Mistä ihmeestä saa voimaa olla uskollinen..
Kuinka ollakkaan, tapahtui kuten monessa muussakin tarinassa. Takana on laivamatka, hauskanpitoa ja rentoutumista. Tästä varmaan jo moni ajattelee, ai se on niitä vaimoja jotka lähtee etsimään romansseja laivalta. Pitää tiputtaa lukija tässä vaiheessa maan pinnalle. Lähdettiin siis ihan vaan tanssimaan tyttöjen kanssa koko ilta ja pitämään hauskaa. Ihan ilman miesseuraa, kunnes.. ainakin oli niin tarkoitus.
Koko illan vietin omassa seurassa vilkuilematt edes minnekkään. Kunnes kuulin, että minua seurataan ja käännyin katsomaan taakseni. Siinä seisoi ihana mies, tumma lihaksikas, kaunis hyvmy huulillaan... Näin jälkeenpäin ajatellen, taisin sanoa ääneen huh, näky oli aika tyrmäävä ja yllättävä. Sen näköisistä miehistä mulla on ehkä "asennevika" kun ensimmäisenä kävi mielessä, että se on niitä "gigoloita" jotka iskee joka reissu uuden naisen ja sitä rataa.
Tylysti käänsin pään ja jatkoin hauskan pitoa. Miehiä me ei lähdetty metsästämään ja pyrin pitämään sen mielessä.
Pysyttelin siis turvallisesti ystävieni seurassa kunnes siirryttiin yökerhoon. Siellä mies keräsi voimansa ja haki tanssiin. Välillä oli heti sähköä.. tunne oli jotain, minkä olen jo aikoja sitten unohtanut. 19 vuotta mieheni kanssa, ja kaikki kipinä, sähkö ja perhoset vatsassa on unohtuneet. Tälläistäkö se oli joskus.. Suhteen leippintymisen on vain hyväksynyt. Se on hiipunut hiljalleen eikä sitä ole sen kummemmin kaivannut kunnes näin käy.
Tunne oli niin sekava, pelottava ja ihana, että pakenin paikalta. En oikein tiennyt mitä tehdä. Ilta meni samaa rataa. Pyrin pysymään kauempana ja samalla ihailin salaa. Mies oli uskomattoman seksikäs, jotain mistä en edes ollut unelmoinut.
Valomerkin jälkeen etsittiin yöpalaa ja silloin näimme taas. Hän tuli, otti kädestä ja pyysi sivummalle. Ensin kävi mielessä, että hän tarjoaa omaa hyttiään.. Joopa joo, taas se asenne iski. Sanonko suoraan että anna olla, mä en lähde kuule sun kanssa yhtään minnekkään.
Ne silmät olikin kiltit valossa, vihreän ruskeat ja surullisen näköiset. Käsi olallani oli hellä ja varovainen. Sanaakaan sanomatta kävelin perässä kuin unessa. Istuimme yhdessä aamu kuuteen ravintolan edessä ja juttelimme. Kumpikaan ei koskenut missään vaiheessa toista. Mitään edhotuksia, kosketuksia eikä sellaista ollut välillämme. Kyse ei siis ollutkaan laivagigolosta.. Olin aivan ihmeissäni. Kävelimme sateessa kannella ja nauroimme. Siinä hänen kanssaan oli niin luonnollista ja hyvä olla..
Nautin siitä hetkestä, joku oli kiinostunut minusta.. pitkästä aikaa. Kyse ei ollut pikkuhousujeni väristä vaan aidosti. Ihan siitä mitä sydämmestäni löytyy. Lopulta hän saattoi minut aamulla hyttiin. Pysähtyi ovella suuteli hellästi. Tuntui että sydän repeää, se tuntui niin ihanalle!! Jalat tutisi vielä aamulla kun muistelli miltä suudelma voi tuntua.
Rehellisesti sanottuna, emme ole vuosiin suudelleet mieheni kanssa. JOskus kun jotain sinne päin on meinannut tapahtua se loppuu lyhyeen. Tunne on kuin teeskentelisi. Se ei tule sydämmestä.. se tulee totutusti pusunomaisesti ja ennen kaikkea pakollisesti. Rakastelua, tai miksi sitä nykyään voisi kutsua tapahtuu n. 3kk välein. Välillämme on rakkautta, mutta ei tunnetta. Vaikea selittää, ehkä se joskus selkenee itsellekkin. Ainakin toivon niin. Välillämme on side, lapet,turvallisuus ja rauha. Hellyys, koskettelu, suutelu ja toisen huomioon ottaminen on kadonnut.
Koko seuraavan aamun lentelin pilvilinnoissa ja muistelin iltaa. Odotin että näen edes vilauksen tästä miehestä. Aika kului ja päättelin että "kyllä se oli gigolo, se testasi vaan taktiikkaa vaihtamalla että lankeanko" Lopulta kun en ovellakaan kutusnut sisälle, se päätti että "piru vie, tämä matka meni ihan pipariksi" Se ei langennutkaan.. Taas se asennevamma alkoi pukata päälle.
Matkaa oli jäljellä enää muutama tunti. Lopulta hän käveli kaukaa luokseni, hymyili ja pyysi tanssiin. Tulihitaita ja tanssimme. Aivan samat väristykset kulki läpi korpan, ihan ilman juomaakin. Syy siis ei ollutkaan alkoholin..
Vetosin taas meilessä johonkin asennevammaani, mutta tunne voitti. Siinä mä tukeuduin tassilattialla häntä vasten ja toivoin ettei hetki loppuisi koskaan.
Uskokaa pois, kävin mielessä kaikki vaihtoehdot.
Mietin jopa sitä, mitä ihmettä niin komea mies minussa näkee. Syy kun ei ollut petiin pääseminen. Tuntuu kummalta olla jollekkin tärkeä.. Miksi tää tapahtui juuri mulle. Mä olin tyytynyt jo siihen että elämä on tylsää mutta turvallista. Nyt se kaikki särkyi..
Istuimme sitten loppumatkan yhdessä. Kello kävi aika avastaan. Kohta satama häämöttää, on hetki jolloin erotaan ja unohdetaan koko juttu. menköön vaikak hormoonien piikkiin... Niin mä ainakin ajattelin. Eron hetkellä sain pitkän suudelman.. Vaihdoimme numerot vaikak niin ei pitänyt tapahtua. Olin kuin hypnoosissa, rehellisesti sanottuna jos siinä vaiheessa olisi tarjottu hyttiä luulen että antautunut mä olisin. Pidämme nyt yhteyttä viestein ja soitoin. Hän kunnioittaa tahtoani olla "uskollinen" siis menemättä sen pidemmälle. Hänelle riittää että kuulee ääneni. Voimat ei vaan tahdo pitää enää minua kasassa. Entä jos... miten kaikki menisi.. Olisinko hänelle se enkeli josta hän puhuu. Aivan älytöntä. Sydän ja korppa kaipaa tunnetta jota ei enää vuosiin ole ollut. Olenko niin heikko etten voi vastustaa. Elänkö elämäni näin, ilman tunnetta, pelkässä turvallisuudessa, vaan otanko sen irti mitä tarjotaan. Kunpa osaisi vastata itselleen, kunpa joku tietäisi mitä pitää tehdä. Pitkäkö tämä elämä on, kauanko on aikaa miettiä mikä on oikein ja minne mun kuuluu mennä.
Tämä on niitä hetkiä joita toivoisi voivan varastaa hetkeksi. Hetkiä, joista voisi olla hiljaa ketään satuttamatta. Kunpa elämä olisi niin helppoa. Voisipa unohtaa, kävellä pois vaikka sydän tahtoisikin.
Enää puuttuu tarinan loppu, ja pelkään ettei se ole kovinkaan onnellinen. Sydän särkyy varmaan, mutta kellä.
Kuinka ollakkaan, tapahtui kuten monessa muussakin tarinassa. Takana on laivamatka, hauskanpitoa ja rentoutumista. Tästä varmaan jo moni ajattelee, ai se on niitä vaimoja jotka lähtee etsimään romansseja laivalta. Pitää tiputtaa lukija tässä vaiheessa maan pinnalle. Lähdettiin siis ihan vaan tanssimaan tyttöjen kanssa koko ilta ja pitämään hauskaa. Ihan ilman miesseuraa, kunnes.. ainakin oli niin tarkoitus.
Koko illan vietin omassa seurassa vilkuilematt edes minnekkään. Kunnes kuulin, että minua seurataan ja käännyin katsomaan taakseni. Siinä seisoi ihana mies, tumma lihaksikas, kaunis hyvmy huulillaan... Näin jälkeenpäin ajatellen, taisin sanoa ääneen huh, näky oli aika tyrmäävä ja yllättävä. Sen näköisistä miehistä mulla on ehkä "asennevika" kun ensimmäisenä kävi mielessä, että se on niitä "gigoloita" jotka iskee joka reissu uuden naisen ja sitä rataa.
Tylysti käänsin pään ja jatkoin hauskan pitoa. Miehiä me ei lähdetty metsästämään ja pyrin pitämään sen mielessä.
Pysyttelin siis turvallisesti ystävieni seurassa kunnes siirryttiin yökerhoon. Siellä mies keräsi voimansa ja haki tanssiin. Välillä oli heti sähköä.. tunne oli jotain, minkä olen jo aikoja sitten unohtanut. 19 vuotta mieheni kanssa, ja kaikki kipinä, sähkö ja perhoset vatsassa on unohtuneet. Tälläistäkö se oli joskus.. Suhteen leippintymisen on vain hyväksynyt. Se on hiipunut hiljalleen eikä sitä ole sen kummemmin kaivannut kunnes näin käy.
Tunne oli niin sekava, pelottava ja ihana, että pakenin paikalta. En oikein tiennyt mitä tehdä. Ilta meni samaa rataa. Pyrin pysymään kauempana ja samalla ihailin salaa. Mies oli uskomattoman seksikäs, jotain mistä en edes ollut unelmoinut.
Valomerkin jälkeen etsittiin yöpalaa ja silloin näimme taas. Hän tuli, otti kädestä ja pyysi sivummalle. Ensin kävi mielessä, että hän tarjoaa omaa hyttiään.. Joopa joo, taas se asenne iski. Sanonko suoraan että anna olla, mä en lähde kuule sun kanssa yhtään minnekkään.
Ne silmät olikin kiltit valossa, vihreän ruskeat ja surullisen näköiset. Käsi olallani oli hellä ja varovainen. Sanaakaan sanomatta kävelin perässä kuin unessa. Istuimme yhdessä aamu kuuteen ravintolan edessä ja juttelimme. Kumpikaan ei koskenut missään vaiheessa toista. Mitään edhotuksia, kosketuksia eikä sellaista ollut välillämme. Kyse ei siis ollutkaan laivagigolosta.. Olin aivan ihmeissäni. Kävelimme sateessa kannella ja nauroimme. Siinä hänen kanssaan oli niin luonnollista ja hyvä olla..
Nautin siitä hetkestä, joku oli kiinostunut minusta.. pitkästä aikaa. Kyse ei ollut pikkuhousujeni väristä vaan aidosti. Ihan siitä mitä sydämmestäni löytyy. Lopulta hän saattoi minut aamulla hyttiin. Pysähtyi ovella suuteli hellästi. Tuntui että sydän repeää, se tuntui niin ihanalle!! Jalat tutisi vielä aamulla kun muistelli miltä suudelma voi tuntua.
Rehellisesti sanottuna, emme ole vuosiin suudelleet mieheni kanssa. JOskus kun jotain sinne päin on meinannut tapahtua se loppuu lyhyeen. Tunne on kuin teeskentelisi. Se ei tule sydämmestä.. se tulee totutusti pusunomaisesti ja ennen kaikkea pakollisesti. Rakastelua, tai miksi sitä nykyään voisi kutsua tapahtuu n. 3kk välein. Välillämme on rakkautta, mutta ei tunnetta. Vaikea selittää, ehkä se joskus selkenee itsellekkin. Ainakin toivon niin. Välillämme on side, lapet,turvallisuus ja rauha. Hellyys, koskettelu, suutelu ja toisen huomioon ottaminen on kadonnut.
Koko seuraavan aamun lentelin pilvilinnoissa ja muistelin iltaa. Odotin että näen edes vilauksen tästä miehestä. Aika kului ja päättelin että "kyllä se oli gigolo, se testasi vaan taktiikkaa vaihtamalla että lankeanko" Lopulta kun en ovellakaan kutusnut sisälle, se päätti että "piru vie, tämä matka meni ihan pipariksi" Se ei langennutkaan.. Taas se asennevamma alkoi pukata päälle.
Matkaa oli jäljellä enää muutama tunti. Lopulta hän käveli kaukaa luokseni, hymyili ja pyysi tanssiin. Tulihitaita ja tanssimme. Aivan samat väristykset kulki läpi korpan, ihan ilman juomaakin. Syy siis ei ollutkaan alkoholin..
Vetosin taas meilessä johonkin asennevammaani, mutta tunne voitti. Siinä mä tukeuduin tassilattialla häntä vasten ja toivoin ettei hetki loppuisi koskaan.
Uskokaa pois, kävin mielessä kaikki vaihtoehdot.
Mietin jopa sitä, mitä ihmettä niin komea mies minussa näkee. Syy kun ei ollut petiin pääseminen. Tuntuu kummalta olla jollekkin tärkeä.. Miksi tää tapahtui juuri mulle. Mä olin tyytynyt jo siihen että elämä on tylsää mutta turvallista. Nyt se kaikki särkyi..
Istuimme sitten loppumatkan yhdessä. Kello kävi aika avastaan. Kohta satama häämöttää, on hetki jolloin erotaan ja unohdetaan koko juttu. menköön vaikak hormoonien piikkiin... Niin mä ainakin ajattelin. Eron hetkellä sain pitkän suudelman.. Vaihdoimme numerot vaikak niin ei pitänyt tapahtua. Olin kuin hypnoosissa, rehellisesti sanottuna jos siinä vaiheessa olisi tarjottu hyttiä luulen että antautunut mä olisin. Pidämme nyt yhteyttä viestein ja soitoin. Hän kunnioittaa tahtoani olla "uskollinen" siis menemättä sen pidemmälle. Hänelle riittää että kuulee ääneni. Voimat ei vaan tahdo pitää enää minua kasassa. Entä jos... miten kaikki menisi.. Olisinko hänelle se enkeli josta hän puhuu. Aivan älytöntä. Sydän ja korppa kaipaa tunnetta jota ei enää vuosiin ole ollut. Olenko niin heikko etten voi vastustaa. Elänkö elämäni näin, ilman tunnetta, pelkässä turvallisuudessa, vaan otanko sen irti mitä tarjotaan. Kunpa osaisi vastata itselleen, kunpa joku tietäisi mitä pitää tehdä. Pitkäkö tämä elämä on, kauanko on aikaa miettiä mikä on oikein ja minne mun kuuluu mennä.
Tämä on niitä hetkiä joita toivoisi voivan varastaa hetkeksi. Hetkiä, joista voisi olla hiljaa ketään satuttamatta. Kunpa elämä olisi niin helppoa. Voisipa unohtaa, kävellä pois vaikka sydän tahtoisikin.
Enää puuttuu tarinan loppu, ja pelkään ettei se ole kovinkaan onnellinen. Sydän särkyy varmaan, mutta kellä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kirjoittanut kivasti. Minullakin meni väreet, ihan vaan lukiessani. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää? Tapahtuiko viime vk.loppuna? Oletko palannut jo maan pinnalle vai meinaatko jatkaa "toisen" kanssa???
Itse olen samanlaisessa elämäntilanteessa kanssasi, että kaikki järjestyksessä periaatteessa...En itsekään tietäisi, miten toimia, jos omalle kohdalle sattuisi...En siis tuomitse enkä rohkaise ;)
Aurinkoista kesää!!!
Kiitos kun vastasit :) Lohduttaa, että on joku jolle kertoa miltä tuntuu. Me tapasimme reilu viikko sitten siellä laivalla. Aika hassua, että se sattui mulle, kun mulla kaikki periaatteessa hyvin, enkä todellakaan vilkuillut siellä miehiä.
Järjellä kun ajattelee, se että kaikki on tylsää ja tasaista on sittenkin parempaa kun tämä polttava tunne ja kauhea ikävä. Tämän intohimon tunteen toivoisin myös sun kokevan, sitä tarvitsee kaikki. Tunne on niin uskomaton näin monen vuoden jälkeen. Tätä surua en toivo kenenkään tuntevan, sitäkään en ole kokenut vuosiin.
Olen aina ollut asennevammainen niitä "laivaromansseja ja gigoloita" kohtaan. Tämä mies oli juuri sellaisen näköinen, siis ulkoisesti. Liian komea ollakseen totta.. yli 190cm pitkä, lihaksikas, tumma... käsittämättömän komea :)
Siinä yökerhossa seuratessa sitä kauempaa, näin kun muutama nainen (humalassa) kävi siihen kiinni, mut se vaan työnsi ne pois hymyillen :)
Oli tosi vaikea päätellä mitä hänestä ajatella.
Miksi ne ei kelvaneet... Oliko ne liian helppoja?
Mikään romantikko mä en ole, mutta se meis alkoi jo vaikuttaa sadun prinssiltä :) Jotenkin mä olin vaan eksynyt tarinaan mihin en kuulunut.
Kunpa mun olisi helpompi torjua ja unohtaa koko juttu. Tuntuu et tää kaikki on kun unta. Toden tuntuista, mutta liian kaukaista. Joka ilta kun laitan silmät kiinni, kuvittelen että hän on tässä, ihan vieressä. Omaa mietä näen harvoin (työn vuoksi). Hänen seurassaan tunnontuskat ovat todella suuret. Enhän mä halua häntä tällä satuttaa.
Meillä on onneksi tämän laivamiehen kanssa välimatkaa, joka hiukan rajoittaa ainakin mua :)
Hänen mielestä asialla ei ole kiire, eikä hän halua rikkoa kenenkään sydäntä. Hän ei haluaisi kun olla lähellä. Hän uskoo että tapaa vaan kerran sen oikean ja haluaa että mä annan ajan näyttää mihin tää tie vie.
Himputti soikoon, mä en tosiaan ole mikään romantikko, silti sen tekstiviestit on ihania, kuitenkin miehekkäitä, eikä sellaisia lirkutuksia joista mä en välitä. Ihan kun sillä olisi käyttöohjekirja muhun :) Usko pois, joka aamu mä päätän, että nyt taas sanon että unohda mut. Ekan viestin jälkeen, unettoman yön ja kaipauksen on pakko jatkaa. Arvoitukseksi jää, pystynkö mä vastustamaan mihin asti. Tunteet velloo kyllä tuhatta ja sataa. Lopulta ei tiedä ketä pettää ja missä pettämisen raja. Huono omatunto joka suuntaan.. Jospa se vaan kokeilee kuitenkin miten saa pääni sekaiseksi.. Kun ei luottaakaan pysty.
Koko viime viikko soiteltiin ja tekstailtiin. Viikonloppu oltiin hissukseen ja ikävä oli aivan järkyttävä. Nyt mä mietin taukoomatta kerronko että tällä viikolla voisin nähdä hänet hetken kahden. Vaikka hän vannookin, ettei mitään tapahdu jos nähdään, miten mä pystyn siihen etten käy käsiksi :) Kiitos kun kuuntelit ja aurinkoista kesää myös sulle :)
Hei haloo! Olet varattu! Sulla on jo mies! Herää jo päiväunelmistas.
Montakohan naista sillä sun laivaprinssilläs on samanlaisessa pyörityksessä...
Näin on, kyllä minäkin säälin oma miestäni. Vaikka miten vannoo teininä että tämä juttu kestää (kuten nyt on kestäny 19 vuotta) ei koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja koska. Olen hirvittävän pahoillani myös jos jotenkin ärsytin sinua. Tässä olisi kaikki helpompaa, jos oikeesti tietäisin että sillä on muitakin huijattavia, helppoahan sillon on perääntyä. En mä sentään ihan tyhmä ole, vaikka siltä susta tuntuukin. Kyllä mä olen tottunut siihen että mua koitetaan iskeä, joten kyse ei ole mistään varastetusta päiväunelmasta. Jospa se onkin totta että elämässä voi kohdata sen jota ei voikkaan vastustaa? Vai vannotko että sinä pystyt?
elämässä varmaankin kohdata sen, jota ei voi millään vastustaa. Sen ns. oikean. Onneksi olkoon jos olet sellaisen löytänyt. Itselläni sellainen nainen nyt on. (Olin jo eronnut kun tapasin hänet).
Siltikin tekisit oikein miestäsi kohtaan jos kerrot asiasta hänelle, ennen kuin jatkat tapailua sen uuden kanssa.
Ymmärsit väärin, me emme ole tavanneet enkä aijo siihen suostuakkaan. En aijo kuitenkan kertoa asiasta miehelle ja turhaan loukata hänen tunteitaan. Kyse on vain ja yksin minun onnesta, joka jää tässäkin asiassa taakse kun kyseessä on perhe ja muiden onni.
on tietysti täysin sinun asiasi mitä teet.
Mutta itse en haluaisi tilannetta jossa vaimoni haikailisi jonkun toisen perään eikä olisi kanssani onnellinen. Ja se tietysti heijastuisi parisuhteeseen ja koko perheen hyvinvointiin... niinkuin minulle itse asiassa jokin aika sitten kävikin silloisen avovaimon kanssa.
on tietysti täysin sinun asiasi mitä teet.
Mutta itse en haluaisi tilannetta jossa vaimoni haikailisi jonkun toisen perään eikä olisi kanssani onnellinen. Ja se tietysti heijastuisi parisuhteeseen ja koko perheen hyvinvointiin... niinkuin minulle itse asiassa jokin aika sitten kävikin silloisen avovaimon kanssa.
sitten laitettua oikein kahteen kertaan...
Kertoisinhan minä etten ole enää onnellinen, mutten halua loukata toista. Uskon että pystyn sivuamaan ajatukseni ja jatkamaan elämää ilman tunteita. Me olemme kai molemmat vaan tyytyneet siihen että kaikki on kuollut väliltämme. Riittää että on ystavä... Surullista on se ettei enää koskaan voi tuntea elävänsä ja pitää ajatella muita unohtaen että elämä on jo "loppu" tässä vaiheessa.. Periaatteessa kaikki meillä on päällisen puolin hyvin. Ainut joka puuttuu, on rakkaus ja ilman sitäkin voi näköjään elää.
On ihan totta, että minä olen tuolalinen mies, että en todellakaan ole ryntäämässä pikkuhousuihin suoraan, vaan varastan sydämen tavalla tai toisella, jolloin naisen on vaikea unohtaa "hän oli aidosti kiinnostunut minusta ihmisenä".
Häpeän itseäni, koska katseeni osuu aina hiukan varttuneempiin naisiin ja aina varattuihin, koska heillä on todennäköisesti takanaa pidemi parisuhde ja vääjäämättä parisuhteen arki mielessä päällimmäisenä, jolloin pieni "ihanasti irti arjesta" on kuin huumetta ja siihen vielä lisäksi joku, joka kiinnostuu aidosti ihmisestä.
Itseäni kiinnostaa aidosti kyllä ihminen, enkä voi sille mitään, että näin aina käy, eikä taatusti ole mielessä sänkyyn meno. No kaiketi kun sydän on irtautunut parisuhteen arjesta ja ajatukset liitelevät sen "tunteen" vieminä, niin pikkuhousut lähtee puhaltamalla pois.
Minä olen tyhmä ja typerä, enkä tajua, miksi teen aina tämän, vaikka lupaan itselleni olla kunnolla. Ihan samalla tavalla minä ajaudun tällaisiin tilanteisiin kuin sinäkin, vaikka en sitä halua, niin vain käy kerta toisensa jälkeen.
Häpeän ja vihaan itseäni, koska tiedän särkeväni aina jotain, jota ei heti huomaa...Olen täys paska ja minua saa vihata, toivon sitä.
Kuulostaa tutulle tuo sun teksti. Teihin olen myös törmännyt, mutta se paistaa kyllä läpi ylensä liiankin helpolla. Yleensä sen aistii jo alussa jos ei sitten tyyppi suoraan ehdota voitaisko alottaa seksisuhde tms. Ainakin tähän mennessä olen lajisi tunnistanut. Ymmärrän kyllä miten helppoa se on, jos naisesta ei tule ongelmaa jne. Ehkä olisin sinkkumiehenä samanlainen, tiedä sitä.
Tässä on nyt kyse "suhteesta, jutusta, tunteesta tms." miksi sitä nyt kutsuisi... Kyse ei ole seksistä salaisista tapaamisista jne. Mulla on jo ikää ihan mukavasti samoin tällä sinkulla. Enää ei kiinnosta leikit... Usko pois, mä toivoisin että hän on kaltaisesi, jotta elämäni saisi jatkua ilman tunnetta, kosketusta ja seksiä. Joskus näinkin..
...on, että en haluaisi tällaista, mutta asiat vain ajautuu siihen ja lisäksi en pelaa, enkä ole pelimies missään nimessä, en ole myöskään sinkku ja siitä olo vielä pahenee.
Jutun ydin oli siinä, että joku ihme ajaa aistit syvemmälle tasolle, vaikka ei niin haluaisikaan. Ehkä miehellä voimakas tunneajattelu, empatia, sympatia ym. on sellaisia, jotka vaikuttavaty johonkin tiedostamattomiin toimintoihin.
En tarkoita tällä sitä, että asiat ajaa toimintaan, vaan sitä, että aina tietää, että taas meni liian "pitkälle" tahtomattaan. Eli toinen ihminen piirtää uran sydämeen, joka ei lähde pesemällä pois, vaan kulumalla.
menee vaan!
Mistä tiedät ettei oma miehesi petä SINUA, jos ei kerta seksiäkään ole?
Aivan varmasti panee jo muita,sehän on vaan mies..
Sinuna kokeilisin,ihminen tekee mitä tahansa selviytyäkseen. Varovasti, sä voit aina viheltää pelin poikki.
Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua. Ethän sä voi tietää jos et kokeile.
Mitä luulet et miehes olis tehny jos olis ollut sun kengissäs siellä laivareissulla?
Veikkaan ettei ainakaan olis jääny miettimään että satuttaako vaimokultaa vai ei.
Kokeile.
Mä en usko tuollaisiin tarinoihin... anteeksi vaan :) Tai siis uskon, että näin kävi, mutta jotain outoa tuollaisessa miehessä on. Missä porukassa hän siellä edes oli? Oletko kysynyt mistä hän juuri sinussa kiinnostui?
Älä kuule, tyttökulta usko kaikkeen... Kaikki särkyy. Unohda tuollaiset ja jatka elämääsi. Jos teidät on tarkoitettu yhteen, niin se tulee tapahtumaan myöhemminkin. Asioilla on tapana järjestyä.
Toivon sinulle kaikkea hyvää kumminkin...
"Been there, done that"
Minä ymärrän sinua täysin. Kirjoitit suoraan kuin minun elämästäni, itselleni on käynyt vastaavanlaisesti. 7 vuotta olen seurustellut ja kaksi vuotta sitten tapasin ihanan miehen joka vuoden jaksoi minua saada itselleen. Tiukan moraalini takia en suutelusta pahempaa tehnyt, uskomatonta että annoin senkin tapahtua. Olen 27 vuotias nainen. Seksiä harrastamme mieheni kanssa vain muutaman kerran vuoteen. Meillä on kyllä todella hauskaa,hän on vaan niin hauska ihminen mutta tappelemme todella paljon. Minua kiukuttaa suhteeni ja tilanne mihin olen tyytynyt.En osaa/uskalla erotakkaan."tyydyn" tuttuun ja ns turvalliseen vaikka todellisuudessa se ei minua tyydytäkkään.Olen kestänyt kaikki hänen juhlimiset ja rahan puutteet, narrailut ym. vaikka olenkin muiden mielestä kaunis ja tyylikäs en perusta sille itse mitään. Kiellän ajatuksen "ratsastaa" ulko näöllä. Aina keksin itselleni selityksiä miksi minun pitäisi jatkaa tukehduttavassa suhteessa. Paraneeko se muka vaihtamalla ym. Olen vielä niin herkkä ihminenkin, itkisin itseni varmaan kuoliaaksi jos eroaisin nykyisestäni. Nyt kun kirjoitan tätä ajattelen että kylläpä olen hullu kun olen jatkanut tälläisessä suhteessa. Minulta puuttuu rohkeus ja ehkä itseluottamuksessakin on puutetta. Pelkään myös mitä muut ajattelevat jos eroamme. Pirulle on annettu ja pikkusormi ja nyt uhkaa viedä koko käden..tapasin muutama viikko sitten upean miehen, suuteluksi meni eikä enää omaatuntoa kolkuttanutkaan. Näin sitä ihminen voi paatau! Antakaa vinkkejä mitä minä teen? Miten voin erota ettei se satuttaisi niin paljon? Kaikki yhteiset ystävät, veljieni ystävä,hauskat hetket ja muistot..