Omalla kohdallani on mennyt niin etten vielä kertaakaan ole seurustellut. Osasyynä siihen on vanhemmat. Avioliitto on ollut riitaisa ja viha on tarttunut minuunkin heidän kautta. Lisäksi tekemisiäni on vahdittu viime vuosiin asti joten sekin on vaikuttanut asiaan. Esim. 12-15 vuotiaana en saanut juuri mennä ulos ilman lupaa koska vanhemmat luulivat että menen juomaan (koskaan en ole kännissä ollut...) tai tekemään jotakin muuta.Vanhemmat olivat varmaan siihen aikaan lukeneet jostakin että murrosikäiset kapinoivat jatkuvasti ja heihin pitää käyttää kovaa kuria (tai muuta paskaa). Muutenkin siihen aikaan he huusivat ja syyttelivät minua ilman mitään syitä. Ja ne kerrat kun olin joutunut kiusatuksi koulussa vanhemmat melkein pakottivat pyytämään anteeksi kiusaajilta koska eivät uskoneet minua vaan kiusaajien puolella olevia koulun opettajia. Viime vuosina vanhemmat ovat joskus kysyneet "Mikset koskaan mene minnekään? Istut aina vain kotona.". No, sitten jos olen mennyt jonnekin on alkanut kauhea kuulustelu. "Missä sä kävit?", "Kenen kanssa menet ulos?" ym. Tuommoista se elämä on ollut, tämä oli nyt vain pieni esittely mutta paljon pahempaakin on joutunut kokemaan. Sosiaaliset taidot ovat kuitenkin niin vähissä juuri näiden aikaisempien tapahtumien jälkeen että arkielämä on jatkuvasti rasittavaa. En osaa olla luonnollisesti muiden seurassa ja olen jatkuvasti pienessä jännitystilassa. Elämä on kyllä mennyt totaalisesti pilalle.
Vanhempien vaikutus elämään
M 25
101141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
maan elämään. Olet vielä nuori
Tuntui pahalt lukea kerjoituksesi siinä mielessä että vanhempien tehtävä on tukea ja luottaa lapseen. Asettaa rajat mutta ei liian tikkoja kuten sinulla on ollut. minulla taa ei ollut mitään rajoja eli tuntui että vanhemmat ei välittäneet. Kuvittelivat kai että osaan itse tehdä oikeita valintoja. Paljolta olisin säästynyt etsin rakkautta vääristä ihmisistä ja elämäni on ollut aika kiemuraist. mutta olen selvinnyt. Olen myös ollut epävarma ja jännittänyt koko nuoruuteni mutta ajan kanssa kaikkeen tottuu. En ole antanut jännityksen kaventaa elämääni eli olen ja elän niinkun muutkin. Usko pois kyllä elämänkokemus ja ikä auttavat tuossa jännittämisessä. se vähenee iän myötä. Jos ei niin kanattaa kääntyä ammattihenkilön puoleen. Nyt kun olet aikuinen irtaudu vanhmmistasi äläkä anna heidän puuttua yksityisasioihisi. Elä omaa elämääsi Ole heidän kanssa tekemisissä omilla ehdoillasi jos he tuovat elämääsi pahaa oloa niin kannattaa ottaa etäisyyttä. Jos jännittäminen rajoittaa liikaa olisi hyvä jos keskustelisit asiasta ammattihenkilön kanssa. Pyri siihen että voit elää mahdollisimman vapaata elämää jännityksen suhteen. toivon että sinulla olisi hyvä ystävä jonka kanssa voisit keskustella elämäntilanteestasi ja asioistasi auttaa kummasti avaamaan myös omia näkökulmia.
Tärkeintä on että lähdet liikkeelle edes pienin askelin. Sinulla on elämä edessä sinun kannattaa tehdä siitä niin hyvä kun voit. muista rakastaa itseäsi ja yritä antaa vanhemmillesi anteeksi heidän tekonsa koska menneisyyttä et voi muuttaa. Mutta tulevaisuuteen voit paljon vaikuttaa Hyvää kesää sinulle
Minulla oli hyvin pitkälti samanlaiset kotiolot, jotka johtivat kohdallani samanlaiseen lopputulokseen.
Niin että arvatkaa ihan huviksenne, että olenko seurustellut päivääkään elämässäni?
Minua ei tosin enää koko asia paljonkaan haittaa, koska olen jo tämän ikäinen. Kyllä tämä loppu elämä tässä varmaan elää kituutetaan samoin kuin tähänkin saakka.
ei ole liian myöhäistä alkaa seurustele minmulla on yksi naapuri joka täyttää 50-tänä vuonna. alkoi seurusteleen vasta joskus yli 40-vuotiaana Nyt on naimisissa ja 2-pojan onnelinen isä. Vaimo on onnellinen hyvästä ja kunnollisesta miehestä eikä mies ole mikään tossokkua. Antakaa vaan naiseille mahdollisuus jos jäätte kotiin eivät hei sinne tule. Jos olisin vähän nuorempi ja vapaa olisin kiinnostunu tapaamaan.
...ei varmaan olekaan iän puolesta liian myöhäistä, mutta ei vaan muuten enää oikein nappaa koko parisuhde, perheen perustamisesta puhumattakaan.
On jo niin tottunut yksin elämiseen, ettei muunlaista elämää osaa kaivatakaan.
Varmaankin syynä ei ole niinkään vanhempasi vaan tuo kuten sanoit ettet ole koskaan ollut kännissä. Suurin osa ihmissuhteistahan syntyy nimenomaan silloin kun ollaan baari- tai kotibileympäristössä ryyppäämässä.
Ehkäpä sinunkin pitäisi opetella juomaan kunnolla alkoholia kuten muutkin ikäisesi miehet tekevät. Sitten ennenpitkää saattaa jokin nainenkin tarttua haaviin.
En pidä juomisesta enkä siksi siihen ryhdy. Alkoholitta olen aina pärjännyt ja pärjään jatkossakin. Naisen kyllä saisin napattua, siihen on ollut tilaisuuksia niin monta kertaa ihan arki-elämäss, mutta sitten on huono itseluottamus tullut tielle. Ehkäpä nämä asiat kuitenkin tästä paranee. Sen tiedän ettei menneitä pitäisi surra ja pitäisi vain olla oma itsensä, mutta se on aika vaikeaa. Suhteita saa myös muutenkin kuin bileissä, bileet ovat itselleni niin vieras ympäristö etten tunne itseäni niissä kotoisaksi. Olin kyllä jostain syystä yksissä kotibileissä muutama viikko sitten mutta siellä en puhunut kenellekään ketä en tuntenut ennestään. Viimeksi taisin tuommoisissa bileissä olla joskus 7 vuotta sitten, se kertookin jo vähän asiasta...
Kovassa kännissä sitä omaa huonoa itseluottamusta ei huomaa, eivätkä huomaa humaltuneet naisetkaan. Moni ihmissuhde olisi jäänyt tässä maassa syntymättä jolleivät ihmiset olisi olleet kännissä tavatessaan.
Lisätään vielä, että alkoholia ei monikaan käytä siksi että siitä pitäisi. Alkohinkäyttö pitää nähdä ennemminkin jopa vastenmielisenä työnä joka pitää tehdä ihmissuhteen eteen. Samalla tavoin ne krapula-aamut on vain kärsittävä jotta sen ihmissuhteen saisi aikaan. Jokainen ihmissuhde on ainakin miehelle työvoitto.
Eihän sitä krapulaksi asti tarvitse juoda? Muutama rohkaisutuoppi...
Tekisi mieli kirjoitella kanssasi. Itsellä vähän samanlaisia kokemuksia ja vanhemmat, jotka ovat todella rajoittaneet elämää.