Orpon ja Purran, alamaisikseen hyväksymät RKP ja Kristilliset, hallitus, ei saa aikaan muuta kuin ikävyyksiä suomalaisille.
Kaikki asiat, mihin vain tämä hallitus tarttuu kiinni, tuottavat suomalaisille ikävyyksiä, tuskaa ja kuolemaa loppuiäksi.
Ja Lasten ja nuorten tulvaisuuden tämä hallitus heittää romukoppaan.
työttömät saava ikuisen leiman otsaansa.
Ruoan hinta ei muuta kuin nousee, vaikka puhutaan , milloin maltillisesta, milloin mistäkin hinnannoususta.
Sähkön hinta ei palaa enää entiselleen, päinvastoin.
Ja terveyttään eivät hallituksen orjiksi asettamat heikoilla olevat suomalaiset pysty enää hoitamaan.
Taudit mylläävät, hampaat tippuu ihmisten suusta, ja kuolleiden määrä vain lisääntyy.
Hautaustoimistoyrittäjät vain menestyvät.
Työntekijöistä, ilman oikeutta puolustaa etujaan työpaikoissa, tulee orjatyöläisiä.
Tämä fasistinen oikeistohallitus, koirasusihallitus, ei todellakaan saa muuta kuin pahaa aikaan.
Suomi ja suomalaiset on riistäjien käsissä.
Hallitus joutaa pöröjen syötiksi
112
1928
Vastaukset
- Anonyymi
Hallitus kaluaa ihmisiä, niin kuin koira luuta.
- Anonyymi
Älä ny häpäse itseäsi jankkaamalla joutavia.
Eihän kaltaisiasi uskalla päästää edes Rovaniemen tai Tornion ostoskeskuksiin. Tuommonen kun kävelee ilman saattajaa käytävän päähän, niin jo on jokaiselta operaattorilta 3 kalleinta liittymää ja Lapin Kansan kestotilaus niskaan.
Kyllä totuus on se, että sinä ja kaltaisesi olette äänestäneet vuosikymmenien aikana maan tähän tilaan. Ei muuta kuin terveyskeskukseen piirtämään kellotaulua! - Anonyymi
Suosittelen sitä sinulle oikein lämpimästi, fasistiriekko.
- Anonyymi
Joskus käy niin, että punikkiämmä löytää jyvän. Fasistiriekko kuulostaa melkein hellittelynimeltä ja siksi minun onkin helppo kantaa sitä ylpeänä samalla työtä vieroksuvia punikkivetelyksiä piiskaten ja riistäen.
- Anonyymi
Fasistejako? Hah!
Taas on venäjän Trolli äänessä. Oletko saanut ruplatilisi?
Ei Suomea näillä trollauksilla saada sekaisin. - Anonyymi
Sinä taidat fasistina tehdä kaiken vain palkkiosta, siis rahasta.
- Anonyymi
Empatia ei kuulu politiikkaan, sanoi Riikka Purra. Hallitus noudattaa ilmeisen mielellään tätä ajatusta. On henkiin jäävien tehtävä joko palkita tai tuomita harjoitettu politiikka seuraavissa ek-vaaleissa. Ensi vuoden kuntavaaleissa voi tehdä kenraaliharjoituksen.
- Anonyymi
Empatian merkitys tänä päivänä on jotain aivan muuta kuin ennen. Sitä suurimpaan ääneen vaativat räkivät kuvaannollisesti niin paremmassa kuin heikommassa asemassa olevien suomalaisten silmille ja ylistävät entisten kamelinpaskamajojen asukkien ihanuutta. Senttiäkään ei heru suomalaiselle apua kaipaavalle. Ei ole elämäni aikana tullut vastaan yhtään empaattia, josta olisi mitään hyötyä yhteiskunnalle tai sen epäkohtien korjaamisessa. Empatiaa karjutaan yleensä silloin kun halutaan peittää oma hyödyttömyys ja laiskuus.
- Anonyymi
Löytyy hallitukselta empatiaa juridisia henkilöitä kuten osakeyhtiöitä kohtaan, sitä ei voi kiistää. Olisiko se sitten Orpo joka huolehtii siitä.
- Anonyymi
Ase- ja sotilastarviketehtailla menee kuitenkin hyvin ja niiden osakkeiden arvot säilyvät. Jotakin hyvääkin sentään, vaikka sinne verovaroja uppoaakin.
- Anonyymi
Ikävää on se että länsi, Suomi mukaan lukien välineellistää ja tapattaa ukrainalaisia ja tietysti myös Venäjän sotilaita, ja pysyy itse vain usuttajana ja sivustakatsojana, kun toiset sotivat ja kuolevat ja siviilejä kuolee.
Suomi säälii puheissaan ukrainalaisia, mutta loppujen lopuksi eivät Suomen sotaan osallistumisesta päättävät ja samanmieliset eivät sääli ukrainalaisia lainkaan, niin kuin eivät sääli Gazan, 40 000 Israelin teurastamaa Gazalaista siviiliäkään..
Sodat ja tappaminen vain jatkuu.- Anonyymi
Slava Ukraina,herojam slava. Ukrainaa autamme.venäläisille on aivan sama.
- Anonyymi
Hyvin meillä menee jotka työssä käymme
- Anonyymi
Kyllä, ja kyydistä tippuville henkinen hatunnosto ja kiitokset vuosien työpanoksesta sekä kukkia haudalle kerran pari vuodessa jos sattuu olleen lähisukua.
- Anonyymi
Niinhän teillä menee, lisää olette vailla. Yksityisen palkanmaksukyky on tietenkin eri asia kuin julkinen. Siellä onkin mutusteltavaa, kun ahneet terveydenhuollon työntekijät haluavat lisää, lisää, lisää...lienettekö kuulleet sanontaa ahneiden paskasesta lopusta? Totaalinen romahdus on pian tulossa, nyt jo kaikki työskentelevät suljettujen ovien takana.
Vesihuolto tökkii, sähkön siirtohinnat nousee, saksalaiset tuulimylly-yhtiöt kotiuttavat tuotoksensa Saksaan, täällä vain kikkelin koosta keskustellaan, voi, voi.
- Anonyymi
Mikä on pöröjen syötti ? Mikä otsikos mainitaan... Tyhjää poistatit ! ei ollut mitään väärin !
- Anonyymi
Vai porojen ? aloittajalla nakkisormet....
- Anonyymi
Koko heikoimpia raateleva koirasusilauma on havillinen pörön syötiksi.
Kaikki ihmiset omistavat ne taidot, jotka hallituksella ovat, mutta vain harvat niitä käyttävät, toisin kuin mitä hallitus kättää.
Ja Sauli Niinistö oli kaiken pahan alkuunpanija.- Anonyymi
"Ja Sauli Niinistö oli kaiken pahan alkuunpanija."
Kyllähän se alkuunpanija oli holkerin hallitus ja liikasen eki. Silloin käynnistettiin "makrotalous" ja sen jälkeen on valtion yhtiöt lahjoiteltu ulkomaiden veijareille. Infraa myöten. Nyt tiet on kuin kynnöspeltoa, sähkö maksaa mitä milloinki. VR:n juniin ei ole vanhoilla enää asiaa. Hinnat pilvissä ja palvelupiste Helsingissä.
Turhaa tässä on Salea syyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja Sauli Niinistö oli kaiken pahan alkuunpanija."
Kyllähän se alkuunpanija oli holkerin hallitus ja liikasen eki. Silloin käynnistettiin "makrotalous" ja sen jälkeen on valtion yhtiöt lahjoiteltu ulkomaiden veijareille. Infraa myöten. Nyt tiet on kuin kynnöspeltoa, sähkö maksaa mitä milloinki. VR:n juniin ei ole vanhoilla enää asiaa. Hinnat pilvissä ja palvelupiste Helsingissä.
Turhaa tässä on Salea syyttää.Niinistö myös valehteli suomalaisille, että Soneran rahat ovat turvassa ja oli kähmimässä Suomea euroon. Näyttää siltä, että erityislapsista koostuvan kansamme johtamiseen riittää kunhan on jämäkän tuntuinen ja substanssiosaaminen on melkeimpä rasite. Omaan silmään ei ole osunut Niinistön onnistumisia, jämäkkyyttä ei yksinään voi laskea sellaiseksi. Toimittajien kryptiseksi ristimää ulosantia sen sijaan on riittänyt.
Oma lukunsa on Niinistön vaimo, koko Suomen oma herkkä runotyttö. Mitä saikaan vastineeksi kun antoi ryppyisen ja tuhkakupilta tuoksuvan vanhan ukon kammeta satulaan. Naisasianaisen arvonimen ainakin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinistö myös valehteli suomalaisille, että Soneran rahat ovat turvassa ja oli kähmimässä Suomea euroon. Näyttää siltä, että erityislapsista koostuvan kansamme johtamiseen riittää kunhan on jämäkän tuntuinen ja substanssiosaaminen on melkeimpä rasite. Omaan silmään ei ole osunut Niinistön onnistumisia, jämäkkyyttä ei yksinään voi laskea sellaiseksi. Toimittajien kryptiseksi ristimää ulosantia sen sijaan on riittänyt.
Oma lukunsa on Niinistön vaimo, koko Suomen oma herkkä runotyttö. Mitä saikaan vastineeksi kun antoi ryppyisen ja tuhkakupilta tuoksuvan vanhan ukon kammeta satulaan. Naisasianaisen arvonimen ainakin!Pekka Vennamo oli silloin Soneran pomo kun sitä myytiin. Pekka sai hyvät rahat, olen muistavinani. Miten siihen Niinistöä sotket? Oliko hän silloin valtiovarainministeri?
- Anonyymi
Mihin kirjoitus Joutui?????????????
- Anonyymi
Suosiiko ylläpito Suomen fasisti hallitusta j a puolustaako se Suomen edellistä fasistipressaa?
- Anonyymi
Älä sekoile. Täällä Lapissa fasistiksi sanotaan mummoja jotka haluaisivat käydä hillassa mutta jalat saattavat pettää kesken reissun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sekoile. Täällä Lapissa fasistiksi sanotaan mummoja jotka haluaisivat käydä hillassa mutta jalat saattavat pettää kesken reissun.
Oletko sinä mummoja ylenkatsova fasistiriekko?
- Anonyymi
Sauli Niinistö, edellinen fasistipressa on kaikki köyhiä kyykyttävät paskalait allekirjoittanut.
Niitä ovat:
Nato, ilman kansanäänestystä.
Ukrainan sodan rahoittaminen velkarahalla.
DCA-sopimus Yhdysvaltain kanssa, sotilasjuntta.
Ulkomaalaisten marjanpoimintalaki, heidän esteetön pääsy joka paikkaan.
Yksityistielaki, joka suosii ainoastaan rikkaita.
Ja varmaan paljon muitakin paskalakia.- Anonyymi
Ulkomaalaisten marjanpoimintalaki nyt ainakin on vaiheessa.
Thaimaa ei uskalla antaa maastapoistumislupaa halukkaille marjastajille.
Pelkäävät sielläpäin virkamiehet, että marjanpoimijat laitetaan mausteeksi soppaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ulkomaalaisten marjanpoimintalaki nyt ainakin on vaiheessa.
Thaimaa ei uskalla antaa maastapoistumislupaa halukkaille marjastajille.
Pelkäävät sielläpäin virkamiehet, että marjanpoimijat laitetaan mausteeksi soppaan.Eivät vain halua päästää kansalaisiaan tänne orjiksi, ovat sen verran sivistyneitä siellä päin.
- Anonyymi
Slava Ukraina ja putiini rautoihin.
- Anonyymi
Sekin on Suomessa paljon mahdollista.
Rahamiehet ja -naiset eivät muita kunnioita kuin orjatyöntekijöitä.- Anonyymi
Sellaista sattui viimeksi noin vuonna 800 j.Kr.
Mutta jos sanot että Suomessa se on mahdollista niin vastaat sitte itse väitteestäsi.
- Anonyymi
Hauska ja ajankohtainen kappale
https://www.youtube.com/watch?v=VMsFQXU8mwU - Anonyymi
Jatkosota aikana hallitus syyllistyi kansanmurhaan, Itä-Suomessa. Keskitysleirien pitäminen Neuvostoliiton asukkaille on yksi karmea totuus historiassa.
Se oli jatkoa 1918-luvun sisällissodalle, 40 000 aseetonta nälkäihmisiä joutui omien teloitettavaksi ja kidutettavaksi.
Miten on tilanne nyt?
Suomessa on menossa hyvin suunniteltu, ilman verenvuotoa oleva kansanmurha meneillään
Fasistihallitus käy systemaattisesti heikoilla olevien kansalaisten kimppuun, valitsemalla aina uuden heikoilla olevan kansanryhmän käsittelyynsä.
Nyt ovat vuorossa eläkeläiset, heidän asumistukeaan aiotaan leikata, terveyspalvelujen lisäksi.
Vastoin EU-n vapaa liikkuvuus periaatetta ulkomailla asuvien kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa.
Mihin, mihin vanhat, ikäihmiset ja nuoret, yhteiskunnan teoillaan sairastuttamat eläkeläiset pakkomuuttavat?
Fasismi on näyttänyt valtansa, paljastanut sisimpänsä Suomessa.- Anonyymi
sitä tikulla silmää joka vanhoja kaivelee...
- Anonyymi
Taasen tämä putinin ruplaidiootti jorisee...
- Anonyymi
Nyt aiotaan tehdä lisää pakkomuuttajia hallituksen toimesta.
Asumistukia aiotaan leikata eläkeläisiltä.
Ulkomailla asuvien eläkeläisten kansaneläkkeen maksu aiotaan lopettaa, SE rikkoo EU-n vapaata liikkumis- ja asumisoikeutta EU-n rajojen sisällä, ja se on nyt hallituksen tappolinjallalistalla.
Ihmisillä pakkomuutto edessä.
Eläkeläisten asumistukia aiotaan leikata,, se on nyt tappolinjalla.
Ihmisillä pakkomuutto edessä, vammaisilla, heikoilla ja sairailla ihmisillä, ja vanhuuden heikoilla iäkkäillä suomalaisilla.
Aikooko hallitus pystyttää ruumiskontteja asunnoiksi pakkomuuttaville? - Anonyymi
Näiden palstojen kommenttia lukiessa ei voi muuta kuin ihmetellä.
Ne, joilla elämässä pyyhkii hyvin, saavat sisältöä elämäänsä vain sillä, että he kerta toisensa jälkeen vain käyvät sanallisesti, niin kuin raivopäät sellaisten kimppuun, joilla menee huonosti.
Miksi heidän elämänsä on niin sisällyksetöntä?
Onko fasismin nousu siihen syypää?
Ne ihmiset parjaavat , jopa sairaita, vammaisia ja vanhuksia, ja ikään kuin kadehtivat, ja samalla vihaavat näitä heikoilla olevia ja eläviä.
Rahalla ja hyvällä elämällä luulisi saavan sisältöä elämäänsä, mutta näin ei näytä olevan.
Ihmiset saavat elämäänsä sisältöä vain muita haukkumalla ja arvostelemalla, oma elämä ei siis tunnu olevan onnellista, ei sinne päinkään.
Turhaa on tituleerata Suomea maailman onnellisimmaksi maaksi ja tasa-arvoiseksi ja demokraattiseksi yhteiskunnaksi.
Ja vielä kaiken lisäksi oikeusvaltioksi.
Minkälainen maa ja yhteiskunta on sellainen, jossa alistetaan ihmisiä kodeistaan ja asunnoistaan pakkomuuttoihin ja viedään ruoat museoihin, vain katseltaviksi, ja terveydenhuolto on kohta vain saattohoitoa, jossa ei välttämättä tarvitse terveysalan ammattilaisialaisia ollenkaan, aina ihmiset ovat voineet ja osanneet kuolla pois. Terveydenhuolto ei ole läheskään kaikkien saatavilla kalleuden ja myös pitkien välimatkojen kalleuden vuoksi?
Ja odotusajat avun saantiin ovat venyneet liian pitkiksi.
Ja vanhukset, varsinkin pienituloiset, on jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle kokonaan. Heitä ei oteta huomioon palveluiden ja avun saatavuudessa, eikä missään muussakaan asiassa.- Anonyymi
Dystopian alkulähteillä, vaihteeksi
- Anonyymi
Hallituksen ministerit ovat omineet pyövelin aseman itselleen. He suorastaan nauttivat nykytilanteesta.
Samalla osa mediaa on heille kuuliainen ja yrittää syöttää kansalaisille pajunköyttä lännen oppeja tuomitsemista maista.
Fasistit ovat valjastaneet Suomi -hevosen täysin fasistiaatteilla.
Työttömiä tulee uusia kuin sieniä sateella ja pakkomuutot ovat suomalaisilla edessä.
Hallituksen herrat vain nauravat partaansa, he ovat huomanneet sen, kuinka suurta osaa kansaa on helppoa valehdella.
Korruptio jyllää.
Rahat katoavat, sanotaan, Sinne jonnekin.
Voi aivan hyvin kysyä: Minne?
Ja suomalaiset uskovat kaiken fasistien syytämän pajunköyden.
Hallituksen herrat ja narrit nauttivat suunnattomasti, kun saavat harjoittaa sadistista leikkaustoimintaa ja muutella perustuslakia.
Kokoomuksen Sauli Niinistö aloitti toiminnan, ja siihen tarttuivat nykyiset Suomea johtavat fasistit.- Anonyymi
Rahojen häviäminen pankkitileiltä on yksi huijarien toimeentulokeino. Siihen käytetty älykkyys on perkeleellistä "pääomaa"
- Anonyymi
Miksi toivoa lapsia Suomeen, kun fasistihallitus leikkaa toimeentulotukea, vie takuuvarmasti heikoilla olevilta elämän perusedellytykset?
Millä heikoilla olevat ihmiset tulevat toimeen, kun se pienikin elossapysymiseen tarvittava raha leikataan kovalla kädellä?
Miksi Orpoa, Purraa ja kumppaneita pidetään hallituksessa, eikö Suomi olekaan oikeusvaltio?
Suomi ei ole näköjäänkään oikeusvaltio, kun pienituloiset tapetaan nälkään, heiltä otetaan se pieni lantti pois, pieni elämänliekki sammutetaan? - Anonyymi
Hallituksen naisministerit esittävät herttaista ja lempeää.
Se ei oikein käy yksiin sen kanssa, että he osallistuvat kaikkiin kauheuksiin ja lakimuutoksiin, jotka juuri tällä hallituksella ovat koko ajan meneillään.
Ja Orpo on hymyillessäänkin täysi sadisti ja piru, koirasusi, joka yrittää pukeutua viisaan ja hyvää tarkoittavan vaatteisiin.
Purra on oikea köyhien lynkkaaja, jonka itsevarma ilme kielii hänen sadistisesta luonteestaan.
Juuso yrittää mälkättää terveydenhuollosta, vaikka hoitsuna aivan hyvin tietää, että hoitamatta jättäminen johtaa kuolemaan.
Häkkäsen on suojavarusteissaan hyvä valehdella ja ja samalla innostaa kansalaisia sotaan sotimaan ja esittämään rohkeaa ja sankaria.
Sotaan sotimaan hän ei lähtisi, ei sitten millään
Stubbi yrittää puhua potaskaa ja hän hyväksyy Ukrainan auttamisen omilta köyhiltä otetuilla ruokarahoilla.
Ja lentolippu pakenemiseen Hillary Clintonin luo hänellä on valmiina taskussa, jos tulee kuumat oltavat .
Hänellä on taustaa Hilaryn ylimmästä ystävyydestä ja liikekumppanuudesta.
Hän on ottanut mallia käytökseensä Sauli Niinistöstä - Anonyymi
Hallitus yksin on toiminnallaan syypää lasten ja nuorten käyttäytymiseen ja väkivaltaan.
Hallitus leikkauksillaan ajaa vähävaraisten lapset ja nuoret ahdinkoon viemällä heidän vanhemmiltaan rahaa omien, rikkaiden ihmisten tarpeisiin.
Ja jo nälkää näkevät lapset ja nuoret ahdistuvat, kuullessaan ja kuultuaan vanhemmiltaan, että taas on leikattu ja tai ollaan leikkaamassa, ja että rahat ei riitä mihinkään.
Rahaa ei riitä lasten ja nuorten tarpeisiin, ei edes vähäisessäkään määrin.
Ja taas herrojen lellilapset nauttivat täysin siemauksin kertoessaan, missä he ovat käyneet, mitä he ovat ostaneet, mitä he ovat harrastaneet.
Ja he jopa ivaavat ja pitävät itseään huonompina sellaisia ikätovereitaan, jotka eivät voi kerskua tekemisillään, eivätkä ostamisillaan.
Lasten ja nuorten mieli on herkkä näkemään sen eron itsensä ja varakkaiden vanhempien lasten välillä. Niinpä he katkeroituina ja syrjäytettyinä alkavat liiaksi ottaa elämänsä omalle vastuulleen, yrittäen pärjätä omilla mahdollisuuksillaan ja avuillaan.
Nykyinen hallitus on saanut aikaan kaiken pahan yhteiskunnassa.
Lapsia ja heidän vanhempiaan on turha syyttää asiasta. - Anonyymi
Kyllä näin on. Suomi ja me suomalaiset olemme saatettuina pahimpaan tilanteeseen , mitä koskaan.
Länsi, ja tietysti Suomi mukana ,on menemässä toimillaan yhä vain syvemmille vesille venäjän, koko idän suhteen.
Tänne tuodaan ulkomailta sotajoukkoja pysyvään oleskeluun, tietysti Yhdysvaltain joukot ovat mukana.
Lappi on se suurin sijoituspaikka, lapin asukkailta ei kysytä, ovatko nämä siihen suostuvaisia.
Teitä levennetään, parannetaan ja korjataan vain siksi, että niistä tulee lentokenttiä, ja teitä sotakalustoille, mahdollisen kahnauksen varalle.
Suomi ei ole enää suomi, se on täysin Yhdysvaltain johdon alainen Natomaa.
Lännen on vaikeaa antaa periksi, koska sen Ukrainan rahoitus on tuomittu kokonaan loppumaan rahojen loppumisen vuoksi.
Kansalaiset, koko Euroopassa, ja myös Yhdysvalloissa ovat jo hätää kärsimässä koko ajan heitä kohtaan kohdistuvilla kiristyvillä leikkauksilla ja säästöillä, joista heikoilla jo entuudestaan olevat kansanosat kärsivät kaikista eniten.
Kaikkia heikoilla olevia, sairaita, vammaisia, heitteille jätettyjä, ja ennen kaikkea vanhuksia priorisoidaan, jättämällä heidät heitteille, digimaailman johtaessa kaikkia asioita, joiden käyttöön he eivät ole kykeneviä, eikä heidän halutakkaan olevan: Heidät vain tiputetaan laivasta aaltoihin ja sanotaan : Uikaa maihin: johon heistä monetkaan eivät voimattomina kykene, vaan hukkuvat fasistien luomiin aaltoihin.
Siistiä sisällissodan käyntiä, "rannan korjuuta, niin kuin yksi ilkeämielinen, ehkä fasistimielinen henkilö totesi.
Ulkomailta tuodaan, salaa, yhä vain lisää orjatyöntekijöitä, näin saadaan maan poliittinen kenttä sekaisin, ja valta pysyy fasistien käsissä, kun ulkomaalaisten yhteiskunnan asioihin vaikuttamaan kykenevien , kielitaidottomien määrä Suomessa kasvaa kasvamistaan.
Omien työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet tallataan jalkoihin, ja omia työttömiä, joita tulee jatkuvasti vain lisää, arvostellaan, ja heiltä viedään se pienikin tukiraha elämiseen.
Toimeentulotuki on jo pienennetty joiltakin, jopa 40%tia.
Ihmiset ajetaan pakkomuuttoihin. - Anonyymi
Miksi hallitus ei avaa rikkaiden eläkkeitä ja pankkitilejä leikkauksiin?
Kaikki, mitä Natoon, Ukrainaan ja rikkaiden lellittelyyn tarvitaan, otetaan heikoimmin pärjäävältä kansanosalta.
Ja työntekijöiden asemaa ja työttömyysturvaa myös heikennetään.
Ja kaavaillaan myös kansaneläkkeiden maksamisen lopettamista ulkomailla olevilta eläkeläisiltä. Se tietää pakkomuuttoja Suomeen, eikä rahallisesti tuo mitään valtion kassaan, koska ulkomaille ei makseta takuueläkettä.
Hallitus on tupajumi, joka vie elinmahdollisuudet ja toivon tulevasta liian monelta vähävaraiselta suomalaiselta.
Ja asumiestuen leikkaukset aiheuttavat pakkomuuttoja yleisen asumistuen heikentämisen lisäksi myös monelle eläkeläiselle, terveyspalvelujen maksujen korotusten lisäksi, mikä on vanhuksille, digimaailman ongelmien lisäksi kohtuutonta ja tuhoisaa.
Nämä leikkaukset, säästöt ja elämän muutokset jäädyttävät liian monen ihmisen tulevaisuuden.
Hallitus sijoittaa valtion rahat Asevarusteluun, Natoon ja Ukrainan aseistamiseen ja tukemiseen, ja ottaa siksi lisää velkaa.- Anonyymi
Pitäähän tässä hyvävaraisisilla olla rahaa mistä maksaa sitä palkkaa? Ajautuakko konkurssiin jos maksaa tässä sitä palkkaa????
- Anonyymi
Suomen ei olisi tarvinnut sekaantua Ukrainan sotaan ja liittyä Natoon.
Se ei ole Venäjän tahtotila.
Suomi on itse soppansa keittänyt ja on nyt seitsemän syllän vesillä.
Suomen päättäjillä ja sotaherroilla kova into lietsoa sotaa.
He eivät joudu itse rintamalle
Heidän pankkitilejään ei avata Ukrainan auttamiseen.
Köyhiltä taas viedään kaikki, johdetaan pienituloiset ja vaikeuksissa olevat kuilun partaalle, tai he ovat jo siellä.
Vieläkin, yhä vain puhutaan vapaussodasta, vaikka Suomessa oli 1918 , fasistien johtama kansanmurha. - Anonyymi
Sitä se on, Suomen tämänhetkinen meininki. Täydellistä kaltoinkohtelua leikkauksineen ja säästöineen suurelle osalle kansaa.
Nykyisen kokoomushallituksen syytä kaikki.
Ei tarvitse ihmetellä, jos moni nuori ja lapsi suomessakin voi jo pahoin.
Lisänä lasten ja nuorten pahoinvointiin maailmalla meneillään olevat tappajaiset, joissa, esim. Gazassa, keskitysleirimäisissä oloissa, Israelin saartamalla alueella on tapettu jo, tietojen mukaan, yli 40 000 viatonta siviiliä, suurin osa heistä lapsia ja naisia. Kuolleiden määrä Gazassa saattaa olla jo paljon suurempikin.
Täydellinen kansanmurha.
YK tuomitsee, mutta tappaminen Gazassa vain yhä jatkuu, jatkuu jatkumistaan.
Suomi ei tietenkään, Yhdysvaltain alaisena, vieläkään, ole tunnustanut Palestiinan valtiota vaan käy vain asekauppoja Israelin, tappajamaan kanssa.
Eivätkö Gazalaiset ole muun maailman mielestä ihmisiä? - Anonyymi
Ukrainaan taas aseapupaketti: sisältää köyhiltä kynityillä rahoilla ostettuja aseita.
On se komeaa touhua.
Elina Valtonen lietsoo sotaa antamillaan lausunnoilla: Ukraina saa käyttää pitkänmatkan aseita koko venäjän alueelle.
Ja samaan aikaan hallituksen ministerit ja valtiovallan edustajat puhuvat suomen kansalaisten olojen turvaamisesta. Heillä itsellä on menolentolippu jo taskussa valmiina pakenemisen varalle.
Voiko olla turvassa Suomessa, jos venäjä, varoituksensa mukaan, alkaa vastata lännen iskuihin samalla mitalla?
Ei Nato eikä armeija pysty suojelemaan suomea eikä suomalaisia siinä tapauksessa.
Ja miksi armeijan toiminnot, oman ja ulkomaalaisen sotaväen, keskitetään pääasiassa Lapin alueelle?
Eivätkö Lapin ihmiset ole suojelun arvoisia?
Ovatko suomen päättäjät jo niin Yhdysvaltain määräysvallan alla, että heidän on annettava lausuntoja Yhdysvaltain antamien määräysten mukaisesti?
Suomen hallitus on koirasusilauma, joka tanssii ja nöyristelee Yhdysvaltalaisen tanssin tahtiin.
Tai voi sen niinkin, toisinkin sanoa: Suomen hallituksen väki ja koko valtiovalta on
koottu Mannerheimin koirantaluttajista.
Molempi parempi!
Pian rosvomarjayrittäjätkin palkitaan 30 vuotta teettämästään orjatyöstä.
Suomalaisilla ei kohta enää ole jalansijaa eikä jokamiehenoikeutta oman maan metsiin.
Suomi arvostelee uiguurien kohtelua Kiinassa.
Uiguurit päästettävä Suomeen turvaan, myös itärajalta. - Anonyymi
Pellossa vasemmisto tukee täysillä ihmiskaupasta syytettynä olevaa! Siinä on kyllä turha orjatyöjuttuja sen jälkeen viljellä!
- Anonyymi
Onkohan niin, että itsekin ovat sekaantuneet rötösherran toimiin ja toimintaan ja nauttineet tilanteesta?
Toivottavasti vasemmisto ei häpäise jäseniään, tietysti se on mahdollista sellaisten taholta, joilla itsellä pyyhkii hyvin ja aika kuluu heikoimpien kuntalaisten arvostelussa mukavasti, ja lapsia ja lastenlapsia innostetaan maanpuolustukseen, ajattelematta, että sodassa heidän jälkeläisillään on kuolema aina lähellä, ja varsinkin nykysodassa.
Vain sankaruuden tavoittelu, jota ei nykysodassa enää tunneta, on heille tärkeää.
Jatkosodassa, kun Suomi aloitti laittoman hyökkäyssodan Neuvostoliittoon, aseveljet turvanaan, kävi miten kävi.
Sotaan mukaan lähtemättömät ja rintamakarkurit, ja hermonsa menettäneet teloitettiin armotta, ja he eivät koskaan saaneet sankarin nimeä.
Sellaiset mylläkästä jollakin tavalla eloonjääneet asetettiin mustien listalle lopuksi ikää täysin laittomasti, ja heitä häväistiin. Ja myös heidän jälkikasvunsa asetettiin toisarvoiseen asemaan sankarien lapsien rinnalla.
He eivät, suurperheisetkään, saaneet töitä omasta kunnastaan, eivätkä voineet näin hankkia elantoaan ja elinmahdollisuuksia tulevaisuuteen jälkikasvulleen.
Teloitettujen lapsia ei tuettu, niin kuin sankarikuoleman saaneen perheenpään lapsia.
Samoin kuin sisällissodassakin. 1918, yli 490 000 uhria punaisten perheiden, lesket ja orvot ja eloonjääneet, heitä ei valtiovalta tukenut millään tavalla.
Valkoisten vähiä, monesti vielä rikkaita perheitä, valtiovalta kyllä tuki monin tavoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan niin, että itsekin ovat sekaantuneet rötösherran toimiin ja toimintaan ja nauttineet tilanteesta?
Toivottavasti vasemmisto ei häpäise jäseniään, tietysti se on mahdollista sellaisten taholta, joilla itsellä pyyhkii hyvin ja aika kuluu heikoimpien kuntalaisten arvostelussa mukavasti, ja lapsia ja lastenlapsia innostetaan maanpuolustukseen, ajattelematta, että sodassa heidän jälkeläisillään on kuolema aina lähellä, ja varsinkin nykysodassa.
Vain sankaruuden tavoittelu, jota ei nykysodassa enää tunneta, on heille tärkeää.
Jatkosodassa, kun Suomi aloitti laittoman hyökkäyssodan Neuvostoliittoon, aseveljet turvanaan, kävi miten kävi.
Sotaan mukaan lähtemättömät ja rintamakarkurit, ja hermonsa menettäneet teloitettiin armotta, ja he eivät koskaan saaneet sankarin nimeä.
Sellaiset mylläkästä jollakin tavalla eloonjääneet asetettiin mustien listalle lopuksi ikää täysin laittomasti, ja heitä häväistiin. Ja myös heidän jälkikasvunsa asetettiin toisarvoiseen asemaan sankarien lapsien rinnalla.
He eivät, suurperheisetkään, saaneet töitä omasta kunnastaan, eivätkä voineet näin hankkia elantoaan ja elinmahdollisuuksia tulevaisuuteen jälkikasvulleen.
Teloitettujen lapsia ei tuettu, niin kuin sankarikuoleman saaneen perheenpään lapsia.
Samoin kuin sisällissodassakin. 1918, yli 490 000 uhria punaisten perheiden, lesket ja orvot ja eloonjääneet, heitä ei valtiovalta tukenut millään tavalla.
Valkoisten vähiä, monesti vielä rikkaita perheitä, valtiovalta kyllä tuki monin tavoin.Tarkoitin, yli 40 000 tapettua syytöntä ja aseetonta köyhälistöön kuuluvaa väkeä.
Täydellinen kansanmurha, suhteutettuna suomen silloiseen väkilukuun.. - Anonyymi
Jos noin on, niin se on selkeyttävää kehitystä. Kun somessa on muutama vuosi täysillä painostettu tavis Lapin miestä ihmiskauppiaaksi ja ties miksi riistäjäksi niin vain tyhmimmät pellolaiset eivät hoksaa että kyseessä on ollut salaliitto- vainoamista, öyhöttäjien käärinliinataskuputsausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan niin, että itsekin ovat sekaantuneet rötösherran toimiin ja toimintaan ja nauttineet tilanteesta?
Toivottavasti vasemmisto ei häpäise jäseniään, tietysti se on mahdollista sellaisten taholta, joilla itsellä pyyhkii hyvin ja aika kuluu heikoimpien kuntalaisten arvostelussa mukavasti, ja lapsia ja lastenlapsia innostetaan maanpuolustukseen, ajattelematta, että sodassa heidän jälkeläisillään on kuolema aina lähellä, ja varsinkin nykysodassa.
Vain sankaruuden tavoittelu, jota ei nykysodassa enää tunneta, on heille tärkeää.
Jatkosodassa, kun Suomi aloitti laittoman hyökkäyssodan Neuvostoliittoon, aseveljet turvanaan, kävi miten kävi.
Sotaan mukaan lähtemättömät ja rintamakarkurit, ja hermonsa menettäneet teloitettiin armotta, ja he eivät koskaan saaneet sankarin nimeä.
Sellaiset mylläkästä jollakin tavalla eloonjääneet asetettiin mustien listalle lopuksi ikää täysin laittomasti, ja heitä häväistiin. Ja myös heidän jälkikasvunsa asetettiin toisarvoiseen asemaan sankarien lapsien rinnalla.
He eivät, suurperheisetkään, saaneet töitä omasta kunnastaan, eivätkä voineet näin hankkia elantoaan ja elinmahdollisuuksia tulevaisuuteen jälkikasvulleen.
Teloitettujen lapsia ei tuettu, niin kuin sankarikuoleman saaneen perheenpään lapsia.
Samoin kuin sisällissodassakin. 1918, yli 490 000 uhria punaisten perheiden, lesket ja orvot ja eloonjääneet, heitä ei valtiovalta tukenut millään tavalla.
Valkoisten vähiä, monesti vielä rikkaita perheitä, valtiovalta kyllä tuki monin tavoin.Sisällissodasta on yli sata vuotta aikaa, toisesta maailmansodastakin kohta pian kulunut sata vuotta.
Ihailen Pellon pikkukullisia, jotka ovat jo huomanneet että emme voi historian vääryyksille mitään.
MUTTA tulevaisuuteen pystymme vaikuttamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitin, yli 40 000 tapettua syytöntä ja aseetonta köyhälistöön kuuluvaa väkeä.
Täydellinen kansanmurha, suhteutettuna suomen silloiseen väkilukuun..Tilasto on kyllä tiedossa. Nettima nipulointi on riistäytynyt ja muuttunut Ylitorniossa koko maata vahingoittavaksi sillä siellä vedotaan aina halleluja-huutoon kun menee tiukaksi väittely.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos noin on, niin se on selkeyttävää kehitystä. Kun somessa on muutama vuosi täysillä painostettu tavis Lapin miestä ihmiskauppiaaksi ja ties miksi riistäjäksi niin vain tyhmimmät pellolaiset eivät hoksaa että kyseessä on ollut salaliitto- vainoamista, öyhöttäjien käärinliinataskuputsausta.
Helppoa kuin heinänteko on somessa maalittaminen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitin, yli 40 000 tapettua syytöntä ja aseetonta köyhälistöön kuuluvaa väkeä.
Täydellinen kansanmurha, suhteutettuna suomen silloiseen väkilukuun..Ainoa hyvä puoli tuossa oli että Suomi sai itsenäisyyden. Voimme vain kuvitella miten asiat olisivat jos Venäjän tukema "köyhälistö" olisi voittanut.
Laulut olisivat olleet aivan toiset.
- Anonyymi
Ei ole noussu lohikhan väyhlään entishen malliin tämän hallituksen aikana. Jotaki punasta houkutinta tarttis olla.
- Anonyymi
Luulisi että epäilty ihmiskauppa ei saa vasemmiston tukea edes Pellossa!
- Anonyymi
Niinhän tuossa ylempänä joku kirjoitti. Kohtuuttomuus on vaikea tunnistaa jos on vuosia keskittynyt pelkästään solvaamaan ja öyhöttämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän tuossa ylempänä joku kirjoitti. Kohtuuttomuus on vaikea tunnistaa jos on vuosia keskittynyt pelkästään solvaamaan ja öyhöttämään.
Nettilynkkausten aika on siirtymävaiheessa.
- Anonyymi
Kusi nousee ihmisillä helposti päähän.
Tämän hetkisiä syyllisiä ovat kuitenkin valtiovalta ja Nykysuomen hallitus, joka saa ohjeet toimintaansa Yhdysvalloista.
Ja kaikki heidän vaikuttamisensa ja valheensa mukisematta sulattavat suomalaiset, jotka saavat vielä karvaasti kokea tyhmyytensä.- Anonyymi
Lapanen? - Orpo vai Kristo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapanen? - Orpo vai Kristo
Vaude, eikö sovi ottaa kantaa, joo joo naiset ja miehet!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaude, eikö sovi ottaa kantaa, joo joo naiset ja miehet!
Tuija S: n kirjoittelu omassa kuplassa juoksemisesta on huvittavien kuplien yhteistä pohdintaa.
- Anonyymi
LUULETKO ETTÄ PORO POLIITTISTA PASKAA SYÖ, EI TAATUSTI ENNEMMIN ON PORO NÄLÄSSÄ.
- Anonyymi
Pellon vasemmisto on myynyt periaatteensa, vähäisimmätkin. Edes ihmiskauppaepäilykset eivät heitä hetkauta. Aina oma etu edellä.
- Anonyymi
Miksi Lappiin kootaan kaikki roskajoukot?
Lapin Ihmisille puhutaan turvallisuuden luomisesta.
Kun katsoo uutisointia, voi aivan hyvin ynnätä asian eri tavalla..
Kriisin ja konfliktin tullessa ajankohtaiseksi, vihollisvaltion joukot lähettävät ohjuksensa ja drooninsa ja pomminsa juuri sinne osaan maata, missä on sotilastukikohtia.
Suomen kohdalla se merkitsee nimenomaan Lappia, koska Lappi maailmankartalla on strategisesti tärkeä alue ja ensimmäinen maalitaulu viholliselle,, mihin suunnataan sotatoimet.
Missä ovat Lapin ihmisten pommisuojat?- Anonyymi
"Missä ovat Lapin ihmisten pommisuojat?" Nehän purettiin ku Neuvostoliitto kaatui. Aseet taottiin auroiksi ja ajateltiin että vihdoinkin voidaan elää rauhassa. Ruotsi hävitti jopa varusmieskoulutuksenkin.
Rauhantyö ei tietenkään toveri putinille käynyt, eikä tuonut tarpeeksi jännitystä elämään. Piti alkaa pullistelemaan.
- Anonyymi
Lenin antoi suomelle itsenäisyyden.
- Anonyymi
Leniniä ainoastaan on kiitäminen Suomen itsenäisyydestä.
Suomi ei ole taistellut itselleen itsenäisyyttä, se on Leninin lahja suomen porvaristolle, joka on johtanut ja johtaa sitä edelleen, köyhiä kansalaisia nälkärajalle saattamalla.
Kohta kun Suomi ottaa tänne uiguurit, joita on muutama miljoona, suomi tekee sen, mihin on ajautunut arvostelemalla Kiinaa uiguurien huonosta kohtelusta.
Kuka taa sottaa vastaan suomen nälkäpakolaiset, joita olisi jo suomesta saatavina sankoin joukoin.?
Ruotsi otti aikoinaan, mutta sekin petti suomeen paluumuuttaneet ihmiset, rosvoamalla näiltä myöntämänsä takuueläkkeen ja lisäksi tappoi korona-aikana kymmenentuhatta suomalaista, ruotsin valtiota tehdastyöllään hyödyttänyttä vanhusta, jättäen heidät kokonaan hoitamatta, laittoi vain suoraan saattohoitoon.
Ei luota monikaan suomalainen enää Ruotsin valtion toimintaan.
Ja nyt Suomi aikoo rosvota ulkomailla eläviltä suomalaisilta kansaneläkkeen.
Suomi ei maksa takuueläkettä ulkomailla oleville suomalaisille eläkeläisille.
Suomi rahoittaa mieluummin muiden maiden kuin omien maiden kansalaisia ja huolehtii näiden hyvinvoinnista, viimeisen päälle.
Suomen hallitus haalii tänne orjatyövoimaa paikallisen sopimuksen turvin, jota hallitus ajaa parhaillaan kuumeisesti.
Omat työttömät ovat hallituksen näskäyksen alaisena, ja heiltä viedään työttömyysturva minimi- nälkätasolle.
Kaikki lapset nuoret eivät saa suomessa enää käydä koulua ja valmistua ammattiin työmarkkinoiden käytettäviksi.
Ulkomailta on orjatyövoimaa tarjolla pilvin pimein.
Näin ovat suomessa tällä hetkellä näreet.- Anonyymi
"Leniniä ainoastaan on kiitäminen Suomen itsenäisyydestä.
Suomi ei ole taistellut itselleen itsenäisyyttä, se on Leninin lahja suomen porvaristolle, joka on johtanut ja johtaa sitä edelleen, köyhiä kansalaisia nälkärajalle saattamalla."
Sinulta nyt sattui unohtumaan vain se pieni, mutta tärkeä asia. Valkoinen Suomi taisteli venäjänmielisiä ja venäläisiä aseita vastaan. Onneksemme taisteli. Mekin saamme täällä somessa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa. Siitä on kiittäminen valkoisen suomen taistelijoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Leniniä ainoastaan on kiitäminen Suomen itsenäisyydestä.
Suomi ei ole taistellut itselleen itsenäisyyttä, se on Leninin lahja suomen porvaristolle, joka on johtanut ja johtaa sitä edelleen, köyhiä kansalaisia nälkärajalle saattamalla."
Sinulta nyt sattui unohtumaan vain se pieni, mutta tärkeä asia. Valkoinen Suomi taisteli venäjänmielisiä ja venäläisiä aseita vastaan. Onneksemme taisteli. Mekin saamme täällä somessa kirjoitella mitä mieleen juolahtaa. Siitä on kiittäminen valkoisen suomen taistelijoita.Niinpä. Noin on. Suomen itsenäisyys takaa yritteliäille ja rehellisille ihmisille hyvä kolkan maapallosta, missä voi elää ja toimia.
- Anonyymi
Orpo on pääministerinä pelkkä palkkaa nostava miehenkuva ja puolueensa hyysää verovaroin palkattua virkamiesarmeijaa ja rahapiirejä. Persut pitävät huolen siitä että köyhät köyhtyy lisää ja Suomen vetovoima ulkomailla laskee nollaan. Pienpuolueet ovat tyytyväisiä kun niillä on muutama ministerinpalkkaa nauttiva henkilö.
- Anonyymi
Musiikkia korville mielipiteesi. ei voisi paremmin asiaa sanoa.
- Anonyymi
Eivät yksin lentokentiksi parannetut tiet lapissa ja muuallakin suomessa tuo kansalaisille turvaa, eivätkä ruokaa.
Koko ajan ihmisten kukkaron nyörejä kiristetään ja sote menoja karsitaan.
Ihmiset eivät pääse ajoissa hoitoon, mikä on tarkoituskin, tappaa niin monta vanhusta ja sairasta kuin vain mahdollista.
Palvelut on viety ikäihmisiltä tyystin.
Asioita ei pysty hoitamaan kuin kalliiden palvelunumerojen kautta, jos niinkään, siitä pitävät huolen puhelinvastaajat. Ja vaikka painaisi kehotetut , yksi, kaksi tai kolme, sittenkään ei pääse mihinkään. tuloksena, tyyt, tyyt ,tyyt...... .ja hiljaisuus.
Ikäihmisille luvataan kaikenlaisia apuja pilvin pimein.
Niihin on kuitenkin tarkka seula. Mitkä ovat tulot? Onko sukanvarressa jotakin?
Oletko kyllin sairas saamaan apua?
Liikkumisen apuakin, jopa taksilla luvataan, mutta jos on yhteistalous jonkun kanssa, siinä otetaan huomioon kummankin tulot, ja sairaudet, ja ilo ja halvemman liikkumisen toivo loppuu, ikävä kyllä, hyvin lyhyeen.
Parempi on suomessa elää yksin, ja täytyy osata mielistellä asiasta päättäjää. Siinäkin asiassa mennään pärstäkerroin taktiikalla, kaikilta kun ei, lain niin salliessa, vaadita kaikkia todisteita.
Laphassa ja muillakin sotealueilla kyllä osataan kääriä rahat omaan, asiasta päättävien taskuun.
Korruptio jyllää ja jytisee, ja moni ihminen jää vaille kaivattua apua, asiassa kuin asiassa.
Kauppaankin ja asioiden hoitoon joidenkin lasketaan kykenevän, jopa konttaamalla.
Kaikki tarvitsevat eivät, tarkoin ohjeistettujen päättäjien mielestä, tarvitse apua arjen pyörittämiseen ja omaisestaan huolehtimiseen. - Anonyymi
Sellainen omainen, joka huolehtii läheisestään ei saa taksikorttia, vaikka olisi kuinka pienituloinen.
Vanhusten hoitopaikkoja karsitaan.
Onko oikein, että huolehtiva omainen ei saa tarpeen tullen Apua edes kaupassa käymiseen ja asioimiseen ja joihinkin tuiki tärkeisiin menoihin?
Kyse ei ole tyhjänpäiväisestä taksikyydillä rilluttelusta.
Sote alueet säästävät rutkasti rahaa siinä, että omaiset huolehtivat ikääntyneestä, sairaasta omaisestaan, tai nuoremmistakin sairastavista läheisistään huonokuntoisina.
Miksi juuri sellaisten kohdalle pidetään tarkkaa seulaa joka asiassa?
Laki sallii kuitenkin, että poikkeuksiakin saa tehdä lupaa myöntäessä.
Ja yksi ihminen päättää tästä asiasta, näin ollen usein varmaankin vain pärstäkertoimen mukaan.
Jos omaiset jättävät läheisen sairaan tai sairaan vanhuksen heitteille, maksaa sekin yhteiskunnalle puhdasta rahaa.
Olisiko viisainta laatia näin ollen ikäihmisten ja sairaiden liikkumiseen luvatun avun kriteerit uudelleen?
Tämäkö on hyvinvointivaltion hyvinvointialueiden ohjeistus, josta toitotetaan ja jota tätäkin levitellään virheellisenä tietona ympäriinsä, jopa oman maan rajojen ulkopuolelle? :
KAIKKI APUA TARVITSEVAT SITÄ SAAVAT!
Näin meillä Suomessa, hyvinvointivaltiossa, hyvinvointialueilla, maailman onnellisimmassa maassa.
Rikkaiden ja Fasistisen ja sadistisen, koirasusi, hirmuhallituksen mielestä: DEMOKRAATTISESSA OIKEUSVALTIOSSA! - Anonyymi
Näin on.
Ruoka-avun laillistaminen Hallituksen taholta täyttä teatteria.
Meillä on jo suomessa niin paljon pakolaisia, satoja tuhansia, niin että suomalaisille ei jää muuta kuin tyhjät avustuslaatikot. Yksin Ukrainasta on jo ainakin sata tuhatta pakolaista tullut suomeen, Eurooppa on niitä täynnä.
Vain rahattomat ovat joutuneet jäämään Ukrainaan pommien ruoaksi. Suomi on yksi syypää Euroopan valtioiden ja Yhdysvaltain mukana. Edesauttaa sodan jatkumiseen ja Ukrainan siviilien ja kahden maan sotilaiden kuolemiseen.
Kaikessa petkutetaan suomalaisia. Annetaan ymmärtää, myös maan rajojen ulkopuolella, että suomessa huolehditaan nälkää näkevistä, oman maan kansalaisista. - Anonyymi
Entä mitäpä sitten tässä tehdään, jos lainaa ei vain saatais lisää ja jne? Eikö ne entiset pitäis vain maksaa pois, vai pitäisikö hakeutua konkurssiin??? 🤔😂
- Anonyymi
Astmalääke Ventolinekin kokonaan pois kelakorvattavista. Tällä politiikalla saa vähitellen raihnaisimmat poistettua yhteiskunnasta. Eläköön terve sinisilmäisten Suomi.
- Anonyymi
Sisällissota on ollut 1918v.
Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
40 000 viatonta ja aseetonta ihmistä tapettiin suomessa.
Omat teurastivat ihmisiä säälittä ja surutta ja häpäisivät vielä heidän ruumiinsakin.
Lahdattujen perheet jätettiin oman onnensa nojaan näkemään nälkää ja paleltumaan, osa joutui häädettynä tien poskeen paleltumaan ja kuolemaan.
Espanjan tauti tappoi vielä heikossa kunnossa sisällissodan jäljiltä olleita köyhiä sankoin joukoin.
Suomen fasistien on turhaa puhua puppua menneistä ajoista ja kaunistella asioita.
Nyt suomi välineellistää Ukrainaa ja tapattaa siinä samalla Ukrainan köyhiä siviilejä ja kahden maan sotilaita, muun Euroopan ja Yhdysvaltain mukana.
Suomen fasistimieliset eivät ole puhtaita pulmusia, kun he hyväksyvät Gazan tapahtumat.
Ja Hallituksen kristillisetkin ovat täysin muiden Hallituksen ministerien mukana, puolustamassa Yhdysvaltain päättäjien tukemien israelilaisten yhä vain jatkuvaa teurastusta Gazassa, Nyt myös Libanonissa, Jemenissä ja ties missä.- Anonyymi
Emofasistirriekko vauhdittaa itsenäisyyden alasajoa.
- Anonyymi
En ole mitenkään varma siitä, onko kapinallinen viaton. Miten meidän asiat olisivat jos kapinalliset voittivat? En usko, että meidän olisi terveellistä kirjoitella mielipiteitämme.
- Anonyymi
Saan ja taputan myös itselleni, koska tiedän olevani täysin oikeassa nykyisen maailmantilanteen ja Suomen raakalaismaisesti kansalaisiaan kohtaan käyttäytyvän, nykyeduskunnan ja ORPOPURRA hallituksen ihmisiä kodeistaan ulos häätävän ja nälkään saattavan toiminnan.
Ei tämä meneillään oleva peli, Miilu kiinni ja mies pois, taktiikalla, vetele kovin pitkään.
Ihmisiä kehotetaan jo lähtemään kodeistaan, vaikka sitten mierontielle.
Lisänä siihen nykyisin j oleva, valtiovallan taholta suoritettu sodanlietsonta- ja kansalaisten pelottelukampanja.
Tulee se vielä ikävä äitiä ja isää, kotia, ikävä kotilieden lämpöä, pärekatonkin alla
ollutta.
Tähän kaikkeen Nato ei anna minkäänlaista apua, vie vain suomen vähätuloisilta viimeisetkin pennoset.
Itku tulee ilman viininhöyryissä tai viinapäissä olemistakin.- Anonyymi
Binauraalisuustesti löytää monta kysymystä, mitä pohtia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Binauraalisuustesti löytää monta kysymystä, mitä pohtia.
Binauraasuustesti ilmeisesti jäänyt tekemättä. Tai ei toimi enää lokakuun 2023 jälkeen itsevaltiuskuplassa.
- Anonyymi
Ei asioita, jotka nyt ovat meneillään, ikävä kyllä, voi silittelemällä muuttaa, koska liian moni suomalainen on nykyhallituksen tekojen uhri, ja tilanne aina vain pahenee.
Nyt ollaan hyödyttämässä täyttä häkää yksityistä terveydenhoitojärjestelmää, tarkoituksena ORPOPURRAN hallituksella ajaa julkinen terveydenhuolto alas, keinolla millä hyvänsä.
Samalla vesitetään jo salaa lääkkeiden kelakorvauksia joidenkin lääkkeiden osalta.
On Suomessa näköjään sekin jo arpapeliä, mihin tautiin sairastuu, koska kaikkiin lääkkeisiinkään ei Kela, hallituksen masinoimana, maksa korvauksia vaan jättää ne kaiken ulkopuolelle.
Niinpä varmaan esim. moni vanhus päätyy jo sen vuoksi saattohoitoon, kun ei pysty ostamaan itselleen lääkkeitä, joka juuri tällä hetkellä hintojen nousun vuoksi on monen, ennen kaikkea sairaan vanhuksen kohdalle suora mahdottomuus.
Tärkeämpää on ruokkia ulkomaiden Natosotilaita kuin hoitaa ja lääkitä vanhuksia. - Anonyymi
yt se alkaa Lapin saastuttaminen toden teolla.
Suuret Naton tykistöharjoitukset Lappiin marraskuussa!
Kaikki paska ja saasta Lappiin, ilman Lapin ihmisiltä kysymättä.
Sodanlietsontaa!
Suomi päättäjineen on kykenemätön mihinkään hyvään.
Ei rakenna rauhaa!
Ei tee mitään hyvää kansalaisten, Lappilaistenkaan eteen.
Rosvoaa, antaa kaivoslupia ja saastuttaa, kerjää turpaan sodan puitteissa. Siinä nykyisen fasistisadistirosvokoirahallituksen teot kansalaisilleen.
Täysin rikollinen ja mitään hyvää saamaton paska hallitus. - Anonyymi
Hallitus joutaa ovettomaan hyysikkään, paskan hajuun laskettavaksi nostokurjen avulla.
Se on rapahallitukselle oikea paikka.- Anonyymi
Äläs ny, Pietarsaari saa uuden tien 2 miljoonalla ja saman kaupungin nuuskatehdas sai koko valikoimansa luvallisena myyntiin. Ann-Maja ja rkp rules!
- Anonyymi
Virren sanat
Lönnrotin suomentamassa muodossa vuodelta 1864 virren sanat kuuluivat seuraavasti:[6]
1. Valittaa täytyy totta
Ja surra suuresti,
Kun vääryys vallan ottaa
Ja pahuus paisuupi.
Mykäkskö tuli kerran
Jo kaikki maailma,
Kun oikeutta Herran
Ei kenkään julista?
2. Nyt petos, vilppi täällä
On noussut kunniaan,
On valhe vallan päällä
Ja vääryys voimassaan;
Ei köyhän, kurjan ääntä
Viattomuudessaan
Kuunnella, rikas vääntää
Lain myöten tahtoaan.
3. Kas lähimmäistään syövät
Nuo jumalattomat,
Viekkaudella vievät
Sen elot ainoat;
Kuin käärme kiukussansa
He korvat lummessa,
Ahdistelevat kansaa,
Sortavat vaivaista.
4. Mut kerran Herra kostaa
Työt jumalattomat,
Rankaisee ansiosta
Ryöstäjät viekkahat,
Ne, jotka täällä veivät
Orvolta oikeuden
Ja leskein leivän söivät,
Vaivaisen osuuden.
5. Vaan siviät ne kerran
Ilolla näkevät
Vanhurskauden Herran,
Työt Herran väkevät:
Hän kuinka voimassansa
Omansa vapahtaa,
Suuressa kunniassansa
Pahasta pelastaa.
Virsi 4401. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.
3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.
5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.
Vanhan virsikirjan (1938) virsi 440
1.Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen. Se turmaa ennustaapi, vie kansat kurjuuteen. Ken Herran oikeutta nyt täällä julistaa, ja ken vanhurskautta Nyt tahtois puolustaa?
2. Nyt viekas vilppi täällä On noussut kunniaan, on valhe vallan päällä Ja vääryys voimassaan. Ei kuulla kurjan ääntä, Ja köyhää sorretaan, Ja lainkin rikkaat vääntää Vääryyttä puoltamaan.
3. Kas köyhän leivän syövät Nuo jumalattomat. He viatonta lyövät ja häntä vainoovat. He kurjaa ahdistaapi Kuin käärme kiukussa, korvansa tukkeaapi Tuon raukan huudoilta.
4. He armotonna veivät Osuudet orpojen. He söivät lesken leivät, on Herra nähnyt sen. Hän vanhurskaasti kostaa Vääryydentekijät, rankaisee ansiosta Nuo viekkaat ryöstävät.
5. Vaan voitonpäivän kerran vaivaiset näkevät, vanhurskaus kun Herran lyö väärät, väkevät. Oi Herra, voimas näytä, kansaasi armahda ja hurskaan pyynnöt täytä ja päästä vaivasta.
Psalmiin 58 tehnyt Haqvin Spegel 1645- 1714.
Tämä virsi poistettiin uudesta virsikirjasta, koska virsikirjakomitean mukaan ”sillä ei enää ollut käyttöä”. Taisi olla liian hätiköity ratkaisu, sillä nythän sillä käyttöä vasta olisikin.
Virsi sopii täydellisesti tähän aikaan, kun ihmisten oikeuksia poljetaan ja elanto ja elinmahdollisuudet monella sektorilla viedään, ajetaan alas, totaalisesti.
Veisatkaa! - Anonyymi
Rukoilkaa, että Natoon liittyminen ja Natokouhakkeet päättäjät eivät toiminnallaan saisi suomea ja sen viattomia, tavallisia tallaajia, ydinsotaan.
- Anonyymi
Stubbi ei kunnioita veteraaneja ja lottia.
Itsenäisyysjuhlat heille järjestetään eri päivänä.
Missä on Stubbin ja kokoomuslaisten sankaruuden ihannointi?
Kenenkään ei kannata sotia Suomen puolesta, eikä liioin puolustaa Suomea.
Siniristilippu on vedetty lokaan. - Anonyymi
Yksi hyeenalaumasta oli perjantai ohjelmassa.
Voi vain ihmetellä, miten joku, Ruotsissa kokopäivätyössä oleva hoitsu, nykyinen ministeri, on saanut nostaa omaishoidon tukea.
Miten on mahdollista, että joku voi toimia omaishoitajana, ilman sairaan omaisen luona olematta ja huolehtimatta omaisestaan?
Pärstäkertoin lahjoitusko tälle kyyniselle, muista, heikoimmistaan piittaamattomalle terveys- ja hyvinvointiministerille, Kaisa Juusolle, päättäjien taholta?
Kuka on huolehtinut sairaasta?
Näin meillä tehdään. - Anonyymi
Suomen johto tekee ala-arvoista politiikkaa.
Vie työttömiltä, sairailta, vammaisilta, vanhuksilta, kaikilta heikosti pärjääviltä.
Ja lapsilta ja nuorilta viedään tulevaisuus.
Rikkaita ja miljonäärejä SaksiPurra ja ORpo tukevat. Ja muu hallituksen väki säestää, jopa kristilliset. Miten on raamatun oppien laita?
Kannattaako mainostaa kristillisyyttään?
Huonosti ovat raamatun opit kristillisillä hallinnassa.
Yksin jo terveydenhoito on saatettu ala- arvoiselle tasolle, verrattaessa muihin pohjoismaihin.
Kaisa Juuso pitää siitä huolen.
Jopa turistit jo kansoittavat vastaanotot, niin että omilla kansalaisilla on sitäkin vaikeampaa hoitaa terveyttään.
Ja palvelut myös on ajettu alas.
Miten tietokoneettomat ja vanhukset voivat enää hoitaa asioitaan?
Heille on meneillään jo siinäkin asiassa kauhun tasapaino.
Ei ole pikkukylissä postipankkeja joissa hoitaa esim. raha-asiansa.
Mihinkään ei saa yhteyttä muutoin kuin kalliiden ja paskamaisten palvelupuhelujen kautta.
Digiosaamattomien ihmisten suoranaista rääkkäystä tämä suomen nykytoiminta.
Eikä mistään saa apua meneillään olevaan meininkiin.. - Anonyymi
Suomalaiset ovat liian hyväuskoisia päättäjiin nähden.
Eivät onneksi kaikki.
Sauli keitti Nato-sopan ja myös sota-sopan vihkiytyessään laittamaan Suomen vaikeuksissa olevilta heikossa asemassa eläviltä ihmisiltä ottamansa rahat Ukrainan aseapuihin ja auttamiseen.
Lisäksi Suomi hyväksyy peitellysti Gazan syyttömien teurastuksen.
Tilanne on nyt selvästi kaikkien nähtävillä.
Suomen päättäjät, hallitus etunenässä, on pahin suomalaisten vihollinen, jota tulee pelätä.
Hallitus ja päättäjät eivät sääli suomalaisia.
Heidän säälinsä on vain pelkona oman rikkaan elämän menettämisestä.
He eivät ansaitse äänestäjien luottamusta, eivätkä suurinta osaa äänestäjistään.
Stubbi on vain kokoomuksen marionetti.- Anonyymi
Suomihan ei hyväksy Gazan teurastusta.
Mutta Suomen päättäjien näkemykset eivät kiinnosta Netanjahua.
- Anonyymi
Suomen velkalaiva, PunttiPurran ja Orpon luotsaama, tulee jo piakkoin uppoamaan tällä menolla.
Yhdysvaltain ihmiset ovat suomalaisten tavoin kyllästyneet nälännäköön ja kurjuuteen ja toivottomaan tulevaisuuteen.
Ainoa toivo oli enää Trumpin valinta, siksi kun on toiveissa , että Bidenin sotahulluus ja maailmalla ihmisten tapattaminen loppuisi.
l
Biden saanut jo Israelin avulla paljon kuolleita omalletunnolleen, jos hänellä sellaista edes on.
Ja myös Ukrainan tapettujen köyhien henki huutaa kostoa BIdenille ja Yhdysvaltain päättäjille muillekin.
Suomessa tulee samoin tapahtumaan jo piakkoin keikaus, jossa sotahulluus ja omien heikoilla olevien kansalaisten heitteille jättäminen tulee tiensä päähän.
Toivottavasti ei kuitenkaan suomen kahelien päättäjien sodanlietsonnan seurauksena.
Sauli Niinistön keittämä sota ja natosoppa tulee toivottavasti palamaan kuumalle liedelle.- Anonyymi
Dystooppiset ennusteet näyttää olevan tiukasti lappilaisen ennustajan päivätyötä.
No, Trumpin valinta presidentiksi Atlannin toisella puolen muuttanee dystooppisia ajatuskulkuja, luultavasti.
- Anonyymi
Hallituksen kannatus gallupissa enää 42% ja alamäki on vahva. Kokoomuksen 500 olematonta toimenpidettä ja persujen muslimiviha eivät kansalaisia hetkauta kun omaa taloutta kuristetaan.
- Anonyymi
Hallitus tekee parhaansa vasemmiston kannatuksen nostamiseksi kun eivät itse osaa.
- Anonyymi
Sotahullun Bidenin Amerikkalaiva on kohta totaaliesti karilla ja uppoamassa.
Yhdysvaltain heikoimmat kansalaiset yrittävät estää laivan uppoamisen.
Niinpä Yhdysvaltain nälkään ja kurjuuteen johdetut kansalaiset epätoivoisina tarttuivat muutosmahdollisuuteen: Trump presidentiksi, sotahulluus köyhien suusta otettujen rahojen turvin pois.
Tulevaisuudentoivoa ja ruokaisempia päiviä myös rapakon taakse heikoilla oleville kansalaisille.
Bidenin hallituksen johtama Nato, Ukrainan sota ja Gazan ihmisten teurastaminen seis.
Naton joukot ja tukikohdat pois Suomesta! - Anonyymi
Tänään kyselytunnilla ääneen pääsivät enenevässä määrin hallituksen edustajat.
Meinaako nykyjohto sulkea oppositiopuolueilta suun kokonaan?
Ovatko oppositiopuolueet jo jo voimattomia vaatimaan itselleen enemmän ääntä?
Jos halutaan että kyselytuntia haluaa joku katsoa , on parasta, että hallituspuolueiden kansanedustajat kuuntelevat vain kiltisti, mitä oppositiolla on sanottavaa ja myös oikomaan Hallituksen ministerien valheita ja selittelyjä kansalaisien elämän kurjistamisen tarpeellisuudesta ja valtion rahojen vääränlaisesta kohdistamisesta vain rikkaille kansalaisille ja yksityisille terveysjäteille .
Hallituspuolueiden mielipiteet ja valheiden suoltaminen kyllä tiedetään.
Kuka niitä hallituksen hyeenalauman leikkauskohteista ja valheita ja epärehellisiä selittelyjä kaikista asioista enää jaksaa kuunnella?
Kokoomus persu ja rkp kristillisten porvaripuolueiden edustajat eivät ole saaneet aikaan kuin vaikeuksia ja nälännäön, jotka kohdistuvat eniten heikoimmilla tuloilla elävään kansanosaan.
Myös sodan uhka on olemassa Yhdysvaltain taholta johdettuna Eurooppaan, Bidenin lisätessä Ukrainan aseenkäyttömahdollisuuksia Ukrainalle sodassa Venäjää Vastaan.
Sekaantuminen muiden sotaan niin suuresti, ei tiedä länsimaille hyvää.
Lännen toimet ovat nyt nähtävissä.
Nato ei tuonut turvaa suomeen, ainoastaan kansan köyhtymisen, Ukrainan sotaan rahojen syytämisen vuoksi ja Nato-joukot elätettäviksi ja saastuttamaan suomen maaperää .
Biden tapattaa jo Lähi-Idässä niin paljon ihmisiä monessa maassa , Gazassa eniten, joten se ei häntä, fasistia, niin kuin ei muitakaan Yhdysvaltain fasisteja, hetkauta lainkaan.
Niinpä ei myöskään mahdollinen hänen aikaansaama sota Euroopassa.
Tärkeintä hänelle, Bidenille, on jäädä historiankirjoihin fasistina . - Anonyymi
Pitäkää syrjäytetyt pää pystyssä!
Pitäkää lippunne korkealla!
Mitä enemmän alennatte itsenne, sitä onnellisempia alistajanne ja arvostelijanne ovat.
Yhteiskunnan tehtävä on pitää kaikista huolta.
Perustuslain määräämä perustulo kuuluu kaikille, pitäkää se mielessä, se ei ole mikään armopala.
Sellaiset, jotka saavat yhteiskunnassa hyvää riksaa toimestaan, velvoitetaan maksamaan siitä hyvästä veroja huonosti toimeentulevien hyväksi.
Näin se menee, vaikka nämä hyvän, rahakkaan viran tai työpaikan saaneet veronmaksajat suoltavat toista puheissaan.
.
Ylimielisyys on suomessa huipussaan.
Kansalta, äänestäjiltä, kansanedustajille ja Hallituksen väelle vakanssin , hyvän työpaikan antajilta ei kysytä mitään?
Miksi kansanedustajain ja Hallituksen työnantajat, pomot, kansalaiset, ovat vain sivuseikka. Miksi Hallitus ja hallituspuolueiden kansanedustajat ovat niin uppiniskaisia työnantajilleen, joihin kuuluu KOKO SUOMEN KANSA ?
Eikö heitä, jotka ovat uppiniskaisia pitäisi rangaista teostaan, tuomita vesi-leipä kuurille, lukkojen taakse?
Aivopesu, johon kuuluu itänaapurin mollaaminen, ei kaikkiin suomalaisiin tehoa, eikä varsinkaan omilla aivoillaan ajatteleviin. - Anonyymi
Lasten tulevaisuudesta vastaa vanhemmat , velvollisuus tekeleitään kohtaan . Hallitus pakkailee edellisen pissis hallituksen tuottamaa velkataakkaa erilaisten säästöjen turvin . Verotusta voisi kiristää myös palkkatuloista ja säästellä sosialiavuista koska ne ovat suurimpia rahanreikiä . Ihmisille vastuu omasta elämästä .
- Anonyymi
Taas yksi syntymässään säikähtänyt, pikkuaivoinen, hölmö fasistipaskiainen.
Voi sinua Jumalan mieliharmia tässä elämässä.
Toivon hartaasti, että ennen kuin henki sinusta pakenee, saat tuta kaiken sen mistä arvostelet muita.
Ja niin varmaan saatkin.
Joka muille kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa.
Ennen oli tapana pelotella lapsia: Jos et syö kaikkea ruokaa lautaselta, Jumala pudottaa kuuman kiven.
Ehkä suomen hullut päättäjät saavat sen sotaintoisina aikaan, että kuumia kiviä alkaa sataa sodan muodossa.
Oletko valmis puolustautumaan vihollista vastaan, kun olet niin innokas teilaamaan jo omankin maasi vaikeuksissa olevia kansalaisia, vain pistätkö pään pensaaseen niin kuin jänöjussi?
Suomen fasistijohto on niin innokas sotaan ja tappamiseen, että mahdollisesti jo pian alkaa tapahtua.
- Anonyymi
Pohjolan paskin valtio ja EU:ssakin aivan hännillä. Surkeaa johtamista. Hallitus elinikäiseen vankeuteen!
- Anonyymi
Samat on ajatukset täälläkin.
Hallitus oikeuteen vastaamaan teoistaan kansalaisia kohtaan!
- Anonyymi
VAUH OMPA SUOMELLA MAHTAVA HALLITUS, EDUSKUNTA ON RIKOSREKISTERIÄ, VALEHTELIOITA, HUIJAREITA JA MUUTENKIN ERITTÄIN EPÄMÄÄRÄISTÄ SAKKAA. LUKEKAA WIKIPEDIASTA KONNIEN JUTTUJA.
- Anonyymi
Hallitus ja suomen asiantuntijat ovat päästään vialla.
Luulevatko ne, kun sitä paskaa suolletaan joka tuutista, että kaikki suomalaiset aivopeseytyvät toivomaan maamiinojen käytön ydinaseita vastaan pelastavan suomen.
Naurettavaa aivopesua ja paskan jauhamista päivästä päivään.
Samalla kun lähestyy uusi vuosi ja kaikki hallituksen säätämät rosvoukset astuvat voimaan. - Anonyymi
NO, NIINHÄN SE ON ..................TIETÄÄHÄN SEN......
KUN EIVÄT OLE SOSIALISTIT, VIHREÄT, SDP, VASMMISTOLIITTO JA KEPU HALLITUKSESSA.
-
SANNA MARIN SE MUUTEN ON SINGABOORESSA PUHUJAMATKOILLA, JOKO LIE TULLUT POIS, KOTIUTUNUT.
Sanna on niin kiireinen, ettei se ehdi pieraisemaankaan. Hirvee kysyntä maaimantähdestä puumaan.
Ennen oli mies ja jolla oli kovat ilmavaivat, otti kengän jalastaan ja hakkasi sillä pöytää puhuessaan. Kun virka auto tielle sammui, alkoi painimaan. Lehdet ties8vät aina kertoa ........................haaaaaa............haaaaaa..................... - Anonyymi
Miten on niiden sankarien ja niiden, jotka taas teloitettiin laittomasti, suomen hyökättyä laittomasti Neuvostoliittoon (jatkosota)?
Oli rikollista sotaherroilta hyökkäyttää miehiä vieraaseen valtioon, koska sotilasvala ei velvoita sotilasta hyökkäämään vieraan maan alueelle.
Teloitukset ja sotilaskarkuruudesta ja käpykaartilaisuudesta syyttäminen oli täysin laitonta toimintaa. Miksi heille ja heidän perheilleen ja läheisilleen ei ole maksettu korvauksia rikoksen uhreiksi joutuneina.
Eikä heitä ole kutsuttu linnan juhliin, eikä maksettu korvauksia mistään.
Sotien veteraanit on pakotettu hyökkäyssotaan teloituksen uhalla, joten sen taas ymmärtää.
Olisiko jo aika suomen hallituksella, kaikilla suomen johtajilla, aika tunnustaa tosiasiat, se, mitä suomessa oikein on tapahtunut?
Olisi jo aika maksaa korvauksia teloitettujen ja sotakarkureiden ja käpykaartilaisten lapsille, niille kaikille omaisille, jotka ovat saaneet kärsiä koko perheen lokaan vetämisestä, jotka lapset ja nuoret ovat liian nuorina joutuneet astumaan aikuisten saappaisiin tämän kaiken johdosta?
Kuka järjestää heille anteeksipyynnön ja suruvalittelutilaisuuden heihin kohdistuneista, tapahtuneista vääryyksistä?
ONko asia sinulle vastenmielinen? Olet varmaan autuaan tietämättömänä keskittynyt vain veteraanien juhlintaan.
Ymmärrän, että on vaikea sulattaa totuuksia tapahtuneista vääryyksistä.
Kuitenkin on näin: tehtyjä tekoja ei saa tekemättömiksi!
Totuus ei kuitenkaan pala tulessakaan!
Alkaako omantunnon ääni väärinajatteluun tottunutta tapahtuneiden karmeiden rikosten tultua ilmi kolkuttaa?
Ihmisille on uskoteltu ja esiin tuotu potaskaa jatkosodan rikosasioista, joista monet rikoksen uhrien läheiset ovat ennen niiden esille tuloa saaneet kärsiä aiheettomasti.
Näinkö sinä korjaisit tapahtuneet rikokset?
Kukkakimppu sinulta näiden kaltoinkohdeltujen miesten, rintamalla ja muualla teloitettujen, käpykaartilaisten ja rintamalta jossakin vaiheessa, joko psyyken pettämisen tai muuten oikeutetusti sieltä poistuneiden haudalle on pienin vaatimus ja kunnianosoitus sinulta.
He eivät ole olleet rikollisia millään tavoin, vaikka fasistit, teloitus ja vainoamisintoisina ovat antaneet suomalaisten niin ymmärtää.
Levätkää rauhassa, rikoksen kohteeksi joutuneet, teille on tehty vääryyttä, ja mitä karkeimmalla ja raaimmalla tavalla!
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445269Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243450Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992850Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui572672- 1722338
- 252137
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271889Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661855Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391