Missä ollaan menty vikaan?

Teollistumisen alkamisen jälkeen ollaan hehkutettu; "Koneet helpottavat ihmisen työntekoa." On tullut kaikenlaisia koneita, rikotaan jatkuvasti tuotantoennätyksiä jotta saadaan lisää turhakkeita kuluttajille.

Halutaan aina lisää ja lisää. Se uusin turhake on pakko saada. Media myllyttää: "Kuluta Kuluta! Muuten et ole mitään!"

Koneet kehittyvät kehittymistään. Keksittiin linjasto ohjelmoitavine robotteineen. Saadaan vielä enemmän tavaraa kiertoon. Tilataan osat Kiinasta ja kasataan Jenkeissä. Maailma kutistui moottorien myötä. Maailman viisi suurinta rahtilaivaa saastuttaa yhtä paljon kuin kaikki maailman autot yhteensä. Unohtamatta materiaalin louhintaa maan uumenista. Mutta pakko saada se turha ja uusin hilavitkutin. Tilataan ulkomailta kätevästi netistä ajattematta asiaa sen enempää. Pää puskassa on hyvä olla. Rikkaatkaan eivät ole vielä tarpeeksi rikkaita. Tavaroiden tekijät köyhissä maissa voivat vain unelmoida näistä asioista joita kuluttajat ostelevat. Heille riiittänee kulho riisiä.

Nämä asiathan ovat aika varmasti jo ihmisten tiedossa. Koneiden piti helpottaa meidän elämää, eikä korvata ihmistä. Ironista naurua. Nyt tekoäly on vallannut taiteen alan. Isot firmat ovat alkaneet käyttää tekoälyä kuvataiteen luomiseen. Mihin tarvitaan kohta enää artistejakaan. Tekoäly osaa luoda kuvia, logoja yms. Tekoälyn kehittyessä varmaan pystytään korvaamaan ohjelmoijat, matemaatikot ynnä muut tieteilijät tulevaisuudessa. Saadaan lisää työvoimaa tyydyttämään kuluttajien himoja mahdollisimman halvalla. Eikä kannata käsittää väärin. Välikäsi pitää huolen että tuotanto on halpaa, mutta myyntihinta on korkea.

Jos olet pohdiskellut miten dystooppinen tulevaisuus elokuvissa saa alkunsa. Mulla on sinulle hyviä uutisia. Avaa vain silmät ja katsele ympärillesi.

No mutta. Se on mukavaa viikonloppua. Muistakaa kuluttaa. Saadaan Suomikin sillä nousuun. 💪

8

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Talous perustuu yritysten osakekursseihin ja osinkoihin.

      Ne jotka eivät halua töihin aamulla herätä, ovat joko äärimmäisen rikkaita, tai sitten köyhiä joiden ei ole helppoa työllistyä. Joku syy on olemassa, molemmilla ryhmillä.

      Rikkailla raha tuottaa lisää rahaa sijoittamalla osakkeisiin jotka tuovat lisäarvoa joko osinkojen tai kurssinousun saattelemana. Tämä tapahtuu vain sillä että yrityksen liiketoiminta kasvaa ja tekee tuottavaa tulosta. Tähän tarvitaan osto -ja myyntitoimintaa, ja sitä kautta kuluttamista.

      Rikkaat eivät kuluta kovinkaan paljon, heillähän on jo kaikki tarvittava. Köyhillä ei taas ole rahaa millä kuluttaa. Rikkaiden määrä on Suomessa niin rajallinen, ettei heillä ole normaalien kulutushyödykkeiden kulutuksen osalta suurta merkitystä. Voimme tietysti olla onnellisia jos joku Teemu Selänne on saanut autotalliinsa uuden Ferrarin, se ei kuitenkaan Suomen taloutta pelasta vaikka tapahtuma saakin lehtien palstoilta suhteetonta näkyvyyttä.

      Kulutuksen kannalta Suomi on nyt tilanteessa jossa se säästää luonnonvaroja. Ainut kulutukseen merkittävä ryhmä joka aamulla jaksaa töihin vielä herätä, niiden ostovoima on alentunut viimeisen 10-vuotta, ja tulee syksyllä taas alenemaan.

      Ihmisillä on vaikeampaa, mutta maailma pelastuu?! Deflaatio kolahtaa Suomen kohdalle vielä alkutalvesta, Bingo! Aloittajan ei tarvitse sikäli olla huolissaan luonnosta, kannattaisi olla enemmän huolissaan normaaleista ihmisistä?

      AV

    • Anonyymi

      Olipas pitkä avautuminen. En kuitenkaan haluaisi palata pimeälle keskiajalle.
      Tuosta linjaston robotista. Töissäni sitä sanottiin Emmaksi. Kuului siis työporukkaan siinä missä muutkin.

      Virheilmoitukset olivat tietenkin ohjelmoituja, eikä mitään tylsiä: virhe xxx.
      Kerran se oli ihsn jumissa ja kökötti vain paikallaan.

      Linjasto rupesi täyttymään ja näytössä luki vain:
      Olisi kiva, jos olisi tekemistä.

      Työpari hermostui ja huusi robotille täysillä: "olishan siinä stn tekemistä, jos vain tekisit jotain!"
      Joku anturi siinä oli vinossa. Välillä oli toki bittikin vinossa ja joutu asentaan koko ohjelmiston uusiksi.

      Eli ei ne robotit välttämättä työtä vähennä, vaikka huomattavasti nopeuttaa ja helpottaa. Silloin, kun toimivat.

      >simiti<

    • Anonyymi

      Niin robotit nopeuttavat jonkun on tehtävä ne robotitkin elleivät robotit suunnittele iyse itseäään ja parantavat itse itseään tekoälytllä

    • Anonyymi

      Tehokas sekatyömies-robotti olisi hämähäkki, nopea monia raajoja. Ja silmiä paljon.

    • Anonyymi

      itse kyllä laitan tietokoneen tekemään kaiken mahdollisen jotta itse ei tarvitse...

    • Anonyymi

      "Greed has poisoned men’s souls, has barricaded the world with hate, has goose-stepped us into misery and bloodshed. We have developed speed, but we have shut ourselves in. Machinery that gives abundance has left us in want. Our knowledge has made us cynical. Our cleverness, hard and unkind. We think too much and feel too little. More than machinery we need humanity. More than cleverness we need kindness and gentleness. Without these qualities, life will be violent and all will be lost…"
      -- Charlie Chaplin, The Final Speech from The Great Dictator

      Ja tämä oli jo 1940, että ei olla loppujen lopuksi kehitytty ihmiskuntana 84 vuoteen.

    • Anonyymi

      Missä ollaan menty vikaan?

      Mielestäni siinä, että naisia ei muutamaan viimeiseen vuosituhanteen ole ollut tarpeeksi päättäjien ja johtajien joukossa.

      🦄

      • Anonyymi

        Harmi ettei voi antaa negatiivisia ääniä. Onhan niitä ollut, jos yhtään historiaa tuntee. Mutta miesviha on trendikästä nykyään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      297
      3588
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      86
      1192
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe