SAK:n Eloranta totesi tiedotustilaisuudessa, että poliittisista lakoista ei ollut hyötyä. Ei todellakaan ollut. Mielivaltaiset lakot johtivat lakkolakien säätämiseen, joilla jarrutetään järjetöntä yhteiskuntaterroria. Lisäksi yrityksille ja myös yritysten työntekijöille aiheutui taloudellisia tappioita_
Metsä Groupin osalta poliittisten lakkojen aiheuttama liikevoittomenetys katsauskaudelle tammi-kesäkuu 2024 oli 60 miljoonaa euroa. Kemin biotuotetehtaan haihduttamolla tapahtunut kaasuräjähdys aiheutti vertailukelpoiseen liikevoittoon noin 100 miljoonan aleneman ennen vakuutuskorvauksia.
Ammattiliittojen aiheuttamat vahingot söivät palkankorotusvarat monelta yritykseltä. Kokonaisvaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen oli noin kaksi miljardia euroa.
Palkankorotukset voivat perustua vain tuottavuuden paranemiseen.
Palkankorotukset ilman tuottavuuden paranemista johtaa vastaaviin lomautuksiin ja irtisanomisiin, joilla kompensoidaan kustannusten nousu.
Tehokkain keino Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi olisi palkkojen alentaminen.
Palkkoja alennettaisiin siten, että nettoansiot pysyisivät ennallaan. Eli tuloveroja alennettaisiin vastaavasti. Tämä johtaisi kilpailukyvyn paranemiseen, tuottavuuden paranemiseen ja ostovoiman paranemiseen. Hyvän kierteeseen.
Ajatus on ainakin SAK:n pojille aivan mahdoton. Suomen syvin lama 1990-luvulla aiheutui SAK:n poikien asenteesta, että heitä ei ole palkattu alentamaan palkkoja. Jo valmiiksi neuvoteltu yhteiskuntasopimus, joilla Suomen talous olisi saatu kuntoon, kaadettiin kahden liiton, Paperiliiton ja Metalliliiton johtajien uppiniskaisuuden takia. Suomen markka jouduttiin devalvoimaan ja valtava talouden alamäki ja tuhansien ihmisten henkilökohtainen konkurssi oli tosiasia. SAK:n poikien takia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Perseilleen meni lakkoilu. SAK;n Eloranta tosiaan tunnusti, ettei lakoista ollut hyötyä. Kenkää koko SAK:n hallitukselle. YTK kutsuu. Kuka haluaa lakkoilla? Ei kukaan! Lakot söivät syksyn palkankorotusvarat. Kiittäkää siitäkin SAK:n hallitusta.