Suomen tarina löi ranskalaiskirjailijan ällikällä

Talvisodasta kertova uutuuskirja nousi Ranskassa myyntimenestykseksi.

Vielä muutama vuosi sitten Olivier Norek ei tiennyt Suomesta juuri mitään.

Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Ranskalaiskirjailija alkoi tutkia Venäjän aloittamia aiempia hyökkäyssotia. Hän kiinnostui Suomen talvisodasta, josta ranskalaisissa historiankirjoissa ei liiemmin puhuta.

– Mitä enemmän sain selville talvisodasta ja suomalaisten rohkeudesta, sitä selvempää oli, että minun pitää kertoa tämä tarina ranskalaisille.

Niin sai alkunsa historiallinen romaani Les Guerriers de l’hiver, jonka nimi kääntyy suomeksi Talven soturit.

Kirjoittaakseen Suomesta ja sen historiasta, Norekin piti ensin ymmärtää, mikä oli tämä pieni maa ja kansa, joka piti pintansa suurta Neuvostoliittoa vastaan.

Hän halusi myös ymmärtää, minkälaisissa olosuhteissa suomalaissotilaat aikoinaan taistelivat.

Aiemmin dekkareita julkaissut Norek työskenteli 15 vuotta poliisipäällikkönä Pariisin esikaupunkialueella. Hän toimi myös 1990-luvulla humanitäärisissä tehtävissä entisen Jugoslavian sodassa ja Guyanassa Etelä-Amerikassa.

Tutkivan poliisin roolissa hän tottui penkomaan ja tutkimaan asioita perinpohjaisesti.

– Aiemmin olin kenttäpoliisi, nyt olen kenttäkirjailija.

Kirjailija vietti kolme kuukautta Suomessa marraskuun 2022 lopusta maaliskuuhun 2023. Hän halusi kokea saman ajanjakson, jonka talvisota kesti.

– Ennen kuin kirjoitin sanaakaan, halusin ymmärtää, miltä tuntuu 40 asteen pakkanen ja miltä näyttää satojen tuhansien järvien maassa. Yritin päästä sotilaiden ihon alle ja heidän kokemuksiinsa. Halusin kertoa ihmisen kokoisen tarinan sodasta.

Norek penkoi arkistoja Helsingin ja Turun yliopistojen historian laitoksilla. Apuja hän sai Turun yliopiston poliittisen historian professori Louis Clerciltä.

https://yle.fi/a/74-20119527
33494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Talvisota? Se taisi olla yksi niistä Suomen häviämistä sodista?

Äänestä
  • Voittohan se on jos estää hyökkääjän valloitusyrityksen. Niinhän Neuvostoliitto voitti Saksankin.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Voittohan se on jos estää hyökkääjän valloitusyrityksen. Niinhän Neuvostoliitto voitti Saksankin.

    Ööh, ei se ihan noin mennyt. NL ja muut liittoutuneet löivät Saksan valtaamalla sen. Suomi jäi liittoutuneilta valtaamatta vain koska se oli niin mitätön akselivaltojen liittolainen, siis resurssit haluttiin kohdentaa pääpirun eli Saksan mahdollisimman pikaiseen lyömiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    ai tämä suomi-tarina+'

    VAROKAA! Satanistien uhrijuhla on nyt HALLOWEEN joten varoitus kaikille TARKKAILKAA SATANISTEJA .
    Tarkkaile satanistien toimintaa Satanistien RITUAALIMURHA-juhla nyt Halloween

    Satanistien juhla-ilta on, joten varoitus ja kehoitus tarkkailemaan satanistinaapurienne toimintaa jo jopa viikkoa ennen

    - Ihmisuhrit,kannibalismi,lapsi-seksi, eläinten kidutus yms. rikollinen toiminta?
    voi olla osa satanisti-naapurisi toimintaa.

    Dokumentteja aiemmista vastaavista tapauksista on tarjolla loputtomiin.

    Rukoilkaamme Jeesusta, joka on suurin mahti yli Saatanan vallan. Ainoa?

    Satanistin saattaa erottaa mm. sikamaisesta kahjuudesta , alemmantason tolloilla mustista vaatteista , huumepiirit, oudosta menestyksestä nopeasti (satanisti-eliitti nostaa),
    satanistimerkit, tai okkultismi-aiheet kotona, joukkovaino-toiminnasta, jne.?

    parhaiten voi testata puhumalla jeesuksesta,ja rukoilemalla Jeesusta niiden edessä)
    -myös esim Halloweeninä?

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/2128101/satanistien-juhla-ilta-on-halloween-30-31-10-joten-varoitan---kehoitan

    Voi lukaista seuraavan vähän sekavan ketjun. On siellä linkkejä, joiden kirjoittaminen on yleensä onnistunut vasta toisella kerralla. Ja on monta kertaa keyword, jonka voi kirjoittaa etsi kohtaan.

    Minun oli vaikeaa ja vastenmielistä ruveta ottamaa selvää edes määritelmistä. Väsyin ja jatkoin ketjua vastahakoisesti. -Syy on varmaan se, että estettiin selvittämästä asiaa, koska olin satanistien joukkovainon plus heidän erityisosaamisensa kohteena.

    Tarkistakaa vaikka linkit.
    ...............

    Sain selville, että yläpuolellani in asunut yli 30 vuotta satanistipomo. Tässä linkki

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/18089154/havaintoja-elitistisalaseura---pmosta
    -----
    satanisti ei koskaan kerro ulkopuolisille olevansa satanisti...?
    ... ei ole sattunut kohdalle ketään, joks ilisi kertonut
    ..... . , ., .,
    no ei tosiaan... silti satanisteja kultti ryhmiä jne. mitälie on vaikka kuinka paljon- ja jo päiväkodeissa aloitetaan aivopesu pakanallisuuteen eli kristillinen opetus on poistettu koko Suomesta...

    nämä sitten 'eläviä kuolleita' ihmisiä, jotka on koko Suomen ongelma... mm tekevät valtion tukemana joukkovainoja yksittäisiä ihmisiä vastaan, jne...??
    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    " Olen KOKO SUOMI VAINOO-ketjun kirjoittaja. Löytyy vaikka hakusana: gang stalking. listasta.

    Jo ennen kuin joukkovainoni alkoi, minulle tapahtui kummallisia , suuren luokankin asioita juhannuksena. kun yritin käydä kokolla juhlimassa. - Sitten edellisellä vuosikymmenellä kun tiesin joukkovainosta, jokaisena juhannuksena olin kolmipäiväisen omituisen, helvetillisen menon kohteena. "
    -!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Satanistihan pitäisi jonkun poistaa maapallolta?...

    mutta tuota ei ole kukaan tekemässä- kun taitaa olla niitä sinisatanisteja nuo viralliset tahot kuten Arto Lauri sanoo?

    Vain rukous voi auttaa Suomea.!!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Voittohan se on jos estää hyökkääjän valloitusyrityksen. Niinhän Neuvostoliitto voitti Saksankin.

    Suomi hävisi sotansa - kiistatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ööh, ei se ihan noin mennyt. NL ja muut liittoutuneet löivät Saksan valtaamalla sen. Suomi jäi liittoutuneilta valtaamatta vain koska se oli niin mitätön akselivaltojen liittolainen, siis resurssit haluttiin kohdentaa pääpirun eli Saksan mahdollisimman pikaiseen lyömiseen.

    Suomen miehittämiseen ei tarvittu kuin valvontakomissio ja Porkkala.

    Virkamieskuntaa tuunattiin N-litolle myötämieliseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Suomi hävisi sotansa - kiistatta.

    Kylläpä nyt vasuriputinistia harmittaa.

    Äänestä

Suomi ei ole voittanut yhtään sotaa.

Äänestä
  • Olemme itsenäinen valtio ainoastaan siksi, että Venäjä aikanaan irroitti Suomen Ruotsin vallan alta omaksi autonomiseksi kokonaisuudekseen, antoi Suomelle omat valtiopäivät, oman rahayksikön ja tuki Suomen kehittymistä, sekä lopulta antoi kauniisti pyydettäessä Suomelle itsenäisyyden 4. tammikuuta 1918.

    Suomea ei ole koskaan sodittu itsenäiseksi, itsenäisyydellä ei ole mitään tekemistä sotien kanssa. Tilapäinen liittoutuneiden miehitys kenties vältettiin sotimalla, vrt. esim. Baltia ja Saksat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olemme itsenäinen valtio ainoastaan siksi, että Venäjä aikanaan irroitti Suomen Ruotsin vallan alta omaksi autonomiseksi kokonaisuudekseen, antoi Suomelle omat valtiopäivät, oman rahayksikön ja tuki Suomen kehittymistä, sekä lopulta antoi kauniisti pyydettäessä Suomelle itsenäisyyden 4. tammikuuta 1918.

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla.

    Äänestä

  • Ja muutenkin täytyy todeta, että useimpien Euroopan valtioiden itsenäisyydestä saadaan kiittää liittoutuneiden (ml. Neuvostoliitto) voittoa natsi-Saksasta liittolaisineen (ml. Suomi).

    Jos natsi-Saksa olisi voittanut, niin voisi se Suomen itsenäisyys olla hieman kiikun kaakun, vaikka aseveljiä natsien kanssa oltiinkin. Suomi olisi luultavasti aika pitkälti natsien ohjailema nukkevaltio, mikäli Suomea ei olisi suorastaan sulautettu osaksi Saksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Olemme itsenäinen valtio ainoastaan siksi, että Venäjä aikanaan irroitti Suomen Ruotsin vallan alta omaksi autonomiseksi kokonaisuudekseen, antoi Suomelle omat valtiopäivät, oman rahayksikön ja tuki Suomen kehittymistä, sekä lopulta antoi kauniisti pyydettäessä Suomelle itsenäisyyden 4. tammikuuta 1918.

    Suomea ei ole koskaan sodittu itsenäiseksi, itsenäisyydellä ei ole mitään tekemistä sotien kanssa. Tilapäinen liittoutuneiden miehitys kenties vältettiin sotimalla, vrt. esim. Baltia ja Saksat.

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla. Jos olisimme hävinneet, olisimme olleet osa Neuvostoliittoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla.

    Mikä itsenäisyys? Maalla ei ole edes omaa valuuttaa, joten velkaa sitten on senkin edestä.

    Suomen koko historia on melkoista standup-komiikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla. Jos olisimme hävinneet, olisimme olleet osa Neuvostoliittoa.

    Talvisodan osalta tuo pitää paikkansa. Jatkosodassa ei itsenäisyyttämme uhannut muu kuin Saksan mahdollinen voitto.

    Toki venäläisten siviilien ja sotavankien hengillä ostettiin aika vähäiset omat siviilitappiot.

    Länsimaisuudella Suomea on turha kehua, ja siinä on kysymys kansan hyvin veemäisestä luonteesta, ei mistään Neuvostoliiton vaikutuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla. Jos olisimme hävinneet, olisimme olleet osa Neuvostoliittoa.

    Ei kun vältetty tilapäinen miehitys. Itsenäisyys tuli ihan sotimatta. Kannattaa perehtyä asioihin, miten valtiot tunnustetaan yms. Kaikki 2. maailmansodassa miehitetyt valtiot pääsivät miehittäjistä eroon ennemmin tai myöhemmin. Ei ole mitään syytä olettaa etteikö Suomikin olisi.

    Parastahan olisi ollut, jos Suomi olisi osannut pysyä puolueettomana ja siten erossa koko sodasta Ruotsin ja Sveitsin malliin, mutta Suomen piti lähteä omaehtoisesti hakeutumaan natsi-Saksan vaikutuspiiriin heti Hitlerin noustua valtaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla.

    Paljon enemmän oikein on sanoa, että Suomi lähes menetti itsenäisyytensä sotimalla. Siis Suomi lähti omaehtoisesti hakeutumaan natsi-Saksan yhteyteen jo 1930-luvun alkupuolella eikä pysynyt puolueettomana, sekä lähti innokkaasti mukaan Hitlerin operaatio Barbarossaan. Tämä typerä toiminta lähes johti Suomen miehitykseen, NL muunmuassa sai muiden liittoutuneiden siunauksen Helsingin pommituksille ym.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Saksa ja Neuvostoliitto olivat yhteistyössä jo 1920-luvun lopulta lähtien ja Molotovin-Ribbentropin sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa päättivät valtakuntiensa itäisistä rajoista Pohjoiselta jäämereltä Mustalle merelle.

    Saksa ja Neuvostoliitto aloittivat toisen maailmansodan tapahtumat hyökkäämällä Puolaan. Suomi oli sovittu Neuvostoliitolle, joten Saksa seurasi talvisotaa sivusta, ainoastaan aktiivisesti estäen asekuljetusten kauttakulun alueellaan Suomeen.

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Niin, yrität nyt esittää iänikuista ajopuu- tai koskiveneteoriaa, joiden mukaan Suomella ei ollut mitään vaihtoehtoja, eikä Suomi siis muka tehnyt mitään omaehtoisesti eikä oma-aloitteisesti. Tuo M-R sopimuksen taakse piiloutuminen on aika kulunut temppu, tuolloin kaikki tekivät kaikenlaisia sopimuksia, esimerkiksi Mannerheim kävi sopimassa "tulevasta suursiodasta" Göringin kanssa jo vuosia ennen sodan alkua.

    Neuvostoliitossa oltiin aivan täysin tietoisia Suomen lähentymisestä natsi-Saksaan, sekä Suomessa eläneistä Lebensraum ja Suur-Suomi haihatteluista, eikä ole mikään ihme että Suomi haluttiin saattaa kontrollin alle, vieläpä kun kyseessä oli potentiaalinen alue Saksalle nousta maihin ja uhata Leningradin sivustaa (kuten 1. maailmansodan aikaan).

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No mitä Mannerheim sitten siitä "tulevasta suursodasta" sopi?

    Ja mikä tietolähde siitä kertoo?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    No mitä Mannerheim sitten siitä "tulevasta suursodasta" sopi?

    Ja mikä tietolähde siitä kertoo?

    Kukaan ei tarkaan tiedä mitä sovittiin, koska suomalaiset ovat tuhonneet paljon natsi-Saksaan kanssa tehtyyn yhteistyöhön liittyvää aineistoa. Eräs tietolähde Suomen ja natsi-Saksaa edustaneen Göringin välisistä neuvotteluista on Ragnar Nordströmin muistelmat Toivo Kivimäen Berliinin matkaa 1940 sivuten. Tuolloin saatiin mm. lupauksia extra Lebensraumista mikäli Suomi lähtee Barbarossaan mukaan.

    Mannerheim ja Göring olivat kuin paita ja perse, ja heidän välisensä veljesrakkaudelliset keskustelut jäävät arvailujen varaan, mutta ei ole kauhean vaikeaa arvata mistä on puhuttu. Toinen osapuoli on ollut Göring, ja toinen vallankaappausta Suomessakin suunnitellut Neuvostoliittoa hallitseviin bolsevikkeihin vihamielisesti suhtautunut tsaarien nimeen vannova Mannerheim...

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Vuoden 1940 keskustelut on käyty Talvisodan aikana tai sen jälkeen. Totta kai Suomea kiinnosti silloin saada takaisin se Lebensraum, jonka Neuvostoliitto oli ryöstänyt meiltä.

    Ainakin Mannerheimin johtaman Puolustuskomitean mietinnöissä hankintalistoilla olivat puolustukselliset aseet, joten mitään hyökkäyssuunnitelmia Mannerheimilla ei näytä olleen. Panssarivaunuja meillä oli onnettoman pieni määrä, pommikoneista Blenheimit olisivat soveltuneet jotenkin myös hyökkäyssodankäyntiin, mutta niitäkin oli aivan liian vähän. Tai oikeastaan liikaa siinä mielessä, että niin pieni määrä oli aika hyödytön, rahat olisi kannattanut käyttää muuhun.

    Ainoa asia, joka viittasi Saksan vaikutusvallan lisääntymiseen, olivat Holstin saamat potkut.

    Talvisota saattoi toki pelastaa Neuvostoliiton. Nimittäin juuri Talvisodan kokemusten perusteella Neuvostoliitto panosti talvisodankäynnin taitoihin ja varusteisiin ja niiden ansiosta vastahyökkäys niin Moskovan edustalla talvella 1941-42, kuin Stalingradin saarrostusoperaatio 1942-43 onnistuivat niinkin hyvin kuin onnistuivat. Ne hyvän matkaa toistasataa tuhatta puna-armeijalaista eivät siis kuolleet Suomen metsiin aivan turhaan. Ja olisivathan he melko varmasti kuolleet sitten vuodesta 1941 alkaen kuitenkin, sillä kertaa niin, että heidän vaikutuksensa sodan kulkuun olisi ollut jopa pienempi.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Mannerheim hyppäsi Göringin vieraana juttelemassa tulevista jo joskus 1934-35 muistaakseni. Niistä neuvotteluista ei haluttu kertoa mitään jälkipolville, mutta kuten sanottua, niin ei ole vaikeaa arvata.

    Suomi käytti asevarusteluun 1930-luvulla huomattavasti suuremman osa valtion budjetista kuin useimmat Euroopan maat, poislukien sellaiset kuin natsi-Saksa ja NL. Mm. Saksan ja Suomen salainen sukellusveneyhteistyö oli osa tätä kuviota. Huonosti sotaan varustautunut Suomi on apologistinen myytti.

    Suomella ja Saksalla oli paljon yhteistyötä jo ennen sotien puhkeamista, joka näkyi siinäkin miten nopeasti oltiin sitten "im bunde" tai vähintäänkin "im Verein".

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niin, Mannerheim tapaili Göringiä. Entä sitten? He ilmeisesti sitten puhuivat puolustussodankäynnistä, koskapa Mannerheimin johtama komitea ehdotti vain puolustukseen soveltuvien aseiden ostamista. Saksastahan ei ostettu oikeastaan mitään ennen syksyä 1940.

    Onneksi Suomen sotilasbudjetti oli niin suuri kuin oli. Leijonan osan siitä veivät panssarilaivat ja Mannerheim-linja. Kummatkin puhtaasti vain puolustussotaan sopivia. Juuri siksi, että Neuvostoliiton sotilasbudjetti oli niin paljon isompi, olisi se meilläkin pitänyt olla vielä isompi, että olisi kunnolla pärjätty.

    Suomen liittoutuminen Saksan kanssa ei tapahtunut sen nopeammin kuin Saksan liittoutuminen Romanian kanssa. Neuvostojoukkojen ylitetty Molotov-Ribbentrop-sopimuksen linjan Romaniassa ja Romanian pyydettyä Saksan apua, Saksa lähetti sinne pienen sotilasosaston jo kesällä 1940, kuukausia ennen kuin lomalaiskuljetukset Suomen läpi alkoivat. Saksa reagoi nopeasti, ja niin tekivät myös valtiot, jotka pelkäsivät Neuvostoliittoa.

    Se pitää paikkansa, että Saksa hyödynsi Suomessa sijainnutta telakkaa, samaa joka kai rakensi meidänkin sukellusveneemme, mutta entä sitten? Huomattavasti enemmän Saksa teki sotilaallista yhteistyötä Neuvosto-Venäjän kanssa ennen Stalinin nousua valtaan.

    Edelleenkään ei näy merkkiäkään mistään hyökkäysvalmisteluista Neuvostoliittoa vastaan. Ei pienintäkään. Kaikki ne tehtiin vasta sen jälkeen, kun punafasistien roistovaltio Neuvostoliitto oli riistänyt alueitamme.

    Äänestä

  • Totuus, että hävisimme molemmat sodat - Lapinsota voitettiin - sen voittamiseen N-liitto tarjosi apuaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    On kuitenkin säilytetty itsenäisyys sotimalla.

    Olemmeko nyt itsenäisiä?

    Alistuttiin vahvemman tahtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kukaan ei tarkaan tiedä mitä sovittiin, koska suomalaiset ovat tuhonneet paljon natsi-Saksaan kanssa tehtyyn yhteistyöhön liittyvää aineistoa. Eräs tietolähde Suomen ja natsi-Saksaa edustaneen Göringin välisistä neuvotteluista on Ragnar Nordströmin muistelmat Toivo Kivimäen Berliinin matkaa 1940 sivuten. Tuolloin saatiin mm. lupauksia extra Lebensraumista mikäli Suomi lähtee Barbarossaan mukaan.

    Mannerheim ja Göring olivat kuin paita ja perse, ja heidän välisensä veljesrakkaudelliset keskustelut jäävät arvailujen varaan, mutta ei ole kauhean vaikeaa arvata mistä on puhuttu. Toinen osapuoli on ollut Göring, ja toinen vallankaappausta Suomessakin suunnitellut Neuvostoliittoa hallitseviin bolsevikkeihin vihamielisesti suhtautunut tsaarien nimeen vannova Mannerheim...

    Otto Willen sukulais sielukos se siellä?

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Olemmeko nyt itsenäisiä?

    Ei enää, päätettiin alkaa EU alamaisiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Niin, yrität nyt esittää iänikuista ajopuu- tai koskiveneteoriaa, joiden mukaan Suomella ei ollut mitään vaihtoehtoja, eikä Suomi siis muka tehnyt mitään omaehtoisesti eikä oma-aloitteisesti. Tuo M-R sopimuksen taakse piiloutuminen on aika kulunut temppu, tuolloin kaikki tekivät kaikenlaisia sopimuksia, esimerkiksi Mannerheim kävi sopimassa "tulevasta suursiodasta" Göringin kanssa jo vuosia ennen sodan alkua.

    Neuvostoliitossa oltiin aivan täysin tietoisia Suomen lähentymisestä natsi-Saksaan, sekä Suomessa eläneistä Lebensraum ja Suur-Suomi haihatteluista, eikä ole mikään ihme että Suomi haluttiin saattaa kontrollin alle, vieläpä kun kyseessä oli potentiaalinen alue Saksalle nousta maihin ja uhata Leningradin sivustaa (kuten 1. maailmansodan aikaan).

    Niin. Mitä mieltä itse olet siitä tosiasiasta, että Saksa ja Neuvostoliitto olivat yhteistyössä ja asetovereita aina juhannusviikolle 1941?

    Esitätkö, ettei Suomi Neuvostoliiton naapurina olisi saanut pitää minkäänlaisia muita ulkosuhteita? Mannerheimhan oli anglofiili, ja olisi mielellään nähnyt Suomen lähentyvän myös Ranskan kanssa, mutta toisen maailmansodan puhjettua ei ollut muita vaihtoehtoja yhteistyölle suurvallan kanssa kuin Saksa ja Neuvostoliitto.

    Vaikka Saksan ja Neuvostoliiton yhteistyö jatkui edelleen 1940, nähtiin kyllä Suomessakin Saksan ja Neuvostoliiton yhteisymmärryksen, myös Suomen tilanteesta, rakoilevan jo talvisodan aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Totuus, että hävisimme molemmat sodat - Lapinsota voitettiin - sen voittamiseen N-liitto tarjosi apuaan.

    Talvella -40 oli divisioona kasaareja matkalla Ouluun paraatiin - matka ei sujunut suunnitelman mukaan - tyssäsi Raatteen tielle - olivat junalla Ukrainasta.

    Nuo kaikki olivat Ukrainasta:
    4 822 kivääriä
    190 pikakivääriä
    106 konekivääriä
    29 panssarintorjuntatykkiä
    71 kenttä- ja ilmatorjuntatykkiä
    43 hyökkäysvaunua
    10 panssariautoa
    16 ilmatorjuntakonekivääriä
    1 170 hevosta 260 kuorma-autoa
    20 traktoria
    15 moottoripyörää
    47 kenttäkeittiötä
    2 henkilöautoa

    Tavan Ukrainalainen junassa selittää Michael Palinille: - "..mietin, kuinka rikas se olisi ilman bolsevikkeja ja ydinonnettomuutta,". Raina löytyy YLE'n areenasta.

    "London Times'in Venäjän kirjeenvaihtajan Robert Wiltonin, vuonna 1918 laatima taulukko osoittaa, että tuohon aikaan oli 384 komissaaria, joista kaksi oli neekereitä, 13 venäläisiä, 15 kiinalaisia, 22 armenialaisia ja yli 300 juutalaisia. Viimeisestä mainitusta ryhmästä 264 oli tullut Yhdysvalloista tsaarin hallinnon sortumisen jälkeen."

    Äänestä

Jonkin verran tympii nuo suomi mainittu-jutut. Niitä kirjoittavat toimittajat, jotka itse punk-nuorina oksensivat ja pissivät veteraanien päälle ja peittona yöllä oli jenkkilippu. Nyt sitten ovat niiin niiin suomalaisia, mukamas.

Ranskalaiset olisivat voineet perehtyä Talvisotaan vaikkapa jo 1960-luvulla, samaan aikaan kun Hannah Arendt kirjoitti sinänsä ihan hyvän kirjansa lähihistoriasta. Mitä äimistelemistä siinä nyt on?

Länsivallat arvoineen jättivät meidät täysin yksin talvisodan jälkeen. Vielä enemmän yksin jättivät Baltian maat. Brittiylimystöä kiinnosti silloin lähinnä veljeily natsien kanssa, kuten nykyään kiinnostaa veljeily israelilaisten kanssa. Sai siinä sitten mälkättää, että liittouduimme Saksan kanssa. Kuka hullu olisi vapaaehtoisesti antautunut Neuvostoliitolle?

Ja sakemannit sitten. Mitä he ovat puhumaan "suomettumisesta"? Ilman saksalaista pipipäistä hulluutta koko toista maailmansotaa ei ehkä olisi syttynyt. Seuraavaksi menivät häviämään sen sotansa, vaikka niiden piti olla kaikkia muita parempia yli-ihmisiä. Me menetimme suuren määrän nuoria miehiä ja reilun kymmeneksen maatamme. Ja sitten ne kehtaavat arvostella meitä politiikasta, jolla pidimme huolen, ettei vastaava toistu.

Ja nyt tuo poppoo on häviämässä Ukrainassa, hävittyään sitä ennen Afganistanissa ja Somaliassa, ja saatettuaan täyteen kaaokseen Irakin ja Libyan, joissa ilmeisesti vielä nousevat valtaan islamistihallinnot. Iraniin ne idiootit onnistuivat saamaan valtaan islamistit, ja Kissingerin reaalipolitiikka nosti vasemmistosissejä valtaan useassakin Väli- ja Etelä-Amerikan maassa. Talibaneja ei edes olisi maailmankartalla ilman CIA:ta.

Ei, kukaan ei ole tässä ihailemassa Venäjää. Koko vastaikkainasettelu ei minua kiinnosta, ei sen kumpikaan osapuoli.

Äänestä
  • Oltaisiin kuoltu nälkään,ellei
    Saksa olisi tuonut viljaa. Oli
    hyvä olla Saksan kanssa kimpassa.

    Äänestä

Jaha sotasankaripropagandaa.

Todellisuudessa on toisin. Jos sodasta palaa, ei sieltä tule ylväänä sankarina. Sitä häpeää. Häpeää tekojaan ja millaiseksi on tullut. Vammojen kivut ja painajaiset. Ihmisten hyljeksintä. Sota on helvettiä, se on moraalittomuutta ja iljettävää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Talvisodasta kertova uutuuskirja nousi Ranskassa myyntimenestykseksi.

Vielä muutama vuosi sitten Olivier Norek ei tiennyt Suomesta juuri mitään.

Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Ranskalaiskirjailija alkoi tutkia Venäjän aloittamia aiempia hyökkäyssotia. Hän kiinnostui Suomen talvisodasta, josta ranskalaisissa historiankirjoissa ei liiemmin puhuta.

– Mitä enemmän sain selville talvisodasta ja suomalaisten rohkeudesta, sitä selvempää oli, että minun pitää kertoa tämä tarina ranskalaisille.

Niin sai alkunsa historiallinen romaani Les Guerriers de l’hiver, jonka nimi kääntyy suomeksi Talven soturit.

Kirjoittaakseen Suomesta ja sen historiasta, Norekin piti ensin ymmärtää, mikä oli tämä pieni maa ja kansa, joka piti pintansa suurta Neuvostoliittoa vastaan.

Hän halusi myös ymmärtää, minkälaisissa olosuhteissa suomalaissotilaat aikoinaan taistelivat.

Aiemmin dekkareita julkaissut Norek työskenteli 15 vuotta poliisipäällikkönä Pariisin esikaupunkialueella. Hän toimi myös 1990-luvulla humanitäärisissä tehtävissä entisen Jugoslavian sodassa ja Guyanassa Etelä-Amerikassa.

Tutkivan poliisin roolissa hän tottui penkomaan ja tutkimaan asioita perinpohjaisesti.

– Aiemmin olin kenttäpoliisi, nyt olen kenttäkirjailija.

Kirjailija vietti kolme kuukautta Suomessa marraskuun 2022 lopusta maaliskuuhun 2023. Hän halusi kokea saman ajanjakson, jonka talvisota kesti.

– Ennen kuin kirjoitin sanaakaan, halusin ymmärtää, miltä tuntuu 40 asteen pakkanen ja miltä näyttää satojen tuhansien järvien maassa. Yritin päästä sotilaiden ihon alle ja heidän kokemuksiinsa. Halusin kertoa ihmisen kokoisen tarinan sodasta.

Norek penkoi arkistoja Helsingin ja Turun yliopistojen historian laitoksilla. Apuja hän sai Turun yliopiston poliittisen historian professori Louis Clerciltä.

https://yle.fi/a/74-20119527

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu