No kuulostihan se paljolta. Sitten mietein. Tämän alle 50 000 asukkaan kaupungin pinta-ala on 2730Km².
Niin ettei nyt zelen kannattaisi ihan vielä kuuhun mennä.
Zelehän aloitti muuten 2014 jo Venäläisvähemmistön sortamisen, joten ihan syytön ei ole sekään puoli.
Propaganda toki yrittää zelestä tehdä jeesusta ja putinista vanhaa vihtahousua.
Osa, hyvin pieni osa kuitenkin tutkii ja tietää asioista, eikä kilju Marinin tavoin, että Ukrainan on pakko voittaa.
>simiti<
Ukraina vallannut 1000 neliö Km Venäjältä
37
300
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä. Antaa ryssien taistella keskenään. Mä en ainakaan luota niistä kummankaan maan hallintoon. Sen sijaan ollaan jo epäsuorasti kolmannessa maailmansodassa. Tätähän nuo supervallat USA, Kiina ja Venäjä haluavat, etenkin USA. Se ei pese päättäjien käsiä verestä yhtään enempää että tuetaan sodan jatkumista välinein ja epäsuorasti verrattuna siihen että pistettäisiin valtioiden armeijoiden sotilaat tykinruoaksi. En voi suostua sotimaan edes oman henkeni uhalla koska olen liian itsepäinen ja itsekunnioittava jotta alistuisin toimimaan eliitin shakkisotilaana maailmanpolitiikassa. "Be the change you want to see in the world." ENOUGH! Olen vetänyt jo oman linjani tälle yleismaailmalliselle idioluutiolle.
- Anonyymi
Saa Ukraina vielä edetä aika paljon,ennen kuin ovat Vladivostokissa..
Tuskin heillä pääpaino on Venäjälle etenemisessä. Tuolla on lähinnä symbolinen merkitys, jolla vahingoitetaan Venäjän pienen vihaisen miehen egoa.
- Anonyymi
Sillä halutaan varmaan saada Venäjällä aikaan sisäisiä levottomuuksia. Pahoin kuitenkin pelkään että tuo vain innostaa sotimaan lisää. David Icke totesi joskus sotimisesta että kyse on kilpavarustelusta, on oltava askeleen edellä vihollistaan. Eli hankitaan entistä isompia ja tehokkaampia aseita kunnes ketään ei ole enää jäljellä. USA:n omat aselait kertovat siitä kuinka sotahullua kansaa se on ja kyllä se vaan pätee ihan yhtä lailla presidenttiin ja kongressiin. Ampuma-aseet eivät ole leluja vaikka sekä Kreml että USA:n johto niin luulevatkin.
Anonyymi kirjoitti:
Sillä halutaan varmaan saada Venäjällä aikaan sisäisiä levottomuuksia. Pahoin kuitenkin pelkään että tuo vain innostaa sotimaan lisää. David Icke totesi joskus sotimisesta että kyse on kilpavarustelusta, on oltava askeleen edellä vihollistaan. Eli hankitaan entistä isompia ja tehokkaampia aseita kunnes ketään ei ole enää jäljellä. USA:n omat aselait kertovat siitä kuinka sotahullua kansaa se on ja kyllä se vaan pätee ihan yhtä lailla presidenttiin ja kongressiin. Ampuma-aseet eivät ole leluja vaikka sekä Kreml että USA:n johto niin luulevatkin.
Hyvä jos saadaan Venäjällekin sotainto päälle. Ovatkin tähän saakka ottaneet niin pahasti turpiinsa :D
- Anonyymi
Simitistä on tullut putinisti kun ilmaisee samanlaisia haittakirjoituksia kuin Trummppi sekä Muski. Se on kattos sillee jotta nojatuolikenraalit ovat persuja ja ne oikeat kenraalit ovat marsalkoita. Mannerheim nyt oli tietenkin homo ja tämän takia hän ei ollut oikea marsalkka.
- Anonyymi
Voiko tuon idioottimaisempaa kommenttia ollakkaan? Jos toteaa alueen olevan pieni. Niin yht'äkkiä onkin Putinisti?
Jos toteaa vainojen alkaneen jo 2014, mistä länsimediatkin kirjoittivat, niin on Putinisti?
Kuinka vajaat lampaat voikin olla noin saakelin tyhmiä?
>simiti< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko tuon idioottimaisempaa kommenttia ollakkaan? Jos toteaa alueen olevan pieni. Niin yht'äkkiä onkin Putinisti?
Jos toteaa vainojen alkaneen jo 2014, mistä länsimediatkin kirjoittivat, niin on Putinisti?
Kuinka vajaat lampaat voikin olla noin saakelin tyhmiä?
>simiti<Mitä merkitystä on alueiden valtaamisilla ! No Putinilla ja putinisteilla on koko olohuoneen seinän kokoinen Neuvostoliiton kartta jossa on nuppineuloilla osoitettu kuinka paljon on Neuvostoliitto vallannut Ukrainaa taas tänäkin aamuna heti sen jälkeen kun alokkaat heräsivät kello kuuden aikaan.
Ei kyse ole mistään kolhoosikylien valtaamisesta vaan sodan voittamisesta ! Putinistien on kovin vaikea käsittää tätä sillä Neuvostoliitto on suuri ja mahtava ja siksi putinisteja vituttaa kun joku sanoo heitä tyhmiksi nojatuolikenraaleiksi jotka nieleskelevät samalla lailla Putinin rusinareikää kuin lipittelevät nämä Gerasimovit sekä muutkin "suuren pöydän sankarit". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä merkitystä on alueiden valtaamisilla ! No Putinilla ja putinisteilla on koko olohuoneen seinän kokoinen Neuvostoliiton kartta jossa on nuppineuloilla osoitettu kuinka paljon on Neuvostoliitto vallannut Ukrainaa taas tänäkin aamuna heti sen jälkeen kun alokkaat heräsivät kello kuuden aikaan.
Ei kyse ole mistään kolhoosikylien valtaamisesta vaan sodan voittamisesta ! Putinistien on kovin vaikea käsittää tätä sillä Neuvostoliitto on suuri ja mahtava ja siksi putinisteja vituttaa kun joku sanoo heitä tyhmiksi nojatuolikenraaleiksi jotka nieleskelevät samalla lailla Putinin rusinareikää kuin lipittelevät nämä Gerasimovit sekä muutkin "suuren pöydän sankarit".Juntti se vain jaksaa hokea tuota Putinismia.
Noh, jos on lusikalla annettu, ei kauhalla voi vaatia.
>simiti>
- Anonyymi
Niin no eikö se Krim miehitetty 2014 jne. Onko se nyt joku ihme, että venäläisiä koetaan tarpeelliseksi kontrolloida, jos heidän lähtömaansa miehittää osan maasta?
- Anonyymi
Hallinto myös tappoi Venäläisiä. Siellä oli sisällissota jo ennen Krimin miehitystä.
Kätevästi pyritään sekin unohtamaan sotahuumassa.
Kriisiin johtavat tapahtumat lähtivät liikkeelle, kun Azarovin hallitus kieltäytyi marraskuussa 2013 allekirjoittamasta vapaakauppasopimusta EU:n kanssa sillä perusteella, että sopimus ei olisi Ukrainalla taloudellisesti mahdollinen ja että Ukrainan sen sijaan suuntautuisi Euraasian tulliliittoon.
>simiti< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallinto myös tappoi Venäläisiä. Siellä oli sisällissota jo ennen Krimin miehitystä.
Kätevästi pyritään sekin unohtamaan sotahuumassa.
Kriisiin johtavat tapahtumat lähtivät liikkeelle, kun Azarovin hallitus kieltäytyi marraskuussa 2013 allekirjoittamasta vapaakauppasopimusta EU:n kanssa sillä perusteella, että sopimus ei olisi Ukrainalla taloudellisesti mahdollinen ja että Ukrainan sen sijaan suuntautuisi Euraasian tulliliittoon.
>simiti<Ei ollut. Tuo on puhdasta propagandaa. Se koko touhu alkoi 2014 niistä Venäjän touhuista. Älä usko kaikkea propagandaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hallinto myös tappoi Venäläisiä. Siellä oli sisällissota jo ennen Krimin miehitystä.
Kätevästi pyritään sekin unohtamaan sotahuumassa.
Kriisiin johtavat tapahtumat lähtivät liikkeelle, kun Azarovin hallitus kieltäytyi marraskuussa 2013 allekirjoittamasta vapaakauppasopimusta EU:n kanssa sillä perusteella, että sopimus ei olisi Ukrainalla taloudellisesti mahdollinen ja että Ukrainan sen sijaan suuntautuisi Euraasian tulliliittoon.
>simiti<Se touhu kaikkineen alkoi Maidanilta, jossa kyllä tapettiin ihan kansallisuuteen katsomatta.
- Anonyymi
Mjaa, venäläiset ja ukrainalaiset ovat slaaveja.
Heillä on vain menossa toisenlainen poskille pusuttelu mitä olemme aikaisemmin tottuneet näkemään.
AV - Anonyymi
Ukraina on voitolla. Ohjukset olivat lopussa (ainakin peräseinä jo näkyi) aina luotettavan pekka toverin mukaan naapurilla jo 2 vuotta sitten.
- Anonyymi
Jos se olisi neliö sen sivut olisi vähän reilu 30km kanttiinsa, ei kovin paljoa. Suomessakin on pilvin pimein pieniä maalaiskyliä joiden pinta-ala ylittää tuon reippaasti. Tuo Ukrainan "hyökkäys" on lähinnä sitä että marssivat jonnekin alueelle jossa ei ole paljon puolustettavaa ja kehuvat sitä valtauksena.
-harmiseikirj-Mainitsehan yksi tuon kokoinen maalaiskylä Suomesta. Ei niitä ole, koska kylät ovat aina muodostuneet jalan tai soutuveneellä kuljettaviksi.
- Anonyymi
Mutta sieltä kuitenkin evakuoidaan paikallisia hyökkäyksen alta pois. Toisin sanoen paikka on vallattu ja psykologisesti se Putelle paha juttu.
Suomi on tällainen suurkaupunkien maa. Kokkola on melkein yhtä suuri kuin Mikkeli tai Kouvola tai Oulu, joita vielä suurempia ovat Kuopio ja Kuusamo, mutta niitäkin suurempi on Rovaniemi.
- Anonyymi
11 000 asukkaan taajamaa ei kaupungiksi voitane kutsua, suureksi pinta-alaltaan kyllä?
Lieksan pinta-ala on 4 067,70 km2.
Neljä kertaa suurempi mitä tuo 1000 km2.
Oliko Lieksassa se Raatteentie. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
11 000 asukkaan taajamaa ei kaupungiksi voitane kutsua, suureksi pinta-alaltaan kyllä?
Lieksan pinta-ala on 4 067,70 km2.
Neljä kertaa suurempi mitä tuo 1000 km2.
Oliko Lieksassa se Raatteentie.Raatteentiellehän jäi Ukrainan joukot, joiden piti vain marssia voittajana...
>simiti< - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raatteentiellehän jäi Ukrainan joukot, joiden piti vain marssia voittajana...
>simiti<Ne oli Neuvostoliiton joukkoja, Stalinin komennossa. Opettele puoliaivo vähän historiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raatteentiellehän jäi Ukrainan joukot, joiden piti vain marssia voittajana...
>simiti<Niinpä. Historiaa ei kannata koskaan unohtaa. Maailmanpolitiikka on täysin tekopyhää vaikka Krimillä sodittiin jo v. 2014. Jopa matkustajalentokone ammuttiin alas ja todettiin vain että voivoi. 2018 oli Venäjällä futiksen mm-kisat eli aivan hetki sitten. Nyt on yhtäkkiä täysin eri ääni kellossa EU:n ja Naton natseilla. Maailmanherruutta ne tavoittelee ja mikä olisikaan sopivampi keino siihen kuin pyrkiä aiheuttamaan kauhua ja kaaosta maailman suurimman valtion alueella. Venäjä voittaa sodan helposti jos ja kun Kiina tukee sitä. Kiina on niin hyvin masseissa ettei sitä vastaan pärjää kukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Historiaa ei kannata koskaan unohtaa. Maailmanpolitiikka on täysin tekopyhää vaikka Krimillä sodittiin jo v. 2014. Jopa matkustajalentokone ammuttiin alas ja todettiin vain että voivoi. 2018 oli Venäjällä futiksen mm-kisat eli aivan hetki sitten. Nyt on yhtäkkiä täysin eri ääni kellossa EU:n ja Naton natseilla. Maailmanherruutta ne tavoittelee ja mikä olisikaan sopivampi keino siihen kuin pyrkiä aiheuttamaan kauhua ja kaaosta maailman suurimman valtion alueella. Venäjä voittaa sodan helposti jos ja kun Kiina tukee sitä. Kiina on niin hyvin masseissa ettei sitä vastaan pärjää kukaan.
Niin, eli sitä vaan että miksi vasta v. 2022 asioihin reagoitiin? Tässähän on kyse sotateollisuusp*rnosta, ihmisten listimisestä, rahan käärimisestä isojen herrojen taskuun, samalla kun porukkaa köyhdytetään täällä lännessä tuon sotateollisuuden tarpeisiin. Kuluuhan siihen sotimiseen ihan v1tusti massia.
- Anonyymi
Neener neener putinistit
- Anonyymi
Ukraina on tuhonnut Venäjälle tärkeän sillan Kurskin alueella. Jes! 💪 Putleri 💩housuihinsa ja käsien hermostunut vapina on silmin nähtävissä jos hän uskaltautuu kameroiden eteen.
- Anonyymi
joku siltojen räjäyttämisjuttu niin kuka tietäää kuka nekin on räjäyttänyt kun kaikissa silloissa on räjähdepanokset jotta voi itse räjäyttää ne tarvittaessa
- Anonyymi
Venäjän armeija käytti siltaa toimittaakseen joukoilleen aseita ja varusteita Gluškovon piirissä Kurskin alueella, että tuskin he ainakaan sitä tekivät?
No nyt vaan todistellaan sitä, että Venäjän uhkailut kaikesta on vain uhkailua.
Länsimaat alkaa tajuta vaan käytännössä paremmin, että Venäjän johto on täynnä rikollisia m.lkkuja ja kansa hiljaa sen tekoset hyväksyvää lammaslaumaa.
Ukrainalaiset taas oppivat jo -86 jälkeen, että joskus yhdessä toimiminen Venäjän kanssa on järjetöntä. Vuoteen -91 asti se verhoiltiin puolueella sen jälkeen se onkin ollut vaan selkeästi pimeänä pysyvän eliitin käsissä. Marionettina Putin ym. vst hahmoja.
Nykyisellä Venäjällä ei ole samanlaiseen älyttömään show;hun mahdollisuuksia kuin Nl;lla 1944 jälkeen.
Jo Winston Churchill puheessaan joskus keksi totuuden, jota Venäjä yrittää uudelleen rääpiä... rautaesirippua.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008655144.html
Olenkin tuuminut, että kahdesta p.skasta putsattiin vaan toinen toisen maailmansodan aikana ja toisen putsaaminen jäi tänne päiviin....- Anonyymi
Sinä jaksat aina vetää roskalehtien linkkejä Suomesta tänne - ei helxxxxi noita lueta iekävuosikausiin tuteerattu.
Vanhain paaperoitten ostoskoriin nuo voi mennä ostareilla, kun se on heidän ainoita lähteitään, mutta saaastuneita lähteitä.
LUE ITSE VAAN JA NAUTI LINKISTÄSI vaikka useamman kerran, ei todella kiinnosta.
Chhurchill oli varsinainen sotarikollinen sarjassaan ja massamurhasi saksalaisia vaikka sota oli jo päättynyt - että sellainen tuo. Annoin joskus palautetta Madeiralla kun tuo sotarikollinen oli siellä ollut joskus ja heille joku sankari muka ...voi ei. Anonyymi kirjoitti:
Sinä jaksat aina vetää roskalehtien linkkejä Suomesta tänne - ei helxxxxi noita lueta iekävuosikausiin tuteerattu.
Vanhain paaperoitten ostoskoriin nuo voi mennä ostareilla, kun se on heidän ainoita lähteitään, mutta saaastuneita lähteitä.
LUE ITSE VAAN JA NAUTI LINKISTÄSI vaikka useamman kerran, ei todella kiinnosta.
Chhurchill oli varsinainen sotarikollinen sarjassaan ja massamurhasi saksalaisia vaikka sota oli jo päättynyt - että sellainen tuo. Annoin joskus palautetta Madeiralla kun tuo sotarikollinen oli siellä ollut joskus ja heille joku sankari muka ...voi ei.Heh... Ei toi linkin juttu muuta tosiasioita.
Ja ensimmäisen ja toisen maailmansodan aikana tapettiin ympäriämpäri ihmisiä aika surutta päämiehien toimesta.
Mutta vain jenkeissä ja briteissä vaihtui äijät vaalien perusteella. Muualla ei.
Sekin on oiva huomio.
Ja niin tapahtuu yhä, toisin kuin Venäjällä. Kyllähän siellä vaaleja voidaan järjestää, mutta ne onkin tosiaankin järjestettyjä. 😂Muuten kyllä tämä Ukrainan hyökkäys Venäjälle voi olla hyväkin juttu koko konfliktin kannalta. Saisi vaan jotenkin enempi tuulta alleen...
Mutta siinäkin on se pikku erilainen juttu, versus Venäjän hyökkäystyyli, että tarkoitus ei ole aiheuttaa siviileille maksimaalista tuhoa, eikä tehdä sotarikoksia. Hillittömästä häikäilemättömyydestä vois joutua vastaamaan, toisinkuin Venäjän ei sellaisia tarvitse miettiä, paitsi jos uhriutuvat.
- Anonyymi
laske vain senttimetrejäkin... sitt4en
yksi juttu mistä jutellut monienkin tyjjeen peli juttu niin, kun lepoaikaan niin... sellainenen että lähtree kaupungin pimytewen joku mysteewri-ju5tt jaq puzzlemainen - Anonyymi
Nämä azov-joukot käyttävät natsien II-maailmansodan varusteita:
https://rumble.com/v5b8s89--mercenaries-nazis-with-ss-emblems-on-their-helmets-film-themselves-on-russ.html
Vieläkö joku lammas on niin hidasälyinen, että ei ymmärrä ,kumpi puoli on se natsien?
Zelensky ei enää hallitse noita natsien "vapaaehtoisia" taistelijoita. Zelenskyn perässä ovat niin tavalliset Ukrainalaiset, kuin myös nuo azov-natsit. Media ei vain kerro siitä. Eikä se kerro sitäkään, että rintamat, joista nuo Kurskin alueelle tunkeutuneet otettiin, ovat luhistuneet ja Venäläiset etenevät jopa10 km päivässä Länteen. Samoin niiltä jää huomaamatta, että sadat antautuneet Ukrainalaiset ovat siirtyneet Venän armeijaan, koska ymmärtävät, että Zelensy tapattaa kaikki miehet Naton vaatimuksesta, jotta Venäjä luhistuisi taloudellisesti. Samalla tuhoutuu myös Ukraina. - Anonyymi
Saksasta puheenollen Saksa päätti nyt olla tukematta Ukrainaa vedoten oman maansa säästötoimenpiteisiin.
Yhteisön kautta laittaa jotain, ei muuten.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1466354Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1964002PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4852807- 312761
- 2012375
- 1862089
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1471512- 581334
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.371304Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?891074