Olen väsynyt ikuisiin riitoihin ja siihen, että saan kuunnella huutamista, valittamista ja mököttämistä päivittäin mitä pienimmistäkin asioista. Lomamatkalla saan flunssan ja olen hiukan huonovointinen - mies mököttää loppuviikon. Aamulla hän herättää minut motkottamalla jonkin asian tekemättömyydestä. Nousen ylös ja teen sen. Samaa rataa joka päivä. Jokainen kivakin yhdessä tehtävä asia muuttuu pikkuriikkisestä syystä mökötykseksi ja mäkätykseksi, kaikki kaatuu minun niskaan.
Alan olla henkisesti jo ihan loppu. Läheisyys kärsii, koska en halua antaa tai saada hellyyttä mieheltä, joka ei tunnu arvostavan minua pätkääkään vaan latelee kaiken mahdollisen niskaani. Mies sanoo, ettei motkota minulle, vaan ollessaan vihainen minä olen lähin kohde josta syystä joudun kuuntelemaan. Olen koettanut sanoa, ettei mitättömimmistä asioista tarvitse aikuisen ihmisen enää ottaa nokkiinsa ja pilata päiväänsä (ja minun päivääni myös).
Olen harkinnut eroa. Luulen, etten koskaan pysty kuitenkaan lähtemään. Tuntuu tosi raskaalta ajatukselta alkaa jakaa tavaroita ja etsiä omaa asuntoa ja elää ihan yksin. Ystävistäkin kaikki ovat "parillisia".
En haluaisi erota mutta tuntuu etten jaksa enää yhtään. Kun itken miehelle asiasta, se auttaa vähän aikaa ja sitten sama meininki jatkuu taas. Yleensä keskusteluun mies ei tarjoa muita vaihtoehtoja kuin "haluatko sitten erota" tai "miksi sitten jaksat olla kanssani". Ikinä ei esimerkiksi että lupaa yrittää olla suuttumatta jokaisesta asiasta tms.
Auttakaa, hyvät ihmiset. En kaipaa sääliä tai pään taputtelua, mutten myöskään kettuilua; lähinnä kokemuksia tai etenemisehdotuksia. Tiedän että parisuhteeni on omissani ja mieheni käsissä, enkä oletakaan että kukaan täällä "ratkaisee" asiaa. Halusin vain jakaa tämän jonkun kanssa. Ystäville en oikein osaa puhua, koska en halua että miestäni leimataan inhottavaksi tai minua valittajaksi..Lähipiiri tosin on alkanut vihjailla miehen rumasta käytöksestä minua kohtaan.
Alan olla henkisesti jo ihan loppu. Läheisyys kärsii, koska en halua antaa tai saada hellyyttä mieheltä, joka ei tunnu arvostavan minua pätkääkään vaan latelee kaiken mahdollisen niskaani. Mies sanoo, ettei motkota minulle, vaan ollessaan vihainen minä olen lähin kohde josta syystä joudun kuuntelemaan. Olen koettanut sanoa, ettei mitättömimmistä asioista tarvitse aikuisen ihmisen enää ottaa nokkiinsa ja pilata päiväänsä (ja minun päivääni myös).
Olen harkinnut eroa. Luulen, etten koskaan pysty kuitenkaan lähtemään. Tuntuu tosi raskaalta ajatukselta alkaa jakaa tavaroita ja etsiä omaa asuntoa ja elää ihan yksin. Ystävistäkin kaikki ovat "parillisia".
En haluaisi erota mutta tuntuu etten jaksa enää yhtään. Kun itken miehelle asiasta, se auttaa vähän aikaa ja sitten sama meininki jatkuu taas. Yleensä keskusteluun mies ei tarjoa muita vaihtoehtoja kuin "haluatko sitten erota" tai "miksi sitten jaksat olla kanssani". Ikinä ei esimerkiksi että lupaa yrittää olla suuttumatta jokaisesta asiasta tms.
Auttakaa, hyvät ihmiset. En kaipaa sääliä tai pään taputtelua, mutten myöskään kettuilua; lähinnä kokemuksia tai etenemisehdotuksia. Tiedän että parisuhteeni on omissani ja mieheni käsissä, enkä oletakaan että kukaan täällä "ratkaisee" asiaa. Halusin vain jakaa tämän jonkun kanssa. Ystäville en oikein osaa puhua, koska en halua että miestäni leimataan inhottavaksi tai minua valittajaksi..Lähipiiri tosin on alkanut vihjailla miehen rumasta käytöksestä minua kohtaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei "väsynyt" !
Halusin kirjoittaa sulle, koska itse olen jatkuvasti samanlaisessa tilanteessa!Minulla on myös miesystävä joka jatkuvasti haukkuu tai valittaa minulle!Se on tosi rankkaa, joten tiedän kyllä mistä puhut.
Joka päivä saan kuulla valitusta yhdestä sun toisesta asiasta ja olen oppinut "pelkäämään" että teen jotain väärin ja saan sen jälkeen huudot! Sen ei tarvitse kuin olla jokin tosi tyhmä ja merkityksetön asia niin minä saan aina syyt niskoilleni ja huudot kaupan päälle!
Minäkin olen alkanut tehdä asiat mieheni tahdon mukaan ettei hän voi haukkua minua laiskaksi tai muutenkaan valittaa.Tämä on henkisesti todella raskasta.
Minäkin olen harkinnut eroa miehestäni, mutta minulla on jokseenkin samanlainen ongelma kuin sinulla, en oikein osaa lähteä parisuhteesta!
Meillä on samalla tavalla, että kun minä itken niin mieheni ei yhtään huomioi sitä, tai jos edes huomioi niin hän unohtaa sen saman tien itkuni jälkeen että minulla on ollut paha mieli!
Sekin sanoo aina itkuni jälkeen että "olen vain tällainen ja ehkä meidän pitäisi erota jos sulla on paha olla mun kanssa..."
Ymmärrän myös sinua siinä että et halua puhua ystävillesi asiasta.Et halua että kukaan haukkuu miestäsi, ja se on ymmärrettävää.
Minä jouduin kertomaan asiasta ystävilleni kun tuli niin paha mieli kerran että se näkyi minusta läpi.En koe että ystäville puhuminen on auttanut mitenkään,mutta ei tarvitse esittää mitään niiden edessä...
Minunkin lähipiirini on huomannut miehen kohtelevan minua huonosti!Varsinkin vanhempani ja siskoni on huomannut asian!Sen kuinka mieheni äkkäilee minulle koko ajan ja hermoilee!
Sinun kirjoittamasi viesti tuntuu todella paljon samalta mitä joudun itsekin kokemaan!
Meillä on seurustelua viisi vuotta takana, joten ratkaisevia päätöksiä on vaikeaa tehdä äkillisesti!
Mutta kyllä minä välillä haaveilen että saisi tulla kotiin tai olla kotona sillein ettei kukaan hermoilisi minulle...olisin mielummin vaikka yksin...
Olen alkanut ajatella elämää, ja sitä että haluan nauttia elämästä, vaikka olisinkin yksin...mutta en tiedä pääsenkö tästä tilanteesta..kaikki jatkuu varmaankin ennallaan..
Voimia ja jaksamista sinulle!Aurinkoista kesää!
Ero ei ole helppo, mutta suhdekin tuntuu h.....Sama tilanne oli vuosi sitten. Raskas ero nyt takana, mutta vähitellen olen tuntenut itseni onnellisemmaksi ja onnellisemmaksi, MUTTA hirveä ikävä exää. Oli hyvä mies ja nyt mietin miksen saanut voimia muuttaa asioita suhteessa ollessamme. Olimme molemmat niin väsyneitä....Yrittäkää tätä: ajatelkaa positiivisesti siitä toisesta ja ottakaa aikaa itsellenne. ÄLKÄÄ ITKEKÖ!Mies menee siitä aivan lukkoon. Jos olette liian väsyneitä, niin menkää keskustelemaan "ammattilaisen" kanssa. Ero ei aina ole oikea ratkaisu ja itse mietin nyt viisastuneena, että meidän ero oli turha tai en toisaalta tiedä sitä, koska toinen on nyt luultavasti onnellisempi. Ei ole helppoa aloittaa alusta ja vaikka nyt vähitellen olen päässyt kiinni uudesta alusta, niin toiseen tutustuminen on rankkaa ja kysymys on suhteessa vain siitä mitä ominaisuuksia toisessa on valmis sietämään. Ei riiteleminen ole ongelma, jos sen osaa lopettaa. Voimia teille molemmille ja aurinko mihin ratkaisuun sitten päädyttekin. Huonossakaan suhteessa ei kannata olla, sillä kun asiat ovat menneet liian pitkälle, niin yksinäisyys suhteessa on huonompi kuin yksin yksinäisenä. Sen olen itse todennut....Parempaa kohti.
En tässä heti ainakaan ole tavaroitani pakkaamassa, punnitsen vaan eri vaihtoehtoja. Olen harkinnut ammattilaisenkin kanssa keskustelua, mutta en ole jotenkin saanut aikaiseksi, enkä tiedä onko siitäkään apua että käyn jollekin puhumassa tilanteestamme ja kotona kaikki jatkuu ennallaan.
Huumorillakin olen yrittänyt asioita selvittää, mutta ei sitäkään kauaa jaksa kun aika tehoton keino näyttää olevan. Päivä kerrallaan, kuitenkin.
Kiitos molemmille vastaajille ja jaksamista elämäntilanteissanne! Toivotaan aurinkoista juhannusta.
Sori, aivan huomaamatta tuli sama nimimerkki tuohon yhteen viestiin, lukuunottamatta noita pisteitä.. Ei tarkotusta kirjoitella sun nimellä tai mitään vastaavaa... Yleensä nimittäin tulee kommenttia, jos näin.. Jaksamista sulle ja juhannuksia!
..haittaa. :>