Muut saa pitää vapaita, minä en

Anonyymi-ap

Kun mainitsen kerran vuodessa että vien auton huoltoon tiettynä päivänä niin heti alkaa narina että ei voi olla pois. Se käy sitten kun sanon että vien sen sinne ja tulen takaisin laina-autolla.
Kun uusi kaveri sanoo vievänsä autonsa huoltoon niin saa olla pois koko päivän.

Kun uusi kaveri kysyy paria vapaata niin heti käy. Kun kysyn itselleni pekkasta joita on kertynyt kolmatta kymmentä, niin ei.

Kun uusi haluaa lähteä töistä pois koska väsyttää niin ei mitään mene vaan. Tai kun uusi kaveri saikuttaa kaksi kertaa kuukaudessa niin ei mitään.
Kun minä olen sairas (kerran vuodessa yleensä) niin kauhea poru.

Uusi kaveri haluaa viikonloppuna festareille niin haluaa olla perjantain pois ja vielä maanantain koska on silloin krapulassa. Ja hän saa olla pois.

Vihkimiseni jouduin ottamaan virka-ajan ulkopuolelle koska alkoi kauhea poru siitä että olisin poissa töistä. No ei se 250 euroa mitään ole kun on tällainen asia kyseessä.

Lista on loputon.


15 vuotta olen ollut palveluksessa eikä yhtään ymmärrystä.

10

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olin joskus samassa asemassa. Ihmettelin touhua jonkin aikaa. Kun ei korjaantunut, niin nostin kytkintä.

    • Anonyymi

      Toisen polven ugandalaistaustainen maahanmuuttaja Axel Muganwa Rudakubana on saanut syytteet kolmesta murhasta ja kymmenestä murhayrityksestä joukkopuukotuksessa Britannian Southportissa.

    • Anonyymi

      jos oikeasti olet noin tärkeä ihminen talolle niin otat heti loparit. Firma keikahtaa
      nurin muutamassa viikossa, Sinua ei haittaa kun olet mutteria vääntämässä ihan toisaalla. Lähetät kukat ja suruadressin toimitusjohtajalle.

    • Anonyymi

      On tämä koettu.
      Joidenkin ei tarvitse paljon menojansa selitellä kun esimies on että Juu Juu, mee vaan.
      Ja sitten ne joiden pitää ja sanotaan että Ei se nyt oikein käy

    • Anonyymi

      Missä helevetin palveluksessa sinä.oot ollu?

      Kun minhän nyt en ymmärrä mitään palveluksista.

      Mutta tuota

      Se henkinen ahtaus on kyllä minulle tosi.

      Kun kun ...

      Minunhan piti olla ikuisesti vapaa.

    • Anonyymi

      Vaiha duunipaikkaa, olet vain joku kiireenpurkaja ja heittopussi.

    • Anonyymi

      Pekkasvapaista, en ihan varma määrästä mut ainakin 1-2 saa pitää haluamanaan ajankohtana mikäli ilmoittaa ajoissa. (ks liittosi työehtosopimuksesta)

      • Anonyymi

        Vie se autosi huoltoon vapaapäivänä,niin muutkin tekee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vie se autosi huoltoon vapaapäivänä,niin muutkin tekee.

        Huono se on viedä jos ei saa vapaita. Vai luuletko että ne korjaamot on auki viikonloppuna?


    • Anonyymi

      Tuttua tarinaa.
      Kyseessä on pomojen suosikki järjestelmä joka saa alkunsa aina siitä, että miellytetään ja myötäillään ja ollaan samalla "aaltopituudella" pomon kanssa. Lopputulos on symbioosiin verrattava. Alaisen pätemisen ja miellyttämisen tarve pomoa kohtaan tunnetaan ihan nimellä: P**n nuolenta. Ja pomo tuntee itsensä ihmiseksi jota kunnioitetaan ja "asiat tapahtuu" tämän alaisen toimesta. Tässä tämä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      121
      3839
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      314
      2001
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1767
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1677
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      438
      1626
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1600
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      432
      1474
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1250
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      51
      1189
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      404
      1129
    Aihe