Oli sellainen tunne kuin mieleni olisi oksentanut sisääni. Sitten lepäilin puolisen tuntia ja kun nousin niin huomasin minulla olleen p*skahätä. Vasta silloin siis. Kävin sitten tarpeillani ja nyt fiilikset ovat yllättävän siedettävät psyykkiseltä kantilta katsottuna aiempaan verrattuna. Eli oliko se demonikakka kun tuntuu siltä aivan kuin olisin päässyt eroon pahoista hengistä 😈💩? Toisinaan oon huomannut samankaltaista eli olotila on ollut yleisesti ottaen selvästi parempi jälkeen kuin ennen 💩. Sehän on myrkkyä, siksi elimistö pyrkii pääsemään siitä eroon. En oo s1m1t1, vaikka se voisikin kirjoitella tälleen.
Demonikakka
Anonyymi-ap
10216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No. Kirjoitit kalasta.
Ennen tuota ajankohtaa olin aikeissa tehdä täällä ensimmäisen aloituksen.
Pieruista.
Niitä on niin eriäänisiä: pieni puhaus, pillin ääni, paukku, prutprutprut, jne.
Sitten haju. Tunnu voi olla tosi kamala. Muut peruttu voivat haista tunkkaiselle hevonsellauselle, rikille jne.
Jotenkin, kun nauraa pohjattomasti, niin niin ilmeisesti sitä haukkaa ilmaa ja paine työntää ulos sen perun.
Ilmaa, suolistokaasua, jota suositellaan päästettäväksi ulos. Vähän niinkuin aivastus.
Aivastus ja pieru yhtäaikaa on myös kumma kombinaatio.
Ja tärkeintä. Piereskelyn määrää tulisi seurata, koska liikapiereskelyä ja sekin on oire jostain, en vain tiedä mistä.
Odotan tutkimusta, jossa kerrotaan, että suomalaiset piereskelevät väärin.
Vilma
Anteeksi tämä arvoton, lähes alatyylinen kommenttini.
Täällä on varmaan jollain eksaktia tietoa kroppakaasuista.
Sen tiedän, että jollei suolistokaasuja piere ulos, ne imeytyvät verenkiertoon ja tulevat hengityksen kautta ulos. Eli kannattaa piereksiä tai hengitys alkaa haisemaan paskalle.
Virheeni ja niitähän tuli
kalasta -> kakasta
Tunnu -> tuhnu
Muut peruttu -> mutta pierut
hevosensellaukselle -> hevonsellaiselle
Perun -> pierun
Pitää ruveta oikolukemaan ahkerammin, mitä on tuhertanut.
Syvät pahoittelut.
Vilma
Toimii ne huumeenakin. Kehitysmaissa niitä 💩 haudutetaan pusseissa ja sitten impataan ja ollaan tillintallin. Halvaksi se ainakin tulee. Varmaan siksi sellainen keksintö on keksittykin. "Enkelit ja demonit". Kaasut kohoavat ylöspäin eli niillä on siivet eli ne on kai niitä enkeleitä = Taivas kutsuu. Demonit valahtavat pohjamutiin eli pönttöön ja sieltä alas = Manalaan. - Alottaja.
Vajakki
Kiva, että tulit mukaan, vaikka harvasanaisenskin.
Vilma
Opettele sarkasmia mieluummin, älä ilkeyttä.
Miten intona lainkaan aikanaan Dan Brownit. Ehkä pienten Rooma-juttujen takia.
Tosin paras oli, kun henkilö levitti berberin ja leijaili Tiberin yllä jne...överiä
Liekkö kirjailija tai team ollut pöllyssä.
Vilma
No tämä!
"Odotan tutkimusta, jossa kerrotaan, että suomalaiset piereskelevät väärin." 🤣
Ihme etteivät ole vielä julkaisseet. Joka päiva saa lukea jotain mitä tehnyt ikänsä väärin. Tuon kun tulee, menen heti ja ostan ruisleipää ja ksylitoli-pastilleja, niin eiköhän ala tapahtumaan 🤭😂
🐾
23:32
Juuri tuohon tähtäsin, siis tulevaan mahdolliseen tutkimukseen.
Olen niin kärtsynä noista todisteluista, miten teemme väärin aamupalasta lähtien.
Vilma
Sipuli itkettää ja
ripulipylly dissellä.. ankara ruisku-ripuli... joooh itse karsoin naisten golfia hauskaa..