Ulosoton suojaosuus 2025

Anonyymi-ap

Hei kertokaa joku viisaampi minulle. Säilyykö nykyinen ulosoton suojaosuus(yksinasuva, lapseton vuonna 2024) myös vuonna 2025? En löytänyt googlesta tietoa. Eikö asiaa ole vielä päätetty. Mutta mikä on paras ennusteenne asiasta 2025? Eli säilyykö reilut 970 euroa/kk suojaosuus 2025

N-from-here

150

11433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toivon säilyvän saman kuin tänä vuonna, koska mitään muutosta ei ole tullut korkeisiin elämisen kuluihin. Kelan tuet pienenevät isolla osalla velallisia ja se vaikuttaa suoraan pärjäämiseen.
      On uutisoitu, että osa velallisista joutuu asunnottomaksi ihan vain asumistuen ja työttömyyskorvausten leikkausten vuoksi. Myös vanhusväestöä yritetään heittää siltojen alle paleltumaan.
      Muistakaa ensi vaaleissa tämä! Ja valitkaa AINA edustaja vasemmalta, sieltä ei petetä vähäosaista.

      • Anonyymi

        Minullakin on tiukkaa pystyä asumaan tässä nykyisessä asunnossa mutta aion. Vaikkei tttuki enää kokonaan korvaisikaan vuokraani. Ajattelin että voin löytää työtä suojaosan verran, ja sitten en tarvitse enää tttukea.

      • Anonyymi

        Ei kai nyt kyse ole siitä, että asunottomaksi heitetään ja siltojen alle. Vaan että asunto on vaihdettava halvempaan ja paremmin maksukykyä vastaavaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun halvempia ei löydykään kaikille. Jos edellytetään, että työssä käydään ja lapset koulujaan, ei voi muuttaa satojen kilsojen päähän missä vuokrahinnat ovat halvempia. Eikä se asuminen kompensoi matkakuluja, jotka tietysti suurenevat koko perhekunnalla.
        Eilinen hesari uutisoi mm. HEKAn häätöjen kasvaneen, vaikkei vielä ole edes kaikki leikkaukset tulleet voimaan. Ja se asumismuoto on juuri vähätuloisille, kaupungin vuokratalot. Vanhukset, joilla ei ole mitään mahdollisuutta lisätä tulopohjaa, putoavat kivinä kuoppiin. Mikä tätä maata nykyään vaivaa!
        Takuusäätiö uutisoi, ettei enää rahat riitä ruokaan ja lääkkeisiin vanhoilla, mutta unohti ns. arkkurahan kerryttämisen (eli pakkosäästön). Tässä maassa kuolema maksaa maltaita ja se tulee vastaan ihan jokaiselle aikanaan. Ikääntyneille ihan kohta.

        Tuo valitus vaikkapa, että pitää miettiä ostaako lääkeitä vai ruokaa. Hieman martyyriytta yleensä. Toki monella on varmasti tiukkaa, mutta suomessas on lääkkeiden vuosiomavastuu. Kun ole maksanut korvattavista lääkeistä vuoden aikana noin 700 eur, niin loppuvuoden saat sitten lääkkeet ilmaiseksi. Tai no, sen pari euroa toimitusmaksua maksamaan joudut.

        Tästäkin pitäisi olla tyytyväisiä suomen kovalle verotukselle, erityisesti sen progressiivisuus on maailmanennätysluokkaa. Paljon vaaditaan veroja lisää hyvätuloisille. Mutta, näitä jauhavat eivät edes taida hahmottaa vaikkapa sitä, että suurituloisin viidennes maksaa koko ansiotuloverokertymästä 96%. Loppu 4/5 porukasta pistää tuohon yhteiseen pottin sen loput 4%. Kannattaa ensin hieman hahmottaa faktoja, ennen kuin jauhaa, että veroja lisää hyvätuloisille.

        Kaikki lääkkeet, joita pitää käyttää, eivät kuulu korvattaviin. Mm. biolääkkeet ja iso osa syöpälääkkeistäkin.

        Totta, on viive siinä kauanko uusien lääkkeiden korvattavuus tulee, erityisesti juuri vaikkapa uusissa syöpälääkkeissä.
        Biolääkkeissä voi lääkkeen hinta olla jopa 80 000 eur vuodessa.
        Esimerkiksi yleisimpiä bioreumalääkkeitä käytti toissa vuonna 8 000 potilasta. Kustannukset olivat keskimäärin 12 000 euroa vuodessa.

        Sitten onkin hieman vaikea eettinen kysymys, paljonko yhteiskunnalla on varaa maksaa näiden ultrakalliiden lääkkeiden käyttöä, kenelle ja missä laajuudessa.
        Eettisesti ajateltuna niitä kai pitäisi saada kaikkien jotka niistä hyötyvät. Tosin kysymys on sitten, paljonko pitää hyötyä. Elinaikaa lisää 3 vuotta, puoli vuotta, kuukausi ? Kuinka suurelle joukolle. Rahaa kun vain ei ole äärettömästi ja asioita on pakko arvottaa.
        Käytetäänkö raha tuomaan vanhukselle muutama vuosi lisäaikaa lääkkeellä, vaiko kenties samalla kustannuksella hoitaa lapsipotilaita, nuoria mielenterveysongelmaisia, työikäisiä jne. Vaikeita kysymyksiä.

        En tarkoittanut tuossa kommentillani osoitella ketään. Mutta kyllähän sellaista turhaakin martyyrimaista narinaa on joskus ilmassa. Ja moni joka ei vaikkapa tiedä kuviota saattaa kauhistella miten noin saatetaan jotakuta kohdella. Moni ei varmaankaan edes tiedä tuota kun se noin 700 eur vuodessa on omavastuun itse lääkkeistä maksanut, saa loppuvuoden lääkkeet täysin korvattuna ja et niistä itse mitään maksa.

        Televisiossa oli myös dokumenttiohjelma, jossa nuori mies valitti, että ei saanut sossuta rahaa, niin nyt ei voi ostaa mielenterveyslääkkeitä, ja ei tiedä mitä sitten tapahtuu. Näytti jopa pakkausta, että viimeisiä menee nyt tästä. Kyseessä Mirzapin (vai olikohan Ketipinor), jonka hinta on tyyliin 8 eur / kk annos.
        Viereisellä pöydällä oli tyhjiä tölkkejä vähintään samaisen summan panttiarvosta.

        Liian usein kuulee valitusta, eikä oikein osata arvostaa tippaakaan sitä mitä tukea ylipäätänsä yhteiskunnalta saa. Kyllä sitäkin tulee vaikka usein muuta valitetaan.
        Ja syytetään, että kun vain köyhiä rokotetaan veroissa esim.
        Tiesitkö, että ansiotuloverokertymästä suurituloisin viidennes maksaa 96%, loput 4/5 porukasta laittaa pottiin sitten sen loput 4%.
        Suomessa on maailman kovimpia verotuksen progressioita. Tarkoittaa siis, että meillä hyvätuloiset maksavat verkokertymästä todella suuren osan verrattuna muihin maihin.
        Esim. Virossa on tasavero. Siellä kaikki maksavat saman prosentin mukaan veroina.

        Joten hieman välillä kiitollisuuttakin olisi kai syytä esittää.

        P.S Itse en kuulu tuohon suurituloisimpaan viidennekseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt kyse ole siitä, että asunottomaksi heitetään ja siltojen alle. Vaan että asunto on vaihdettava halvempaan ja paremmin maksukykyä vastaavaksi.

        Purra-Putini pitää laittaa elämään alle tonnin tuloilla.
        Ei saisi putini-hohtoa naamaansa, kun hyvä kun riittäisi elämiseen .
        Ei pysty edes säästämään tilillä silmälasieuroja, kun ne UO nappaa ja ei lähetä heti kuittia, että on käynyt tilillä.
        Nykyisin. kun ei viitsisi päivittäin olla katsomassa tiliään, kun on riski tulla pöpö ja toiset huijarit pääsee pajalle.
        Nykyisin ei pidä enää UO sopimukset, että otetaan sovittu määrä tililtä vaan sääsöeurot viedään nokan edestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta kun halvempia ei löydykään kaikille. Jos edellytetään, että työssä käydään ja lapset koulujaan, ei voi muuttaa satojen kilsojen päähän missä vuokrahinnat ovat halvempia. Eikä se asuminen kompensoi matkakuluja, jotka tietysti suurenevat koko perhekunnalla.
        Eilinen hesari uutisoi mm. HEKAn häätöjen kasvaneen, vaikkei vielä ole edes kaikki leikkaukset tulleet voimaan. Ja se asumismuoto on juuri vähätuloisille, kaupungin vuokratalot. Vanhukset, joilla ei ole mitään mahdollisuutta lisätä tulopohjaa, putoavat kivinä kuoppiin. Mikä tätä maata nykyään vaivaa!
        Takuusäätiö uutisoi, ettei enää rahat riitä ruokaan ja lääkkeisiin vanhoilla, mutta unohti ns. arkkurahan kerryttämisen (eli pakkosäästön). Tässä maassa kuolema maksaa maltaita ja se tulee vastaan ihan jokaiselle aikanaan. Ikääntyneille ihan kohta.

        Muista/muistakaa, että tässä maassa on muutakin kuin hesinki (pks). Kehä kolmosen ulkopuolella asuu enemmistö ja todella paljon iäkkäitä, sairaita ihmisiä, jotka ei kerjuulle lähde. Nielevät kohtalonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt kyse ole siitä, että asunottomaksi heitetään ja siltojen alle. Vaan että asunto on vaihdettava halvempaan ja paremmin maksukykyä vastaavaksi.

        Jos on uo:ssa/ maksuhäiriömerkintä, niin sitä asuntoa on hyvin vaikea löytää. Eikä isoissa kaupungeissa yksinkertaisesti ole niitä halpoja asuntoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kai nyt kyse ole siitä, että asunottomaksi heitetään ja siltojen alle. Vaan että asunto on vaihdettava halvempaan ja paremmin maksukykyä vastaavaksi.

        millä saat halvemman asunnon kun luottotiedot menneet vaaditaan takuuvuokrat 2kk ym. vuokrat nostettu pilviin ja sähkölaskut siirtomaksuineen juu

      • Anonyymi

        Ulosotto menee samalla lailla,kuin edellisinä vuosina.Ei syytä huoleen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        millä saat halvemman asunnon kun luottotiedot menneet vaaditaan takuuvuokrat 2kk ym. vuokrat nostettu pilviin ja sähkölaskut siirtomaksuineen juu

        Kouvolasta minä sain,luotto tiedo teivät olleet kunnossa. Takuuvuokra 1kk vuokra. Ennen asuin Helsingissä.Tosin olen eläkkeellä ,niin työ asiat eivät ole onkelma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ulosotto menee samalla lailla,kuin edellisinä vuosina.Ei syytä huoleen

        Saan eläkettä 870 niin vaan ulosotto vie 45euroo.

      • Anonyymi

        986,40e

    • Anonyymi

      Vahva veikkaus on, että säilyy vielä 2025.
      Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee ehdotuksen ulosottoon liittyvän lainsäädännön kehittämiseksi. Työryhmän toimintaa tukee seurantaryhmä. Työ on osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa.

      Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan tulojen ulosmittausta yksinkertaistetaan sekä varojen kohdentamista ja muutostarpeita ulosotossa selvitetään. Valmistelun yhteydessä arvioidaan uudelleen muun muassa suojaosuuden tasoa ja oikeudenmukaista ulosmittauksen määrää kaikissa tuloluokissa.

      Tämän työryhmän toimintakausi on määritelty Tammikuun 2025 loppuun saakka. Jolloin jättää raporttinsa ja ehdotuksensa. Tämän jälkeen asiat tulevat eduskunnan päätettäväksi. Joten oletettavaa on, että suoja-osuuden osalta toimitaan kuin tänä vuonna, että jatketaan vuodeksi 2023 poikkeuslailla alennetulla suoja-osuudella. Tosin, eipä ole tullut noihin inflaatiotarkistuksiakaan. Siis, veikkaukseni on, että näillä mennään myös vielä vuosi 2025.

      Itse asiassa mitä tulee tuohon Vasemmalta valitsemiseen. Niin Perussuomalaiset lähinnä ovat kyllä puhuneet esim. sen puolesta, että ulosottomaksuissa maksut kohdistettaisiin ensin pääomaan ja vasta sitten korkoihin. Näin ollen päästäisiin nykytilanteesta jossa moni maksaa ulosottoon jatkuvasti, mutta velka ei juurikaan pienenen, koska maksut menevät viivästyskorkoihin. Jotka nekin ovat melko suuret nykytilanteessa, eli 11% on kyllä kova korko tällä hetkellä.

      • Anonyymi

        Tosain, nyt huomasin, että asia on OM064:00/2024 Säädösvalmistelussa.

        "Hankkeessa annetaan oikeusministeriön asetus suojaosuuden määrästä määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa vuonna 2025. Asetuksella tarkistetaan suojaosuuden rahamäärät vuoden 2025 kansaneläkeindeksin pistelukua vastaavasti."

        Tämä kyllä pahasti viittaa siihen, että alennettua ei jatketa, vaan palataan laissa määriteltyyn (2023 ja 2024 oli poikkeuslailla suoja osuus ollut korotettu), eli 2022 voimassa olleeseen ja siihen vain lasketaan indeksitarkistukset.

        On se nyt kumma ettei järkeä saa lainsäätäjiin! Jos tosiaan palataan 722 euron tuntumaan, se aiheuttaa katastrofin. Näillä nousseilla kuluilla ei tuolla summalla ole mitään elämisen mahdollisuutta. Ymmärtääkö lainlaatija, ettei tuolla kurmoottamisella saa aikaan muuta kuin talouden nopean sakkaamisen ja rikollisuuden lisääntymisen.

        Ulosotossa lienee edelleen se puoli miljoonaa kansalaista ja heidän asemansa kuluttajina ei ole mikään sylkäisyn määrä. Päättäjillä viiraa pahasti, jos kuvittelevat kansan tyytyvän vääriin päätöksiin. Kun nälkä kurnii, silloin tartutaan aseisiin kuin 1917.
        Varoituslaukaus on annettu!

        Heikoimmat tappavat itsensä tai tai tapetaan tahallisesti valtion toimesta. Tätähän on jo nähty, viimeksi iso siirtymä tuonpuoleisiin oli pankkikriisin aikana 90-luvulla.
        Kenen etua edes palvelee jättää velkojat nuolemaan näppejään, koska velka ei siirry omaisille kuin takauksessa. Muutenkin alkaa tuntua siltä, että velka-asioissa viranomaisen puoli on valittu: pitää monikansallisten perintäyhtiöiden puolta oman maan veronmaksajan jäädessä huutolaislapsen asemaan.
        Väärän herran ja kiilusilmäporvarin tunnistaa aina ahneudesta ja petturuudesta.

      • Anonyymi

        Vasemmalta. Toisaalta:

        Nykyisin ulosotossa noudatetaan menettelyä, jossa ulosottomiehen on kohdennettava kertyneet varat ensin kunkin saatavan korolle ja vasta sen jälkeen pääomalle, mikä hidastaa velkapääoman maksamista. Perussuomalaisten lakimieskansanedustajien Leena Meren ja Ville Tavion mielestä maksujen kohdentamista tulee muuttaa siten, että kertyneet varat kohdennetaan ensin saatavan pääomalle ja vasta sen jälkeen korolle. Näin ollen ne jotka ovat tilanteessa, jossa m aksetaan ulosottoon, mutta velka ei juurikaan vähene, koska maksu kattaa vain korot. Jos maksut en sin kohdennettaisiin pääomaan, velka pienenisi, ja varmasti monella olisi motivaatiota työntekoonkin, koska olisi mahdollisuus joskus ulosotosta päästä poiskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On se nyt kumma ettei järkeä saa lainsäätäjiin! Jos tosiaan palataan 722 euron tuntumaan, se aiheuttaa katastrofin. Näillä nousseilla kuluilla ei tuolla summalla ole mitään elämisen mahdollisuutta. Ymmärtääkö lainlaatija, ettei tuolla kurmoottamisella saa aikaan muuta kuin talouden nopean sakkaamisen ja rikollisuuden lisääntymisen.

        Ulosotossa lienee edelleen se puoli miljoonaa kansalaista ja heidän asemansa kuluttajina ei ole mikään sylkäisyn määrä. Päättäjillä viiraa pahasti, jos kuvittelevat kansan tyytyvän vääriin päätöksiin. Kun nälkä kurnii, silloin tartutaan aseisiin kuin 1917.
        Varoituslaukaus on annettu!

        asun pysyvästi ulkomailla eli minulla ulosotto loppuu kokonaan kun hallitus vie kansaneläkkeeni 599e kk eli jää tuloiksi vain tyoeläke 460e kk eli jään myos asunnottomaksi kun en pysty jatkossa maksamaan määräaikaisen kämppäni vuokria eli sellaista

        Tämä hallitus ja kun kylmä Leena Meri on puikoissa niin niin suojaosuus tammikuussa 2025 lasketaan varmaan perustoimeentulon minimiin.

        Näin on povailtu eli kurjistetaan ja myös säästöt uo-laitoksessa alkavat.

        Työryhmä on valmistelemassa asiaa ja toisaalta jos uo- suojaosuuden määrää lasketaan niin Valtio häviää ja jos pysyy saman nostetaan niin Valtiohan saa enemmän rahaa.

        Katsotaan onko suunnitteluryhmä viisas avi tyhmä nihilisti.

        Edellinen hallitushan nosti mutta tämä hallitushan vie suomen suohon ja ihmiset nälkäpartaalle ja kuolemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        asun pysyvästi ulkomailla eli minulla ulosotto loppuu kokonaan kun hallitus vie kansaneläkkeeni 599e kk eli jää tuloiksi vain tyoeläke 460e kk eli jään myos asunnottomaksi kun en pysty jatkossa maksamaan määräaikaisen kämppäni vuokria eli sellaista

        Muuta Aasiaan.Siellä voi pärjätä 500eurolla jos ei viinaan taipuvainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muuta Aasiaan.Siellä voi pärjätä 500eurolla jos ei viinaan taipuvainen.

        Jos suojaosuus pienenee kovasti se on meikän mentävä toimeentulotukiluukulle. Hohhoijaa...menis tulot alle minimitoimeentulorajan muuten.

    • Anonyymi

      Onhan se todella epäoikeudenmukaista ellei suojaosuus olisi samansuuruinen kuin takuueläke. Asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Eihän nykyään tuolla noin 700 eurolla pysty elämään ilman muita tukia.

    • Anonyymi

      Koko ulosottosysteemiä ollaan uudistamassa. Luulisi suojaosuuden siihen saakka olevan sama kuin nyt.

      • Anonyymi

        Ei välttämättä. Lakihan määrittelee suoja-osuuden, ja vuodelle 2023 tehtiin poikkeuslaki vuodeksi, tätä jatkettiin 2024 vuodelle. Mutta jos nyt taas erikseen tehdä poikkeuslakia vuodelle 2025, niin palataan samalle tasolle kuin 2022. Toki indeksitarkennus tuohon sitten tulee, eli hieman korkeampi suojaosuus olisi tuolloin kuin 2022.

        Mikä oli se perustelu tuolle poikkeuslaille? Mihin perustui suojaosan nosto?

        Yle uutisoi näin joulukuussa 2022.

        https://yle.fi/a/74-20006379

        "Kokeilun tarkoitus on Salmelan mukaan helpottaa ulosottovelallisten asemaa siten, että heidän käyttöönsä jää nykyistä enemmän varoja, joilla he pystyvät selviytymään elinkustannusten noustessa.
        – Hallituksen arvio on ollut se, ettei nykyinen suojaosuus ole tässä tilanteessa riittävä, Salmela sanoo.
        – Nostolla pystytään mahdollisesti ehkäisemään myös lisävelkaantumista, kun ei jouduta tukeutumaan lainaan jokapäiväisessä elämässä selviämiseksi. "

        Mikä siis on muuttunut paremmaksi vuonna 2024 tai muuttuu 2025?
        Ei mikään, päinvastoin kallista on edelleen ja kallistuu vaan alvin korotuksen myötä lisää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei välttämättä. Lakihan määrittelee suoja-osuuden, ja vuodelle 2023 tehtiin poikkeuslaki vuodeksi, tätä jatkettiin 2024 vuodelle. Mutta jos nyt taas erikseen tehdä poikkeuslakia vuodelle 2025, niin palataan samalle tasolle kuin 2022. Toki indeksitarkennus tuohon sitten tulee, eli hieman korkeampi suojaosuus olisi tuolloin kuin 2022.

        Se ylempi suojaosa on muutettu jo pysyväksi.. Eli ei se mihinkään enää laske. Ensin piti olla vuoden voimassa sutten jatkettiin lakiala joka on voimassa toistaiseksi eli siiihen asti kun kokoa ulosotto uusitaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ylempi suojaosa on muutettu jo pysyväksi.. Eli ei se mihinkään enää laske. Ensin piti olla vuoden voimassa sutten jatkettiin lakiala joka on voimassa toistaiseksi eli siiihen asti kun kokoa ulosotto uusitaan...

        Totta, kappas niinpä onkin.
        Hieno homma. Eli suoja osuus jatkuu nykyisellä tasollaan, ja itse asiassa taitaa nousta prosentin-pari indekikorotuksen johdosta.

        Mistä löytyy faktatietoa, että korkeampi suojaosuus on muutettu pysyväksi? Eikö vielä ole käsittely kesken ja ensi vuoden alussa vasta tapahtuu päätös. Toki toivon järkevää päätöstä ja nykyisen suuruista vähintään.

        Tämä maa on täynnä niin idioottimaisia päätöksiä etten jaksa olla erityisen toiveikas tämänkään asian suhteen. Varsinkaan kun viimeistään tähän mennessä on käynyt selväksi miten paljon kokoomus ja persu-porsaat köyhiä vihaavat.
        Se on kuitenkin ihan selvä , että jos suojaosuus vähänkin laskee nykyisestään niin raatoja ja asunnottomia tulee pilvin pimein lisää , puhumattakaan vähemmistä vahingoista ja kärsimyksistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ylempi suojaosa on muutettu jo pysyväksi.. Eli ei se mihinkään enää laske. Ensin piti olla vuoden voimassa sutten jatkettiin lakiala joka on voimassa toistaiseksi eli siiihen asti kun kokoa ulosotto uusitaan...

        Muuttavat ulosoton laskukaavaa aikoinaan ehdotettu pienemmäksi esim persut 50 prossaa suoja osuuden yli menevästä nyt se 66.6 prossaa tätä se myös muutos tarpeet ulosottoon tarkoittaa lukekaa koko juttu

    • Anonyymi

      Nykyinen suojaosuus on antanut kerrankin mahdollisuuden selvitä elämisestä ja laskuista ilman toimeentulotukea. Sitä olen hakenut vain pari kertaa, koska euroja venyttämällä 922 on riittänyt niukkaan normielämään.

      Olen ollut yli kymmenen vuotta alle köyhyysrajan. Ensin sairastuin vakavasti ja putosin työmarkkinatuelle heti (yksinyrittäjä käsityöläinen), koska sairauspäivärahaa ei myönnetty. Sitten sain työkyvyttömyyseläkkeen pitkän väännön ja valituskierteen jälkeen ja sekin oli alle tonnin. Sitten jäin vanhuuseläkkeelle, joka sekin on siis alle tonnin ja yksinelävä jäi velkakierteeseen hometalon vuoksi, jota ei saanut kaupaksi. Ulosotto on kestänyt jo kuusi vuotta ja vain tämän nykyisen suojaosan kanssa olen pärjännyt joten kuten.
      Jos palaavat vanhaan, se on taas isku päin pläsiä. Lääkärin voin unohtaa ja vanhuksen tavalliset yhteiskunnan palvelut. Joskus toivon, etten olisi maksanut niitä 40 vuotta veroja tähän maahan.

      • Anonyymi

        Ei Urpon hallitusta kiinnosta ja ovat velkojien puolella. Oli odotettavissa että kurjistuksia tulee

    • Anonyymi

      Jos 2025 vuodelle ei enää tehdä poikkeuslakia suojaosuuden määrään, tullee se olemaan jotakuinkin 760 eur koska indeksiin sidottu. Nythän tuo on 976.

      • Anonyymi

        Kelan luukku kutsuu siis. Senkään apu ei ole saletti, koska hyväksytyn tuensaajan määritelmä on muuttunut kovemmaksi. Itse en tiedä miten maksan enää sähkölaskujani, jos nekin tuet ovat leikkurissa. Vanha talo ja suorasähkölämmitys. Viime talvena yhden kuun sähkölasku ylitti tuon 760 euron suojaosuuden reippaasti. Siis yksi lasku!

      • Anonyymi

        Pelkillä indeksi korotuksilla suoja osuus olisi jo reippaasti yli 800 ekee

    • Anonyymi

      Eihän tällaista kurjuuden sekasikiötä kuin Suomi ole missään. Vuosikausia on moitittu Suomea sosiaaliturvan liian matalasta tasosta niin mitä tekee Orpo ja huijari Purra? No leikkaavat tukia entisestään ja samalla lisäävät köyhiin kohdistuvia kuluja. Silti löytyy rahaa mm. yritystukiin, jonninjoutaviin tunnin juniin ja Ukrainaan.

      Säästöjä perusteltiin koska pitää saada velanotto seis ja ihmiset töihin. Velkaa vaan on otettu entistä enemmän ja kun alempien tuloluokkien toimeentulo on kriisissä, ostovoiman romahdus aiheuttaa lisää työttömyyttä. Nyt kun mm. työttömyyskorvaukset ja asumistuet on leikelty piloille ja ihmismassat päätyvät toimeentulotukea hakemaan, niin ongelmaa ei suinkaan aiota korjata siten että tukia parannettaisiin sen verran ettei tt-tuen piiriin ajauduttaisi vaan siten että toimeentulotuen tilalle kehitellään hiljaisuudessa piilotellen ns. yleistukea joka on suomeksi sanottuna raju heikennys viimeiseen oljenkorteen eli toimeentulotukeen verrattuna. Näin siitäkin huolimatta että tt-tuen saamisen kriteerit ovat erittäin tiukat ja sitä saavan ihminen on suoranaisen kyyläyksen kohde. Pankkitili kaikkine tapahtumineen pitää esitellä joka kuukausi ja auta armias jos olet saanut vaikkapa muutaman kympin veukkaukselta tai synttärilahjaksi sukulaiselta tilillesi. Kaikki vähentää tt-tukea jonka perus osa on "ruhtinaalliset" n. 580 euroa /kk. Se on summa jolla pitää kattaa KAIKKI kulut paitsi vuokra (jossa voi olla kyllä omavastuu) sekä sähkö ja vesi . Siis ruoka, vaatteet, puhelin, netti , liikkuminen , harrastukset (jos niitä muka köyhällä voi olla muuta kuin kävely) ja kelan mukaan myös virkistystoiminta. Kaikki tämä siis nyt alle 600 eurolla/kk. LOL.

      Uusi YLEISTUKI tulee siis olemaan se vihoviimeinen niitti suomalaiselle köyhälle. Jossain oli kerran lipsahdus että noin 800 euroa olisi sen taso ja sillä pitäisi sitten maksaa myös asuminen kuluineen mitä salatusta aiheesta on edes vähän irti saanut.

      Tätä odottaessa onkin hallitukselta hieno veto jos ulosoton suojaosuus pudotetaan takaisin entiselle naurettavalle tasolle (n. 750 e/kk) indeksit huomioiden. Ne paskat tekevät tämän kaiken silkkaa pahuuttaan, yhtään päivänvaloa kestävää aitoa perustelua en ole vielä nähnyt näille järjettömille "säästöille" jotka lisäävät ainoastaan kurjuutta ja eriarvoisuutta.
      Näitä puolustelee vain eliitti joka ei ole joutunut paljostaan edes vähää tinkimään.

      Perimmäinen tarkoitus pahansuopuuden lisäksi on saada ahdinkoon ajetut köyhät pakkotöihin jotta eivät menettäisi oikeuttaan näihin jo olemattomiksi kynittyihin tukiin. Sana VASTIKKEELLINEN sosiaaliturva on yhtä kuin ORJATYÖ. Porvareille ilmaista työvoimaa on kaiken taustalla oleva OrpoPurran märkä päiväuni. Anarkia tulee räjähtämään käsiin ellei tuota hallituksen kusipäiden laumaa saada vaihtoon. Vain tyhmimmät lampaat ja hyväosaiset voivat uskoa heidän satunsa talouden tarkkailuluokasta ym. huuhaan jolla ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Vai mites menee Kreikalla, Italialla ym. mailla jotka eivät leikkineet talouden mallioppilasta kuten Suomi? Ei niillä ole mitään hätää, mutta ennen kaikkea em. maiden kansalaiset ovat tyytyväisiä elämäänsä kaikin puolin. Täällä tehdään vain joku naurettava minigallup rikkaille jonka perusteella ollaan vuodesta toiseen maailman onnellisin hölmölä. Menkää ens kerralla sinne kelan luukulle ja leipäjonoihin tekemään sama kysely niin saadaan tämäkin emävalhe ammutuksi alas vihdoinkin!

      • Anonyymi

        Hyvä kirjoitus.
        Lisään vielä, että syrjäisessä kolkassa jossa ei ole mitään julkista liikennettä on oman auton pito välttämätöntä. Joko pakollisiin työ-, koulu- tai vanhusten kauppakäynteihin, mutta Kelan ttt ei korvaa mitään auton kuluja ja ylläpitoa. Suojaosuudella, josta maksaa laskunsa ja kulunsa, ei hilluta korjaamon puolelle, bensaostoihin, ajoneuvoveroihin tai katsastuksiin.
        Oma kokemukseni on ollut jo vuosia, että jokainen vuosittainen katsastuskerta romuttaa talouden moniksi kuukausiksi, koska rahaa ei yksinkertaisesti ole korjauksiin. Vanhuksena jään täysin heitteille ilman kulkuvälinettä, mutta se ei kiinnosta ketään.
        Terkkarin ikäihmisten terveydenhoitaja sanoi, että "voi voi", emme voi auttaa. Osta auto, ja sitten tulet lääkäriin.
        Tein ratkaisun ja ajan katsastamattomalla ja viallisella autolla jatkossa. Koska ei kukaan välitä, en välitä minäkään.

        Puhut asiaa!

        Oma auto on tässä maassa etäisyyksien, sääolosuhteiden ja käyttäjänsä terveysongelmien takia todella usein täysin välttämätön. Kuten sanoit niin kulut ja ehdot tämän toteuttamiseksi ovat kohtuuttomat : pelkkä liikennevakuutusmaksu on jopa täysin bonuksin karmea kustannettava , etenkin jos sulla on maksuhäiriömerkintä. Silloin on maksettava koko vuoden l-vakuutus etukäteen. Jos sen jotenkin saat hoidettua, tulee käyttömaksu seuraavana. Sen saa 4 erään mutta eräpäivässä ei ole päivääkään joustoa! Jos et saa rahaa mistään just eräpäivään mennessä, on auto heti käyttökiellossa! No jos tuostakin selviät jollain lailla niin johan sieltä tulee katsastus vastaan. Jos sattuu v-mäinen katsastusmies niin turha on toivo että leimaa saisit. On täysin turhauttavaa että joku 0,1 pykälän ylitys pakokaasutestissä tai pieni ruostereikä helmapellissä aiheuttaa hylkäyksen vaikkei niillä ole oikeasti mitään merkitystä. Jos et satu omaamaan suhteita halpaan korjaajaan, olet taas kusessa. Virallisilla korjaamoilla ketään ei kiinnosta paljonko asiakkaalla on varaa maksaa korjauksista joihin hänet on pakotettu. 70-100 euroa tunnilta lienee aikalailla tuo hintahaarukka korjaamoilla nykyään. Eli tt-tuen saajan kk-tuloilla ei autoa montaa tuntia korjata. Oikeasti sinne korjaamolle ei ole mitään menemistä jos aikoo jotain syödäkin. Osien hinta tulee lisäksi tietysti vielä. Moni köyhä tuttu on joutunut kikkailemaan katsastusten kanssa mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla saadakseen leiman. Tähän laitan muutaman vippaskonstin joilla tiedän leimoja hankitun, mutta muistutan etten ketään tällaisiin yllytä vaan se on jokaisen oma päätös mihin kukin ryhtyy ja miten kova pakko on näihin kikkoihin turvautua riippuu minkälainen tilanne itse kullakin on.

        1. Pakokaasutesti: teetä se aina jollain pikku pajalla, ne osaavat tehdä pikku kikkoja ja säätöjä joilla arvot saadaan hyväksytyiksi. Hinta on usein jopa halvempi kuin jos tämän jättäisi katsastusmiehelle. Katsuri ei myöskään yleensä näe mitään vaivaa jotta päästöt menisi läpi vaan lyö koneelle hyvinkin hätäiseen ne punaisella olevat arvot joiden takia joudut takaisin lähtöruutuun ja sinne pajalle säädättämään joka tapauksessa näin käydessä.

        2. Ruostevauriot. Hitsaus on vihonviimeistä hommaa ja kallista sellaista. Moni paja ei sitä edes tee ja itse/kaverin kanssa tehtynä voi jopa koko auto palaa. Joten jos tiedät jo ennen katsastusta että reikiä on niin etukäteen on paras tapa niihin reagoida. Haet Puuilosta tms kaupasta kilon lasikuitukittiä , ison purkin tiikerimassaa ja myös purkin mustaa vasaralakkaa. Sitten auto ylös hyvin varmistettuna ja siellä alla käyt kaikki reijät läpi taskulampun ja ruuvimeisselin kanssa. Kun kaikki helposti hajoava pelti on puhki, täytät ne reiät vähän kerrallaan lasikuitukitillä. Isompiin reikiin voi täytteeksi tunkea vaikka paperimäälyn tai risat tennissukat ettei kitti vain katoa reiän uumeniin. Näin kun etenet vähän kerrallaan, antaen kitin aina kovettua, saat lopulta reiät tukkoon. Sitten hiot rosoisen pinnan tasaiseksi ja tämän jälkeen maalaat vasaralakalla selvästi isomman kuin vain peitettämäsi reiän alueen monella kerroksella niin että annat pinnan kuivua kunnolla. Lopuksi viimeistelet koko hoidon massaamalla tiikerimassalla ihan koko pohjan. Nyt ei katsastusmies enää osaa löytää tarkempia tutkimuksia varten juuri niitä reikien kohtia vaan joutuu tyytymään pistokoemaiseen koputteluun joka ei johda mihinkään löydökseen jos teit työn huolella. Jos taas menet reikäisellä autolla ensin yrittämään leimaa, kusee homma pahoin koska katsuri merkkaa muistiin kohdat jotka pitää korjata ja määrää ne näytettäväksi jälkitarkastuksessa ilman massaa niin että vieläpä näkyy YHTENÄINEN HITSAUSSAUMA, jollaisten teettäminen useampiin reikiin maksaa usein enemmän kuin auton arvon.

        3. Rengasongelmat. Usein on liian vähän köyhän autossa renkaiden pintaa jäljellä ja uudet (käytetytkin) maksaa nykyään maltaita. Mutta ei hätää: jos sulla on hyvät toiset renkaat , esim. hyvät nastarenkaat mutta katsastus kesällä niin saat ihan laillisesti näyttää niillä nastoilla autoasi katsastuksessa vaikka olisi 30 astetta lämmintä ja Juhannuksen aikoja elettäisiin. Talvella taas saat näyttää autosi kesärenkailla jos tilanne on toisinpäin mutta silloin kannattaa olla tarkkana jos on liukasta! Vielä voi monella olla sellainenkin vielä surkeampi tilanne ettei ole yhtään laillista rengasta ja pitäis katsastaa. Tällöin voit katsastusta varten lainata jonkun kaverin autosta renkaat tai jos näet jossain autoliikkeessä samanlaisen auton kuin itselläsi tai sellaisen auton jonka vanteet ja renkaat sopii omaan autoosi suoraan niin pyydä se auto koeajoon jonka aikana vaihdat siitä omaan autoosi lailliset kumit alle ja käyt äkkiä katsastuksessa niillä. Kun pääset sieltä, vaihda taas omat huonot alle ettei autoliike suutu kun on kumit lopussa "koeajosi" jäljiltä 😁
        Tämmöset kikat jos ei ole vielä itse kukin aiemmin näitä keksinyt . Minä olen näitä kaikkia käyttänyt.

        Ihana vastaus! Ammattimies asialla.
        Ai että käyttäisin nuo kaikki keinot, varsinkin tuon massahomman ja rengasvekslauksen, mutta rollamummelina joka kävelee huonosti en taida uskaltaa. Mutta kiitos, sait hyvälle tuulelle lukijan :)
        Kyllä me pärjätään, keinolla millä hyvänsä.

        Joo, kiitokset kehuista, periksi ei anneta vaikka selviytymistä koitetaan kaikin keinoin hankaloittaa. Kun keinot loppuu niin konstit jää ja sekös niitä harmittaa.

    • Anonyymi

      Nyt on meneillään koko ulosottoa koskevan uudistuksen selvitys. Se on aikataulutettu vuoden 2025 tammikuun loppuun mennessä valmistuvaksi. Sihen saakka pitäisi olla voimassa tämä nykyinen takuueläkkeen suuruinen suojaosuus. Eli pitäisi taata siihen saakka ulostssa olevalle riittävä toimeentulo.
      Löysin tämn kohdan netistä eilen, mutta en nyt ehdi lähteä tietoa hakemaan. Mitään etenemisestä en tetoa löytänyt

      • Anonyymi

        Tuo ulosoton uudistuksen selvitystyöryhmä jonka työ pitäisi olla valmis tammikuun 2025 loppuun mennessä, ei oikeastaan määrittele 2025 suojaosuuen määrää.

        Suoja osuus vuodelle 2025 määritellään omana erillisenä säädösvalmisteluna, joka on meneillään. Eiköhän tuossa kuukauden kuluttua selviä mikä tuo on.

        OM064:00/2024 Säädösvalmistelussa.

        "Hankkeessa annetaan oikeusministeriön asetus suojaosuuden määrästä määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa vuonna 2025. Asetuksella tarkistetaan suojaosuuden rahamäärät vuoden 2025 kansaneläkeindeksin pistelukua vastaavasti."

    • Anonyymi

      Avaa alavalikko, Tietoa sivustosta
      suomi svenskaLäs artikeln på svenska
      Työryhmä uudistamaan ulosmittauksen laskentasääntöjä
      oikeusministeriö
      Julkaisuajankohta1.2.2024 8.49 Tiedote

      Oikeusministeriö on asettanut työryhmän, joka valmistelee ehdotuksen ulosottoon liittyvän lainsäädännön kehittämiseksi. Työryhmän toimintaa tukee seurantaryhmä. Työ on osa pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaa.

      Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan tulojen ulosmittausta yksinkertaistetaan sekä varojen kohdentamista ja muutostarpeita ulosotossa selvitetään. Valmistelun yhteydessä arvioidaan uudelleen muun muassa suojaosuuden tasoa ja oikeudenmukaista ulosmittauksen määrää kaikissa tuloluokissa.

      Tavoitteena on yksinkertaistaa tulojen ulosmittauksen laskentasääntöjä. Myös sosiaaliturvaetuuksien ulosmittausta koskevaa sääntelyä on tarkoitus yksinkertaistaa ja varmistaa, että eri etuuslajeja ei kohdella ulosmittauksessa eri tavalla ilman hyväksyttävää perustetta.

      Työryhmän ja seurantaryhmän toimikaudet kestävät tammikuun loppuun 2025.

      Velallisten käyttöön jäävien tulojen riittävyydestä on huolehdittu 1.1.2024 voimaan tulleella lainmuutoksella, jonka nojalla ulosoton suojaosuus säilyy nykyisellä tasolla, kunnes jatkotoimista on päätetty. Tälläisen löysin googlettamalla.

      • Anonyymi

        Vaikuttaakohan tähän uudistukseen myös Ulosottolaitoksen yyteet? Jostain muistan lukeneeni, että virkakuntaa vähennetään reippaasti myös siellä ja tulosvastullisuus korvamerkitään. Tarkoitus taitaa olla turhia kiemuroita poistaa ja uo:ta selkiyttää toimivammaksi.
        Mitä se sitten tarkoittaa velallisen kannalta jää nähtäväksi.
        Toivottavasti päättäjät tai heidän hovinsa jäsenet lukevat näitä keskusteluja, saattavat yllättyä tämän näkökulman kommenteista ja varsinkin ulosottajien/velkaneuvojien ja voutien kyvyttömyydestä hoitaa hommiaan. Molempia osapuolia kuunnellen.

      • Anonyymi

        Tästä hallituksen puuhastelusta on jäänyt vahvasti sellainen maku, etten ihmettelisi vaikka sen jäljiltä jopa toimeentulotuesta lähtisi ulosottoon jotakin. Jos jo nähty kyykytyslinja edelleen jatkuu, niin isotuloisimmat saavat varmaan vähintään 6 vapaakuukautta vuodessa ja tulee ns. porvarijarru jossa yli 3000 euron ylittävältä tulonosalta ei oteta ulosottoon mitään.

        On tää OrpoPurran pelleporukka jo näyttänyt pahan tahtonsa köyhiä kohtaan niin miksi se muuttuisi?

    • Anonyymi

      Hei, suojaosuuden korotuslaki on toistaiseksi voimassa oleva, eli vuonna 2025 ulosoton suojaosuudet on samat kuin vuonna 2024, indeksillä suojaosuudet vähän nousee velallisen eduksi. Hallituksella on valmistelussa kokonaisvaltainen ulosottouudistus, mutta näillä entisillä mennään kunnes uussi laki valmistuu joskus 2026 ehkä

      • Anonyymi

        Toivottavasti näin , muuten on sellaisella määrällä jengiä kupit nurin että sitä ei uskoisi ellei tietäisi.

      • Anonyymi

        Jos näin toimitaan, hyvä!
        Uuden lain keskiöön olisi tärkeää laittaa henkilökohtaisen konkan mahdollisuus sellaisilla velallisilla, joiden maksukyky on lopullisesti heikentynyt eikä velkaa pysty maksamaan kokonaan millään konstilla. Tarkoitan heitä, jotka joko terveydentilan tai iän vuoksi ovat kaput. Nykyisin heitäkin roikotetaan 15-vuotisessa ulosmittauksessa. Pienestä tulosta otetaan mitä kehdataan ja sekin vaikeuttaa elämän perusasioita. Ja tietysti puhtaiden luottotietojen menetys. Velallisissa on monia kohtaloita ja huonon tuurin takia ei ole oikein lyödä astalolla päähän viranomaisen taholta yhteiskunnan heikoimpia.
        Nykyinen velkajärjestely ei palvele köyhiä, koska tulopohja on vähäinen. Varattoman statusta harva saa jos on säännöllistä eläkettä tms.

        Kyllä se näin on ettei tässä nykyisessä systeemissä ole järkeä. Eikä tunnu veloissa riittävän aina edes tuo elinkautinen eli 15 vuottakaan. Esim. vähän aikaa sitten oli itsellä tapaus jossa Lowell niminen rosvojoukko karhusi multa alunperin vuonna 2006 erääntynyttä muutaman kympin pikavippiä vuodesta toiseen niin että lopulta muutamasta 3-4 kympistä saivat kehitettyä yli 300 euron velan. Ilman käräjiä siis. Sieltä ne soitteli kiellosta huolimatta ja lähettelivät typeriä kirjeitään muutaman kk:n välein eikä koskaan ollut kuin edellistä vähän isompi summa ja naurettavia "tarjouksia" kuinka voisin maksaa heille sen kerralla tai 2-3 erässä. No roskiinhan ne heitin kun koko ajan olen ollut perse auki ja uo:ssa muita juttuja isoimmillaan jotain 20000e. Nyt iso osa on vanhentunut ja velkaa enää 2-3000 niin Lowellilta tulikin kirje että ovat pistäneet tuon 2006 erääntyneen velkani käräjille. Voi vittu mitä touhua, mulle toki 1 hailee koska en mitään maksa eikä tulot riitä ulosottoon muutenkaan. Sitä vaan ihmettelen kuinka suuri on perintäkioskien epätoivo kun 18 vuotta sitten erääntynyttä velkaa laittavat käräjille. Eikös se nyt ole kuitenkin niin että jos sieltä se 1-puolinen tuomio tulisi, niin toihan on kuitenkin 2 vuoden kuluttua joka tapauksessa historiaa koko velka? Oksettava firma tämä Lowell, noihin kirjeisiinsä, ei siis edes tähän viimeiseen laita koskaan alkuperäistä erä päivää eikä erittelyä pääoman ja kulujen kohdalla. Aina vaan pelkkä asia numero ja summa jota osaavat kasvattaa oikein hienosti. No näppejään nuolevat kesselit kuitenkin, toivottavasti niille koituu itselleen kuluja mahdollisimman paljon tällaisesta pelleilystään.

        Siitä alkaa vasta juosta se 15 vuoden vanhememisaika kun saa sen ykspuolisen tuomion ...näin ne kikkailee ...

        Jos tuolla tavalla voivat kikkailla niin velan lopullinen vanheneminenhan kestäisi pahimmillaan 19 + 15 = 34 vuotta! Ei kai voi olla näin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos tuolla tavalla voivat kikkailla niin velan lopullinen vanheneminenhan kestäisi pahimmillaan 19 15 = 34 vuotta! Ei kai voi olla näin?

        Olen sanaton.
        Jotenkin pelkään tämän maan oikeuden munattomuutta puuttua näihin räikeisiin toimiin.
        Aina mietin, onko virkavallalla omat lehmät ojassa. Hmm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se näin on ettei tässä nykyisessä systeemissä ole järkeä. Eikä tunnu veloissa riittävän aina edes tuo elinkautinen eli 15 vuottakaan. Esim. vähän aikaa sitten oli itsellä tapaus jossa Lowell niminen rosvojoukko karhusi multa alunperin vuonna 2006 erääntynyttä muutaman kympin pikavippiä vuodesta toiseen niin että lopulta muutamasta 3-4 kympistä saivat kehitettyä yli 300 euron velan. Ilman käräjiä siis. Sieltä ne soitteli kiellosta huolimatta ja lähettelivät typeriä kirjeitään muutaman kk:n välein eikä koskaan ollut kuin edellistä vähän isompi summa ja naurettavia "tarjouksia" kuinka voisin maksaa heille sen kerralla tai 2-3 erässä. No roskiinhan ne heitin kun koko ajan olen ollut perse auki ja uo:ssa muita juttuja isoimmillaan jotain 20000e. Nyt iso osa on vanhentunut ja velkaa enää 2-3000 niin Lowellilta tulikin kirje että ovat pistäneet tuon 2006 erääntyneen velkani käräjille. Voi vittu mitä touhua, mulle toki 1 hailee koska en mitään maksa eikä tulot riitä ulosottoon muutenkaan. Sitä vaan ihmettelen kuinka suuri on perintäkioskien epätoivo kun 18 vuotta sitten erääntynyttä velkaa laittavat käräjille. Eikös se nyt ole kuitenkin niin että jos sieltä se 1-puolinen tuomio tulisi, niin toihan on kuitenkin 2 vuoden kuluttua joka tapauksessa historiaa koko velka? Oksettava firma tämä Lowell, noihin kirjeisiinsä, ei siis edes tähän viimeiseen laita koskaan alkuperäistä erä päivää eikä erittelyä pääoman ja kulujen kohdalla. Aina vaan pelkkä asia numero ja summa jota osaavat kasvattaa oikein hienosti. No näppejään nuolevat kesselit kuitenkin, toivottavasti niille koituu itselleen kuluja mahdollisimman paljon tällaisesta pelleilystään.

        Ei noista perintätoimistoista tunnu millään eroon pääsevän.Kun sain uo velkani maksettua niin alkoi lowel sun muut peimään vuoden 2001 laskujakin. Kiltisti nyt makselen. Ensin oli n 600 e jota makselin ja maksan edelleen 48 e/kk,maksujen piti loppua nyt lokakuuhun...kummasti maksuerijä on tullut taas lisää. Tämän tiedon mukaan maaliskuulle asti. En muista mikä perintätoimisto lähetti kanssa laskun...No oli sen verran pieni, että pystyin maksamaan. Sitten joku muu perintätoimisto lähetti minulle kanssa 600 euron laskun. Saatteena oli, että jos maksan ensimmäisen erän, niin katsovat sen, että olen hyväksynyt maksusuunnitelman.Jonka jälkeen lähettävät uuden erälaskun. Maksoin hömöyttäni sen eka erän 80 euroa...Mutta uutta laskua ei sieltä ole tullut. Liekö kohta taas ulos- otossa?

        Laskut vuodelta 2001 lienee jo vanhentuneet, kuulostaa huijaukselta laskujen lähettäminen, jos eivät ole pariinkymmeneen vuoteen niistä muistuttaneet. Kysyppäs, mitä nuo laskut koskevat. Noin vanhoista laskuista kyllä pitää saada selvitys! Mutta suomalaiset ovat niin "lampaita" että maksavat kysymättä kaikki mitä vaaditaan, kilttinä kansalaisena.

    • Anonyymi

      Ihan taas kerran ilmeisesti ihmishenki on arvottomampi kuin rahavelka. Juuri eräs raakan mur han tehnyt anoo vapautusta, 12 vuotta on elinkautisen kesto, mutta ulosotossa se velkavankeus vain jatkuu ja jatkuu. Eikö tähän ulosoton ihmisarvoa ja elämänlaatua alentavaan järjestelmään lopultakin pitäisi tulla jotain tolkkua.
      Ainakin joku yläikäraja pitäisi olla ettei ihan kuolemaansa saakka joutuisi maksamaan pienestä eläkkeestään.

      • Anonyymi

        Velallinen ei joudu vankeuteen, eli typerä vertaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velallinen ei joudu vankeuteen, eli typerä vertaus.

        Onhan sekin aikamoista vankeutta olla tuomittu 15 vuoden köyhyyteen. Ja ns. parempien onnekkaitten ihmisten kivien kohteena elämään ilman oikeutta vaikka osamaksukauppaan, usein asuntoonkin, toisinaan oman alan työhön tai osamaksukauppaan.
        Vanhuuseläkeläisenä olen usein ajatellut, että paremmin olisin hoidossa vankilassa. Saisin terveydenhoidon, lääkkeet, ruuan ja lämmön. Ja tärkeimmän: toiset silmäparit arvioimaan vointiani ja apua kaatumisiin.

        Edelliseen. Saisin silmälasit :) Osamaksulla tai ilman.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Velallinen ei joudu vankeuteen, eli typerä vertaus.

        Onhan velallinen vankeudessa! Ihan jo omassa kurjuudessaan ja siinä, että ei voi nauttia pätkääkään siitä yhdestä ja ainoasta elämästä mikä sille velalliselle on suotu. Usein velallinen ei ole tehnyt velkaansa tahallaan, vaan on syystä tai toisesta joutunut siihen velkakierteeseen. Esim terveyden romahduttua. Työn menetettyä, puolisen terveydellinen romahdus/kuolema...Syitä on lukuisia. Rikollinen tekee yleensä itse omat valintansa! Eli siihen suhtautettuna 12 vuotta vankilassa lusimista on aika pieni verrattuna siihen, että joku on velkahelvetissä kenties koko aikui- ikänsä, ja yrittää kuitenkin elää sääntöjen ja normien mukaan!

        Näin on. Ja kun talouden rahat ovat olleet minimissä vuosikausia, kaikki ns. normaali eläminen jää pois. Kyläilyt, juhlat, matkustelu (kotimaa), jopa oma turvallisuus. Köyhä ulosottovelallinen elää kuin pintahengitellen, juuri ja juuri ilman sukellusta syvyyksiin.
        Mitä vanhempi ihminen on kyseessä, sitä raflaavampi on vaikutus. Elinajan ennuste on ehkä muutamia vuosia, tai vaikka se kymmenen, mutta köyhyysrajan alla eläminen vanhana, sairaana ja hyljeksittynä alle tonnin tuloilla on nopea matka hautaan.
        Sitäkö yhteiskunta haluaa ja kenen etua se palvelee.

        Itsekkin olen lähes 80 eikä varaa asua edes vuokralla.
        Auto on kotini.Lääkäreihin ei ole varaa saatikaan joihinkin lääkkeisiin
        Kaupasta ostan tarjouksia jotka säilyy autossa.

        Hurjalta kuulostaa.
        Itse asun ulosmitatussa kodissa vielä, mutta jokapäiväinen pelko siitä että taas pitää muuttaa johonkin rasittaa valtavasti. Sairaana ja vanhana ei sitä jaksaisi eikä ole rahaakaan. Yksin olen ja sukulaiset hylkäsivät ulosoton vuoksi.
        Elämä on näköalatonta ja pelko vieraana aina.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kysymystä vasten pitäisi perustaa uskovaiset ulosottomiehet osasto. Häätöpuolineen ymmärrettävästi.

    • Anonyymi

      Vertaus ei ollut typerä. Puhun nyt rangaistuksista ja erilaisista rangastusajoista. Jos mur haat ihmisen, niin saat siitä rangaistuksen. Jos jätät velkasi maksamatta, syystä tai toisesta, saat siitä rangaistuksen. Menetät luottotiedot joka on jo itsestään rangaistus monella eri tavalla ja hankaloittaa elämää, jopa jotkut arkipäivän asiat ovat mahdottomia. Ulosotossa et voi itse määritellä tulotasoasi koska suojaosuuden puitteet sitovat rahatilanteesi. Olet ikäänkuin vankilassa, joudut vain itse huolehtimaan asumsesi ja muut pakolliset kulut.
      Kuitenkin ihmishengen riistänyt selviää lyhyemmällä rangaistusajalla. Vankilassa myös kertyy palkkaa, ilmainen terveydenhoito, ruoka, asuminen, opiskelu yms.

      • Anonyymi

        Eli olisit mieluummin vankilassa, kuin maksaisit velkasi. Asia tuli selväksi. Mutta silti typerä vertaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli olisit mieluummin vankilassa, kuin maksaisit velkasi. Asia tuli selväksi. Mutta silti typerä vertaus.

        Vertaus oli tuomion pituuteen. Murhasta saa tässä maassa lyhyemmän sanktion kuin velasta, joka on syntynyt liian usein yhteiskunnan myötävaikuttamisella. Kun vähätuloinen pudotetaan kaikkien turvaverkkojen läpi, pum, syystä ettei saa mistään normilainaa tai sosiaalista apua, ainoa auttaja on silloin koronkiskuri pikavippaaja. 200 prossan korolla, näin oli vain muutama vuosi sitten ihan sallittua ja hallittua valtion suojaamaa ryöstöä.

        Mummo velkaantui sairaalamaksuista. Opiskelija opinnoista ja sen velasta, kun pääsikin työttömyyskortistoon valmistuttuaan. Yh-vanhempi asumiskuluistaan. Yrittäjä konkastaan, kun sairastui eikä saanutkaan edes sairauspäivärahaa. Onhan näitä esimerkkejä.
        15 vuotta alle köyhyysrajan elämistä nyt ja sitä ennen 10 vuotta työmarkkinatuella sairaana on ottanut mehut irti itseltäni totaalisesti. Aktiivi on nykyään vain passiivinen ja väsynyt näköalaton ihmisriepu.

        Vertauksessa ei silti ole mitään järkeä. Asuntolainaa maksetaan ehkä 25 vuotta. Logiikkasi mukaan asuntovelallinen on vielä pahempi rikollinen kuin murhaaja.

    • Anonyymi

      Suoja osuus säilyy entisellä tasolla, kunnes jatkotoimista on päätetty. Eli ainakin niin kauan kunnes työryhmän tulokset on käsitelty hallituksessa. Löyty valtioneuvoston sivuilta tämä tieto. siis ainakin 2025 tammikuun Loppuun ja varmaan pidempään ,koska työryhmän ehdotukset ovat vasta silloin pöydällä.

      • Anonyymi

        Hyvin todennäköisesti tuo "työryhmä" on taas sekalainen joukkio kultalusikka anuksessa syntyneitä porvareiden jälkeläisiä jotka kuittaavat useiden tuhansien suuruista kk-palkkaa tästä tehtävästään. Lopputulos on mitä suurimmalla todennäköisyydellä jälleen järjenvastainen eli sellainen että taas kerran nyljetään niiltä joilla ei enää nytkään rahat riitä elämiseen. Tänne paskamaahan järkätään aina paskimman esimerkin mukaisesti jokin uudistus kuten YLEISTUKI Brittimallin mukaan, Ruotsistakin apinoitiin jo jotain sosiaaliturvan kurjistuksia mutta ei tietenkään voida tehdä kuten Saksassa jossa suojaosuus on jotain yli 1200 e/kk tai Jenkkien malliin henkilökohtaista konkurssia jotta pääsisi uuteen alkuun.

        EHEI, täällä on kärsittävä viheliäisen sään ja tyhmien päättäjien armoilla vuosikymmenestä toiseen. Samaan aikaan sotahullu aasi pressa lupaa Ukrainaan rajattomasti lisää miljardeja jotta tulee mahdollisimman pitkä sota ja lisää ruumiita. Järjenkäyttö on loppunut tyystin kuten myös inhimillisyys ja omasta kansasta välittäminen. 4 vuoden välein käyvät toreja kiertämässä makkaroineen ja valehtelemassa jotta saavat taas piestä tyhmiä äänestäjiään seuraavat 4 vuotta.

        Täyttä asiaa.
        Musta kääntyy valkoiseksi porvarin päässä siihen tahtiin, että rumpalikin kadehtii. Tähän samaan kategoriaan laskisin myös Nobel-tyrkyn eli Ison Zetan, joka haluaa rauhanpalkinnon sotajohtajana. Kas kun ei ehdotettu Putiinia. Onneksi palkinto meni just toisaalle eli ydinsodan vastustajille.
        Mutta asiaan. Aina nämä lausunnon antajat ovat niitä nyky yhteiskunnalle outoja, joilla raha on perittyä, vuosipalkka sadassa tonnissa ja mielipiteet sellaisia, että köyhyys on oma vika ja laiskuutta.

        Ei köyhyyden takia joudu ulosottoon, vaan siksi ettei maksa velkojaan. Jos ei ole rahaa, niin sitten ei pidä ottaa velkaakaan.

        Älä sinä taas ala jälkiviisastella ja pätemään! Kyse ei suurimmaksi osaksi ole siitä että olisi otettu velkaa vaikkei ole rahaa maksaa takaisin vaan siitä että se takaisinmaksukyky on menetetty myöhemmässä vaiheessa syystä tai toisesta. Esim. työttömyys, sairastuminen, avioero, nykyhallituksen raa'at leikkaukset pienituloisimmille voivat olla näitä syitä jotka sen maksukyvyn vievät ja joihin ei ole voinut varautua. Kun em. tilanteet kestävät ja pitkittyvät, siinä kuluu ensin mahdolliset säästöt joita harvalla edes on koska tämä on niin kirotun kallis maa. Kauaa ei velkojilta sitä lisäaikaa heru vaan pian olet perintäkiskureiden hampaissa jolloin kulut nousevat jo reippaasti ja vaaditaan nopeasti isoja maksueriä monesta eri laskusta. Hetken rimpuilet ehkä vielä mutta sitten joudut mitä todennäköimmin ulosoton asiakkaaksi ja sitten ne kulut ja korot vasta räjähtävätkin. Jos asian ytimessä oleva suojaosuus säädetään taas arjesta vieraantuneiden työryhmäläisten takia liian matalaksi kuten vuosikymmeniä se olikin, alkaa vielä uusi toivoton taistelu kun ei enää uo:n ja leikkausten takia saa asumista ja ruokaa maksettua. Sosiaaliturvan romutus yhdistettynä ulosoton ankaruuteen tulee tässä skenaariossa tuottamaan asunnottomuutta ja muita tragedioita , jopa nälkäkuolemia koska hallitus on leikannut myös järjestöiltä jotka ovat aiemmin köyhiä auttaneet.

        Mieti nyt kirottu pölkkypää provo-trolli tätä asiaa uusin puusilmin ennen kuin seuraavan kerran pieraiset 2-3 kusipäistä lausettasi tänne todisteeksi tyhmyydestäsi!

        Joskus, onneksi harvoin, törmää niin tampioihin tyyppeihin että voi sanoa jonkun syövän tai onnettomuuden osuvan oikeaan kohteeseen. Sinut voi liittää tuohon ryhmään tekstiesi perusteella. Luultavasti kuitenkin olet pelkkä huomiota kerjäävä peruspaskahousu joka live-elämässä ei uskalla sanoa kenellekään mitään. Kaltaisiisi ei jatkossa kannattaisi reagoida mitenkään koska saatu huomio on trollille sen lempiruokaa. Internetti kun on pahimmille raukoille ainoa keino saada äänensä kuuluville niin mitäpä muuta tekisit kuin jatkaisit luuserinomaista huuteluasi.

        Tavallisimmat ulosoton syyt taitavat olla kulutusluotot (kun pitää saada uusi iPhone, kun kaverillakin on), terveyskeskusmaksut (vaikka siihen saisi toimeentulotukeakin, jos on oikeasti varaton) ja julkisen liikenteen tarkastusmaksut (kun ei viitsitä ostaa lippua). Eivät mitkään hallituksen leikkaukset.

        Todistit juuri tyhmyytesi. Buhahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todistit juuri tyhmyytesi. Buhahaa.

        Voi olla, mutta raha-asiat on kunnossa, Buhahaa itsellesi, mitä kieltä se sitten onkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla, mutta raha-asiat on kunnossa, Buhahaa itsellesi, mitä kieltä se sitten onkin.

        Se on hohottavaa naurumaan kieltä.
        Minullakin on ollut raha-asiat kunnossa yli 55 vuotta, mutta sitten kääntyi laiva ja vei karille. Ei ollut korttitalo, vaan vakaakulkuinen paatti, mutta myrskyssä meni ensin kallelleen ja siitä karikiveen.
        Ai joo, ikinä en ole omistanut luottokorttia. En älypuhelintakaan. En saanut sakon sakkoa. En jättänyt laskuja maksamatta. Omistanut kiinteistöjä ja arvo-omaisuutta. Syntynyt hyvämaineiseen sukuun ja sellaista peruskauraa. Kuitenkin kun uutuuri iski, kaikki meni. Tai omaisuus meni, mutta ei hyväluonteinen mieli, joka aikansa hyvin vastoinkäymisiin taipui muttei katkennut.
        Hohotus on heille/teille, jotka luulette että olette pahalta turvassa. Ette ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla, mutta raha-asiat on kunnossa, Buhahaa itsellesi, mitä kieltä se sitten onkin.

        Ennemmin minä ainakin elän niin että raha-asiat ovat epäkunnossa mutta muuten olen kunnossa. Ainakin päästäni, niin ole tarvetta v..tuilla netissä tuntemattomille kuten joillakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei köyhyyden takia joudu ulosottoon, vaan siksi ettei maksa velkojaan. Jos ei ole rahaa, niin sitten ei pidä ottaa velkaakaan.

        Jos ei ole rahaa, niin eikö silloin saa syödä? Katos kun sitä rahaa ei ole, eikä velkaa ole otettu, mutta pakollisia elämiseen meneviä laskuja on. Kuten vuokra, sähkö jne.....Mutta kun se raha ei riitä aina edes noihin, saatika sitten kun tulee lääkärilasku, ja apteekissakin pitäis käydä! Hitto, ne ainoat kengät hajosi! Kirpparit jalat veressä kierretty, mutta ei löydy omaan jalkaan sopivia. No pakko hakea prismasta! Taas 20 e miinuksella jostain laskusta mikä olisi pakollista hoitaa! Ja noi 20.n kengätkin on ihan kamalat, jalkoihin sattuu jo niiden kanssa käveleminen! Mutta pakko pärjätä! Jos olet oieasti köyhä! Tiedät mistä puhun! Ja tämä köyhyys ei ole oma valintani, vaan ajauduin sattumien kautta siihen. Ps, ei kannata suomessa alkaa edes yrittäjäksi, kun siitäkin sakotetaan vuosikaudet, kun yritystoiminta on lakannut! Terveisin se, joka ei edes työttömyysetuutta saanut, kun minulla oli mukamas edelleen yritystoimintaa! Väsyneenä ja uupuneena tilanteeseen ei vaan jaksanut aina hakea oikaisua tilanteeseen. Luojalle kiitos, nyt näyttää tulevaisuus hivenen paremmalta.

        Juuri näin. Itsekin putosin kaikkien turvaverkkojen läpi yksinyrittäjänä. Sairastuin ja kassavirta ehtyi koska ainoa duunari eli minä olin pois pelistä. En saanut lakisääteistä sairauspäivärahaa, vaikka kaikki lääkärin lausunnot oli faktana. Kela käytti mielivaltaa ja laittoi minut työmarkkinatuelle, mutta tosiaan vasta kuukausien kuluttua. Ja vaati että yritystoiminta lopetetaan ennen sitä, siis paperilla, koska enhän ollut edes työkykyinen.

        Meni talous kuralle, tietysti. Pankki, jonka asiakkaana oli ollut vuosikymmeniä ja maksanut asuntolainani, pitänyt firman tiliä yli 30 vuotta (Nordea), katsoi etten ole lainan arvoinen. Takuusäätiön neropatti kieltäytyi pienlainasta, koska tulopohja oli pieni. No totta mooses oli, työmarkkinatuki Sipilän aktiivimallin leikkaamana oli ruhtinaalliset 475 euroa kuussa. Sen aikaiseen tapaan, toimeentulotukea en saanut.
        Oli pakko vipata koronkiskurilta 200 prossan korolla ja siitä alkoi velkahelvetti-
        Kiitos vaan Suomi. Tämän maan pahin rikollinen on yksin- ja pienyrittäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä sinä taas ala jälkiviisastella ja pätemään! Kyse ei suurimmaksi osaksi ole siitä että olisi otettu velkaa vaikkei ole rahaa maksaa takaisin vaan siitä että se takaisinmaksukyky on menetetty myöhemmässä vaiheessa syystä tai toisesta. Esim. työttömyys, sairastuminen, avioero, nykyhallituksen raa'at leikkaukset pienituloisimmille voivat olla näitä syitä jotka sen maksukyvyn vievät ja joihin ei ole voinut varautua. Kun em. tilanteet kestävät ja pitkittyvät, siinä kuluu ensin mahdolliset säästöt joita harvalla edes on koska tämä on niin kirotun kallis maa. Kauaa ei velkojilta sitä lisäaikaa heru vaan pian olet perintäkiskureiden hampaissa jolloin kulut nousevat jo reippaasti ja vaaditaan nopeasti isoja maksueriä monesta eri laskusta. Hetken rimpuilet ehkä vielä mutta sitten joudut mitä todennäköimmin ulosoton asiakkaaksi ja sitten ne kulut ja korot vasta räjähtävätkin. Jos asian ytimessä oleva suojaosuus säädetään taas arjesta vieraantuneiden työryhmäläisten takia liian matalaksi kuten vuosikymmeniä se olikin, alkaa vielä uusi toivoton taistelu kun ei enää uo:n ja leikkausten takia saa asumista ja ruokaa maksettua. Sosiaaliturvan romutus yhdistettynä ulosoton ankaruuteen tulee tässä skenaariossa tuottamaan asunnottomuutta ja muita tragedioita , jopa nälkäkuolemia koska hallitus on leikannut myös järjestöiltä jotka ovat aiemmin köyhiä auttaneet.

        Mieti nyt kirottu pölkkypää provo-trolli tätä asiaa uusin puusilmin ennen kuin seuraavan kerran pieraiset 2-3 kusipäistä lausettasi tänne todisteeksi tyhmyydestäsi!

        Joskus, onneksi harvoin, törmää niin tampioihin tyyppeihin että voi sanoa jonkun syövän tai onnettomuuden osuvan oikeaan kohteeseen. Sinut voi liittää tuohon ryhmään tekstiesi perusteella. Luultavasti kuitenkin olet pelkkä huomiota kerjäävä peruspaskahousu joka live-elämässä ei uskalla sanoa kenellekään mitään. Kaltaisiisi ei jatkossa kannattaisi reagoida mitenkään koska saatu huomio on trollille sen lempiruokaa. Internetti kun on pahimmille raukoille ainoa keino saada äänensä kuuluville niin mitäpä muuta tekisit kuin jatkaisit luuserinomaista huuteluasi.

        Olipas kauniisti kirjoitettu.
        Vaikkakin se syöpä minuun iskisi, en tulisi siltikään sinua tänne haukkumaan. Keskittyisin itseeni ja omiin asioihini, yrittäisin parhaani mukaan pärjätä, vaikka se kyllä mahdottomaksi osoittautuisikin, sen tiedän jo etukäteen. Ja tiedän myös sen, että kyllä se vituttaisi.
        Mutta en sittenkään alkaisi rähisemään muille.
        En halua ääntäni kuuluville, sekin tiedoksi sinulle, en internetissä, enkä muuallakaan.
        Sinä tulit juuri kyllä kuulluksi, ja toivottavasta se jää internettiin, vaikka sitä on aika vaikea uskoa.
        Toivotaan, että sinullakin helpottaa, jos ei muuten, niin ainakin henkisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tavallisimmat ulosoton syyt taitavat olla kulutusluotot (kun pitää saada uusi iPhone, kun kaverillakin on), terveyskeskusmaksut (vaikka siihen saisi toimeentulotukeakin, jos on oikeasti varaton) ja julkisen liikenteen tarkastusmaksut (kun ei viitsitä ostaa lippua). Eivät mitkään hallituksen leikkaukset.

        Nyt jos osaisit jo vaieta ja mennä itseesi! Täällä nostan käden pystyyn! Ei ole pikavippejä ei. Ei ole pummilla matkustamista! Sairaalamaksuja on ulosotossa, tai ollut! Ja kiitos siitä kuuluu yhteiskunnalle! Pienituloisena yh äitinä kun elätin lapsiani! Eleltiin ihan kivasti, rahat riitti kaikkeen tarpeelliseen, ei toki mässäilty, mutta elettiin ihan kivasti. Sitten yksi lapsistani sairastui vakavasti, ja niin sairastuin minäkin masennukseen. Olin sairaslomalla pitkään ja tulot ne pienetkin tippui minimi kelan maksamaan sairauspäivärahaan! Lapselle määrättiin kalliit lääkkeet. Hain sosiaalitukea niihin. Sainkin sitten ihan kunnolla tapella sen eteen, vaikka omatkin voimani oli täysin nollassa. Sanottiin, että minulla olisi pitänyt jäädä säästöön summa se ja se. Voi hyvä päivää, kun pienen pienellä palkalla elät ja yrität pärjätä ja jos satanen jää vaikka ylimääräistä kuukaudessa sen minimitoimeentuen jälkeen, niin eikö ole oikeutta elää palkallaan? Hemmotella vaikka lapsiaan uusilla vaatteilla tai viedä heidät leffaan? Ja tätä ennen en edes hakenut toimeentulotukea! Sairaalalaskut olikin sitten joka kuukausi ihan omaa luokkaansa. Itse vaan olin myös niin puhki että en vaan jaksanut apua hakea. Pääasaia oli, että saan lapseni kuntoon, tai pysymään toimintakunnossa. Tätä hemmetin rumbaa jatkui liki 10 vuotta! Siinä sitten niitä sairaalamaksuja kertyi, eikä ollut voimia tapella tai hakea sen kummemin mitään toimeentulotukea . Kierrehän siitä syntyi. Josta makselen vieläkin. Mutta ei pidä ylesitää, että on vippien kautta ongelmissa...Jos voisi yrittää ymmärtää myös niitä ihimisiä, joilla vaan voimat loppuu! Kaikki ei vaan osaa sitä apua ajoissa hakea. Ja kuten minunkin tapauksessa, niin sain vain nöyryytystä osakseni.

    • Anonyymi

      Itketäänkö yhdessä ?

    • Anonyymi

      Vertaus asuntolainaan vasta järjetön olikin. Sehän nyt ei ole ulosoton sanktioihin mitenkään verrannollinen. Joskus vaan ihmettelee joidenkin järjenjuoksua tai pikemminkin puutetta.
      Maailma on todella epäoikeudenmukainen. Monet viisaat joutuvat elämän kolhimiksi ja monet tyhmät porskuttavat elämänsä läpi hyvällä tuurilla tai röyhkeydellä. Usein ovat vielä hyvin ilkeitä ihmisiä. Sanoisin tyhmänilkeitä.

      • Anonyymi

        Hyvin totesit , juuri noin se usein menee. Lopulta kuitenkin nuo tyhmät ja röyhkeät ikäväkseen saavat huomata että mitään eivät mukaansa täältä saaneet. Aikansa kukkoilevat mutta se loppuu saletisti niiltä ennen kuin huomaavatkaan.

      • Anonyymi

        Mihin sanktioihin? Ei laskujen maksu ole sanktio. Kaikki joutuvat sitä tekemään, mutta jotkut vain tekevät sen ulosoton kautta.

    • Anonyymi

      Ulosottoon tulee paljon lisäkuluja sekä muita sanktioita. Ne ovat täällä jo kerrottu. Jos ei ymmärrä niin ei ymmärrä, sori siitä.

      • Anonyymi

        Tietysti joutuu korot ja kulut maksamaan. Tai veloitetut kulut eivät edes vastaa ulosoton todellisia kustannuksia, eli käytännössä muut veronmaksajat subventoivat ulosoton kautta maksajia.

        Vajaa kymppitonni tuli lisäkuluja, kun kaikki laskettiin. Myös pakkomyynnin kulungit lisärasitteena kiinteistölle, joka ei sitten mennytkään kenellekään. Pakko-ostoa ei laki tunne.
        Voudin kamu veljesloossista kävi potkimassa seinät kyllä, mutta arviohinnasta ei kertonut minulle omistajalle mitään. Kun kysyin miksi ei, vastasi ettei kuulu minulle se tieto. Oho!

    • Anonyymi

      Sais kyllä nousta, pienestä eläkkeestäkin repivät uota, toimeentulotuen apua ei myönnetä,täysin kusessa olen.Jatkossa äänestän vasemmistoa,elämän ehtoo puoli kun on alkanut,se on ihan sama miten Suomen käy.

      • Anonyymi

        Perseestä tämä Suomen touhu on. Köyhät suomalaiset ovat suorastaan vihamielisten säästöiksi väitettyjen suoneniskujen pysyvänä maalitauluna kun samaan aikaan rahaa kuitenkin riittää rajaton määrä Ukrainaan, yritystukiin, johtajien palkkoihin ja palkkioihin sekä kaikenkarvaisten turhien epäpätevien byrokraattien taskuihin. Homma on nyt niin yliampuvan härskiä Orpopirun ja irvistelevän Purran aikana että aiemmat Sipilät ja Kataiset ja Soinin möhömahakin kalpenevat jo kättelyssä. Tämän perseilyn ja persuilun jälkeen ymmärrän täydellisesti niitä jotka eivät tämän maan eteen aio enää laittaa tikkua ristiin. Pimeät työt ja anarkia tulevat olemaan kasvavan köyhälistön vastaus epäinhimillisille toimille. Siinä ei ole enää mitään paheksuttavaa jos näin epätasa-arvoista systeemiä kusettaa minkä pystyy. Niin se metsä vastaa kuin sinne huutaa.

        Viimeisin v..tuilu vähäosaisille jotka täälläkin valittivat hallituksen junailemasta orjatyöstä eli 9e/päivä- työpaikoista vastineeksi minimaalisen surkeasta sosiaaliturvasta , sai uuden käänteen. Nyt ne päättivät runnoa seuraavana iskunaan sellaisen tempun että tuo 9 euroakin otetaan pois. Siis orjatöihin ilmaiseksi ei enää riitä vaan nyt niihin pakotetut aiotaan vielä jostain keksimään rahat orjatyön tuottamiin välttämättömiin kuluihinkin !!
        Työmatkat maksavat ja ei kai koko päivää voi syömättäkään olla siellä "töissä".

        Eikö noilla k-päillä ole mitään rajoja kun ne keksii mistä voisi vielä varastaa heikoimmilta? En ihmettele jos täällä puhkeaa kohta joku sisällissota. Eikä sekään enää hetkauta vaikka Putin ottaisi tämän hyveteatteria esittävän Hölmölän komentoonsa. Niin skeidaa on täällä kaikki tällä hetkellä.

        Kirjoitat juuri kuin itsekin ajattelen. Tänks!
        Olin aivan typertynyt minäkin tuon 9 euron "palkan" maksattamisesta työn tekijällä.
        Kukaan ei voi noin härskiä ehdotusta saada läpi kuin vain kokkarit ja persut, mutta viimeksi mainitut ampuvatkin naama virneessä omiaan. Kyllä on sairasta meno.
        Muistetaan kaikki tämä vaaleissa.

        Eihän sitä 9 euroa edes olla ottamassa pois, mutta pääsitpä taas valehtelemaan.

        Kyllä sellainen uutinen oli että se olisi seuraavaksi hallituksen hyeenojen tähtäimessä. Onko sulla muka jotain uudempaa erilaista faktaa 9 eurosta vai oletko sinä se valehtelija joksi muita syyttelet?!

        Linkkaapas siihen uutiseen, katsotaan mitä siinä sanotaan.

    • Anonyymi

      9.10.24 om. Leena Meri ehdottanut suojaosuuden vuodelle 2025 , 30.75 päivässä, elikkä 922.80 kk , vuoden 25 alusta

      • Anonyymi

        Jaahas, taas vähän löylyä lisää köyhimmille jos 50-60 e pienenee suojaosuus. Eiköhän tuollakin ehdotuksella saada kohtalaisen suuri joukko kansalaisia elämään niin että kuukauden viimeiset päivät ollaan makaronikuurilla. Tosin makaryllinkin hinta on noussut sitten parempien päivien.

        Jos Orpo ja Purra olisivat olleet puikoissa koronan jyllätessä vaarallisempien varianttien voimin 2020-2022, olisi tullut ruumiita paljon enemmän. Eka saikkupäivä ilman palkkaa jne on kulkutautien kannalta oikein unelmahallitus. Hiljattainhan yksi idioottipersuhan nolasi itsensä oikein persusteellisesti raivoamalla somessa että kuka päätti lasten laulamisesta maskien suojaamina. Ei pöljä ottanut huomioon että kuva oli muutaman vuoden takaa. Valehteli vielä asiasta huomautettaessa että erehtyi koska nykyään näkee niin paljon maskinkäyttäjiä kaduilla. Olisi vaan myöntänyt olevansa idiootti populisti.

        Maskeja kyllä olisi iäkkäiden ja muuten sairaiden hyvä käyttää tälläkin hetkellä kauppojen ruuhkissa ja muissa paikoissa missä paljon ihmisiä sillä ffp2-tason maskit oikeasti suojaavat koronalta kuten myös muiltakin hengitystieinfektioilta. Siihen kun nämä humpuukirokotteet eivät pysty. Marinin hallituksen aikana muuten toimeentulotukiasiakkaat saivat ylimääräisen korvauksen maskeja ym koronantorjuntatarvikkeita varten. Arvatkaa olisiko tämä nykyinen paskahallitus tällaista kaunista elettä edes harkinnut. No varmasti ei.

        Suojaosuuden laskeminen on jälleen yksi köyhimpiä kurittava toimenpide lisää kaikkien aiempien päälle vielä. Silkkaa pahansuopuutta , armotonta päähänpotkimista , voi luonnehtia noiden ääliöiden jokaista päätöstä.

      • Anonyymi

        Mistä tuon ehdotuksen näkee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä tuon ehdotuksen näkee?

        Se on 9.10.23

    • Anonyymi

      Siihen saakka on entinen kunnes joku uusi systeemi keksitään. Ainakin tammikuuhun 2025 on määräaika.

    • Anonyymi

      Vuoden 2025 kansaneläkeindeksin pisteytys nousee 1930 ja on suurempi kuin 2024.

      Eikö tuon mukaan kaiken tuliis nousta selvityshän on valmis vasta 2025.

      Jos vertaa, että kaikki on nousseet hinnat elintaso ja eläminen ei tuo nyt enää voi ainakaan laskea suojaosuus.

      Kyllä tuon summan voiis nostaa 40-50 euroon päivä. oliis kohtuullista. Jäisi käteen muutakin kuin luu nuoltavaksi. Ennen nuorena sai vielä munankin suuhun mutta nyt ei enää taivu.

      • Anonyymi

        Jospa ei ainakaan laske. Nousisi muutamia euroja ees.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa ei ainakaan laske. Nousisi muutamia euroja ees.

        Pelkona oli että laskisi tasolle 670€ .

        Hyvä että pysynee yli 900€. Reissutyöläiselle jää nimittäin toista tonnia käteen ulosmittauksen jälkeen. Ja sillä jo ihan elää, tai juuri ja juuri, ainakin saa sellaisen kassan kokoon kun tekee useamman vuoden töitä ja säästää käteisenä rahaa tileistään, että päääsee koko valtiosta ulos kaukomaille.

    • Anonyymi

      Oikeusministeriö tehnyt asetuksen. 21.11.2024 vuoden 2025 ulosoton suoja osuudesta mutta summia ei vielä näy vai onko joku sattunut löytämään??

    • Anonyymi

      Leena Meri on ehdottanute, että suojaosuus lasketaan minimitasoon joka olisi n 500 euroa kuukaudessa. Kukahan äänesti Mereä, outoa.

      Syynä säästöt ja muut seikat. Persujen piti olla suunareiden puolella mutta pettivät.

      Peltokangas leimaa loisiksi ja tämä hallitus kiduttaa kyllä kaikkea myös maahanmuuttajia.

      Ihmiset ajetaan pois suomesta perusjen toimesta ja saadaan rotuoppia, kuten Garadew toivoo suomeen Hitlerin mallin mukaan. Onko nämä persujen naiset sairaita, Kun Purrakin säkittää.

      Hulluin hallitus kautta historian ja toivon vain sen kaatuvan ja persut voi muuttaa Somaliaan savimajoihin. Kukahan näitäkin äänesti?

      • Anonyymi

        No huhhuh. Ei tuollaisella summalla kukaan elä enää. Vaikka persut on syvältä, jokin roti nyt kuitenkin kansan kuritukseen. Ensi vaaleissa heikät saa miinusmerkkisen vaalituloksen ja putoavat sinne työkkäriin. Ei Kela tule tuohon suostumaan, koska sinnehän tukiluukulle me suuntaamme koko sakki, 500 000.

    • Anonyymi

      Eihän 500 eurolla maksa edes asumista. Kelan luukut tukossa sen jälkeen koska jokainen ulosotossa oleva sinne joutuisi.

    • Anonyymi

      Sehän vasta sosiaalikuluja eli valtion nostaisi jos suojaosuus kovin pieni.

    • Anonyymi

      Ei tuo Meri ole nyt niin tärkeä henkilö, että voi kumota suojaosuuden noin vain. johan entinen suojaosuuden summa eli se 722 todettiin liian vähäiseksi inflaation ja hintojen nousun takia. Vaikka inflaatio on asettunut, se ei ole laskenut hintoja. Ja tämän päälle vielä alvin korotus tämän syksyn aikana.
      Ei mene läpi, ei.

      • Anonyymi

        Mistä vitun hiidenkirnusta tämän maan päättäjiksi löytyy toinen toistaan tyhmempiä ja oksettavampia päättäjiä? Eikö tämä Meren idiootti sen vertaa osaa ajatella kuinka tulee käymään jos näin kalliin maan kuin Suomi on, ulosoton suojaosuus pudotetaan puoleen entisestä ihan noin vaan taaskaan miettimättä asioiden kokonaiskuvaa?!!!!

        Jo nyt köyhyysrajan määritelmä on alle 1400 euroa /kk .Sillä rahalla kuitenkin vielä elää niukkaa mutta edes ihmisarvoista elämää. Jo tällä nykyisellä 970 e/kk -suojaosuudella on tuon 1400 e/kk tienannut maksanut ulosottoon melkein 300 e/kk ! Eli ei ole hurraamista ollut nytkään. Ja jos nuo paskiaiset muuttelevat lakeja mieleisekseen, tarkoittaa se sitä että 600e/kk työmarkkinatukea saanutkin joutuisi maksamaan mitättömistä rovoistaan ulosottoon! Jos tällaiset älyttömyydet menevät munattomassa eduskunnassa läpi, loppuu tavallisen rahvaan ja vielä heitä huonommassa asemassa olevien ihmismassojen elämä kuin seinään. Enää ei kukaan tule ikinä nousemaan suosta johon on kerran joutunut kun vähät rahat eivät kaikkien leikkausten ja uo:n jäljiltä riitä enää mihinkään. Loppuu syöminen ja kaikki uudet laskut menevät ulosottoon kun niitä ei enää kykene maksamaan eli ulosotossa olemisesta tulee loppuelämän pituinen kierre. Siihenkään on turha turvautua että sossusta saisi apua tällaisen kauhuskenaarion toteutuessa koska Orpohan on samaan aikaan näiden muiden järjettömien säästöjen lisäksi myös romuttamassa toimeentulotukea! Yleistuki-nimellä kulkeva riisto on rakenteilla jo ja se tekee sitten sen, että asunnottomien määrä myös tulee räjähtämään käsiin ja tietysti myös rikollisuus koska ihmiset eivät enää rehellisin keinoin pysy hengissä. Tässä vielä tiivistettynä PERSUJEN ja KOKOOMUKSEN köyhien tapposuunnitelma:

        -Työttömyyskorvausten tason romutus: ansiosidonnainen putoaa jo 2 kk työttömyyden jälkeen.

        -Työmarkkinatuen ja peruspäivärahan indeksikorotusten jäädytys 2027 loppuun asti

        -Työttömyyskorvausten 300 euron suojaosuuden poistaminen KOKONAAN.

        -Työttömyyskorvausten lapsikorotusten poistaminen KOKONAAN

        -Asumistuen romutus: omavastuu nousi kaikilla, erotusosan korvausprosentti pieneni kaikilla 80% ---》70%, omistusasuntojen asumistuki lopetetaan kokonaan 2025 alusta. 300 euron ansiotulovähennys asumistuessa lopetettiin KOKONAAN 04/2024 alkaen.

        -ALV korotus 1,5 % tänä syksynä.

        -Nyt sitten tämä ulosottoperseily kaiken muun päälle!

        Näin tästä maasta saadaan tapettua köyhät ja tasa-arvo sekä ihmisoikeudet on tälle PERSKOKKARE- joukkueelle täysi vitsi. Miten 2020-luvun itseään sivistysmaaksi nimittävässä Suomessa voi edes olla mahdollista tällainen?

        Tavoite on tietysti päivänselvä: kuten aikoinaan Adolf jalosti rotua hirmuteoillaan, haluaa PERSKOKKAREET jalostaa Suomesta vain eliitille räätälöidyn paratiisin. He tietävät ihan tarkkaan näiden jokaisen pahuuden nimissä tehdyn toimensa merkityksen. Ihmiset joutuvat kaduille kodeistaan , ruokaan , lääkkeisiin ja muihin välttämättömyyksiin eivät rahat riitä tässä Monacon jälkeen kalleimmassa maassa joka on muutenkin viheliäinen tyhmien ja kylmien kateellisten paskiaisten miehittämä. Vieraskoreita ollaan , esitetään sivustysmaata , jaetaan rahaa Ukrainaan ja milloin mihinkin mutta OMALTA KANSALTA (pl. rikas eliitti) viedään oikeus ihmisarvoiseen elämään säälittä kaikenlaisiin TEKOSYIHIN vedoten.
        Hienot oli puheet ennen vaaleja , Purra: "Me emme köyhiltä leikkaa, se ei meille sovi" ja Orpo : "Vahvasti välittävä Suomi" . Siinä paskiaisten valheet vielä tiivistettynä. Heillä tuntuu olevan kiivas tahto tuhota toisten elämä. Niin kiivas että varmasti ovat saamassa vapaalipun kuumalle puolelle kun heistä aika jättää. Näin PAHOJA ihmisiä ei ennen ole nähty, näille oikeus ja kohtuus ovat täysin vieraita asioita. Miten tällaisia ei saada pois tekemästä tuhojaan joita valheillaan puolustelevat? Johan heidän temppujensa tähänastiset vaikutukset voi jokainen todeta kun katsoo työttömien määrää, pahoinvoinnin eksponentaalista kasvua, konkurssien ennätysmäärää ja velanoton kasvua! Ei jatkoon , kuvottavin hallitus ikinä Suomen historiassa.

        Eilen sain taas verottajalta viestin, että veroprosentti on 0, kuten on ollut jo 10+ vuotta.
        Eli kertoo siitä, että tulot ovat minimissään. Ja ulosotto mittaa tästäkin tulosta osan. Ristiriitaa, kun kuntakaan ei ota eikä valtio sekään. Kerran eräs paikallinen kuntavirkamies sanoi, että tuloni ovat kunnan pienimmät eli olen kunnan köyhin asukas.

        Jos suojaosuus pudotetaan alle perustoimeentulorajan (oliko jotain 595/kk), se todella saa aikaan nälkäkuolemia, hoitamattomia sairauksia, asunnottomuutta, heitteillejättöä. Mutta myös väkivaltaa, rikollisuutta, yhteiskuntarauhan menetystä.
        Jopa sisällissotaa! Omassa suvussa on siitä kokemuksia, joten...

    • Anonyymi

      Jospa nyt lopetetaan se turha vouhuttaminen ja arvailu.

      Suojaosuus v.2025 on 32,88€ / päivä ja elatusvelvollisilta 9,61€ / päivä.

      Muutaman euron enemmän, kuin vuonna 2024 siis. Itselläni (kaksi lasta) nousee 1548€ --> 1563€.

      Toki vuokran nousut yms. syövät tuon reippaasti pois, mutta ehkä vuosi vielä juuri ja juuri pärjätään.

      Järkyttävää paskaahan tämä velallisen elämä on materiassa mitattuna ja kun se samalla syö henkisiä voimavaroja, niin ei ole helppoa.

      Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville.

    • Anonyymi

      Tarkennuksena vielä edelliseen, että vuonna 2025 yhden henkilön suojaosuus on siis: 986,40€ / kk.

      Yhdellä elatuksen varassa olevalla 1274,70€ / kk, kahdella tuo aiemmin mainitsemani 1563€ / kk, kolmella 1851,30€ / kk jne.

      Yksi elätettävä lisää siis suojaosuutta aina 288,30€ / kk.

      • Anonyymi

        Tänks! No nyt on ok.

    • Anonyymi

      Kyllä esitys laiksi on oikeusministeriön esitys hyväksytty vaan eipä vielä hallituksen eikä presidentin vahvistusta...ja tämä osuus koskee palkkatuloa... Laskenta tapaa vielä muutetaan eli eläkeläisen ulosotto tulee vielä muuttumaan tammikuun loppuun mennessä..

      • Anonyymi

        Mihin suuntaan? Ulosotossa olevat eläkeläiset eivät voi olla lisäkuppauksen kohteina. He ovat jo muutenkin niitä vähäosaisimpia ja tarvitsevat paljon apua yhteiskunnalta. Mitä ihmettä uutta voi vielä tulla!

    • Anonyymi

      Tulee myös uusi laskentatapa ulos ottoon tammikuun aikana eli käteen jäävä osuus voipi olla tuo määrätty suoja osuus esim.tuo.mikä tulee olemaan .
      Sosiaalietuuksiin eläkkeisiin ym. Tulee myös muutoksia ulos otossa.

      • Anonyymi

        Tammikuussa päättyy toimikausi ryhmältä joka selvittää uutta laskentatapaa. Ei tuo vielä silloin voimaan tule.

    • Anonyymi

      Jep nykyisellä laskutavalla käteen jäävä osuus menee reilusti yli suoja osuuden mutta kauhulla odotan että tammikuun työryhmä pdottaa sen tuohon 986.40 käteen uudella laskutavalla... Alkaen helmi maaliskuu..

      • Anonyymi

        Joo-o. Minkäänlaista luottamusta tähän hallitukseen ei ole, joten ei auta huokaista missään vaiheessa liian aikaisin helpotuksesta. He ovat oman älyttömän ideologiansa vankeja. Ihan kuin olisivat robotteja joilla on kaikkiin heikompiosaisten ongelmiin vain 1 ja sama automaattivastaus : "Mene töihin".

        Milloin he huomaavat että koko lause on täysin absurdi, he kun ovat näillä omilla teho (tuho)toimillaan aiheuttaneet läjäpäin konkursseja jo nyt kun ihmisten ostovoima on romahtanut. Tämä taas lisää irtisanomisten määrää radikaalisti ja kun heidän "säästöt" pakottavat muutkin säästämään, talous ja markkinat senkun kutistuvat koko ajan. Heillä on joku ihan harhainen kuvitelma siitä miten kokonaisuus toimii. Samalla heillä on ideologinen viha kaikkia vähäosaisia kohtaan. Työtä ei ole paitsi niitä surullisen kuuluisia ilmaistöitä ja ne työt joilla itsensä elättäisi, niin nehän menevät suhteilla hyvävelipiireissä. TE-toimistot kuulemma lopetetaan ja ongelmat kipataan valtiolta kunnille joilla puolestaan on sakkouhka jos joku on liian kauan työtön. Eli kunnat valjastetaan hallituksen kätyreiksi pistämään ihmiset ilmaisiin pakkotöihin.

        Tämän koko teatterin ainoa tarkoitus on saada naamioituna orjatyö takaisin niin että porvarit ja sijoittajat voivat lihottaa paksuja lompakoitaan entisestään kun työvoimalle ei tarvitse maksaa palkkaa. Työtön/sairas ja muu vähäosainen on pelkkä pelinappula tässä rikollisessa ihmisoikeuksia rikkovassa systeemissä. Häneltä ei kysytä mitään, hänelle vain tehdään selväksi että kieltäytyminen orjatyöstä tarkoittaa jo ennestään riittämättömien tukien viemistä. Suomi ei ole enää sivistysvaltio.

        Näin sitä mennään. Itse kun putosin työmarkkinatuelle sairaana yksinyrittäjänä 10v sitten, jouduin just työkkärin mielivallan kohteeksi ja Sipilän aktiivimalli päälle. Käteen sain 475 ja siinä koko työttömän potti. Kela eväsi asumistuen pari vuotta, vetosi vaikka mihin pykäliin ja oli vaikeaa elää kuukaudesta toiseen ja vuosia minimirahalla. Työperäinen sairaus jäi hoitamatta, koska Kela ei hyväksynyt tautia, eikä siis antanut sairauspäivärahaa. Suoraan vaan TE:n työllistymistoimiin. Tämäkin "armo" vasta kun tmi oli lopetettu ja työkalut myyty. Sairasta.
        Sitten velkaannuin, kuinka ollakaan, pitihän laskut maksaa. Nyt sitten olen kärvistellyt sairaana nämä vuodet ulosotossa. Vanhuuseläke on jo päällä, joten töihin ei kukaan persu-kokkari minua enää patista. Syytän yhteiskuntaa velkaantumisestani. Tahallista on ollut, syyrä en vaan ymmärrä. Valtion eteen on töitä painettu jo vuodesta 1975.

    • Anonyymi

      Nuo ilmoittavani numerot pitävät paikkansa, mutta en itsekään tiedä, kuinka laskentatavat muuttuvat.

      Oletan (toivon) nyt kuitenkin, että nuo eivät millään voi olla mitään maksimisummia, koska kaikkien työssäkäyvien, joilla nettotulo ylittää suojaosuuden hyöty vietäisiin pois. Toki koskee myös "hyvää" eläkettä saavia.

      Nykyinen porrastushan on myös aivan järkyttävä. Oma nettopalkkani esim. on noin 2800€/kk ja siitä jää ulosoton jälkeen 1900€ käteen.

      Tästä nykyisestä 1548€ (kaksi huollettavaa) ylittävästä suojaosuudesta viedään siis 2/3.

      Maksan siis 1300€ ylityksestä 900€ ulosottoon. Ei kieltämättä ole kovin motivoivaa tehdä täyttä päivää töitä tuon ylimääräisen 400€ takia, kun saisin 50% osapäivätyöllä (pienempi verotus yms.) tuon 1548€ käteen.

      Tässä nykyisessä järjestelmässä poljetaan todella pahasti suoleen yritystä käydä töissä / maksaa velkoja ja mikäli tästä pahenee, niin en varmasti tee enää senttiäkään yli suojaosuuksien ansioita, koska siinä ei ole mitään järkeä, kun omat velkani ovat niin suuret, että en niitä saa koskaan maksettua.

      Toki olen itsekin aikanani perseillyt raha-asioitani, mutta syy ulosottooni on työtapaturma, joten kyllä tässä on käynyt vaikka mitä mukavaa toimintaa valtiota kohtaa mielessä, enkä puhu nyt jostain punaisesta hippi-maalista eduskuntatalon tolppiin.

      Pysyäkseni kuitenkin asiassa, niin järkevin teko olisi pitää esim. nuo nykyiset suojaosuudet ja ottaa niistä ylittävistä tuloista 1/3. Tällä saisi ulosotossa oleva pitää jokseenkin ihmisarvoisen tulotason. Kaikki muuhan (puhelinliittymän, kotivakuutuksen yms. mahdollisuus) meiltä on jo viety.

      Tai vaihtoehtoisesti pidätettäisiin 1/6 kaikista nettotuloista, kuten toiminimellä työskentelevien kohdalla ulosotto jo tällä hetkellä on. Suosittelen muuten tätä vaihtoehtoa kaikille, kenelle se on mahdollista.

      • Anonyymi

        Järkeviä ajatuksia ja ehdotuksia mutta lienee yltiöoptimismia että näistä Orpopurran pirulaisista yksikään kykenisi yhtä järkeviin päätöksiin. Pelonsekaisin tunnelmin saa miettiä mitä vielä tuleman pitää.

    • Anonyymi

      Jep, hyviä viestejä.
      Pakko todeta että he jotka eivät itse ole ulosoton alla eläneet, eivät tiedä siitä juurikaan mitään.
      Oma kokonaisuudessaan noin 40 000 velkani on kymmenessä vuodessa paisunut yli 100 000. Valtaosan tuosta 10 vuodesta olen ulosottoa maksanut pienestä palkastani. Mutta korot ja kulut ovat niin valtavat että kasvattavat velkataakkaa suhteettoman paljon.
      Käytännössä ei ole muuta mahdollisuutta kun odottaa velkojen vanhentumista. 15 vuotta täytäntöönpanoperusteesta tai 20 vuotta alkuperäisestä erääntymispäivästä, riippuen kumpi täyttyy ensin.
      Perintätoimistot osaavat sen kikkailun, että velka ei tule suoritetuksi millään. Ja kaikki nämä alkuperäiset lainat olen ennen taloudellista romahtamista maksanut korkeiden korkojen ja kulujen muodossa jo takaisin.
      Toivottavasti saavat tuohon ulosottokaareen sellaiset parannukset että lainat pystyisi tosielämässä maksamaan jossain ajassa takaisin.
      Ei ole hääppöistä elää vuosia huonon omantunnon kanssa ja vielä kitkutellen joka päivä.

      • Anonyymi

        Kyllä se näin on. Perintätoimistot kiertävät lakia minkä pystyvät ja ylittävät varmaan aina kun vaan voivat ne laissa määritetyt enimmäismäärät perinräkuluissa. Minunkin kohdallani Lowell teki näin vain yhdellä lauseella yksipuolisesti todeten että "koska asian hoitamiseen on käytetty toimenpiteitä joiden johdosta työmäärä on ollut tavallista suurempi, on perintäkuluista säädetty enimmäismäärä saatu ylittää". Mitään epätavallisia toimenpiteitä vaan ei ole tehty, tosin lukuisista kielloistani huolimatta yrittivät aikansa soitella jopa prepaideilla, eivät suostuneet laittamaan asiaani oikeudelliseen perintään vaikka pyysin ja lisäksi välillä vuosiksi minut "unohtaen" aloittivat taas maksuttomiksi väittämiensä kirjeiden lähettelyn joissa pyydettiin jopa väärää summaa, tietysti melkein 100 euroa enemmän kuin mitä sitten melkein 20 vuotta vanhan velan oikea saldo oli. Se oikea summa löytyi yllättäen siihen laskelmaan jonka lähettivät käräjäoikeuteen. Eikä sekään kyllä oikea ole kun siinä on ne päästä keksimänsä ylimääräiset kulut kuitenkin.

        Semmoisia huijareita eikä kukaan puutu heidän tekemisiinsä. Miten kävisi meille taviksille jos perustettaisiin firma ja lähdettäisiin tuolle linjalle eli laskutettaisiin asiakkailta keksittyjä summia. Varmasti tulisi käräjäkeikka ja liiketoimintakielto. Miksei perintätoimistoille tule sanktioita näistä?

        Tämä. Juuri näin on asia ja vielä sitten ulosottajan tietämättömyys ja haluttomuus ottaa selvää alkuperäisestä velasta. Kun velka vaihtaa perijää ja firmaa, ei osaa velallinen enää vastustaa perittävää summaa koska ei edes tiedä lisättyjä kuluja per käsittelijä. Ja sitten uo vain alkaa laskuttaa saatua summaa plus lisää kaiken päälle omat kohtuuttomat kulunsa.
        Minäkin olen saanut massahaasteita, joista ei ota selvää. Ei mitään hajua mitä jatkossa niistä tuli.

        Alkuperäinen velka oli 14t ja nyt uo:n aikana se on jo 24t. Että joo, kyllä suurenee vaikka miten köyhä maksaa. Kannattaa tarkistaa alkuperäiset lainat verottajan positiivisesta luottorekisteristä. Siellä ei ole tietenkään maksettuja lainan lyhennyksiä, mutta ainakin saldot ilman perintäkuluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se näin on. Perintätoimistot kiertävät lakia minkä pystyvät ja ylittävät varmaan aina kun vaan voivat ne laissa määritetyt enimmäismäärät perinräkuluissa. Minunkin kohdallani Lowell teki näin vain yhdellä lauseella yksipuolisesti todeten että "koska asian hoitamiseen on käytetty toimenpiteitä joiden johdosta työmäärä on ollut tavallista suurempi, on perintäkuluista säädetty enimmäismäärä saatu ylittää". Mitään epätavallisia toimenpiteitä vaan ei ole tehty, tosin lukuisista kielloistani huolimatta yrittivät aikansa soitella jopa prepaideilla, eivät suostuneet laittamaan asiaani oikeudelliseen perintään vaikka pyysin ja lisäksi välillä vuosiksi minut "unohtaen" aloittivat taas maksuttomiksi väittämiensä kirjeiden lähettelyn joissa pyydettiin jopa väärää summaa, tietysti melkein 100 euroa enemmän kuin mitä sitten melkein 20 vuotta vanhan velan oikea saldo oli. Se oikea summa löytyi yllättäen siihen laskelmaan jonka lähettivät käräjäoikeuteen. Eikä sekään kyllä oikea ole kun siinä on ne päästä keksimänsä ylimääräiset kulut kuitenkin.

        Semmoisia huijareita eikä kukaan puutu heidän tekemisiinsä. Miten kävisi meille taviksille jos perustettaisiin firma ja lähdettäisiin tuolle linjalle eli laskutettaisiin asiakkailta keksittyjä summia. Varmasti tulisi käräjäkeikka ja liiketoimintakielto. Miksei perintätoimistoille tule sanktioita näistä?

        mutta se velka vanhenee 20 vuodessa. Siitä täytyy vain velallisen itse pitää huoli että se huomioidaan. Se että se haetaan 15 vuotta eräpäivää myöhemmin ulosottoon, ei asiaa muuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mutta se velka vanhenee 20 vuodessa. Siitä täytyy vain velallisen itse pitää huoli että se huomioidaan. Se että se haetaan 15 vuotta eräpäivää myöhemmin ulosottoon, ei asiaa muuta.

        Jos on velkomustuomio kuten yleensä on niin 15v tuomion päivämäärästä...

    • Anonyymi

      Finlexistä:

      645/2024
      Dokumentin versiot
      ViitetiedotPå svenska
      Helsingissä 21.11.2024

      Oikeusministeriön asetus
      suojaosuuden määrästä määräajoin maksettavan palkan ulosmittauksessa vuonna 2025
      Oikeusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 48 §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 1078/2023:

      1 §
      Ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 48 §:n 1 momentissa säädetty velallisen suojaosuus on velallisen itsensä osalta 32,88 euroa ja hänen elatuksensa varassa olevan puolison, oman lapsen ja puolison lapsen osalta 9,61 euroa.

      2 §
      Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2025 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2025.

      Helsingissä 21.11.2024

    • Anonyymi

      suojaosuus ulosotossa 2025 on 986,40e

      • Anonyymi

        Kiitos!!!!!!

    • Anonyymi

      Koskeeko tuo suojaosuus myös eläkettä vai pelkkää palkkaa?

      • Anonyymi

        Kai riippuu eläketuloista.

    • Anonyymi

      Tammikuun 2025 loppuun mennessä uudistetaan ulos oton laskenta kaava siihen asti tuo suoja osuus palkka ja eläke tuloissa.. kuinka Se muutetaan on vielä suuri arvoitus ?!!

      • Anonyymi

        Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2025 ja on voimassa 31 päivään joulukuuta 2025.

    • Anonyymi

      Takuueläkkeestä ei mene ulosottoa. Muuten eläkkeistä ulosmitataan saman kaavan mukaan kuin muistakin tuloista. Se on sitten nähtävä mitä tuo mahdollinen uusi systeemi vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Laskin, että oma eläkkeeni nousee 42 euroa (työeläke plus kansaneläke) ensi vuoden alusta, joten uo saa lisää kupattavaa. Köyhälle vanhuuseläkeläiselle, jonka kokonaistulo on alle köyhyysrajan, jokainen indeksikorotus olisi tarpeen. Ei perinnän korkokuluihin, joita ei näillä tuloilla makseta milloinkaan. Velkasaldo ei lyhene, ei vaikka miten maksaisin.
        Tuonkin indeksikorotusrahan käyttäisin lämmitykseen ja ruokaan, suoraan.

    • Anonyymi

      Suojaosuuteen tulee 1.1.25 alkaen indeksikorotus, joka on mitäänsanomaton. Velalliselle jätettävä suojaosuus on 32,88€/pvä ja velallisen elatuksen varassa olevan henkilön osalta 9,61€/pvä.

    • Anonyymi

      Saavutus on tuokin suoja osuuden nosto..ajatelkaa kiitollisena ettei palattu 2vuoden takaiseen..köyhän on oltava tästäkin kiitollinen..hyvää joulun aikaa kaikille!!

      • Anonyymi

        Ja joku poliitikko esitti suojaosuudeksinvain 500 € 😭😭

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja joku poliitikko esitti suojaosuudeksinvain 500 € 😭😭

        Kokkari tai persu. Luultavasti molemmat.
        Vasemmisto ei koskaan. Kepuista en sano juuta enkä jaata, on niin kieronlaisia.

    • Anonyymi

      Säilyy

    • Anonyymi
      UUSI

      Aikoinaan suojaosuuden otti esiin ja teki korotus esitteen ensimmäisenä kansanedustaja KIKE ELOMAA...

    • Anonyymi
      UUSI

      Just helpotuksia on tultava ulosottovelallisten määrä kuin vaankasvaa kamalat korot ja ylimääräiset maksut niin ulosotettava pääoma ei lyhene yhtään

      • Anonyymi
        UUSI

        Milloinka korkoprossa alenee kuten muissakin lainoissa? Vai meinaako uo ettei alene ollenkaan.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4340
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2191
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      555
      1711
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      100
      1436
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1157
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1088
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      218
      971
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      903
    9. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      878
    10. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      874
    Aihe