Näin siinä edettiin, että "vaimo" hienosti kuvaili, että eroaminen helpottaa mun oloa, selviän tästä voittajana ja hän häviäjänä. Ja että eihän häntä, kulahtanutta akkaa kukaan huoli.
Noi voi kyllä mulla nyt oli sitten hyvä mieli lähteä, ei mitään hätää. Totuus on vähän toisen lainen ihmisen näkövinkkelistä, joka ei halunnut eroa, ja joka ei halua muuttaa omasta kodistaan pois, ja joka ei halunnut jättää omia lapsiaan ja sitä elämää jonka tunsi omakseen.
Mä en oikein käsitä, että uskooko se itsekin omat selittelynsä, vai voiko naama pokerina esittää sellaista asiaa. Onko se ihan tyhmä, vai vaan vitun kieroon kasvanut?!?
Kotoa lähdin sitten olo sekavana, työttömänä ja liki rahattomana, muutama huonekalu mukana... joilla kaikilla taitaa olla ikää 10 vuotta tai yli, vähän syömisvälineitä ja pari mattoa sekä auto. Lapset ja kaikki muu jäi "vaimolle". "En mä niitä sulta ikinä tuu viemään" oli viesti "jokatoinenviikonloppuisälle". Vaikka aluksi yritti keplotella itselleen yksinhuoltajuuden vähäpätöisillä syillä.
Käytännössä mä olen se häviäjä. Onhan mulla teoriassa mahdollisuudet "vaikka mihin", mutta käytäntö on aika ahdistavaa. Lapsia nään harvoin, osittain myös itseni takia, mutta onpa myös kielletty vastaamasta puhelimeen, jos iskä soittaa. Kyllä se on ihan totta kun sanon, että mä menetin kaiken, koko vitun elämän. Vaimollakin oli sata määrin tilaisuuksia laittaa omalta osaltaan liitto kuntoon ja satamäärin syitä korjata omia virheitään. Mutta ei voi mitään kun nainen on täys kakara suhteenhoidossa. Aina ollut. Raha-asiat, työasiat ja muut hoitaa täydellisesti, mutta lähes kaikkein tärkein unohtui: syyt miksi aikoinaan aletteiin seurustelemaan, avioliitto, perhe, yhteinen elämä, etc.
Välittömästi kun ero oli selvä, alkoi hänellä yökerhoelämä ja miehen haku. Mutta sellaisia ne naiset on. Välittömästi alkaa jiiihhhaaa-meno, vittu nyt eletään baby, että vieläkö on hot baby minussa. Ihan kuin ei olisi avioliitossa voinut elää ja vähän jiiihhhaaa aina kun huvittaa. Yhdessä. Mikä vitun mato siellä naisen sielussa asuu?!?
Hänellä on ystävä, tai pitäisi varmaan kirjoittaa "ystävä", koska ei ystävät sellaisia selän takana puhu. Noh... aluksi juteltiin niitä näitä, sitten kun hän lämpeni, niin kertoi omat mielipiteensä hänestä, ja mitä hän tietää hänen "toilailuistaan". Uskomatonta millaisen ihmisen kanssa oon ollut! Se saa mut kiehumaan raivosta, mutta pidän itseni rauhallisena. Vittu mä tapasin kauan sitten erään tytön, joka oli valmis "viemään" mut vaimoltani. Mut mä olin niin vitun uskollinen. Saattaapa olla että kävelin onneni ohi.
Noh... nyt sitten katselen seiniäni pienessä 30 m2 yksiössä, missä ei ole edes parveketta. Kodissani neliöitä oli pitkälle yli 100. Ja oma terassi, minkä rakensin. Oma perhe ja se oma elämä mitä oli rakentanut. Nyt se ************* rikkoi perheen, mun unelman ja koko elämän.
On oikeasti vaikea sulattaa sitä, ja on tosi vaikea päästää irti. Ja vielä kamalammalta tuntuu mitä selkeämmin tajuaa että on oikeasti yksin.
Liki 20 vuotta siedin sitä pompottamista ja kiukuttelua kaikista pienistäkin asioista... niin pikkusieluista hommaa että ihan oksettaa. No ainakin tiedän, miten pihalla hän tässä hommassa on. Sen on nähnyt jokapäiväisessä elämässä, että se ei oikein pysty hallitsee asioita... paitsi sen budjetinteon kylläkin.
Mut kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Vaimoa on odottamassa kiva yllätys, johon se on ihan itse syypää. Itse saa vastata teoistaan ihan käräjätuomarille. Mutta sitä saa mitä tilaa. Ei olisi kannattanut kusettaa mua, eikä kusettaa lakinaista ositussopimusta tehdessä. Tonneja jemmasi piiloon, ja nyt tulee maksamaan varmaan 2 x ellei 3 x enemmän. Ai että mulla ei ole sydäntä tehdä niin. Mitä korkeammalta se perheenrikkoja putoaa sen parempi, vaikkakaan tämä ei ole kosto. Pidän vain puoleni samalla kun "kerron" hänelle, että kannattaa aina harkita mitä tekee:)
Nyt alan junailla oman poikani muuttoa mun luokse. Hänellä kun on pieniä ongelmia elämässä/koulussa, niin nyt mulla on mahdollisuus omistautua täysin hänen kasvattamiseen. Tiedän, että se pintaliitäjä ei pysty antamaan sillä kärsimättömyydellä sitä mitä se eniten kaipaa, eli iskää elämäänsä. Kotona sitä kasvattaa nyt kaksi naista, vaimo, sekä hänen äitinsä, joka asuu seinän takana... samassa talossa mutta erillisessä yksiössä. Sitä en aio katsella kun kaksi tiukkapipoa rähisee sille päivittäin ja kummallakin ihan utopiset ja pinnalliset kasvatustavat. Vaimo kyllä osaa huolehtia ne paperisodat ja muut rutiinit, mutta sillä ei ole vitunkaan vertaa kosketuspintaa pojan sielunelämään, ei yhtään!!! Tai no vähän varmaan, pakkohan sen on edes vähän tuntea omaa poikaansa. Hope so!
Kohta aloitan viimeinkin työt ja sitten saa uutta ajateltavaa. Ja ehkäpä jonain päivänä tapaan upean, mukavan, järkevän, jnejne naisen. Onpahan sen verran kova koulu ja kokemus takana, että osaa toimia toisin.
Hyvää onnea ja elämää itselleni... kaikesta huolimatta.
Noi voi kyllä mulla nyt oli sitten hyvä mieli lähteä, ei mitään hätää. Totuus on vähän toisen lainen ihmisen näkövinkkelistä, joka ei halunnut eroa, ja joka ei halua muuttaa omasta kodistaan pois, ja joka ei halunnut jättää omia lapsiaan ja sitä elämää jonka tunsi omakseen.
Mä en oikein käsitä, että uskooko se itsekin omat selittelynsä, vai voiko naama pokerina esittää sellaista asiaa. Onko se ihan tyhmä, vai vaan vitun kieroon kasvanut?!?
Kotoa lähdin sitten olo sekavana, työttömänä ja liki rahattomana, muutama huonekalu mukana... joilla kaikilla taitaa olla ikää 10 vuotta tai yli, vähän syömisvälineitä ja pari mattoa sekä auto. Lapset ja kaikki muu jäi "vaimolle". "En mä niitä sulta ikinä tuu viemään" oli viesti "jokatoinenviikonloppuisälle". Vaikka aluksi yritti keplotella itselleen yksinhuoltajuuden vähäpätöisillä syillä.
Käytännössä mä olen se häviäjä. Onhan mulla teoriassa mahdollisuudet "vaikka mihin", mutta käytäntö on aika ahdistavaa. Lapsia nään harvoin, osittain myös itseni takia, mutta onpa myös kielletty vastaamasta puhelimeen, jos iskä soittaa. Kyllä se on ihan totta kun sanon, että mä menetin kaiken, koko vitun elämän. Vaimollakin oli sata määrin tilaisuuksia laittaa omalta osaltaan liitto kuntoon ja satamäärin syitä korjata omia virheitään. Mutta ei voi mitään kun nainen on täys kakara suhteenhoidossa. Aina ollut. Raha-asiat, työasiat ja muut hoitaa täydellisesti, mutta lähes kaikkein tärkein unohtui: syyt miksi aikoinaan aletteiin seurustelemaan, avioliitto, perhe, yhteinen elämä, etc.
Välittömästi kun ero oli selvä, alkoi hänellä yökerhoelämä ja miehen haku. Mutta sellaisia ne naiset on. Välittömästi alkaa jiiihhhaaa-meno, vittu nyt eletään baby, että vieläkö on hot baby minussa. Ihan kuin ei olisi avioliitossa voinut elää ja vähän jiiihhhaaa aina kun huvittaa. Yhdessä. Mikä vitun mato siellä naisen sielussa asuu?!?
Hänellä on ystävä, tai pitäisi varmaan kirjoittaa "ystävä", koska ei ystävät sellaisia selän takana puhu. Noh... aluksi juteltiin niitä näitä, sitten kun hän lämpeni, niin kertoi omat mielipiteensä hänestä, ja mitä hän tietää hänen "toilailuistaan". Uskomatonta millaisen ihmisen kanssa oon ollut! Se saa mut kiehumaan raivosta, mutta pidän itseni rauhallisena. Vittu mä tapasin kauan sitten erään tytön, joka oli valmis "viemään" mut vaimoltani. Mut mä olin niin vitun uskollinen. Saattaapa olla että kävelin onneni ohi.
Noh... nyt sitten katselen seiniäni pienessä 30 m2 yksiössä, missä ei ole edes parveketta. Kodissani neliöitä oli pitkälle yli 100. Ja oma terassi, minkä rakensin. Oma perhe ja se oma elämä mitä oli rakentanut. Nyt se ************* rikkoi perheen, mun unelman ja koko elämän.
On oikeasti vaikea sulattaa sitä, ja on tosi vaikea päästää irti. Ja vielä kamalammalta tuntuu mitä selkeämmin tajuaa että on oikeasti yksin.
Liki 20 vuotta siedin sitä pompottamista ja kiukuttelua kaikista pienistäkin asioista... niin pikkusieluista hommaa että ihan oksettaa. No ainakin tiedän, miten pihalla hän tässä hommassa on. Sen on nähnyt jokapäiväisessä elämässä, että se ei oikein pysty hallitsee asioita... paitsi sen budjetinteon kylläkin.
Mut kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu. Vaimoa on odottamassa kiva yllätys, johon se on ihan itse syypää. Itse saa vastata teoistaan ihan käräjätuomarille. Mutta sitä saa mitä tilaa. Ei olisi kannattanut kusettaa mua, eikä kusettaa lakinaista ositussopimusta tehdessä. Tonneja jemmasi piiloon, ja nyt tulee maksamaan varmaan 2 x ellei 3 x enemmän. Ai että mulla ei ole sydäntä tehdä niin. Mitä korkeammalta se perheenrikkoja putoaa sen parempi, vaikkakaan tämä ei ole kosto. Pidän vain puoleni samalla kun "kerron" hänelle, että kannattaa aina harkita mitä tekee:)
Nyt alan junailla oman poikani muuttoa mun luokse. Hänellä kun on pieniä ongelmia elämässä/koulussa, niin nyt mulla on mahdollisuus omistautua täysin hänen kasvattamiseen. Tiedän, että se pintaliitäjä ei pysty antamaan sillä kärsimättömyydellä sitä mitä se eniten kaipaa, eli iskää elämäänsä. Kotona sitä kasvattaa nyt kaksi naista, vaimo, sekä hänen äitinsä, joka asuu seinän takana... samassa talossa mutta erillisessä yksiössä. Sitä en aio katsella kun kaksi tiukkapipoa rähisee sille päivittäin ja kummallakin ihan utopiset ja pinnalliset kasvatustavat. Vaimo kyllä osaa huolehtia ne paperisodat ja muut rutiinit, mutta sillä ei ole vitunkaan vertaa kosketuspintaa pojan sielunelämään, ei yhtään!!! Tai no vähän varmaan, pakkohan sen on edes vähän tuntea omaa poikaansa. Hope so!
Kohta aloitan viimeinkin työt ja sitten saa uutta ajateltavaa. Ja ehkäpä jonain päivänä tapaan upean, mukavan, järkevän, jnejne naisen. Onpahan sen verran kova koulu ja kokemus takana, että osaa toimia toisin.
Hyvää onnea ja elämää itselleni... kaikesta huolimatta.
Vastaukset 22
Vanhimmat
se ei selvinnyt
yhtään mitään vaimossasi.
Toivon sulle sydämestäni parempaa elämää poikasi kanssa!
Pidä lippu korkeella, ja itsestäsi huolta, se on tärkeintä nyt!
Eikä se elo hääppöisesti lähtenyt eron jälkeen käyntiin. Mutta onneksi oivalsin pari asiaa heti alussa ja niillä haluan sínuakin evästää.
Koita pyristellä katkeruudesta eroon. Siihen ihan varmasti on syynsä, mutta jos pääset niistä tunteista eroon, elämä on vuorenvarmasti aivan toisenlaista.
Ja toinen asia, minkä päätin heti alussa, en jää voivottelemaan, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Olen varmaankin voivottelijaluonne, mutta tuolloin ylitin itseni. Pakotin itseni näkemään elämässä hyviä juttuja. Tein asioita hidastetusti jä välillä esim tiskasin niin hitaasti, että sain itseni suggeroitua paremmalle mielelle.
Kyllähän nämä neuvot kuulostavat varmasti joopailulta, mutta minulla tämä toimi. Ystävätkin sanoivat, että minua on helpompi lähestyä, kun en valita. Kokeile edes minun kiusaksi;)
Kaikkea hyvää Sinulle!
p.s. OIKEASTI ET OLE YKSIN!!!!!!!!!!!!!!
Olen niin sinun puolellasi...yhtä katkerana minä täällä omalle exälleni!
Kaiken kun on itse antanut...mitään ei saanut!
Sinne jäi vaivaiset 70 m2...asun ahdistavassa 30m2:ssä tällä hetkellä.
Lomalla...hei haloo! Lomasuunnitelmat oli tehty...nyt kaikki sekin on viety!
Luojan kiitos meillä ei ollut lapsia...Vielä!
Se oli minun käsissäni...
..voimia kestää tulevaa ja jaksaa taistella oikeuksistasi ja poikasi oikeuksista.
Se vain jäi mietityttään, että oliko teillä useampikin lapsi? Jos on, niin oletko varma, että lapset on hyvä erottaa toisistaan? Etkö voisi vaatia kaikkia lapsia itsellesi?
Omien kokemusten mukaan sisarusten erottaminen toisistaan ei ole hyvä =( (ei henk. koht kokemusta onneksi, mutta vierestä seurannut)
Ja siinä olet oikeassa, että kaksi naista ei ole kyllä parhaita kasvattamaan poikaa! Kyllähän moni katsoo kieroon lesbojakin, jotka "hommailevat" itselleen "yhteisiä" lapsia. ;)
Iso empatiahali sinulle. Tiedän tuskasi ja tunteeesi, meillä myös hajosi 15 v avioliitto. Aluksi on kamala tuska, kipu ja epäusko ja tuntuu että elämä ei enää sujua. Kúitenkin kaikesta selviää ja elämä jatkuu. Usko pois sinua odottaa elämässä vielä paljon ihania asioita ja parempi elämä. Zemppiä vaan, älä katkeroidu, anna anteeksi ja aloita uusi elämä.
jäikö ihan tonneja rahaa...
ja pojan haluut itellesi....
ja ex vaimo käy yökerhoissa...
HUHUU, mies
Sopii kysyy, miks se ei sun kan halunu olla?
..älä vaan ota sitä lastasi, olet niin katkera että mustaat senkin mielen..
olisi itsekin karvasta kalkkia juonut,kun tällä palstalla roikut muita arvostelemassa...
itse luulet olevasi? Itsehän arvostelit juuri väsyneen miehen kirjoitusta... nase-täti taitaa itse olla näitä jättäjäihmisiä, itsekkäistä eliöitä, joita vain oma halu ja himo vetää. minä minä minä..hinnalla millä hyvänsä
tuntui ettäkirjoittaja olisi voinut olla mieheni, ero on vireillä. Mä oon se paska ihminen joka on heittämässä sitä kodistaan pois, pois lasten joka hetkisestä elämästä. Mutta minulla ei ole hyvä olla tässä elämässä. ja mun paha oloni heijastuu lapsiin.
Sait omantuntoni huutamaan. Mutta joskus erota on vain pakko.
Voimia sulle uuden elämän alkuun ja helpompaa jatkoa!!
jollei henkesi ole uhattuna,kaikka asiat voi saada kuntoon.
Niin.. En tiedä mikä todellisuus on mutta minä olen voinut pahoin suhteessamme jo monta vuotta, vittuilen olen ilkeä en arvosta, olen paha ja nyt otan eron ja jätän mieheni.
Olen monta vuotta jo vihannut itseäni koska en pysty rakastamaan ja olen niin paskamainen toiselle joka palvoo maata jalkojeni alla ja vain rakastaa minua.. Mutta Minä en häntä ja pilaan vain kaikkien elämän olemalla näin pahana koko ajan.. Rakkautta ja hellyyttä en pysty antamaan. lapselle sitä en tee että veisin tältä isän.. Hänen syynsä ei ole että äiti ei voi rakastaa isää, isä kuitenkin lapselle tärkeä ja paras isä mitä hänelle löytyy, vaikkei täydellinen olisikaan..enhän minäkään ole..
Suren sitä etten pysty rakastamaan miestäni..
Katkeruudella vahingoitat eniten itseäsi. Älä mustamaalaa äitiä pojallesi, sekin kääntyy sinua vastaan viime kädessä.
Olen itsekin katkera eronnut lähes 20 vuotta kestäneestä suhteesta. En ole kuitenkaan kostanut enkä puhunut pahaa lapsille heidän isästään ja siitä olen ylpeä.
Minä en voi ylpeillä sillä, että en olisi puhunut pahaa lapsillemme isästään.
Tein hänen elämän mahdollisimman hankalaksi ehkä kadu sitä vieläkään. Potut pottuina. Eipä jäänyt mitään sanomatta tai tekemättä.
Nykyään puhun lapsille miehestä pelkkää hyvää.
Vähän aikaa sitten keskustelimme hänen luonteenpiirteistä. Tytöt totesivat yhdessä, etteivät he ole pitäneet koskaan isästään.
Hänessä on paljon piirteitä, joita ei voi kehua.
Täydellistä ihmistä ei ole syntynytkään. Kaikki me olemme vajavaisia.
Aikuisikään ehtinyt ihminen näkee elämän realistisesti. Olen helpottunut, että me kaikki kolme näemme asiat niin kuin ne ovat.
On hyvä, että miehet kirjoittavat tuntojaan nimettömänä keskustelupalstoilla.
Tässä nettikirjoittelussa on kuitenkin valtavan paljon huonoja puolia.
Vertaistuessa ei neuvota eikä kommentoida.
Katkeruus on monelle hirveä peikko. Olen kirjoittanut tästä aiheesta jo lukemattomia kertoja.
Ei lapsille ole vaarallista saada totuudenmukaista kuvaa vanhemmistaan. Minä olen äitinä surkeimmasta päästä enkä paremmaksi muutu.
Lapseni sanovatkin, että he ovat saaneet kasvattaa itse itsensä.
Avioero syö valtavasti itsetuntoa ja voimavaroja.
Olen pärjännyt sisukkuudellani ja hyvällä terveydelläni. Kapakoissa en ole käynyt kertaakaan.
Ei näissä keskusteluissa tule mitään valmista.
Jos elämä ottaa todella lujille, kannattaa kääntyä ammattiauttajan puoleen.
Suomalaiset naiset pitävät itseään vahvoina ja kaikkitietävinä. Olen itsekin tuollaisen naistyypin irvikuva.
Suomalaiset miehet voivat pahoin ja syytä on paljon myös meissä naisissa. Mennään itseemme.
Toivoisin, että joku jaksaisi kirjoittaa katkeruudestaan perusteellisesti.
Mielestäni siinä olisi Helstenille seuraavan kirjan paikka. Ei katkeruus sula uuteen avioon.
Se seuraa läpi elämän.
Olen kyllä monessa asiassa samaa mieltä kanssasi.
Ehkä olen suojellut lapsiani, mutta mielestäni esimerkiksi aikuisten väliset eron syyt(esim. seksiin liittyvät) eivät ole lasten asia. Jos kertoo eron syyn, se on kuitenkin vain oma kokemus ei ehdoton totuus. Yleensä se eron yhteydessä ilmenevä exän moittiminen on ylilyöntiä tunnekuohussa.
En halunnut rasittaa lapsia murheillani, kun heillä muutenkin oli muutoksia elämässä.
Kerroit, etteivät tyttösi ole koskaan pitäneet isästään. Aika usein lapset kuitenkin rakastavat isäänsä, minun lapseni ainakin. He eivät halua kuulla äidin moittivan isäänsä, se on samalla kuin itseä moitittaisi. (Tiedän kokemuksesta, koska oma äitini moitti minun isääni ja se tuntui todella pahalta) Enkä usko, että exänikään on minua moittinut. Ikää kun tulee, kyllä he itsekin huomaavat isänsä ja äitinsä huonot puolet.
onkin kai sitä kaikkein pahinta " avioero-pehtarointia". Tietysti myös syyllisyys ja hylätyksi tuleminen. Mutta katkeruus on varmaan usein se kaikkein syvimmällä oleva tunne, jonka pois vaatiminen teettää töitä. Se kalvaa omaa itsetuntuo ja ruokkii kostoa ja vihaa. Tiedän sen omasta kokemuksestani. Sen kun saisi napista painamalla pois, niin ehkä elämä olisi helpompaa.
Mutta jo tätä palstaa lukiessaan huomaa, että katkeruus on se jonka työstäminen kestää kauiten. Minä olen sen nyt viime päivinä vasta tajunnut, ja aion tehdä kaikkeni siitä pois pääsemiseksi. Ei ole helppoa, mutta ehkä jokaisessa avioerossa on jotain hyvääkin, josta voi saada aineksia katkeruuden poistamiseksi. Eihän sen tarvitse olla muuta kuin yksi hiljainen hetki luonnossa. Ainakin minä olen oppinut nyt kuuntelemaan luontoa erilailla kuin aikaisemmin, ehkä tunnistan myös oman itseni ja haavoittuvaisuuteni myös paljon paremmin. Nautitaan kesästä ja luonnosta Juhannuksena. Voimia kaikille, vaikka juhlapyhät ottavat varmasti tiukoille.
Olet lähellä mutta en läydä sinua.
Olet poissaoleva, ja sitä en voi antaa sinulle anteeksi, hän sanoi. Niinkö?
Minun on siis elettävä aina anteeksiantoasi vailla, sanoi toinen ja vetäytyi syvemmälle kuoreensa.
luokallani on 27 oppilasta ja meidän luokalla on yksi tyttö joka on omasta mielestäni itseäni hiukan kummemman näköinen. On silti kumma että kaikki pojat pitävät hänestä.En tykkää katkeruudesta koska se tekee välillä olon tukalaksi.Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa sen enempää.
Toivon sinulle väsynyt mies kaikkea hyvää tulevaan elämääsi. Asioilla on tapana järjestyä, älä siis menetä toivoasi.
Joo, avioliitossa on aina kaksi osapuolta. Sä voit syyttää vapaasti vaimoasi kiukuttelusta ym. Mutta kannattaisiko myös sinun ottaa vastuuta omasta käytöksestäsi. Miksi vaimo kiukuttelee. Mikäli olet sinut itsesi kanssa, et siirrä vastuuta vaimollesi onnettomasta olotilastasi. Ero tosiaan vain helpottaa hetkeksi. Kehoita, että kasvat aikuiseksi. Törmäät ongelmiin myös uudessa suhteessa, mikäli joskus päädyt sellaiseen.
Arkinen asia,jossa lähin ihminen loukkasi tunteitani,olin niin syvästi katkera ennenkuin tajusin että tää on turhaa,ei se toinenkaan niin pahaa tarkottanut,ei vaan tule aina ajateltua kaikkea ja on ihmisiä,jotka eivät voi ikinä tunnustaa virheitään saati pyytää anteeksi!
en oo katkera enkä mitää muutakaa..paskat