Läheisriippuvuus

Totta, mutta epätoivoinen väkisin väännetty läheisyys on kipeää. Siitä kärsii riippuvainen itse ja hienossa psykemenakiikassa se vaikuttaa kunpaankin. Kumpa ihmiset olisivat luonnollisia ja kunnioittaisivat toisiaan. Rakkaudesta tämä pitäisi täyttyä. Jos rakkautta ei ole, ei ole yhteyttäkään ja sitten luokituksia riittää. Silloin olisi viisasta vaan lähteä pois. Sitten pitää huomioida että ihmisistä melko iso määrä on vaurioituneita ihmisiä henkisesti. Ei heiltäkään voi odottaa tasapainoista suhdetta.

Mikään noista ei ole diagnoosi.

Eikä diagnosoida. Idiootit ja ilkeät ihmiset diagnosoi. Monesti miehet, jotka haluaa pompotella naisia. Ja naiset, jotka saattaa itse olla kykenemättömiä läheisyyteen/jakamiseen. Näille sopii se, että mies korvaa parisuhteen rahalla.

Ai kuka diagnosoi herkästi? Asiantuntijat, kanssaeläjät vai sinun luulosi?

Jep, muakin sanotaan läheisriippuvaiseks, kun oon epävakaa, vaikka en varsinaisesti olekkaan niin läheisriippuvainen, ainakaan suhteessa.

Haluun huomioida ja rakastaa mun potentiaalista kumppania (en oo suhteessa nyt), ja siihen kuuluu rajojen kunnioittaminen, sen tiedän. Mua jopa ahistaa vähän jos en saa tarpeeks tilaa suhtees, mut uskon et johtu siitä että olin vääränlaisen ihmisen kaa suhtees.

En usko, et Veeran kaa tulis samanlainen ahdistus, vaan et se huomio ois just ihanaa <3

Isoisällä hajosi pää sodassa. Isoäiti joutui ottamaan perheen pään roolin, vaikka oli nainen. Isoäiti oli tyranni, joka hakkasi lapsia ja ainakin yhtä lapsenlastaan. Isoisä oli lääkenarkkari jota isoäiti lopulta hoiti ja siinä hänelläkin hajosi pää. Varmaan parhaansa yrittivät, mutta seuraavat sukupolvet oli sitten, mitä oli. Narsistia ja takertuvaista läheisriippuvaista. Sota on kyllä kamalinta mitä voi olla, tuntuu vielä omassakin elämässä.