovalojen valokeila ilmestyi kattoon ja seinään ikkunan puolelta. Tuijotin tuota outoa varjoa herkeämättä. Liikkuisiko se tällä kertaa. Valokeila pyyhkäisi melkein koko huoneeni poikki. Mutta tuo outo varjo ei liikahtanutkaan.

Kehoni jäykistyi, ihoni meni kananlihalle. Koko vartaloani kihelmöi. "Mutta eihän tuo ole mahdollista." Tuumailin peloissani. Miksi tuo varjo ei liikahtanut? Tuijotin varjoa samalla hapuillen yöpöydällä olevan lampun katkaisijaa. "Noh, missä se katkaisija on." Pelkoni kasvoi kiihkeämmäksi. Tuntui kuin tuo varjo olisi kasvanut isommaksi. Sormeni osuivat lampun sähköjohtoon. "Ah, vihdoinkin." Sormilla seurasin sähköjohtoa ylöspäin löytääkseni katkaisijan. Sormieni kulkiessa sähköjohtoa pitkin, näin kuinka tuo varjo suureni yhä enemmän ja enemmän. Olin havaitsevani toisia tavallisia varjoja tuon varjon takana. Kuin se olisi irtaantunut katosta ja kulkisi lähemmäs minua. Mitä lähemmäs katkaisijaa sormeni lähestyivät. Sitä lähemmäs tuo varjo kulki minua kohti.

Vihdoin tunsin katkaisijan sormissani. "Naks" Huoneen täyttymisen valon sijaan, koko huone pimeni. Samalla myös tunsin tippuvani alas. Kuin sänky olisi hävinnyt altani. Oli pilkkopimeää ja tippumiseni vain jatkui. Kuulin kuiskauksen toisesta korvastani: "Olet nyt minun.... ikuisesti...."
3264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huh, olipas jännittävä. Niskakarvani nousivat pystyyn! 🤯. Kiitos lisää näitä 😍

🐾

  • Aloittaja

    Kiitos kommentistasi 🐾. Palautetta on aina mukava saada, varsinkin positiivista. Negatiivinenkin kritiikki on tervetullutta, silloin tietää ainakin missä on mennyt metsään. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi tarinoita rustailin. Kirjoitan lisää, kun mielikuvitus taas laukkaa ratsun lailla kohti horisonttia ja sen ylitse.

    Hyytävää illanjatkoa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Varjoperuna kirjoitti:

Makoilin iltasella sängylläni, pohdiskellen, katsellen varjojen tanssia katossa kuten satoja kertoja aikaisemmin. Varjot ovat aina kiehtoneet minua. Kuinka ne välillä ovat kaikki paikoillaan, välillä liikkuvat tanssahdellen tuulen mukana tai ohi ajavan auton valojen työntäessä niitä yhteen suuntaan

Sänkyni sijaitsee ikkunan vastakkaispuoleisella seinällä, seinän suuntaisesti. Ikkuna on siis oikealla puolellani huoneen toisella puolella.

Varjoja katsellessa havaitsin uuden varjon. Erilaisen varjon. Tuijotin tuota varjoa. Se ei liikkunut muiden mukana tuulessa. Varjo oli vain paikallaan. Näytti melkein kuin ihmisen yläosalta, mutta jotain siinä oli pielessä. En oikein osannut sanoa mikä.

Kuulin auton äänen ulkoa. Pian ajovalojen valokeila ilmestyi kattoon ja seinään ikkunan puolelta. Tuijotin tuota outoa varjoa herkeämättä. Liikkuisiko se tällä kertaa. Valokeila pyyhkäisi melkein koko huoneeni poikki. Mutta tuo outo varjo ei liikahtanutkaan.

Kehoni jäykistyi, ihoni meni kananlihalle. Koko vartaloani kihelmöi. "Mutta eihän tuo ole mahdollista." Tuumailin peloissani. Miksi tuo varjo ei liikahtanut? Tuijotin varjoa samalla hapuillen yöpöydällä olevan lampun katkaisijaa. "Noh, missä se katkaisija on." Pelkoni kasvoi kiihkeämmäksi. Tuntui kuin tuo varjo olisi kasvanut isommaksi. Sormeni osuivat lampun sähköjohtoon. "Ah, vihdoinkin." Sormilla seurasin sähköjohtoa ylöspäin löytääkseni katkaisijan. Sormieni kulkiessa sähköjohtoa pitkin, näin kuinka tuo varjo suureni yhä enemmän ja enemmän. Olin havaitsevani toisia tavallisia varjoja tuon varjon takana. Kuin se olisi irtaantunut katosta ja kulkisi lähemmäs minua. Mitä lähemmäs katkaisijaa sormeni lähestyivät. Sitä lähemmäs tuo varjo kulki minua kohti.

Vihdoin tunsin katkaisijan sormissani. "Naks" Huoneen täyttymisen valon sijaan, koko huone pimeni. Samalla myös tunsin tippuvani alas. Kuin sänky olisi hävinnyt altani. Oli pilkkopimeää ja tippumiseni vain jatkui. Kuulin kuiskauksen toisesta korvastani: "Olet nyt minun.... ikuisesti...."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu