Työttömän hullujahti kiihtyi pakonomaiseksi kuolaamiseksi, jonka hoidettu antibiootti-, syöpä-, sydän lääkkein, mutta ei subuteksilla.
Megaraivossa jonka alkupää oli Suomen puolustusvoimat kenties, työtön työllistyi megavoimalla ympäri maan ja tähtitaivaan.
Minuutti tolkulla lähti megasähkäreitä ympäriinsä kuin presidentti vaaleissa konsanaan.
Suomi neiti kohtasi siinä päivänä työttömän hyökkäyksen kauttaaltaan, mikä ei ollut hullumpi ajatus lopulta.
Samassa testattiin maan työkenttä.
Tulokseksi saatu, että vain Suomen eteläinen ja läntinen pieni puoli oli vastannut viesteihin.
Yleisesti luonteenomaista on perinteinen umpihiljaisuus, mutta on poikkeusta entisillä ruotsinkielisillä alueilla.
He vastaavat.
Vastauksissa ei sinänsä tapahtunut mitään muutosta siten kivikauden alettua.
Puhdasta ja vilpitöntä EI-politiikkaa, ilman suurempia rehvasteluja tai älyllisyyksiä.
Kuitenkin 2000 luvulla on saavutusta sitäkin, että vastataan sähköpostiin.
En tiedä yhtään, mitä työvälittäjä oikein tarkoitti työllistymisellä.
Oletan, että hän tarkoitti sillä, enemmän oman työpaikkansa ylivertaisuutta ja pysyvyyden tavoittelua.
Kuitenkin hyvä kokemus työllistyä vapailla työmarkkinoilla Suomessa.
Pohjoinen Suomi, Itä Suomi, Etelä Suomi, Länsi Suomi eivät vastaa viesteihin muuten.
On heillä parantamisen varaa, opiskelulle tilaa, kulttuurin kasvulle sijaa.
Eteläinen Länsi Suomi ainoana vastaa viestiin
Anonyymi-ap
2
110
Vastaukset
- Anonyymi
Kansainvälisellä työllistymisen areenalla paikallisessa globalisaatiossa sen sijaan Ruotsi oli kaikista sähköpostivastattavin.
Voikin hyvällä syyllä yrittää kelata siksi, minkälainen Ruotsi maa oikein on? - Anonyymi
"mutta ei subuteksilla"
Mihin vieroitushoitoon tällaista korvaushoitoa tarvitsisit?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5872286Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4101832Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221660Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641438JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191256- 571164
- 1221154
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16908Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13888Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66833