Ateistien käsityksissä ei ole väitteissä ei ole mitään järkeä!

Ateismiin uskominen vaatii ihmeellistä uskoa.
Se, joka haluaa lausua ehdottoman varmasti "Jumalaa ei ole olemassa", hänen on ehdottoman varmasti tiedettävä kaikki kaikesta, hänen on täytynyt käydä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja hänen on täytynyt olla todistajana kaikessa koskaan tapahtuneessa.
Kukaan ateisti ei voi esittää tällaista väitettä.
Kuitenkin väittäessään ehdottoman varmasti, että Jumalaa ei ole olemassa, he antavat tällaisen käsityksen, voiko olla typerämpää!
Ateistit eivät voi todistaa, esimerkiksi, että Jumala ei asu auringon keskipisteessä, Jupiterin pilvien alla, tai jossakin kaukaisessa tähtisumussa.
Koska nuo paikat sijaitsevat havaintokykyjemme ulkopuolella, on mahdotonta todistaa, että Jumalaa ei ole.
Nyt ateistit järki käteen, muuten teillä ei sitä järkeä muuhun syömiseen ja nukkumiseen!
57469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Mitä pidätte tästä? Mielestäni on nerokasta raapaista päivän aikana hieman PH:ta, Palli Hikeä
sormenpäähän ja nuuskia sitä. niin päivä sujuu rattoisammin kun turhaahan siellä on istua kuitenkin.
Netissä surffaaminen on niin out.

Minä en ole Jehova, minä olen ekumeeninen katekumenisoitu kristitty. Ja tietysti myös luteriaani.
Minussa elää alkuseurakunnan henki. Minussa on Aabrahamin, Mooseksen ja Lootin elinvoima.
Minussa on Metusalemin viisaus. Tämän kaiken olen saanut itseeni lukemalla Raamattua. Joka päivä.

Äänestä
  • Uusi taivaallinen Totuus avautui silmieni edessä:

    Miksi luterilainen mies ei voi täyttyä Pyhällä Hengellä kuin puoliksi?
    Palli Henki on vallannut navan alapuolisen tilan miehestä!

    Pahoittelen epätarkkaa lainaustani.

    Äänestä

  • Typerää ihmisteoriaa!
    Ajan voi käyttää järkevämmin!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Typerää ihmisteoriaa!
    Ajan voi käyttää järkevämmin!

    Kaikki uskonnot ovat ihmistekoista "ihmisteoriaa".

    Ajan voi käyttää järkevämmin vaikka lukemalla tieteen uusimmista saavutuksista.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kaikki uskonnot ovat ihmistekoista "ihmisteoriaa".

    Ajan voi käyttää järkevämmin vaikka lukemalla tieteen uusimmista saavutuksista.

    Joillekin on mahdotonta väittää ihan varmasti, ettei maahisia ja menninkäisiä ole...

    Äänestä

Yhdenkään kansan jumala ei ole tehnyt itseään tiettäväksi kaikille muille kansoille omatoimisesti. On tarvittu ihminen kertomaan Jahvesta ja Jeesuksesta, jotta lähes kaikki ovat siitä kuulleet. Jokaisella kansalla on ollut omat jumalansa siksi, että ne ovat ihmisten keksimiä.

Yhdestäkään jumalasta ei ole objektiivista näyttöä. Mikään ei todista tai edes viittaa sellaisen olevan olemassa. On typerää uskoa sellaiseen, josta ei ole havaintoja ja jota ei tarvita mihinkään. Kaikelle on olemassa luonnollinen selitys, vaikka kaikkea ei voida tietää.

2Äänestä
  • Kaikilla kansoilla ei ole omaa jumalaa, sillä on myös ateistisia kansoja: metsästäjä-keräilijöitä, jotka ovat animisteja. Teismi on kehittynyt animismista.

    Tämä tarkennukseksi.

    Äänestä

Ateismiin "uskominen" ei vaadi ihmeellistä uskoa, koska mistään jumalista ei ole mitään todisteita. Jos olemassaolosta ei ole mitään todisteita, ei olemassaolemattomuudestakaan silloin tarvitse esittää todisteita.

Lausuvathan uskovaisetkin "ehdottoman varmasti", että Jumala on olemassa.

Eivätkä ateistit edes lausu "ehdottoman varmasti", että Jumalaa ei ole. Mistään jumalista ei vain ole koskaan ollut mitään todisteita. Vain ihmisten huhupuheita.

Eikä se tietenkään vaadi, että ateistin pitäisi tietää kaikki kaikesta. (Eihän uskovaisetkaan tiedä.) Silloinhan uskovaisenkin on täytynyt käydä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja hänen on täytynyt olla todistajana kaikessa koskaan tapahtuneessa. Kukaan uskovainen ei voi esittää tällaista väitettä.

Jos Jumala on olemassa, hänen pitää olla kaikkialla. Jos Jumala ei ole kaikkialla, miten hän voisi vaikuttaa mihinkään missään.

Miksi ateisteilta vaaditaan "uskomattomia" todisteita, mutta uskovaiset eivät itse pysty antamaan yhtään todistetta omasta väitteestään. Miksi ateistien pitäisi vain uskoa uskovaisten epämääräisiä puheita?

1Äänestä

ateistit ei ympärileikkaa !!!

Äänestä
  • Paitsi lääketieteellisin perustein.

    Äänestä

oletko varma että aku ankka ei ohjaa maailman kaikkeutta 🤣

1Äänestä

ateisti ei usko aku ankkaan tai mihinkään jumaliin , koska ateisti osaa päätellä asioita !!!

2Äänestä

kuinka paljon kirkko on kerännyt tuolla valheella varoja itselleen 🤔

1Äänestä
  • 1 000 x paljon!

    Äänestä

"Se, joka haluaa lausua ehdottoman varmasti "Jumalaa ei ole olemassa", hänen on ehdottoman varmasti tiedettävä kaikki kaikesta, hänen on täytynyt käydä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja hänen on täytynyt olla todistajana kaikessa koskaan tapahtuneessa. "

Raamatun mukaan Jumala loi litteän maan, auringonvalosta erillisen päivänvalon, hävitti kaiken globaalissa tulvassa ja mellasti pitkin muinaista Lähi-itää muutama tuhat vuotta sitten.

Nyt on tiedetään, että maa on pallo, päivänvalo johtuu auringonvalosta, globaalista tulvasta ei ole mitään jälkiä, Raamatun ulkopuoliset lähteet eivät puhu mitään Jumalasta ja koko olento on kadonnut havaitun todellisuuden ulkopuolelle kuin pieru Saharaan.

Tällaiseen Jumalaan uskova on mielisairas. Ainoa järkevä vaihtoehto on pitää Jumalan olemattomutta 100% varmana.

2Äänestä
  • Korkeampi voima.

    Äänestä

  • Juuri näin. JOKAINEN uskonnon määrittelemä Jumala on mahdoton. Erityisesti tietenkin ns. kirjauskontojen jumalat (kuten kristinusko tai islam), koska niistä on kerrottu niin paljon tässmällistä, että ne voidaan sivuuttaa mahdottomina.

    Joidenkin uskovien oljenkorsi on viedä jumalansa sellaiselle abstraktiotassolle, että niiden ei voi olettaakkaan tekevän mitään, näkyvän missään tai olevan millään tavalla määriteltävissä, jolloin niiden olemasssaolostakaan ei voi järkevästi keskustella.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Juuri näin. JOKAINEN uskonnon määrittelemä Jumala on mahdoton. Erityisesti tietenkin ns. kirjauskontojen jumalat (kuten kristinusko tai islam), koska niistä on kerrottu niin paljon tässmällistä, että ne voidaan sivuuttaa mahdottomina.

    Joidenkin uskovien oljenkorsi on viedä jumalansa sellaiselle abstraktiotassolle, että niiden ei voi olettaakkaan tekevän mitään, näkyvän missään tai olevan millään tavalla määriteltävissä, jolloin niiden olemasssaolostakaan ei voi järkevästi keskustella.

    Tällä tavalla Jumalasta tulee abstraktio ja käsite, jolla on "käsitteellinen olemassaolo" (ilman tarkoitetta?), mutta silloin se ei enää ole todellinen konkreettinen olio tai olento, joka pystyisi vaikuttamaan todellisuuteen. Tällä tavalla teologit hävittävät Jumalan ja sitähän tavallinen kiihkouskovainen ei voi hyväksyä vaan väittää, että Jumala on todellinen olento. Silloin siitä vain pitäisi löytyä "empiirisiä" todisteita.

    PS. Tämän takia uskovaiset vihaavat ns. liberaaliteologeja...

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Teologit ovat sanarunkkareita! Muuhun niistä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Teologit ovat sanarunkkareita! Muuhun niistä ei ole.

    Teologit ovat raamatunvastaisia, eksyttäjiä!
    Raamatun usko on toisenlaista.
    Sen voi todeta jokainen kun lukee Raamatun alusta loppuun!

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Teologit ovat raamatunvastaisia, eksyttäjiä!
    Raamatun usko on toisenlaista.
    Sen voi todeta jokainen kun lukee Raamatun alusta loppuun!

    Teologit sen kristinuskon ovat aikoinaan luoneet... :)

    Raamatun perusteella nyt voidaan keksiä vaikka minkälainen "usko" ja "uskonto". Ja senhän näkee siitä, miten paljon kaikenlaisia sekopäälahkoja maailmalla on. Ja kaikki ne ovat ihmistekoisia... :)

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Korkeampi voima.

    So what?

    Äänestä

Tuo "ehdottoman varmuuden" vaatimus on absurdi eikä sovi todellisuuteen.

Miten voit olla "ehdottoman varma" että peräsuolessasi ei asu näkymätöntä vaaleanpunaista astraalimenninkäistä? Onko joku tarkkaan tutkinut peräsuolesi sissällön? Ja vaikka onkin, niin miten hän olisi voinut nähdä näkymättömän? Tiedekkin tukee peräsuolimenninkäisten olemassaoloa, koska suolistolla on huomattu olevan suuri vaikutus mielialaan ja jopa luonteenpiirteisiin. Koska ihmistiede on vajavaista ja erehtyväistä selitykseksi kaupataan suolistobakteereja, vaikka me uskossa vahvat ymmärrämme, että todellisuudessa kyse on peräsuolessa asuvasta näkymättömästä vaaleanpunaisesta astraalimenninkäisestä.

Oletko näkymättömän peräsuolen astraalimenninkäisen kieltäjä? Tiedätkö ehdottoman varmasti kaikki elimistösi, suolistosi ja universumin toiminnasta että voit esittää tällaisen väitteen astraalimenninkäisen olemattomuudesta? Voiko mikään olla typerämpää kuin tietämättömyyteen perustuva varmuus? Nyt astraalimenninkäisen kieltäjät järki käteen, muuten teillä ei sitä järkeä muuhun syömiseen ja nukkumiseen!

Äänestä
  • "Miten voit olla "ehdottoman varma" että peräsuolessasi ei asu näkymätöntä vaaleanpunaista astraalimenninkäistä?"

    Tämä ei ihan tällä tavalla vertaudu Raamatun väitteisiin. Jos tästä otettaisiin analogia Raamattuun niin väite olisi: "Peräsuolessasi asuu näkymätön vaaleanpunainen astraalimenninkäinen, joka on taikonut sinne jalkapallon ja se jalkapallo tukki peräsuolesi kun teit syntiä ja nyt peräsuolesi on räjähtänyt."

    Koska peräsuolessa ei ole jalkapalloa eikä se ole räjähtänyt, voimme olla varmoja, ettei myöskään menninkäistä ole siellä.

    Äänestä

  • Humanist_atheist kirjoitti:

    "Miten voit olla "ehdottoman varma" että peräsuolessasi ei asu näkymätöntä vaaleanpunaista astraalimenninkäistä?"

    Homous on Jumalalle kauhistus, myös kristityille

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Homous on Jumalalle kauhistus, myös kristityille

    Normaali ihminen assosioi peräsuolen ulostamiseen. Jeesuksen pikku soturille mieleen tulee vain homostelu. Eipä tämäkään yllättänyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Homous on Jumalalle kauhistus, myös kristityille

    Miksi homous on kauhistus Jumalalle tai kristitylle? Siksikö kun muinaiset Raamatun kirjoittajat eivät sattuneet tykkäämään homoista?

    Uskovaisilta kysyisin: Miksi se homous on niin "kauhistus"? Siksikö, että homot ovat vähemmistö? Enemmistöstä "poikkeavia"? (Kuulostaa pahasti persuudelta.)

    Ovatko mustaihoiset ihmiset "kauhistus" maassa, jossa suurin osa maan asukkaista ovat valkoihoisia? Ovatko silloin valkoihoiset ihmiset "kauhistus", jos suurin osa maan asukkaista olisi mustaihoisia? Vai olisiko se uskovaisista jotenkin luonnotonta ja väärin?

    Äänestä

  • Urpo
    Homous on Jumalalle kauhistus!

    Äänestä

  • Humanist_atheist kirjoitti:

    "Miten voit olla "ehdottoman varma" että peräsuolessasi ei asu näkymätöntä vaaleanpunaista astraalimenninkäistä?"

    Tämä ei ihan tällä tavalla vertaudu Raamatun väitteisiin. Jos tästä otettaisiin analogia Raamattuun niin väite olisi: "Peräsuolessasi asuu näkymätön vaaleanpunainen astraalimenninkäinen, joka on taikonut sinne jalkapallon ja se jalkapallo tukki peräsuolesi kun teit syntiä ja nyt peräsuolesi on räjähtänyt."

    Koska peräsuolessa ei ole jalkapalloa eikä se ole räjähtänyt, voimme olla varmoja, ettei myöskään menninkäistä ole siellä.

    Homous on jumalalle kauhistus!

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Normaali ihminen assosioi peräsuolen ulostamiseen. Jeesuksen pikku soturille mieleen tulee vain homostelu. Eipä tämäkään yllättänyt.

    Vain ateistit sitä harrastaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Vain ateistit sitä harrastaa!

    Paitsi että ateismilla ei ole mitään tekemistä homouden kanssa.

    Tuo on pelkkää uskisten kuvittelua ja panettelua...

    Äänestä

Sumerilaiset ja egyptiläiset kirjoittivat ensimmäiset jumal/luomistarinat, koska kehittivät ensimmäisinä kirjoituksen, tuhansiavuosia ennen raamattua. Varhaisin löytynyt hebreankielinen lyhyt lakiteksti löytyi noin 900 eaa. Joten voidaan todeta Jahven olleen aikaansa jäljessä, olivathan jo muut jumaluudet keksitty.Egyptiläinen ikivanha tarina viimeisestä tuomiosta kertoo, vainajan sydän punnitaan ja mikäli vaaka kallistuu hyvien tekojen puolelle hänet vastaanottaa kuolleista noussut Osiris jumala. Jos vaaka kallistuu pahojen tekojen puolelle, vieressä odottanut hotkijahirviö syö vainajan. Osiris jumala hallitsi lalunmaassa jossa hyvää tehneet saisivat viettää ikuistaelämää lekottelemalla.

Äänestä
  • Raamatun pariin, sieltä löytyy järkevä usko, kaikki loput on ihmistekoista uskoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Raamatun pariin, sieltä löytyy järkevä usko, kaikki loput on ihmistekoista uskoa!

    Kerrotko miten eroaa usko Koraaniin ja usko Raamattuun.

    Millä tapaa toinen on ihmistekoista ja toinen ei ole ?

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kerrotko miten eroaa usko Koraaniin ja usko Raamattuun.

    Millä tapaa toinen on ihmistekoista ja toinen ei ole ?

    Koraani on kokonaisuudessaan ihmistekoista, mihin on kopioitu paljon sitä mitä on Raamatussa sanottu!
    Se miten islamilaisuus sai alkunsa, on karmeaa luettavaa Muhammedin toimesta!
    Muhammed oli massamurhaaja, lasten raiskaaja jne

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Koraani on kokonaisuudessaan ihmistekoista, mihin on kopioitu paljon sitä mitä on Raamatussa sanottu!
    Se miten islamilaisuus sai alkunsa, on karmeaa luettavaa Muhammedin toimesta!
    Muhammed oli massamurhaaja, lasten raiskaaja jne

    Siis eroa ei tältäkään osin ole, vaan Koraani on yhtä ihmistekoista kuin Raamattukin.
    Mikä oli se ero?

    Kristityn perinteen mukaan Pyhä Henki raiskasi 13 vuotiaan Marian ja saattoi hänet raskaaksi. Nykyisen lain mukaan tuon ikäisen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö nimittäin on AINA raiskaus. Lapsen "suostumuksella" ei ole merkitystä rikosnimikkeeseen, korkeintaan rikoksen törkeyteen. Jos raskaaksi saattaminen ei ole seksuaalista hyväksikäyttöä niin mikä sitten?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Mikä se sellainen perinne on, jossa niin väitetään?

    Äänestä

Homo papeilta loppuu leipä valtio lopettanut kirkon tukemisen kun huomanneet et menee vaan rälläämiseen viinan juontiin papit putoilee hautoihin kesken hautajaisten saa nosturiautolla nostaa kuopasta pois kalliiksi tulee valtiolle

Äänestä
  • Kirkon eksyttäminen ja rahoittaminen loppuu 30 v sisällä...aikansa kutakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Kirkon eksyttäminen ja rahoittaminen loppuu 30 v sisällä...aikansa kutakin!

    Kyllä vaan, monet Kirkot ovat jo lopettaneet.
    Sama ilmiö on ollut Canadassa 30 v ajan.
    Kirkorkot muutettu pizzerioiksi, kahviloiksi, ravintoloiksi jne

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kyllä vaan, monet Kirkot ovat jo lopettaneet.
    Sama ilmiö on ollut Canadassa 30 v ajan.
    Kirkorkot muutettu pizzerioiksi, kahviloiksi, ravintoloiksi jne

    Hollannissa kävin kuntosalissa, joka oli rakennettu entiseen kirkkoon. Ihan toimiva ratkaisu paitsi, että minun oli vaikeuksia löytää se, kun en ymmärtänyt, että annettu osoite oli oikea ja kirkko ei ollutkaan enää kirkko, vaan kuntosali.

    Äänestä

"Kukaan ateisti ei voi esittää tällaista väitettä."

En ole kuullut kenenkään sellaista väitettä esittävänkään.

Äänestä
  • Mistä väitteestä on kyse?

    Äänestä

  • Ateistit väittää, Jumalaa ei ole, hulluutta

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ateistit väittää, Jumalaa ei ole, hulluutta

    Missä ja kenen toimesta joku ateisti on näin väittänyt?

    Ateismi itsessään tarkoittaa että ei omaa jumaluskoa mikä on täysin eri asia kuin väittää että jumalia ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Missä ja kenen toimesta joku ateisti on näin väittänyt?

    Ateismi itsessään tarkoittaa että ei omaa jumaluskoa mikä on täysin eri asia kuin väittää että jumalia ei ole.

    Epäusko on oma valinta, ei muuta
    VT aikaan se ei ollut mahdollista, siitä todisteena 40 v erämaanvaellus israelin kansasta!

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Missä ja kenen toimesta joku ateisti on näin väittänyt?

    Ateismi itsessään tarkoittaa että ei omaa jumaluskoa mikä on täysin eri asia kuin väittää että jumalia ei ole.

    Hehehhehehhehehe

    Äänestä

Mitä kaikkia täysin perusteettomia väitteitä ei kristittyjen mielestä ei saisi sanoa täysin perussteettomiksi?

1Äänestä
  • No pitäähän muiden perustettomia väitteitä epäilläkkin. Se on tervettä.
    Mutta minun jutut kannattaa epäröimättä uskoa. Minuun voi luottaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    No pitäähän muiden perustettomia väitteitä epäilläkkin. Se on tervettä.
    Mutta minun jutut kannattaa epäröimättä uskoa. Minuun voi luottaa.

    Kyllä. Niuvaniemen asukkien jutut on epäröimättä aina tosia.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kyllä. Niuvaniemen asukkien jutut on epäröimättä aina tosia.

    Zorg-planeetan huippuälykkäät humanoidit ovat telepaattisesti välittäneet minulle Totuuden, joten miten sinä ihmistiedoillasi voit käydä sitä kiistämään?

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    No pitäähän muiden perustettomia väitteitä epäilläkkin. Se on tervettä.
    Mutta minun jutut kannattaa epäröimättä uskoa. Minuun voi luottaa.

    Hulluutta, elämme jumalan luomassa maailmassa!

    Äänestä

Ateistin ei tarvitse mitään todistella.
Uskovien täytyy koko ajan todistaa jotakin, jonku erinomaisuutta tai vaikka vaan hyväksyä israelinkin pikkupoikien sukuelimiin koskeminen sekä Gazan lasten pommittaminen miten sellaisten ihmisten ajatuksia ja uskomuksia voi ymmärtää.

Äänestä
  • Miten liittyy Raamattuun?

    Äänestä

Miekka tuppeen!
Peace and Love!

Äänestä

Ateistisuus on mielikuvitususkoa, koska luullaan, että kaikki on syntynyt tyhjästä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ateismiin uskominen vaatii ihmeellistä uskoa.
Se, joka haluaa lausua ehdottoman varmasti "Jumalaa ei ole olemassa", hänen on ehdottoman varmasti tiedettävä kaikki kaikesta, hänen on täytynyt käydä kaikkialla maailmankaikkeudessa ja hänen on täytynyt olla todistajana kaikessa koskaan tapahtuneessa.
Kukaan ateisti ei voi esittää tällaista väitettä.
Kuitenkin väittäessään ehdottoman varmasti, että Jumalaa ei ole olemassa, he antavat tällaisen käsityksen, voiko olla typerämpää!
Ateistit eivät voi todistaa, esimerkiksi, että Jumala ei asu auringon keskipisteessä, Jupiterin pilvien alla, tai jossakin kaukaisessa tähtisumussa.
Koska nuo paikat sijaitsevat havaintokykyjemme ulkopuolella, on mahdotonta todistaa, että Jumalaa ei ole.
Nyt ateistit järki käteen, muuten teillä ei sitä järkeä muuhun syömiseen ja nukkumiseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu