Opettiko sinun äitisi ja isäsi

En syytä vanhempiani, mutta olen aina pistänyt jonkun toisen tarpeet itseni edelle. Kotoa ne eväät kuitenkin tietysti on.
Siksi olen mm. suhteessa edelleen. Lisäksi olen niin tunteikas, että sen asian toteaminen toiselle, että suhteessa on niin isoja ongelmia, ettei asialle todennäköisesti voi koskaan mitään, enkä nauti intiimielämästä yhtään, on mahdotonta.

Lapsuuteni oli enempi selviytymistä eteen tulevista haasteista, äiti oli ainoa, johon luotin isä kasvatti pelolla ja loi uhkan ilmapiirin, äiti oli perheen suurin kärsijä, häntä kohtaan koin myötätuntoa ja häpeää, siitä jota en täysin ymmärtänyt silloin. Harmittaa, etten koskaan ehtinyt hänelle mainita, että hän oli parasta avioero perheessämme.

Olin se lapsi johon vähiten oltiin läheisesti ja tunne tasolla yhteydessä. Aina lapsuudessa tuntui jonkin puuttuvan. Monta lasta ja minä olin se hiljaisin. Kysyttiin kyllä onko kaikki hyvin, mutta en vain tiennyt mikä puuttui ja liitin tämän tyhjän tunteen hyvän tilan tunteeseen.
Kyllä kaikki hienoimmat lelut sun muut saatiin aina, mutta ei sitä aidolta tuntuvaa yksilöllistä huomiota. Lujimmin huutavan mukaan aina mentiin.

Voitko tehdä tämän, oli aina käsky ja jos siihen vastasi ei niin intettiin niin kauan kuin tehtiin.

Saatanan surkeaa kuinka äitini vielä yritti guilt träpätä minua olemaan yhteydessä heihin osallistumaan tutkimukseen käyttämällä isäni terveyttä tekosyynä. Se saatanan narsisti rahan perässä juoksija.

Äiti opetti, että miten töräytetään totuuksia jos muu ei auta