Kaksi kertaa päätyyn asti viikonloppuna kairalla.
Joko äänestätte ukon vuoden ultra juoksijaksi?
Eläköön itkonen.
Joko äänestätte ukon vuoden ultra juoksijaksi?
Eläköön itkonen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 722
Vanhimmat
Sankaritarinoita tehtailee ukko. Ensi vuonna liivikö?
Liivitavo viime vuonna romahutti tämän Auvon koko polku uran. Moti meni ahnehtimiseen. Tuusula ja Vantaa ei riittäny. Ahneella oli loppu.
Mitä mitä katsoinko oikein? Ukko kakone ukoissa 12kilsolla. Tämä on sensaatio.
12 kilsalla oli kaksi mukana. Itkonen ja Markus
Voitto polkukisassa olisi ollut sensaatio
Markuskin maalissa ilman autokyytiä.
Kyllä maailman kirjat on menneet sekasin.
Kunnon virittäminen huippuunsa Espanjan rannoilla selvästikin toimi.
Lähteekö ukko epsanjaan ennen kaldoaivia? Olisi orihuelassa huipun veljeksistä koutsi vapaana. Vink vink.
Montako osallistujaa 12 kilsoo ukot? Kysyn vuan.
Kaksi miestä. Naisia enempi.
Oliko naisia Itkosen eellä useampi? Kakkostilaa kokonaiskilpailussa ei sittenkään?
Kaksi naista ehti Markuksen ja Itkosen väliin.
Yhden kovan menijän Hapa löi minuutilla. Ahnehti alle 7 minuutin ravia.
Keski ikänen ukko vaikeuksissa siroja naisia vastaan. Parempi vertauskohe pietu.
Pietukin aika siro ukkeli. Pärjääkö itkostankkeri hänellekään?
Tasaväkisiä sauvakävelijöitä molempa. Kimpassa voisivat lähteä ensi kaudella liivinmetsästykseen?
Liika kova tavo. Pitäisi jaksaa kantaa kilotolkulla evästä mukana.
Evästä ollut ennenkin monta kiloa.
Matkaa jää kesken kun pirauttaa vaimolle.
Autokyyti kotio. Miksei ukko mene Kokkolaan? Rentoa kiertää rinkulaa.
pietu tunkkasi natuna ja hävisi lapsille.
Liiviin tarvitaan markus opaskoiraksi
Ukko podiumilla. Mitä tuli palkinnoksi? Kysyn vuan.
lisää Ultramagia ja Cetilaria?
12km 1h21. Ukkohan on kiistänyt suorastaan reitillä.
Ukolla nyt itseluottamus kunnossa. Kaksi matkaa maaliin back to back. Ens vuonna liivijahtiin. 35 tuntia rentoa kävelyä.
Sai epsanjassa helteen keston kohilleen
Rennot hellelenkit kolatankkauksella ukkelin kondiksen salaisuus.
Juu. Hellelenkit ja kola rentoa.
sankariainesta.
Pitääpä alkaa kolailemaan lenkeillä.
Kuule. Ukko piäsee podiumpaikalla kuumaanryhmään eturivipaikoille.
Viekas mutta hiljainen ukko Itkosen matkaseurana.
Juonikkuus vei parin maaliin.
Anto itkosen syyä niin paljon kuin napa vetää ja pitää bio ja jätskitaukoja usein.
Markus on supersankari.
Kaksi miestä ja tavo.
Mitä elämä muuta tarvihtee.
Itkosen matkakaveri hiljainen tuppisuu. Itkone puhuu itsekseen vaikka turina kaveri vieressä.
Markus näyttää jo matkapäivänä Itkoselle kaapin paikan ja istuu liivi päällä autossa. On ne vaan liivi-ukot erikseen. Rennolla kävelyllä maaliin.
Hurja mies.
Sepi piilottelee liiviänsä.
Ei istu kotosallakaan liivi päällä.
Sepi alle kolmen mara mänijä markus ei.
Onko sepi ollut ravintelivaunussa?
Janoisten sankari ravintelivaunussa matkalla kalaan kuusamoon.
Ukko tankkasi urheilujuomaa pillimehun kera.
Ukolla musta laatikko mukana.
Salainen sisältö?
onko mies hetero?
Nyt on kovaa kontsaa.
Altrat testissä ja jokeri kortit saatu.
Ukko aina narri kerran narri.
Vieläkin sulatellaan podium paikkaa.
On pokaalia ja pulloa.
Ai että.
Ai että 😂
Puteli on mehua. Pokali on pieni. Ukko oli viimonen.
Ensi vuonna naisten kympille.
Miesten sarjan ykönen ja nettiyleisöö risoo ukon juhlinta.
Ai että. Tarkenee.
Jätti kaiken tonne 12km reitille. On ukko kovassa kunnossa. Reipasta kävelyvauhtia pystyi pitämään koko matkan.
Kestävä ultrajuoksija
teetkö perässä jos maksavat majoituksen?
En, mutta voin käydä juoksemassa reittiennätyksen tuohon 12km reitille, jos joku maksaa majoituksen.
Markus vaihto paijjan viisseiskalle.
Ukko ite samoilla hajuilla.
Kylhän te tiijätte. Tuli housuun keskellä vesistöä
Ukko patikoi kuin ei mitään. Rento lomavideo.
Tein perässä. 2.7 km ja biotauko
Ukko eilen myös polkukilpailussa. Nyt ei tullut podium sijoitusta. Romahti häntäpäähän. Ei saa ahnehtia.
Oliko yli kaksi osanottajaa?
Missä kilpaili?
102/146.
Miusta kova näyttö polkujuoksijalta.
Ukko piäsy podiumilla palkintojen makuun. Nyt jäi mustapekka käteen.
Mutta roinaako, kysyn?
Minkä takia kaikenmaailman poluilla taapertavat pullukat titueeraa ittensä polkujuoksijoiksi? 57km noilla nousuilla menee hölkkäämällä 6 tuntiin.
polkujuoksu trendikästä. saat peukaloa ylös, tilauksia ja sitä rataa.
Ukolla potentiaalia viiden tunnin alitukseen maratonilla.
Ai että. Tarkenee.
Onko ukko tunkkaamassa tonnia perjantai nuuksio swinghill?
Mitkä tarjoilut?
Ukko päätyyn asti kopparnäsissä tätien joukossa.
Joi kuin kameli. Kyl te tiijätte. Vaatteet päällä uimaan, ei tarvihte pestä paitaa. Ai että tarkeni.
Kaldoavin jälkipyykki video. Ai että.
Markus on sankari.
Sai hinattua itkosen podiumille pika matkalla ja viisseiskalla etenemään alle tuusulan maran kisavauhtia valittamatta.
Ukko saanu piälle uuden paitulin.
hianoa
Iso kiitos markukselle tätäkin kautta.
Vielä tarvitsisi uudet pöksyt ja lippalakin.
Pietu sai kaikki vermeet asicilta.
Itkosella on kulku kohallaan. Rentoa menoa, eikä ahnehi kuin ruokapöyjässä. Hyvin syöneenäkin voi juoksu kulkea.
kovaa videon kuvissa paineli maalia kohti asvaltilla kun OLI KOVA JANO MOLEMMILLA.
Maalin jallukolat himotti.
Ai että. Maalissa ootti kylmä kola.
Inkkari Satkonen. Kairan inkkari.
Ukon nimi 72 kilsoo polkupatikka listalla. Onko liika pitkä matka? Katoaako rentous nuuksion pöpelikköön? Tuleeko jano? Joutuuko taas patikoimaan yksin? Ukko ahnehtii kisoja. Nutsi Helsingissä myös nimi listoilla. Miten vaarojen 133kilsoo? Siinä saisi läpi synkän yön patikoida rennosti metässä. Kestääkö kantti? Entä kunto?
Viljasen jukalta tekniikkavinkit poluille.
Jukka sano että erot tehään alamäissä
Ukko on rennosti kunnossa.
Ja ylämäissäkö ei sitten tehdä?
Itkonen on alamäkien erikoismies. Painovoima on ylivoimaa. Ylämäessä vaikeampaa.
ylämäessä käytä käsiä opetti jukka nouxiossa polkujuoksukurssilla mutta vuorilla ratkaisut tehhään alamäissä.
juu ukko tarvii sauvat. Jalat ei kanna.
Ei näkyny Itkosta eikä Viljasen Jukkaa tunkkaamassa Nuuksiossa. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä opit käytännössä.
Kyllä jukka tulee jos maksetaan
Miksi juoksu on täynnä näitä putinisteja?
14/9 K-Vantaa-Jokerit
Menettekö morjestaa itkosta?
Minulla jano jos #51 pelaa ja itkonen lyö rumpua pelti paljaana
Ukko ollut tunkkaamassa verttitonnin Repovedellä. Aikaa mäni reilut 6h. On se reipas poika. Tehkää perässä.
Minulla menee tunti
Riittikö juoma?
Video retkestä tulossa. Odotellaan rauhassa.
Sippoolainen ei tiijä mitä närbutik meinoo.
Aikamoista sano.
Lähikauppa?
Juu. Itkonen luuli että myyään nauloja .
Ukko tulee ruottinkielisestä pitäjästä mutta hällä lehmän kiälipää
Monet polkuporinat tulossa loppuvuojesta.
Menetkö tapaamaan sankaria?
Kättä yhteen.
Tunkkaamalla tonnin mustavuoressa olet itsekin oman elämäsi sankari.
Lähe sinäkin lenkille.
Ukolla liian kovat tavot loppuvuoteen. Toimii hyvänä treeninä ens vuoden kk166 dnf:ään.
liiviä ei hajeta ensi vuanna.
Petyin
Nuuksio Classic 72km. Aijaijai. Rentoa.
nättiä jos pietu voittaa ukon
Ukko podiumilla nuuksiossa.
Rento aumu tunkata.
Saat nähdä jos uskot.
Repovesi ai että.
Ei jaksa katsoa.
Juu olisi pitänyt olla suihkukontsaa.
30 km kävelyä päätyyn asti.
Jo on kova.
Karkilla, pullalla ja urkkajuomalla jaksoi.
Samaa Repovesikontsaa vuodesta toiseen. Ai että.
Uutta oli valtava laiva
Tälläkin ukkolla vlunssa, DNS tuloon.
Qa. Ukko kävelöö peruskuntova. Rentoa.
Ukolle sopiva tavo utmb.
Ukko ei vastannut QA viteolla onko Dns/Dnf hycä tavo alottelijalle vai kokeneelle ultra ukolle?
itkonen sie kun oot Veikkauksella hommissa, laitappa dns/dnf kohteeksi.
Piästään lyömään vetoo.
Ukko ei suostunut paljastaa Q&A videossa mitä tekee työkseen. Miksi näin?
Veikkauksen rahapelihommelit.
Ei rentoa viijä mummeleitten rahat.
Rentoa hölkätä kuuden tunnin lenkki kun dns Nuuksiossa flunssan takia.
Somejuoksu on rentoa.
Ei onnaa lappujuoksu ilman markusta
Miksei mennyt Nuuksioon 42km?
Ukko nutsi Hell 24kilsoo rennonpaa kuin 74 kilsoo. Tulkaa eläintarhankentälle jututtaa ukkelia.
Ukko kaatuu polulla muutaman kerran ja valmis lopettamaan koko touhun. Riippumatossa loikoilu rentoa. Polut vaarallisia.
Vastahan oli into piukassa polkupörinöissä. Mitä tapahtu?
jos tulee hetki jollon en nauti, mä lähen himaan
Mä lähen alkoon
ukko kaatunut sunnuntaina. Aulanko jää väliin.
Aijai on nättiä
Miksi kimppalenkeillä ahnehditaan kun ukko haluaa nauttia, retkeillä ja juua viinaa?
Miksi ukkelilla hiertää nivuset?
Hölkkääkö kommandona?
onko itkonen lihonnut?
Tonnia ei kerkiä kun hölkkää ees taas kameran ohitte
Porissa ei tunkata, se on jämpti.
Yyteri tasaista kuin suomalainen marraskuu.
Mikä on, kun ei ukko pysy enää pystyssä poluilla? Mänee kävellessäkin jo nurin kurin. Dns uhka jälleen ilmassa. Vaihapa sileälle ja mäne Vantaalle mara alle neljä.
Vaihto zero drop kenkiin.
Koetapa ite niillä.
Sallilla Hoka ATR7.
Tee perässä ja pysyt pystyssä
Miula samat popot. Kesällä Clifton ja talvella ATR.
Piilottiko ukkeli X tilinsä?
Aulankotornitrail DNS ai että.
Ihanaa pelti paljaana autolla.
Onko 100 kilon kuha vai enempi?
Höpötellään vaan.
Näkee poluilla ammattivalmennuksen tuloksii.
Paijja haisoo vähemmän jos peset sen joskus.
Hommoo toinen paita ja käytä pesukoneen kautta.
Omien sanojen mukkaa ukko ei ole urheilija vaikka tavottelee liivii ilman reeniohjeita
Juu. Ukko on liikunnan harrastaja. Mitä nyt liikkuu ja syö ammattiurheilijat määriä.
Ukko kaatui myös Hokat jalassa.
Olisko aika vaihtaa sileän maratonille? Tavo sub4 Vantaa.
Ukko tykkää kävellä, ei hölkätä.
Liikaa tavoa mukavuuspainotteiselle
Poluilla tarkenee, sileä hapokasta.
Kysymys siule.
Onko homer simpson innottanu kun roppaa muokkasit?
Koli DNS?
Ukko puhuu juoksukilpailuista tapahtumina. Ei saa ahnehtia.
Suosittelen ukolle soirosen 3:45 ohjelmaa.
Ukko on rento retkeilijä.
Mitä ukko teki eilen aulangon sijaan?
Tunkkasi mäkeä. Ukko tehny videon miksi tunkkaan.
Ilmeisesti on fyysisesti kunnossa ja pystyisi osallistumaan, mutta jotain terveyshuolia lie. Onko itsellä sitten jotain psyykkeessä vaiko jollain läheisesllä jotain niin tiedä häntä, mutta varmaan ihan oikea syy jättää väliin.
juu ukko kertonut että piä pettää.
Rimakauhu suameksi tuo onkelma.
Ai että tarkenee
Ukko ei osaa mitata sykettä ranteesta että testais toimiiko kello
Kuule ei ole insinöörimies sipoossa.
Miksi ukko ei männy aulangolle seuraa kamera käessä pietun ja juhon hölkkää?
Ukkoo ottaapi pumpusta alamäessäkkii
Koiran kanssa voisi kävellä aulangolla.
Nauti Vantaan kauniista reitistä.
Itkonen nurin. Ai että.
Kovaa on arki altroilla .
Sajetakissa saapi juua enempi
Nyt tuli kaatuminen uusimmalle videolle. Ukon parempi kävellä kivikko juurakko alamäet ettei vaan satu mitään.
Ukko käy juoksutapahtumissa kävelemässä. Huom., ei juoksukilpailuissa. Polkutapahtumissa.
Juu Henri Ansio käy juoksemassa 43 km.
Ukko teki kovan ajan tuusulan maralla. Tehkää perässä.
4:38?
Tunnin hittaampi kuin soironen.
Missä nakkikastiketta matkapäivänä perjantaina?
Itkoselle paikka varattuna eturivistä.
en jaksanut katsoa 10 syytä osallistua.
Oliko syöminen listalla?
Ukko lukee koko listan liukuhihnalla videon lopussa.
Lakujen syöminen täytyy olla listalla.
Kotona ei saa syyä nameja.
Huusissa istumisesta ukkeli ei tee videoita, kaikesta muusta kyllä
Poika on tullut kotiin!
Sankaritarina, vain 5 ja puol tunteroista voittajasta.
4038 Itkonen Harri 64.3 Maali kello 18:52:49 11:52:23 +5:28:42
Voitti eetun. On siinä good ole jolly fellow .
Aijai
Ukko on juhlittu sankari.
Naati
Lajin kokenein esikuva oli miesten sarjassa 85.
Naisiakaan ei ennättänyt maaliin ennen isoa hoota kuin 25 kappaletta.
Kova veto. Tehkää perässä.
11min/km on mukavaa retkeilyvauhtia.
Teepä perässä. Reipasta patikkaa tuossa maastossa reppu selässä.
Reppu on kunnon polkujuoksijalla eessä.
Tarpeeksi namia ja siideriä, saat eturepun ja uskottavuutta poluille.
Ukkohan on kulinaristi.
ABC noutopöytä, tuttu paikka.
Helkutin kelkuti. Miula ei ole pullavaa.
EN piäse koittaa kuinka maittaa.
Ukkelilla dementia. Laittoi pullan kupin alulautaselle, eikä pullalautaselle.
Ukkeli ei voinu juosta vaaroilla koska piti itkua tirauttaa kesken kilpailun. Tunteisiin mäni fiilistely.
Eikö olisi ehtinyt itkeä maalissa?
Ukkelin Epsanjan kontsa oli parasta. Kylmä kokis auringon alla. Ai että.
"Tää on kyl semmonen syömiskilpailu, ettei mitään tolkkua. "
Ukko elementissään.
Ukko hurjaan aikaan keskuspuistossa tänään.
Pietuko sherpana Markusta korvaamassa kun ukoilla sama aika?
Kyllä kimpassa kuvasivat toisiaan ja käsikynkkää yhtaikaa maaliin. Mutta missä letu ja juho?
Liivi vastatuulessa.
Ukko tokasi videolla ettei ikänä 130 matkalle kolilla.
Ukolla dnf kokemuksia ainoastaan noilta matkoilta. Rentous katoaa itkosenpojaltakin noilla matkoilla.
Ukko sai uuden uimarenkaan.
Sävy sävyyn.
Viikossa palautui Kolilta kisakuntoon. On se kova.
Viilisteli kolin ilman hölkkäaskelia.
Keskuspuistossa olisi viipynyt tunnin kauemmin ilman pietua. Porin veturille ei viilistely riittänyt.
Ihme että pysyi pietusen peesissä.
Itkonen on kone.
Alamäet vahvuus.
Pietu ketterä kiipiämään.
Hieman yllättävää, että porilainen kiipeää paremmin kuin kokenut tunkkaaja. Massa on ylivoimaa.
Uudenmaan sulku vei ukon evakkoon Poriin. Kotosin Espoosta ja tottunut liikkumaan Nuuksion mäkisessä maastossa.
Kiltisti vipelsivät poluulla naisten perässä.
Ai että.
Nautin videosta. Ai että.
Mustavuori jäi välistä lapsivapaan viikonlopun viettoa vuoksi.
hehkutti menevänsä sinne.
Alko taisi viedä ukkoa.
Tunti ennen huomasi ettei ajokunnossa
Huutista. Kas kun ei mennyt kisapaikalle vääränä päivänä.
Juu. Kaikkea ei kerrota kuuntelijoille.
Eikö juho ottanut ukkoa kyytiin?
Reppu oli pakattu, väärät eväät?
Rentoa jäädä hotellille eväitä mussuttamaan.
Vaimo päätti lukita ukkelin huoneeseen. 😆
Ukko kattoo juhon mustavuori videota ja fiilistelee. Ai että.
Miäletöntä
Juho teki elämänsä videon
Ukko pitäsi osallistua tanssii tähtien kanssa kilpaan.
Sulavaliikkeinen naisten naurattaja.
Juhon vai pietun kanssa?
Susa Matson.
Sai jethronkin tanssimaan.
Tosin takahuoneessa meni kuusi olutta.
Ukkeli asentaa nastat lenkkareihin videolla. Ai että.
Eikö ukko piäse lähettilääksi? Saisi ilmaiset nastatohvelit testiin? Kpk paijjjaa tilattu.
Vauhtisammakon mikkokin päässyt.
Emme tiijä jos cetilar maksaa rahhoo tuosta nastotuksesta.
Kättä ilmaan.
Ukko on kaksinkertainen Himos Winter Trailin finisheri.
Perjantaina 56/63 sija.
Lauantaina 47/48.
Taaskaan ei ollut vika.
Näytti epäilijöille miksi Itkonen on Hoka lähettiläs.
Ukko testaa videolla makkikutosia. Saanut makkipakki viestikapulan.
onko siulakin makki kokemuksia?
Sankari Itkonen oli leipääntynyt Hokan tunneli kasesta. Oli paikalla koska sopimus käskee.
Miksi videolla näkyi vain muutamia osallistujia?
Haastatteli ukkelin muttei kertonut kuka haastateltava on 🤔
Rento asiakas
Asiantunteva testaaja ukko itkonen.
Päätyyn asti himoksella. Ja oliko viimonen kysyn
himosviive? Sallilta video joka päivä.
Harri ookko pannu merkille?
Ukko on umpihomo
Talvihölkkien jälkeen ei voi heittää selälleen järveen. Ukko joutui suihkuttelee hotellilla. Toki kommentti ettei ole vielä päässyt suihkuun. Vopite olla että mäni peseytymättä yöpuulle. Paljon rennonpaa käydä järvessä tapahtuman jälkeen.
Himostrail tympeää. Pullot täyteen, kohta mennään.
Ukolla tuttu mutta hiljainen patikkakaveri himoksella. Ei tule montaa sanaa ukon suusta. Myötäilee vain harri pojkaa.
Viekas markus jätti itkosen loppumatkasta.
Ei tuhlannut enerkiaa puhumiseen.
Oliko ukkeli viimenön Himoksella?
37 lla toiseksi vimonen mies.
Onko ukko laihtunut?
Ai että -bingo tässä itellä menossa.
Markuksella gopro käjessä.
Löytyykö hältä YouTube kanavaa?
Jännää Itkoselta tulossa video jossa ilmoittaa tapahtumat mihin aikoo osallistua.
Ukko ahnehtii tapahtumia. Huom. tapahtumia. Menee kuvaamaan, ei kilpailemaan.
Juu Slow run ukkelille ainoa oikea paikka.
Ei jää viimoseksi.
Tuleeko kauan odotettu Kokkolan matka?
Tänä päivänä kello 18reikäleipä ukkeli julkistaa kisakalenterinsa.
Huomenna vasta.
Videon sponsoroi hoka
kokkola slowrun siulle hyvä tapahtuma.
olisi kyllä hianoo jos ukon etunimi oli Grigori. Miltä kuulostaisi juoksijoitten korviin Grigori Itkonen?
Hokan instasta: Speedgoat 6 lentää Malminkartanon portaissa. Koskas nähdään polkukisoissa.
Hiukan vihjailevat Itkosen tapahtumakalenterin paljastuksiin?
Oho ukko laitto riman korkeelle.
Tänä vuonna tulee paljon dns ja dnf kontsaa.
Haistakaa tunnelmaa.
2600 tilaajaa. Paljonko Cooper?
Karvan alle.
Nuts köyrijään kaikki
Universumin huonoimmat kenkätestit. Hyvät on jalassa, on hienot ja päässä humisee vaan tyhjyys. Huonosti menee hokalla, kun pitää tuollaisia halpoja someukkoja värvätä mannekiiniksi. Loppuu hokien ostaminen ja onkin laatu tippunut kuin lehmän häntä niin kengissä kuin näköjään markkinoinnissakin.
Viisi vuotta vastauksia samoihin kysymyksiin jotka ei kiinnosta ketään. Samaa nylkytystä samoissa maisemissa vuodesta toiseen. Järjettömiä määräblokkeja ja sit viikkokausia saikulla perään ja itketään motivaation puutetta. Tue kanavaa, maksa mainoksista ja pääset discordiin Itkos-kultti-kanavalle.
Mukavuusalueella höpötellen ja kävellen.
Kuinka monta kertaa pitää antaa samat vinkit kaljuaiviin? Tankkaa kisaa edeltävinä päivinä pitsaa, hampurilaisia, jäätelöä, suklaata ja kokista, niin hyvä tulloo.
Joko on liivi pakattu?
Ukko tekee ohje videoita DNS kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Denffauksen jälkeen Tenoon kylpemään ja peiton alle lohtusyömään.
Ukkeli on ihan fiiliksissä vieläkin, kun pääsi Hokan ambassadoriksi. Tykkää kuvailla tyhjäpäisiä Hoka videoita.
Vieläkö laihtuu vai joko voi fiilistellä konvehtihaasteen parissa?
Onko yhtään negatiivista sanonut yhdestäkään testi tohvelista?
onko oikeasti testannut yksiäkään kenkiä? Pelkkää höpötystä kengät jalassa.
On hän niillä kävellyt. Mahdollisesti myös hölkännyt. Nasta hokilla ainakin veti sulalla asfaltilla kehä ykkösen läpi. Ooaaee.
Laittakaa tänne parhaat jutut discorsesta ja kimppalenkeiltä
Harrilta kyselisin että kuinka harjoitella Kaldoaivin satamailiselle? Tuntuu poikkeavan suuresti esimerkiksi Karhunkierroksesta.
Ei tarvi harjotella jos tekee kontsaa
Onko ok tehdä opetus videoita Kaldoaiviin, jos ei ole vielä kertaakaan läpäissyt perusmatkaa? Ensin teot sitten puheet.
Kuule videoista maksetaan.
Nauti maisemista.
Paljonko ukon puokin enkka?
Sub 2.20 apaut. Ei piä ahnehtia.
Kova pohja satamailiselle.
Ehkä menee kolme päivää.
Järjestäjä pitää Itkoselle maalia auki. Kaverista tehdään väkisin finisher. Siinä vaiheessa kun muut on lähdössä kotiin niin taivaanrannassa alkaa näkymään Hokan lippis ja GoPro.
Kättä ilmaan
Lunta sataa ja ukkelilla kesänakit alla.
Maa on lämmin ja tiet sulia. Ukkeli tietää mitä tekee.
No nyt pitää ottaa hattua päästä. Toi ilvesreitin pätkä jonka nää ukot veti yöaikaan läpi jo hyvät kilsat pohjilla, on melkoinen rytö. Toki näin keväällä siellä pääsee varmaan vähän paremmin eteenpäin, mutta sitten kun tulee aluskasvillisuutta, niin...
harmi ettei ollut yönäkökameraa
ukolla seuraajia mutta lukijoita ketjuissa täällä vähempi kuin jodlaajalla ja baltsulla. Ukko on tyhjä arpa.
Näköjään kauden eka DNS Tuusulanjärven maralle.
Vielä 2 kk sitten videolla:
"Tietynlainen tavote ois hölkätä se mahollisimman pitkälti alusta loppuun läpi. Siit saa kuitenkin semmosen 40 kilsan läpyttelyn, niin se on ihan jees."
Nyt tuli sitten DNS, niin se on ihan jees.
Ukolla huono tuuri, että seuraajilla häntä parempi muisti. Tuusula oli suun pieksentää.
Eikö kävely ja jäätyneen roiskeläpän mussutus ollutkaan hyvää maratreeniä?
Liikaa tapahtumia.
Ei muista missä lupasi olla mukana.
Ukko kertoi videolla, että kävely on rankempaa kuin juoksu.
Ukko tänään viivalla?
Missä tänään kilpaillaan?
Taitaa olla liian iso tähti tuusulaan.
Seuraava kisa ens viikonloppuna. Joko nyt hotsittaa?
missä on lista ukon kisoista?
Ukko teki 15km sileän lenkin YouTubeen.
Ei sanaakaan TJM:stä?
Kysykää ukolta syy miksi dns?
On juossut aika vähän viime aikoina. Arvasihan sen miten vuoden vaihteen kovien lenkkien putkesta seuraa.
Ukko meni Pietun ohitte poluilla
Itkonen juoksi alle kolmen tunnin. Miesten sarjan 84.
Kättä ilmaan ja hapaa kameroille sano.
Tuusula unohdettu. Itkonen on Lamminrahkan suurin sankarim
Etusormea ja nyrkkiä ilmaan voittajien tapaan.
Eetu ei saa tuulettaa
Letkat helpottaa, kun jää muitten peesistä.
Älä syö ultramagia sinusta tulee hidas ja epämotivoitunut polku-ukko.
Tuleeko motia kuvata polkuvideoita?
Tulee moti ottaa dns joka toisesta skabasta.
Ukolla Kaldoaivin palkintolaatta paraatipaikalla kotona. Ai, että, ukko piässyt podiumille. Tehkää perässä.
Kaksi osanottajaa. Jos menis mukaan , pääsisi kävelemällä vähintään kolmanneksi
Ukolla kolme Osmoa.
Rennosti päihittää Sallin djosmojen määrässä.
Mutta ukolla ei ole tunturi platinumia
Repoveellä hyvä DNF-harjoitus. Miettii, että riittääkö kunto NUTS-pelleilyyn. Tokihan se riittää jos on juossut koko vuoden 80 kilsan viikkoja ja säännöllisen pitkiksen, mutta mikä lienee tilanne tällä hetkellä? Ilmeisesti jäänyt juoksut vähäisiksi vai höpiseekö vain ja yllättää kaikki TOP 200 sijoituksella?
Kunto ei riitä 83 mutta riittää kaldoaivi sata mailia.
Ai että.
DNF. Hyvää reenii kaldoaiville keskeyttää 27.5 km jälkeen.
Poika saunoo.
Itkonen vetelee 27.5km DNF tiskiin. Keskeyttämisprosentti varsin suuri miehellä aina. Totuus löytyy kaurapuurosta ja omasta tekemisestä, kun on tottunut luovuttamaan helpolla niin harjoiteltu tapa sekin, ei välttämättä eduksi tässä lajissa.
No ei tuo nyt oikein vakuuttanut. Syykin löytyy varmasti jostain muualta kuin itsestä. 90% näistä on löysiä henkisesti heikkoja sometyyppejä
Odotin 50 - 50 DNS tai DNF, mutta toihan on täysi pohjanoteeraus. Ihan täysin tyhjä arpa. Nyt odotan videota reissusta, että kuinka paskat hokan kengät on. Hokan kengät ja kaikki muutkin itkusen yhteistyöt siivittävät elämäsi huonoimpiin suorituksiin.
Eikö ukko keskeytä aina kun tulee pimiää?
Ai ettien että.
Kaldoaivin perusmatka täältä tullaan.
100km patikka ukko hyyty sitten ensimmäiseen huoltoon. Loppuko kamerasta akku? Aukesko Hokista nauhat? Oliko drop bagissö miestä terävämpää jonka jälkeen teki mieli saunoa?
Selityksiä odotellessa.
Sanoi että lähtee ilman drop bägiä.
Tiesi ettei tarvi.
Tietäjät tietää että itkoselle tulee DNF jo hyvissä ajoin ennen kisaa tai miksi sitä nyt haluaa kutsua.
Juu ei ehdi reenailla kun aika kuluu kaupallisessa yhteistyössä
Kuules ukko nyt hankit tunturi platinumin ja hölkkäät peruskunnon paremmaksi.
Turha lähteä tapahtumiin kun sinusta ei ole siihen
No nyt on tulossa ensiesitykseen Itkosen "Kohti Kaldoaivia - Isoimmat haasteet"-video . Taitaa olla juu hieman haasteita...
Itkonen on muuten ainoa mun n. 200 tilauksesta joka käyttää tuota Youtuben ensiesitys-optiota. Kuvittelee olevansa suurikin stara. Onko yrittänyt varata Nikkilän Topeliussalia ensiesityksilleen?
Pohjustiko dnf:llä katsojat kanavalle lauantai-illaksi?
KK83 on kaikkien aikojen sankaritarina.
Odotin Itkosen sankari tarinoita, pettymys oli kova kun ei tullut. Pettikö Hokat vai ukon kunto? Veikkaan että liian mukavuudenhaluinen poluille, aina pitäisi jaksaa kävellä osan matkasta kun reppu täynnä herkkuja.
Matkapäivävideon kuvaaminen on ukolle reissun kohokohta. Tapahtuma on vain boonusta päälle. 27 tai 83 km, samapa tuo.
Mitä välii mitä pakkaa liiviin kun kuitenkin matka jää aina kesken?
Ukko nauraa matkalla pankkiin.
Mitä enemmän katotte, sitä enempi tulee rahaa videoista ja kaupallisesta yhteistyösstä
Tuskin siitä monta latia tipahtelee tilille siihen nähden kun istuu editoimassa videoita tunti tolkulla. Katsojat saattaa kaikota kun ei vedetä matkoja loppuun saakka. Maksaa täyden hinnan osallistumisesta ja käy rääppimässä alku pätkän, ei kovin tehokasta rahan käyttöä. Tuskin sillä sinäänsä mitään merkitystä on eikä tunnu missään. Tuntuu myös siltä että eipä tunnu olevan merkitystä sen enempää tapahtumalla miten perseilee matkat kesken.
Haluaako tapahtumat tehä yhteistyötä ukon kanssa joka houkuttelee paikalle muita dnf ukkoja?
Osallistumismaksu sama tuli sitten maaliin tai dnf. Houkuttelu tua vain enemmän maksavia osallistujia ja tämä taas tua enemmän rahaa järjestäjälle. Seuraaja määrä tärkein yhteistyökumppaneille.
Tuo on edistystä repovedellä piäsi 8 kilsoo. Nyt tuli triplasti enempi. On se kova.
Tube katkaissut järjestäjän maali streamin. Ei nävy sankareiden maaliin tuloja.
Kaikkien aikojen nöyryytys itkoselle jos salli juoksee maaliin.
Nyt on Itkonen hiljaista poikaa. Salli otti ukon päänahan.
Salli on kovin somejuoksija. Pietu, Itkonen, Pahajoki, Olli Kopakkala kaikki on nyt lyöty
Kertoo uudella videolla että pää on suurin haaste, sekä maikeiden ja energian syöminen. Tää oli hauska, mieshän veti jossain videossa kovehtiarasian napaan alta aika yksikön. Sanoi että ongelma ratkaistu sillä kun juo extra vahvaa urheilujuomaa, saattaapi mennä masu vaan sekaisin, mutta sillä ei liene suurtakaan merkitystä ajassa jos ukko on metsässä kyykkimässä vatta kuralla. Toisille se voi olla liika suuri järkytys joka johtaa matkan keskeytykseen.
hiilareita ei voi ottaa grammoissa määräänsä enempää. Joisi herkkujen kanssa vettä eikä urheilujuomaa. Ei menisi pakki sekas. Ukko on pihalla kuin seinäkello.
Yhtään pitkistä en oo tehnyt, enkä tee. Siinä seuraajille pähkinää purtavaksi.
Älköö mollatko ukkoa. Matkapäivä tärkein. Videota tulossa.
Juu ja ukko treenasi päätään..tuli ikäviä asioita, mutta pääsi 27.5 ennen dnf:ää.
Ai että osaa käsitellä asiat.
Ylimielinen ukko kun jättää kesken vaikka vanit seuraa
Antero Mertaranta on sankari!!!!
Salli on vuoden ope, päätä riittää toisin kuin hönö harrilla, jolle on lusikalla annettu.
Patikoi reippahasti ilvesreitillä 100 kilsoo läpi mukavia turistellen. Eikö markus ollut seurana nyt?
oli. Keskeytti pari minuuttia ennen itkosta 27.5 km kohilla.
Jäi enempi hupiaikaa mökille
uuvelta videolta jäi kaldoaivin tavo puuttumaan. Mitä ukko lähtee tavottelee?
Varmaan selkä ei kestäny. Ihmetyttää vain nämä terveydelliset syyt jotka pysyy hemmetin mystisinä. Mikä on syy ettei voi tunkata? Mikä on syy ettei voi tehdä pitkiä lenkkejä? Ei ole aikaa? Ukko ehtii kuitenkin makoilemaan paljussa tai editoimassa videoita. Sanois suoraan ettei pitkät matkat nappaa. Pääsis itekkin helpommalla. Selittelijä ukko.
Juu ja markus keskeytti samalla. Mystistä.
Outo ajanpuute kun tekee useita tunteja somea päivässä
Ukkoa ei hotsita reenata mutta hotsittaa videoijen teko ja tapahtumat. Vaikea päästä pitkiä maaliin kun ei reenaa.
Ilvesreitin käveli maaliin kun ei ollut huoltoja. Hapalle huollot on vaaranpaikkoja joissa on liika houkuttelevaa jättää kesken.
Sateen takia jäi kesken.
27 hyvä saunalenkki somejuoksijalle.
Vaihtaako matkaa lyhyemmälle kaldoaivissa ja yrittää uusia podium sijoituksen?
Tekisi pelkkii matkapäivävideoita, ei tarvisi juosta tapahtumissa ollenkaa
No nyt se sanoo "Mä sanoisin, että treenaminen on lopulta aika pieni osa ultraamista ja siinä onnistumista. "
Eipä ihme, että tällä näkemyksellä epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Mitä ultragurua tää epäonnistunut sauvakävelijä esittää?
UNSUBSCRIBE
Juu ei kannata reenata jos on lahjakas.
KK83 piti olla vaan osa määräviikkoa, eli varmaan sitten n. 200 km viikkoa. Ukko käy sitten kävelemässä rapiat 20 kilsaa ja hyppää raatotaksiin kun ei homma sujunutkaan kuin itsestään.
Kyllähän tämä sopisi hyvin joksikin "Kummeli - Marathon" sketsin hahmoksi.
Määräviikko suhteellista. Eikö sillä ollut 20 km alla viikolla ennen KK:ta
Hoka tyytyväinen että lähettilästä ei kiinnosta hölkätä. Mystinen syy taas mainittu jonka takia ei halua kisata. Vähän kuin aikanaan x-filesissä. Saadaanko koskaan tietää mikä tämä syy on? Vai paljastuuko monen kauden jälkeen että syy oli laiskuus?
Mutta ottakaa hei yhteyttä jos haluatte tehdä yhteistyötä kanavan kanssa! Tuun kuvailemaan ja osallistun juoksuun jos on mahdollista keskeyttää ekaan huoltoon. Milloinkohan kotona paljastuu että polkujuoksua harrastetaan vain jotta päästään Markuksen kanssa reissuun. Onko Markus enemmän kuin kaveri? Markuksen kanssa tehdään enemmän reissuja kuin oman rouvan kanssa. Paljon avoimia kysymyksiä. Ai että!
Mullakaan ei oo mitään motia polkujuoksuun. Varsinkaan mihinkään Kaldoaiville en oo menos kun ei oo mitään motia ilmottautua treenaamisesta puhumattakaan. Aina oon valmis maksaa tonnin per reissu ja reissaamaan 12 tuntia suunta, mut ei oo mitään motia.
"Oli tosi pimeetä, liukasta, sateista, vaarallista ja kaaduin ja mikään ei oikein ollut hyvin, mut olisin jaksanut helposti maaliin".
Kyllähän noilta viimeisimmiltä videoilta on kuullut, että ukko ei pysty edes kunnolla hengittämään puhuessaan. Joka videolla esitellään jotain karkkien, jäätelöiden, makkaroiden tai hampurilaisten syömistä, niin tuskin tarvitsee hirveästi arvailla, että mihin nämä mystiset ongelmat liittyvät.
Ukko teki dnf selittelyvideon, muttei kertonut syytä dnf:lle. Olisko aika laittaa kanava pakettiin.
Eli kyllä missä on matkapäivävideo?
Juoksu kulkee paremmin kuin ikänä vaikkei ole reenaillut.
Intoa ei ole tapahtumiin
Ukkelin kannattaisi vaihtaa tavo ensin puokki alle kahden ja ensi vuonna mara alle neljän.
Onhan sankari jo juossut ½-maratonin joitain sekunteja alle 1.50 Vantaalla 2020. Rehellisesti sanottuna on yllättävän hyvä aika, kun katsoo tuota askellusta metsäpoluilla.
Sen jälkeen ukko on lihonnut ja kunto huonontunut
Ooh. Ukkohan olisi kova sileän mänijä. Sub 4 potentiaalia. Kuka käski aloittaa ilottomat polkukähöt ja vlogin?
Omien sanojensa mukaan samana vuonna meni omatoimi-puolikas jopa alle 1:47. Nythän on painoa jopa reilusti pudotettu, mutta vauhti hidastuu ja kilometrit vähenee.
Päättäväinen heppu ainoastaan silloin kun päättää keskeyttää.
Kuka noita tapahtumia jaksaakaan? Keski-ikäisiä somettajia taapertamassa jonossa. Toinen toistaan naurettavampia polkujuoksuvlogejakin näyttää syntyvän kuin sieniä sateella.
Ehotan ukolle vain matkapäivä videon tekoja. Ei tarvitse hölkälle lähteä. Rentoa ajella autolla ympäri suomen taukoja välillä pidellen, pyöriä hokan teltalla turisemassa mukavia, tutustua kisatoriin, jakaa nimmareita faneille, istua paljussa ja välillä saunassa hyräilemässä bada bara bastua ja lopulta majoittua lämpimässä tuvassa. Ai, että.
Miten voit unohtaa syömisen?! Joka tauolla munkkia, jäätelöä, pitsaa. Mökille samaa sydärikamaa. Lenkillä vähintäänkin sukulakua ja snickersiä. On se hienoa lillua tenojoessa denffikylvyssä makkara kädessä kun ei niin vakavaa ole, vaikka on mainostanut koko suomelle, että nyt mennään satamailinen helposti päätyyn asti. Ai että.
Ukko odotti monta viikkoa syömistä eikä halunnutkaan syyä kuin yhen paketin marmelaatia.
Menikö mässäily mökillä yli ja ukkeli lähti kupu turvonneena taipaleelle?
Ukko tykkää syödä. Itelle ei ainakaan riitä ei ole hiilaritarve vaan mentaalinen juttu. Ukko on kuin nalle puh.
Seuraajille tärkeintä liivinpakkausvideot.
Aivan turha tehdä kisamatkaa.
Mänee tampereelle hotelliin ryyppää kuten meni mustavuori verticalin aikaan.
Rento DNS hyvästä syystä.
Miksi markus keskeytti?
Saiko harrilta maksun seurasta?
Työaika opaskoirana loppui kun hapa jäi huoltoon
DNF ai että!
Hyvää reeniä kaldoaivin satamailiseen.
Joko ekan huollon koordinaatit on selvillä?
Saahaan porukka uattelee ukkoa keskeytyskunnossa.
Rentous ei vie maaliin.
Ultrassa pitää olla kireä kuin sepposeponseppo.
Hajen leijona pullon Nikkilän alkosta ja painan play.
Mikäs parempaa kuin perjantai ja itkosen video
Ukko voisi tehdä videoita kartanon ruohonleikkauksesta. Kiinnostaa yhtä paljon kuin liivinpakkausvideot.
Mitä sisältöä on maksullisessa discordissa?
Ukosta tuli hoka lähettiläs ja laitto maksullisen tilauksen. Sen jälkeen moti hävisi. Liikaa helppoa rahhaa
Ukkeli nauraa suomi24:n tavoukkeleille ketkä juoksee hampaat irvessä maaliin asti. Ukko ottaa saunalenkin huoltoon ja saapuu majapaikalle sankarina.
Ehdotan ukkelille tavoksi Vantaa alle neljän. Ei puhelua vaimolle ennen maalia.
Juu vauhtisammakon valmennuksessa.
Mänis dubaihin. Hs kertoo suomalaisten somevaikuttajien tyrkyttävän siellä itteään
Aina olen seurannut Harri Juhanii koska pääsen pätemään vaimolle kun teen kovempia aikoja poluilla kuin somevaikuttaja. Lenkit ei mene hukkaan.
Ukko ln väliin outoaja.
Sepillä ja Pietulla tallissa maailman luokan polkuvalmentajat keiden salasia ohjelmii seurataan kuin hai laivaa. Itkosen valmennuksesta vastaa riippukeinu.
Itkonen sopisi tavojuoksijaksi. Haluaa juosta sileällä kovaa puokkia ja maraa. Poluilla kaatuu ja kompastuu. Soiro oli edellä kävijä hoka ukko juoksi Vantaan maratonin alle neljän.
Soiro juoksi alle 3:30 ja vitosen alle 20.
Siinä olisi eetullakin tekemistä.
Itkonen voisi lähteä jatkossa huoltajaksi.
Toimii parhaiten kun kannustaa ja yllyttää syömään.
Ukko näytti epäilijöille. Täysi vauhtinen sileän kymppi 5.43 minuuttia kilometriltä. Ukko on alle tunnin kympin kunnossa kirkkaasti
Suksii kuuseen mainostaakseen kahvia tilaajilleen, ou jeah!
Voisi ruveta mainostamaan WC-paperia kun suoltaa sontaa niin paljon. Yhtään karhunkierrosta ei oo juossut kumpaakaan suuntaan kun niin suuri osa menee sauvakävelyssä. Mites ois toi Spartathlon? Barkley marathons? Badwater?
Mie en ota kahvimyllyä sipoonkorpeen. Se on jämpti!
Mulle tulee Itkosen videoista migreeni.
Mihin rentous kadonnut? Mikä ukkoa vaivaa kun ei enää hotsita?
Hoka lähettilään ressiä
On jo saavuttanut kaiken polkujuoksussa. Hokan kenkiä ja rättejä, kaldoaivi-takkeja ja kahvia kaapit pullollaan, niin ei oo enää motia mihinkään. Kaikki projektit vaan jäihin heti kun ei nappaa. Joko pääsi lomalle, niin voi denffata lomareissutkin.
Tuo on todellinen syy. Perso suosiolle ja tavaralle. Nyt on kolme uutta osmo kameraa, kaapit täynnä Hokan kenkiä ja rytkyjä ja kaldoaivin bränditavara.
Ei ole enää mitään saavutettavaa.
Onko osallistumassa salpa stages perusmatkalle?
Miksi ukkeli on elukoiden kanssa Lapissa? Mihin perhe jäi? Kaldoaivi vasta heinäkuun lopulla.
Ukolla loma. Viime vuonnakin lomaili kuukausia ennen lapin kisaa.
Ukko puuskuttaa kävellessä kuin höyryveturi.
Onko tuo rentoo?
Itkonen kertoo repovedellä viikko ennen kk 83 olevansa ihan loppu 8 km jälkeen koska reenaus ollut 5-10 km lenkkejä. Sano ettei lähtisi karhunkierrokselle jos pitäsi päättää. Ei intoa.
Kk videolla sano juoksun kulkeneen paremmin kuin koskaan ja olisi mennyt helposti 83 mutta moti puuttui.
Missä lienee totuus?
lähetin ukkelille kysymyksen.
Harri, kuinka retkeily auttaa sinua läpäsemään satamailisen kun et liiemmin juoksuun aikaasi tuhlaa?
Kaveri lenkki Juhon kanssa auttaa vähän, Linola ja Tiger Balm munissa auttaa paljon.
Onko pokkaa laittaa sumpit porisee kaldoaivin satamailisella?
Joko päivän ultramag annos on teilläkin mennyt?
Ukon tavo 160 km kisa ja suurin ihme juosta reenilenkkejä 100 km viikossa.
Mikä ukko tämä hapatsu on.
Hänen kantsii hommata kopakkalan kirja laiskoista hölkkääjistä.
Kertoo 100 km viikon vinkit just sulle.
Kuuntele ja opit.
Saat vinksuja kuinka juosta hapokkaasti kypä alle tuntiin.
juokse aamulla ja illalla. 100km viikko ilman yhtäkään edes puolipitkää lenkkiä. kaldoaivi täältä tullaan!
Kuule oli siinä 14 km lenkki mikä itelle pitkiksen rajoilla.
Ukolla on puoleen vuoteen kilsoja 826.
Antaa vahvan pohjan satamailiselle.
Miksi ukko kertoo vinkkejä kuinka treenata päin peetä?
Antaa vaneille kontsaa.
Polku ultraajille 100 km viikko on hurja saavutus.
Ei piä vähätellä.
Hurja suoritus ultrajuoksijalta.
Mitä pidempi matka, sitä vähenpi reenataan.
Aivan hyvä.
Kateelliset vopi laittaa suihketta kainaloon ja antaa harrin raapasta vettä kiukaalle.
Hän raportoi videoilla matkastaan Kaldoaivin perusmatkan dnf:lle.
kaupallisessa yhteistyössä.
Talvella juoksi hetken joka toinen päivä pitkiksen. Silloinkin oli vastaavaa hurmiota päällä, mutta lyhyeenhän se loppui.
Sen jälkeen mäni motivaatio
Ukko on maanisdepressiivinen.
Ei paljasta dnf syytä tilaajille.
Bipolar on vastaus.
Ei tarvitse ostaa vokaalia.
Ukkp nähnyt lunta ensimmäistä kertaa elämässään.
Ai että
Ansaittu!
Ukon maksukanava enään 99 c.
Vaatehuoneen Simo!!!
Kävi Saanalla ja on nyt vuori asiantuntija.
Älä tee näin sällejä.
Onneksi portaisiin oli laitettu levähdyspaikkoja.
Kaldoaivin 100 mailin urheilija ei pysynyt lapsen perässä verttitalkoissa.
Ostiko Linolaa hanuriin kyltin portaaseen? Mie ehotin kommenteissa.
Itkosella ja pyramidiukolla samanlaiset Hokan takit
Rentoa.
Kaldoaivi ultra dns/dnf?
Itkonen jättää kaikki tunturien kapuamiset kesken turvallisuussyistä, mutta saa hyvää kokemusta vuoripankkiin. Tuolla asenteella ukko on yyberhäpi jos kaldoaivi loppuu ekaan huoltoon.
Ukko juoksee taas pitkiksiä. Juuri ajoissa kaldoaivin perusmatkan dnf varten.
7;14 min,km 23 kilsoo sileätä Hoka Bondeilla. Ukko viritteli polkukunnon minttiin juoksemalla all out sileän pitkiksen.
Onko ukko taas podiumilla kaldoaivilla? Ai, että.
Koittaa päästä siihen kuntoon että pääsee ekalle huoltopisteelle keskeyttämään. Olis pakko jaksaa juosta 36km.
Koska ukon työnantaja laittaa Nuts tapahtumat vedonlyönti kohteiksi?
Ilmalan hallikin on kohta Veikkaus Arena ja Harri menossa mukana.
Aijon tilata Jokerit nutun numerolla 82 ja nimellä Itkonen
Ukko valittelee huonoa kuntoaan, vaikka oli kuukauden juoksutauko. Ihmettelee miksei kehity.
Pöpi päästään
Miksei ukko käytä Hoka kontakteja ja pyydä Vauhti sammakkoa valmentamaan?
Siula järki leikkaa kuin sipoolainen partaveitti
Ukkeli ei halua stressiä hölkästä. Hölkkää kun hotsittaa.
Juu kimppalenkeistäki tulee ressii kun ei voi kävellä koska tykkää
Kuule ukolle tullee ei rento satamailinen polkupatikka. Tuosta tullee stressiä.
Raskas hengitys kävellessä kaupan pihassa.
Onko ukolla sydänvaivoja?
Taitava ja kokenut ukko piti monet tauot ettei tule vuoristotautia kun huiputtaa tonnisen.
Hyvää reenii kaldoaiville. Tuolla vauhilla ukko saapuu ensimmäiseen huoltoon alle vuorokaudessa.
Eikä maistu siellä marmelaati enää hyvälle.
Kerto uudella videolla miten nami maistuu.
Ukko sai kalan.
Ai että loma maistuu.
Ei tarvitte hikoilla juoksun parissa.
Satamailiselle lähössä eikä tehty koko vuonna pitkiksiä.
Kroppa on kyllä palautunut ja kehittynyt. Kaksi kuukauden juoksutaukoa ja muutamia rokuliviikkoja.
Hyvät on pohjat pojalla.
Ylämäet toki kävelen.
Jos laitat huoltoihin jäätelöaltaan,
tulen paikalle DNF mielessä.
Onko jo reppu pakattu karjalanpiirakoilla ja pakaste pizzoilla?
Lisää salaisuuksia täytyy paljastaa.
Ukko taktikoi viisaasti. Kävi vilpoisassa kelissä ylläksellä ja ei starttaa viikonloppuna. Nyt ukot tarpoo 30 asteen helteessä ja dnf paukkuu.
Ukko puhui viisaita jätskialtaista.
Kovakuntonen ukkeli.
8 km 7'17" vauhil.
Ukko osasi vähentää laskukoneella oman painonsa ja saada tulokseksi tasan viis kiloa.
Osaatko sie?
Kokeilen puhelimella.
Laitappa laskimeen vaikka 105 ja 100.
Saakko tulokseksi 5?
Paska lentää takuulla kun ukko teki ekstravahvaa urkkaa eikä juo vettä.
Matkapäivien tankkaus pizzaa, kebabia, hampurilaisia, jäätelöä ja suklaata, niin kyllä jaksaa denffata.
Tällä viikolla perusmatka päätyyn, mjötööh? Vai pelkkä DNS? Onko taas kaverinsa kanssa liikkeellä, niin sitten taas vaan denffaus ekaan huoltoon ja möksälle kättelemään pippeliä.
En usko että vetää läpi. Ukko ottaa dnf:n ja houkuttelee mainoksena muitakin dnf juoksijoita kaldoaiviin.
nuts ylläspallaksella oli monia itkosen fanittajia denffaamassa ensimetreillä. Tästä on tullut ilmiö, että naurettavalla treenaamisella lähdetään kokeilemaan, että olisiko se satamailinen helppoa ja mukavaa ja kun parisen kymmentä kilsaa on mittarissa, niin heitetään heti pyyhe kehään.
Eetu teki reeninä yksin yömaratonin. Silti hoohetkellä jaksoi vain 28 km kun mukamas väsynyt.
Moona Havulalla oli kivaa vain 8 km. Vatsa kramppasi 10 km kohilla, jalat oli puuroa 30 km jälkeen, loppumatkasta tuli alamäet takaperin. Silti 100 km meni päätyyn asti vaikka alla oli 1000 km retkipyöräilyä.
Itkonen ja vanit ovat ukkoja ilman sisua.
Retkipyöräili 1000 km Ylläkselle ja sitten satkulle? Kuulostaa sisulta.
Ei ole yhtä rento kuin Itkonen.
Itkoselle tulee hiki helteestä, ei juoksemisesta
Peukut pystyyn että itkonen suoriutuu matkasta kovalla ajalla, kyseessä kovemman luokan polku-ultraaja. Vauhdilla juoksee ultria hämärän rajamailla joutuu usein henkistä kanttia matkalla mittaamaan XD
Kaupallisessa yhteistyössä kaldoaivin kanssa.
Koko Lapin läänin uskottavuus pelissä.
Tapahtumien on tärkeä tehä yht.työtä skenen kokeneinpien polku ultraajien kanssa.
Pääsevät jakamaan kokemuksia ja liivinpakkaus videoita.
Kova selittämään tekeminen jää puolitiehen, varmuudella keskeytys.
Kyllä meni roska silmään Prisma Triplassa kun ukot karisti pk seudun pölyt.
Kova saavutus jos ovat Kaldoaivissa podiumilla.
Tuskinpa ovat kun omassa sarjassa tänä vuonna enemmän kuin kolme osallistujaa.
Itkonen on kokenut Lapin kävijä ja reenasi Markuksen kanssa viime vuonna Kaldoaivia.
Nyt on kovat piipussa ja ukkelit hakee podiumpaikkaa.
Nyt on ukolla näytön paikka. Jos tulee dnf niin voisi lopettaa polkujuoksukisoihin osallistumisen lopullisesti. itse ainakin lopetan videoiden katsomisen. Jos taas menee päätyyn, niin kaikki vanhat dnf:t ja dns:t saa anteeksi. Tämä on vedenjakaja Itkosen kanavan tulevaisuudelle.
Ukko tekee rentoa kontsaa retkeilystä ja varusteista vaikkei koskaan olisi finisher
Menee päätyyn. Lupaan myös tuulettaa tietokoneelle kun näen lopputulokset. Ja odotan myös innolla Itkosen hehkutuksia. Ei enää ikinä sitä vanhaa heikkoa selittelyä, vaan päätyyn joka kerta. Rutiinilla.
Juu palstalla sylettää kun itkonen tulee maaliin kunniakujaa pitkin sellaset 30 metrii Markuksen perässä
Ukko kertoo uudella videolla ettei ole tänä vuonna treenannut eikä tehnyt lihaskuntoa.
Millä ilveellä menee päätyyn?
Vaikea verrata onko ukko eetua kovempi menijä
Toivottavasti Kuukkelin buffetissa riittää särvintä kun nälkäinen retkeilijä istuu lauteillem
Tilaan itkosen kanavan jos pääsee maaliin, pitää ansaita seuraajat pelkät puheet ei riitä.
mie en tilaa. Ukko petti aikaisemmin, lopetin tilaamisen.
Seurasin umpirehellisesti omia ajatuksia.
En nauttinut ukon kivoista hommista.
paljonko miekkonen laihutti yhteensä kaldoaiviin?
Jos tulleepi dnf niin ketjun otsikko uusi. DNF .......
Ukot ahnehti päivässä autolla Rovaniemeltä Kaldoon
Lähtö klo 10.
Pallukkaseuranta.
Itkonen tankkasi tenon lohikeitolla vaikka tenon lohta ei saa pyytää.
Kyllä soppa ukon siivittää yhren perus matkan läpi.
Perusjuttuja tehrä sankari tarina jänkhällä.
Nunnuka nunnuka lailaa.
Kova tämä itkonen, on aikonut vetää matkan loppuun ajalla ei väliä Se nähdään jääkö puheen asteelle taas kerran.
Kovinta päättäväisyyttä on osoittanut tähän mennessä vain silloin kun päättää keskeyttää.
Kovin jännityksen paikka lienee tuo Pulmankijärvi, että jatkaako takaisin erämaahan vai muuttuuko mieli.
Parhaillaan liikuskelee hitaasti lähtöalueella. Numerona hätänumero 112.
Onko numero enne? Ukko saa kopterikyydin erämaasta.
Ukko on jo ylittänyt itsensä, ei tullut DNS.
Jokohan on alkanut voivottelu Markukselle, että "onhan tää ihan järjetön matka", "keskeytän kyllä ekaan huoltoon, päätös on tehty ja se pitää" jne. Ainakin keli taitaa olla 10 astetta viileämpi kuin etelässä. Yölle ennustetut sateet tosin saattavat myös taas johtaa keskeytyspäätökseen.
viime vuonna pääsi maaliin kun sopi markuksen kanssa että joutuu maksaa 10 euroa joka kerta kun valittaa.
Markus jätti ukkelin kuin nallin kalliolle, nyt jos ei tule DNF niin täytyy nostaa hattua.
Juu Markus 1,5 km Sankaria eellä.
Tehään historiaa näillä näppäimillä.
Sankari 3 km Markusta perässä.
Noudattaa selvästi strategiaansa kun ei lähtenyt väkisin keulimaan Markuksen kanssa. Kisan viimeisetkin on kaukana takana.
mistäs tuulee kun Spartathlonin läpässyt ukko on viimesenä?
Taitaa vetää mönkkärikyydillä mökille kun on vautia yli 20 km / h. Taisi siis olla DNF ekaan huoltoon.
Kuule ukko sanoi menevänsä varmasti päätyyn asti.
Nuorgamissa on 10 astetta kylmempää kuin etelässä.
Helle ei kelpaa syyksi.
Kiva taas kuulla selittelyt videolla.
Selkä mukamas murtunut. 😂
Porukka saa hyvät naurut kun itkonen vetää mönkkärikyydillä kaikista ohi. Pelleistä pellein esitys.
DNS olisi ollut pellempää
Vaihtakaa ketjun otsikko. Korvatkaa sankari sanalla DNF
Pakko laittaa ukkelin kunniaksi levylautaselle:
Nyt poika saunoo
Se kylpee, se laulaa ja huutaa
Kannusta samppanjaa
Meidän poika on tullut kotiin
Nyt poika saunoo
Se valvoo, se riekkuu ja rällää
Katseella mällää
Meidän poika on tullut kotiin
Oliko hätänumero 112 enne ja nyt on ambulanssi Pulmankijärvellä odottamassa?
Tarvitaan Guurin jeesuksen ryhtiliikettä
Onko ok tehdä opetus videoita Kaldoaiviin, jos ei ole vielä kertaakaan läpäissyt perusmatkaa? Ensin teot sitten puheet.
Tekee mistä saa rahaa.
Dnf ukko. Rento dnf lähettiläs
Okei, kaikesta päätellen siellä on jotain sattunut. Perutaan tuo pelle-esitys -irvailu kun taisi lähteä saappaat jalassa. Toivotaan, että ei pahempaa kuitenkaan.
Kontsaa pitää tehä keinolla millä hyvänsä
Ukolla piti olla huollosaa kylmälaukussa kokis ja jäinen kytkinlevy. Eikä hotsittanu silti.
Jos Rovaniemen sairaalaan lähtee, niin se on 500 km matka.
Kirkkoniemessä on sairaala.
Joko DNF ennätys on hallussa?
Itkosen ja Sommernesin pallukat nyt Nuorgamissa Alkolla pysähdyksissä. Sieltä olisi reitti Kirkkoniemen sairaalaan, vai mökille vetämään tiukkaa? Mitä siellä tapahtuu?
Ostan Stadiumista liilan Hoka lippalakin ukon suoritusta juhlistaakseni. Illalla paljuun
Missä pallukka on nyt?
Jääny ukon reppuun? Tietääpähän missä mänee
Tuliko tästä totaallinen farssi, no niimpä tietenkin pitihän tämän arvata.
On se melkoinen sadistinen unelma, kun urheilusuoritus vaatii siirtymistä keskelle erämaata. Ikään kuin tuloskunto mitattaisiin GPS-signaalin etäisyydellä lähimmästä ihmisasumuksesta. DNF:ää ei vielä näy tulospalvelussa, mikä kielii siitä, että järjestelmä pohtii vielä olemassaolonsa tarkoitusta.
Sillä välin tuo pallukka, elektroninen oraakkeli, tekee liikettään Nuorgamin ja Pulmankijärven välillä. Autossa. Luultavasti eksistentiaalisessa kriisissä.
Entä Itkonen? Onko hän mukana? Evakuoitu Norjaan? Sulautunut tundraan? Ehkä hän on juuri nyt Tenossa, kastautumassa symbolisesti epäonnistumisen kirkastavaan veteen—denffikylvyssä.
Kukaan ei tiedä, mutta ehkä kolmen viikon kuluttua julkaistaan video, jossa mysteeri selviää. Tai ainakin jotakin tapahtuu, tai on tapahtumatta niin painokkaasti, että se vaikuttaa tapahtumiselta. Itkonen, tuo narratiivin arkkitehti, ymmärtää täydellisesti: katsojan on saatava odottaa. Niin syntyy todellinen draama, joka pitää yleisön otteessaan.
Hänhän ei ole vielä paljastanu entisiä vaikeuksiakaan.
Voin arvata selityksen.
Lähti matkaan Mafateilla koska tykästyi niihin mutta niillä kaatuu kuten Altroilla.
Speedgoatit parasta sontaa jos haluaa pysyy pystyssä polulla.
Ukolle sopisi puolimaraton läpi ta-vo paremmin kuin perusmatka
Pääsi viitosen pijemmälle kuin ietu.
Suosittelen letulle puokkia alle kahden ja itkoselle alle 2.20.
Ietu ensi vuonna perusmatkalle ja itkonen liiviä metsästämään.
Miksi ukko ei tee livestriimausta illalla.
Nyt nähtäs parasta kontsaa mökiltä.
Siinä olisi aitoa rappiolive-nähtävää kun vetelee taksilla kännissä ilman paitaa pitkin Utsjokea. Markus pääsee huomenna mökille, niin yks makaa pää oksuämpärissä suihkun lattialla. Onneksi on aikaa vielä huominen tasoitella ja laskeskella, että kuinka paljon kerkeää juoda, että on sunnuntaina ajokunnossa.
Kaatu, hengittäminenkin sattuu. Siitä keskeytys ja sen jälkeen takaisin reitin varteen kannustamaan muita. Totuus paljastuisi jos kävisi lääkärissä eikä mitään löytyisi.
Mutta kieltämättä kaveri on omaa luokkaansa. En ole ennen kuullu että järjestäjä lähettää mönkijän vastaan jotta voi keskeyttää ennen huoltoa. Tavikset joutuu keskeyttämään huoltoon, mestari haetaan mönkkärillö.
Joku todellinen avuntarvitsija olisi voinut jäädä vaille apua kun tuollainen hupiukko lähtee erämaahan sekoilemaan. Ehdotan porttikieltoa ultramatkoille.
Ukko lähti nauttimaan mukavuusalueella
Ukko sai privaatti yksityiskyydin mönkkärillä. Tehkää perässä. Saiko letu ja kumppanit? Kysyn vuan. Sai vip kohtelun. Onko palju ja sauna jo lämpöisenä. Matkapäivä paras päivä. Ai, että.
Jos ukko alkaa myydä
Vain DNF paitoja,
ostan
Kaupallisessa yhteistyössä KUTin kanssa. Huutista.
Kateellisten panettelua. Tehkää perässä.
Shortissa kuvasi hyvin:
Ai vitsi onhan tää parasta hommaa.
Täällä sitä kuulkaa taas ollaan.
Kipu on kova, ei pysty hengittämään syvään. Joku vois suunnata lääkäriin, mutta ei mestari. Mestari keskeyttää ja paranee samantien. Ei mitään ongelmaa lähteä huoltamaan yms. Tuu itte tänne kertomaan miten tämä on mahdollista?
Kaverilla ei ole motivaatiota treenata, ei pääse maalin kuin satunnaisesti. Silti porukka ihan haltioissaan. On se Mestari.
Jodlaajalla oli alle päivän kestänyt vakava influenssa.
Harri unohti vammansa.
Kerrankos niin on somettaessa tapahtunut.
Tää on juuri tätä ukon matka ei ole realistisella tasolla suhteutettuna kuntoon nähden.
Juu. Ukkelille sopisi sileän puokki tavo sub 2.20.
Onhan ukolla vanhat pohjat.
Viime tai toissa vuonna teki lenkkejä yhteensä 2000 km kävellen ja hölkäten.
Jep, vanhat pohjat jolla niilläkään ikinä päässyt maaliin. Itkoskultti fanittaa kommenteissa, että pääset kyllä helposti maaliin kun olet niin päättäväinen ja kovassa kunnossa. Missäköhän todellisuudessa toi porukka oikein elää?
Pää sillä aina pettää.
Ei ole todellakaan päättäväinen.
Taktinen kaatuminen oli pakko.
Hehkutti menevänsä päätyyn asti joten kun ei hotsittanut piti soveltaa
Kyllä, kaatuu kuin filmaava jalkapalloilija, pyörii maassa ja soittaa järjestäjille, että "nyt sattui pahasti, ei pysty hengittämään". Heti kun pääsee mönkkärikyytiin, niin tekoirvistys muuttuu hymyksi ja mönkkärin peräkärryssä makoillaan kuin rannalla konsanaan eväskarkkeja napostellen, ai että.
Varmaan kuskiakin vituttanut ajella tuollaista reporankana makaavaa vätystä pitkin erämaata.
Eiköhän taas seuraavalla videolla selitä, että kaatumiseen saakka oli tosi helppoa vaikka ei ollut sydäntä tai motia koko hommaan. Olis helposti mennyt päätyyn saakka, mut sattui niin paljon ja ei ollut motia jatkaa, pelotti ja oli hyttysiä ja paarmoja lässynlää.
Juoksu oli niin helppoa että olisi mennyt maaliin jos olisi ollut motia mikä jäi taas kerraäan uupuu, vaikka sai ilmasen majoituksen ja ilmoittautumisen.
Markuskin keskeytti.
Siellä on ollut ukoilla mono syönnillään
Sankarin vastaanotto kisakeskuksessa.
Ai että.
Noista harjoitusmääristä. Sen kävelyn voi jättää heti pois. Mestari laskee treeniksi kun ulkoiluttaa koiraansa. Jos kävelyitä pitää laskea niin sitten tavoksi 5-10km matkat.
Tyhjästä on paha nyhjästä. Sillon lasketaan kaikki kun ei ole mitä laskea.
Miksi ukko lesoili läpi pääsystä kun vahvuus on DNF hölkissä?
Koska aidosti uskoo läpäisevänsä matkan. Karu totuus tulee kuitenkin aina vastaan kisoissa. Miksi ei ukolle riitä rento puokki poluilla. Ei pidä ahnehtia. Tosin eipä taida olla ainoa. Perustaisivat team dnf kerhon. Ooaaee.
Ymmärtäisin jos ukko harjottelisi.
Lähtee kylmiltään huonokuntosena pitkille matkoille ilman sisua.
Ukolla noussut menestys hattuun. Suosituin polkutubettaja. Katsojat haluavat draamaa. Eivät tylsiä narsistitreenaajien läpäisyjä.
Onko ukko kuunnellut liikaa mika häkkisen tarinoita. Ukko kourii kiveksiä ja luulee olevansa sankari
Kun Ayrton tuli kysymään, miten Mika oikein onnistui ajamaan sellaisen kierroksen, Mika vain kouraisi kiveksiään ilmentääkseen, että hänellä oli isot cojonesit.
Suomi ukkelit ottaa liian tosissaan 100 mailisen.
20 mls hyvä suoritus tavikselle.
Salli on oikeassa.
Muitten onnistumiset ärsyttää.
Itkosen DNF hölkistä tulee hyvä mieli.
Koska ukkojen kotiinpaluu pasilaan?
Rentoa käydä morjestamassa.
Turista itkosen kanssa.
Markus komppaa vieressä.
Tunnelma saletisti rento
Kateellisena seuraan ukkojen tarinoita kuinka on hieno reissu takana.
DNF kylhän tee tiijätte
Henkihieverissä selkä murtuneena ukko juhlii norjassa.
Molemmat kädet kohti taivasta.
Mestari Norjassa kiva homma
Maksullinen tilaus parasta kuule
Mestari näytti mönkijän kyydistä voitonmerkkiä.
Vuoden urheilu kuva olkaa hyvä.
Luulitte että ukko on paareilla selkä murtuneena.
https://lightroom.adobe.com/shares/679487d647e4475d9d27d0d047589be9/albums/9e5e6c0309724a4397f8d0259731d329/assets/9a5c232f0868483b9adfef05e3b6d9cc
Ai ettien että.
Kuka väitti pelleksi?
Kovat on kovia ei siitä pääse mihinkään. Sankarit kääntää tilanteen voitoksi vaikka mönkijän kyydissä.
Toiset osaa nauttia
Lopetin kanavan tilauksen. Ei tule itkonen selvittämään perusmatkaa ikinä.
ukot ottaa kipinää kun mestari ja seuraajansa nauttivat.
Onko kukaan heistä oikeasti ees yrittämässä matkaa maaliin?
He nauttivat.
Ei se kaikkia kaivertele niin pahasti kun DNF pukkaa. Antaa muiden könytä, viisas pääsee vähemmällä silloin kun ei enää huvita.
jäätelölle voi mennä myös dnf ukko.
kahdesti päivän aikana.
kuinka moni palstalla on päässyt mönkkärin kyytiin?
En mönkkärin, mutta intissä traktorin peräkärryyn.
Dnf ukko tulloo mönkkärikyydillä. Ai, että. Eihän tuolle otokselle voi kuin nauraa. Ooaaee.
Totesi videolla ajatuksia ennen Kaldoaivin satmailista että "hauskimmat matkat on lyhyemmät kun satamailiset, satamailisessa ei ole mitään järkeä" siitä tiesi että ei ole tarkoitustakaan mennä läpi.
ukkeli vain mainosti kaldoaivia kanavallaan kaupallisessa yhttyössä
Sauvanlenkit vielä kädessä kuvassa.
joku yritti tehä ukon dnf materiaalilla pisnestä
Mönkkärikyyti oli kaikkien aikojen kaupallinen yhteistyö.
on kyllä käsittämättömän turha ukko. toivottavasti ei enää koskaan osallistu yli 40km matkoille eikä varsinkaan tee niistä yhtään videota. Aiheuttaa lähinnä myötähäpeää kun ukko kuvittelee olevansa enemmän kuin mitä on. Lopetin youtube-tilauksen jo aikoja sitten kun teki jotain lomareissuvlogia maltalta. Ehkä olisi parempi pysyä siinä eikä edes yrittää tehdä mitään "juoksu" sisältöä. Nykyisin tulee seurattua harvakseltaan Herran edesottamuksia pelkästään huumorimielessä, koska onhan tuo nyt koomista.
Ukko elää omassa todellisuudessa hoka lähettilään unelmaa. Tuskin olisi päässyt lähettilääksi jos hoka ei arvostaisi retkiä
Parasta on itkosen kenkävideot.
Ukko ei ymmärrä tuotteista mitään, mutta pätee kameralle.
rahotat ukkelin touhuu jos ostat Hokat.
Ukko tajunnut että luuserijuoksukontentti vetoaa katsojiin. Nyt kaiken maailman jantterit uskaltavat lähteä polkujuoksutapahtumiin keskeyttämään.
Moti reenata hävisi heti kun pääsi Hoka lähettilääksi
Joko ukko käynyt lääkärissä?
miksi kävisi kun ei ole mitään vikaa?
Lappu seinälle sankarisuorituksen merkiksi.
Sitä kelpaa riippumatosta ihailla
Älä unohda tulostaa mönkkärituuletuksesta julistetta seinälle.
ukon pitäs myydä jäsenille mukeja joissa kuva tuuletuksesta
MIES ON TIKISSÄ RIIPPUMATOSSA.
Helteinen sankari
Sallin 100 km opetusvideo julkastaan 1.8.
Harri katso se ja opi.
Miten salli mitään voi opettaa? Dnf-ukkeli itsekin.
100 km pelkkää hauskaa.
Ota ihan rauhallisesti
Eikös salli ole ope? Ei hyvän open tarvitse kaikkea hallita, mutta pitää sada oppilaat selvittämään asioita.
Salli on päässyt joka kerta pidemmälle kuin amis-harri.
Ei taida kylki olla kipee ku voi uida ym. Naurettavaa pelleilyä!!!!! Kantsii vaihtaa lajia vaikka ristikoiden tekemiseen.
Vamman feikkaus siule hepreaa?
Tyhmät ukot ei tajuu feikkausta
Hapa elää polkujuoksu unelmaa.
Saa ilmaset osallistujamaksut, lopettaa kun ei hotsita ja nauraa mönkkärin kyydissä.
Jäisi monelta tekemättä
Mestari sylettää kateellisia palstalaisia.
Ai että.
Legenda voittajana mönkkärin kyydissä. Miksi juosta kun järjestäjät kuskaa kontentin tekijää. Ai ettien että.
Ei minua haittaa vaikka itkonen vetää surutta joka kisassa melkein dnf. Hupi miehenä pidän lähinnä, jokainen tyylillään. Tärkeintä keskittyä omaan tekemiseen ja siihen että yhtään dnf ei tule omalle tilille, en myöskään lähde ahnehtimaan sellaista matkaa mihin ei ole treenattu ja valmiutta.
Itkonen on kehäraakki.
Ei tavoa maaliin.
Kuhan on mukana rahan takia.
Tee perässä ja pummaa kyyti.
https://lightroom.adobe.com/shares/679487d647e4475d9d27d0d047589be9/albums/9e5e6c0309724a4397f8d0259731d329/assets/9a5c232f0868483b9adfef05e3b6d9cc
Tuohon kuvaan kiteytyy hyvin koko ukon touhu. Tuulettaa kuin voittaja tossa, ei jumalauta mikä tyyppi! Nytkin pisti varmaan pari donaa siihen, että pääsi erämaahan mönkkärikyytiin tekemään itsestään pellen. Mönkkärikyydissä näytetään voitonmerkkiä kun on ensin feikattu loukkaantuminen ja evakuoidaan ilman syytä. Kas kun ei tilannut helikopterievakuointia.
Mitähän tuo mönkkäri kuski ajattelee spedeä kuskatessaan?
Harrille mallia
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011395511.html
Ensi-illassa tällä viikolla: Uuno Turhapuro Kaldoaivissa
Voisko saada mönkkäri tuuletus kuvan hokan sivuille 😂
Hokan lippis näkyy.
Ai että.
Tekstin voit laittaa:
Kun jäätelöpaketti mökillä himottaa
Kaldoaivin lähössä ukko eturivissä tuulettamassa.
Järjestäjät tiesivät kuka on tapahtuman priimusmoottori
Saadaanko mestari ensi vuonna nuts 300 lle,?
Lukekaa sen uusimmat ig story. Häpee. Kylki edelleen kipee ym shittii
Dnf videota kahtelen.
Meikäläiselle dnf tulosta maistelee makustella.
Tuhdin näköistä porukkaa nämä polku ultraajat, huomaa että on oltu ruoka aikana kotona. Jotenkin yli arvostettu laji, jantterit ilmottaa ultra kiimassa itsensä yli pitkille matkoille mihin kunto ei sitten riitä. On huoltoa, eväitä, saa kävellä mutta ei päästä silti maaliin, mutta tärkeintä että saa näytettyä miten kova on kun on lähdössä sata mailiselle. Totuus kunnosta tulee esille kun kaivetaan esim maratonin aika esille.
Kun matka pltenee, saa nauttia ja keskittyä syömiseen.
Ukot tankattuna ultralle? Luulisi pitkän polkupatikoiden tekevän ukoista sopusuhtaisia?
Kannattaa syyä paljon.
Ultra on rasvanpolttomatka.
Kuivan kelin oravat ei jaksa.
Itkonen osaa syömisen taidon, ei siitä huolimatta pääsee loppuun saakka. Ei ole siitä ainakaan kiinni.
Nyt taas ennen kisaa veteli matkalla sipsejä, karkkia ja jäätelöä. Mökille toki hampurilaisia, kokista ja muita herkkuja. Silmänlumeeksi vedettiin Triplassa jotain nuudeleita. Mitä sitä turhaan hyvää DNF-reseptiä pilaamaan.
Viikko palauduttu riippumatossa herkkuja mussutellen.
Kyllä kelpaa ja jäseniä sapettaa kun ukko ei laittanut videota heille ensin.
3000 X DNF kiitos
Markukselta hyvää sisältöä.
Sympaattinen ukko, pidän.
Markus sai rakot eikä mönkkärikyytiä.
Tuosta näkee kumpi ukoista mestari.
Stubb: vain muutamalla on varaa antaa vatsatasoitusta
Mestarilla on. Oujeah.
Eikö Cetilar auta kaupallisessa yhteistyössä?
Mitä kipulääkettä sellanen on mistä ei kipu katoo?
Ukkelilla rentondadbodi vatta.
Ukolla oli tavo laihtua, mutta lihoi.
Ukko ei voi taaskaan paljastaa syitä
mestarin elkeet uudella videolla.
HeSassa juttu: Stressi ja uupumus tekevät aikuisista aikaisempaa lapsellisempia.
Näkyy Harrissa tuo.
Loppuko ukolla Hoka diili
mistä päättelit? Lipassa lukaa HOKA.
juu ei ole ukko saanut Ironman lippaa.
Eikä etes ukko.fi hattua.
Ukko nuuksion polkupatikkassa nimi listoilla 70 kilsoo. Piäseköö maaliin nyt? Kysyn vuan.
ei pääse edes lähtöviivalle. DNS tuloo.
Ukko hölkännyt tänä vuanna vain 1150 km.
Silti tavona rento 168 km perusmatkam
Ukko on dnf perusmatkan hattutemppu miäs. Vuoden polku somekuvaksi dnf ukko mönkkärin kyydissä takapenkillä näyttämässä voiton merkkiä suupielet korvissa. Ai, että.
Miksette kannusta ukkelii?
Kannustuksen aika jäi UTTF-liivihöpinöihin. Onnekseen on kuitenkin pääosin positiivinen persoona, niin ei häntä voi kuitenkaan vihata.
ukko voisi alkaa valmentaa seppoa.
Ymmärtää kuvauskaluston ja liivinpakkauksen päälle.
Kuka päästi ukon patikoimaan 2 + 2 kilometrii ilman eväsreppua? Olisiko nalle puh lähtenyt ilman hunajaa kysyn vuan?
Korvanappiin tieto
Ukko vetäytyy nuuksion startista.
Ei motia.
Ukko lähtee matkaan dnf huoltoon jos ei hotsita.
lähtee jos sää jäätelöö
Ei ole jäätelöä mutta maalissa saapi makkaraa. Eikö ukko ole makkara miehiä?
itkonen on ulkoruokinnassa
Ukko ei laihu, rinkka ja teltta laihtuu. Räts it.
Peruin tilauksen. Ei kiinnosta retkeilyvideot.
Mönkkärikyyti ei riittänyt.
Ukko järjesti kaldoaivissa dnf saunaillan.
Leijonaviunaa mäni ja ukosta tehtiin kevytretkeilijä.
Minä peruin siinä kohtaa kun näytti voitonmerkkiä mönkkärin kyydistä.
Minä peruin kun hehkutti pitkään Mustavuori verticalia mutta teki oharit ja kylpi samaan aikaan Tampereella hotellin poreammeessa
Jätä kommenttii jos säkin oot Baywatchissa
Taitaa olla DNS:ää loppukausi. Ei jaksa enää juosta. Osti setin retkeilyvälineitä ja kovasti kehuu niitä vaikka ei ole testannut niitä kertaakaan tositoimissa. Eiköhän kohta tule joku miniretkivideo jossa esittää jotain asiantuntijaa. Uskottavuus täysi nolla. Jos vetää kahden kuukauden vaelluksen korvessa vaihtelevassa syyskelissä, niin sit voi tulla puhumaan jotain toimivista ja ei-toimivista varusteista.
Ukko kävi eilen salilla.
Kuka muu polkuhölkkääjä on koskenut rautoihin?
Moni saa ihottumaa pelkästä ajatuksesta
Ukon nimi vielä nuuksio ultran listoilla. Lähtee sauvakävelemään eväsreppu etupuolella läpi?
Ei ole menossa. DNS putki jatkuu.
Kairaako Markus ukkoa?
Vanittaa apulantaa.
Ai että.
Raptori onko myös hyvä?
Ei oo enää kylki kipee ku voi eräillä. Tai ei ikinä ollukkaaa
Kylki oli yhtä kipeä kuin Batilla polvi. Somestarojen exit-tekosyyt. Itkonen ei kisaa enää ikinä.
Itkonen on reenileirillä Lapissa kohti nuuksiota.
Uhosi finisher tuloksesta.
Olisiko vaikka Mönkijävarikko seuraava Harrin sponssi? Hyvää näkyvyyttä mönkijöille
Ukko voisi vertailla tapahtumien mönkkäri kyydit
Ei ole kuin muita kyytejä. Muissa tapahtumissa saa odottaa dnf bussia niinkuin muutkin.
Ukko ei näytä enää lenkkejä stravassa.
Ai että. Oliko siellä enää edes juoksulenkkejä?
Ei mutta kuulemma näkynyt missä ukko kävelee.
Turvallisuusriski.
Ukko patikoinnu 2 kilsaa autolta telttapaikalle. Ai että. On se kova poika lenkkeilemään. Oo aa ee.
Hyvää reenii Nuuksion kisaan
Ukko yöpyy teltassa siltä varalta jos nuuksiossa matka painaa ja pitää leiriytyä.
Ukko viettänyt jo ekan yön teltassa kotipihalla ulkoruokinnassa. Ai, että.
Moona Havula mäni ylläksellä maaliin, someukot ei.
Nyt itkonen luulee salaisuuden olleen telttailu.
Ei ole vaan reeni.
Löytyy tubettajia jotka tekevät haastavia vaellusreissuja erämaassa ja viidakoissa monenlaisissa olosuhteissa. Itkonen sähköautoilee parkkipaikalle, kävelee pari kilometriä viitoitettua reittiä rakennetulle telttapaikalle huusseineen, katoksineen ja polttopuineen. Siellä sitten esitetään niin viimeisen päälle löytöretkeilijää. Ei jessus mitä roskaa tuli taas katsottua.
Ukko löysi Moronvuoren luolan mutta eikö jaksanut patikoida vuoren päälle?
Ukko on pallomahainen sisällön tuottaja.
Ei pidä odottaa ihmeitä.
Uskalsi sentään syödä turkin pippureita.
Retkeilyä for dummies.
Kontsaa aloittelijalta aloittelijoille.
Onko juoksut nyt juostu? Ei enää perusmatka dnf:ää?
Ukko on rento retkeilijä.
Veikkaan, että talvella iskee taas parin viikon juoksumania ja juoksee jonkun 200 km kahteen viikkoon. Suunnitelmat 2026 kaudelle ovat hurjia, pistää ilmot sisään kymmeneen kisaan ja sit alta aikayksikön katoaa moti ja koko vuosi on taas samaa selittelyä kuin aina ennenkin.
Mestari tekee ja seuraajat pieree seuraukset.
Ukon suosio taas liikaa ukoille?
Ja vuoden dnf palkinnon saa...........
Hoka traveller maksaa viulut?
Koska Nuuksion tapahtuma?
Ukko telttailee kovasti ympäri ämpäri patikoiden. Miksi ei viihdy kotona?
Ukkeli on ulkoruokinnassa.
pakoilee hölkkää. Jos olisi kotona, pitäsi reenata.
Mestari palasi riippumattoon.
Jännän äärellä ollaan mikä tulee olee lauantaina dns syynä.
Kuulin että otti nimen pois listalta.
Ukko juokai 2440m cooperissa. Onnistuminen mielestään.
ukko on polkujuoksija ja Hoka lähettiläs mutta ei ole juossut moneen kuukauteen.
Hokan tohveleille piäsee, jos seuraajia tarpeeksi. Juosta ei tarvitse välttämättä.
Annikin saa hokalta jatkuvasti tohveleita, vaikkei juokse juurikaan.
Juu. Kävelee ympäriinsä hokat jalassa, ja postaa niistä instaan.
hän saa rahaa aforismeista.
En osta Hokaa. Maksan kolmen kympin tohveleista 150€, jotta Itkoset j Annit saavat niitä ilmaiseksi.
Siulle soiva peli hokan ystävämyynti. Oo aa ee.
Ukkelilla siirtyi viime vuojen nuuksio classic 70 ilmo tälle vuojelle mutta eipä ollut meijän lähettiläs mukana.
ai että. oliko rapula?
Ai ettien että. Ukkelin polku-ultrat on juostu. Tästä suosta ei enää nousta.
ehkä et ymmärrä mitä rento sisällöntuotanto on.
Perusmatka kokeilut tehty. Ei ole rentoa tullee dnf. Ukolle soiva peli kevyt retkeily kera eväsrepun. Ooaaee.
Miksi juosta 166km kun voi tempaista 2.44km Cooperin milloin vain vatta täynnä. Amikselle loisto suoritus.
Ukko on kovaa kyytiä rikkomassa onni cosmoksen perusmatkojen dnf ennätystä. Siinä moti. Ooaaee.
ukko määrittelee polkujuoksun uudelleen. Ei sen tartte sisältää juoksua jos ei haluu.
Suuri osa mänee letkajenkkaa sauvakävellen /patikoiden tapahtumissa.
Kaljuuntuvalle ukolle hyvä suoritus
Missä todiste cooperista?
Viimeiset viisi videota täyttä roskaa ja suorastaan suoratoistopalvelujen ja energian väärinkäyttöä. Itkuspelle voisi pistää kanavan pakettiin.
Hoka taitaa maksaa retkeilystä hyvin kun haluaa myydä Traveller kenkiä.
Ei ukon kannata hölkätä enään.
Kertoi videolla:
jos ei huvita juosta, aina voi kävellä hyvällä omallatunnolla.
Tehkää perässä.
Kohta ketju lukkoon? Ei kiinnosta tämän eväsretkeilijän elämä enää.