DCA-sopimus Yhdysvaltain kanssa

Anonyymi-ap

DCA- sopimuksen on allekirjoittanut Sauli Niinistö. Näin meille on uutisoitu.

Minkä ihmeen sopimuksen Valtonen ja Häkkänen allekirjoittivat sairaan vanhan miehen, marionetin, Yhdysvaltain presidentin, Bidenin kanssa?

Onko se edes pätevä?

Ihmettelen syvästi, miksi joku sairas mies saa olla presidentinvirassa, kun tavallisia rivikansalaisia näiden vanhaksi tultua katsellaan tiukasti sillä silmällä: Onkohan se.....?
Onkohan sillä kaikki kotona?

Biden on jo sekoillut loputtomiin, mutta edelleen häntä käytetään hyväksi ja hänen nimissään viedään asioita läpi, ja varsinkin sota ja Nato- asioita, joissa saattaa olla puntarissa koko jonkun maan kansalaisten henki, niin kuin nytkin Israelissa, jo 40 000 saarretulle keskitysleirialueelle tapetulle siviilille, ja myös Ukrainassa, jossa lännen rikkaat välineellistävät ja sodittavat Ukrainaa, vievät heikoimmin pärjääviltä suomalaisilta ja eurooppalaisilta viimeiset pennoset ja tukevat velkarahalla Ukrainaa.
Vain turvatakseen oman sisällysrikkaan ja rahallisesti rikkaan elämänsä.

Onkohan ylpeilyn aihe Suomen kokoomus, Häkkäsellä ja Valtosella kumppaneineen se, että he ovat solmineen toiseen kertaan sopimuksen, joka oikeuttaa Yhdysvaltain polsukenkien tulon Suomen maaperälle pyssyjen ja sotakaluston kanssa isännöimään meidän, suomalaisten maata?

Ja vielä sairaan, toimintakyvyttömän marionetin, vanhan sairaan miehen Bidenin kanssa solmimansa sopimuksen mukaisesti?
Jo on aikoihin eletty!

,

6

484

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pää tyhjäx

      • Anonyymi

        "Minkä ihmeen sopimuksen Valtonen ja Häkkänen allekirjoittivat sairaan vanhan miehen, marionetin, Yhdysvaltain presidentin, Bidenin kanssa?".

        Maanpetoksellista

        S. Niinistön sotarikoskopla toimii rauhansopimuksen ja perustuslain vastaisesti sytyttäen vihollisuuden ja sodan ydinasevaltion kanssa.

        Ei ole mitään järkeä sytyttää ydintuho.

        Venäjä ei käytä ydinasetta, ellei USA ja Nato tai Kokoomuksen sotarikolliset tee provokaatiota.

        Ovat jo tehneet virheen ja rikoksen runnomalla Suomen natoon:

        1) Avustamalla Yhdysvaltojen neokonistit Victoria Nulandin tekemään vallankaappauksen Suomessa, järjestämällä salaa Suomen kansalta, vuonna 2014 USA-Naton joukot Suomeen.

        2) vielä Nato-jäsenyys ohi perustuslain.

        Venäjän on pakko pelastaa Moskova, Pietari ja monet strategiset paikat.

        Venäjä näkee jatkuvasti S. Niinistön, USA:n ja Naton sotatoimet.

        ERITTÄIN SUURI, VAKAVA VAARA

        Aina kun syntyy Naton ja USA:n ydinaseita kantavista ohjuksista tai pommikoneista tai hävittäjistä - F-16, F-35 - EXISTENTIAALINEN UHKA, UHKA VENÄJÄN OLEMASSA OLOLLE, niin Venäjän on reagoitava siihen harkiten, mutta tilanteen mukaan hyvin nopeastikin.

        Vahingossa voi syttyä molemmin puolin ydinaseiden laukaisut, koska regointiaikaa torjuntaohjusten ampumiseen ei Venäjällä ole lainkaan.

        Silloin järjestelmä lähettää ydinohjuksia myös Suomeen ja Yhdysvaltoihin.

        S. NIINISTÖ ON VIENYT SUOMEN SAMAAN YDINSODAN UHKAAN, MISSÄ UKRAINA ON SOTAISAN USA-NATO-EU:n TÄHDEN

        Ei ole mitään järkeä lapsellisen Kokoomuksen rikoskoplan sytyttää ydinsodan uhka - ydinsota - Ukrainalle, Suomelle, Ruotsille ja maailmalle.

        PROF. MEARSHEIMER

        Prof. John J. Mearsheimer: Who Really Started Ukraine War?

        https://m.youtube.com/watch?v=VLRm-5QHMpY

        Suomennos

        Tuomari Andrew Napolitano:

        Meillä on tänään erityinen vieras. Maailmankuulu professori John Mearsheimer.

        Professori Maresheimer on valmistunut Yhdysvaltain West Pointin sotilasakatemiasta.

        Hän on väitellyt tohtoriksi Cornellin yliopistosta, ja on Chicagon yliopiston tiedekunnan akateemikko. Hän on yksi maailman johtavista auktoriteeteista nykypäivän geopolitiikassa.

        Professori Merasheimer tervetuloa tänne.

        Ilo on minun puolellani Andrew.

        Tuomari Napolitano:

        Pelkäätkö sodan laajentumista amerikkalaisilla maajoukoilla?

        Toisin sanoen toista Vietnamia? Toinen katastrofi.

        Professori Mearsheimer:

        Se olisi paljon pahempi kuin Vietnam.

        Muistattehan, että Vietnam oli suurvallan, Yhdysvaltojen ja pienen Vietnamin välinen sota.

        Kiinalaiset ja venäläiset auttoivat vietnamilaisia, mutta me emme taistelleet toisiamme vastaan taistelukentällä.

        Tämä olisi suurvaltasota.

        -- Tarkoitan, että jos lähdemme Ukrainassa käytäviin varsinaisiin taisteluihin, se on Yhdysvallat vastaan venäläiset.

        Se olisi aivan kamala tilanne.

        Pidän sitä epätodennäköisenä suurelta osin siksi, että uskon Bidenin - USA:n hallinnon ymmärtävän, että se on jotain, mitä haluamme ehdottomasti välttää.

        Mutta teidän on kysyttävä itseltänne, että jos olen oikeassa, venäläiset ovat tavallaan menossa rullaamalla yli. Ukrainalaiset ovat todella epätoivoisessa tilanteessa.

        Mitä me aiomme tehdä? Pysyykö Yhdysvallat ja Nato UKRAINASSA, [PIENESSÄ SUOMESSA JA RUOTSISSA]?

        Tarkoitan, että tämä tulee olemaan USA:lle nöyryyttävä tappio.

        Se on nöyryyttävä tappio NATO:lle [Rauhan rikkojalle, vihollisuuden ja sodan sytyttäjälle Kokoomukselle eli S. Niinistölle ja hänen rikoskoplalle].

        Kiusaus sekaantua asiaan on suuri:

        — Olen jo pitkään väittänyt, että kaksi suurta vaaraa ovat:

        1.

        Jos Venäläiset ovat häviämässä, pidän todennäköisenä, että he käyttäisivät ydinaseita.

        2.

        Ukrainalaiset ovat häviämässä, kärsivät tuhoisan tappion — ukrainalaiset ovat kärsimässä tuhoisaa tappiota ja me lähdemme pelastamaan heitä.

        En pidä tätä todennäköisenä, mutta me molemmat tiedämme tarpeeksi niistä typeristä toimista, joita Yhdysvallat on tehnyt muutaman viime vuosikymmenen aikana.

        Andrew: Ettekö halua sulkea pois etukäteen mahdollisuuden tehdä ja nähdä sodan kauheus uudelleen?

        En pidä sitä todennäköisenä. Mutta se on pelottavaa:

        -- Tarkoitan, että olemme erittäin vaarallisessa kiristyvässä tilanteessa [Myös Kokoomuksen, S. Niinistön ja USA:n neokonistien, fasistisen rikoskoplan tähden].

        Mearsheimer

        Minun näkemykseni on, että jos tarkastellaan voimasuhteita, venäläiset ovat rakentamassa mahtavaa armeijaa. He mobilisoivat 300000 sotilasta viime vuoden 2022 syyskuun lopulla. Ne ovat värvätty tämän vuoden aikana.

        Se on 700000 sotilasta lisää siihen määrään, joka oli olemassa, kun sota alkoi.

        Ja jotkut sanovat, että heidän mobilisointinsa jatkuu myös Venäjän puolella [joukkojen vahvuus kasvaa 1,2 - 1,4 miljoonaan].

        Venäjällä tulee olemaan valtava armeija. Heillä on melkein täysi ilmatilan hallinta. Heillä on valtava etu aseistuksessa.

        Lainaus loppu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        DCA-RIKOS: T. HALONEN, S. NIINISTÖ

        S. Niinistö — ohi rauhansopimusten, ohi kansanvallan perustuslain — toi salaa USA:n NATO-joukot Suomeen ja Ruotsiin 2014; USA:n neokonistien vallankaappaus.

        ● Sitten S. Niinistön salaa järjestämä DCA-sopimus rikos.

        Tuomari Andrew Napolitano ja Ray McGovern, entinen CIA:n analyytikko:

        https://youtu.be/lQzRtyqyIUk

        24.5.2023

        Kun Neuvostoliitto romahti ja kylmä sota päättyi, USA:n, Suomen ja Länsi-Euroopan johtajat vakuuttivat Neuvostoliiton ja sittemmin Venäjän johtajille, ettei Nato laajenisi Venäjän rajojen suuntaan.

        Miksi presidentti Putin aloitti sotatoimet Ukrainassa?

        McGovern

        Ei ollut jäljellä vaihtoehtoja Venäjän puolustamiseksi.

        Putinin ensimmäinen velvollisuus on puolustaa Venäjää.

        Hän yritti rauhan säilymiseksi kaikkea 7 vuoden ajan siitä lähtien, kun USA kaatoi Kiovan laillisen hallituksen ja presidentin 2014.

        Putin tajusi — kaikki sopimukset petetään.

        Putin myönsi, että häntä olivat huijanneet Minskin sopimuksien pääesittäjät ja valvojat taistelujen lopettamiseksi Itä-Ukrainassa, antamalla venäläisille Donetskille ja Luhanskille itsehallinto: Siitä he kaikki näyttivät olevan samaa mieltä YK:ssa.

        Vuosi sitten Saksan entinen liittokansleri Angela Merkel, Ranskan silloinen presidentti François Hollande ja Petro Poroshenko Ukrainan johtaja tuolloin, kaikki leuhkivat, että käytettiin 7 vuotta Ukrainan armeijan rakentamiseen USA-NATO:n aseilla.

        Todella provosoimme Venäjää !

        Venäjän asevoimat ja johto näkivät välittömän uhkan Venäjän olemassa ololle, kun petokselliset lännen johtajat väittivät, että oli vaihtoehtoja.

        Heillä [rikollisella S. Niinistö] on suuri vastuu selittää ihmisille rehellisesti, mitkä olivat väitetyt vaihtoehdot.

        Kysyin John Mearsheimerilta, realistisen koulukunnan tutkijalta Chicagon yliopistosta:

        — Mitä arvioitte heidän ajatelleen, kun ehdottivat, että Venäjällä olisi muitakin vaihtoehtoja?

        Mearsheimer

        — Ei ollut vaihtoehtoja. Venäjä yritti todella kovasti neuvotella neutraalista Ukrainasta, Suomesta ja Ruotsista, jolla oli 1990 päätetty säilyttää rauha Euroopassa.

        Lännen johtajilta rikos ihmisyyttä kohtaan. Huijasivat ukrainalaiset varmaan itsemurhaan:

        — Minskin rauhansopimus oli lännen petos.

        Putin näki kaikki uhkat, jotka tapahtuvat hänen maarajallaan [S. Niinistö].

        Putinin oli siirrettävä joukot Itä-Ukrainaan.

        [75 km pitkä kolonna seisoi kaksi viikkoa. Venäjä osoitti vieraissa maissa valtaa pitävälle USA:lle — lännelle — vallankaappauksessa nostamalle Ukrainan hallinnolle olevansa tosissaan NATO:on liittoutumattomasta Ukrainasta ja Suomesta, Ruotsista].

        ● Nyt on ydinsodan syttymisen vaara erittäin suuri.

        NATO / S. Niinistö laajentaa aloittamansa sodan pitkälle Venäjän puolelle.

        Napolitano

        Mitä Venäjän valtio teki täyttääkseen moraalisen ja oikeudellisen velvollisuutensa puolustaa Venäjän kansaa ja isänmaataan? Itse varustautumatta viimeisten 7 vuoden aikana, kun sotaa lietsova länsi sijoitti hyökkäysaseistusta Itä-Euroopan maihin valheellisella väittämällä: Ne ohjukset ovat siellä suojellakseen Iranilta.

        Venäjän sotilastiedustelu kertoi, mitä oli tekeillä.

        McGovern

        Etsin vaihtoehtoja. Hän olisi voinut valita rauhan. Rauha on aina vaihtoehto.

        McGovern

        Olen väkivallattomuuden kannalla. En tee moraalisia päätöksiä siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Sitä me tiedustelupalvelun upseerit emme tee. Me katsomme tosiasioita.

        Kerroin faktat kuukausi sitten [24.5.2023] mitä juuri mainitsitte:

        — Ne ovat ohjustukikohtia Venäjän lähellä Romaniassa ja Puolassa, jotka uhkaavat Moskovaa.

        Tuomari

        Ymmärrämme kaikki — noiden ohjusten [S. Niinistön Nato/DCA] laukaisu asemasta, jossa ne ovat, ennen kuin ne saavuttavat Moskovan — kestäisi 5 minuuttia.

        Putin ilmoitti USA:n ja NATO:n ohjusuhkasta julkisesti 6 kuukautta ennen kuin hänen sotilaallinen erikoisperaatio Ukrainassa alkoi.

        McGovern

        Putin sanoi toistuvasti. Viimeisin oli 21.12.2021 ennen operaatiota. Hän nimesi ohjukset.

        Sanoi korkeimmille amiraaleille ja kenraaleille ja puolustusministerille:

        — Tiedätte: 5 minuuttia.

        — Tarvitsemme kiireellisesti kirjallisia sopimuksia sodanuhkien poistamiseksi.

        Tuomari Napolitano: Tapahtuiko niin?

        McGovern

        Totta kai. YK:n turvallisuusneuvosto kannatti sitä yksimielisesti [petos].

        Kun Putin katsoi kenraalien kasvoja 21. joulukuuta, hän tiesi, on toimittava vielä varmistaen.

        Halusi soittaa Bidenille 30.12.2021:

        — Meidän on puhuttava.

        Bidenin väki sanoi:

        — Neuvottelijamme kokoontuvat Genevessä 9. ja 10. tammikuuta. Miksi on puhuttava nyt?

        Pyydän, on puhuttava Bidenin kanssa.

        Putin Bidenille:

        — On kova paine kenraaleilta. Tarvitsen sitoumuksen, että ette laita tällaisia ohjuksia Ukrainaan.

        — Voitteko estää sen puolestani?

        [Maanpetoksellisen S. Niinistön liittolainen, neokonisti J. Biden valehteli Putinille ja petti, kuten kaikkia muitakin: Suomen, Ruotsin ja Ukrainan kansoja]

        Sotarikollinen Joe Biden

        — "Totta kai: Washingtonilla ei ole aikomusta sijoittaa hyökkäysohjuksia Ukrainaan".

        Asia poistui neuvotteluista.

    • Anonyymi

      Miten on pätevyyden laita? Kuka kysyy perään?

      Ei ainakaan Sauli Niinistö, eikä liioin valepsykiatri, STUBB.

      Eikä liioin Suomen Koirasusi- Hallituksen väki.

    • Anonyymi

      Kyllä näin on. Suomi ja me suomalaiset olemme saatettuina pahimpaan tilanteeseen , mitä koskaan.
      Länsi, ja tietysti Suomi mukana ,on menemässä toimillaan yhä vain syvemmille vesille venäjän, koko idän suhteen.
      Tänne tuodaan ulkomailta sotajoukkoja pysyvään oleskeluun, tietysti Yhdysvaltain joukot ovat mukana.
      Lappi on se suurin sijoituspaikka, lapin asukkailta ei kysytä, ovatko nämä siihen suostuvaisia.
      Teitä levennetään, parannetaan ja korjataan vain siksi, että niistä tulee lentokenttiä, ja teitä sotakalustoille, mahdollisen kahnauksen varalle.
      Suomi ei ole enää suomi, se on täysin Yhdysvaltain johdon alainen Natomaa.

      Lännen on vaikeaa antaa periksi, koska sen Ukrainan rahoitus on tuomittu kokonaan loppumaan rahojen loppumisen vuoksi.

      Kansalaiset, koko Euroopassa, ja myös Yhdysvalloissa ovat jo hätää kärsimässä koko ajan heitä kohtaan kohdistuvilla kiristyvillä leikkauksilla ja säästöillä, joista heikoilla jo entuudestaan olevat kansanosat kärsivät kaikista eniten.

      Kaikkia heikoilla olevia, sairaita, vammaisia, heitteille jätettyjä, ja ennen kaikkea vanhuksia priorisoidaan, jättämällä heidät heitteille, digimaailman johtaessa kaikkia asioita, joiden käyttöön he eivät ole kykeneviä, eikä heidän halutakkaan olevan: Heidät vain tiputetaan laivasta aaltoihin ja sanotaan : Uikaa maihin: johon heistä monetkaan eivät voimattomina kykene, vaan hukkuvat fasistien luomiin aaltoihin.

      Siistiä sisällissodan käyntiä, "rannan korjuuta, niin kuin yksi ilkeämielinen, ehkä fasistimielinen henkilö totesi.

      Ulkomailta tuodaan, salaa, yhä vain lisää orjatyöntekijöitä, näin saadaan maan poliittinen kenttä sekaisin, ja valta pysyy fasistien käsissä, kun ulkomaalaisten yhteiskunnan asioihin vaikuttamaan kykenevien , kielitaidottomien määrä Suomessa kasvaa kasvamistaan.

      Omien työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet tallataan jalkoihin, ja omia työttömiä, joita tulee jatkuvasti vain lisää, arvostellaan, ja heiltä viedään se pienikin tukiraha elämiseen.

      Toimeentulotuki on jo pienennetty joiltakin, jopa 40%tia.

      Ihmiset ajetaan pakkomuuttoihin.

    • Anonyymi

      DCA sopimus vie Suomelta kaiken ja lietsoo sotaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuuluuko ehkäisy parisuhteessa molemmille

      Mieheni pelkää kovasti sitä, että minun käyttämä ehkäisy (pillerit) pettävät ja että tulisin raskaaksi. Hänellä on jo en
      Parisuhde
      62
      1214
    2. Suhun ihastuminen oli liikaa mulle ...

      Se meni jo sairauden ja sekavuuden puolelle. Oisin tehnyt melkein mitä vain, että saisin sut ja se ei ole tervettä. Vars
      Ikävä
      34
      1020
    3. Mihin ihastuit ensimmäisenä

      kaivatussasi? 💯
      Ikävä
      63
      1010
    4. Tänään valtuustossa

      Striimi rikki. Mennään saliin ja otetaan pussillinen mätiä omenoita mukaan. Popcornit valmiiksi kun Savola alkaa puhumaa
      Ähtäri
      26
      1007
    5. Miten paljon odotat hänen

      Kohtaamisia tai näkemistä? Kuinka hyvä keskusteluyhteys teillä on?
      Ikävä
      69
      955
    6. Onko kaivattunne puhelias

      Vai hiljainen hissukka.
      Ikävä
      46
      941
    7. Jiille kysymys

      Oletko kuitenkin mennyt eteenpäin ja sinulla joku uusi nainen kuvioissa? 🥹
      Ikävä
      73
      892
    8. Suomussalmen mustalaiset

      Uutena suomussalmelaisena mietin, että millasta porukkaa ovat?
      Suomussalmi
      17
      870
    9. Oletko mielestäsi kaivattusi

      ihannetyyppi ulkoisesti?
      Ikävä
      56
      852
    10. Minkälaiset hiukset

      kaivatullasi on? Miehellä Kenties ananas, puolikalju jne jne Naisella kenties vaaleat kiharat jne jne
      Ikävä
      27
      836
    Aihe