Silloin sekavana aikana aamuvuoro alkoi 5:30. Herätys klo. 4:30 ja sitten koiran raahaus pissalle. Sitäkin vitutti.
Sitten kahvinkeittimen lataus valmiiksi, jotta puoliso vauvan kanssa pääsee edes vähän helpommalla.
Eväiden reppuun laittamisen jälkeen olikin aika lähteä polkemaan ikuiseen vastatuuleen, jotta auto jää silloiselle puolisolle ja vauvalle.
Klo. 5:20 täysillä kahvia firman uuttimesta ja toki 5:30 pomo antaa joko hemmetin fyysisen (pussien/nauhanvaihto), tai sitten täysin mahdottoman tehtävän.
Peven pakkausta tietenkään unohtamatta.
Töiden jälkeen tuuli on kääntynyt ja taas vastatuuli kelatessa kotiin. Mitään ruokaa ei tietenkään ole, koska puolisolla on ollut niiiiin rankka päivä.
Siispä kauppaan ja täysillä kokkaamaan. Toki samalla pikkuista hoitaen, jotta äiskä saa levätä.
Kun ruoka on valmista, niin pitää lähteä täysillä viemään koiraa uudelleen ulos.
Takaisin tullessa on jäljellä muutama kylmä peruna ja pihvien lientä.
Ne hotkittuani ryhdynkin leikkimään koti-isää. Pitäähän äiskän saada levätä välillä.
Ja vittu sitten ihmetellään, miksi musta tuli alkoholisti.

Vastaukset 17
Vanhimmat
Voi miten RASKAS elämä sulla on ollu! voi pientä
Voi miten PIENI sun äo voikaan olla?
Sinuna peruskoulun oppilaana keskittyisin opiskelemaan
Tee maailmalle palvelus ja tapa itsesi
Mussutatko mielestäsi täällä siis alaikäiselle, jos hän vielä peruskoulua käy?
Kun mulla oli silloin joskus talvella kiire aikaisin aamulla pyöräillä tehtaaseen psykopaatin hoteisiin niin kilpailin aina junaa vastaan kumpi ehtisi ensin. Jos reittimme olisi risteytyneet niin se olisi ollut juna joka olisi väistänyt minua, eikä toisinpäin 💪. Kyllähän Matrixissakin pystyttiin pysäyttämään lähestyvät luodit ajatuksen voimalla, joten miksei myös "luoti"junat? Olisin minä voinut lentääkin perille, koska sekin oli mahdollista Matrixissa. Samat fysikaaliset lainalaisuudet täälläkin pätevät, eli sähkömagneettiset virrat näennäisesti vaikuttaen olevan fyysistä materiaa. Se oli perus vr:n juna mikä toimi arkkivihollisenani. Kerran en edes päässyt työpaikkani sisään paitsi muutaman minuutin viiveellä. Olisi pitänyt vain häippäistä kotiini nukkumaan. Pitäkööt tunkkinsa jne 😅.
😆👍
Joku vtun ääliö poistaa heti allekirjoitukseni nähtyään. Mikä teitä juntteja vaivaa?
>simiti<
Aloittajalle, ihan oma mielipide vaan taustaa tarkemmin tietämättä. Että olikohan toi koira tossa vähän liikaa, kaiken muun päälle. Kun vauvakin on. Ellet sitten tarvi esim. Metsästämisessä.
Tämä taitaa olla provo, tai tällä palstalla voi olla niin laiskaa porukkaa että juttu on kopioitu muualta, vaikka ylilaudalta. Ei näihin kannata tuhlata aikaansa.
Mulla on vaimona musliminainen. Hän oli yh-kun tapasimme, mutta nyt on jo kaksi yhteistäkin lasta. Vanhimman lapsen isä kuoli heidän kotimaassaan. Vaimoni hoitaa kyllä hiton hyvin vaimon velvollisuudet ja työt. Hänelle riittää, että tienaan meille rahaa ja pysyn suht uskollisena. Vapaa-ajan viettooni hän ei puutu. Bonuksena tietysti, että alkoholin käyttöni on nykyään hyvin maltillista verrattuna poikamiesaikoihin.
Omia valintoja.
Nimenomaan. Itse valitsin elämän ilman lapsia ja koiria (ja miestä). Eipä ole noita ongelmia.
Eli omat valintasi elämässäsi teki sinusta alkoholistin? Sitähän sinä tarkoitit?
Alkoholismi on oma valinta.
Minulla on ollut helvetin hyvä päivä. Melkein hävettäisi myöntää miten hyvä. Eipä niitä huonoja nykyään ole kuin harvakseltaan. Hyvää vaihtelua. Tuossa oli nimittäin useampi huono vuosi välissä. Taloudellisia huolia oli, velkaakin alkoi kertyä, päivät tuntui turhauttavilta ja elämäniloa sai etsimällä etsiä. Tuntui, että asiat etenee, mutta väärään suuntaan. Pois siitä, mitä elämältä tahtoisi.
Jos nyt illan viettäisi hyvien harrasteiden parissa. Töistä joutui lähtemään ruoanlaittoon ja jäi hommat sellaiseen vaiheeseen, että tekisi mieli lähteä jo nyt jatkamaan. Vaan eipä tuota oikeastaan mikään estäisikään kun työt on kävelymatkan päässä, työaika on liukuva ja saan itse päättää milloin on duunissa.
Ihan kelpoa elämää se elämä voi olla sukupuolesta riippumatta. Tai sitten kehnoa. Eikä sille aina itse voi mitään. Mutta kyllä niitä muutoksia voi tulla.
Kun illalla hoidat vauvaa, niin etkö tunne iloa? Miks ylipäätään teitte lapsia? Mihin vauvan äiti jp tarvitsee autoa?