Apua! miten opin jarruttamaan? tasaisella olen harjoitellut, mutta kun vähänkin tulee vauhtia lisää, niin en pysty. Yhden mäen olen mennyt vaan jalat suorina alas ja se oli niin "tärisevä" ja hirveä kokemus, etten enää uskalla. Täytyy vissiin suunnitella vaan reitit tarkkaan ja välttää mäkiä...mutta en kai voi tehdä sitä koko loppuelämääni!(joka tosin voi jäädä lyhyeksi jos samaan malliin jatkan)
alamäkipelko
a-aloittelija
41359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Samat ongelmat mulla ja muilla aloitellessa. Kilometrien kautta tasapaino paranee ja sen myötä jarrut toimii paremmin.
Kärsivällisyyttä!
Tästä on käyty useitakin keskusteluja täällä. Mutta tässä on uusi variaatio siitä, miten pääsee aivan oikeutetustakin mäkipelosta irti. Mutta aina toistuu pakonomainen halu laskea mäkiä. Kai se on luonnollista, jos kotiseutu on kovin mäkistä. Ja mäkipelko on aivan luonnollista, koska terve itsesuojeluvaisto herää.
Voithan sovittaa kuitenkin reitillesi isomman mäen esimerkiksi kääntöpaikalle. Mutta nyt teet sen viisaasti. Nouse valitsemaasi mäkeä ylös vain vähän matkaa (kuinka itse uskallat, vaikka vain muutaman metrin) ja laske siitä kohtaa takaisin alas. Näin se alkaa helposti. Voit toistaa tai olla toistamatta saman tempun niin monta kertaa kuin huvittaa. Ja palaa takaisin kotiin päin. Tee näin useita kertoja. Kun uskallat, kiipeät mäkeä aina vain ylemmäksi ja sieltä lasket taas alas. Näin toimien järkevästi sisällytät melkein huomaamatta lenkillesi aina vaan isomman mäen. Ja aivan omaan tahtiin!
Jalat vahvistuvat aina vaan enemmän ja pikku hiljaa et ole tärinästä moksiskaan. Jos et ole juossut, hiihtänyt tai luistellut talvella, niin jalkojen vahvistuminen ottaa oman aikansa. Lihaskestävyys on alussa niin heikko, että tärinä tuntuu pahalta. Voimat tuntuvat karkaavan jaloista. Mutta konstikos se on suunnitella sopiva lenkki, joka päättyy mäkeen. Siellä voi viettää aikaa hieman alamäkiharjoittelussa. Sitten voi lähteä hyvillä mielin paluumatkalle.
Alamäkeä laskiessa polvien kuuluu olla taivutettuna ja joustavat. Peppuakin pitää vähän laskea ja toinen jalka ehkä noin puoli luistimen mittaa toisen edellä. Nämäkin temput voivat olla alussa vaikeita, mutta näin laskeminen on turvallisempaa. Kun toinen jalka on hieman toisen edellä, on vaikeampi kaatua eteen- tai taaksepäin mäessä. Liian usein näkee kuitenkin laskettavan molemmant jalat rinnakkain. Tasapaino on silloin entistäkin huonompi.
Tasapainoa voi parantaa seisomalla päivittäin yhdellä jalalla. Vielä tehokkaampaa on samalla nostaa kädet suoraksi ylös. Toinen jalka laitetaan koukuun ja jalkapohja kiinni viereisen jalan polven sisäpuolelle. Ja katse suoraan eteenpäin. Tehokasta! Nilkat, polvet ja lantio vahvistuvat. Ja kun ne vahvistuvat tasapaino paranee. Yksinkertaista!
Se on totta, että jalat tärisevät - ne ovat tärisseet kaikilla joskus. Luistellessa ja alamäkiharjoittelussa jalat saavat lisää voimaa ja kestävyyttä. Tasapaino paranee. Sen jälkeen tärinä ei tunnu missään. Voiman ja kestävyyden myötä tasapaino kehittyy ja mielesi tulee varmemmaksi ja voitat alamäkipelon. Kun kroppa on vahvempi, niin aina silloin mielikin vahvistuu.
Pahin virhe monilla vasta-alkajilla on jonkinlainen pakko lähteä laskemaan isojakin mäkiä. Vaikka se on alussa vaarallista. Kaiken lisäksi usein mäen alla voi olla paha risteys. Tämän vuoksi korostan hidasta etenemistä.
P.s. Kyllä se tottuneellakin menijällä tärinä tuntuu. Esimerkiksi maratonilla, kun lihakset alkavat olla hapoilla ja keho käy äärirajoilla, epätasaiset pätkät tuntuvat vievän lopunkin mehun miehestä/naisesta, vaikka kuinka yrittää tottuneesti runtata eteenpäin. Mutta täytyy sanoa, että alamäet taas tarjoavat usein tervetulleita lepotaukoja.
Yhdellä jalalla seisomista voi harjoitella paitsi tasaisella myös jollain pehmeällä alustalla (tyynyn tai kahden päällä, patjalla, kaupasta saatavan tasapainolaudan päällä jne.). Muistakaa vaihtaa jalkaa välillä.
Jos haluaa todella vahvat jalat, jotka eivät ole moksiskaan alamäessä, tehkää seuraavia harjoituksia. Asetutaan seisomaan yhdellä jalalla ja siitä laskeudutaan kyykkyyn yhdellä jalalla. Reisi on kyykyssä vaakasuorassa. Vapaa jalka osoittaa vapaasti eteenpäin. Pepun alapuolella voi pitää sopivan korkuista istuinta. Mutta ei saa istahtaa sille kesken suorituksen!
Yhden jalan kyykyn voi suorittaa joko staattisesti tai pumpaten (ylös-alas) kuten yleensäkin kyykyt. Ehkä staattinen kyykkyliike, jossa pysytään määrätty aika kyykyssä, vastaa paremmin alamäen rasitusta. Yhdellä jalalla tehtynä lihaksiin kohdistuva rasitus vain tehostuu. Totta kai näin voi tehdä kahdellakin jalalla, sillä sekin vahvistaa erikoisesti reisiä ja pakaroita, mutta tasapaino-osuus jää vähemmälle.
Staattisessa kyykyssä voidaan pysytellä kerrallaan esim. 5, 10, 15 tai 20 sekunttia voimien mukaan. Harjoitukseen voi sisällyttää 2-4 suoritusta. Kyykkyjä yhdellä jalalla pumpaten voi suorittaa voimien mukaan yhdestä kerrasta useisiin kymmeniin kertoihin. Jos tämä tuntuu erityisen vaikealta voi aloittaa laskeutumalla vain kerran kyykyyn ja ylös. Lyhyehkön palautusajan jälkeen sama toistetaan pari kolme kertaa.
Reisien ja pakaroiden venyttely on lähes pakollista, sillä ne kipeytyvät helposti ainakin alussa. Toistakaa kyykkyharjoituksia jättäen väliin ainakin yksi välipäivä lihasten täydellistä palautumista varten.
Netistä löytyy joka lähtöön. Seuraavassa hyviä esimerkkejä puhtaasta tasapainoharjoittelusta. Jos ei osaa englantia, kuvat puhuvat puolestaan.
http://www.getrolling.com/orbit/yj_balanceparts.html
Useinhan alamäkeen tullaan reidet jo valmiiksi hapoilla, jolloin alamäessä holtiton vibra voi alkaa kovakuntoisellakin nopeasti, etenkin kun luistellaan staattisessa asennossa.
Kannattaakin (kun tasapaino alkaa kehittyä) harrastaa hyvin kevyitä luistelupotkuja myös pitkissä alamäissä. Välillä voi taas lepuuttaa selkää nojaamalla kevyesti polviin. Tällöin huomaa painaa takapuoli riittävän alas ettei painopiste karkaa eteen.