Tämä taitaa olla jo monta kertaa käsitelty juttu, mutta yksi asia tässä kiinnostaa.
Ei niin säälittävää pikkurikollista tai työnvieroksuja ole, ettei sillä olisi naista seurana (usein vielä kohtuullisen näköinen). Tämä ei nyt olekkaan se ihme. Joku noissa tyypeissä naisia vaan vetää. Se tässä kävi kiinnostamaan että; onko se elämä sellaisen kanssa sitten niin ihanaa? Asia kävi tässä mietityttämään, kun pari päivää sitten seurasin yhtä äitiä lastensa kanssa muuttokassia kantamassa. Naama oli sen näköinen, että isännän kanssa oli keskusteltu oikein urakalla. Tietenkään se kotikunkku ei ollut se kuka muuttaa. Teki mieli mennä auttamaan, mutta sen verran oli käytetty aikaa meikkaamiseen, että olisi varmaan ollut vain kiusaantunut avusta. Onkohan se elämä ollut sen alun jännityksen ja huuman kaltaista tuohon nyrkkineuvotteluun asti, vai onko jo matkalla käynyt mielessä olisko se hiukan rauhallisempi kaveri ollut sitten kuitenkin pitkässä juoksussa se oikea.
Teinivuosien tyttöystävän keväällä tavattuani jäi hiukan vittuuntunut olo. Kolme lasta, eri isät, arpi poskessa, täysin lannistunut ihminen, vihaa miehiä ja tavat kuin tukkijätkällä. Mihin hävisi se ihana tyttö, jonka kanssa ajeltiin kesäöisin kevarilla rannalle... 10 vuotta ja suurin haave on varmaan, että lapset olisivat niin vanhoja, että voisi napata sen viimeisen röökikauppiaan häipyessään jättämät napit kaikki kerralla.
Turhaanko naisten puolesta harmittelen? Onko lähiöbaarielämässä puolensa?
Ei niin säälittävää pikkurikollista tai työnvieroksuja ole, ettei sillä olisi naista seurana (usein vielä kohtuullisen näköinen). Tämä ei nyt olekkaan se ihme. Joku noissa tyypeissä naisia vaan vetää. Se tässä kävi kiinnostamaan että; onko se elämä sellaisen kanssa sitten niin ihanaa? Asia kävi tässä mietityttämään, kun pari päivää sitten seurasin yhtä äitiä lastensa kanssa muuttokassia kantamassa. Naama oli sen näköinen, että isännän kanssa oli keskusteltu oikein urakalla. Tietenkään se kotikunkku ei ollut se kuka muuttaa. Teki mieli mennä auttamaan, mutta sen verran oli käytetty aikaa meikkaamiseen, että olisi varmaan ollut vain kiusaantunut avusta. Onkohan se elämä ollut sen alun jännityksen ja huuman kaltaista tuohon nyrkkineuvotteluun asti, vai onko jo matkalla käynyt mielessä olisko se hiukan rauhallisempi kaveri ollut sitten kuitenkin pitkässä juoksussa se oikea.
Teinivuosien tyttöystävän keväällä tavattuani jäi hiukan vittuuntunut olo. Kolme lasta, eri isät, arpi poskessa, täysin lannistunut ihminen, vihaa miehiä ja tavat kuin tukkijätkällä. Mihin hävisi se ihana tyttö, jonka kanssa ajeltiin kesäöisin kevarilla rannalle... 10 vuotta ja suurin haave on varmaan, että lapset olisivat niin vanhoja, että voisi napata sen viimeisen röökikauppiaan häipyessään jättämät napit kaikki kerralla.
Turhaanko naisten puolesta harmittelen? Onko lähiöbaarielämässä puolensa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
En jaksanu lukea koko juttu, mutta jo heti alkuun tuli mieleeni seuraava kommentti. Jos mies on oikeesti lähiöiden renttu-kuningas, niin ei oikeesti voi olettaa, että se nainen mikään stockmannin henkilöstöpäällikkö ole. Kyllä miehet sitten murehtii ihan ihme asioita.
Itse käyn harva se päivä kaupungilla pyörähtämässä työasioissa. Kadulla vastaan kävelee toinen toistaan nätimpiä kilttejä naapurintyttöjä. Ja joku fiksu mies ne sieltä pongaa parempaan talteen. Kyllä itellä ainakin särähtää heti, jos mies treffeillä heittää yhdenkin poikkipuolisen kirosanan. Onko hän sittenkään mun arvoinen. Ja tähän mennessä vastaus on aina ollu EI!
että nuo ns. pikkurikolliset ja miksei isommatkin, ovat psykopaatteja. Psykopaatti/sosiopaatti osaa manipuloida, esittää aluksi juuri sitä mitä huomaa toisen tarvitsevan. Sen jälkeen kun toinen on "koukussa, rakastunut palavasti", alkaa se laiminlyönti, hakkaaminen, henkinen väkivalta yms. Sen jälkeen naisen/miehen on vaikea lähteä suhteesta pois, ja siihen jää roikkumaan, koska mitään muutakaan ei enää ole.
...niitä juoppoja lähiökunkkuja. On myös niitä,joilla elämäntapa vain on vähemmän"laillista"ja elämä muutenkin kuin Sopranon sarjoista.
Voin kertoa sen, mikä meitä kunnon(kauniita ja koulutettujakin, toisin kun joku em väitti)heissä viehättää: juuri se erilaisuus ja jännitys. Jännitys sillä, jos"oma"elämä on nuhteetonta ja perusasioihin perustuvaa, mies, joka on kuin toiselta planeetalta, täyttää sen toisen tyhjiön tullessaan. Näinkin yksinkertaista se on.
Kyllä kaikki naiset tietävät mitä elämä rentun kanssa tulee sisältämään, tai ainakin heidän äitinsä tulisi opettaa sen verran elämästä tyttärilleen. Ne naiset jotka valitsevat rentun miehekseen tekevät sen tietoisesti.
Miksi jotkut naiset sitten valitsevat renttuja miehiä? Siksi, että he ovat itsekin renttuja. He eivät ole ehkä samalla tavalla renttuja kuin miehet eli heidän alkoholin käyttönsä ei ehkä ole holtitonta tai he eivät ole väkivaltaisia. Kuitenkin nämä naiset ovat samalla tavalla kuin miehensä välinpitämättömiä elämästään ja lastensa hyvinvoinnista pitkällä tähtäyksellä. Minusta näitä naisia ei kannata sääliä, tai ainakaan sääliä enempää kuin renttuja miehiäkään. Jokainen on oman onnensa seppä, varsinkin puolisoa valitessaan.
Ei pidä yleisesti olettaa että renttu ei osaisi huolehtia perhe asioistaan renttuudestaan huolimatta. Minun tuntemat "isomman luokan rentut", ei lähiö-juopot tms soheltajat, pitävät perheistään ja varsinkin lapsistaan parempaa huolta kuin kuin moni "nuhteeton". Puuteita tulee sitten muilla saroilla, mutta niinhän meillä kaikilla. Eriasia on sitten niillä tuuri juopoilla ja sellaisilla, jotka eivät osaisi pyyhkiä edes b-rapuaan itse, mutta niitäkin on varmasti"ei rentuissa".
Totta, vakka kantensa valitsee ja jokainen meistä valitsee tiensä. Minulla ainakin on turvallisempi olo renttuni kanssa kuin yhdenkään"insinöörin".
Jos edellinen kirjoittaja oli sama, joka piti miehen Sopranos-elämäntyylistä, niin näissä hommissa käy usein niin, että touhut kasvaa ajan myötä. Itse en seurustele tällaisen veijarin kanssa, kun olen mies itsekkin, mutta kavereita kyllä olin. Sinä päivänä, kun normaalissa poliisin puhallutuksessa alettiin kysellä takapenkiltä papereita ja että "onkos mitään hakuja päällä?" aloin kyllä miettimään koko touhun mielekkyyttä. Ennemmin tai myöhemmin olet mukana jossain, missä ei pitäisi olla.
Tänään olen sinun ilmeisen suuresti halveksima "insinööri", mutta ainakaan ei ole haku päällä. Hyvä niin, koska hiukkaakaan parempia hommia ei enää ilman perusteellista taustaselvitystä saa. On ihan mukavaa kun poliisi ei tunne etunimi-pohjalta, jännää tai ei. Näiden kavereiden kanssa ollaan edelleen väleissä, mutta hämärämpiä tekemisiään ne ei kerro enkä minä kysy.
Jos edellinen kirjoittaja oli sama, joka piti miehen Sopranos-elämäntyylistä, niin näissä hommissa käy usein niin, että touhut kasvaa ajan myötä. Itse en seurustele tällaisen veijarin kanssa, kun olen mies itsekkin, mutta kavereita kyllä olin. Sinä päivänä, kun normaalissa poliisin puhallutuksessa alettiin kysellä takapenkiltä papereita ja että "onkos mitään hakuja päällä?" aloin kyllä miettimään koko touhun mielekkyyttä. Ennemmin tai myöhemmin olet mukana jossain, missä ei pitäisi olla.
Tänään olen sinun ilmeisen suuresti halveksima "insinööri", mutta ainakaan ei ole haku päällä. Hyvä niin, koska hiukkaakaan parempia hommia ei enää ilman perusteellista taustaselvitystä saa. On ihan mukavaa kun poliisi ei tunne etunimi-pohjalta, jännää tai ei. Näiden kavereiden kanssa ollaan edelleen väleissä, mutta hämärämpiä tekemisiään ne ei kerro enkä minä kysy.
No en ainakaan osaa postata tänne
....vaikka insinööri oletkin :) En minä pahalla insinöörejä kohtaan tarkoittanut, se nyt vain oli sellainen kaikkien käsittämä yleinen käsite ns. ääripäistä. Tohon sun mielipiteeseen kyllä lisäisin, että kun puhutaan tarpeeksi isoista kuvioista, ei "kiinni"jäämisen pelkoa ole tietyllä osalla porukkaa.
Ja mikä on varmaa, se, ettei perhettä ole sotkettu mitenkään mihinkään ja jos jotain kävisi, ei se koskisi ainakaan virallisella tasolla mitenkään minua tai lapsia. Meidän elämä on ihan yhtä"normaalia"kuin muidenkin, mitä nyt miesten touhut keskenään ovat mitä ovat, eikä sekään eroa maailman laajuisesta"normaalista"toiminnasta kuin siten, että suomen kokoisessa maassa se on monelle epätodellista.
Tämän takia minun on niin vaikea tuntea myötätuntoa naisia kohtaan, jotka ovat valinneet miehen suoraan helvetistä. Jos kilttimies ei kelpaa, niin turha on itkeä huonoa valintaa.
ensi treffeillään naistansa hakkaa.. Päinvastoin supliikkeja puhemiehiä ennemminkin ovat.. Minä olin 13v. kun ensirakkauteni kanssa aloin seurustelemaan.. "Unelmien poikaystävä"!! Koulun kingi jne. Älyttömän hyvä puheissaan, suosittu tyttöjen keskuudessa, vaikkakaan ei varsinaisesti komea. Aurinkoinen, hymyilevä kylläkin.. Viina päissään sitten erittäin mustasukkainen ja äkkipikainen.. Itsekin tuota ilolientä opettelin silloin 15kesäisenä nauttimaan. Sainpa siinä muutaman kerran turpaan niin että tukka lähti, mutta hitsi vie kuinka sitä poikaa rakastin. Kuvittelin että en koskaan löytäisi ketään josta yhtä paljon välittäisin. Uskoin sitten anteeksipyynnöt ja itkut ja anelut etten jättäisi! Vähäksi aikaa erottiinkin, mutta en kestänyt katsella toisia tyttöjä hänen kainalossaan.. Vaan aina annoin anteeksi. -Kunnes viimein tajusin suhteemme toivottomuuden.. Poikaystäväni oli luisumassa alamaailmaan sellaista vauhtia että heikompia hirvitti. Itse olin saanut sellaisen kasvatuksen (duunariperheen lapsi) että vaikka kapinoiva teini olinkin, tajusin pysyä ns. kaidalla polulla.. Tänä päivänä, kahden kohta teini-ikäisen äitinä tajuan kuinka onnekas olen ollut päästessäni siitä elämän tyylistä pois.. Mutta onnenkauppaahan se oli että niin kävi. Yhtä hyvin voisin olla hakattavana vieläkin ja ehkä alkoholisoituneena, koska muuten en jaksaisi ihmisten katseita ym. Noilla naisenpieksijä rentuilla, kun tahtoo olla myös taika naiseen siten, että kohta nainenkin uskoo olevansa mitätön muille kelpaamaton luuseri..
Sanoit heti viestisi alussa "Koulun kingi jne. Älyttömän hyvä puheissaan, suosittu tyttöjen keskuudessa" ja sitten väität ettei se ollut 'oma valinta'. Oisit perkele ottanut sen hissukan pojan joka katseli sinua välitunneilla, muttei uskaltanut tulla puhumaan. Ei olisi tullut turpaan ainakaan. En voi muuta kuin kiittää silloista poikakaveriasi, ainakin opit läksysi.
En väittänyt OLLENKAAN etteikö valinta olisi ollut minun.. Yritin vain kertoa asian toiselta kannalta, eli nuo rentut ovat olleet joskus nuoria poikia ja naiset näin ollen vasta tyttöjä.. Se on älyttömän helppo mennä neuvomaan yleensäkin parisuhteessa toista, kun ei voi tietää toisen tunteita.. Ts. tytöt ovat jääneet kiinni tämänlaiseen elämän tyyliin ja kun itsetunto on mysötty nollaan, ei sellaisesta parisuhteesta osata lähteä.. Itse en väkivaltaa kannata, enkä ketään pahoinpitelijää lähde kiittelemään, mutta meitähän on moneen junaan!! Minä ehkä opin läksyni, mutta tarpeettoman moni ei!! -Ja voi kun se renttu vetoaa paljon enemmän moneen teineihin kuin se kiltti äitin pikku siipimutteri.. ;-)
Tämähän se kiinnosti alkujaan. Kyllähän sen täysin ymmärtää, että se suupaltti ja kaikkea hallitseva laumapäälikkö on monesta kouluaikana kiinnostavin poikakaveri. Sitä vaan ei ymmärrä miksi sen annetaan vetää mukanaan pohjalle. En millään usko, että näiden tyttöystävät ei olisi pärjänneet koulussa. Ei sen ikäisillä ole koulussa sellaista asiaa, missä mitään erikoistaitoja tarvitsee. Kyse on vaan halusta tehdä asialle jotain. Eikö opiskelu enää kiinnostakkaan, kun ukko sanoo, että ei meitä opiskelu kiinnosta? Ei siitä junasta kai sitten enää pääse pois, kun on mukaan mennyt. Ei kukaan pubiruusuksi yläasteelta valmistu.
Huono tässä on mennä arvailemaan, kun en ole ollut itse siinä tilanteessa...
Jotenkin pahasti oli tehty tässä johtopäätös että rentun ottaessaan nainen tietää mitä on tulossa (hakkaamista). Mitä sanot ystävälleni joka otti mukavan Diplomi-insinöörimiehen ja tuli pahoinpidellyksi raskaaksi tultuaan? Tai näitä jatkuvia pappien/yritysjohtajien mitäikinälieneekin mukamas 'parempien' miesten hakkaamia naisia?
Pahoinpidellyksi tulemista ei voi ennalta arvata, eikä se ole koskaan naisen vika! Ja sitten on vielä nämä psykopaatit joista ei pitkänkään tuntemisen jälkeen yleensä osaa arvata mitä ovat miehiään. Tai naisiaan. Varsinkaan jos ei sellaista ole ennen tavannut, on merkkien lukeminen todella vaikeaa.
Juuri näin. Väkivaltaisia miehiä samoin kuin psykopaatteja on tutkimusten mukaan kaikilla koulutustasoilla ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Väkivaltaisuus ei välttämättä näy päälle päin, myös kiltin ja ujon oloinen mies voi lyödä.
Minä olen aina ollut ns. "kiltti tyttö": Hyvin koulussa menestynyt, kotiintuloaikoja totellut. Näin aikuisena ahkera töissä, hallittua ja hillittyä alkoholinkäyttöä ja siisti, huoliteltu olemus. Ja minä olen avoliitossa ns. "rentun" kanssa.
Tai siis monet tuntemattomat pitävät miestäni renttuna ja ihmettelevät, miksei minun kaltaiseni kiltti perhetyttö ottanut kilttiä perhepoikaa... Ja rentuksi mieheni tekee se, että hän on pitkätukkainen harrastelija hevimuusikko, joka pukeutuu kuluneisiin farkkuihin ja mustaan nahkarotsiin ja tykkää moottoripyöristä. Ammatiltaan hän on perusduunari, ei mikään uraohjus. Työn suhteen hänellä ei sen kummempia kunnianhimoja ole, kunhan sillä leipänsä tienaa ja vähän muutakin.
No, ikinä en häneltä ole turpaani saanut, päinvastoin, hän kohtelee minua tosi hellästi ja kunnioittavasti. Tupakkia polttaa ja alkoholia käyttää enemmän kuin minä, mutta ei mitenkään ongelmaksi asti. Hän välittää perheestään ja minusta, osallistuu kodinhoitoon kiitettävästi, eikä todella elä kenenkään siivellä. Itseasiassa maksaa suuremman osan menoista kun tienaakin enemmän. Minusta hän on ihana mies, eikä tavoiltaan sen kummempi kuin kavereideni ns. tavallisemmat miehet.
Eri asia tietysti, jos todella tietää toisen olevan joku hullu vaimonhakkaaja-juoppo-siivelläeläjä-narkkariretale. En itsekään ymmärrä, mikä sellaisissa miehissä kiehtoo, mutta aika usein ihminen luokitellaan rentuksi pelkän ulkonäön tai harrastusten perusteella.
Eli pointtini, ei kaikki renttua mikä siltä näyttää...