Miksi suomalais-urheilijoita ei huvita ?

Miksi suomalais-urheilijoita ei huvita tai viitsitä olla hyviä ja voittavia urheilijoita?
On päästävä siitä ajatuksesta, että; "Tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvä fiilis kilpaillessa."
Tosioasia on se, että jos häviää vaikka olympialaisissa, niin se on epäonnistumista ja voitto on taas onnistumista.
6214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Koska meinasit päästä eroon.

Äänestä

Ei sinne voittamaan ole menty vaan fiilistelemään ja nauttimaan,moni kilpailia sanoo että "aion nauttia tästä kisasta kaikin tavoin enkä ota paineita tuloksesta"

Äänestä

Ei hätää, turhat paineet vaan pois.
Näilläkin reissuilla, jos on sinne valittu, niin parhainta on päästä katselemaan Pariisin nähtävyyksiä.
Kavuta Eiffel-torniin ja piipahtaa Louvressa.
Jos on seuraavana päivänä poikki ja naattina kun koittaa oma urheilusuoritus, niin: Pelko pois. Onhan Pariisin Maamerkit nähty.

Äänestä

Afrikkalaiselle olympiavoitto tarkoittaa elintason huikeaa nousua. Siinä voi yhdessä hetkessä ansaita enemmän kuin keskivertokongolainen koko elämänsä aikana.

Suomalaiselle olympiavoitto tarkoittaa tonttia Rutajärvellä. Siitä voi saada sata euroa, jos onnistuu löytämään ostajan.

Äänestä

Tarvii viitsiä todella paljon ollakseen olympiavoittaja.

Äänestä

Eivät jaksa enää harjoitella niin paljon kuin pitäisi. Ei se harjoitusten määrä vaan laatu tekevät tulosten jatkuvuuden. Stipendit ja rahat yleensä pitäisi maksaa saavutetun tuloksen jälkeen eikä etukäteen, silloin se olisi oikeudenmukaista kaikkia urheilijoita kohtaan. Meillähän hyysätään näitä anti-sankareita kisoista toiseen vuosi kaupalla, vaikka ei ole minkäänlaista tuoretta näyttöä kisavuodesta.
Näiden apurahojen kuten urheilueläkkeiden jakamisessa käytetään mielivaltaa ja se on riipuvainen urheilijasta, joka viitsii olla mielin kielin pomojen edessä. Meillä tutkimukseen ja niihin herra-kerhoihin uppoaa suurin osa rahoista, jotka alunperin oli tarkoitettu urheilijoille. Urheiluliitot ovat kuin kela, josta harvat ja valitut saavat bonuksia.
Jos kaikissa lajeissa tallataan useampi vuosikymmen ettei mitään kehitystä tapahdu itse tuloksiin, niin mitä perustettu huippuyksikkö tekee Suomen kokoisessa maassa? Kyllähän Korjus ja kumppanit Kuortaneella kumartavat korkeille palkoilleen, mutta missäs tulokset viipyvät. Onko kukaan laskenut kuinka paljon uppoaa rahaa näihin ns. asiantuntijoihin, jotka eivät joudu vastuuseen mistään, vaikka tuloksia ei synny. Jahka kotiutuvat Pariisista, niin perustetaan uusi ryhmä, joka tutkii missä meni pieleen ja kohta ollaan tilanteessa etteivät tosi urheilijat lähde enää rasittamaan itseään, kun matkustaminen on yhtä varmaa kuin "manulle illallinen".
Osa urheilijoista pistetään mankumaan lisää liksaa, mutta taitavat nekin rahat löytää paremmat suut ja taas voidaan joukolla lähteä nauttimaan olympia-huumaa ja biletystä, että naama on kuin "naantalin aurinko".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi suomalais-urheilijoita ei huvita tai viitsitä olla hyviä ja voittavia urheilijoita?
On päästävä siitä ajatuksesta, että; "Tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvä fiilis kilpaillessa."
Tosioasia on se, että jos häviää vaikka olympialaisissa, niin se on epäonnistumista ja voitto on taas onnistumista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu