Olen jotenkin todella hukassa ja oloni on täysin petetty.
Miehelläni on kaksi lasta entisestä liitostaan, ja meillä on yhteinen lapsi. Odotan nyt toista lastamme.
Viime raskaudessa mies oli todella kuormittunut (vaikea elämäntilanne, äkillinen työttömyys, muutto) ja laitoin välinpitämättömyyden sen piikkiin. Olin kuitenkin kuullut häneltä, miten hän on tukenut exäänsä ja ollut läsnäoleva raskauksissa ja hän on hyvä isä lapsille.
Nyt olen tosiaan taas raskaana n. puolivälissä. Mies toivoi lasta, ja jo parisuhteemme alussa toivoi vielä saavansa kanssani lapsen tai kaksi. Käytännössä olen täysin yksin; positiivisen raskaustestin jälkeen sain yhden halin ja hymyn. Sen jälkeen mies ei ole kertaakaan kysynyt miten voin, ei kysellyt mitään neuvolakäynneistä, ei tiedä millä raskausviikolla olen eikä tiedä tarkkaa laskettua aikaa. Olen täysin yksin, ja en voi käsittää miten petetyltä olo tuntuu. Varsinkin, kun hän mainosti miten hyvin on tukenut entistä puolisoaan. Tunnen kipeän veitseniskun sydämessäni, kun mietin että joutuuko mies vain tyytymään minuun ja lapsiimme, kun ensimmäinen suhde kariutui ja sen takia ei ole aidosti meistä kiinnostunut…
Mies ei välitä raskaudestani yhtään
Anonyymi-ap
1
455
Vastaukset
- Anonyymi
Jos ei ole rakkautta ei ole parisuhdetta. Puhu tästä miehelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja1982747Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1582465Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061152- 64941
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait246860Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a21853Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies93820Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka290811Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22738Onneksi tapasin sut
Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku93719