Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

Anonyymi-ap

Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin miksi joku ei kelpaisi parisuhteeseen. Yksi ehkä yleisin syy on, ettei itse halua riittävästi aktivoituakseen:

-ei viitsi nähdä vaivaa tai raivata aikaa tutustumiseen
-liikkuu vain tutuissa porukoissa missä ei uusi ehdokkaita tapaa
-pelkää pettymyksiä ja on siksi ylivarovainen (potentiaalisesti sopivat tulkitsevat siksi ettei kiinnostusta ole ja antavat olla)
-kaukoihastuminen ja siihen kiinni jääminen (vaikkei suhde ole realistinen, se sitoo vuosiksi)(turvallinen tapa varsinkin kokemattomilla tai ihmissuhdetrauman jälkeen harjoitella tuntemista.
-Kaukoihastumiseksi voi myös laskea jos 50-100v havittelee ilman selkeää karismaa/statusta nuoresta missin näköisestä ihmisestä (poikkeus sugardaddyt mikä ei ole parisuhde vaan prostituutiota). Nuo naiset on pääasiassa, poikkeuksia lukuunottamatta, pinnallisien arvojen ihmisiä ja etsii omia kumppaneitaan pinnallisin kriteerein ja lisäksi ottajia on jonoksi asti.

Joskus ihmisellä on piirteitä mitkä tekee pariutumisen mediaanityypin kanssa haastavaksi, mutta ei esteeksi. Silloin haaste on se, ettei ihminen tajua ettei oma erilaisuus tarkoita etteikö paria löydy, vaan ongelma on siinä että etsii itselleen sopimattomien joukosta. Lika barn leka bäst. Jos oma erilaisuus on asia mitä ei vastaavasti parissansa suvaitse, on haaste ilmeinen. Myöskin se voi olla ongelma, ettei keksi mistä niitä samanlaisia voisi kohdata ja kun keksii, ei välttämättä viitsi hakeutua niitä kohtaamaan. Kahden erilaisen, mutta riittävän samanlaisen välillä ei haastetta ole, mutta tavallisen ihmisen kanssa voi olla. Tälläisiä piirteitä on useita, esim.

- autismiskirjon piirteet, myös lievät
- sosialisuutta haittavalla tasolla oleva ujous
- sosiaalisen kyvyn ja empatiakyvyn puute
- alhainen älykkyys
- korkea älykkyys (tosin yleensä ottajia löytyy, mutta ne ei kelpaa)
- epävakaa tunne-elämä (ihastujia löytyy usein paljon, vain parisuhde käy rankaksi)
- hahmottamisen haasteet jossain tapauksissa, jos ne vaikuttaa kykyyn ymmärtää (aina ei vaikuta)
- peräkammarin poikuus, napanuora ei ole katkennut ja oma itsenäinen elämä ei ole alkanut
- ääriasenne kuten sovinismi, fasismi, osa persuista

Jos itse haluaisit parisuhteen, mistä 3-5 syytä sinusta oma parisuhteen puuttuminen johtuu? Hyväksyisitkö samoja puutteita vastapuolessa? Jos et, miksi? Jos hyväksyt, missä uskoisit tapaavasi ihmisiä, jotka on riittävän samanlaisia? Shakkikerho? Neurologisten haasteiden tukiryhmä tai chatti? Seurakunnan kerhot? Mikä?

Tiedän oikeasta elämästä ettei ulkonäkö, pituus, statuksen puute ja omaisuus ole mikään este oikealle rakkaudelle. Jos on kyse on siitä, että ITSE hakee nimenomaan ryhmästä, joka noita arvoja vaalii.

148

1104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "- ääriasenne kuten sovinismi, fasismi, osa persuista"

      Unohdit yhden ääriasenteen, kuten feminismi.

      • Anonyymi

        Jep. Feminismi, vihervasemmistolaisuus on sellaiset ääriajattelupiirteet, että Yök!
        Tuolla porukallahan ei tutkitusti parisuhteita ole muutenkaan. Jos vihaa henkilöä sukupuolen tai poliittisen kannan perusteella jää taatusti yksin kuten em ryhmät.

      • Anonyymi
        UUSI

        No eipä ole laissa kielletty vielä sitäkään

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep. Feminismi, vihervasemmistolaisuus on sellaiset ääriajattelupiirteet, että Yök!
        Tuolla porukallahan ei tutkitusti parisuhteita ole muutenkaan. Jos vihaa henkilöä sukupuolen tai poliittisen kannan perusteella jää taatusti yksin kuten em ryhmät.

        Millaisiin tutkimuksiin tämä perustuu? Eipä sillä, että viher- tai vassaripiireissäkä kaikki ihan täysillä kävisi tai olisi valmiita alentumaan hyvin matalille energioille vihaa jalostaessa

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Millaisiin tutkimuksiin tämä perustuu? Eipä sillä, että viher- tai vassaripiireissäkä kaikki ihan täysillä kävisi tai olisi valmiita alentumaan hyvin matalille energioille vihaa jalostaessa

        Saati sitten, että käytäisiin täällä kyräilemässä esim tällaisia kommentteja siinä ohessa kun etsitään täältä puolipaniikissa jo jotain mitä ei ole koskaan ollutkaan villapuserot vinossa ns

    • "jos 50-100v havittelee"

      En havittele, mutta jos kohdalleni vielä kerran osuu kaunis teininainen, joka haluaa leikkiä kanssani, olen avoin, niin monin tavoin. Miehen on paljon paljon parempi elää ypöyksin ilman seksuaalista parisuhdekumppania, kuin elää kaakattavan ja kärttyisän parisuhdekumppanin kanssa ilman seksiä.

      • Anonyymi

        Kun ottaa huomioon, että juuri teinit ovat eniten kaakattavia ja kärttyisiä, niin olet tuominnut itse itsesi olemaan "ypöyksin ilman seksuaalista parisuhdekumppania".

      • Teinikaunottaren silmin nähtävien etujen lisäksi hän on myös logistiselta kannalta minulle paras leikkikaveri, minulla puolestani on teinikaunotarta kiinnostavia paukkuja. Vanhemmat kaunottaret jo ovat rakentamassa elämäänsä, eivät enää ole niin leikkisiä eivätkä uteliaita, ja heitä on vähänlaisesti vapaana. Ylijäämänaisilla (30-39) on yleensä jo lapsia, ikänaiset (40-49) ovat jo ainakin kerran hylättyjä esivaihdevuotisia, ja sitä vanhemmat (50-999) ovat seksuaalisuutensa kokonaan menettäneitä mummeleita.

      • Anonyymi

        Jotenkaan en jaksa uskoa, että sinä jaksaisit heilutella peittoa teinin vaatimaan tahtiin ja puheenaiheetkin taitaisi olla vähissä, unohtamatta tärkeintä ja brutaaleinta eli pedofiliaa. Teinit on sakkolihaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mies voi rakastella 16-19 vuoden ikäisten teininaisten kanssa täysin vapaasti, laissa ei ole määritelty sellaista seksuaalista tunkeutumista rangaistavaksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Yliperämies kirjoitti:

        Mies voi rakastella 16-19 vuoden ikäisten teininaisten kanssa täysin vapaasti, laissa ei ole määritelty sellaista seksuaalista tunkeutumista rangaistavaksi.

        Erikoisia sanavalintoja sinulla- pidätkö itseäsi jotenkin vastenmielisenä partnerina?

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoisia sanavalintoja sinulla- pidätkö itseäsi jotenkin vastenmielisenä partnerina?

        Mitkä sanavalinnat sinua nyt kiukuttaa? Ilmeisesti et tunne voimassa olevan lain terminologiaa.

    • Anonyymi

      Hmm, mielenkiintoinen aloitus! Gracias. Piti ihan miettiä omallakin kohdalla, vaikka parisuhteissa oon ollut koko aikuisikäni ja oon yhäkin.

      Omalla kohdallani voisi olla tuo etten viittis nähdä vaivaa. En koe parisuhdetta niin välttämättömäksi, että ponnistelisin enää sen saadakseni kuten olen ponnistellut vielä 14 vuotta sitten. Olen myös tässä välissä oppinut tuntemaan itseni ja tarpeitani ja ymmärrän, että etsisin neulaa heinäsuovasta, ensinnäkin vähemmistössä, erinäisin terveydellisin ongelmin höystettynä luonteenlaadulla joka ei hörhöilyä jaksa, olisin alueella mahdoton löytää mitä kaipaisin, jotta vaivautuisin. Ja jotta itse kelpaisin.

      Entinen Eivori

      • Anonyymi

        Olen luottanut kohtalon koukkusormeen. Toki sitä on tälläytynyt paikkoihin, missä potentiaalit ovat.
        No. Vetovoimavetovoima. Puolin ja toisin.
        En tiedä jaksaisinko jaloissa pyörivää päivästä toiseen.
        Etäystävämies on hyvä.
        Jos koukkusormi pudottaisi jonkun tuikituntematyoman eteeni, olisivat maailmankirjat sekaisin. Ehkä sydänkin. Ehkä pääkin.
        Vilma
        Ystävyys on kuitenkin vahva voima.

        Niin, kyllä ystävyyskin voi riittää. Ei välttämättä tarvita mitään intiimiä kanssakäymistä ihokosketuksin. Ihan mahtava ihminen rinnalla jakamassa elämää, näkemyksiä ja kokemuksia kuulostaa mahtavalta. Hyvältä. 😊👍

        Henkinen yhteenkäyminen ja yhden pitäminen itselläni lienee muutenkin se ydinjuttu ihmissuhteissa, jotka nousee arvoon korkeaan.

        Tiimihenki. Vaikken laumapelaaja muuten olekkaan henkeen ja vereen, niin tärkeät ihmissuhteet on todella tärkeitä.

        Itelleni on myös tärkeää se, että tuun töistä kotiin ja omaan tahtiini hoidan kodin askareita, lepään ja seurustelen eläinten ja ihmisten kanssa. Olisi raskasta, jos joku muu määräisi tahdin johon pitäisi vääntyä. Siinä jo olisi mielenkiinnon lopahtamisen riski omalta osaltani. Iän tuoma tarve omantahtisuuteen, lepoon ja kehon jaksamiseen ei tykkää enää hypellä jonkun muun tahtiin.

        Plus, mulla tulee olemaan jyrsijöitä vuosikaudet, niin kauan kun itse jaksan häärätä niitten parissa ja niitä ei ole vähän. Sekin olisi este joillekin, sillä ei marsujakaan jätetä kotiin pitkiksi ajoiksi ja lennellä pitkin maailmaa liesussa. Enkä suostuiskaan.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin, kyllä ystävyyskin voi riittää. Ei välttämättä tarvita mitään intiimiä kanssakäymistä ihokosketuksin. Ihan mahtava ihminen rinnalla jakamassa elämää, näkemyksiä ja kokemuksia kuulostaa mahtavalta. Hyvältä. 😊👍

        Henkinen yhteenkäyminen ja yhden pitäminen itselläni lienee muutenkin se ydinjuttu ihmissuhteissa, jotka nousee arvoon korkeaan.

        Tiimihenki. Vaikken laumapelaaja muuten olekkaan henkeen ja vereen, niin tärkeät ihmissuhteet on todella tärkeitä.

        Entinen Eivori

        Wanhusnaisille ja jopa ikänaisille oleskelusuhde jossa ei ole seksiä, seksuaalisuutta, eroottisuutta, eikä seksileikkejä varmasti voisi riittää koska heiltä elämänmuutos (vaihdevuodet) lopettaa kaiken sen, mutta oleskelusuhde ei riitä miehille koska miehet ovat seksuaalisia koko ikänsä.

      • Anonyymi
        Reisifiili kirjoitti:

        14:28
        Höpö höpö. Kirjoitat palturia naisista.
        Diabetes vie n. 40% miehiltä stondiksen. Joten älkää nauttiko mitään, mikä kostautuu iän saatossa.
        Silloin ei ole kellään kivaa. Oleskelusuhteita siis noin 40 %:sesti.
        Vilma

      • Anonyymi
        Reisifiili kirjoitti:

        Wanhusnaisille ja jopa ikänaisille oleskelusuhde jossa ei ole seksiä, seksuaalisuutta, eroottisuutta, eikä seksileikkejä varmasti voisi riittää koska heiltä elämänmuutos (vaihdevuodet) lopettaa kaiken sen, mutta oleskelusuhde ei riitä miehille koska miehet ovat seksuaalisia koko ikänsä.

        Mulle olis riittäny nuorenakin. Ei se ikä, vaan se seksuaalisuus ja sen eri asteet. Kun ei ole hormoonihiiri, niin ei ole.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plus, mulla tulee olemaan jyrsijöitä vuosikaudet, niin kauan kun itse jaksan häärätä niitten parissa ja niitä ei ole vähän. Sekin olisi este joillekin, sillä ei marsujakaan jätetä kotiin pitkiksi ajoiksi ja lennellä pitkin maailmaa liesussa. Enkä suostuiskaan.

        Entinen Eivori

        Lapsellani oli marsu.
        Hieman meni mulla överiksi.
        Pesin shampoolla, laitoin hoitoainetta ja föönasin. No, Turkki kasvoi salamana ja marsu muistutti moppia. Piti tasata turkkia.
        Allergian takia luovuttiin ja eläinkauppa otti takaisin helmoihinsa.
        Se oli hyvin persoonallinen marsu.
        Taksilla korissa vietiin eläinkauppaan kynsienleikkuuseen.....

        Pitkäkarvainen kaipaakin turkkinsa huoltoa. Lyhytkarvaisia mulla muut paitsi yksi, jonka rotu on vähän jäänyt epäselväksi. Onko satiininen aby vai joku muu pyörylä töyhtö, pitkää on karva kumminkin.

        Marsut on ihania, mutta allegisoi jonnin verran. Heinätkin mitkä onkin elinehto marsuille. Meillä onkin marsujen huone kuin heinälato. Asuu siellä 6 hiirtäkin. 😅

        Entinen Eivori

    • Mä varmaan vaan en osannut hakea. Koska hän joka ois mulle sopiva, ei ainakaan löytyis baarista. Mullahan ei oo mitään vaatimuksia, mutta ei saa olla baarissa viihtyvä ja muutenkin pitää elää tai ainakin pyrkiä elämään jälkimaterialistisessa ajassa ja olla käsistään taitava. En kuitenkaan itsekään oo jälkimateriaalisuuteen päässy. Vielä tulee ostettua liikaa vaatteita ja kännyköitä. Mutta toisaalta pitää, että on puhelimessa hyvä kamera ja ite siistinä kun kuvaa. Lisäksi pitäs olla perus kaupunkilainen, yhteiskuntaeläjä ja pitää lämmöstä. Että yleensä voitais elää yhdessä. Esimerkiksi velipuolen kanssakin on haasteita kun se haluaa kävellä kadun varjoista puolta ja mä aurinkoista, niin toi vois olla haastavaa.

      • Anonyymi

        Ota huomioon, että jos eksyisit kerrankin, voisi siellä olla naiseksynyt.
        Ota joku ystäväsi adjutantiksi.
        Juo Pommaccia, jos et alkoa.
        Vilma

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ota huomioon, että jos eksyisit kerrankin, voisi siellä olla naiseksynyt.
        Ota joku ystäväsi adjutantiksi.
        Juo Pommaccia, jos et alkoa.
        Vilma

        Joo, onhan toi hyvä huomio. Nykyään baareissa on se hyvä puoli, ettei oo pakko juoda alkoholia eikä niissä saa enää polttaa. Alkoholi vaikuttaa muhunnjust päin vastoin, että muutun väsyneeksi ja hiljaseksi.

    • Oon ruma ja vähä-älyinen. En välitä enää mistään. Elämä oli ja meni jo.

      • Anonyymi

        Mitä on tapahtunut yön aikana. Joko alkaa itkupotkuraivarit kun kirsi on työmatkalla eikä pidä sulle seuraa. Hän tulee moikkaa sua kuhan on ensin hoitanut työnsä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on tapahtunut yön aikana. Joko alkaa itkupotkuraivarit kun kirsi on työmatkalla eikä pidä sulle seuraa. Hän tulee moikkaa sua kuhan on ensin hoitanut työnsä.

        "Jos ukkorähjä ja virtahepo löytävät toisensa, siinä on vakka kantensa valinnut. Sopivat yhteen. Jos ukkorähjää ei kiinnosta niin ei ole pakko. Ei tietenkään.

        Kun itse et vastaa toisen odotuksia (koska sinä jos kuka yrität treffailla omaa tasoasi korkeammalla olevia naisia), säälit itseäsi, nyyhkit ja uhriudut ja parut sitä miten KUKAAN ei huoli. Kukaan = kukaan sinua 30 vuotta nuorempi ja kymmenin verroin kauniimpi. Se joka huomaa sinut on joko virtahepo tai sitten hän ei ole kukaan, häntä ei ole edes olemassa,

        Jokaisella on oikeus omiin kriteereihin ja vaatimuksiin. Ei voi pakottaa itseään kiinnostumaan jos ei kiinnostu. Mutta miksi pitää haukkua niitä jotka saisi mutta ei huoli ja vollottaa ja sääliä itseään jos ei saa niitä jotka haluaisi?"

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Mutta kirsihän tykkää susta. Ei hän muuten moikkais sua kaksi kertaa päivässä,Itse olet sanonut ettei kirsin tartte kertoa mitään jos ei halua. Ja nyt sitten kuitenkin haluat että kirsi sanois muutakin kuin hyvää iltaa ja yötä. Sanoi hän sentään että on tänään työmatkalla.Sua ei edes kiinnosta mitä kirsi tekee työksensä. koita opetella jani keskustelemaan eikä vaan laittaa tekoälysatuja

      • Anonyymi

        Tämä on niin epäseksikästä!!!!!!! Lopeta heti

    • No itse en ainakaan nuorempana (alle 25v) ollut kiinnostunut mistään parisuhteesta, opiskelu ja omat harrastukset veivät kaiken huomion ja energian. En siis itse ole mikään supersuorittaja, joten on joutunut tinkimään asioista. Kyllähän vastaan on tullut potentiaalisesti sopivia kumppaneita, ensimmäisen kerran rippikoululeirillä. Ja nettideiteissä kyllä löytää myös, mutta myönnän että se on vaikeaa saada ketään edes tutustumiskierrokselle.

      Ja tietysti omat vaatimukseni kumppanin suhteen ovat erilaisia kuin keskimäärin, mutta lopulta oma vaivannäköni kumppanin löytämiseen on ollut niin minimaalista, että siitä ei ole tullut juuri mitään. Keskityn nyt mieluummin oman terveyteni parantamiseen, nämä anti-age terapiat mistä olen puhunut aikaisemmin toimivat ainakin itselleni, mutta ne vievät paljon aikaa ja energiaa. Kaikilla on omat haasteensa näissä, mikä on elimistön heikoin lenkki.

      • Sillon on sattuman mahdollisuus aina olemassa, vaikka ei itse mitään etsisikään. Se voi jostain tulla tupsahtaa sellainen. Tietty siitä tulee sulle mahdollinen kumppani vaan, jos itselläsikin herää tunteita toista kohtaan siinä tilanteessa.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Sillon on sattuman mahdollisuus aina olemassa, vaikka ei itse mitään etsisikään. Se voi jostain tulla tupsahtaa sellainen. Tietty siitä tulee sulle mahdollinen kumppani vaan, jos itselläsikin herää tunteita toista kohtaan siinä tilanteessa.

        Ihmisissä pitää kyetä näkemään potentiaali, ei pareja muuten synny jos niitä ei näe tai on liian äkkijyrkkä.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisissä pitää kyetä näkemään potentiaali, ei pareja muuten synny jos niitä ei näe tai on liian äkkijyrkkä.

        Entinen Eivori

        Omaa ajatteluaan ja suhtautumistaan pysty muuttamaan, niin halutessaan. Muitten ei tai se olisi ainaskin hyvin kyseenalainen tapa toimia, mielestäni.

        Pystyy.. 2 yyllä.. 😅

        EE

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pystyy.. 2 yyllä.. 😅

        EE

        Ja sekin on fakta ettei ihminen aina tajua ja käsitä omaa etuaan ja parastaan, vaan hinkuu jotain mihin ei ole rahkeita, ei saumaa eikä millään yllä, vaikka kuinka polkee jalkaa ja kiukkuaan. Tahon ton nuken tuolta ylähyllyltä taatana! *&€#*

        Entinen Eivori

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisissä pitää kyetä näkemään potentiaali, ei pareja muuten synny jos niitä ei näe tai on liian äkkijyrkkä.

        Entinen Eivori

        Parisuhteet syntyvät vain ja ainoastaan siten, että kummatkin, tai ainakin yksi, potee intohimoa (seksualaista kiihkoa) toistaan kohtaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ihmisissä pitää kyetä näkemään potentiaali, ei pareja muuten synny jos niitä ei näe tai on liian äkkijyrkkä.

        Entinen Eivori

        No itse olen kyllä sellainen ihminen että en halua olla ihmisten kanssa tekemisissä vain seuran vuoksi, vaan haluan myös esim. järkevää keskusteluseuraa ja omaa ajattelua. Radikaalitkaan ideat ja ajatukset eivät pelota, kunhan ne ovat hyvin perusteltuja.

        Tuiki tavalliset ihmiset eivät ole kiinnostavia minun mielestäni, pitää olla asioita, jotka tekevät ihmisestä kiinnostavan. Tämä voi olla esim. loogisuus, pitkäjänteisyys, kirjoitustyyli, intohimo tieteeseen ja kirjoittamiseen, luonnon arvostaminen, jne.

      • Anonyymi
        m36-intj kirjoitti:

        Silti yhäkin on nähtävä se potentiaali. Sinulle se on noita asioita mitä luettelit. Jollekin toiselle jotakin muuta, eikö? 🙂

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        Yliperämies kirjoitti:

        Parisuhteet syntyvät vain ja ainoastaan siten, että kummatkin, tai ainakin yksi, potee intohimoa (seksualaista kiihkoa) toistaan kohtaan.

        Höpölöpöä. Kaikki ei ole kaneja ja himonussijoita. Osalla on muutakin kuin panetus.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpölöpöä. Kaikki ei ole kaneja ja himonussijoita. Osalla on muutakin kuin panetus.

        Entinen Eivori

        Itse katson näitä kani ja himonussijoita sillä silmällä, ettei kiinnosta yhtään. En jaksaisi jotain jalkaani nylkyttävää kapista tyyppiä, jonka järkeen ei käy muu kuin genitaalit. Kiitos ei, voi suksia hevon kuuseen.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse katson näitä kani ja himonussijoita sillä silmällä, ettei kiinnosta yhtään. En jaksaisi jotain jalkaani nylkyttävää kapista tyyppiä, jonka järkeen ei käy muu kuin genitaalit. Kiitos ei, voi suksia hevon kuuseen.

        Entinen Eivori

        Noh, älä nyt sinäkin ala munaminäilemään, kyllä se riittää ätmiparoille kun turun suunnalta alkaa läiske käymään. Itsellä on kaiken lisäksi hiiri ja marsubordelli 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Silti yhäkin on nähtävä se potentiaali. Sinulle se on noita asioita mitä luettelit. Jollekin toiselle jotakin muuta, eikö? 🙂

        Entinen Eivori

        Kyllä, luin ilmeisesti väärin mitä kirjoitit ylempänä. Luulin että tarkoitit että kaikissa ihmisissä on potentiaalia, kunhan sen vain pystyy näkemään.

      • Anonyymi
        UUSI
        m36-intj kirjoitti:

        Kyllä, luin ilmeisesti väärin mitä kirjoitit ylempänä. Luulin että tarkoitit että kaikissa ihmisissä on potentiaalia, kunhan sen vain pystyy näkemään.

        Okei, joo. Voi sen niinkin tosiaan ajatella. Ja joskushan voi potentiaalin havaita vähän jälkikäteenkin, ensin on vähän sokea tai ei niin kiinnitä vaan huomiota. Toisessa tilanteessa huomaakin, juma tossahan onkin potentiaalia mitä en heti huomannukkaan.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Noh, älä nyt sinäkin ala munaminäilemään, kyllä se riittää ätmiparoille kun turun suunnalta alkaa läiske käymään. Itsellä on kaiken lisäksi hiiri ja marsubordelli 😂

        Lipsahtaa välillä multakin ynseemmin. 😄

        Mulla on härski poikahiiri, tänään otin tutustumaan tyttöhiireen syliini ja ei menny kun hetki ja poika nylkytti MUN SYLISSÄ sitä tyttöhiirtä! En ikinä olis uskonu että sylissäkin voi tehä noin. Ajattelin kutuboxia... En ehtiny.

        Itse aikoinani rottia seuranneena. Oli muuten vikkelää meininkiä…😂 en tiedä onko sama hiirillä🤔

        Hormonihiiri kirjaimellisesti 🙂

      • Anonyymi
        UUSI
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Itse aikoinani rottia seuranneena. Oli muuten vikkelää meininkiä…😂 en tiedä onko sama hiirillä🤔

        Se kävi kyllä äkkiä, mutta hetken nykytti oikein silmät kiinni. Toisen kerran vielä teki temput ja sitten sanoin jo muksuillekin, jotka katteli vieressä vähän tota ööh, nyt tää jäppinen lähtee omaan terraan. Yhden poikueen jo sai toisen hiiritytön kanssa, nyt sitten toinen alulla. 😅

        Ei kauaa miettiny kumpikaan hiiri.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hormonihiiri kirjaimellisesti 🙂

        On kyllä. Jotenkin ajattelin, että mun olemassa olo vaikuttaisi niin ettei hiiret ihmisestä stressaantuneena muuta kun haistelis toisiaan. Ja nään ettei tappele. Opin että ei väliä paikalla, kun tarve on.

        Entinen Eivori

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä. Jotenkin ajattelin, että mun olemassa olo vaikuttaisi niin ettei hiiret ihmisestä stressaantuneena muuta kun haistelis toisiaan. Ja nään ettei tappele. Opin että ei väliä paikalla, kun tarve on.

        Entinen Eivori

        Puhuminen ja viestiminen on ihan yliarvostettua nykymaailmassa.
        Ai kun ois simppeliä kun toimittaisiin suoraan hajujen perusteella

    • Anonyymi

      Tämä keskustelu parisuhteettomuudesta avaa monia tärkeitä näkökohtia siitä, miksi ihmiset saattavat jäädä sinkuiksi. Se voi tosiaan olla yhdistelmä valintoja, pelkoja ja erilaisten sosiaalisten esteiden vaikutusta. Olet oikeassa, että jotkut ihmiset voivat pelätä pettymyksiä ja sen vuoksi vältellä ihmissuhteita. Liiallinen varovaisuus voi tosiaan vaikuttaa siihen, että potentiaaliset kumppanit eivät huomaa kiinnostusta.

      Myös se, että liikkuu vain tutuissa porukoissa, voi rajoittaa uusia kohtaamisia. Meidän on usein oltava valmiita laajentamaan sosiaalista piiriämme ja etsimään uusia tapoja tavata ihmisiä. Se, että etsii kumppania vain tietyistä piireistä, voi johtaa siihen, että jäädään toistuvasti yksin.

      Kaukoihastuminen voi olla turvallinen tapa harjoitella tuntemista, mutta se voi myös estää oikean suhteen muodostumisen. On helppoa jäädä kiinni ideaaliin, joka ei välttämättä ole saavutettavissa. Ja kuten mainitsit, se, että etsii kumppania vain pinnallisten kriteerien perusteella, voi johtaa pinnallisiin suhteisiin.

      Oman erilaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen, ettei se ole este parin löytämiselle, on tärkeää. Meidän on usein kohdattava pelkomme ja alettava etsiä ihmisiä, jotka arvostavat meitä sellaisina kuin olemme. Tällaiset yhteydet voivat syntyä yllättävistä paikoista, kuten esimerkiksi shakkikerhoista, neurologisten haasteiden tukiryhmistä tai muista erityisryhmistä.

      Jos mietitään omia syitä parisuhteen puuttumiseen, on tärkeää tunnistaa, mitkä asiat estävät meitä etsimästä rakkautta. Olisi hyvä kysyä itseltä, hyväksyisikö samat puutteet vastapuolessa ja miksi. Ja jos hyväksyisit, mistä löytäisit ihmisiä, joilla on riittävän samanlaisia kokemuksia tai arvoja? Tämä voisi auttaa suuntaamaan etsimistä oikeaan paikkaan ja luomaan syvempää yhteyttä.

      Loppujen lopuksi, jokaisen on hyvä muistaa, että aito rakkaus ei riipu ulkonäöstä tai statuksesta, vaan siitä, mitä sydämessä on ja kuinka avoimia olemme kohtaamaan toisia.

    • No ensinnäkin pitäisi määritellä pariduhde.
      En halusisikaan mihinkään perinteiseen parisuhteeseen, jos minkäänlaiseen. Mutta sellaiseen parisuhteeseen, missä asutaan saman katon alla en suostuisi ihsn vähällä. Ehkä 10-15 vuoden seurustelulla tms.

      Mielummin jokin kepeämpi ja sovittu suhde, missä kumpikin tietää, missä mennään. (siis suhteen laadussa tms.)

      Sitten en juurikaan liiku missään, missä voisi tavata ihmisiä, että johonkin voisi tutustua/ihastua. En käytä treffiohjelmia tms. Ja kotoa/töistä eivät kuulemma hae.

      Sitten pistän riman aika korkealle. Arvomaailma pitäisi kolista ainakin ja sellaisen selvittäminen on usein nopeasti haastavaa. Siitä kai se kepeämpi suhde ja pitkä seurusteluaika ideana juontaa.

      Eikä mulla taida olla oikein aikaakaan kenenkään kanssa mitään virittrlemään. Arki ja kaikki muu eläminen vie jo paukkuja tarpeeksi.

    • Mutta te jotka ootte ollu parsuhteessa, niin kertokaa millasta on olla parsuhteessa, niin meille, jotka ei ikinä ollu parsuhteessa.

      • Anonyymi

        Vuoroin mukavaa, vuoroin ikävää. Ei se mitään jatkuvaa helppoutta ja sujuvaa arkea ole. Siinä on aina omat haasteensa, kun kaksi erilaista änkee yhteen näkemyksineen ja tapoineen.

        Jollei jompi kumpi näyttele toisen mieliksi, ei voi välttyä erimielisyyksiltä ja sen tuomalta rasitukselta.

        Jos yksin ei tartte taipua kompromissiin, niin parisuhteessa täytyy tai voi tulla pitkä ja lihava riita. Joku joustaa, muuten homma kalahtaa oitis puihin.

        Entinen Eivori

      • Tuskin siihen on mitään vakiokaavaa. Jokainen suhde on erilainen. Tai jos jonkun mielestä parisuhteet ovat samanlaisia, niin luultavasti kyse on siitä, että tuo kyseinen henkilö määrittelee millainen suhteen pitää olla ja toisen joustavampana on siihen muotouduttava.

      • Anonyymi

        Kompromissista siinä on pääasiassa kyse, mutta palan itsestäsi luovuttamalla saat kumppanisi onnelliseksi varsin vähälläkin joskus ja suhteen ollessa toimiva saat ihan varmasti saman takaisin. Eikä se omasta itsestään tinkiminen niin paha juttu ole, yksin se sydän on vasta puolillaan.
        Juu, en ole pelkän järkiliiton kannattaja 🙂

      • Anonyymi

        Silloin on pakko katsoa joka kerta sitä "helvetin lintua🐦", vaikka olisi paljon kiinnostavampaa omaa tekemistä :)

        🐾

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kompromissista siinä on pääasiassa kyse, mutta palan itsestäsi luovuttamalla saat kumppanisi onnelliseksi varsin vähälläkin joskus ja suhteen ollessa toimiva saat ihan varmasti saman takaisin. Eikä se omasta itsestään tinkiminen niin paha juttu ole, yksin se sydän on vasta puolillaan.
        Juu, en ole pelkän järkiliiton kannattaja 🙂

        En puhuisi kompromissien puolesta, vaan joustavuuden, neuvottelun ja sopimisen. Jyrkkien ihmisten elämä on kovaa eikä välttämättä luonnistu parisuhde ollenkaan.

        17:47
        Nätisti kirjoitat, mutta vitsihän on juuri siinä, millaisella täytät sen puolikkaan vaikkei yliarvioisi itseään mitenkään.
        Jos on jo pari pitkää vakavaa suhdetta takana ja yhtäkkiä voi olla sinkku, niin vaikuttaa se omiin valintoihin.
        Siksipä etäystävämies on oikein hieno ratkaisu. Kysehän on kuitenkin oikeasta ihmisestä.
        Olen kiitollinen tuollaisesta kontaktista. Juuri hyvin kasvattanut surusta ulos.
        Vilma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En puhuisi kompromissien puolesta, vaan joustavuuden, neuvottelun ja sopimisen. Jyrkkien ihmisten elämä on kovaa eikä välttämättä luonnistu parisuhde ollenkaan.

        17:47:18 Omien kriteerien mukaan joustamiset, neuvottelut ja sopimukset ovat juurikin osa niitä kompromisseja, liekö sitten tulkintani pielessä 🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        17:47
        Nätisti kirjoitat, mutta vitsihän on juuri siinä, millaisella täytät sen puolikkaan vaikkei yliarvioisi itseään mitenkään.
        Jos on jo pari pitkää vakavaa suhdetta takana ja yhtäkkiä voi olla sinkku, niin vaikuttaa se omiin valintoihin.
        Siksipä etäystävämies on oikein hieno ratkaisu. Kysehän on kuitenkin oikeasta ihmisestä.
        Olen kiitollinen tuollaisesta kontaktista. Juuri hyvin kasvattanut surusta ulos.
        Vilma

        no juu, ei se 24/7 kyllä ensimmäisenä mielessä ole

      • Mikset tee tästä aiheesta aloitusta? Näin pitkää ketjua ei välttämättä edes viitsi selata ja kysynys häviää massaan.

        Parisuhteessa oleminen riippuu parisuhteesta. Parisuhde voi olla suuri onni tai kipeä piikki lihassa.

        Jos kuvailuun ottaa mukaan vain keski-ikäisyyden seurustelut, on kahdessa ollut samat vahvuudet: sama aaltopituus ja syvällisten asioiden pohtiminen, aktiivinen seksielämä, paljon henkistä ja fyysistä läheisyyttä, kuulluksi ja nähdyksi tulemista, , tunteiden osoittamista ja sanoittamista, asioiden jakamista, tulevaisuuden suunnittelua yhdessä (aikakin varovaisesti). Toinen näistä on nykyinen etäsuhde ja sanoisin, että parisuhteessa on erittäin hyvä olla. Toinen taas pisin ex-suhteeni. Ex-suhteen haasteet alkoi kun ex mielenterveys alkoi rakoilla ensin keskivaikean masennuksen ja myöhemmin maanisdepressiivisyyden takia. Maanisdepressiivisyyyden kanssa ei enää ollut siedettävää: ex raivosi hulluna, petti, käytti rahaa holtittomasti, ei enää jaksanut keskustella, olla läsnä tai kuunnella. Kohtuus, tunteiden ennakoivuus ja empatiakyky hävisi lähes kokonaan.

        Kolmas pitkä suhde oli laimeampi, ex ei koskaan antanut itsestään kovin paljon suhteelle. Olimme myös liian erilaisia. Hän olisi varmasti hyvä puoliso jollekin erityyppiselle ihmiselle. Olin myös edellisen traumaattisen suhteen lopussa tottunut hyvin vähään. Pienikin tuntui siksi suurelta. Periaatteessa kaikki oli ok, tulimme hyvin toimeen, mutta ex oli etäinen, läsnäolo oli huonoa ja ex ei kiinnostanut fyysinen läheisyys tai seksi. Alussa taisi olla mukana lähinnä mielyttääkseen. Elin vajauksessa, ei kivaa, vaikka arki periaatteessa oli ok.

      • Citrinella kirjoitti:

        Mikset tee tästä aiheesta aloitusta? Näin pitkää ketjua ei välttämättä edes viitsi selata ja kysynys häviää massaan.

        Kiitos. Tää on tosi loistava vastaus. Tää ois tosissaan kannatanut laitta aloitukseksi. Näistä ei koskaan tiedä miten ihmiset innostuu vastaan. Mä oon oikeesti kiinnostunut kyllä näistä asioista. Välillä vaan on niin hölmöjä kirjoituksia, että pistää itekin vähän pelleilyksi.

        Muistan kun telkkarissa oli kans niitä keskustelupalstoja, minne tekstiviestillä kirjotettiin. Siinä oli kans parisuhde asiaa. Ja mä tietenkin pihalla kun lumiukko. Niin pistin sinne, että mikä sen parisuhteen tarkoitus. Niin juontaja sano, loistavaa tästä tulee päivän kyssäri. Ja sinne tuli aika hyvä keskustelu, mutta empä mä sitä enää muista, jotain 90-luvun loppuja.

    • Anonyymi

      parisuhde on haasteelinen laji, vaikka eletään saman kaavan mukaan, niin noin 6-7 vuoden kohdalla suhde muuttuu, niin osa puolet viiraantuu toisistaan,

    • Uuden ihmisen opettelu on pitkällinen ja raskas prosessi, eikä siihen pidä ryhtyä kevyillä perusteilla.

    • Kaikki eivät samaan aikaan voi olla parisuhteessa eikä etenkään niillä preferensseillä, joita ihmisillä on. Tuo asiaintila on luonteeltaan pysyvä, eikä se muutu mihinkään, vaikka ihmiset olisivat miten hyviä hakemaan.

    • Anonyymi

      Pornorunkut hakee pornoa panopatjaa. Siinä samalla pitää heille lisääntyä ja senkin jälkeen näyttää pornopupulta.ainoastaan heille itsekkäästi itselleen ja muille ,pornopupun käsipuolessa , omaa olematonta itsetuntoa kohottamaan. Vanheta ei saa koska runkkun itsetunto murenee naisen ulkonäön tahtiin. On niin nolla että hakee omaa itsetuntoa muualta kuin itsestään. Niin nolo ja niin omastamielestään omana itsenään pahnanpohjimmainen. Peilaa kaiken ulonäön kautta. Siten on oleva ikuisesti yksin. Amen🤷‍♀️

      • Anonyymi

        Ps. Siten tulee jätetyksi ja siten palstoille oksentaa omaa huonoa mitätöntä olematonta itsetuntoaan. Mitään muuta ei omista kuin pornon aivopesemän onnettoman ,olemattoman itsetunnon. Surullista että noin itseään pahoinpitelee/kaltoinkohtelee.🤷‍♀️

      • Anonyymi
        UUSI

        Eli summa summarum olet mies katkera miehille joilla on ns pupujen, mitä näyttävämpi sen enemmän vtuttaa, eikö?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ps. Siten tulee jätetyksi ja siten palstoille oksentaa omaa huonoa mitätöntä olematonta itsetuntoaan. Mitään muuta ei omista kuin pornon aivopesemän onnettoman ,olemattoman itsetunnon. Surullista että noin itseään pahoinpitelee/kaltoinkohtelee.🤷‍♀️

        No jopa sinua mies nämä omat seksuaalisaggret viestisi ahdistaa

    • Anonyymi

      Elämäntilanne ei anna tällä hetkellä oikein myöden tutustua uusiin ihmisiin tai se on aika haastavaa. Enkä nyt niinkään edes kaipaa parisuhdetta. Olisi kyllä pirunmoinen harmi kohdata ”oikea” väärään aikaan. Eli tästä syystä olen jättänyt taakseni deitti sivut/sovellukset vaikka aluksi olinkin hyvin utelias. Tavallaan omat aiemmat traumat on vielä niin pinnalla että siitä syystä jo vähän kavahdan koko parisuhdetta. Tietää ettei siitä tule mitään ellei se toinen olisi niin tasapainoisessa tilassa ja näin ollen voisi omalla käytöksellään luoda itsellenikin hyvän ja turvallisen/luottavaisen tunteen.

      Ehkä voisin sanoa että tämä on yksi haaste myös omien traumojen jälkeen. Deitti ilmoituksessa mainitsin sen etten halua asua saman katon alla, tämä tuntui olevan vaikea asia joillekin. Tarvitsen kumminkin omaa tilaa ja jos en sitä saa niin yhdessä asuminen alkaisi jossain vaiheessa ärsyttämään ainakin tällä hetkellä. Ehkä samalla lailla ajattelevia tulee vastaan sitten myöhemmin, tai näin haluan uskoa.

      😈

      • Anonyymi
        UUSI

        Kyllä siellä deittialustoilla varmasti on mies niitä ns samoin ajattelevia joka lähtöön👍

    • Anonyymi

      Outoa että minua haukuttiin valinnastani, jossa asumme kahdessa eri asunnossa, ollen samalla parisuhdemaisessa suhteessa.
      Molemmilla oma vapaus, mutta tiedostamme miten se toinen tukee tarvittaessa.

      Nyt kun palstaa lukee, tuntuu että moni olisi tällaisen parisuhteen tarpeessa?

      Mistä moinen muutos?!

      Aikaisemmin jokainen sai ihottumaa, haukkuen miten olisi jäänyt kiinni johonkin entiseen jne. "Tarrautuja". Omasta mielestäni taasen yhdessä vietetyt 10-vuotta ovat osoittaneet jo sen että toinen ihminen on yhä sellainen, jonka kanssa voi elämänsä viettää. Vaikkakin, ei samassa asunnossa.

      Vapaus, puolittainen ja sopivassa suhteessa omiin tarpeisiin. Molemmilla.
      Tämä toimii, ihme kyllä.

      AV

      • Anonyymi

        Sinulla on lapsi kahden kodin väliä seilaava.

    • Anonyymi

      Omalla kohdallani se on lähinnä tuo "ei viitsi nähdä vaivaa". Tai ehkä siinä muodossa, että ei näe tarvetta nähdä vaivaa. Ei mulla mitään parisuhdetta vastaan ole, mutta en myöskään oikein näe, mitä lisäarvoa se toisi. Oikea ja sopiva ihminen toisi mukanaan hyvää oloa, mutta parisuhde parisuhteen vuoksi on mulle yhtä tyhjän kanssa. Mulla ei ole mitään tarvetta sellaiselle, koska elämän on oikein hyvä näinkin. Mulla on elämässäni oikeastaan kaikki muu mitä haluan, paitsi se oikea ja sopiva kumppani.

      Lisäksi täytyy todeta, että mulla ei ole minkäänlaista mielenkiintoa lähteä tutustumaan keneenkään pelkän tutustumisen vuoksi. En kaipaa elämääni sellaista sosiaalisuutta, jota yleisesti deittailuksi kutsutaan. Sen sopivan henkilön pitää tulla vastaan normaaliin elämääni kuuluvien asioiden parissa, jos ylipäänsä on tullakseen. Ja noinhan kaikki aiemmat parisuhteeni juuri ovat alkaneet, muun elämän lomassa, sattumalta ja etsimättä. Mä olen kuitenkin ollut valtaosan aikuiselämäni parisuhteessa ja olen oikeastaan vasta nyt sinkkuna ensimmäistä kertaa pidempään. Jos nyt muuten vain parisuhteen haluaisin, niin sehän olisi onnistunut jo moneenkin kertaan tässä sinkkuuden aikana. Vaan kun sen parisuhteen pitäisi olla sen arvoinen, että sen vuoksi kannattaisi luopua sinkkuudesta, eikä sellaista ole tässä tullut eteen.

      • Anonyymi

        Niin etkä yleensä valita tuota asiaa🤔 hitto kun ei ole ketään kenen kanssa tätä arkeaan jakaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin etkä yleensä valita tuota asiaa🤔 hitto kun ei ole ketään kenen kanssa tätä arkeaan jakaa.

        Enpä taida olla koskaan elämässä sanonut tuota. Parisuhteessa nyt luonnollisestikaan en sanonut, vaikka toisaalta 9arisuhteessa oli aikoja, jolloin koin itseni yksinäisemmäksi kuin nyt sinkkuna ollessani. Jotenkin se, että ei pitäisi joutua kestämään asioita yksin, tekee siitä tilanteesta vaikeamman. Tai no ainakin mulle se teki.

        Sehän se on itse myös koin olevani yksinäisempi parisuhteessa kuin nyt. Eli ei ole ikävä parisuhdetta että kunhan nyt olis joku tyylisesti.🤯 Tuntuu että tälläkin palstalla on niitä jotka vaan haluaisi olla jonkun kanssa.

    • Anonyymi

      Oikeastaan ihan sama mistä johtuu, sama juttu kuin pankissa käynti, jos saldo näyttää tilinpäätöksessä nollaa syystä tai toisesta niin ei siinä kapina pankkia kohtaan suuremmin auta 🙂

    • Anonyymi

      - autismiskirjon piirteet, myös lievät
      - sosialisuutta haittavalla tasolla oleva ujous/ sosiaalisten tilanteiden pelko
      - sosiaalisen kyvyn ja empatiakyvyn puute
      - peräkammarin poikuus, napanuora ei ole katkennut ja oma itsenäinen elämä ei ole alkanut
      - ääriasenne kuten sovinismi, fasismi, osa persuista

      Itsellä varmaan ainakin osin nämä. Mielestäni en ole mikään sovinisti tai rasisti ainakaan yleisellä tasolla mutta olen varmaan joskus käyttäytynyt sovinistisesti tai ehkä hieman rasistisesti. Empatiaankin olen ainakin joskus kyennyt mutta ehkä ikävät elämäntapahtumat on tehnyt jotenkin tunteettomaksi ja piittaamattomaksi muita kohtaan vaikka asian luulisi olevan päinvastoin. Tai sitten mulle on kehittynyt joku persoonallisuushäiriö vasta myöhemmällä iällä?

      KilttiMies89

      • Kiltti, me ollaan puhuttu tästä. Mulla ei oo mitään noista, mutta silti ollan samassa tilanteessa, ettei se välttämättä noin mee.

    • Anonyymi

      Mitä lisäarvoa parisuhde toisi elämään? Ainakin säännöllisen seksielämän siis ainakin useimmille. Tosin sen parisuhteen eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä ja onko se välttämättä sen arvoista että on valmis luopumaan vapaudestaan? Kukapa sitä tietää kun siitäkin pitäisi jaksaa ottaa selvää.

      KilttiMies89

      • Anonyymi

        Mä en kyllä ymmärrä sitä, että "parisuhteen eteen pitää jatkuvasti tehdä töitä".
        Siis parisuhde on työmaa, jossa kaikkina on seksi.
        Oletkohan liian kiltti? Älä ryhdy lapaseksi. Seuraan sivusta kun niitäkin on ja naiset sättivät.

        Voi ei. Kaikkina-> karkkina

      • Anonyymi

        Ei parisuhde takaa mitään seksielämää.

      • Anonyymi

        Miten niin säännöllinen seksielämä parisuhteessa? Miten niin parisuhde on jatkuvaa työtä? Vähänpä tiedät parisuhteista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä en kyllä ymmärrä sitä, että "parisuhteen eteen pitää jatkuvasti tehdä töitä".
        Siis parisuhde on työmaa, jossa kaikkina on seksi.
        Oletkohan liian kiltti? Älä ryhdy lapaseksi. Seuraan sivusta kun niitäkin on ja naiset sättivät.
        Vilma

        No eihän mulla tästä kokemusta ole mutta olen näin monet kerrat kuullut että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä. Luulisi kyllä koskevan kumpaakin sukupuolta mutta en tiedä sitten.

        KilttiMies89

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten niin säännöllinen seksielämä parisuhteessa? Miten niin parisuhde on jatkuvaa työtä? Vähänpä tiedät parisuhteista.

        No en ole koskaan ollut parisuhteessa niin kai tuosta voi jotain päätellä. Toki tiedän että on parisuhteita joissa ei ole seksiä lainkaan. Mitä järkeä siinä kuitenkaan olisi jos se seksi on tärkeä asia edes jommallekummalle osapuolelle? Voi olla ettei kaikki parisuhteet vaadi panostusta juurikaan mutta epäilen että useimmat vaatii.

        KilttiMies89

    • Anonyymi

      Usein epätoivotun sinkkuuden syynä epärealistisuus ihmissuhteissa, johon vaikuttaa myös vääränlainen minäkuva. Ensin pitää tuntea itsensä, vasta sitten on mahdollista tietää mitä haluaa ja millaisen kumppanin kanssa yhteiselo saattaisi onnistua. Tai eihän sitä tarvitse yhdessä välttämättä asuakaan.

      • Anonyymi

        Epätoivottu sinkkuus Eikö se ole epätoivoista yksinäisyyttä.
        Minä en sinkkuutta koe noin.
        Se on yksi tapa elää.
        Ei kandeis veivata asiaa kuin jotain pullataikinaa.
        Kandee vain elää.
        Vilma

      • Pelkkä minäkuva ei riitä, vaan tärkeämpää on minäpystyvyys oppimisen kannalta ja miksei parisuhteenkin.

      • Anonyymi
        JeroP kirjoitti:

        Pelkkä minäkuva ei riitä, vaan tärkeämpää on minäpystyvyys oppimisen kannalta ja miksei parisuhteenkin.

        Ehkei riitä.
        Jos lohduttaa, niin mielestäni opimme kaikenaikaa ilman isompia ponnisteluja.
        Elämä. Oppintie.
        Vilma

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epätoivottu sinkkuus Eikö se ole epätoivoista yksinäisyyttä.
        Minä en sinkkuutta koe noin.
        Se on yksi tapa elää.
        Ei kandeis veivata asiaa kuin jotain pullataikinaa.
        Kandee vain elää.
        Vilma

        Se on varmaan miehillä aika eri asia tuo sinkkuus kuin naisilla. Useimmilla miehillä on kuitenkin kovat seksihalut eikä sitä seksiä oikein saa mistään helposti jos ollenkaan. Kai se sitten ajaa monia miehiä epätoivoon. Toki rahalla saa seksiä halutessaan mutta ei sekään nyt sama asia ole.

        Sinkku saa seksiä helpommin kuin parisuhteessa oleva. Näin myös miehillä. Ainakin jos parisuhteessa on uskollinen.

        Minust olis kivaa, jos miehet kiinnostuisivat ihmisistä.
        Minusta olisi loukkaavaa, jos pelkkä seksinpuute saisi lähestymään.
        Eli parisuhteetyomuudessa pitäisi olla jokin suhteellisuuden taju, jotta suhteisiin pääsisi.
        Vilma

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minust olis kivaa, jos miehet kiinnostuisivat ihmisistä.
        Minusta olisi loukkaavaa, jos pelkkä seksinpuute saisi lähestymään.
        Eli parisuhteetyomuudessa pitäisi olla jokin suhteellisuuden taju, jotta suhteisiin pääsisi.
        Vilma

        Parisuhteessa ei koskaan ole mitään pelkää seksiä. Parisuhdeseksissä puuhastelee kaksi ihmistä, siihen sisältyy paljon enemmän kaikkea muuta kuin pelkkäseksiä. Siis verrattuna siihen kun mies peuhaa riemutytön kanssa.

        Mutta, ilman parisuhdeseksiä (kotiseksi) naisella ei ole mitään arvoa tai paikkaa miehelle, miehen kotona.

      • Yliperämies kirjoitti:

        ”Mutta, ilman parisuhdeseksiä (kotiseksi) naisella ei ole mitään arvoa tai paikkaa miehelle, miehen kotona.”

        Hah, tässä siis oiva syy asua erillään🙈 Näin ajattelijat voivatkin runkata sitten loppu elämänsä. Harva saa mut kommenteillaan vattuuntumaan… mut sinä saat kyllä aina täydet pisteet tällä käyrällä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Haaveilija39 kirjoitti:

        ”Mutta, ilman parisuhdeseksiä (kotiseksi) naisella ei ole mitään arvoa tai paikkaa miehelle, miehen kotona.”

        Hah, tässä siis oiva syy asua erillään🙈 Näin ajattelijat voivatkin runkata sitten loppu elämänsä. Harva saa mut kommenteillaan vattuuntumaan… mut sinä saat kyllä aina täydet pisteet tällä käyrällä.

        Juu, ei mikään ihme, että ko. hra on tullut jätetyksi moneen kertaan. Ei myöskään mikään ihme, että hänen jokaiselle eksälleen on iskenyt ykskaks ennenaikainen menopaussi.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ei mikään ihme, että ko. hra on tullut jätetyksi moneen kertaan. Ei myöskään mikään ihme, että hänen jokaiselle eksälleen on iskenyt ykskaks ennenaikainen menopaussi.

        Kyllä noilla letkautuksilla olisi itsellänikin vaikka ei oikeasti olisi.😬

        Jos nainen on ihan vaan pelkkänä reikänä siinä elämässä mukana. Niin kyllä silloin sillä miehellä on itsellään pahoja ongelmia. Siis ettei elämässä ole mitään muuta iloa, kuin vaan paneminen.

        Eihän niillä taatusti yhdelläkään ole vielä vaihdevuosia ollut. Eihän tuollaisen kanssa kukaan edes semi järjissään oleva halua elää ja varsinkaan harrastaa seksiä.

        Profiilikuvat pistävät silmään kanssa aika huonolla tavalla ainakin semmoista jolla sattuu olemaan naispuolista jälkikasvua 😑...juttujen lisäksi

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Profiilikuvat pistävät silmään kanssa aika huonolla tavalla ainakin semmoista jolla sattuu olemaan naispuolista jälkikasvua 😑...juttujen lisäksi

        Fetissi juttuja..🤔 jalat ja silleen. Mutta ymmärrän mikä muu mielikuva voi tulla.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ei mikään ihme, että ko. hra on tullut jätetyksi moneen kertaan. Ei myöskään mikään ihme, että hänen jokaiselle eksälleen on iskenyt ykskaks ennenaikainen menopaussi.

        Miehillähän on myös menopaussi.
        Eipä siitä kovin paljoa puhuta.
        Vilma

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän niillä taatusti yhdelläkään ole vielä vaihdevuosia ollut. Eihän tuollaisen kanssa kukaan edes semi järjissään oleva halua elää ja varsinkaan harrastaa seksiä.

        17:31
        Nehän voivat tulla varhainkin.
        Yksilöitä ovat naiset ja miehet.
        Vilma

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        17:31
        Nehän voivat tulla varhainkin.
        Yksilöitä ovat naiset ja miehet.
        Vilma

        Hyvin epätodennäköistä, että vaihdevuodet iskevät oikeasti ennenaikaisesti jokaiselle eksälle.

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehillähän on myös menopaussi.
        Eipä siitä kovin paljoa puhuta.
        Vilma

        Se on kyllä totta pitäisi puhua tästä paljon enemmän. Mielenkiintoinen aihe. Siis kun aina haluttomuus lasketaan naisten ”ongelmaksi” tietyssä iässä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinkku saa seksiä helpommin kuin parisuhteessa oleva. Näin myös miehillä. Ainakin jos parisuhteessa on uskollinen.

        Millekkäs lausuntonne perustuu herra?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Millekkäs lausuntonne perustuu herra?

        En ole herra. Noin se vain on. Ketkään muut eivät valita seksin puutetta yhtä paljon kuin parisuhteessa olevat.

      • Anonyymi
        UUSI
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Se on kyllä totta pitäisi puhua tästä paljon enemmän. Mielenkiintoinen aihe. Siis kun aina haluttomuus lasketaan naisten ”ongelmaksi” tietyssä iässä.

        Näinkö fundeeraat naisena esiintyvä mies, että kaikki absoluuttinen vika on naisissa, jopa se jos ei inspriroi? Yllätys

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin epätodennäköistä, että vaihdevuodet iskevät oikeasti ennenaikaisesti jokaiselle eksälle.

        Onko tämä joku spellwork oikein?

      • Anonyymi
        UUSI
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Kyllä noilla letkautuksilla olisi itsellänikin vaikka ei oikeasti olisi.😬

        Jos nainen on ihan vaan pelkkänä reikänä siinä elämässä mukana. Niin kyllä silloin sillä miehellä on itsellään pahoja ongelmia. Siis ettei elämässä ole mitään muuta iloa, kuin vaan paneminen.

        Suhtaudut naisena esiintyvä setä aika oireellisesti seksuaalisuuteen- onko ongelmia saada erektiota sooloseksin merkeissä ja auttaako tämä graafinen kuvailu siihen?

      • Anonyymi
        UUSI
        Haaveilija39 kirjoitti:

        ”Mutta, ilman parisuhdeseksiä (kotiseksi) naisella ei ole mitään arvoa tai paikkaa miehelle, miehen kotona.”

        Hah, tässä siis oiva syy asua erillään🙈 Näin ajattelijat voivatkin runkata sitten loppu elämänsä. Harva saa mut kommenteillaan vattuuntumaan… mut sinä saat kyllä aina täydet pisteet tällä käyrällä.

        Ei näille lausunnoillesi voi mies muuta kuin repeillä ja varsinkin kun rivien väleistä näkee läpi mitä ongelmaa prosessoit

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näille lausunnoillesi voi mies muuta kuin repeillä ja varsinkin kun rivien väleistä näkee läpi mitä ongelmaa prosessoit

        Ensi kerralla kun menet aamu-uinnille tähän aikaan niin niin väistä sitä kiveä siinä laiturin nokassa ettei ihan joka aamu tarvi kolhia päätään siihen samaan paateen. Terveisin huolestunut lähimmäinen, tai sitten sitten vahvista sitä foliohatun suojausta jollain konstilla

    • Kaikenlaisia ihmisiä löytyy, mutta pääosin kysymys on omasta valinnasta. Se valinta voi olla, että etsii esim. ulkoisesti tietynlaisia ihmisiä eikä muu kelpaa tai ettei mene edes tarjolle, koska se vaatii hiukan yrittämistä, mikä on lievästi rasittavaa, ellei tykkää olla esillä. Myös se, että kokee ettei ole sellainen joka voisi ikinä löytää rakkautta rinnalleen, on ikioma valinta, ei olosuhde tai kohtalo, kuten aika moni tuntuu ajattelevan tai ainakin viestivän. Mutta tässä tulee kylmä fakta: Ei se ole, kohtalo on varattu niille jotka eivät viitsi ottaa vastuuta oman elämänsä tapahtumista.

      Jos haluaisin parisuhteen... No se ei ole ongelma, olen avoin mahdollisuuksille, mutta koska en jaksa nähdä vaivaa olla tarjolla, niin mitään tuskin tapahtuukaan, mikä on ihan hyvä lopputulos ylipäänsä ja oma valintani huomioon ottaen hyvin odotettu lopputulos. Ja jos sattuisin haluamaan toisenlaista lopputulosta, tiedän varsin hyvin mitä muuttaa omassa olemisessa.

      • Joskus se ihminen tulee elämään, vaikka sitä et odota ollenkaan. Joku sattuu bongaamaan sut, ja tulee juttusille. Se voi lähteä ihan jostain sellaisestakin, mutta tietysti silloin täytyy olla esillä jossain. Kotoa ei kukaan hae.
        Tai haki vielä silloin, kun olin nuori ja oli kavereita paljon. Ne sattui joskus tuomaan kotiin tyttöjä, joista yhden kanssa alkoi joku suhteen tapainen. Mutta nykyisin ei enää niin käy, kun ei ole niitä kavereita.

      • Anonyymi
        mustasusi kirjoitti:

        Joskus se ihminen tulee elämään, vaikka sitä et odota ollenkaan. Joku sattuu bongaamaan sut, ja tulee juttusille. Se voi lähteä ihan jostain sellaisestakin, mutta tietysti silloin täytyy olla esillä jossain. Kotoa ei kukaan hae.

        jani sä myönnät vihdoin ettei sulla ole ystäviä

      • mustasusi kirjoitti:

        Kaikki on mahdollista, vaikkei itse mitään yrittäisikään ja juuri siksi koitan olla avoin mahdollisuuksille. Mutta en kyllä mene tarjolle minnekään, mitä nyt satunnaisesti on jotain baarikierrosta tai kissanristiäisiä, tämä rytmi sopii hyvin mulle. Toki töissä tulee tavattua paljonkin ihmisiä, niin jos jossain tulee kampatuksi suhteeseen, se tapahtuu hyvin todennäköisesti töissä.

        Mutta olen havainnut, että jos oma asenne on "en nyt kyllä etsi mitään", niin vaikka muuten olet iloinen, suloinen ja sosiaalinen, niin kyllä ihmiset tunnistavat sen asennoitumisen ja pidemmälle ei edes yritetä. Sekin on hyvä niin, tää sopii mulle nyt hyvin. Ja jos muutan mieleni, laitan vasempaan nimettömään sormuksen ja menen baariin, se toimii aina 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        jani sä myönnät vihdoin ettei sulla ole ystäviä

        Sun kandee miettiä sitä, että kun itse vihdoin pääset aikuiseen ikään (yli 35), niin voit alkaa laskea oman elämäsi osalta niitä ihmisiä, jotka lasket kavereiksesi ja sitten lasket yhteen monenako päivänä vuodesta näät niitä ihmisiä. Tossa 35 tietämillä se lukema (kaikki ns. kaverit) on noin 30-40 päivänä/v jos käy mäihä ettekä vaikkapa pelaa kössiä tai säbää yhdessä. Viisi vuotta lisää, niin se lukema on suunnilleen puolittunut. Ja kun vihdoin olet miehen iässä (50+), niin se liikkuu siellä 10 kohdalla jos käy mäihä.

        Koska sulla on miehen ikään vielä aika paljon matkaa, niin palataan asiaan sitten myöhemmin. Mutta paina muistiin toi edellä esitetty laskelma, koska tulet kohtaamaan sen itsekin.

      • Anonyymi
        UUSI
        mustasusi kirjoitti:

        Joskus se ihminen tulee elämään, vaikka sitä et odota ollenkaan. Joku sattuu bongaamaan sut, ja tulee juttusille. Se voi lähteä ihan jostain sellaisestakin, mutta tietysti silloin täytyy olla esillä jossain. Kotoa ei kukaan hae.
        Tai haki vielä silloin, kun olin nuori ja oli kavereita paljon. Ne sattui joskus tuomaan kotiin tyttöjä, joista yhden kanssa alkoi joku suhteen tapainen. Mutta nykyisin ei enää niin käy, kun ei ole niitä kavereita.

        Näköjään heti sain vahvistusta alempana sanomaani "raha tulee rahan luo", myös ihmiset tulee ihmisen luo"

        Miksei sinulla ole kavereita? Enkä meinaa, että kaverit ja ystävät toisi sinulle juuri passelin naisen, vaan sitä, että kun ei ole kavereita, niin ainoa syy niiden puutteeseen on sinä itse. Kavereista/ystävistä ja muista sosiaalisista kontakteista täytyy pitää kiinni, ne eivät ole itsestäänselvyys ja automaatio.

        - Sheena

        No en tiedä, miksi yksi toisensa jälkeen lakkasivat pitämästä yhteyttä. Myös perhe-elämä muinoin oli hektistä eikä siinä kerinny kavereitaan juuri nähdä.
        Pari kaveria on jääny, kun toisella heistä oli vaikea ero ja luuli kai että minä olin valinnut puoleni siinä heidän taistelussa, vaikka olin oikeasti ihan ulkopuolinen ja puolueeton koko ajan. Monilla on ne omat parisuhteensa ja uudet kaverit, eivät enää vanhoja muista.

    • Yleensä parisuhteen hoitaminen vaatii aikaa. Jos sinä et halua tai pysty antamaan toiselle aikaasi, suhteen eteneminen on haastavaa.

      Lisäksi voi olla, että olet kokenut jotakin traumaattista edellisessä parisuhteessa, mikä tekee sinut pelokkaaksi, ylivarovaiseksi tai muuten koet, ettei nyt ole sopiva elämäntilanne parisuhteelle.

      Kolmanneksi nostan ajatuksen, että sinun minäkäsityksesi ei ole hyväksyvä eikä armollinen. Siksi voit ajatella, ettei kukaan pidä sinusta sellaisena kuin olet, vaan että sinun tulisi olla jotakin muuta.

    • Anonyymi
    • Haluan ja toimin vaan Veeran kaa, nepsyys, epävakaus, ADHD piirteitä ja muuta paskaa. Hahmotan vähän liiankin hyvin asioita ja juttuja ihmisistä, ja tiedän että satuttaisin vain kaikkia muuta "alkuliekin" palaessa loppuun, koska samanlaista "samaa" aallonpituutta on melki mahdotonta ellei jopa mahdotonta löytää kenenkää muun kanssa, tästä maailmankaikkeudesta. Veera on niin ihana , niin monella tasolla ja täysin mun tyyppiä, joka tasolla, samaa toivon voivani antaa hänelle <3

      • Anonyymi

        Komppaan pupua 🤭 plus et ei oo oikein aikaa tai energiaa tutustua. Fokusoin sit liikaa siihen toiseen sit ku sellanen hullaantuminen sattuu kohdalle, ja se ei oo hyvä, kun nyt on kaikkea muuta elämässä meneillään. Toi kaukorakastaminen kuuluu myös harrastuksiini, ja kai se on just sitä "välttelemistä" myös. Ainahan sitä haaveilee et olis joku forever tyyppi, mut sit taas, vaikka rakastan hullun lailla, ni voinko luvata, et en sit kuitenkin jossain kohtaa taas kyllästy. Toki aika vahvasti luotan siihen, et kun aika on oikea, niin jostain taas joku tupsahtaa 🤭 🌲/5 alotuksesta!

    • Anonyymi
      UUSI

      Eiköhän tuo lähinnä ole kiinni omasta valinnasta, asenteesta ja ajankäytöstä.

      Yleisesti ottaen mikäli on ystäviä/kavereita/sukulaisia eli läheisiä ihmisiä rinnallaan, on myös kumppani. Tai ellei ole, niin sille ei (enää) ole tarvettakaan. Aivan kuten "raha tulee rahan luo", myös ihmiset tulee ihmisen luo, näin se menee.

      - Sheena

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei ole kavereita, läheisiä yms, mutta on kumppani joten sananpartesi ei pidä paikkansa. Oma firma on ja rahaa tulee kun tekee, joten ei rahakaan rahan luo tekemättä tule. No, on toki sijoituksia joten siinä sananparsi pitää osin paikkansa.

        Voisikohan tuossa olla kyse että kumppani tulee rahan luo. Silloin on helpompi sietää kumppanin sosiaalitonta elämää.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisikohan tuossa olla kyse että kumppani tulee rahan luo. Silloin on helpompi sietää kumppanin sosiaalitonta elämää.

        Puolisoni ei tiennyt yrityksestäni saati sijoituksistani mitään kun tavattiin, joten jotain muuta "vikaa" siis etsikäämme hänestä.

    • UUSI

      No vähän eri haasteet eri aikakausina mutta ehkä sellainen punainen lanka läpi elämän on ollut kelpaamattomuus. Nuorena itselläni murrosikä alkoi aika myöhään. Ympärillä kun on päätä tai kaksi pidempiä kavereita puhuen matalalla äänellä niin oli aika ymmärrettävää ettei varpusäänellä operoiva taapero ole se tyttömagneetti.

      Myöhemmällä aikakaudella kun treffailu siirtyi tietokoneisiin niin pääsin treffeillekin tai oikeastaan ne olivat pelkkiä treffin aihioita. Parhaimmillaan sanottiin käsipäivää ja lisättiin ettei ollut kemiaa ja jatkettiin matkaa. Monesti vain katseltiin ohi ajavasta autosta tai tehtiin oharit.
      Ihan tässä viime vaiheessa kun kumppanin haku siirtyi laitteeseen jota ennen puhelimeksi kutsuttiin niin loppui treffailukin. Käytännössä viestit loppuivat kun tuli puheeksi minun pituus tai/ja ammatti. Sen jälkeen tulin siihen tulokseen että antaapi olla.

      Tuota kelpaamattomuutta ei pidä kuitenkaan nähdä ehdottomana esteenä sillä on minulla pidempiä liittojakin takana. Kohdallani kuvailisin sitä enemmän käänteiseksi koululiikunnaksi. Pallopeleissä kyllä valittiin ensimmäisemä mutta parisuhdemarkkinoilla enemmän nelosketjun kamaa. Toki heillekin ottaja on mutta paljon pitää tehdä työtä että löytää tai on löydettävissä.

      Jos yksi kaista on kelpaamattomuus niin viereisellä kaistalla sitten kulkee se ajatus että onko jotakin tehtävissä. Nuorena ajattelin kehittää sosiaalisia taitoja ensin kirjoittamalla joten etsin kirjeenvaihtokavereita. Kahdesti vain kävi niin että ensin kirjoiteltiin ja sitten tavattiin jonka seurauksena tapaamiset lisääntyivät ja kirjoittelu väheni. Molemmat pitkän ajan kumppanit ovat lähtökohtaisesti olleet kirjeenvaihtokavereita.

      No jos siirrytään tähän hetkeen niin olen miesvaltaisella alalla töissä alueella jossa on paljon vapaita miehiä mutta vähän vapaita naisia. Lisäksi harrastukset ovat yksilölajeja tai pelaamista miesjoukueissa. Toki on vielä poliittisia ja työelämään liittyviä luottamustoimia mutta nekin puhtaasti asia- ja kiinnostuspohjalta tehtyjä valintoja.
      Paljon olisi toki tehtävissä jos tilannettani haluaisin parantaa suhteessa mahdollisuuksiini päästä vielä parisuhteeseen. Myisin talon ja muuttaisin isompaan kaupunkiin; opiskelisin vielä lisää tai kokonaan uuden ammatin. Investoisin autoon ja lähtisin tanssikurssien jälkeen kiertelemään lavoja jne. Nuo nyt vain ovat niin isoja ja perustavanlaatuisia muutoksia jotka vielä vaatisivat investointeja ilman varmuutta onnistumisesta joten jätän väliin.

      Kuitenkin olen viime aikoia tuntenut kiitollisuutta siitä että monet toiveistani ovat toteutuneet. Olen saanut elää perhe-elämää kera lapsien, minulla on ammatti ja vakituinen työpaikka sekä terveys vielä tallella. Lisäksi olen iloinen siitä jännityksen tunteesta jota alkuviikon sovitut treffit aiheuttavat.
      Ihan avoimin mielin lähden katsomaan millainen taktiikkataulu hänellä on jos siihen meinaa istuttaa neloskentän kaverin.

      • UUSI

        No nyt on sosiaalipornoa. Raporttia sitten miten treffailut sujui.

      • Anonyymi
        UUSI

        No nyt! ❤️

    • Anonyymi
      UUSI

      En voisi ryhtyä suhteeseen reilusti ylipainoisen, oikeasti saatanan ruman tai isorintaisen naisen kanssa.
      Huonot hampaat ei missään tapauksessa, pölkkyjalat no no.

      Lattaperse ei. Silikonit tai botoxit hyi helvetti.

      Muuten voi olla vaikka lyhytkasvuinen, tai tavallisen näköinen, kunhan osaa hymyillä ja pitää itsestään fyysisesti huolta.
      MT-ongelmaisen kanssa olin parikymmentä vuotta suhteessa, siihen en lähde enää ikinä.
      Parisuhde ei ole terapiasuhde - vaikka kuinka yrität toista auttaa, se ei kuulu terveeseen parisuhteeseen.

      Kaksi hullua voi hyvin olla suhteessa keskenään, sitä en epäile.
      Juoppoja tai kamankäyttäjiä en siedä, en salaliittoteorioihin uskovia ja feminismi, joo heippa.

      • Anonyymi
        UUSI

        Niin, ja ihmetteletkö, miksi olet yksin? 🤣

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ja ihmetteletkö, miksi olet yksin? 🤣

        Enpä usko että ihmettelee, vaan tietää :). Taidan olla samaa mieltä monestakin kohdasta, ei rehellisyydessä mitään vikaa ole :D

    • Anonyymi
      UUSI

      En edes lukenut ketjua mutta muuan kilttimies,sinulle tämä. Miksi tekeydyt kiltiksi,kun et usko kiltteyteesi itsekkään. Olet ilkeä pahansuopainen ja pahntahtoinen. Oletko nyt onnellinen,maalittaessasi muita ja henkisesti pahoinpidellessäsi? Mitäkähän vattua sillä luulet saavasi??!

    • UUSI

      Ihan vaan välihuomautuksena. Vauvassa puhuttiin tänään Allusta. Ei mulla muuta tähän väliin.

    • Anonyymi
      UUSI
    • Anonyymi
      UUSI

      TrustNo1. Siinäpä se.
      Sohimi tulee helpommaksi ja halvemmaksi.
      Eikä ole aikatauluongelmaa....

      • Anonyymi
        UUSI

        Mitä vaikuttamisen tapaa tämä sohimi edustaa?

      • Anonyymi
        UUSI

        Piti olla että: Piilohuumorimainonta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Olen kotona viihtyvä hiljainen nyhjöttäjä jahaluaisin tähän toisen samanmoisen. En tiedä kelpaisko, mutta ehdottomasti en osaa hakea. Ei me roikuta baareissa, eikä reffipalstoilla. Kotona vain. Yksin. Siinä on sen seuraus, siinä on sen syy.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tykkäät kummiski Juicesta :) ?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tykkäät kummiski Juicesta :) ?

        Kyllä vain :)

      • UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vain :)

        Mä muistan, asuin Tampereella, kun Juice kuoli. Ja koko kaupunki hiljeni ja ihmiset menivät baariin. Ja brittituristit luuli, että Suomessa mennään aina baariin, kun joku kuolee. Sitten kun mä olin raksalla töissä, niin sinne uuteen palvelutaloon, tehtiin kirjasto, jonne sijoitettiin Juicen kirjakokoelma ja sillä oli niitä kirjoja paljon.

        Tuotapa en tiennytkään, että Juicen kirjasto on olemassa. Todellakin pitää käydä joskus tutustumassa paikkaan. Ja selailla tietenkin kirjoja. Kiitos tästä tiedosta.

    • Anonyymi
      UUSI

      Mulla ainakin valinnasta toisilla kelpaamattomuudesta joillakin kyvyttömyydestä sitoutua toisilla siitä syystä etteivät edes halua kun seksiä kenellä mistäkin syystä turha noita on arvuutella varmin tapa epäonnistua parisuhteessa esität jo alkuun muuta kuin mitä olet ni epäonnistut takuulla se on kulissi mitä pitää jaksaa pitää yllä koko parisuhteen ajan yleensä totuus noista ihmisistä paljastuu silloi kun luulevat että ovat toisen saaneet sidottua itseensä jotenkin

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvästi, mies

      Tulen nyt tänne harvoin. Lakkasin unelmoimasta meistä. Päästin irti tästä meidän välisestä tilanteesta. Vaikka mitään ei
      Ikävä
      44
      3081
    2. Sä saisit kenet

      Sä vaan haluaisit
      Ikävä
      88
      2095
    3. Nuorempi mies, vanhempi nainen

      Olen aivan sekaisin itseäni n. 20 vuotta vanhemmasta naisesta. En saa häntä mielestäni millään, vaikka olen yrittänyt. E
      Ikävä
      78
      1719
    4. Hiihtäjälegenda Juha Mieto avautuu Farmin "leidien" käytöksestä - Tämä yllätti: "Me miehet oltiin.."

      Juha Mieto on mukana Farmi Suomi: Revanssi -realityssä. Tsemppiä Farmille, Mietaa! Lue Juha Miedon haastattelu: https:
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1445
    5. Oikein hyvää perjantai päivää

      Hyvää huomenta ja kaikkea hyvää. ☺️🤍🍁✨🧡
      Ikävä
      239
      1235
    6. Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea

      Parisuhteettomuus- kyse valinnasta, kelpaamisesta vai siitä ettei osaa hakea? Ikivanhan aloituksen provosoimana mietin m
      Sinkut
      148
      1104
    7. Semmonen juttu, että..

      ..ikävä iski. Mietin kaikkea sitä, mitä sä antaisit mulle ja mitä mä antaisin sulle. Millasta meillä olisi yhdessä, kos
      Ikävä
      28
      1074
    8. Kyllä tämä tästä kääntyy hoki Orpo tänään eduskunnassa

      Mihin suuntaan se sitten kääntyy? Kyllä on mielenkiintoista odottaa tätä "käännöstä" mihin Orpo uskoo. Milloin ja miten
      Maailman menoa
      116
      1059
    9. Mietin vain sua

      Kuinka saat pään ihan pyörälle. Oltaisiin hyviä yhdessä. Joku uskomaton kemia meidän välillä. Ulkopuolisista varmaan näy
      Ikävä
      13
      1018
    10. Mennäänkö sitten mies

      Naimisiin joskus? Haluaisitko?
      Ikävä
      48
      1011
    Aihe