Huono ystävä?

Anonyymi-ap

Hei Kaikille.

Epäilen jo omaa mielenterveyttäni. Mulla on ystävä jolla on ainakin sanotaan jonkun verran narsistisia piirteitä mm. empatianpuute, kokee olevansa etuoikeutetumpi kuin muut, hyvin itsekeskeinen, manipuloiva. On myös hyviäkin puolia silloin kun niitä haluaa näyttä. Ja vaikka kuinka tyhmältä kuulostaa ja minun sisin on sanonut, että ystävyys ei ole tasapuolinen ja joskus on epämiellyttäviä tilanteita, niin olen halunnut olla hänen ystävä kaikesta huolimatta ja yrittänyt hyväksyä asioita. Unohtaa hänen ilkeitä sanoja. Ymmärtää.
Olemme tunteneet yli 20 vuotta ja hän on lapseni kummi. Minua on vaivannut vastavuoroisuuden puute viimeaikoina. Ennen sitä ei asiaa ollut. Nykyään olen ainoa joka soittaa kuulumiset ja sopii näkemiset ja tulen 40km päähän tapaamaan. Hän yleensä soittaa jos tarvitsee rahaa tai soittaa pikapuheluita päihtyneenä ja en saa mitään selvää "sössötyksestä". No, sen mä ymmärrän että joskus voi käydä niin että elämäntilanteet on erilaisia ymym ja aina ei "nallekarkit" mene tasan.
Noh, puhelumme aikana keräsin rohkeuden ja mainitsin asiasta, että saa "minullekin soitella joskus ja tulla/kutsuu kylään". Ja minun on vielä todella vaikea puhua joistain asioista koska pelkään konflikteja ym mahdollisia juttuja. Hän puhelussa vähän hermostui eikä ymmärtänyt asiaa niin tarkensin, mutta mahdollisimman kiltisti ja asiallisesti koska niinkuin mainitsin niin olen konfliktipelkuri. Hän raivostui täysin, siis ihan älyttömästi ja haukkui minut täysin ja sanoi, että olen itsekäs ja ettei jaksa kuunnella minua. Eli sekunneissa - olin paha ihminen, joka kehtasi sanoa mikä joskus hiertää mieltä. En ole mielestäni ollenkaan itsekäs. Säikähdin asiaa kovasti ja yritin ottaa selvää saatanko olla ymym. En kyllä itseäni tunnista eikä kukaan muukaan. Olen mielestäni enemmänkin alistuvainen ja yliymmärtäväinen muita kohtaan. Jopa kiltti ja arvostan tasa-arvoisuutta. Tuntuu etten ymmärrä enään teinkö väärin kun mainitsin edes asiasta. Sanooko kukaan sellaisista asioista ystävilleen? Teinkö väärin? Olenko sittenkin itsekäs kun sanoin niin?

2

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hei,

      Kuulostaa siltä, että hän elää vaikeita aikoja. Elämässä voi olla vaikeaa, masennusta ja muita ongelmia. Silloin ei riitä jaksaminen yhteydenottoon, vaikka haluaisi. Masennus, uupumus, alkoholin käyttö… kannattaa ymmärtää, eikä kääntää selkää.

      Kysyä mitä oikeasti kuuluu? Voisiko löytää uutta iloa elämään, harrastuksia, matkustelua, ulkomaille muutto? Jotain. Älä syytä itseäsi, vaan ymmärrä, että niiden sanojen takana ei ole kyse sinusta, vaan huonosta olosta. Hän tarvitsee tukea. Auta häntä näkemään elämän ainutlaatuisuus tässä hetkessä, löytämään iloa ja luomaan uutta sisältöä elämään.

      • Anonyymi

        Juuri noin yhdessä vaiheessa ajattelin ja kysyinkin, että mitä hänelle oikeesti kuuluu. Silloinkin tuli tosi outo reagointi häneltä. Hän siis epäili minun tarkoitusperiäni silloin. Ja ihmetteli, että pitäiskö hänellä sitten olla jotain huonosti. Kuulemma moni häneltä yhtäkkiä noin kyselee. Oli todella loukkaavaa silloinkin. Ajattelin kuitenkin että hänellä on mahdollisesti jotain vainoharhaisuutta päihteiden käytöstä ja yritin siinäkin ymmärtää. Tälläisiä tilanteita on ollut paljon niin ei sitä enään tiedä mitä uskaltaa sanoa. En puhunut mitään selänkääntämisestä. Minua vaan alkoi ahdistaa kun aloin epäilemään jo omaa mielenterveyttäni. Ja siksihän kirjoitin jonnekin, jotta voisin purkaa asiaa. Sen tiedän että jos joku masentunut niin ei jaksa pitää yhteyttä. Se on täysin ymmärrettävää. Hän kuitenkin pitää muiden kanssa ihan normaalisti yhteyttä, tosin sellaisten kanssa joilta saa päihteitä tai hyötyä, mutta kuitenkin. Kelasin paljon enemmän joskus kun minulla oli rahaa ja tarjosin ravintoloissa juomia tai ruokia ja monesti suostuin maksaa. Nyt minulla on lapsia ja raha menee niihin enkä käy missään ravintoloissa. Ainoa mitä voin antaa hänelle on tukea ja huomiota. Taisin tulla hänelle hyödyttömäksi. Silti porskuttelin mukana koska välitän ystävästä. Joskus vaan mietin että millä hinnalla sitä oikein teen... Mielenterveyteni hinnalla? En osaa sanoa itsekkään.. Täytyy miettiä. Kiitos näkökulmasta😊


    • Anonyymi

      Minulla on miespuolinen ystävä, ollut jo 3 vuotta Kaikki on mennyr hyvin tähänasti. Nyt olen hänelle vain pelkkä piika joka käyn pitämässä hänen huushollinsa kunnossa. Ja silloin vain käyn kun hän ei ole kotona.Enää hän ei käy luonani ja emme kulje yhdessä kuin kaupassa.Silti hän sanoo, että olemeeme tosi hyviä ystäviä keskenämme.Hänellä on toinenkin ystävä jonka kanssa käy ajelulla , kylässä hänen luonaan. ostaa kukkia ja suklaata..Tämän ystävän kanssa soitellaan ja tekstaillaan , minun kanssa vain silloin kun pitää mennä siivoamaan ja kauppaan.Tunnen tämän hänen ystävänsä joka pitää vain ystävääni pelkkänä kaverina ja seurustelee itse tosi mukavan miehen kanssa. Varo ettei ystävyydelle käy näin kun minulle on käynyt

      • Anonyymi

        Jätä tällainen ns. ystävä. Hän on pelkkä hyväsikäyttäjä


    • Anonyymi

      Tuo ihminen ei ole ystävä ei edes täytä kaveri ominaisuuksia.

      Parasta kun keskittäydyt muihin tuntemiisi ihmisiin tai alat etsiä ystäviä aivan toisenlaisista ihmisistä. Taito erottaa hyväksikäyttäjät ja henkiset piinaajat on täydellisen tarpellinen ominaisuus näinä päivinä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1761
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1626
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1507
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1477
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      50
      1167
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      195
      941
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      830
    Aihe