Hei,
pakko purkaa sydäntä tässä työpäivän lomassa kun ahdistaa niin kovasti. Mun mies on töissä 4000 km päässä, tavattiin reilu vuosi sitten ja puoli vuotta meidän tapaamisen jälkeen asuttiin puolen vuoden ajan yhdessä Suomessa. Nyt ollaan oltu parin kuukauden ajan erossa ja tuntuu, että kaikki hajoaa. Me päästiin jo aika pitkälle sen yhdessäolon aikana suhteen kehittämisessä, alettiin luottaa toisiimme ja saatiin elämä sujumaan oman näköisellä tavalla. Nyt tuntuu, että kaikki on lopussa. Mä kävin viikon lomalla hänen luonaan viime kuussa ja kaikki oli jotenkin toisin. Ehkä mulla oli liikaa sellainen asenne sinne mennessäni, että kaikki jatkuu niinkuin kotimaassakin, enkä osannut varautua siihen mitä tuleman pitää. Se teki ja tekee tosi pitkiä, 16-tunnin työpäiviä joten yheistä aikaa jäi vähän. Tietysti se rassasi osaltaan, ja etenkin kun mä olin koko päivän odottanut tapaamista ja se pääsi töistä väsyneenä- ja mä halusin keskustella, viettää aikaa yhdessä ja puida monia asioita, suunnitella tulevaisuutta. Muutaman kerran sit sen viikon aikana riideltiin oikein kunnolla, ja siitä lähtien on ollu tunne että tässä ei käy hyvin. Puhelut on tosi lyhyitä, ei mitään henk.kohtaista, viestejä ei tuu ja ainoo mitä mä saan siitä miehestä irti on "puhutaan sit kun sä tuut tänne". Mä oon menossa sinne kolmeksi viikoksi heinäkuun alussa, joten pitkä aika tässä ei oo odotella mutta stressi vaan kasvaa. Tiedän käyttäytyneeni typerästi kun viimeksi nähtiin ja nyt pelkään, että kaikki on lopussa eikä se jaksa mua enää rakastaa. Kun lähdin takas Suomeen viime kuussa se sanoi mulle moneen kertaan rakastavansa mua, mutta että meidän täytyy molempien miettiä ja oppia paljon elämästä. Sen mielestä mä haluan saada kaiken ja heti ja nyt enkä osaa odottaa ja asettua toisen asemaan...Mä tiiän, että siitä on paljon helpompi puhua asioista kasvotusten eikä puhelimessa puhuminen oo koskaan ollu sille helppoa. Tiedän että aika näyttää kuinka käy...Mutta, kaipaisin ulkopuolisten kommenttia- onko enää mitään toivoa?
pakko purkaa sydäntä tässä työpäivän lomassa kun ahdistaa niin kovasti. Mun mies on töissä 4000 km päässä, tavattiin reilu vuosi sitten ja puoli vuotta meidän tapaamisen jälkeen asuttiin puolen vuoden ajan yhdessä Suomessa. Nyt ollaan oltu parin kuukauden ajan erossa ja tuntuu, että kaikki hajoaa. Me päästiin jo aika pitkälle sen yhdessäolon aikana suhteen kehittämisessä, alettiin luottaa toisiimme ja saatiin elämä sujumaan oman näköisellä tavalla. Nyt tuntuu, että kaikki on lopussa. Mä kävin viikon lomalla hänen luonaan viime kuussa ja kaikki oli jotenkin toisin. Ehkä mulla oli liikaa sellainen asenne sinne mennessäni, että kaikki jatkuu niinkuin kotimaassakin, enkä osannut varautua siihen mitä tuleman pitää. Se teki ja tekee tosi pitkiä, 16-tunnin työpäiviä joten yheistä aikaa jäi vähän. Tietysti se rassasi osaltaan, ja etenkin kun mä olin koko päivän odottanut tapaamista ja se pääsi töistä väsyneenä- ja mä halusin keskustella, viettää aikaa yhdessä ja puida monia asioita, suunnitella tulevaisuutta. Muutaman kerran sit sen viikon aikana riideltiin oikein kunnolla, ja siitä lähtien on ollu tunne että tässä ei käy hyvin. Puhelut on tosi lyhyitä, ei mitään henk.kohtaista, viestejä ei tuu ja ainoo mitä mä saan siitä miehestä irti on "puhutaan sit kun sä tuut tänne". Mä oon menossa sinne kolmeksi viikoksi heinäkuun alussa, joten pitkä aika tässä ei oo odotella mutta stressi vaan kasvaa. Tiedän käyttäytyneeni typerästi kun viimeksi nähtiin ja nyt pelkään, että kaikki on lopussa eikä se jaksa mua enää rakastaa. Kun lähdin takas Suomeen viime kuussa se sanoi mulle moneen kertaan rakastavansa mua, mutta että meidän täytyy molempien miettiä ja oppia paljon elämästä. Sen mielestä mä haluan saada kaiken ja heti ja nyt enkä osaa odottaa ja asettua toisen asemaan...Mä tiiän, että siitä on paljon helpompi puhua asioista kasvotusten eikä puhelimessa puhuminen oo koskaan ollu sille helppoa. Tiedän että aika näyttää kuinka käy...Mutta, kaipaisin ulkopuolisten kommenttia- onko enää mitään toivoa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Meillä oli toisinpäin eli vaimo sai niin hyvän työtarjouksen ettei voinut hyvätä ja muutti sitten 3000 km päähän vuodeksi rahaa tekemään.
Rankkaahan se oli käydä siellä kun hänen työpäivänsä olivat kanssa tuollaisia 14-16 h. Ja hän oli ihan loppu koko ajan.
Siksi ei sitä pitempään jaksanutkaan, vaikka tarjottiin.
Mutta annoin vaan tukea rauhallisesti, vaikka kieltämättä olin mustasukkainen koko työlle.
Varsinkin kun otti itsetunnolle hänen hirmupalkkansa (omani on vain 1/5 osa siitä).
Meillä kaikki tasaantui kun päästiin taas yhteen asumaan. Tosin kyllä jo mietittiin että jos minä olisinkin muuttanut sinne. Sekin olisi voinut olla hyvä ratkaisu. Jos vaan olisi ollut varma että ne työt olisivat jatkuneet (ja tasaanuneet edes joskus).
Ota rauhallisesti ja nöyrästi vaan. Ymmärrä kumppaniasi. Älä painosta äläkä vaadi huomiota tässä tilanteessa. Ei väsyneenä jaksa oikein mitään.
Halaus ja voimia
Kiitos viestistä, kovasti lämmittää mieltä kuulla että muutkin on vastaavista tilanteista selvinneet- tottahan jokainen tarina ja suhde on omanlaisensa mutta täällä ikävän kourissa on mukava kuulla onnellisia tarinoita...
Kun näitä juttuja yksin pohtii niin vajoaa herkästi epätoivoon ja alkaa analysoida jokaisen puhelun sisällön ehkä vähän turhankin tarkkaan eikä muista aina sitä tosiseikkaa, että toinen voi todellakin olla tosi väsynyt...
Nyt ei kai auta muu kuin laittaa jäitä hattuun ja katsoa mitä tuleman pitää. Eihän elämästä ikinä tiedä- ja rakkaudelle kun ei mikään yhtiö myönnä ees vakuutuksia :-)
No hei!
Minulla on ihana sama tilanne, puhelinkeskusteluja myöten. Viimeksi kun nähtiin niin hirmu tappelu, osaksi juuri tästä syystä. Myös minun rakas töissä pitkiä päiviä ja viikonloppuja, ja sanoo että ei kauheasti ehdi ajattelemaan muuta kun valitan huomion puutetta. Sitten loukkaantuu kun kokee olevansa riittämätön minulle. No, pitänee vaan kärsivällisesti odottaa ja yrittää tukea, onneksi meidän erossaolo loppuu jo vajaan kolmen kuukauden kuluttua. Mutta ihan samoja tuntoja on täälläkin, välillä ahdistaa ja itkettää niin paljon, kun tuntuu ettei toinen enää välitä... Missä kaikki kaipaavat tekstiviestit? (miehen vastaus: mehän ollaan joka ilta puhuttu puhelimessa) Eron alkuaikana niitä kyllä jaksoi kirjoittaa.
Olen ajatellut että ehkäpä miehet sitten vaan miettii asiat niin erilailla, vähemmän tunteella. Niitä miesten ja naisten olennaisia eroja. Onneksi kohta nähdään, kun poikaystäväni hankki vapaita
Koitahan sinnitellä, kyllä se siitä! :)
ehkä kuitenkin voisitte kirjoitella tunteistanne toisillenne. välimatka joskus katkaisee suhteen: on helppo unohtaa kun ei näe kumppaniaan pitkään aikaan. sinun on turha matkustaa miehen luo, jos hän on jo päättänyt ettei halua jatkaa suhdetta. "puhutaan kun tulet" kuulostaa pahalta. kysy häneltä suoraan mitä hän tuntee sinua kohtaan ja haluaako olla kanssasi tulevaisuudessa. jos hän sanoo rakastavansa sinua ja haluaa olla yhdessä, usko häntä ja mene tapaamaan taas.
kun tapaatte, pyydä miestä järjestämään lomaa ainakin muutamaksi päiväksi. älä ole hyökkäävä puheissasi vaan pura tunteiden turhautuminen vaikka juoksulenkillä. miehen kanssa voit sitten jutella teistä ja kaikesta mahdollisesta vapautuneemmin. mies ei ehkä jaksa rankkaa kaukosuhdetta jos töissäkin on raskasta.
ehkä miehellä on suhde/seksiä siellä kaukana jonkun muun kanssa? luuletko että hän kertoisi sinulle jos sinä pyytäisit olemaan rehellinen? yritä.
kun tapaatte, hanki itsellesi paljon mielenkiintoista tekemistä päiviksi jottet vain odottelisi miestä töistä. anna miehelle joka päivä ainakin tunti omaa aikaa - lähde kävelylle tms. jokainen tarvitsee vähän aikaa täysin itselleen.
sori kun jakelen neuvon, mutta en haluaisi että pilaat hyvän(?) suhteen hätiköinnillä.
onnea tapaamiseen!
Olen siis ensi viikolla menossa lomalle mieheni luokse...Matka varattu ja maksettu jo. Oon yrittänyt kysellä jo pariin kertaan häneltä suoraan noita sun mainitsemia asioita, mutta vastauksena on aina "puhutaan sitten kun tulet". Jotenkin tosi tyhjä olo, musta on äärimmäisen julmaa häneltä ettei voi sitten suoraan sanoa jos/kun on aikeissa tän suhteen lopettaa. Onneksi mun hyvä ystävä lähtee mukaan myös lomailemaan, joten en jää ihan yksin jos kaikki menee päin helvettiä. Ja tällä hetkellä tuntuu koko ajan vaan varmemmalta että kaikki on loppu.
Minua nyt vähän ihmetyttää nämä positiiviset viestit. Hölmömpikin huomaa, että pesäpuun ja Aylan tapauksissa on kyse lomareissusta Turkkiin, jossa on tavattu paikallisessa baarissa tarjoilija. Voin kertoa teille, ettei nämä kaverit siellä ainakaan uskollisina pysy (jos se nyt teitä edes haittaa). Muutenkaan tuskin olette ainut pohjoismainen tyttö, joka hänen kanssaan on "tekstiviestisuhteessa" ja joka vierailee kesällä Turkissa.
Saahan sitä rakastua, mutta järki olisi hyvä jossain vaiheessa ottaa käyttöön.
Anteeksi nyt vaan, mutta minun kohdallani ei kyllä TODELLAKAAN ole kyse kyse mistään Turkkilaisesta karvakädestä!!
Ja teille muille, kysyin kun vähän aikaa sitten näimme ihan asiallisesti että haluaako jatkaa ja välittääkö, vastasi myönteisesti molempiin. edelleen valittelee väsymystään ja työstressiä, koko juhannuskin töitä... Sanoin myös, että minulle todella rankkaa, kun tuntuu ettei häntä kiinnosta. Kivoja viestejä olen kyllä saanut kotiin palattuani :)
Mutta päätin että annan hänen olla enemmän rauhassa, odotan että hän jaksaa hieman nähdä vaivaa vuokseni. Vai mitä olette tästä mieltä? Jos ei, niin ei väkisin. Jos välittää, niin tästä kyllä selvitään, ja reilun kahden kuukauden kuluttua saamme taas olla yhdessä... Aika näyttää...
juuri se, että annat miehelle aikaa selvitellä tunteitaan sinua kohtaan. Jos kyselee koko ajan, niin ehkä hän ei osaa vastata, kun ei ole ollut tarpeeksi aikaa kokea niitä tunteitaan. Voihan sitä välillä muustakin keskustella kuin tunteista.
Raskasta sulle, mutta se kannattaa..