Minun kohdallani..

Tuo kertomus sai minut miettimään. Jos nyt osaat katua, se on hyvä. Älä viitsi ajatella tuolla lailla. maailmassa on ihmisiä, jotka sinusta tulevat vielä välittämään. Vaihda elämän tyyliäsi! Jo minä välitän ihmisestä, joka osoittaa tuollaista katumusta, vaikka en sinua tunne. Virheet opettavat. ja sinulla sitä elämänkokemusta varsinkin riittää. taistele elämäsätsi, ja kerro rohkeasti menneisyydestäsi. Tutustu uusiin ihmisiin. Sinulla on oikeus elää. Se jolle elämä on annettu, on lahja. taistele siitä. Voit vielä saada lapsia, jotka ovat kuulema suurin lahja ihmiselle, minkä voi saada. Rakastaminen on kaiken tämän arvoista. ja huom. en ole uskovainen, vaikka purkauduinkin tällaista kirjoittamaan. Myötätunto teki sen.

rela vähän! velan pystyyt hoitaa, syöpästäkin voi parantua, maisemia muuttaa. ei toivo ole vielä menetetty! sä oot vielä nuori ja sulla on paljon koettavaa jäljellä. tosi ikävää et sulle on käynyt noin kuin on ja käytöksesi sen takia ymmärrettävää, mutta ei siihen kannata jäädä. voit aloittaa pienestä ja vaikka opiskella tai mennä töihin ja maksaa velat pikkuhiljaa pois, löytää miehen joka rakastaa ja kunnioittaa ja jota sinä rakastat (se on mahdollista) voit tehdä mitä tahansa, vaikka muuttaa ulkomaille ja väärentää henkilötidot, jolloin pääset eroon myös entisestä maineestasi ja pystyt aloittamaan elämän aivan alusta. aina kannattaa yrittää eikä luovuttaa. kyllä sä siihen pystyt, mä uskon suhun ja niin varman moni muukin!

Sarianne, tuo 7000 euroa on oikeastaan aika pieni summa immeisen elämässä ja se on vain rahaa..

Ihminen on loppujen lopuksi aika sitkasta plaattua, eloonjäämisviettimme on meidän perimässä voimakas, ei me tällä telluksella muuten oisi tallattu näin kauaa..:) ja mikä tärkeintä, s i n ä olet vielä elossa, pahemminkin olisi varmasti voinut käydä..luulisin.
Yritä ajatella elämääsi eteenpäin päivä kerrallaan, äläkä, jos vaan voit ajattele ja sure mennyttä elämääsi; olethan vielä noin nuori, ja sinulla on, jos vain haluat, pitkä ja hyvä elämä edessäsi.
Käyt vain sielä terapiassa ensin ja etkä odota mitään nopeaa ihmeparantumista; paraneminen tapahtuu pikkuhiljaa hoidon jatkuessa, usko vaan.., mutta jokainen päivä on voitto ja vie sinua kohti parempaa tulevaisuutta.
Älä anna periksi ja jo tämäkin, kun sinä aloitit kirjoittamaan tänne elämästäsi, on yksi hyvä askel ja osoittaa että sinulla on elämänhalua ja voimavaroja vielä jäljellä..

Häpeän tunne on annettu ihmiselle suojaksi; ajattele jos et tuntisi ollenkaan häpeää, sinähän et silloin ymmärtäisi tehneesikään mitään väärää ja jatkaisit itsesi tuhoamista, mutta nyt sinä tiedät etteet voi jatkaa samalla kaavalla elämääsi, lisäksi uskon, että sinulla on hyvä ja viisas mummo, olethan hänelle sukua..

Kaikkea hyvää sinulle elämääsi, äläkä sie tyttö lannistu, kyllä sinä pärjäät. Sano terveisiä mummillesi kohta kuuden lapsen mummilta..:)

Elävässä elämässä kun tahtoo itse kukin ryvettyä tavalla tai toisella.
Älä nyt hyvä tyttö syyllistä enää itseäsi.
Pirauta kunnan/kaupungin virastoon ja varaa
aika velkaneuvojalle. Siitä se homma lähtee etenemään. 7000 e on pahanen paperikasa.
Asia kerrallaan eikä yhtään enempää.
Pikku hiljaa kaikki järjestyy. Ei kun eteenpäin
ja kauniita kesäpäiviä!

Aluksi: 7000 euroa on loppujen lopuksi pieni summa, vaikka se nuorena ja rahattomana tuntuukin suurelta. Velkaneuvojilta saa taatusti apua. Veljeni joutui nuorena vaikeuksiin ja hänelle jäi niistä hyvin, hyvin suuret velat, sinun velkasummasi on pikkuraha niihin verrattuna. Hän pääsi kuitenkin johonkin velkajärjestelyyn ja maksoi velkansa pois, vaolla pitkään siinä meni. Nyt hän on viimein päässyt niistä eroon ja hänellä menee jo ihan hyvin. Hän on pärjännyt muilla tavoin elämässään oikein hyvin: on saanut lapsia ja hyviä ystäviä ja on hyväpalkkaisessa työssä koulutukseensa nähden.

Tosi hienoa, että pääset terapiaan. Omakohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että se auttaa, ainakin, jos olet vastaanottavainen sille. Aluksi se voi pahentaakin oloa, mutta se tarkoittaa vain sitä, että käsittelet niitä ahdistusta aiheuttavia asioita. Olen itse käynyt nyt noin 4 kuukautta terapiassa ja vaikutukset alkavat jo tuntua mielialassa. Olen ollut hieman masentunut, mutta se ei ole pääsyy terapiassa käyntiin kuitenkaan, vaan taustalla on muitakin syitä. Mutta auttaa se terapia masennukseenkin, kun löytää aivan uusia voimavaroja itsestään!

Olet tehnyt huonoja asioita, mutta kykenet tuntemaan niistä tuskaa ja häpeää, mikä kertoo, että olet hyvä ihminen. Ei kannata takertua menneeseen, sinulla on oikein hyvä mahdollisuus (ja oikeus!) vielä muuttaa elämäsi suunta. Olet nuori ja sait sen opiskelupaikankin. Mene vaan rohkeasti opiskelemaan, kyllä sinä pärjäät siellä. Terapiassa opettelet pikkuhiljaa luottamaan enemmän itseesi ja mikä tärkeintä, antamaan itsellesi anteeksi. Sun täytyy myös opetella rakastamaan itseäsi. Taudinkin voi voittaa hyvällä elämänasenteella!

Mielestäni et ole vielä menettänyt mitään lopullisesti, sinulla on hyvä mahdollisuus päästä vielä jaloillesi kaikin puolin. Sen onnistuminen on omissa käsissäsi.

Tekstistäni tuli hieman kömpelö, en oikein osaa nyt kirjoittaa ajatuksiani sanoiksi. Halusin vain ilmaista myötätuntoni ja kertoa joitain omia kokemuksiani terapiasta. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja paljon voimia terapian ja kaiken muun suhteen. Muista, ettet ole paha ihminen ja sinulla on täysi oikeus saada kaikki anteeksi ja aloittaa alusta!

Ensinnäkin, kiitos kaikille teille jotka ovat jaksaneet kannustaa ja rohkaista minua.
Tänään on se päivä jolloin menen ensimmäistä kertaa psykiatrille (pitkästä aikaa).
Kun kerroin alussa tästä minun biologisesta äidistäni joka minut hylkäsi, kirjoitanpa asiasta vielä vähän lisää...
Otin äitiini eilen tekstiviestillä yhteyttä, sillä tuskin olisin uskaltanut ja hän puhelimeen kehdannut vastata.
Kerroin viestissä kuinka ikävä minun häntä onkaan ja kuinka häntä silti rakastan vaikka hän teki mitä teki.
Asumme eripaikkakunnilla, ja vastauksen viestiini sain, jossa hän pyysi minua luokseen.
Saisin olla siellä niin kauan kuin tahtoisin ja hän pitäisi minusta huolta. Viesti lämmitti kovasti mieltäni- niin paljon että itkin koko työpäivän, en ehkä onnesta mutta kai siitä ikävästä ja siitä tunteesta että hän minusta sittenkin välittää.
Kysyin sitten kasvattiäitini mielipidettä asiaan, kannattaisiko minun mennä?
Hän vastasi, ettei minun psyykeelläni sinne yksin voisi mennä sillä eihän sitä tiedä mikä näky yms odottaa.
Kasvattiäitini oli saanut vasta pari päivää aiemmin viestin äidiltäni jossa kertoi meidän kaikkien olevan hänelle mennyttä aikaa- kuin haamuja menneistä.
Minä murruin keskustelun jälkeen ihan täysin- ei äitini minusta sittenkään niin välittänytkään, ehkä kuvitelmissaan vain, sillä onhan hän huumeiden orja. Varmaan myös kanssani tekstaillessa oli niiden vaikutuksen alaisena.

En kyennyt tänään työharjoitteluun, aamuni meni itkiessä.Ei ole kivaa herätä aamulla siihen samaan todellisuuteen mihin minä viime yönä nukahdin. Onneksi poikaystävä oli vieressäni ja yritti auttaa edes jollain tavoin.

Nyt pelkään että puhelimeeni tulee viesti äidiltäni. En tiedä ovatko viestit totta vai pelkkää sananhelinää. Miksi hänen piti vielä kaiken tämän keskellä sekoittaa päätäni näin, voi miksi!!
Jos en olisi kasvattiäitini kanssa asioista jutellut, olisin lähtenyt hänen luokseeb samantien.
Mutta nyt en mene. En ole vihainen äidilleni, ainoastaan enemmän masentunut. Kuin hän taas olisi minut hylännyt!
Onneksi työharjoitteluni johtaja ymmärsi tilanteeni, juteltiin eilen pitkän aikaa masennuksesta yms ja hän lupasi että saan jäädä kotiin. Kaipa tämä tästä...

ja toivon sinulle kaikkea hyvää mutta samalla toivon että nyt otat itsesäsi kiinni oikein niskasta ja sanot että se on slut nyt se huono elämä ja uusi elämä alkaa heti. kaikkea hyvää sinulle:) t.rtf-1

En jaksa enää. Minä tahdon ois. Oli se keino mikä hyväbs, teen sen witten tänä yönä,
Kiitos kaikille ja jumalan siunausta teille.

Hyvä kun olet huomannut holmöilysi.Sinulla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet elämässä. Kaikki on vain kiinni sinusta itsestäsi, mieti mihin suuntaan todella haluat elämääsi jatkaa.Etene pienin askelin kohti uutta, älä lannistu pettymyksistä vaan suuntaa kohti uutta parempaa huomista , vain sinä itse voit muuttaa elämäsi.Mielestäni turhe syyttää menneisyyttä, vanhempia yms. Aikuinen ihminen on itse vastuussa päätöksistään ja valinnoistaan, nuoruuden hölmöilyt annetaan anteeksi, kun ne antaa itse anteeksi itselleen.

Sähän olet jo valmiiksi kaivanut haudan itsellesi, veloistasikin selviät kun sinne hyppäät. Tää on auttavin neuvo noiden hyssyttelyjen lomassa mitkä ei tod auta yhään mitään. Olisko pitänyt eka ajatella....?