Eläinperäinen rasva sähkötupakeihin ym, innovointia.

Sähkötupakeissa käytetään vaarallisia rasvoja ja aineita.
Eikö olisi järkevämpää käyttää eläinperäisiä rasvoja?
Nyt ollaan rakentamassa suomeen Oulun Yliopiston ja sairaalan keksintöjen myötä lihan viljely laitos. Kannattaisiko viljellä rasvojen takia tällä tavalla? Esimerkiksi planktonit on hyvä viljely saada aikaiseksi rasvoja jotka ovat terveellisiä.
Ennen vanhaan tehtiin kynttelikköihin palavaa rasvaa valaiden ihrasta.
Ajatella että eläinperäisiä rasvoja ei ole markkinoilla ollenkaan. Kaikki on kasvisrasvoja ja oikea voikin on vain lehmän maidosta tehtyä.

Ei pelkästään sähkötupakeiden kehitystyö laillisesti terveellisiksi vaan yleensäkin rasvojen kehitys terveellisiksi olisi eläinperäisissä rasvoissa. Totuushan on että kasviperäiset rasvat eivät ole terveellisiä.

Kannattaisiko tehdä bioviljelytehdas pelkästään eläinperäisille rasvoille, ja Suomen vallata maailman markkinat super terveellisillä rasvoilla tuotteina?
Esimerkiksi Omega3 rasvoja voisi viljellä mieluummin kuin se että tapetaan delfiinejä sen takia. Tehtaassa tällainen rasvojen viljely on paljon tehokkaampaa kuin eläinten kasvatus ja pyytäminen/saalistaminen.


Ystävällisin terveisin

Henkka.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sähkötupakeissa käytetään vaarallisia rasvoja ja aineita.
Eikö olisi järkevämpää käyttää eläinperäisiä rasvoja?
Nyt ollaan rakentamassa suomeen Oulun Yliopiston ja sairaalan keksintöjen myötä lihan viljely laitos. Kannattaisiko viljellä rasvojen takia tällä tavalla? Esimerkiksi planktonit on hyvä viljely saada aikaiseksi rasvoja jotka ovat terveellisiä.
Ennen vanhaan tehtiin kynttelikköihin palavaa rasvaa valaiden ihrasta.
Ajatella että eläinperäisiä rasvoja ei ole markkinoilla ollenkaan. Kaikki on kasvisrasvoja ja oikea voikin on vain lehmän maidosta tehtyä.

Ei pelkästään sähkötupakeiden kehitystyö laillisesti terveellisiksi vaan yleensäkin rasvojen kehitys terveellisiksi olisi eläinperäisissä rasvoissa. Totuushan on että kasviperäiset rasvat eivät ole terveellisiä.

Kannattaisiko tehdä bioviljelytehdas pelkästään eläinperäisille rasvoille, ja Suomen vallata maailman markkinat super terveellisillä rasvoilla tuotteina?
Esimerkiksi Omega3 rasvoja voisi viljellä mieluummin kuin se että tapetaan delfiinejä sen takia. Tehtaassa tällainen rasvojen viljely on paljon tehokkaampaa kuin eläinten kasvatus ja pyytäminen/saalistaminen.


Ystävällisin terveisin

Henkka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu