Seurakunta ja sekä kirkko siivottu.

Anonyymi-ap

Papille tein synnin tunnustuksen, koska oli papin virkapuvussa.
Kerroin, että käyn tekemässä siivouksia välillä niin äitini saa vapaata.

Sanoin kyllä, että olen kunnioita loukannut ja ei ole tarkoitus seurakuntaa nöyryyttää eikä PAPIKSI alkaa koska en ehi vaan haen Tullille oppisopimuksella töihin niin OPIN TAVOILLE niin ei tarvi kunnianloukkaus käräjillä jatkuvasti istua.

En kehdannut sanoa, että he jotka nöyryyttää kaikkia minun kautta on Seurakunnan kirkkovaltuustossa päättämässä olleet asioista, mutta he ei ole muistaneet kokouksessa ilmoittaa asiasta.

Maalismaa on hyvä pappi ja rouva on myös ihan hauska.
Minusta hän tuli Hepolan tilalle ja Hepola on kaatanut minut tytöt.
Ei meitä ole haitannut vaikka onkin lestadiolainen eikä häntäkään ole haitannut vaikka minun perheeni on erikoinen

Lapset on kastettu, koska minä olen kuulunut kirkkoon.
Erosin kirkosta, koska Inarin seurakunnassa ei muuta tehneet kuin tappelivat Tunturi-papin virasta.
Varmistin ensi, että pysyykö lapset kirkossa jos minä eroan. Halusin, että lapset saa itse päättää kuuluuko he kirkkoon aikuisena vai ei.
Aloin siivoamaan kirkkoa niin liityin takaisin, mutta ei menny kauaa niin loppu se siivous.

4

245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ivalon kirkko on sentään minun KASTEKIRKKO ja minut on kastettu PALJON ENNEN Siirtolan Rainerin ja hänen HAAREMINSA Ivaloon ja Saariselälle muuttoa.
      Yksi asu siellä Toivoniemessä joka oli KÖYHÄINKOTI ja yritin kaunistella asiaa ja kutsuin sitä LASTENKODIKSI...

      • Anonyymi

        Hän joka oli minun mummolassa HUUTOLAISENA KUNTA SIJOITTANUT TOIVONIEMEN KÖYHÄINKODISTA oli palautettu, kun huutolaiset kiellettiin ja asutettiin KUNNALLISKOTIIN.
        Hänet oli pakotettu ottamaan takasin mummolaan.

        Hän on kuollut, mutta sain kuulla että hänellä on veli-puoli joka on minua vähän nuorempi.
        Kuulin että oli istunut POLIISI VANKILASSA, mutta kukaan ei tiedä miksi.
        Jos on osannut yhdistää itsensä minuun niin hän tehnyt jotain pientä niin hän on yhdenvertainen minun kanssa sekä ANTOI kunniaa, koska ei hän ole koskaan edes kuullut tarinoita veljestään.
        Veljensä oli vanhempi mitä minun isä ja hän oli omanlainen, mutta hänen elämän tarina liittyy minuun.

        Ei hän ole koskaan sanonut minulle, että en saa muistella häntä hänen kuolemansa jälkeen.

        Hän tuli enoni kanssa Helsingissä käymään, kun olin käymässä myös.
        Eno kysy minulta: Miksi oot tullu Helsinkiin?
        Vastasin : Olen Enkeliksi opiskelemassa ja osa koulutuksesta käydään Helsingissä.
        Ei kumpikaan sanonut mitään vaan heistä näki, että he hyväksyi tuon niin kuin isäni.

        Kyllä kuuntelin tänäänkin samalla meditaatiota kun olin kirkkoa siivoamassa
        Kirkossa on rauhallinen sekä lämmin tunnelma.
        Sakastin kautta ja en jäänyt juttelemaan, koska minulla kiire ja syy oli HENKISET ystäväni joiden kanssa en ole aikoihin saanut olla rauhassa.

        Ei ole vielä se aika milloin menen Jumalanpalvelusta kuuntelemaan muiden kanssa

        Minun pitää ensin hoitaa työhakemus loppuun ja käräjäoikeuteen lausuma.

        Ennen vanhaan tehtiin ensin työt ja sen jälkeen mentiin kirkkoon Jumalanpalvelukseen.
        Lauantaina käydään saunassa puhdistautumassa ulkoisesti ja sunnuntaina puhdistus tehdään sisäisesti eli henkisesti.

        Minä joudun itse luomaan kunnia sääntöjä niin saan TODISTETTUA, että TIEDÄN kyllä miten kunnialliset ihmiset elää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä TE NÄETTE, kun minä menen Ivalon kirkkoon Jumalanpalvelukseen!

    • Anonyymi

      Minkäs se pappi kaikelle tuollaisella mahtaa. Varmaan kiroili mielessään.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      181
      1238
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      654
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      566
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      566
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      520
    Aihe