Ruuhka vuosien pohdintoja

Anonyymi-ap

Miten voikin ihminen saada pään näin sekaisin. Tapasin mieheni teininä, suhde eteni äkkiä ja nyt 26-vuotiaina, lähes 10 vuoden jälkeen olemme kihloissa, meillä on ihana, rakas lapsi ja omistusasunto. Toistakin lasta yritimme yli vuoden, mutta onnistumisen jälkeen sain keskenmenon 2 vuotta sitten. Tämä laukaisikin lumipallo efektin. Meillä ei ole seksiä ollut tuon jälkeen juurikaan, syy on minun sillä miehellä haluja löytyy. Olen aivan lukossa. Toisina hetkinä rakastan elämääni, perhettäni ja olen siitä niin helvetin kiitollinen ja onnellinen. Toisessa hetkessä itken sitä, että elämä vain on mennyt eteenpäin enkä ehtinyt kokeilla asioita. En ehtinyt asua yksin, en ehtinyt kokeilla seksuaalisuuttani (koen vetoa myös naisiin, mutta kokemusta ei ole juurikaan). Ennen kuin tapasin mieheni, en kokenut olevani ihminen, joka seurustelisi ja hankkisi lapsia. Tässä sitä kuitenkin ollaan ja oikeasti, se on parasta mitä minulle on voinut tapahtua. On kuin minussa asuisi kaksi eri ihmistä. Toinen on rakastava perheenäiti, joka leijonamaisilla voimilla pitää perhettä kasassa ja antaa kaikkensa. Toinen taas huutaa, että tämä ei riitä. Haluan kokea enemmän, lisää. En oikeastaan halua kysyä mitään. Halusin vain saada tämän jotain kautta ulos minusta. Sen vain sanon, että älkää tuomitko minua tämän tekstin perusteella, olen enemmän kuin vain tämä tarina. Mieheni on mahtava minulle ja minä hänelle. Seksistä puhumme avoimesti, ja hän on tietoinen haluttomuudestani, joka ei todellakaan liity suoranaisesti häneen, sillä hänestä en muuttaisi yhtään mitään. Kiitos.

93

1062

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miten suhtaudut ajatukseen, että miehesi hakee seksin muualta?

      • Anonyymi

        Mieheni ei halua seksiä muualta. Eikä halua että minä hakisin. Tämä on käyty hänen kanssaan läpi. Hän on mieluummin kokonaan ilman. Hän ei pettäisi minua, sillä jos asiasta keskusteltaisi, olisin valmis sopimaan jonkinlaisesta kompromissista suhteen ulkopuolelle.
        -ap

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän on mieluummin ilman nyt toistaiseksi. Mutta ennemmin tai myöhemmin hän tulee harrastamaan seksiä. On sinusta itsestäsi kiinni, oletko siinä osallisena.

        Tuhoat haluttomuudellasi myös miehesi parhaat vuodet. Elämä menee nopeasti ja pian huomaatte olevanne vanhoja kääkkiä joiden seksuaalisuus meni hukkaan. Tuohon on vain yksi ratkaisu. Annat seksuaalisuudellesi mäkistartin osallistumalla swingers bileisiin, siellä pääset kokeilemaa kymmeniä miehiä että naisia ja seksuaalisuutesi puhkeaa taas kukkaan. Kukaties onnistut vaikka tulemaan taas raskaaksi ja saatte kaipaamaanne perheenlisäystä. Myös miehesi pääsee purkamaan patoutuneita tarpeitaan himokkaiden miesten kanssa.

        Näin on. Ja jos luit kommenttiin loppuun asti. Tämä ei minua häiritse. Olen valmis sopimaan asiasta

        Jos luit kommentteja, mies ei ole valmis avaamaan meidän välistä suhdetta. Minä en ole häntä kahlinnut tähän tilanteeseen. Ja rakennuksena, minä pidän naisista, mieheni ei ole homoseksuaali tai bi seksuaali.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Ja jos luit kommenttiin loppuun asti. Tämä ei minua häiritse. Olen valmis sopimaan asiasta

        Ei siinä mitään sellaista sopimusta tehdä, jossa sinä olet mukana. Et todennäköisesti edes tiedä, milloin ja keiden kanssa miehesi seksiä harrastaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siinä mitään sellaista sopimusta tehdä, jossa sinä olet mukana. Et todennäköisesti edes tiedä, milloin ja keiden kanssa miehesi seksiä harrastaa.

        Sanoinko että olisin siinä mukana? Sanoin että voimme sopia asioista suhteen ulkopuolelle. Miksi mieheni pettäisi minua, jos hän saisi yhtä hyvin siihen luvan, kun sovimme säännöistä? Kaikki eivät ole noin kapeakatseisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanoinko että olisin siinä mukana? Sanoin että voimme sopia asioista suhteen ulkopuolelle. Miksi mieheni pettäisi minua, jos hän saisi yhtä hyvin siihen luvan, kun sovimme säännöistä? Kaikki eivät ole noin kapeakatseisia

        Jos haluat, että miehelläsi on sinun lupasi siinä vaiheessa kun hän harrastaa seksiä jonkun muun kuin sinun kanssasi, niin mene antamaan se lupa nyt saman tien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluat, että miehelläsi on sinun lupasi siinä vaiheessa kun hän harrastaa seksiä jonkun muun kuin sinun kanssasi, niin mene antamaan se lupa nyt saman tien.

        Oletko lukenut tätä ketjua ollenkaan? Sanoin jo, että luvan saisi MUTTA EI HALUA. Kaikkien miesten maailma ei pyöri seksin ympärillä. Mieheni on rehellinen, ei mikään pettäjä. Jos ette usko, niin älkää. Jos hänelle antaa vihreää valoa että voidaan keskustella suhteen avaamisesta mutta hän torjuu sen, niin kuulostaako tämä siltä, että hän haluaa tehdä sen silti, mutta salaa? No ei

        Ei halua, kunnes haluaa, ja siinä vaiheessa kun haluaa ei ole kysymässä sinun lupiesi perään.

        Kyllä tämä voi sitten olla vaikeaa käsittää... Ole vapaasti tätä mieltä. Eiköhän itse tiedetä paremmin miten me toimimme. Jos itse toimit kuvaamallasi tavalla, onneksi en sinua tunne.

        Uskottele vaan, että asia menee kuten luulet. Muistat tämän keskustelun sitten joskus.

        On se ihmeellistä, että ventovieraat tuntevat mieheni paremmin, kuin minä yli kymmenen vuoden kokemuksella. Surullista, jos elämäsi on näin synkkää, että luulet kaikkien pettävän toisiaan aikanaan...

        Ei ole tarpeen mennä henkilökohtaisuuksiin. Jos suutut noin paljon jo pelkästään siitä, että sinulle kerrotaan, mitä ennemmin tai myöhemmin tapahtuu, niin et välttämättä kestä sitä raivoa jonka tulet kokemaan, kun se, mikä väistämättä tulee tapahtumaan jos et tee asialle tarpeellisia toimia, tapahtuu.

        Tai voi myös olla, ettet koskaan saa tietää miehesi seksielämästä, koska et itse tule olemaan osa sitä. Ei hänen ole tarpeen kertoa siitä sinulle mitään.

        Mieti hetki. Kuka täällä on mennyt kokoajan henkilökohtaisuuksiin? Yritän puolustaa miestäni. Yritä nyt ymmärtää tämä ja lopeta turhanpäiväinen vääntäminen, koska vaikka kuinka yrität, en tule koskaan uskomaan mielestäni sitä, mitä yrität hänestä kuvata.

        Lisään tähän vielä sen verran, etten hermostu siitä, että mieheni makaisi toisen naisen kanssa. Olen aikaisemmin sanonut monta kertaa, että tämä ei ole minulle ongelma. Mutta se, että uskotte tuntevanne hänet ja meidän suhteenne paremmin kuin minä itse on naurettavaa. Yritätte kuvata häntä valehtelijaksi joka on täysin päinvastaista hänestä. Ette voi koskaan ymmärtää sitä, mitä minä tai mieheni tuntee, ajattelee tai kokee parhaaksi. En alunperinkään pyytänyt teiltä neuvoja tai apua, koska sitä en uskokaan teiltä saavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mieti hetki. Kuka täällä on mennyt kokoajan henkilökohtaisuuksiin? Yritän puolustaa miestäni. Yritä nyt ymmärtää tämä ja lopeta turhanpäiväinen vääntäminen, koska vaikka kuinka yrität, en tule koskaan uskomaan mielestäni sitä, mitä yrität hänestä kuvata.

        Ei kukaan ole mennyt koko ajan henkilökohtaisuuksiin. Menit sille linjalle vasta äsken. Enkä väännä mitään, vaan kerron, mihin sinun kannattaa valmistautua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole mennyt koko ajan henkilökohtaisuuksiin. Menit sille linjalle vasta äsken. Enkä väännä mitään, vaan kerron, mihin sinun kannattaa valmistautua.

        Kerro ihmeessä mihin perustat tämän väitteen? Menemällä henkilökohtaisuuksiin. Loukkaamalla miestäni ja tätämyöten minua ja meidän suhdetta. Lopeta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole mennyt koko ajan henkilökohtaisuuksiin. Menit sille linjalle vasta äsken. Enkä väännä mitään, vaan kerron, mihin sinun kannattaa valmistautua.

        Ja niinkö tosiaan luulet? Aikaisemmin murheitani on vähätelty, suruani keskenmenosta myös. Minua pelotellaan pettämisellä ja sillä, että tuohan mieheni ja hänenkin elämän. Olen useaan otteeseen yrittänyt selventää asioita mutta ei, ei mene perille. Olen täysin vakuuttunut siitä, että täältä ei saa kun pahan mielen. Ei ymmärtämisen hiventäkään. Miksi edes kommentoida, jos aikeena ei ole mitään rakentavaa tai hyvää. Teette täysin turhaa työtä kirjoitellessanne tänne minulle turhia kommentteja. Luen ne, vastaan niihin, mutta ne eivät vaikuta toimintani, saavat minut vain surulliseksi siitä, että ihmisiä kohdellaan näin kriisin keskellä.

        Olen aika varma, että en ole yhdenkään ongelmasi syy. Se ei ole henkilökohtaisuuksiin menemistä kun kertoo, mitä ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jos et tee tilanteelle mitään.

        Lopeta nyt, ihan oikeasti. Sinä et ole mikään kaikkitietävä meedio. Jatka elämääsi. Olen sanonut jo lukemattomia kertoja, ettet voi mitenkään tietää väittämäsi oikeellisuutta. En ole varautumassa mieheni pettämiseen, koska niin ei tule tapahtumaan. Ei, vaikka kuinka hoet sitä täällä. Mene etsimään parempaa tekemistä, tämä keskustelu oli nyt tässä. Jos vielä haluat jatkaa, tee se yksinäsi. Minä en hukkaa aikaani enää hetkeäkään sinuun.

        Lopetan sitten kun itse niin päätän tehdä. Jos osaisit ajatella neutraalisti sitä mitä olen tänne kirjoittanut niin huomasit, että olen yrittänyt auttaa sinua. Et lainkaan kestä, jos joku ei sinua tottele tai sanoo jotain, mistä et pidä, ja reagoit menemällä henkilökohtaisuuksiin. Sinulla on vielä paljon kasvettavaa.

        Ja sinä vatkaat samaa asiaa siihen asti, kunnes sinua totellaan tai saat ajatuksen siitä, että voitat ja olet toista ylempänä. Minulla ei ole minkäänlaista tarvetta totella tuntematonta anonyymiä kirjoittelijaa, joka kuvittelee tietävänsä asioista, joista todellisuudessa hänellä ei ole tiedonhiventäkään. En halua apuasi, en ole sitä alussakaan pyytänyt enkä sitä varsinkaan sinulta tämän perusteella ottaisi. Sinun tapasi kommunikoida on hyvin erikoinen ja määräilevä. Kuvittelet olevasi tilanteen päällä ja olevasi erikoisenkin viisas. Et ole vieläkään onnistunut selittämään minulle, miksi koet tämän tarpeen kertoa minulle mitä mieheni tulee tekemään. Vieläkään et ole kun hokenut sitä, että niin tulee tapahtumaan ja tähän on valmistauduttava ilman minkäänlaista syytä, miksi. Sinulla on vielä paljon kasvettavaa.

        En ole voittamassa tai ylemtämässä itseäni. Mietipä, miksi menet noin pois tolaltasi. Miksi et kestä, kun joku sanoo sinulle jotain, mitä et voi kiistää vaikka haluaisit?

        "Jos vielä haluat jatkaa, tee se yksinäsi. Minä en hukkaa aikaani enää hetkeäkään sinuun."
        Juu...

        En mene pois tolaltani väittämästäsi syystä. Todellakin voin kiistää väitöksesi ja näin olen kokoajan tehnytkin. Olen todella turhautunut jankuttamiseesi. Kertojan nyt kun edelleen olet täällä, yksikin hyvä peruste väitöksellesi.

        Onko tuo siis normaali tyylisi kommunikoida? No siinä mielessä tilanne on ok, että kehittymiselle on vielä todella paljon tilaa. Oletko varma, ettet sittenkin ole todella turhautunut siihen, ettet kestä mitä sanon vaikka tiedät minun olevan oikeassa?

        Ja edelleen odotan vastausta kysymykseeni.

        Ja sitä et valitettavasti tule saamaan koska kyseessä on tyhjänpäiväinen trolli. Haluaa tahallaan kiusata ja härkkiä sinua. Jätä tuollaiset omaan arvoonsa.

        Juu, näinhän se on... On ihmiskunta mennyt vähän väärään suuntaan jos tästä saadaan jotain mielihyvää ja tyydytystä..
        -ap

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja edelleen odotan vastausta kysymykseeni.

        Mihin kysymykseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin kysymykseen?

        Mihin perustat väitteesi? Mistä tiedät noin varmasti mitä tulee tapahtumaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin perustat väitteesi? Mistä tiedät noin varmasti mitä tulee tapahtumaan?

        Siihen, ettei yksikään mies elä elämäänsä ilman seksiä. Mutta sinulla itselläsi on kaikki mahdollisuudet korjata oma tilanteesi ja huomioida miehesi. Jos onnistut, hänelle tuskin tulee tarvetta käydä muualla. Toivottavasti osaat toimia siinä asiassa fiksummin kuin tässä keskustelussa.

        Mihin perustat väitteen, ettei yksikään mies elä elämäänsä ilman seksiä?

        Henkilö, joka kysyy tuollaista, ei juuri tunne miehiä. Milloin aiot vastata kysymykseen?

        Ihminen, joka väittää, että kaikki miehet pettää, jos nainen ei anna seksiä.tarpeeksi, ei juuri tunne miehiä. Milloin aiot vastata kysymykseen?

        No nyt veti trolli mutkat suoraksi. Ai että seksi olisi tärkeämpää kuin oma perhe ja parisuhde? Uskoisin, että mielipiteitä jakaa suuntaan ja toiseen. Itse miehenä voisin elää ilman seksiä jos vaimoni saan pitää. Parisuhteessa ja rakkaudessa toista kohtaan on kyse paljon suuremmista asioista. Vastoinkäymiset hoidetaan yhdessä. Tämä trollaaja oli viikon huonoin suorittaja. Tsemppiä noin muutoin AP:lle

        Mihin perustat tuon väitteen? Mihin kysymykseen olet vielä vailla vastausta? Milloin aiot vastata kysymykseen?

        On aina voittajan merkki tulla sivusta huutelemaan henkilökohtaisuuksia. Hei, saavutus se on sekin 😀

        Mitä henkilökohtaista tuossa nyt sitten oli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin perustat tuon väitteen? Mihin kysymykseen olet vielä vailla vastausta? Milloin aiot vastata kysymykseen?

        Siihen samaan perustan mihin sinäkin.

        Mihin sinä haluat vastauksia vielä? Luulen että siihenkin olen jo vastannut monta kertaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihen samaan perustan mihin sinäkin.

        Mihin sinä haluat vastauksia vielä? Luulen että siihenkin olen jo vastannut monta kertaa.

        Luet siis vastaukset niin tarkkaan että et edes huomaa, että sinulta kysytään jotain. No, otetaan yksi kerrallaan. Miksi et kestä, kun joku sanoo sinulle jotain, mitä et voi kiistää vaikka haluaisit?

        Eikä tarvitse olla murheissaan siitä, ettet tiedä, miten miehet käyttäytyvät. Ilmeisesti olet ollut vain sen yhden ja saman kanssa. Siinä ei kokemusta laajemmin kerry.

        Olen vastannut sinulle tuohon. Oleppa ensi kerralla tarkempi.

        Minä en ole murheissani. Ei minun tarvitsekaan tietää miten muut käyttäytyy suhteissaan. Tiedän kyllä kuinka me toimimme ja se riittää minulle.

        Vieläkö trolli haluaa jatkaa vai joko riittää tätä aihetta? Hanki elämä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen vastannut sinulle tuohon. Oleppa ensi kerralla tarkempi.

        Minä en ole murheissani. Ei minun tarvitsekaan tietää miten muut käyttäytyy suhteissaan. Tiedän kyllä kuinka me toimimme ja se riittää minulle.

        Voit sitten ystävällisesti toistaa sen vastauksen, niin voidaan siirtyä seuraavaan kysymykseen.

        Ei sinä kovin iloinenkaan näytä olevan. Eikä sinulla ole aavistustakaan, millä tavoin miehesi toimii, jos joutuu olemaan ilman seksiä vuoden, tai viiden vuoden, tai 20 vuoden päästä. Kannattaa vaikuttaa asiaan, kun vielä voi.

        Voit ystävällisesti lukea kommentit uudestaan. Ehkä opit jotain.

        Et tiedä miltä näytän. Olettamuksia satelee vaan lisää.

        Ei hän joudu, älä huoli. Hän saa harrastaa seksiä, muttei halua muita. En koe tarvetta heittäytyä sänkyyn jos minulla ei ole halua seksuaaliseen kanssakäymiseen sillä hetkellä. Oletko tietoinen, että eri ihmisillä on erilaiset seksuaaliset tarpeet? Myös miehillä.

        Eli vastausta ei tule. Ymmärrän. Onko tuo normaali tapasi kommunikoida?

        Suomea osaavat ymmärtävät, etten kommentoinut ulkonäköäsi, vaan sitä, että mielialasi näkyy kirjoituksissasi selkeästi. Opettele spinnaamaan edes jotenkin, jos yrität käyttää kyseistä metodia.

        Hän ei halua muita nyt. Olet todella naivi ja sinisilmäinen jos luulet, että asiantila on aina muuttumaton.

        Sinulle voisin suositella kirjaa Tunne hyvä side, jonka on kirjoittanut psykoterapeutti Maaret Kallio. Kirjasta saat eväiksi mm. Sen, kuinka seksi ei totta tosiaan ole parisuhteen kulmakivi, vaan tunneyhteys kumppaniin on suurin tekijä parisuhteen ylläpitoon ja säilymiseen. Hyväänkin parisuhteeseen kuuluu ongelmia. Kirjassa puhutaan niin läheisyydestä, seksuaalisuudesta kuin turvallisesta erillisyydestä. Eli ei hätää, tämä sinun sydäntä lähellä oleva aihe löytyy myös, ja siihenkin voit löytää uusia puolia. Paykoterapeuttina toimiva Kallio on sanonut mm. Että Uskottomuus tai suhteesta lähteminen selittyvät harvoin tylsällä seksielämällä. Useammin taustalta löytyy yksinäistä yhdessäoloa, turvallisuuden ja läheisyyden puutetta ja kyvyttömyyttä luoda tunneyhteyttä. Jos haluat oppia lisää tästä aiheesta, autan toki. Säälittää ihan, kun toinen ei ymmärrä parisuhteiden päälle :(

        Onko tuo normaali tapasi kommunikoida?

        Kova pyrkimys sinulla on siirtää keskustelu pois aiheesta, kun saat sellaisia vastauksia, joita et kestä lukea. Miksi edes lähdit esittelemään ongelmiasi, jos sitten et halua niihin kommentteja?

        Otatko kirjan haltuun? :)

        Sinulla tuntuu olevan samanlainen tapa. Olen sinulle vastannut noihin asioihin niin monta kertaa, etten uudestaan vaivaudu, kuten jo varoitinkin. Jos haluat jatkaa samasta aiheesta vatkaamista, lue tätä keskustelua uudelleen ja uudelleen niin kauan, että saat tarpeesi täytettyä ja vastaukset kysymyksiisi löydettyä! Tosissani sinulle suosittelen tutustumaan aiheeseen syvemmin. Voisi hyödyttää sinua tulevaisuuden varalle❤️

        Ihan näin ulkopuolisena teidän keskustelusta haluan tuoda yhden asian esille. Nainen ei ole mikään seksiväline. Hänen ei tarvitse mennä sänkyyn pitääkseen suhteen kasassa. Jos mies pettää, on se miehen syy epärehellisyydestä. Sanoit, että on alottajasta itsestään kiinni miten tilanne etenee, oletko sitä mieltä, että hänen täytyy täyttää miehen seksuaaliset tarpeet, vaikka hän on tarjonnut vaihtoehtoa, jossa mies saa luvallisesti mennä sovittujen sääntöjen rajoissa tekemään sen jonkun toisen kanssa? Lisäksi sinulle on useaan otteeseen sanottu, ettei mies tätä halua. Ja jos haluaa vaikka vuoden päästä jos tilanne on ennallaan, niin siitähän voi keskustella uudemman kerran. Ei se väistämättä tarkoita, että vuoden päästä mies pettää. Hän voi yhtä hyvin tuoda asian uudestaan esille, jolloin keskustellaan mitä asialle tehdään. Aloittaja on maininnut, että työstää asiaansa kokoajan, ei hän tulessa makaa. Tämä teidän kahden keskustelu ei ollut viihdyttävää luettavaa. Et vain suostunut näkemään toisen näkökantaa ja väännät ilmiselvästä asiasta. Aloittajan ei tarvitse sinua ymmärtää tai uskoa, kyse ei tässä ole sinusta, vaan hänen suhteesta.

        Et ole, koska nuo ovat kysymyksiä, joihin et kykene rehellisesti vastaamaan. Minulle on aivan sama, vastaatko vai et, mutta sinulle itsellesi noiden kysymysten rehellinen pohtiminen tekisi hyvää. Itseään kannattaa kehittää, etenkin tuollaisten puutteiden kohdalla jotka aiheuttavat muille kärsimystä.

        Ei hätää, kyllä minä itseäni sivistän ja kehitän. Vahvasti suosittelen sinulle samaa tämän perusteella. Käyn mm. Psykologilla kuten olen maininnut ja pidän avoimen ja vahvan yhteyden mieheni, jolloin voimme olla rehellisiä ja avoimia toisillemme ilman ongelmia. Meillä on hyvä suhde, arvostamme toisiamme. Se on tavoittelemisen arvoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan näin ulkopuolisena teidän keskustelusta haluan tuoda yhden asian esille. Nainen ei ole mikään seksiväline. Hänen ei tarvitse mennä sänkyyn pitääkseen suhteen kasassa. Jos mies pettää, on se miehen syy epärehellisyydestä. Sanoit, että on alottajasta itsestään kiinni miten tilanne etenee, oletko sitä mieltä, että hänen täytyy täyttää miehen seksuaaliset tarpeet, vaikka hän on tarjonnut vaihtoehtoa, jossa mies saa luvallisesti mennä sovittujen sääntöjen rajoissa tekemään sen jonkun toisen kanssa? Lisäksi sinulle on useaan otteeseen sanottu, ettei mies tätä halua. Ja jos haluaa vaikka vuoden päästä jos tilanne on ennallaan, niin siitähän voi keskustella uudemman kerran. Ei se väistämättä tarkoita, että vuoden päästä mies pettää. Hän voi yhtä hyvin tuoda asian uudestaan esille, jolloin keskustellaan mitä asialle tehdään. Aloittaja on maininnut, että työstää asiaansa kokoajan, ei hän tulessa makaa. Tämä teidän kahden keskustelu ei ollut viihdyttävää luettavaa. Et vain suostunut näkemään toisen näkökantaa ja väännät ilmiselvästä asiasta. Aloittajan ei tarvitse sinua ymmärtää tai uskoa, kyse ei tässä ole sinusta, vaan hänen suhteesta.

        Mahtava kommentti! Hyvä nosto, kiitos. Toivottavasti tämän keskustelun toinen osapuoli ottaa tästä mietittäväkseen hyviä pointteja. Juuri tätä olen yrittänyt tuoda esille, mutta kaikuu vain kuuroille korville
        -ap

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hätää, kyllä minä itseäni sivistän ja kehitän. Vahvasti suosittelen sinulle samaa tämän perusteella. Käyn mm. Psykologilla kuten olen maininnut ja pidän avoimen ja vahvan yhteyden mieheni, jolloin voimme olla rehellisiä ja avoimia toisillemme ilman ongelmia. Meillä on hyvä suhde, arvostamme toisiamme. Se on tavoittelemisen arvoista

        Psykologilla käynti on varmasti hyödyllistä. Ehkä se auttaa sinua pääsemään eroon tavastasi suuttua tuntemattomalle ihmiselle, kun tämä kertoo sinulle totuuden, josta et pidä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykologilla käynti on varmasti hyödyllistä. Ehkä se auttaa sinua pääsemään eroon tavastasi suuttua tuntemattomalle ihmiselle, kun tämä kertoo sinulle totuuden, josta et pidä.

        Kyllä sinä olet sitkeä

    • Anonyymi

      Koulut on ainakin jääneet kesken; ruuhkavuodet on yhdyssana. Mutta onnea muutoin.

      • Anonyymi

        Jotain piti kuitenkin huomauttaa naisena esiintyvälle satuilijalle

      • Anonyymi

        Ei ole. Tällä hetkellä toista ammattia luen korkeakoulussa. Kiitos kuitenkin tästä huomautuksesta kielipoliisille

    • Anonyymi

      Itse sinkkuelämää nuorena eläneenä ja yksin asuneena. Voin sanoa ettei se nyt niin ihmeellistä ole. Ainut mitä hyötyä koen siitä nykyään olevan. Että tiedän jos joskus yksin jään pärjään kyllä.

    • Anonyymi

      Joku teidän suhdetta hiertää jos on tollasia haluja "kokeilla asioita" ja tunnet että pitää kokeilla seksuaalisuutta. Sun haluttomuuskin todennäköisesti johtuu samasta hiertämisestä. Kannattaisi yrittää vaan puhua enemmän, ja myös niistä vaikeimmistakin asioista. Pariterapia on myös tietysti yksi keino jos ei osaa itse pähkäillä mistä moinen johtuu. Jotain siellä taustalla on.
      Jos rakastaisit miestäsi oikeasti ja seksi olisi molemmin puolin tyydyttävää niin ei tulisi mitään tarvetta päästä "kokeilemaan".
      Miksi ei voi kokea ja kokeilla asioita puolison kanssa yhdessä? Seksissäkin voi kokeilla vaikka ja mitä ilman että tarvii saada kolmansia pyöriä mukaan kuvioihin. Varatkaa yhteistä aikaa ilman lapsia ja kokekaa sekä kokeilkaa. Luokaa siihen yhdessä otollinen ilmapiiri.
      Sanot että hänestä et muuttaisi mitään, mutta silti on haluttomuutta. Jos siihen ei liity mitään fyysistä ongelmaa niin ongelma on teidän yhteinen, ja liittyy jollain tavalla siihen että teidän omat tarpeenne eivät kohtaa parisuhteessa.
      Jostain se ongelma löytyy kun kaivelette tarpeeksi.
      Itsenäiseksi voi kasvaa myös parisuhteessa, jos tarvitsee sitä omaa tilaa. Siihen ei tarvitse sitä että asuu yksin. Siihen tarvitsee vain sen että molemmat ymmärtää antaa toiselle sitä tilaa silloin kun sitä tarvitsee, ja sitä pitää myös osata pyytää.
      Avoimuutta ja rohkeutta siihen keskusteluun. Ei parisuhde ole mikään vankila. Parisuhde on tahdon asia. Joka aamu kun heräät, teet valinnan että tahdotko olla puolisosi kanssa vai et.
      Muistaa myös sen että kaikki ongelmat mitkä koskettaa sitä puolisoa ja muuta perhettä millään tavalla, ovat yhteisiä ongelmia. Tämä tulee myös molempien ymmärtää. Mitä enemmän osaatte puhua, sitä paremmin suhteenne voi.

      • Anonyymi

        Kiitos sinulle tästä kommentista. Tämä.todella laittoi miettimään. Tosiaan, en muuttaisi mielestäni mitään, minun silmissäni hän on se oikea minulle. Mutta silti olen vain hyväksynyt sen, että seksuaalisuuteni on hiipunut nolliin. Epäilen itse taustalla haluttomuuteeni piilevän trauman keskenmenosta johon tottakai mieheni liittyy myös.

        Eikö ole terapia tullut mieleen? Ihan selvä keissi olisit (seksuaali)terapeutille.

        Seksuaaliterapeutit ovat ihan samaa pilipaliterapeuttijengiä kuin kaikki muutkin, joiden nimeä ei Valviran psykoterapeuttisivustolta löydy, toisin sanoen täyttä huuhaata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole terapia tullut mieleen? Ihan selvä keissi olisit (seksuaali)terapeutille.

        Kyllä on. En ole käynyt seksuaaliterapeutilla tai pari terapiassa, mutta psykologilla olen käynyt keskenmenon jälkeen useita kertoja. Tilanne ei todellakaan ole "selvä keissi" niinkuin yleensäkään mielenterveyden asiat eivät ole. Se että olen tiedostanut oman lukkoni ja siihen liittyviä syitä ei automaattisesti niitä avaa tai poista. Ihminen ei voi pakottaa mieltään toimimaan tietyllä tavalla, ja myös itselle epämiellyttävät ajatukset ovat luonnollisia. Elämä ei toimi niin, ettei siinä joutuisi kohtaamaan asioita ja ottamaan niitä vastaan. Minä tiedostan oman ongelmani, tiedän miten toimia, osaan kantaa vastuuni ja olla rehellinen miehelleni. Ainoa asia jota en voi hallita, on omat ajatukseni joita kuvailin aloituksessa.

        Tuo tunnelukkohöpinä on pop-psykolologiaa, ei siihen mitään tutkintoa tarvita. Asioiden syvempi pohdiskelu vaatii syvällistä psykoterapeuttista otetta.

        Sanoinko tunnelukko? Kerroinko täällä minulla olevan jokin tunnelukoista? Kerroin olevani lukossa. Minussa olevan lukko, joka ei liity lapsuuteen. Jos perehtyisit tunnelukkoihin, tietäisit, että nämä syntyvät varhaislapsuudessa ja ne kuvastavat aikuisen reagointitapaa asioihin. Jos ihmisellä on jokin vaikea tilanne ja hän kertoo olevansa lukossa, älä oleta kyseessä siis olevan tunnelukko. Oletko perehtynyt ihmiseen, joka on kehitellyt tunnelukot? Tiedätkö, millainen tutkinto hänellä on? Älkää täällä oletteko, että olisin avuton, enkä tietäisi miten asioissa toimitaan. Minä sanoin jo aikaisemmin, ettei minulla ole oikeastaan mitään kysyttävää. Onko se niin vaikeaa ymmärtää, että joskus ihminen voi ajautua kriisiin itsensä kanssa, vaikka hän olisi täysin tietoinen, miten asioihin tulee reagoida ja miten niitä hoitaa. Terapiassa käyminen on vuosien prosessi, ei riitä että siellä kerrotaan miten ihmisen tulee toimia. Siellä tarjotaan kysymyksiä ja ruokitaan pohdintoja. Sieltä ei saa avaimia ongelmiin, jolloin ne maagisesti ratkeaisi.

        Ihanko totta? No jopas jotakin.

    • Anonyymi

      Mielestäni seksi on tärkeää parisuhteessa, toki muutkin asiat ja aina tietenkin elämäntilanne kaikkinensa huomioiden mutta seksi kuulu parisuhteeseen.

      Meillä on yhteiselämää takana jo vuosikymmeniä, seksi on mitä on ja aina ei kiinnosta mutta en voisi kuvitellakaan, että kieltäytyisin jos miehellä tekee mieli. Kyllä hänkin siis mieheni tekee minun mielikseni asioita joten olisi jotenkin epäreilua, että minä pihistelisin, vain sen takia, ettei huvita koska kuten kirjoitin, myös mieheni antaa periksi, vaikkei aina huvittaisikaan vaikkapa keskustella tai lähteä yhdessä johonkin tmv.

      Jos kumpikin ajattelee parisuhteessa myös toisen hyvää, ei ongelmia juurikaan ole

      • Anonyymi

        Teillä asiat toimii tällä tavoin. Meillä eritavalla. Mieheni on tietoinen asiastani ja ei halua seksiä, jos minä en halua. Hän haluaa, että molemmat tahtovat asioiden etenevän meidän tavalla, ei toisen mielihyvän vuoksi.

        Oho, "ei toisen mielihyvin vuoksi"!? Ei ihme, että on ongelmia.

        Pitäisikö minun heittäytyä sänkyyn, jotta toinen saa seksuaalisen tarpeen täytettyä? Pidän itseäni tätä arvokkaampana.

        Lisäksi, jos mies on tietoinen siitä, ettei kumppani halua seksiä, olisi mielestäni outoa miehen silti painostaa toinen seksiin vain, koska toinen haluaa... Eikö seksissä ole kyse molempien suostumuksensa ja mielihyvästä? Jos toinen ei ole täysillä mukana, ei se ole mukavaa kummalekaan

    • Anonyymi

      Noi on asioita mitä on ihan turha miettiä mä voin tarvittaessa ettiä sulle vaikka kymmenen ihmistä jotka kertoo sulle kuinka he pilasivat elämänsä kun eivät osanneet arvostaa sitä mitä heillä oli enemmänkin löytyy ja helposti ja keskenmenot kuuluu osana elämään se on luonnon omatapa kertoa että kyseinen lapsi olisi saattanut olla sellainen yksilö joka ei olisi selvinnyt kuitenkaan se on aivan varmaa että se sattuu enemmän kun saat muutaman päivän pitää lasta sylissä vierellä ja si menehtyy

      • Anonyymi

        Kiitos, ei tarvitse. Niinkuin olen sanonut jo monta kertaa, ei ihminen voi vain päättää olla ajattelematta asioita tai olla erimieltä itsensä kanssa. "Asioita on turha miettiä" on mielestäni lausahdus, jolla lakaistaan asiat maton alle, ettei tarvitsisi ajatella ikäviä asioita laisinkaan. Mitä järkeä siinä on? Ketä siinä palvellaan tai suojellaan... Ja mitä kirjoitat keskenmenosta on todella ikävää. Älä koskaan, ikinä sano noin läheisillesi tai muulle, joka kertoo kokeneensa tällaista. Älä vertaa toisen surua johonkin, mikä mielestäsi olisi pahempaa. Suru on surua ihan sama mitä on tapahtunut ja kenelle. Ainoastaan keskenmeno ei ollut ainoa traumaattinen asia. Niinkuin kerroin, yritystä saada lasta oli takana jo yli vuosi. Raskausviikkoja minulla oli jo lähes 20, kun ultratessa huomattiin, ettei kaksosvauvoista ei kummallakaan ole sykettä. He olivat menehtyneet kohtuun jo aikaisemmin minun tietämättäni. Minulle vauvat olivat jo todellisia, vaikkeivät olleet syntyneet. Olkaa ihmiset viisaampia, älkääkä lyökö jo lyötyä.

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa ilmentyy suomalaisten ongelmat. Ei suostuta näkemään asioita toisen kannalta. Nähdään asiat vain omasta vinkkelistä ja tuomitaan, jos ajatus ei kohtaa. Hermostumaan, pelotellaan, loukataan.. Mikä teitä ihmiset vaivaa? Kirjoittelette täällä nimettömänä ja kommentoitte toisen parisuhdetta, jonka taustoista ette tiedä. AP on monta kertaa puolustanut itseään, kertonut asioistaan ja aloituksessa yksiselitteisesti pyytänyt, ettei häntä tuomittaisi eikä hänellä ollut mitään kysyttävää. Hän tietää asioista paremmin kun kukaan muu, koska kyse on hänestä, hänen parisuhteesta ja tilanteesta. Silti kuvittelette tietävän ne paremmin. Toivottavasti löydätte itsellenne onnen ja voitte olla ystävällisiä muille

    • Anonyymi

      Nyt kannattaa varata miehelle aika työterveydestä jotta saadaan selvitettyä mahdollinen homoseksuaalisuus tai bi-seksuaalisuus. Jos/kun mieheltäsi tällaista taipumusta löytyy niin sinun on helpompi perustella kaipaustasi naisten väliseen seksiin.

      • Anonyymi

        Totta! Sehän on täysin loogista, että kun toinen pariskunnasta on bi seksuaali niin toinen ei voi olla hetero! Ja tämäpä totta tosiaan diagnosoidaan työterveydessä! Kylläpä nyt valaistuin, ei muuta kun suhde vasten miehen tahtoa auki ja panemaan kaikkia niin ei tarvitse minunkaan enää oikkujani perustella! Kiitos Einstein

    • Anonyymi

      Pariterapiaan jos ei muuten saa tilannetta ratkaistuksi. Ite jos olisin AP:n mies, pohtisin kyllä vakavasti eroa, sillä on kyllä luultavaa että jos ei halua "avata" suhdetta niin ennemmin tai myöhemmin huomaa tulleensa petetyksi.
      Toki voi vielä vuosia mennä ennekun mitään tapahtuu, mutta vääjäämätön odottaa silti nurkan takana.
      Arvomaailmassa on kyllä aivan valtava ristiriita tossa kohtaa.

      • Anonyymi

        Ajatuksienko takia mies eron ottaisi? Meidän arvot ovat täysin samat: pysymme toisillemme lojaaleina ja rehellisinä. Pidämme perheen kasassa ja puhumme asioista suoraan. Minä en ikinä pettäisi miestäni, miksi tekisin niin, kun aloituksessa sanoin, etten kaipaa seksiä ollenkaan. Älkää takertuko siihen, että mainitsin kokevani vetoa myös naisiin: En koe tarvetta rikkoa perhettäni tällaisen takia. Ajatukseni ovat vain myllerryksessä ja olen keskellä kriisiä itseni kanssa. Tämä ei tarkoita sitä, etten työskentelisi tämän eteen ja onnistuisimme patisuhteessamme vielä paremmin kuin koskaan tämän jälkeen.

    • Anonyymi

      Hyvä

    • Anonyymi

      Keskusteluhan on ollut jälleen erittäin kyynistä ja negatiivista. Ehkäpä on paikallaan katsoa asiaa positiivisemmastakin näkökulmasta.

      Voin silleensä samaistua tuohon tilanteeseen, vaikka olenkin kymmenkunta vuotta vanhempi. Tapasin vaimoni 19-vuotiaana, muutimme yhteen ja olemme olleet kaksin siitä saakka. Meillä ei ole lapsia eikä ole aikomus tehdä.

      Minulla on ollut samoja ajatuksia tuosta elämän moninaisuuden ohi menemisestä. Olen nuorena ujo, ja vaikka vientiä olisi epäilemättä ollut, niin seksiä harrastin ensimmäisen kerran vasta vaimoni kanssa. Hän on ainoa, jonka kanssa olen rakastellut (sis. paneminen, naiminen jne.) Tämä on asia, joka on välillä mietityttänyt. Olisihan se kiinnostavaa kokeilla muidenkin kanssa.

      Olen kuitenkin edelleen erittäin rakastunut vaimooni. Meillä meni niin sanotussa ihastumisvaiheessakin varmaan 6-7 vuotta. Meillä on todella hauskaa yhdessä. En halua riskeerata sitä niin mitättömän asian kuin seksin vuoksi. Seksi on kyllä tärkeää minulle, en halua sitä vähätellä, mutta - toisin kuin täällä yleensä väitetään - seksi ei ole välttämättä miehelle se kaikista tärkein asia elämässä ja parisuhteessa.

      Meillä oli muutamia vuosia sitten hiljainen kausi seksin saralla. Vaimollani oli raskaat tilanteet töissä, ja se uuvutti hänet. Häntä ahdisti ja masensi. Petihommia harrastimme silloin vain vähän, ehkä kymmenkunta kertaa sen parin vuoden aikana jos sitäkään. Minulla olisi ollut haluja huomattavasti tiiviimpään kanssakäyntiin, mutta tilanteen vuoksi olin ymmärtäväinen. Purin paineeni tavallani. En pettänyt, enkä aio pettää. Jos miehesi sanoo pärjäävänsä asian kanssa, niin hän epäilemättä tarkoittaa mitä sanoo. Uskon, että sinunkin halukkuutesi palaa joskus. Elämässä voi olla tällaisia vaiheita.

      Elämässä on ollut muitakin asioita, joita haluaisin kokeilla, mutta jotka ovat olosuhteiden pakosta jääneet tekemättä. Osa siitä liittyy parisuhteessa olemiseen. Nämä ovat aina valintakysymyksiä. Parisuhde rakastavan ja rakastavani naisen kanssa on kuitenkin niin korkealla arvoasteikossani, että voin aivan hyvin jättää joitain muita asioita tekemättä. Tavallaan kyllä haluaisin jättää kaiken, kokeilla asumista suurkaupungissa, muuttaa sitten mihin lie metsän perukoille, jossa ei näe ketään kuukausiin. Moni asia olisi hienoa kokea, mutta kaikkea ei ole mahdollista. Arkeni ja harrastukseni olen rakentanut sellaisiksi, että tyhjää elämä ei todella ole. Jos toteuttaisin noita joitakin muita unelmiani, niin ne toteuttamani olisivat todennäköisesti jääneet tekemättä.

      Minusta monenlaisten asioiden kokeileminen, haaveilu ja osan haaveista täyttäminen ovat arvostettava asia elämässä. Siinä vaan pitää miettiä, että mitä sen eteen haluaa riskeerata. Ja löytää keinot, joilla ei joudu hävittämään elämästään jotain vielä tärkeämpiä asioita. Perhe ja jälkikasvu ovat epäilemättä yksi niistä tärkeimmistä, vaikka minulla nyt ei siitä varsinaisesti ole kokemusta. Et kertonut mitä oikeastaan haluat lisää. Sanoit vain, että tämä ei riitä. 26-vuotiaana ehtii tehdä vielä aivan tolkuttomasti kaikenlaista, vaikka olisi perheellinen. Kannattaa kuitenkin ruveta jo nyt miettimään mitä se on, mitä tarvitset. Opiskelua? Taidetta? Liikuntaa? Retkeilyä? Kuukauden reissua sademetsään omin päin? Kaikki noista on toteutettavissa perheelliselläkin. Arki voi tarjota tilaa vaikka mille kun sen järjestää sellaiseksi.

      • Anonyymi

        Kiitos sinulle suuresti tästä kommentista. Pelastit päiväni. Samaistuin todella sinun kokemukseesi. Ajattelu ja haaveilu on tässä asian ydin. Joskus sitä miettii, että jos elämästä olisi saanut enemmän irti, jos olisin tavannut mieheni esimerkiksi nyt, kun olen vanhempi. En koskaan jättäisi perhettäni tämän takia kuitenkaan, koska niinkuin sanoit, se on tärkeintä. Minua todella loukkaa tässä keskustelussa se, mitä miehestäni täällä muokataan, koska en näe miksi hän minua pettäisi. Yritin tulla häntä tässä tilanteessa vastaan, mutta hän ei halunnut. Hän ei koe sen olevan oikein. Hän haluaa olla vain minun, ja minä hänen. Arki on toki rankkaa ja välillä ajattelee, jos asuisi yksin, matkustelisi ja eläisi elämää vain itselle. Lopulta palaan taas maan pinnalle ja olen kiitollinen siitä, mitä olen saanut. Onko kuitenkaan niin väärin ajatella sitä, jos olisin saanut kokea enemmän ennen miestäni, koska hänestä en luopuisi enkä vaihtaisi perhettäni mihinkään. Ja juuri niinkuin sanoit, seksi ei ole kaikki kaikessa. Pitkässä suhteessa on hetkiä, jolloin sitä ei vain ole.

    • Mulla ei tietenkään mitään kokemusta parisuhteesta tai perheestä. Mutta yks teoria, että toi työ vie nykyään niin kaiken sen energian, ettei muuhun jää mitään puhtia. Mä oon koko elämäni asunu yksin, eikä siinä mun mielestä oo mitään erityistä. Ei tässä mitään vapautta ole, kun töissä saa kuitenkin painaa kaiket päivä, vaikka itsessään työstä pidän. Vähän vaan tarttis väliä, pääsis vaikka matkusteleen tai opiskeleen jotain uutta. Moni sitten raivoo tästä puolisolleen tai lapsilleen kun töissä on vaikeaa. Media taas toitottaa tota seksiä joka paikkaan ja vaikka tarpeet onkin ihmisillä erilaiset, niin ei se merkitys niin suuri oikeesti ole. Ymmärrän tietenkin, että elämäsi on ollut rankka keskenmenoineen ym. Mutta yleensä sinkkuelämä ei johda mihinkään, eikä sitä syytä kadehtia. Siinä on näennäisesti vapaa, mutta kuitenkin työhön sidottu. Sorry tämä viimeistelemätön vastaus. Mutta työnantaja on taas tossa takana. Tää ois ollu mielenkiintoinen keskustelu perehtyä paremmin.

      • Anonyymi

        Kyllä, olet oikeassa. Taakkansa kullakin. Minulla perheen lisäksi työt, sekä opinnot suurimmilta osin etänä. Eli rankkaa arjessa todellakin on. Tottakai väsymyksellä on myös suuri syy omaan mielentilaan. On erittäin hyvä, että tuotte omia näkökulmia tähän asiaan. Etenkin seksistä on tehty jotenkin ylisuuri asia ja sen ympärillä on paljon paineita. Varsinkin, jos sitä ei tosiaan ole... Ei kenenkään elämä ole täydellistä, tulee vastoinkäymisiä, erilaisia vaiheita ja niinkuin nyt minulla, kriisejä.

    • Anonyymi

      Päivitä tilannettani...

      Kävin eilen kesän tauon jälkeen psykologilla. Se helpotti minua rauhoittamaan ajatuksia ja maadoittumaan.

      Tänään on keskenmenon vuosipäivä. Tasan kaksi vuotta sitten sain tietää, ettei kaksosia tulekaan. Mieleni juoksee aikaan, jolloin olin onnellinen. Yli vuoden odotus oltiin palkittu juuri kun olimme luovuttamassa haaveemme suhteen. Ne olivat parhaat 4 kuukautta pitkään aikaan. Mieleni vaeltaa hetkeen, jolloin kätilö kertoo, ettei sykkeitä kuulukaan enää. Se murskaava tunne rinnassa, kuin joku repisi sydäntä irti rinnasta.

      Tästä on jo kaksi kokonaista vuotta. Hengittäminen on helpompaa, tuska on poissa. Vain ajatus siitä, jos kaikki olisikin toisin vaivaa edelleen. Ajatus siitä, etten uskalla yrittää lasta enää on vahvasti läsnä. Juoksen karkuun, sillä minua pelottaa. Ajatus siitä, jos olisikin elämältä saanut enemmän ja muuta edelleen vaivaa. Mieheni on upea. Oikea tukipilari tämän kaiken keskellä, ja voi kuinka rakastan häntä. Hän ymmärtää. Hän lohduttaa ja antaa minulle aikaa ja tilaa. Tuosta miehestä en koskaan päästä irti. Ongelma ei koskaan ollut hänessä, tai etenkään lapsessamme, joka meille siunaantui 4-vuotta sitten.

      Aion keskittyä perheeseeni. Annan ajatusten kulkea myös asioihin, joista minua tuomitaan. En aio kiistää sitä, että mieleni vaeltaa myös siihen, että joskus haluaisin elämältä lisää, tai jos sitä olisi ehtinyt olla ennen tätä kaikkea. En aijo antaa ikävien kommenttien koskettaa minua. Ne eivät yletä minuun. Olen vahvempi kuin rumat sanat tai olettamukset siitä, että mieheni pettäisi minua. Tämä on minun perheeni. Minä aijon huolehtia siitä.

      • Yksi pieni pointti, jonka antaisin hautuumaan ..
        Olet tässä ja nyt sellaisena kuin olet. Hyvine ja huonoine juttuinensa.

        Mutta olet vielä verrattain nuori. Elämä ei pääty kolmeen- tai viiteenkymppiin.
        Haluaisit kokea jotakin.. sinulla on vietävästi aikaa siihen. Mutta perheesi on tässä ja nyt. Se mikä on oikeasti tärkeää.

        Perheesi muuttuu ja kasvaa .. elää koko ajan. Kuten sinäkin ihmisenä. Ja jos missaat sen arvon, sitä ei takaisin saa.

        Olen kanssasi samoilla linjoilla, että suru ja ikävät tunteet kuuluvat osana elämään. Ei niitä voi lakaista maton alle. Sinulla on siihen terve suhtautuminen noin niin kuin mielestäni.

        Miehesi vaikuttaa erittäin soveliaalta kumppanilta kertomasi mukaan ja uskon, että teillä on hyvät mahdollisuudet selvitä ja selvittää ongelmanne ihan kommunikaatiolla.

        Et pyytänyt neuvoja, mutta yksi neuvo minulla sinulle on.. nuku hyvin. Huolehdi että saat unta tarpeeksi, se auttaa moneen vaivaan. Niin mielen kuin ruumiin hyvinvointiin.

        Älä vällää, nää ny oli vain minun ajatuksiani sinusta ja tilanteestasi.

      • Anonyymi
        Pikku-pirpana kirjoitti:

        Yksi pieni pointti, jonka antaisin hautuumaan ..

        Kiitos sinulle tästä kommentista. Sinusta huokui aito lämpö ja yritys ymmärtää toista ihmistä. Sinulla oli tekstissäsi todella hyviä pointteja, jotka kätken mieleeni muistuttamaan siitä, että kaiken ei tarvitse tapahtua nyt ja heti. Olisi hyvä vain pysähtyä nauttimaan siitä mitä nyt on. Olen helposti ihminen, joka leijuu pää pilvissä ja huolehdi herkästi asioista. Tämä on kohdallani asia, jota olisi hyvä työstää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itse sairastuin vakavasti ja oli elämäni päättyminenkin lähellä. Se sai minut pysähtymään ja ajattelemaan mikä on tärkeintä nyt kun elämää on jäljellä vain kaksi kuukautta..
        No. Se elämä itsessään. Se päivä jonka saa elää. Se on tärkeintä mitä on juuri sillä hetkellä.

        Lapsi, puoliso, perhe.. se arki kaikkine tylsyyksineen. Ne ovat asioita jotka evät pysy stabiilina.

        Sinä ja itsesi muuttuvat myös, mutta ne pysyvät sinulla koko elämäsi ajan.
        Toki on hyvä haaveilla ja haahuilla välillä. Mutta se mikä on oikeasti tärkeää on se, mitä on tässä ja nyt.

        Ja tuosta seksistä sanon, että jos alat sekstailemaan ilman haluja, tapat oman seksuaalisuutesi.

        Kai teillä läheisyyttä on.. halaamista, pussailua ja lempeitä taputuksia.. silittelemistä. Se voi myös olla avain sinun seksuaalisuutesi palautumiselle normaaliksi.

        Se ihon tuntu ihoa vasten ihan vain läheisyyteen. Ilman seksiä.

        Kosketuksella on parantava vaikutus. Moni vaan sekoittaa läheisyyden pelkäksi seksiksi. Läheisyyttä on monen tasoista ja useimmat kaipaavat kosketusta.

        Olen satavarma, että kumppanisi olisi mieluissaan jos voisi auttaa sinua tilanteessasi. Uskon, että heittelisi vaikka voltteja takaperin vuoksesi. Se seksuaaliterapeutti voisi olla oikea osoite. Seksuaalisuuteen kuuluu niin paljon muutakin kuin seksi. Jopa oma itsellinen naisellisuus kuuluu osana seksuaalisuutta.

        Sä et vaikuta yhtään typerältä. Olet vain ehkä umpikujassa. Nostan hattua, että kommunikoit niin puolisollesi kuin psykologillekin.

        Eikä tämä palstakaan ole huono tapa. Täällä vaan on paljon erilaisia kommentoijia.

        Olen todella pahoillani tilanteestasi. Pysäyttävää, todella. Saa taas muistamaan elämän rajallisuuden ja haavoittuvuuden. Mitä vain voi tapahtua.

        Meillä on muutoin todella lämmin ja hyvä suhde. Panostamme läheisyyteen. Eniten miehessäni arvostan sitä, kuinka hän on valmis ihan mihin vain vuokseni. Hän odottaa, jos tarvitsen aikaa. Hän kuuntelee jos tarvitsen korvaa ja puhuu, jos minulta puuttuu sanat. Ja minä teen samoin.

        Yllätin itsenikin sillä, kuinka saatoin itseni moiseen umpikujaan. Yleisesti ottaen olen hyvin pohtivainen ja syvällinen ihminen, joka pyrkii ymmärtämään mielensyvyyksiä parhaalla tavalla. Nyt en ymmärräkään enää itseänikään. Psykologista on ollut minulle iso apu, sillä ongelmani ovat lähteneet liikkeelle traumasta. Se on kytköksissä suoraan minuun, ei mieheni tai meidän suhteeseen. Teen kovasti töitä sen tylstämiseksi ja uskon itsekin, että tästä löytyy vielä ulospääsyä ja löydän taas mielelläni rauhan.

        Sinusta välittyy tasapainoinen kuva. Olet toki valtavan kriisin kokenut ja sellainen ei katoa jälkiä jättämättä.

        En näillä puheillä olisi kovinkaan huolissani sinusta. Olet järkevä jä älykäs ihminen.

        Minua itseäni on helpottanut tieto siitä, ettei mikään kestä ikuisesti vaikeinakaan aikoina.

        Sellainen jana-ajattelu. Kun kohtaan vastoinkäymisen, tiedän, että se jana alkaa siitä. Ja jokaisella janalla on alkupisteen lisäksi päätepiste. Se on vain vaihe. Kestää aikansa .. joskus pidempään ja toisinaan vain lyhyen aikaa. Mutta mikään ei ole ikuista. Kaikki, ihan kaikki päättyy aikanaan.

        En tunne sinua, mutta intuitioni sanoo, että sinä selviät tästäkin. Uskon siihen varmasti.

        Aivan uskomatonta. Miten voi olla että sanoit juuri nuo sanat. Vaarini kuoli kymmenen vuotta sitten, jolloin olen viimeksi kuullut nuo täsmälleen samat sanat. Hän aina kertoi minulle siitä, kuinka minulla on tapana huolehtia. Hän muistutti minua aina siitä, että kaikki päättyy aikanaan ja kaikesta selviää. Kaikkiin ongelmiin löytyy vastaus aikanaan ja aika parantaa. Kun hän lepäsi kuolinvuoteellaan, hän kurotti kätensä ja sanoi minulle viimeiset sanansa: Tämäkin on vain vaihe. Mutta mikään ei ole ikuista. Kaikki, ihan kaikki päättyy aikanaan, sinä selviät, luota itseesi.

        Minulla menee kylmät väreet. Juuri nuo sanat tarvitsinkin tähän hetkeen

        Nyt toivottelen sinulle vain hyvää illanjatkoa. Hyvää viikonloppua ja hyvää elämää. ❤️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      27
      2351
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      79
      1736
    3. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      222
      1062
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      18
      989
    5. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      934
    6. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      61
      911
    7. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      122
      891
    8. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      43
      829
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      11
      771
    10. On ilta jälleen joten

      Uusi iltaketju tähän. Mukavaa iltaa vaan. Susi se täällä aina yksin tallustaa. 😊🐺🌃🌙☕🧡
      Ikävä
      118
      720
    Aihe