Olen 21 vuotias avoliitossa elävä nainen. Minusta tuntuu, ettei avopuolisoni enää rakasta minua. Hän ei voi sanoa sitä enää minulle.. Hän voi laittaa sen silloin tällöin tekstiviestinä, kun hän on töissä ja sanoo "niin minäkin sinua", jos minä sanon hänelle nuo sanat. Minusta tuntuu, ettei hän arvosta, eikä kunnioita minua yhtään. Hän ei voi sanoa minulle että olen kaunis, koska kuulemma se on miehen suusta "liian imelää", toinen sana, mitä hän ei voi sanoa on ihana. Minä lähes jumaloin häntä ja rakastan sydämeni pohjasta. Olen yrittänyt jutella asiasta hänen kansaan useasti, mutta hän on joko liian väsynyt juttelemaan tai toisaalta kuuntelemaan, koska hän ei osaa sanoa jutustelumme aikana oikein mitään. Hän saattaa myös vaihtaa huonetta., kun yritän saada keskustelua aikaiseksi. Seksiä harrastetaan lähes aina minun aloitteestani ja kosketuksia en oikein muuten saakaan.. Hellyydenosoitukset jäävät tasolle jossa hän puristaa rintojani ja sanoo jotain mielestään todella imartelevaa, kuten hyvät bosat. Olen lopen kyllästynyt ja tunnen olevani ihan lopussa.. Rakastan kuitenkin häntä yli kaiken ja hän on ihannemies muuten (ei hillu baareissa, luonnon parissa harrastava, lapsirakas, ym..). On päiviä, jolloin hän saattaa halata omasta tahdostaan, mutta useimmiten halauksen "vaatija" olen minä. Itsetuntoni on nolla, koska hän ei sano minulle mitään mieltä ylentäviä kommentteja, vaikka tiedänkin olevani ihan ok:n näköinen ja mukava nainen. Edellinen avopuolisoni arvosti ja rakasti minua todella ja jaksoi vielä kolmenkin vuoden jälkeen kutsua ihanilla, lapsenomaisilla hellittelynimillä, mutta minä pöljä menin ja rakastuin tähän toiseen.. haluaisin tuntea edes hetken oloni jumaloiduksi, vai enkö ole sitä ansainnut? En tiedä mitä teen, olen jo puhunut hänelle erostakin, mutta hän oli ihmeissään ja vannoi silloin rakastavansa.. Sitten kun minua surettaa ja itkettää tilanteemme, hän ei yhtään ymmärrä kun itken ja saattaa jopa loukkaantua.
Onko suhteemme vain muuttunut arkiseksi (reilut 2 vuotta yhdessä), kun minusta tuntuu, että olemme pelkkiä kämppäkavereita muutamia lukuisia seksikertoja lukuunottamatta? Alussa hän oli ihana, ensimmäiset puoli vuotta hän jaksoi sanoa ja helliä, mutta nyt asiat ovat vähitellen mennyt tähän pisteeseen.. Ainainen huono rahatilanteemmekin edistää loistavasti aina niin pienistä alkavia riitojamme ja en haluaisi aina natista.
Mitä helvettiä osaan enää tehdä? Miellyttää en enää jaksaisi, kun kaipaisin itsekkin jotain vastakaikua..
Onko suhteemme vain muuttunut arkiseksi (reilut 2 vuotta yhdessä), kun minusta tuntuu, että olemme pelkkiä kämppäkavereita muutamia lukuisia seksikertoja lukuunottamatta? Alussa hän oli ihana, ensimmäiset puoli vuotta hän jaksoi sanoa ja helliä, mutta nyt asiat ovat vähitellen mennyt tähän pisteeseen.. Ainainen huono rahatilanteemmekin edistää loistavasti aina niin pienistä alkavia riitojamme ja en haluaisi aina natista.
Mitä helvettiä osaan enää tehdä? Miellyttää en enää jaksaisi, kun kaipaisin itsekkin jotain vastakaikua..
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on neljättä vuotta menossa vastaava tilanne ja joka päivä se tulee vaikeammaksi päättää mitä tehdä, koska se toinen ei siitä mihinkään muutu.
Meidän tilanteessa minä olen se joka aina venyy ja paukkuu, olen muuttanut itseäni jo niin paljon ettei se "oikea" minä enää edes muistu mieleen.. Lähtemisen ajattelu on vaikeaa, mutta niin on myös se ajatus, että olisin tässä olotilassa loppuelämäni. Ja vaikka mies välillä(harvoin)olisikin huomioonottavampi ja hellempi, se ei tunnu miltään, koska nalkutusta ja p..kaa sataa niskaan tuntia aikaisemmin.
Itsetuntoni on valunut pohjamutiin, koska mitään mitä teen ei huomioida lainkaan, paitsi jos lähden ulos kavereiden kanssa..siitä jauhetaan vuosia.
Eli en sano, että lähde, vaan sanon, että mieti mitä haluat ja jos mies ei sitä voi tarjota... Älä venytä asiaa näin kauan, koska ajan kanssa se lähteminen vaikeutuu huomattavasti. Meillä asunto- ja autovelat, koira..onneksi ei lapsia, jos siihen lähtemiseen päädyn.. Tsemppiä ja jaksamusta toivon sinulle!
uskomatonta, olin juuri tulossa kirjoittamaan tästä samasta tilanteesta kun luin tämän. Tuo sinun tekstisi vois olla vaikka ihan hyvin minun kirjottama!
Mulla niin kyrsii tämä tilanne, minusta jos toinen oikeasti välittää, nii silloin se on myös pystyttävä ilmaisemaan jotenkin toiselle.
Meillä on myös tämä sama juttu, että tää mies ei pysty keskustelemaan ikinä mistään! Ja ajattelen juuri samaa meistä, että olemme kuin kämppiksiä..
Meillä on vähän muitakin erimielisyyksiä, ja tämä mies on vielä niin jääräpäinen!
Minun kannalta tähän asiaan ei ole ehkä sitten enää muuta ratkaisua kuin eroaminen.
Siis uskomatonta, että voit olla niin samanlaisessa tilanteessa!
Mä katselin tollaista aikani ja sitten päätin että nyt saa loppua. En kestänyt olla lähellä ihmistä jota rakastaa, mutta takaisin ei saa yhtään mitään.
Seurusteltiin noin 4 vuotta kokonaisuudessaan, seksin kanssa ei koskaan ollut mitään ongelmaa, mutta muita sitten senkin edestä. Sitten loppuaikana tuli vielä muita naisia kuvioihin ja se oli sitten viimeinen juttu.
Parempi näin ainakin mulla, uskon että voin löytää paremman ja olla onnellinen vaikka olenkin rakastanut (vieläkin) enemmän kuin elämää enkä olisi koskaan toivonut näin.
Ei siihen yksin pysty vaikka kuinka haluaisikin..
Tsemppiä sulle, ei se helppoa ole :)