Olen aina jollakin vaiston tasolla ollut sitä mieltä, etten sotkeenu varattuihin. Minusta se on yhtä väärin kuin varastaminen, tosin ihmisillä on tunteita enemmän toisia ihmisiä kuin tavaroita kohtaan.
Kuitenkin, asiaan. Olen joskus nuorempana ja pari kertaa sen jälkeenkin palavasti ihastunut miehiin, joiden sain tietää olevan varattuja (sain tietää asiasta sen jälkeen kun olin jo ihastunut, eikä minuun vetoa siis se, että mies on varattu). Vaikeaa se oli, mutta pakotin joka kerta itseni ajattelemaan asiaa esim. miehen vaimon/naisystävän/kumppanin kannalta. Vaikkei suhde olisi ollut kauhean hyvä, ei ollut minun asiani sekaantua ja selvittää, kumman matkaan mies lähtisi.
Toisaalta, uskon siihen, etä tekomme palaavat korkojen kera. En siis haluaisi olla joku päivä se petetty osapuoli. (Toisin kävi, mutta se onkin jo eri tarina.) Ainakin omatuntoni on puhdas, en ole vokotellut varattuja.
Kerran kävi niinkin ikävästi, että tapailemani mies salasi pitkään seurustelevansa (valehteli siviilisäätynsä jne). No, kun sain tietää, soitin hänen naisystävälleen, selitin tilanteen, pyysin anteeksi ja jätin puhelinnumeroni, jos hän haluaisi soittaa ja esim. kysyä jotain. He ovat vieläkin yhdessä ja mies pettää edelleen, mutta ainakaan minun ei tarvitse inhota itseäni, koska en tiennyt asiasta ja laitoin stopin heti kun sain tietää (vaikeaa oli, mies oli todella charmikas ja ihana).
Toinen juttu: jos minä voin miehen viedä, hänet voi viedä joku toinen minulta. Ja miksi haluaisin rikkoa pariskunnan välejä, oli ne kuinka huonot tahansa? Maailma on täynnä vapaita komeita hauskoja ihania miehiä, miksi repisin siis varatun miehen jonkun toisen sylistä?
En ole koskaan tuominnut tuttujani, jotka ovat sekaantuneet varattuihin tai pettäneet, heidän asiansa eivät ole minun tuomittavissa. Olen päättänyt itselleni, mikä on oikein ja mikä väärin, enkä kehota muita elämään neuvojeni mukaan. Itse en kuitenkaan toisen omaa vie.
Ehkäpä asenteni tulee siitä, että olen liian hyvä tyytymään "kakkossijaan". Joko olen ekana heti alusta, tai antaa olla. Ja jos tämä on sitä paljon puhuttua ja jo unohtunutta moraalia, niin olen ylpeä itsestäni! :)
Kuitenkin, asiaan. Olen joskus nuorempana ja pari kertaa sen jälkeenkin palavasti ihastunut miehiin, joiden sain tietää olevan varattuja (sain tietää asiasta sen jälkeen kun olin jo ihastunut, eikä minuun vetoa siis se, että mies on varattu). Vaikeaa se oli, mutta pakotin joka kerta itseni ajattelemaan asiaa esim. miehen vaimon/naisystävän/kumppanin kannalta. Vaikkei suhde olisi ollut kauhean hyvä, ei ollut minun asiani sekaantua ja selvittää, kumman matkaan mies lähtisi.
Toisaalta, uskon siihen, etä tekomme palaavat korkojen kera. En siis haluaisi olla joku päivä se petetty osapuoli. (Toisin kävi, mutta se onkin jo eri tarina.) Ainakin omatuntoni on puhdas, en ole vokotellut varattuja.
Kerran kävi niinkin ikävästi, että tapailemani mies salasi pitkään seurustelevansa (valehteli siviilisäätynsä jne). No, kun sain tietää, soitin hänen naisystävälleen, selitin tilanteen, pyysin anteeksi ja jätin puhelinnumeroni, jos hän haluaisi soittaa ja esim. kysyä jotain. He ovat vieläkin yhdessä ja mies pettää edelleen, mutta ainakaan minun ei tarvitse inhota itseäni, koska en tiennyt asiasta ja laitoin stopin heti kun sain tietää (vaikeaa oli, mies oli todella charmikas ja ihana).
Toinen juttu: jos minä voin miehen viedä, hänet voi viedä joku toinen minulta. Ja miksi haluaisin rikkoa pariskunnan välejä, oli ne kuinka huonot tahansa? Maailma on täynnä vapaita komeita hauskoja ihania miehiä, miksi repisin siis varatun miehen jonkun toisen sylistä?
En ole koskaan tuominnut tuttujani, jotka ovat sekaantuneet varattuihin tai pettäneet, heidän asiansa eivät ole minun tuomittavissa. Olen päättänyt itselleni, mikä on oikein ja mikä väärin, enkä kehota muita elämään neuvojeni mukaan. Itse en kuitenkaan toisen omaa vie.
Ehkäpä asenteni tulee siitä, että olen liian hyvä tyytymään "kakkossijaan". Joko olen ekana heti alusta, tai antaa olla. Ja jos tämä on sitä paljon puhuttua ja jo unohtunutta moraalia, niin olen ylpeä itsestäni! :)
Vastaukset 25
Vanhimmat
jotka elävät yleisesti hyväksyttyjen eettisten tapojen mukaan. vaikka olen mies, olen jotenkin pystynyt kitkuttelemaan elämässä jo 50v. pettämättä vaimoani, ja asian olen ajatellut suurinpiirtein kuin sinäkin.
Hyvää kesää !
Maailma on täynnä mukavia ja ihania miehiä. Joten eiköhän meille kaikille riitä omat! Kunnioitetaan itseämme ja toisiamme! :)
Onneksi olkoon! Olette s*tanan hieno ihminen. Varmasti tuli vielä hienompi olo, kun kailotit erinomaisuuttasi täällä kaikkien kuullen.
Mikset laittaisi sähköpostiosoitettasi julki, jotta voisit jakaa elämänohjeita tarvittaessa privaatisti.
En minäkään ole käyttäytynyt millään muotoa huonosti avioliitossani, mutta en näe tarpeelliseksi kiillottaa sädekehääni, kun tälläkin palstalla on monenlaisia kohtaloita.
Toivottavasti säilyt läpi elämäsi yhtä kirkasotsaisena! Fyysisen ikäsi perusteella sitä on varmasti vielä puoli vuosisataa jäljellä.
pe*kuleen vaikea pysyä päätöksissään kun rakastuu.Pitäisi saada itselle käsiraudat ja sellanen painava pallo jalkaan.
ihme otus, kauheet ripulit sait siitä et joku uskaltaa kertoa olevansa niinkin lujatahtoinen ettei tee periaatteitaan vastaan. lue kuule tätv palstaa enemän niin huomaat kuin moni kertoo vaan tulleensa petetyksi tai pettäneensä, niin on se hienoo et on niitäkin joilla on selkärankaa olla vahva noissa jutuissa.
oikea nilviäinen löytyi.
Luepas pari tiukkaa faktaa viestistä "Moraalista", joka on tätä viestiä muutaman rivin alempana. Ei noin varmaa kannanottoa todellakaan kannata laukoa ennen kuin arkun kantta naputellaan kiinni.
En sanonutkaan olevani ehdoton tuossa asiassa. Olen vain rajani asentanut ja tähän mennessä jo muutamaan otteeseen osannut pysyäkin niiden sisällä. Ja ne asiat joita "Moraalista"-viestissä kirjoitettiin ovat yhtä faktoja kuin minunkun mielipiteeni.
No aika ehdottomasti sä täällä julistat asioita. Mutta toivottavasti pysyt periaatteissasi, etkä "varastele" lähimmäistesi omaisuutta. Myöskään vuosikymmenten kuluttua.
Joskus tuntuu vaan siltä, että kovimmat julistajat ovat niitä suurimpia kusipäitä.
avaus.
Sultahan tuota tekstiä tuli. Ilman muuta olet liian hyvä kakkossijalle. Toivottavasti et kuitenkaan liian erinomainen ykköseksi.
Voisitko kirjoittaa muuten yhtä järeen artikkelin turhista poissaoloista työmaalta. Polttaa kesäkatu kuuma, ja työntekijöihin iskee yht'äkkiä ripuli, nuha, ahistus jne...
Myös tupakan haitoista olis kiva saada pieni yhteenveto, ku sielläkin jengi venyy kolminkertaisen ajan...
Etkö tiedä, että tämän palstan nimi on "Uskottomuus"?
Olen aina jollakin vaiston tasolla ollut sitä mieltä, etten ole turhaan pois töistä. Minusta se on yhtä väärin kuin varastaminen, tosin ihmisillä on tunteita enemmän esimiestä kuin tavaroita kohtaan.
Kuitenkin, asiaan. Olen joskus nuorempana ja pari kertaa sen jälkeenkin ollut työpaikoissa, joiden sain tietää olevan tylsiä (sain tietää asiasta sen jälkeen kun olin jo duunissa, eikä minuun vetoa siis se, että duuni on tylsä). Vaikeaa se oli, mutta pakotin joka kerta itseni ajattelemaan asiaa esim. pomon/yrityksen/globalisaation kannalta. Vaikkei työsopimus olisi ollut kauhean hyvä, ei ollut minun asiani sekaantua ja selvittää, jäänkö kotiin nukkumaan vai lähdenkö töihin.
Toisaalta, uskon siihen, että tekomme palaavat korkojen kera. En siis haluaisi olla joku päivä se petetty pomo. (Toisin kävi, mutta se onkin jo eri tarina.) Ainakin omatuntoni on puhdas, en ole ollut pois töistä turhaan.
Kerran kävi niinkin ikävästi, että laiskuus iski minuun salakavalasti (näyttäytyi stressin oireina, vatsanpuruina jne). No, kun sain tietää, soitin pomolle, selitin tilanteen, pyysin anteeksi ja jätin puhelinnumeroni, jos hän haluaisi soittaa ja esim. kysyä jotain. Laiskuus iskee joskus vieläkin, mutta ainakaan minun ei tarvitse inhota itseäni, koska en silloin tiennyt asiasta ja laitoin stopin heti kun sain tietää (vaikeaa se oli, laiskotteleminen oli tosi kivaa ja ihanaa).
Toinen juttu: jos minä voin kotiin jäädä, joku toinen voi jäädä kotiin minun alaisenani. Ja miksi haluaisin sotkea pomoni ja minun välejä, oli ne kuinka huonot tahansa? Maailma on täynnä muitakin vapaita komeita hauskoja ihania duunareita, miksi siis repisin itseni sorvin äärestä?
En ole koskaan tuominnut tuttujani, jotka ovat olleet pois töistä turhaan tai pettäneet pomonsa, sillä heidän asiansa eivät ole minun tuomittavissa. Olen päättänyt itselleni, mikä on oikein ja mikä väärin, enkä kehota muita elämään neuvojeni mukaan. Itse en kuitenkaan ole turhaan pois töistä.
Ehkäpä asenteeni tulee siitä, että olen liian hyvä tyytymään "kotioloihin". Joko olen töissä heti ekana tai antaa olla. Ja jos tämä on sitä paljon puhuttua ja jo unohtunutta moraalia, niin olen ylpeä itsestäni. :)
oot! revi juttuja jossakin muualla! oli virkistävää saada vihdoinkin tännekin jotain valonpilkahdusta kaiken paskan pettämisen keskelle, niin sitten tulee sun kaltaisia "huumorimiehiä".
paranna maailmaa, jojota itsesi!
Oli ihanaa lukea välillä asioista näin päin, sillä asioista saa aika pelottavan kuvan vain tätä palstaa lukiessa :) Mikä niissä varatuissa miehissä vetää? monet miehet ovat kertoneet että sormuksen myötä ei ole lähentely yritykset ainakaan vähentyneet, jopa päinvastoin...
Mieheni rakastajatar tiesi varsin hyvin, että mies on naimisissa. Ei kuulemma rakastanut, käytti miestäni hyväkseen saadakseen seksiä. Miesreppana luuli olevan kyse molemminpuolisesta rakkaudesta. Iältään "nuoripari" on: mies 58v. ja leskirouva ( HUOM!)53v. Että sillä lailla...
Mieheni rakastajatar tiesi varsin hyvin, että mies on naimisissa. Ei kuulemma rakastanut, käytti miestäni hyväkseen saadakseen seksiä. Miesreppana luuli olevan kyse molemminpuolisesta rakkaudesta. Iältään "nuoripari" on: mies 58v. ja leskirouva ( HUOM!)53v. Että sillä lailla...
Vaikeaahan se on pitää näppinsä erossa varatusta, jos oikein rakastuu, ja mieskin vakuuttelee rakkauttansa ja tunteidensa ainutkertaisuutta.
Koin taannoin niin järkyttävän tunnemyllerryksen (mies ja minä varattuja), että enää miehen pienet lapset saivat minut pitämään housuni kiinni. En olisi pystynyt katsomaan itseäni silmiin, jos olisin mennyt bylsimään pienten lasten isää ja vaikuttanut täten kokonaisen perheen tunneilmastoon.
Vaan hemmetin vaikeaa se oli!
Hienoa, että joku uskaltaa puolustaa tavallista "harmaata" elämää! Tätä palstaa lukiessa tulee välillä tunne, että rakkauden tulee antaa iskeä ja viedä matot alta. Muuten on tunnekylmä ja muutenkin epäonnistunut yksilö.
On paljon ihmisiä jotka ovat elämänsä arvot osanneet saada kohdalleen, ja pystyvät niissä pysymään. Voi olla että se lähtee jo lapsuuden kodista, ja vanhempien antamasta esimerkistä. Lähtökohdat eivät kaikilla ole samat, toiset saavat paremmat kortit jo jaossa. On myös hyvin erilaisia parisuhteita ja tapoja niitä hoitaa, jokainen mittaa maailmaa aina omista lähtökohdista, ja se aiheuttaa tavallaan sokeutta edes ymmärtää muunlaista elämää.
Vielä kun tällaisia sivuja lukee, missä on pääasissa vain kurjuutta ja kertomuksia epäonnistuneista suhteista, voi helposti luulla ettei muunlaista olekaan. Varmaan myös jonkinlainen oman psyykkeen defenssi toimii pettäjillä, halutaan uskoa että kaikki pettää, silloin voi kuvitella olevansa aivan keskiverto ihminen, ei sen huonompi. Eihän kukaan halua olla paska, eikä itselle tosiasioiden tunnustaminen aina helppoa ole.
Siitä kai johtuu, nämä vastineet tyyliin "odota kun itseäsi petetään" tai kun "itse ihastut" Tosiasia on kuitenkin että vaikka ihastuu, niin kaikki eivät vie sitä sen pitemmälle. ja vaikka joku totesi että palstahan on uskottomuus, niin on hyvä jonkun välillä huomauttaa, ettei se ole ainoa tapa elää. hyvä joskus saada jotain positiivistakin, kurjuuksien palstalle.
Tässä menee nyt puurot ja vellit sekaisin. Ketään tuskin on ärsyttänyt alkuperäisen kirjoittajan arvot - hyviä sinänsä eikä siitä sen enempää - mutta tuota ääretöntä omahyväisyyttä ei voi kakomatta lukea!!! Ja että kirjoittaa viestin palstalle, jonka otsikko on "Uskottomuus" ja jonka lukijat, väittäisin, ovat yhtä suurelta osalta uskottomuuden uhreja kuin sen harjoittajiakin.
Sama kun menisi Avioero-palstalle elvistelemään oman liittonsa täydellisyydellä. "Olen aina ollut jollakin vaiston tasolla sitä mieltä, että avioero on väärin." "Kerran sattui niin ikävästi, että mieheni saapui päivälliselle myöhässä, mutta selvitimme asian ja nyt elämä hymyilee." "Ehkäpä asenteeni johtuu siitä, että olen teitä kaikkia kauniimpi, älykkäämpi, rikkaampi ja hedelmällisempi" No joo, olkoon. Jonkinlaista pelisilmää, kiitos.
Miksi uskollisuus ei kuuluisi uskottomuus palstalle? Sehän on vain keskustelun yksi ulottovuus. Oma mieheni on ollut uskoton, mutta silti ei ollut mielestäni elvistelyn tunnetta aloituksessa. Lähinnä oli virkistävää ja antoi tulevaisuuden uskoa, että joku oli asiaa ajatellut ja päätöksen uskollisuudesta tehnyt. Tsemppiä alkuperäiselle kirjoittajalle.
väärässä.
Millä tavalla? Perustele. Jos se tuntuu vaikealta, niin avitanpa vähän alkuun:
a) "Olet väärässä väittäessäsi, ettei ketään ärsytä alkuperäisen kirjoittajan arvot - minua ärsyttää, pidän niitä väärinä eivätkä ne ole hyviä sinänsä"
b)"Olet väärässä, koska kyllä tuollaistakin omahyväisyyttä voi kakomatta lukea - olenhan yhtä omahyväinen minäkin."
c) "Olet väärässä, koska elvistely on täysin hyväksyttävää, teki sen millä palstalla tahansa ja muiden ihmisten tunteiden huomioon ottaminen ja pelisilmän käyttäminen ei ole tarpeellista."