Suomalainen työelämä

Anonyymi-ap

Kun olin 2000-luvun alussa ammattikoulussa, niin päädyin työharjoittelun kautta ensimmäiseen kesätyöpaikkaan. Kesätyössä kävi sitten heti selväksi, että minut oli palkattu sinne töihin, mutta muut kesätyöntekijät (työntekijöiden, pomojen, sukulaisten, ties kenen) lapset oli palkattu nauttimaan palkkaa. Käytännössä ei mitään sääntöjä, vaatimuksia tai odotuksia. Kunhan muistivat edes joskus tehdä jotain tai saapua edes jotenkin ajoissa paikalle niin hyvä. Eihän heille voinut mitään sanoa.

Ja tätä samaa se on ollut sitten aikuisena muissakin työpaikoissa. Toiset palkataan tekemään töitä ja toiset nauttimaan palkkaa. Toisille aivan omat säännöt, vaatimukset ja käytännöt. Toisista puristetaan kaikki mehut viimeiseen pisaraan (ei hetken rauhaa), ja kun mehua ei enää irtoa, niin otetaan uusi tilalle.

Suomalainen työelämä on helvetin vinksahtanutta. En ihmettele miksi ihmiset voivat siellä niin huonosti ja miksi niin moni popsii masennuslääkkeitä tai juo viinaa.

Enkä myöskään ihmettele miksi kilpailukyky, tuotanto ja muut työelämän tuottavuutta mittaavat muuttujat putoavat kuin lehmän häntä.

Aika moni suomalainen työpaikka muistuttaa jotain höntsäjoukkuetta, jossa tietyillä yksilöillä pitää olla kivaa ja helppoa, eikä heidän mieltään saa pahoittaa saati mielialaansa järkyttää.

Eriarvoisuuden kuilu on valtava.

5

425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä siinä hiertää?
      Jos yrityksellä tai yrittäjällä on rahaa maksaa tuosta tuottamattomasta työstä niin siitä vain.
      Todennäköisesti siinä on ilmoitettu työnantajan kakaralle että kotia ei makseta mitään että jos haluaa rahaa niin vääntäytyy sinne työpaikalle.

      Jos katsotaan sitten sinun käyttäytymistä, en tiedä onko sulla lapsia mutt jos on niin todennäköisesti annat heille rahaa ilman että he tekevät mitään, eikö sekin ole väärin?
      Jotta he oppisivat edes jonkinlaista yhteyttä rahan ja työnteon välillä pitäisi sinun patistaa heidät tekemään jotakin hommia.

      Olen itsekkin työllistänyt omia lapsia ja he ovat nyt työnjohtajina muissa firmoissa.

    • Anonyymi

      Sitten vielä maksetaan surkeaa palkkaa sille perheen ulkopuoliselle.

      Jos huomauttaa työpaikan epäkohdista, niin ihmetellen aletaan arvioida työntekijänä. Eihän omassa pesässä voi olla vikaa.

      Nöyrä olla pitää ja suostua kaikkeen.

      • Anonyymi

        Suomessa ei saa antaa palautetta varsinkaan esihenkilölle. Hän saattaa loukkaantua ja pahoittaa mielensä.


    • Anonyymi

      Minä olen vaihtanut työpaikkaa jossa en viihtynyt.

    • Anonyymi

      "Eriarvoisuuden kuilu on valtava."

      Toisilta vaaditaan paljon, jopa liikaa. Toisilta ei vaadita mitään. Huonompi ja laiskempi työntekijä voi saada parempaa liksaa.

      Pomon lellikit, perseennuolijat ja lässyttäjät pärjäävät

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      202
      2774
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      158
      2465
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1152
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      64
      951
    5. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      246
      870
    6. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      869
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      299
      854
    8. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      95
      846
    9. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      738
    10. Onneksi tapasin sut

      Ilman sua olisin jatkanut pään lyömistä seinään eli samanlaisten miesten etsimistä. Tajusin, mikä menee pieleen vasta ku
      Ikävä
      93
      729
    Aihe