Toyotalta loistava ajoitus

Noin vuosi sitten tällä palstalla oli kirjoitus, jossa epäiltiin Toyotan floppauttaeen sähköautobisneksen ihan tarkoituksellisesti, koska sähköautojen myyntiennuste vaikutti silloin erittäin synkältä. Nyt kaikki muutkin merkittävät autotehtaat ovat palaamassa enenevässä määrin polttisautojen valmistamiseen, koska sähköautojen kanssa pelleily näyttää johtavan konkursseihin. Toyotan johtomiehillä oli siis paras ennakkotieto sähköautojen markkinatilanteesta, ja siksi Toyota floppauttikin sähköautojen myynnin tarkoituksellisesti jo alkuvaiheessa, jotta suurilta tappioilta vältyttiin. Toyotan ajoitus osui siis aivan nappiin.

Toyota kyllä keksi vähän heikohkon hätävalheen perusteluksi sähköautojen markkinoinnin hidastelulle. Maailmalle annettiin levitä huhu, että Toyotan uusissa sähköautoissa pyörät saattavat irrota ajossa?? Tätä selitystä yksikään automies ei uskonut, sillä pelkkä ajatuskin pyörien irttoilemisesta on aivan aivan absurdi Toyotan tapauksessa.

Kaikkihan sen tietävät sen, että Toyota on maailmassa johtava autotehdas, joka toimittaa ajoneuvoja kaikkein vaativimpiin olosuhteisiin kriisialueille. Tehdas, joka tekee suuret määrät mainioita Hiluxeja ja Landcruisereita maailman kriisiaulueille, osaa varmasti kiinnittää autoihin pyörän niin hyvin, että ne eivät irtoile ajossa. Toyota siis floppautti sähköautobisneksen ihan tarkoituksellisesti välttääkseen suuret tappiot, joita olisi tullut, jos sähköautoja olisi alettu väkisin tuuppaamaan jo valmiiksi kuolleille markkinoille.
66643
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Toyotan kaverit osaavat tehdä markkinatutkimuksia.

Äänestä
  • Ainakin suuria ja katteettomia lupauksia!🤭

    Äänestä

Toyota osaa siis olla tekemättä hyvää tai edes kelpoa sähköautoa ja senkin ihan harkiten, hihii! Melkoinen logiikka avaajalla, suoraan sanoen mullistavaa ajattelua.
Toyota on kuitenkin kokoajan kehittänyt yhteistyökumppaniensa kanssa akkutekniikkaa ja sähköautoja, mutta kun ei vaan osaa ja sama oli mm. dieselin kanssa, joutuvat ostamaan ne muualta kun eivät saaneet päästörajoja täyttäviä moottoreita omin avuin valmistettua.

Äänestä
  • Kaikki isot autotehtaat alkavat nyt panostaa ladattaviin hybridiautoihin, koska sähköautojen myynti romahti. Toyota aloitti mainioiden hybridiautojen valmistuksen jo 30 vuotta sitten, joten sillä on tulevassa hybridikisassa selvä etulyöntiasema. Toyota osaa siis tehdä parhaat hybridiautot.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaikki isot autotehtaat alkavat nyt panostaa ladattaviin hybridiautoihin, koska sähköautojen myynti romahti. Toyota aloitti mainioiden hybridiautojen valmistuksen jo 30 vuotta sitten, joten sillä on tulevassa hybridikisassa selvä etulyöntiasema. Toyota osaa siis tehdä parhaat hybridiautot.

    Ei muut sen enempää panosta mitä tekevät tälläkin hetkellä, lykkäävät vain niistä luopumista.
    Kannattaa yrittää ymmärtää mitä lukee.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaikki isot autotehtaat alkavat nyt panostaa ladattaviin hybridiautoihin, koska sähköautojen myynti romahti. Toyota aloitti mainioiden hybridiautojen valmistuksen jo 30 vuotta sitten, joten sillä on tulevassa hybridikisassa selvä etulyöntiasema. Toyota osaa siis tehdä parhaat hybridiautot.

    Mikäs siinä sitten on, ettei Toyota tee kuin paria ladattavaa hybridiä, jotka nekään eivät ole kovin kummoisia, paitsi kovin hintavia. Sähköautokin floppautettiin tekemällä siitä pieniakkuinen, paljon kuluttava ja hitaasti lataava. Varma tapa jäädä joka vertailun viimeiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Kaikki isot autotehtaat alkavat nyt panostaa ladattaviin hybridiautoihin, koska sähköautojen myynti romahti. Toyota aloitti mainioiden hybridiautojen valmistuksen jo 30 vuotta sitten, joten sillä on tulevassa hybridikisassa selvä etulyöntiasema. Toyota osaa siis tehdä parhaat hybridiautot.

    Minä ajan nyt ladattavalla hybridillä, ja seuraava autoni on sähköauto. Uskotko, että Toyota aivan tarkoituksella päättää olla tarjoamatta minulle vaihtoehtoa omasta mallistostaan ja käskee hankkia toimiva sähköauto kilpailijoilta? BZ ei ole minulle mikään vaihtoehto, vaan floppi, jota ei kannata ostaa.

    Äänestä

Taas on seniililtä juoppopapalta mennyt ränni vähän pitkäksi.

jaksamisia vaan mammalle.

Äänestä
  • Useimpien autonvalmistajien ladattavat hybridiautot ovat täysin kelvottomia kulkineita, sillä tehtaiden tietotaito ei riitä kunnollisten hybridiautojen valmistamiseen. Ainoastaan Toyota osaa tehdä kunnollisia ladattavia hybridiautoja, sillä latausominaisuus on erittäin helppo lisätä mainioon itselataavaan hybridiautoon.

    Todellisuudessa ladattava hybridi-Toyota on huonompi auto kuin itselataava auto, mutta pakkohan Toyotankin on niitä valmistaa, koska asiakkaat on aivopesty vaatimaan ladattavia hybridiautoja. Toyotan pomojenkin on pakko uskotella, että asiakas on aina oikeassa, vaikka todellisuudessa he tietävät asiakkaiden olevan väärässä. Tärkeintä tässä tilanteessa on se, että kassakone kilisee kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Useimpien autonvalmistajien ladattavat hybridiautot ovat täysin kelvottomia kulkineita, sillä tehtaiden tietotaito ei riitä kunnollisten hybridiautojen valmistamiseen. Ainoastaan Toyota osaa tehdä kunnollisia ladattavia hybridiautoja, sillä latausominaisuus on erittäin helppo lisätä mainioon itselataavaan hybridiautoon.

    Melkoista sekoilua koko ketju . Ei järjen hiventäkään .

    Äänestä

  • " Taas on seniililtä juoppopapalta mennyt ränni vähän pitkäksi.
    jaksamisia vaan mammalle "

    Parinteisen sanonnan mukaan viinissä on totuus. Kyllä vanhat roomalaiset tiesivät asian ihan oikein.

    Toyotan ladattavat jättävät eniten tielle kaikista autoista, saksalainen ADAC julkaisi hiljan laajan miljoonia autoja kattavat tilaston jonka voi lukea Moottorilehdestäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Melkoista sekoilua koko ketju . Ei järjen hiventäkään .

    Eipä Toyotan omapoika oikein muuhun pysty.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    " Taas on seniililtä juoppopapalta mennyt ränni vähän pitkäksi.
    jaksamisia vaan mammalle "

    Parinteisen sanonnan mukaan viinissä on totuus. Kyllä vanhat roomalaiset tiesivät asian ihan oikein.

    "Parinteisen sanonnan mukaan viinissä on totuus. "

    Juopon mielessä asia on tietenkin näin. Mutta kysypä läheisiltäsi miltä tuntuu elää tuollaisen viiniveikon kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Useimpien autonvalmistajien ladattavat hybridiautot ovat täysin kelvottomia kulkineita, sillä tehtaiden tietotaito ei riitä kunnollisten hybridiautojen valmistamiseen. Ainoastaan Toyota osaa tehdä kunnollisia ladattavia hybridiautoja, sillä latausominaisuus on erittäin helppo lisätä mainioon itselataavaan hybridiautoon.

    Todellisuudessa ladattava hybridi-Toyota on huonompi auto kuin itselataava auto, mutta pakkohan Toyotankin on niitä valmistaa, koska asiakkaat on aivopesty vaatimaan ladattavia hybridiautoja. Toyotan pomojenkin on pakko uskotella, että asiakas on aina oikeassa, vaikka todellisuudessa he tietävät asiakkaiden olevan väärässä. Tärkeintä tässä tilanteessa on se, että kassakone kilisee kunnolla.

    No tollasta potaskaa en ole ennen kuullutkaan. Jos olet provo, niin okei, mutta jos kirjoitit tosissasi, niin voi voi, kyllä säälittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No tollasta potaskaa en ole ennen kuullutkaan. Jos olet provo, niin okei, mutta jos kirjoitit tosissasi, niin voi voi, kyllä säälittää.

    "No tollasta potaskaa en ole ennen kuullutkaan. Jos olet provo, niin okei, mutta jos kirjoitit tosissasi, niin voi voi, kyllä säälittää."

    Nyt kannattaisiolla armollisempi. Kyseessä on yksilö joka on siellä auringonlaskun puolellella mielen toimimisen suhteen ja kirjoittaa vähintään pienen tenuttelun lopputuloksena.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    " Nyt kannattaisiolla armollisempi. Kyseessä on yksilö joka on siellä auringonlaskun puolellella mielen toimimisen suhteen ja kirjoittaa vähintään pienen tenuttelun lopputuloksena. "

    Ei minun ajatuksissani ole vielä mitään vikaa, vaikka ikää onkin minulla jo paljon. Hyvin selkeästi pystyin kirjoittamaan esiin sähköautojen nykyisen markkinointiongelman. Maailman johtavat autotehtaat ovat viimeisen vuoden aikana ilmoittaneet sen, että sähköautojen kanssa hätäiltiin vähän liikaa. Nyt halutaan taas ottaa vauhtia ladattavien hybridiautojen avulla, mutta Toyotan etumatka hybridiautoissa on aivan liian suuri, joten oikeaa kilpailua on vaikea saada aikaan. Toyota korjaa koko potin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoilla on myyty maailmanlaajuisesti vajaat seitsemän miljoonaa sähköautoa vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla, kasvua 20 % verrattuna vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon."

    .Alla tilastot.

    https://cleantechnica.com/2024/07/12/ev-sales-h1-2024-europe-slowest-growing-region/

    Toyota on täysin ulkona tuosta ainoasta kasvavasta markkinasegmentistä. Siksi sen arvo on kaukana Teslan takana ja kiinalaiset kuin ovat jo ohituskaistalla.
    Kun tähän lisää kolaritestiskandaalin niin ei ihme että sijoittajat haluavat eroon Akiosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Akion jääräpäinen juuttuminen polttismenneisyyteen ja täysin kivillemenneeseen vetyprojektiin toi hänelle potkut toimarin pallilta.
    Nyt sijoittajat haluavat hänestä kokonaan eroon.
    Kehitysrahat on heitetty täysin hukkaan ja lisäksi painolastina on törkeät huijaukset turvallisuusasioissa.

    https://finance.yahoo.com/news/toyota-chairman-warns-may-lose-115452954.html

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Huomenna Trafi kertoo tavallisten autonostajien mielipiteen Toyotasta. Nukutaan nyt vielä yö ihan rauhassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Huomenna Trafi kertoo tavallisten autonostajien mielipiteen Toyotasta. Nukutaan nyt vielä yö ihan rauhassa.

    Yö on nukuttu rauhallisesti. Nyt alkaa jännitys.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Useimpien autonvalmistajien ladattavat hybridiautot ovat täysin kelvottomia kulkineita, sillä tehtaiden tietotaito ei riitä kunnollisten hybridiautojen valmistamiseen. Ainoastaan Toyota osaa tehdä kunnollisia ladattavia hybridiautoja, sillä latausominaisuus on erittäin helppo lisätä mainioon itselataavaan hybridiautoon.

    Todellisuudessa ladattava hybridi-Toyota on huonompi auto kuin itselataava auto, mutta pakkohan Toyotankin on niitä valmistaa, koska asiakkaat on aivopesty vaatimaan ladattavia hybridiautoja. Toyotan pomojenkin on pakko uskotella, että asiakas on aina oikeassa, vaikka todellisuudessa he tietävät asiakkaiden olevan väärässä. Tärkeintä tässä tilanteessa on se, että kassakone kilisee kunnolla.

    ”Todellisuudessa ladattava hybridi-Toyota on huonompi auto kuin itselataava auto”

    Saisiko tähän jonkin perustelun? Miten ihmeessä se, että lisää autoon latausominaisuuden joka mahdollistaa halvemman liikkumisen, voi muuttaa autoa millään tavalla huonommaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    ”Todellisuudessa ladattava hybridi-Toyota on huonompi auto kuin itselataava auto”

    Saisiko tähän jonkin perustelun? Miten ihmeessä se, että lisää autoon latausominaisuuden joka mahdollistaa halvemman liikkumisen, voi muuttaa autoa millään tavalla huonommaksi?

    Se perustelu on se että tällä seniilillä on itsellään latauskelvoton.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Yö on nukuttu rauhallisesti. Nyt alkaa jännitys.

    Kannatti nukkua yö ihan rauhassa, sillä aamulla pääsi lukemaan netistä hyviä uutisia Toyotan hybridiautojen menestyksestä. Toyotalla on kunnollisissa hybridiautoissa niin vahva ote markkinoista, että muiden autotehtaiden ei edes kannatta yrittää kilpailla sen kanssa. Toyota vaan osaa hybridiautojen valmistamisen kaikkein parhaiten. Toyota siis floppautti sähköautoprojektinsa tarkoituksellisesti, jotta se pääsee tekemään tiliä mainioilla hybridiautoilla.

    https://www.aut.fi/tilastot/ensirekisteroinnit/kuukausittain/2024

    Äänestä

Kyllä Toyota yrittää parhaansa pysyäkseen perässä sähköautoissa ja siitä kertoo isot toteutumattomat lupaukset ja se yksi ja ainoa "hätäpaska" jonka toivat markkinoille keskeneräisenä ja joutuivat jopa vetämään takaisin irtolevien pyörien takia ja paikkaamaan muita isoja lähinnä lataukseen ja ohjelmistoihin liittyvien heikkouksien takia ja sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa.

Äänestä
  • Keskustelussa alkaa olla hermostunut tunnelma, sillä huomenna taas kuullaan karu totuus. Toyota taitaa taas olla piikkipaikalla.

    Äänestä

Tojon nimihirviön toimintamatka on sekin naurettava riman alitus.

Äänestä

Tojon sivuilla nimihirviötä kehutaan maasta taivaaseen, sen ylivoimaisuutta muihin nähden ja jos Suuri ja Mahtava Toyota näin kertoo, niin uskottavahan se on!

Äänestä
  • Toyotan johdossa tiedetään maailman latausinfran olevan niin alkeellinen, että sähkö ei vielä pitkään aikaan voi olla autojen ainoa käyttövoima. Tämän suurempaa viisautta menestyvän autotehtaan johtoportaassa ei tarvita.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Toyotan johdossa tiedetään maailman latausinfran olevan niin alkeellinen, että sähkö ei vielä pitkään aikaan voi olla autojen ainoa käyttövoima. Tämän suurempaa viisautta menestyvän autotehtaan johtoportaassa ei tarvita.

    Itselataava hybridi-Toyota on paras välikausiauto.

    Äänestä

"Toyotan johdossa tiedetään maailman latausinfran olevan niin alkeellinen, että sähkö ei vielä pitkään aikaan voi olla autojen ainoa käyttövoima. Tämän suurempaa viisautta menestyvän autotehtaan johtoportaassa ei tarvita."

Teslan johdossa tiedetään että latausinfra on niin monelle kunnossa että turha haaskata aikaansa enää polttiksiin.
Siksi Teslan arvo yhtiönä on moninkertainen Toyotaan verrattuna.

Äänestä
  • Raha liikkuu siellä missä yhteiskunta on siinä kunnossa että siellä on sähköä kaikille ja riittävästi.
    Siellä viidakoissa missä ei ole sähköä ei ole rahaakaan. Tojo on valintansa tehnyt kun keskittyy kehitysmaihin. Siksi se on maailman velkaisin yhtiö ja kaukana Teslan takana arviossa.

    Äänestä

Nyky sähköauton iso pulma on akusto ????

Siihen on sitoutunut liikaa pääomaa ja sen massa on liian suuri ???!!?

Kun akuston vaihto maksaa kymmeniä tuhansia euroja niin ei kenenkään kannata omistaa sähköautoa, eli ottaa riskiä !!??

Äänestä
  • Kyllä, juuri näin. Akku on siitä huono käyttövoimasäiliö, että se kutistuu aikaa myöten. Ajattele, jos polttisten polttoainetankkikin kutistuisi niin, ettei reilu 10 vuotta vanhaan enää mahtuisikaan kuin 10 litraa. Se heikentäisi auton käyttökelpoisuutta rajusti.
    Ajatus on absurdi ja naurettava, mutta kuitenkin sähköautoissa täyttä todellisuutta. Vanha käytetty sähköauto on vain puoliksi niin käyttökelpoinen kuin uusi, sensijaan vanhakin hyvin huollettu polttis pystyy kaikkeen samaan kuin on pystynyt uutenakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kyllä, juuri näin. Akku on siitä huono käyttövoimasäiliö, että se kutistuu aikaa myöten. Ajattele, jos polttisten polttoainetankkikin kutistuisi niin, ettei reilu 10 vuotta vanhaan enää mahtuisikaan kuin 10 litraa. Se heikentäisi auton käyttökelpoisuutta rajusti.
    Ajatus on absurdi ja naurettava, mutta kuitenkin sähköautoissa täyttä todellisuutta. Vanha käytetty sähköauto on vain puoliksi niin käyttökelpoinen kuin uusi, sensijaan vanhakin hyvin huollettu polttis pystyy kaikkeen samaan kuin on pystynyt uutenakin.

    Sähköautoja suositaan siksi, että ne ovat äärimmäisen yksinkertaisia valmistaa. Otetaan vain iso painava akku ja sähkömoottori ja viimeistellään koko komeus isoilla kosketusnäytöillä ja turhalla elektroniikalla. Tästä syystä aloittelevat tehtaatkin (esim Tesla) uskaltavat lähteä mukaan autobisnekseen.

    Oikeiden autojen ja varsinkin kunnollisten hybridiautojen valmistus vaatii niin paljon osaamista, että siihen kisaan ei pystymetsästä voida lähteä. Toyotalla sitä osaamista on tarpeeksi, ja siitä syystä se myykin eniten autoja maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Ihan turhaan tällä palstalla kirjoittelet. Eivät palstan sähköautointoilijat ymmärrä milloinkaan järkipuhetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Ihan turhaan tällä palstalla kirjoittelet. Eivät palstan sähköautointoilijat ymmärrä milloinkaan järkipuhetta.

    Sähköautointoilijat tulivat järkiinsä ja lopettivat kirjoittelun. Toyotan tyrmäys oli liikaa poikasille.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Sähköautointoilijat tulivat järkiinsä ja lopettivat kirjoittelun. Toyotan tyrmäys oli liikaa poikasille.

    Kun faktat on kerrottu niin se riittää.
    Nämä esson baarin semiilit jauhavat joka tapauksessa omaa vuosikymmeniä vanhaa liturgiaansa aivan itsekseen. Ei siinä järkipuhetta tai faktoja kaivata sotkemaan umpiluuhun hakattua ikivanhaa agendaa.

    Henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoilla on myyty maailmanlaajuisesti vajaat seitsemän miljoonaa sähköautoa vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla, kasvua 20 % verrattuna vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon."

    .Alla tilastot.

    https://cleantechnica.com/2024/07/12/ev-sales-h1-2024-europe-slowest-growing-region/

    Toyota on täysin ulkona tuosta ainoasta kasvavasta markkinasegmentistä. Siksi sen arvo on kaukana Teslan takana ja kiinalaiset kuin ovat jo ohituskaistalla.
    Kun tähän lisää kolaritestiskandaalin niin ei ihme että sijoittajat haluavat eroon Akiosta..

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Hiljaiseksihan se vetää, kun sähköautointoilija lukee Trafin viimeisen listan. Hybridi-Toyota näyttää olevan entistä vahvemmin kukkulan kunkku. Eipä tuohon ole paljoa lisäämistä.

    1. TOYOTA YARIS CROSS .....298.... 5,9
    2. TOYOTA COROLLA ........ 261.... 5,2
    3. TOYOTA C-HR ............175.... 3,5
    4. VOLVO EX30 .............161.... 3,2
    5. TOYOTA YARIS ...........141.... 2,8

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kun faktat on kerrottu niin se riittää.
    Nämä esson baarin semiilit jauhavat joka tapauksessa omaa vuosikymmeniä vanhaa liturgiaansa aivan itsekseen. Ei siinä järkipuhetta tai faktoja kaivata sotkemaan umpiluuhun hakattua ikivanhaa agendaa.

    Henkilöautojen ja kevyiden hyötyajoneuvojen markkinoilla on myyty maailmanlaajuisesti vajaat seitsemän miljoonaa sähköautoa vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla, kasvua 20 % verrattuna vuoden 2023 vastaavaan ajanjaksoon."

    .Alla tilastot.

    https://cleantechnica.com/2024/07/12/ev-sales-h1-2024-europe-slowest-growing-region/

    Toyota on täysin ulkona tuosta ainoasta kasvavasta markkinasegmentistä. Siksi sen arvo on kaukana Teslan takana ja kiinalaiset kuin ovat jo ohituskaistalla.
    Kun tähän lisää kolaritestiskandaalin niin ei ihme että sijoittajat haluavat eroon Akiosta..

    "Toyota on täysin ulkona tuosta ainoasta kasvavasta markkinasegmentistä. Siksi sen arvo on kaukana Teslan takana ja kiinalaiset kuin ovat jo ohituskaistalla."

    Teslan arvo on pelkkä kupla ja arvo todennäköisesti romahtaa murto-osaan tulevaisuudessa. Tesla tuottaa heikkolaatuista paskaa ja sellaisia ei valtaosa tule koskaan haluamaan. Ja myyntimäärissähän Tesla ei ole edes 10 suurimman autovalmistajan joukossa ja pian Tesla ei ole edes suurin sähköautojen valmistaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    "Teslan arvo on pelkkä kupla ja arvo todennäköisesti romahtaa murto-osaan tulevaisuudessa."

    BUHAHHAA. HUUTONAURUA JUNTEILLE.

    Tojolle tulee noutaja joka tapauksessa kun se on täysin hakoteillä latauskelvottomien ja vetyautojensa kanssa.
    Tesla on vain yksi firma joka on osannut paljon paremmin lukea mihin maailma on mennyt. Kiinalaiset ja korealaiset ovat jo nyt asemoineet itsensä paljon parempaan asemaan kuin Toyota.

    Ei ole sattumaa että Akio on saamassa jo toiset potkut vuoden sisällä. Toyotan strategia on mennyt täysin kiville.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei koske mitenkään Suomea

    1. TOYOTA YARIS CROSS .....298.... 5,9
    2. TOYOTA COROLLA ........ 261.... 5,2
    3. TOYOTA C-HR ............175.... 3,5
    4. VOLVO EX30 .............161.... 3,2
    5. TOYOTA YARIS ...........141.... 2,8

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    "Toyota on täysin ulkona tuosta ainoasta kasvavasta markkinasegmentistä. Siksi sen arvo on kaukana Teslan takana ja kiinalaiset kuin ovat jo ohituskaistalla."

    Teslan arvo on pelkkä kupla ja arvo todennäköisesti romahtaa murto-osaan tulevaisuudessa. Tesla tuottaa heikkolaatuista paskaa ja sellaisia ei valtaosa tule koskaan haluamaan. Ja myyntimäärissähän Tesla ei ole edes 10 suurimman autovalmistajan joukossa ja pian Tesla ei ole edes suurin sähköautojen valmistaja.

    Konkurssiin se Tesla pian menee, koska ylipääjohtaja on lopettanut autojen kehittämisen ja on keskittynyt vain pilven pössyttelyyn. Viivottimella piirretty lava-auto antoi jo vihjeitä siitä, Elon Musk on innostunut vain huumeista, koska auton muotoilu oli niin epäonnistunut.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Oletko ihan terve? Luuletko että toimarilla on mitään tekemistä auton muotoilun kanssa.

    Eiköhän Muskin aika mene pitkälti SpaceX kanssa ja uusien hankkeiden. Hänellä on myös firma mikä tekee suoraan aivoihin liittyvää implanttia millä saadaan toimivat jalat tai kädet sellaiselle jonka selkäydin on katkennut.

    Hän on niin toimelias että koko sinun sukusikaan ei kykene samaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    " Hän on niin toimelias että koko sinun sukusikaan ei kykene samaan. "

    Toimeliaisuudesta ei ole maailmalle juurikaan hyötyä, jos tekee huumehöyryissä vaikka kuinka innokkaasti turhia ja vääriä asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Nykyisellä rakettitekniikalla on turha edes haaveilla pääsevänsä Mars-planeetalle ja takaisin. Kunnollisissa huumehöyryissä ajatus saattaa olla kuitenkin toimiva ja järkevä.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Nykyisellä rakettitekniikalla on turha edes haaveilla pääsevänsä Mars-planeetalle ja takaisin. Kunnollisissa huumehöyryissä ajatus saattaa olla kuitenkin toimiva ja järkevä.

    Sähkökäyttöisellä raketilla ei voi lentää Marsiin, koska matkalla rakettia ei pysty lataamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Sähkökäyttöisellä raketilla ei voi lentää Marsiin, koska matkalla rakettia ei pysty lataamaan.

    Näin pieni ongelma ei Elon Muskia haittaa. Ongelma ratkeaa helposti, kun ottaa vain vähän vahvempaa pilveä riittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Näin pieni ongelma ei Elon Muskia haittaa. Ongelma ratkeaa helposti, kun ottaa vain vähän vahvempaa pilveä riittävästi.

    Onhan tuo Teslan tuotekehitysympäristö vähän erikoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Onhan tuo Teslan tuotekehitysympäristö vähän erikoinen.

    Jos Teslan ylipääjohtaja keskittyy vain pilven pössyttelyyn, niin eivät autot tietenkään voi olla kovin laadukkaita. Tesla on aivan onneton kyhäelmä, joka joutuu romutettavaksi muutaman vuoden käytön jälkeen. Toyotalla sentään ajetaan normaalisti 20 - 30 vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Minun edellisellä Toyotallani ajettiin 28 vuotta. Täysin ajokuntoisena ja katsastettuna annoin sen vaihdossa itselataavaan hybridi-Toyotaan 5 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Minun edellisellä Toyotallani ajettiin 28 vuotta. Täysin ajokuntoisena ja katsastettuna annoin sen vaihdossa itselataavaan hybridi-Toyotaan 5 vuotta sitten.

    Mikä oli hyvityshinta?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Mikä oli hyvityshinta?

    Eihän niistä vanhoista autoista juuri mitään hyvitetä. Tärkeintä oli se, että pystyin hävittämään vanhan auton helpolla, jotta sain vakuutuksen siirrettyä uuteen autoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    " Hän on niin toimelias että koko sinun sukusikaan ei kykene samaan. "

    Toimeliaisuudesta ei ole maailmalle juurikaan hyötyä, jos tekee huumehöyryissä vaikka kuinka innokkaasti turhia ja vääriä asioita.

    Elon Musk kannattaa Trumpia presidentiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Elon Musk kannattaa Trumpia presidentiksi.

    Törttö mies hakeutuu mielellään toisen törtön seuraan. Ei tässä sen kummemmasta ole kysymys.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Törttö mies hakeutuu mielellään toisen törtön seuraan. Ei tässä sen kummemmasta ole kysymys.

    Esson baarin porukassa seniili mielenlaatu on vähimmäisvaatimus. Kun nämä seniilit kannustavat toisiaan 90-luvun asioilla niin kaikki ovat tyytyväisiä omassa menneisyyden kuplassaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Esson baarin porukassa seniili mielenlaatu on vähimmäisvaatimus. Kun nämä seniilit kannustavat toisiaan 90-luvun asioilla niin kaikki ovat tyytyväisiä omassa menneisyyden kuplassaan.

    Ei Esson baarin pihassa ole vuosikausiin kupla-Volkkareita näkynyt.

    Äänestä

  • Taitaa olla miws, jolla kaikki menee pieleen. Vielä muutama vuosi rautaista ohjausta, ja firma on kanttuvei.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Taitaa olla miws, jolla kaikki menee pieleen. Vielä muutama vuosi rautaista ohjausta, ja firma on kanttuvei.

    Kyllähän tuo Tesla kohta kaatuu, sillä sähköauto on täysin väkisin tehty ratkaisu. 100 vuotta aikaisemminkin sähköautot hävisivät, ja nyt on menossa samanlainen näytös.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Kyllähän tuo Tesla kohta kaatuu, sillä sähköauto on täysin väkisin tehty ratkaisu. 100 vuotta aikaisemminkin sähköautot hävisivät, ja nyt on menossa samanlainen näytös.

    Teslalla olisi edes vähän toivoa menestyksestä, jos Elon Musk älyäisi laittaa Teslaan Toyotan itselataavan hybridikoneiston. Silloin päästäisiin eroon jatkuvista välilatauksista pidemmillä reissuilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Teslalla olisi edes vähän toivoa menestyksestä, jos Elon Musk älyäisi laittaa Teslaan Toyotan itselataavan hybridikoneiston. Silloin päästäisiin eroon jatkuvista välilatauksista pidemmillä reissuilla.

    Tosi mielenkiintoinen ajatus. Tätä kannattaisi kokeilla, sillä se voisi tulla halvemmaksi kuin kalliin latausinfran rakentaminen koko maailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tojo ei vain osaa tehdä toimivaa sähköautoa, vaan hääri sen älyttömän vetynsä parissa. Eipä hääri enää vaan yhä duunaa niitä keleen polttiksiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Tosi mielenkiintoinen ajatus. Tätä kannattaisi kokeilla, sillä se voisi tulla halvemmaksi kuin kalliin latausinfran rakentaminen koko maailmaan.

    Elon Musk ei ole enää kiinnostunut tekniikasta. Hän on alkanut leikkiä liikaa huumeiden kanssa, joten Tesla on kohta konkurssissa.

    Äänestä

Mitä niillä Suomeen raahattavilla muutanan vuoden ikäisillä ladattavilla tekee? Kesällä pääsee ilman ilmastointia 40 km. Talvella 20 km ja kovalla pakkasella ei yhtään.

Äänestä
  • No mitäs ostit bemarin plugarin.

    RAVi plugarilla olen päässyt kesällä jatkvuasti yli 70km latauksella ja talvella +40km.

    Eihän plugarilla ole tarkoituskaan ajaa pelkällä seähköllä. Sitä varten on sähköautot.
    Tuo kuitenkin vie GPS mukaan 105km/h nopeudella 5.3L/100km . Se on vähän tuon kokoiselle cittarille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Noin vuosi sitten tällä palstalla oli kirjoitus, jossa epäiltiin Toyotan floppauttaeen sähköautobisneksen ihan tarkoituksellisesti, koska sähköautojen myyntiennuste vaikutti silloin erittäin synkältä. Nyt kaikki muutkin merkittävät autotehtaat ovat palaamassa enenevässä määrin polttisautojen valmistamiseen, koska sähköautojen kanssa pelleily näyttää johtavan konkursseihin. Toyotan johtomiehillä oli siis paras ennakkotieto sähköautojen markkinatilanteesta, ja siksi Toyota floppauttikin sähköautojen myynnin tarkoituksellisesti jo alkuvaiheessa, jotta suurilta tappioilta vältyttiin. Toyotan ajoitus osui siis aivan nappiin.

Toyota kyllä keksi vähän heikohkon hätävalheen perusteluksi sähköautojen markkinoinnin hidastelulle. Maailmalle annettiin levitä huhu, että Toyotan uusissa sähköautoissa pyörät saattavat irrota ajossa?? Tätä selitystä yksikään automies ei uskonut, sillä pelkkä ajatuskin pyörien irttoilemisesta on aivan aivan absurdi Toyotan tapauksessa.

Kaikkihan sen tietävät sen, että Toyota on maailmassa johtava autotehdas, joka toimittaa ajoneuvoja kaikkein vaativimpiin olosuhteisiin kriisialueille. Tehdas, joka tekee suuret määrät mainioita Hiluxeja ja Landcruisereita maailman kriisiaulueille, osaa varmasti kiinnittää autoihin pyörän niin hyvin, että ne eivät irtoile ajossa. Toyota siis floppautti sähköautobisneksen ihan tarkoituksellisesti välttääkseen suuret tappiot, joita olisi tullut, jos sähköautoja olisi alettu väkisin tuuppaamaan jo valmiiksi kuolleille markkinoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu