Denialistit ovat vaihdelleet ja vaihtelevat perustelujaan ja saattavat samassa keskustelussakin siirtyä perustelustoi toiseen, jopa edellisen perustelun kanssa ristiriitaiseen perusteluun.
Tyypillinen selittelyjen kehitys on kuitenkin:
1. Kiistetään koko ilmiö. Mitään ilmastomuutota ei ole. Selitetään tilastovirheistä, väärin sijoitetuista mittauspisteistä, vedotaan liian lyhyisiin mittausjaksoihin jne. Mielenkiinnosta on, että esimerkiksi tilostojen epäluotettavuus ei koskaan denialistien mielestä tarkoita, että ilmastonmuutos voissi olla todellisuudessa nopeampaa kuin tilastot osoittavat.
2. Myönnetään, että ilmasto muuttuu, mutta kiistetään ihmisen osuus. Puhutaan auringon säteilystä tms "luonnollisesta vaihtelusta", mutta (jo 1800-luvun lopulla osoitettu) kasvihuonekaasujen vaikutus kiistetään.
3. Myönnetään, että ilmasto muuttuu ihmisen toiminnan seurauksena, mutta kiistetään, että suomalaisten kannattaisi tehdä mitään. Jostain syystä ihmisen vastuu vaihtuisi sen mukaan miten suuren valtion kansalainen on. Epäloogisesti samat jotka painottavat sitä, että eihän pienen Suomen päästöillä ole mitään merkitystä vastustavvat EU-tasoisia säätelyä, jonka merkitystä ei voi kiistää.
4. Myönnetään ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, mutta väitetään, että ilmastonmuutoksesta on vain hyötyä. Unohdetaan merenpinnan nousun, metsätuhojen, trooppisten myrskyjen jne vaikutukset ja keskitytään vaikkapa siihen miten CO2 lisä vaikuttaisi kasveihin ainakin teoriassa jne.
Ja kuten sanottu samasa keskustelussa sama keskustelija voi vaihdella sujuvasti väitteestä toiseen - piittaamatta loogisista ristiriidoista.
Tyypillinen selittelyjen kehitys on kuitenkin:
1. Kiistetään koko ilmiö. Mitään ilmastomuutota ei ole. Selitetään tilastovirheistä, väärin sijoitetuista mittauspisteistä, vedotaan liian lyhyisiin mittausjaksoihin jne. Mielenkiinnosta on, että esimerkiksi tilostojen epäluotettavuus ei koskaan denialistien mielestä tarkoita, että ilmastonmuutos voissi olla todellisuudessa nopeampaa kuin tilastot osoittavat.
2. Myönnetään, että ilmasto muuttuu, mutta kiistetään ihmisen osuus. Puhutaan auringon säteilystä tms "luonnollisesta vaihtelusta", mutta (jo 1800-luvun lopulla osoitettu) kasvihuonekaasujen vaikutus kiistetään.
3. Myönnetään, että ilmasto muuttuu ihmisen toiminnan seurauksena, mutta kiistetään, että suomalaisten kannattaisi tehdä mitään. Jostain syystä ihmisen vastuu vaihtuisi sen mukaan miten suuren valtion kansalainen on. Epäloogisesti samat jotka painottavat sitä, että eihän pienen Suomen päästöillä ole mitään merkitystä vastustavvat EU-tasoisia säätelyä, jonka merkitystä ei voi kiistää.
4. Myönnetään ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos, mutta väitetään, että ilmastonmuutoksesta on vain hyötyä. Unohdetaan merenpinnan nousun, metsätuhojen, trooppisten myrskyjen jne vaikutukset ja keskitytään vaikkapa siihen miten CO2 lisä vaikuttaisi kasveihin ainakin teoriassa jne.
Ja kuten sanottu samasa keskustelussa sama keskustelija voi vaihdella sujuvasti väitteestä toiseen - piittaamatta loogisista ristiriidoista.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Alarmismi perustuu tosiasioiden kieltämiseen.
Sinun mielestäsi siis mm. lääketieteen ja insinööritieteen kannattajat ovat denialisteja elikkä tieteenkieltäjiä. Melkoinen hourukko kyllä olet niinkuin ilmastonmuutosuskovaiset yleensäkkin ovat.
Kauhean ehdottonat on mielipiteet, mutta tietämys ilmakehän kaasujen todellisista lämpöopillisista ominaisuuksiata, jotka tiede on tutkinut jo 100 vuotta sitten, on aivan nolla. No nolla se tietämys tuosta asiasta on kyllä myös maailman ilmastotieteellä.
Se todellinen tietämys kaasuista on aivan muilla tieteenaloilla kuin ilmastotieteessä. Se on niillä aloilla, joilla nesteytetään ja työssä käytetään kaasuja. Ne alat eivät siis sinun mielestäsi ole tieteenaloja, mutta minun mielestäni ne sitä ovat.
Minä olen koko työurani edustanut juuri noita aloja, joilla jo turvallisuus syistä täytyy olla todellinen tieteellinen tieto kaasujen lämpöopillisista ominaisuuksista. Väärin käsiteltynä kaasut ovat vaarallisia.
Kun asentaja panee metallikappaleen astiaan, ja kaataa sinne sitten nestetyppeä, hänen täytyy tietää, että kun kappaleen ottaa astiasta pois, niin siihen tarvitaan eristetyt rukkaset käteen.
Sinä pöljä taas elät lämpöopin suhteen 1800 lukua, jolloin kaasuja ei edes osattu vielä nesteyttää, Minä taas olen tutustunut nestetyppeen jo 47 vuotta sitten ammatillisessa koulutuksessa.
Ammatillisessa koulutuksessa asiat on pakko oppia oikein, jotta vältyttäisiin tapaturmilta. Vaikka peruskoulussa, lukiossa tai yliopistossa olisi opetettu asiat väärin, niin ammatissa ne täytyy osata oikein.
Fysiikan professori yliopistossa voi puhua pehmoisia ilmakehän kaasuista. mutta metallipuolen insinööri ei tee sitä koskaan. Insinöörillä kun on vastuu alaistensa työturvallisuudesta. Insinöörin täytyy tietää todellinen tieteellinen totuus.
APH tulee taas olkiukkonsa kanssa sisään ja pieksee sitä tutuilla fraaseillaan.
Sinun kaltaiset idiootit ovat tietysti rikkomassa automaattisesti työturvallisuusohjeita, jotka minulle on aikanaan opetettu. Sinun mielestäsi ne ovat siis pelkkiä fraaseja. Pahasti on sinulla pönttö sekaisin. Sekaisin se menee, kun uskoo 1800 luvun epätieteellisiin houreisiin.
Yhdeltä minun tuttavaltanikin, jolla pitäisi kyllä olla sama tieto kaasuista ammattinsa takia, oli mennyt pönttö sekaisin, kun aate oli vihreä.. Kiihtyi nollasta sataan sekunnissa, kun yritin pikkusen kyseenalaistaa ilmastohoureita.
En sanonut pahasti vaan sanoin hyvästit, eikä sen jälkeen ole tavattu. No minulla nyt on suvussakin lääkäri, jolla on samat tiedot kuin minulla ja muutama diplomi-insinööri.
Ei tarvitse tunnustaa todeksi muuta kuin se, mitä minun työpaikallani tapahtui, kun käytettiin nestetyppeä, niin tajuaa, että ilmastohoureet on todellakin houreita. Typpeä on ilmassa 78 %, ja päinvastoin kuin ilmastotiede uskoo, se todellakin absorboi lämpöä.
Minä olen tietänyt tämän tieteellisen tosiasian jo 47 vuotta, mutta maailman ilmastotiede ei tunnusta sitä vieläkään totuudeksi. Sinun mielestäsi tämä tieteellinen tosiasia, jonka mukaan eletään sekä hoitoalalla että metallipuolella, on siis pelkkä fraasi.
Minä olen molempien noiden alojen asiantuntija, ja sinä olet pelkkä tietämätön harhaanjohdettu nettiräkyttäjä. Ne olkiukot on sinulla itselläsi ja minulla taas on todella vankka ja monipuolinen ammatillinen tietämys.
Olet todella oikein superidiootti, kun et ole vuosissakaan oppinut, että aloilla joilla käytetään kasuja työssä, täytyy olla niistä myös totuudenmukainen tietämys jokaisella. Sairaalan jokaisella osastolla täytyy olla totuudenmukainen tietämys kaasuista.
Meitä on täällä kaksi hoitoalan ammattilaista, ja molemmat olemme työskennellet myös teho-osastolla. Sinä taas olen pelkkä räkyttävä idiootti.
Luulin jo, että väsyi jauhamaan samoja lauseita tai että lääkitys on korjattu, mutta ei.
Nähtävästi vaatii aloituksen joka suoraan loukkaa hänen denialismiaan että jaksaa enää riehaantua.
"olen pelkkä räkyttävä idiootti"
Hienoa Alipainehitsari, oman ongelmansa myöntäminen on jo askel oikeaan suuntaan.
Älä APH jaksa.
Jos lääketieteen edustaja tai insinööri ottaa kantaa ilmastonmuutokseen, syyllistyy hän puoskarointiin ammattitaidottomana kyseiselle alalle.,
Sinä et ymmärrä kaasuista hölkäsen pölähtänyttä, etkä paljoa muustakaan. Duodecim lehti kertoo CO2:n olevan ilmastoa lämmittävä kasvihuonekaasu. Sen verran tietävät kaikki lääkäritkin ja myös Pertti Perusinsinööri.
Hyvin tiivistetty.
Johan oli harhaista sohimista sinne tänne.
Yritä edes kommentoida avausta äläkä vain dokumentoi pään sisäistä keskusteluasi, jonka alku on ties missä.
" Se on niillä aloilla, joilla nesteytetään ja työssä käytetään kaasuja. "
Ei ole.
Kasvihuoneilmiö perustuu siihen miten maapallon säteilytasapainomuuttuu. Kaasuja nesteytettäessä ei tarvitse laskea näitä asioita.
"Minä olen koko työurani edustanut juuri noita aloja, joilla jo turvallisuus syistä täytyy olla todellinen tieteellinen tieto kaasujen lämpöopillisista ominaisuuksista."
Mutta kun tähän ei liity kaasujen lämpöopilliset ominaisuudet.
"Fysiikan professori yliopistossa voi puhua pehmoisia ilmakehän kaasuista. mutta metallipuolen insinööri ei tee sitä koskaan. "
Osaako metallipuolen insinööri edes ohjelmoida?
3. Faktoja ei kannata kieltää. Ja kyllä suomalaistenkin pitää tehdä oma osuutensa päästöjen lopettamiseksi.
Kyseessä on erittäin vaikea globaali ongelma. Karavaani kulkee ja koirat haukkuvat. Ei koirien kannata hurmoksessaan kiiruhtaa tuhoamaan omaa talouttaan ideologiaan ja unelmiin perustuvilla kalliilla ratkaisuilla, kun projektin lopputulema eli lämpötilanousu on täysin muiden käsissä.
EU:n osuus globaaleita päästöistä on 8 % luokkaa. Jos koko EU lopettaisi päästöt, olisihan sillä jo pieni vaikutus. Tätä ei voi kiistää.
Eli 92 % CO2-päästöistä tulee EU-alueen ulkopuolelta. Ja ~85 % päästöistä tulee fossiilienergian käytöstä. Sen käyttö kehittyvissä maissa kasvaa koko ajan, kun köyhyydestä pyritään irti ja väkimäärä kasvaa. Päästöttömiin siirtyminen ei riitä kattamaan energiankulutuksen kasvua. Tämä on epämiellyttävä totuus.
On populismia lietsoa hysteriaa ja antaa ymmärtää, että "Suomen hallitus päättää tomista, joilla lämpeneminen rajataan 1.5 C:een".
Fossiilienergian käytön päästöjen aiheuttama lämpenemisvauhti on ~ 0.02 C per vuosi. Tästä EU:n osuus on alle 10 % eli ~ 0.002 C per vuosi. Eli EU:n direktiiveillä ja määräyksillä ei palloa pelasteta, mutta ovathan ne tietysti esimerkkinä muulle maailmalle suunnasta, johon tulisi pyrkiä.
Suomalaisia syyllistettäessä on hyvä muistaa, että 60 leveysasteen pohjoispuolella asuminen ja lämmitys aiheuttavat 40 % päästöistä. Ei täällä pysy talvella hengissä ilman kunnollisia asuntoja ja lämmitystä.
Eurooppa ja USA ovat tuprutelleet fossiilisia päästöjään aina teollisen vallankumouksen alusta lähtien, joten kertyneet kumulatiiviset päästöt ovat jo varsin mittavat kehittyviin maihin verrattuna. Niinpä on ihan oikein, että länsimaat ovat myös ensimmäisinä vähentämässä päästöjään.
Totta. "Amerikka ensin". Siellä päästö on 5-kertainen pallon keskiarvoon nähden.
"On populismia lietsoa hysteriaa ja antaa ymmärtää, että "Suomen hallitus päättää tomista, joilla lämpeneminen rajataan 1.5 C:een"."
Se on lehtiotsikko ja sinä loit ihan itse oman hysteriasi - vai oliko tarkoituksellinen olkiukko?
Päästöillä ei ole yhtään mitään merkitystä ilmaston lämpenemisen kannalta, mutta kun maailman ilmastotiede kieltäytyy tunnustamasta tieteellisiä tosiasioita, jotka tiedetään monella muulla tieteenalalla.
Minä olen tuntenut ilmastotieteen antiikkisen teorian jo yli 60 vuotta. Tunsin sen jo silloin, kun Taalas makoili vielä pinnasängyssä. Minulla on siis harvinaisen pitkä historia ilmastotieteen tuntemisessa.
Minulla on myös pitkä historia sen tieteen tuntemisessa, joka todistaa ilmastotieteen antiikkisen teorian vääräksi. Sitä tiedettä soveltaa mm lääketiede. Onko lääketiede muka väärässä. Lääketiedehän käyttää hyvin monia kaasuja.
Kyllä lääkärien ja hoitajien täytyy tietää niiden kaasujen ominaisuudet. On kummallista että alarmistipoppoo ei suostu sitä millään uskomaan. Olisivat kaikki alarmistit psykiatrisen hoidon tarpeessa, mutta siihenhän ei resulssit riitä.
Hoitoalalla käytetään nestemäistä hiilidioksidia ja nestemäistä typpeä molempia samaan tarkoitukseen elikkä ihon jäädyttämiseen. Molemmat siis todistettavasti absorboivat lämpöä, vaikka ilmastotiede muuta väittää. Ilmastotiede on siis väärässä.
Paljon on ylilyöntejä uutisoinnissa. Jopa koululaiset ahdistuvat - olen lukenut. Sitten tarjotaan jotain yksinkertaista ratkaisua ahdistuksen lievittämiseen. Poliitikot tavoittelevat ääniä, bisnesväki rahaa.
" vaikka ilmastotiede muuta väittää. "
Ilmastotiede ei väitä niin. Et vain kykene alkuunkaan ymmärtämään mistä on kysymys.
Olet jankannut palstalla samaa lapsellista väärinkäsitystäsi absorptiosta jo kai 6 vuotta. Onko sinä aikana edes yksikään muu denialisti ollut kanssasi asiasta samaa mieltä?
Vetoat myös siihen, että suvussasi on diplomi-insinöörejä ja terveydenhoitoalan ammattilaisia joilla on samat tiedot kuin sinulla. Ovatko he siis samaa mieltä omalaatuisesta absorptio-tulkinnastasi? Saisimmeko vaimosi tai vaikka sen sukulaislääkärin tänne palstalle omin sanoin kertomaan sen? Ei onnistu vai - olenpa yllättynyt.
Jos EU:n päästöillä ei ole väliä niin ei sitten juuri millään. EU:n päästöt ovat selvästi suuremmat kuin vaikkapa Intian. EU:n ohi ei mene kuin Kiina ja USA.
Toinen asia on, että EU on merkittävä peluri maailmanmarkkinoilla ja siksi sen vaikutus on paljon sen omia päästöjä suurempi.
"lämmitys aiheuttavat 40 % päästöistä"
Tuo on silkkaa valehtelua ja sama väite on oikaistu tälläkin palstalla jo aiemmin, mutta raivopäisenä sitä toistellaan uudelleen ja uudelleen.
Suomalaisen hiilijalanjäljestä asuntojen lämmitys on n. 5%.
Siinä tapauksessa muun asunnon kulutus hiilijäljestä on alle 1%. Valtaosa asuntojen käyttämästä energiasta menee asunnon lämmittämiseen, muun energian käyttö asunnoissa on siihen verrattuna pientä. Normaalissa sähkölämmitteisessä omakotitalossa menee talvella yli 80% sähköstä lämmittämiseen. Siis joko veden tai asunnon lämmittämiseen. Pahimpina pakkaspäivinä jopa 90% energiasta menee asunnon ja veden lämmittämiseen. Jopa kerrostaloasunnoissa valtaosa energiasta menee asunnon lämmittämiseen, mutta sitä vain ei huomaa, koska tuo on vastikkeessa tai vuokrassa.
Suomessa joka ainoassa asunnossa valtaosa käytetystä energiasta menee lämmittämiseen. Myös silloin kun asunnossa on maalämpö tai ilmalämpöpumppu ja asunto on täysin uusi.
Lisäksi asuntojen lämmityksestä höpöttäminen kertoo siitä, että olet valehtelija. Suomessa valtaosa lämmityksestä ei mene asuntoihin vaan teollisuuteen, virastoihin, kauppoihin jne. Teollisuus käyttää paljon enemmän energiaa tilojen lämmittämiseen kuin asunnot.
Suomessa lämmityksen aiheuttama hiilijalanjälki on monta kertaa suurempi kuin henkilöautojen hiilijalanjälki. Itse asiassa henkilöautoilla ei ole paskankaan merkitystä ilmastonmuutokseen.
Ja, kyllä, jopa matalaenergiataloissa valtaosa sähköstä menee lämmitykseen.
Muutenkin teollisuuden hiilijalanjälki on moninkertainen verrattuna kotitalouksien hiilijalanjälkeen.
Ilmastonmuutoksessa ratkaisevaa on kuinka paljon hiilen hitaasta kierrosta lisätään hiiltä nopeaan kiertoon polttamalla fossiilista hiiltä, tai haittaamalla hiilen sitoutumista kasvillisuuteen.
Koska se lämmitysenergia kun sattuu tulemaan auringosta. Kyse on siitä, että ei haluta hidastaa maapallon kykyä luovuttaa energiaa avaruuteen.
No jo oli älynväläys!
Miksi ne teollisuuslaitokset eivät vain lopeta vaatteiden, astioiden, autojen, lääkeiden, televisioiden, kännyköiden jne tekemistä.
Eihän niitä kukaan tarvitse. Me kuluttajat voimme ostaa ne kaupasta.
Eiks niin?
Hihhulin olkiukon päädyttyä suljetulle, olkiukon sivupersoona jatkaa kuitenkin postauksia. D
Viikon kuluttua stadissakin tulee snögee, nyt kannattaa kotakorpien ja muiden kahelien alkaa väsätä selityksiä.
No ei ilmastomuutos ole vielä vuodenaikoja lopettanut.
Onko joku väittänyt?
Kohdat 1 ja 2 ovat denialismia, koska niissä kiistetään ("deny") tieteellisiä tosiasioita. Poliittisten ehdotusten vastustaminen ei puolestaan käy denialismista. On teknisesti täysin oikein, ettei suomalaisen tarvitsisi tehdä mitään ilmaston eteen, koska Suomen osuus lämpenemisessä on merkityksetön. Riittäisi että suurimmat saastuttajamaat painaisivat päästönsä nollaan. Tässä ei ole mitään epäloogista ja se perustuu 100 % faktoihin. Jäljelle jäävät suomalaisten päästöt lämmittäisivät ilmastoa ehkä joitain millikelvinejä vuosikymmenessä, mutta todennäköisesti jo pelkkä suurvaltojen aikaansaama muutos toisi sen verran momentumia myös muiden maiden ilmastotoimiin, että asia ratkeaisi ikään kuin itsestään. Kaikkia päästöjä ei edes tarvitse kumota, jos maapallon pinta-alaan saadaan lisää metsää, joka imee jäljelle jäävät päästöt pois.
Jos tämä sotii joidenkin moraalikäsitystä tai maailmankuvaa vastaan, se ei tee siitä denialismia. Epämoraalista se voi olla joistain moraalin lähtökohdista tarkasteltuna, muttei kuitenkaan denialismia. Ei ole mitään loogista syytä olettaa, että kaikkia ihmisiä tulisi kohdella samalla tavalla ilmastopäästöjen lähteinä. Voidaan hypoteettisesti muotoilla järjestelmä, jossa muutama sikarikas elää yleellisesti ja saastuttaa. Muut elävät sanoinkuvaamattomassa kurjuudessa. Systeemi toimii, koska kokonaispäästöt vastaavat nieluja eikä ilmasto lämpene. Pikemminkin nykyisen ilmasto-ajattelun lähtökohta on ideologinen tasa-arvon käsite, joka perustuu löyhään moraalifilosofiaan, eikä niinkään luonnontieteisiin. Tasa-arvoisessa ilmastokäsityksessä samoja ilmastotoimia vaaditaan kaikilta.
Myöskään kohta 4 ei ole denialismia. Se ainoastaan tuo esille ilmastonmuutoksen toisen puolen, eli ilmastonmuutoksesta on joissain tapauksissa myös hyötyä. Esimerkiksi Gröölannin viljelypinta-alan vapautuminen jäästä mahdollistaa nykyistä suuremman ruuantuotannon, mikä on selkeä ilmastonmuutoksen hyöty. Tämän hyödyn kiistäminen on denialismia.
Sinä nyt esimerkillisen denialistisesti kiistät, että suomalaisten päästöillä olisi mitään merkitystä (kohta 3) ja myös kiistät että ilmastonmuutoksella on paljon haittavaikutuksia, jotka tutkijoiden mukaan ovat selvästi pahempia kuin mahdolliset hyödyt (kohta 4).
Ei kukaan ole kiistänyt haittavaikutuksia! Luepa nyt yllä oleva teksti uudestaan.
Lisäksi on fakta että suomalaisten päästöt ovat kärpäsen kakka kokonaisuudessa. Sen toteaminen ei vaadi minkään tosiasioiden kiistämistä.
"Ei ole mitään loogista syytä olettaa, että kaikkia ihmisiä tulisi kohdella samalla tavalla ilmastopäästöjen lähteinä. "
Jotenkin tuttua tekstiä - palstan vakiodenulta.
"Gröölannin viljelypinta-alan vapautuminen jäästä mahdollistaa nykyistä suuremman ruuantuotannon, "
Niin, se mahdollistaa nykyistä suuremman ruuantuotannon Gröööölannissa. Entä sitten?
"Riittäisi että suurimmat saastuttajamaat painaisivat päästönsä nollaan."
Niin, kunhan sinun ei vain tarvitse tehdä mitään?
Mutta ethän sinä mitään nytkään tee asian eteen.
"muutama sikarikas elää yleellisesti ja saastuttaa. Muut elävät sanoinkuvaamattomassa kurjuudessa. Systeemi toimii, "
Kumpaan ryhmään ajattelet kuuluvasi? Onko kuvaamasi skenaario sinusta ok?
"suomalaisten päästöt ovat kärpäsen kakka kokonaisuudessa."
Kukaan ei ole väittänyt, etteivät ne olisi pienet maailman mittakaavassa. Minkä kokoisilla päästöillä mielestäsi voisi valtion vapauttaa ilmastonmuutoksen vastaisista toimista ja miksi?
Tuo on moraalifilosofinen kysymys, jolle ei ole olemassa objektiivista vastausta.
Omat kommenttisi todistavat kuinka täydellisen pihalla olet tosiasioista. Esimerkiksi oletat asioita muista kommentoijista, joita et voi tietää.
Suomi pitäisi vapauttaa, mutta USA:n pitää nollata päästönsä, mihin vedät rajan? Vai onko nimenomaan Suomi erityisasemassa? Entä Ruotsi, Viro?
Et vastannut kysymyksiini. Mikset?
Sekin on denialismia, että tempaisee hatusta omaa kantaansa tukevan väitteen, jota väittää tosiasiaksi:
"Gröölannin viljelypinta-alan vapautuminen jäästä mahdollistaa nykyistä suuremman ruuantuotannon, mikä on selkeä ilmastonmuutoksen hyöty"
Kasvaako maailman ruuantuotanto, jos samaan aikaan lämpimämmillä ja kuumemmilla ilmastovyöhykkeillä laajat alueet muuttuvat jopa viljelykelvottomiksi? Ja toisaalta mitä tule Grönlantiin:
"Greenland's Getting Warmer, But Farmers There Are Struggling More Than Ever"
https://www.npr.org/sections/thesalt/2016/11/17/502349923/climate-change-is-making-greenland-warmer-but-farmers-there-are-struggling
"Lisäksi on fakta että suomalaisten päästöt ovat kärpäsen kakka kokonaisuudessa. Sen toteaminen ei vaadi minkään tosiasioiden kiistämistä."
Suomalaisten päästöt ovat selvästi suuremmat, kun saman kokoisen polulaation keskimääräiset päästöt maapallolla. Jos sinun logiikkasi mukaan suomalaisten ei tarvitse tehdä mitään, nii ei tarvitse sitten kenenkään muunkaan.
Julistat pölhöpopulismia pahimmillaan. Ettet vaan olisi persu perämetsästä.
"Jos EU:n päästöillä ei ole väliä niin ei sitten juuri millään"
Niinpä. Siksi ilmastopolitiikan tulee olla EU-tasoista. EU on merkittävä maailmankaupan peluri ja 450 miljoonan suorat päästöt ovat 3. suurimmat maailmassa. Ja välillisesti EU aiheuttaa valtavasti enemmän päästöjä esimerkiksi ostamalla Kiinassa ja muissa halpamaissa tuotettuja tuotteita, maataloustuotteita, rehua jne.
Koko EU:n tuotanto voidaanerilaisin direktiivein siirtää Kiinaan, niin EU saa "puhtaat paperit".
Ei kenenkään mitään tarvitse tehdäkään, koska ilmastonmuutos ei ole ongelma.
-uskovainen uskoo vaikka ei näe, mutta kommunisti uskoo vaikka näkee, vanha sanonta
Alarmisti uskoo katastrofiin, vaikka ei sitä vielä näe. Denialisti kieltäytyy näkemästä, kuten kommunistikin.
Ja samaan aikaan jotkut typerät alarmistit syyllistävät normaaleja suomalaisia vaikka todellisuudessa syypää on teollisuus. Kaikki maksut teollisuudelle ja teollisuus pakotetaan tekemään toimia eikä normaaleilla kotitalouksilla ole velvollisuutta tehdä yhtään mitään.
"eikä normaaleilla kotitalouksilla ole velvollisuutta tehdä yhtään mitään."
Ethän sinä mitään teekään, miksi veisaat tuota samaa virttä vuodesta toiseen?
Ei kotitaloudet ole syyllisiä mihinkään, joten miksi kotitalouksien pitäisi tehdä mitään? Syyllisiä ovat mielisairaat teollisuuspomot.
Ja saisimme mukavasti rahaa, jos miljardöörien varallisuus pakkolunastettaisiin valtiolle. Tai ainakin 90% heidän varallisuudestaan. Tuolla rahalla voitaisiin tehdä toimet eikä kotitalouksien tarvitse maksaa mitään.
Et ole näköjään täällä keskustelemassa.
Kyllähän olen keskustelemassa. Ehdotan, että teollisuuspomoilta ja suursijoittajilta pakkolunastetaan valtaosa varallisuudesta valtiolle ja rahoitetaan sillä toimet.
Enkelisijoittaja Kim Väisänen sanoi vasta keskusteluohjelmassa, että Suomesta puuttuu 250 000 miljonääriä verrattuna Tanskaan, joka on väestöltään suunnilleen vastaavan kokoinen maa.
Jos sinulta kysyy jotakin, et vastaa. Sinun ideasi keskustelusta?
Et sinä mitään järkevää ole kysynyt. Ja kerroin jo ehdotukseni eli rikkailta rahat ja omaisuus pakkolunastukseen. Mielisairaat rikkaat syyllistävät vain normaaleja ihmisiä vaikka itse ovat pelkkiä tuholaisia.
"Ja kerroin jo ehdotukseni eli rikkailta rahat ja omaisuus pakkolunastukseen. "
Miksi ei mennä askelta pidemmälle ja kielletä kaikki yksityisomaisuus? Olisi kaikille tasapuolista. Rahat pois ja pakkotyöhön.
Olet pahasti ulapalla ehdotuksinesi.
Ei tarvitse kieltää koko yksityisomaisuutta vaan ainoastaan asettaa rajat omaisuuden kahminnalle. Nykytahdilla tulevaisuudessa muutama ihminen omistaa yli puolet maailman varallisuudesta. Oikeastaan voitaisiin asettaa raja, että kenelläkään ei saa olla yli 10 miljoonaa euroa. Ei ole mitään syytä miksi kukaan omistaisi sen enempää.
Toki voitaisiin aloittaa sillä, että otetaan takaisin käyttöön varallisuusvero. Myös perintöveroa voitaisiin kiristää nykyisestä suurempien omaisuuksien kohdalla.
Ja esimerkiksi yksityislentokoneet ja jahdit saastuttavat valtavasti joten ne voitaisiin tuhota.
Ei teollisuuslaitoksen omistaja saastuta välttämättä sen enempää kuin muutkaan. Monet ovat pihejä ja elävät nuukasti. Firman tuotteiden kuluttajat ovat vastuussa laitoksen aiheuttamista saasteista.
BKT:n ja saastemäärän perusteella jokainen kulutettu euro aiheuttaa ~ 0.2 kg hiilidioksidipäästöjä täällä Suomessa. Vertailun vuoksi hengitys aiheuttaa noin 0.5 kg vuorokaudessa.
Suomi saastuttaa jopa velaksi. Uutta velkaa otetaan yli 10 mrd vuodessa. Sillä aiheutetaan luokkaa 2 miljoonan tonnin CO2-päästöt.
Eihän sinulta kukaan voi kysyäkään mitään järkevää, jos itse määrittelet järkevyyden, eli et vastaa hankaliin kysymyksiin tai valheidesi oikaisuihin. Et edelleenkään osaa keskustella.
Puolustusvoimien ylläpito ja maahanmuutto aiheuttavat kumpikin noin miljoonan tonnin päästöt. Kenen synniksi nämä lasketaan.
"Vertailun vuoksi hengitys aiheuttaa noin 0.5 kg vuorokaudessa."
Tässä sinulla on ajatusvirhe. Hengittäminen ei lisää CO2:ta.
Periaatteessa ei. Jos ravinto tuotetaan käyttämällä runsaasti fossiilipolttoaineita länsimaiseen tyyliin, niin kyllä se silloin aiheuttaa.
Todellisuudessa rikkaat saastuttavat monikymmenkertaisesti verrattuna köyhempään. Mielisairaina paskiaisina rikkaat vain syyllistävät köyhempiä saastuttamisesta. Ja firmat ovat syyllisiä laitoksen aiheuttamista saasteista, ei kuluttajat.
Suomalaiset pitää köyhdyttää, niin maailma pelastuu
"Greenland's Getting Warmer, But Farmers There Are Struggling More Than Ever"
Olkiukon sivupersoona esittää miten englanninkielinen lause aiheuttaa maanviljelijöille ennen näkymätöntä kärsimystä.