Apinarokosta uusi tappava pandemia?

Näin se alkoi koronakin. Hallitus taitaa sen sijaan edelleen lomailla. 😡
42336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Ministerit istuskelevat aurinkotuoleissaan.

Äänestä

Jostain syystä ei pelota vähääkään 😄

Äänestä

Korona ei ollut missään vaiheessa lähimainkaan sen saaman huomion arvoinen. Kuolleisuus hädin tuskin nousi noina vuosina. Jos koronakusetus kaikkine rajoituksineen yritetään uusia näin pian, niin väkivaltainen vastarinta on varmaa.

Äänestä
  • Öyhöttää salaliittoteoreetikko.

    Äänestä


  • WHO pelleillä rahat lopussa korona kusetuksen jälkeen lisää tarvitaan.

    Äänestä

Mitä tässä Toopeja päättäjiä täynnä olevassa maassa muka osataan tehdä?
Muuta kuin hölmöillä.

Äänestä
  • Hölmölä.

    Äänestä

toivottavasti ei tapa apinoita, ihmisistä ei niin väliä, niitä muutenkin liikaa.

Äänestä
  • Apinarokko on saanut nimensä siitä että se ensin huomattiin labran koeapinoissa.

    Selkeää taudinkuvaa ei ole mikä tekee diagnoosista hankalampaa. Jotkut saavat pieniä rokkoja nivusiinsa, toiset suuria paiseita käsiinsä.

    Äänestä

No me nyt ollaan niin yksoikoisia, että joka asiassa täytyy antaa ohjeet korkeammalta taholta. Kuka sitä nyt käsiään pesee ja kotonaan pysyy, ellei åääministeri komenna siihen!

Äänestä

MonkeyPox rokote on jo kehitety, olet turvassa.

Ei edes tartu kovin helposti.

Äänestä

Ei vaan pelota pätkääkään, olisivat edes keksineet lpelottavamman nimen.,,🤣

Äänestä
  • MarinBox

    Äänestä

Aluksi luultiin, että se on homotauti, mutta eipäs olekaan. Ruotsissa on löydetty yksi tapaus.

Äänestä

Ex-pääministeri Marin otti ensimmäisen koronarokotteen tv-kameroitten edessä. Uutinen vaikutti, kansa kiirehti rokotuksiin!

Äänestä

Poliittista virus peliä älkää nyt vaan ottako tosissanne noita pelottelu ja...

Äänestä

"Suomessa ei ole mitään syytä huoleen"

Kaikuja muutaman vuoden takaa :D

Äänestä

Buuu

Äänestä

En ottanut koronarokotteita, en sairastunut, mitäs vassarit siihe?

Äänestä
  • Teit oikein kun katsoit bluffin.

    Äänestä

Eiko tämä edelleen ole se homotauti. Vai nytkö jokaisen sisällä asuu pieni sellainen hopinoiva ano.

Äänestä
  • Sitähän se juuri taitaa olla!

    Äänestä

  • Tuskin on pelkkä homotauti. Muistaakseni voi levitä heteroseksissäkin.

    Äänestä

Ihmisten pelottelu senkun jatkuu APINA VIRUKSEN MYÖTÄ,TAASKO HÖLMÖLÄISI VIEDÄÄN KUIN PÄSSIÄ narussa ,eikö korona huijaus herättänyt vielä.miten muka apina-rokko taas leviä MUKA KAIKKIALLE PLANEETALLE MME ,METIKÄÄ jo itse,KUTEN KUULUISA KORONAKIN .

Äänestä

JA kas kummaa ROKOTEKIN ON JO VALMIINA.

Äänestä
  • Mutta vain hallitus saa sen rokotteen..kansalaiset eivät.

    Äänestä

Otat rokotteen tai kuolet.

Äänestä

Juokaa Monkey 47! Se auttaa. Varma tieto.

Äänestä
  • Jäillä!

    Äänestä

apinarokon saaminen vaatii fyysistä kontaktia, eli sinun pitää pan.a sitä, niin kuin afriikassa.

Äänestä

Jätä iltayrjöt kauppaan niin rauhottut

Äänestä

Lisää depoppia tai sitten ihmiskunnan nanoistamista

Äänestä

Apinarokon saa kun on apunoiden kanssa, muilla ei ole mitään hätää.

Äänestä
  • En tuudittautuisi tuohon. Korona opetti aika paljon.

    Äänestä

Opetti paljon kuinka vedätys toimii.

Äänestä

Otsikko: äkkiväärät taas vauhdissa. Ei AR ole tappava mutta parin viikon kärsimys?

Äänestä
  • ihmiset paisuttelee asiaa mistä eivät ole lukenu ku nimen? "tappavaa"

    Äänestä

Menee jo ihan naurettavaksi tää apinatouhu,😁

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Näin se alkoi koronakin. Hallitus taitaa sen sijaan edelleen lomailla. 😡

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu