Kuinka paljon

Mitä tarkoitat tuolla itsekritiikillä?

Totta. Myös vanhempien välinpitämättömyys johtaa moniin jälkeenpäin tuleviin ongelmiin.

Jos on vaikea päästä elämässään eteenpäin niin se on usein niin että on syntynyt heikolla hermosysteemillä . On nähty lapsia jotka ovat eläneet kurjissa oloissa alkoholisti kodissa, hienosti pärjänneet maailmalla sitten on lapsia jotka ovat saaneet olla aina äidin ja isän siipien suojassa eikä ole tarvinnut pelätä mitään , tunteneet että häntä rakastetaan ja kunnioitetaan , mutta nekin lapset saavat kovasti pelkotiloja ja masennuksia koska heillä in heikko hermosysteemi, . Ja autonominen hermosto tuottaa heille paniikki oireita.
Joten ihan riippuu minkä luontoinen lapsi on, toisilla on sitä kestävyyttä, vaikka miten paljon , toisilla ei yhtään. Henkinen paha olo on monella nykyisin ja sitä tietysti etsitään syytä siihen.
Joillakin voi olla vaikeita lapsuuden muistoja ,pettymyksiä, kai niiden muisteleminen jotenkin vaikuttaa negatiivisesti, toisaalta on jokaisella ihmisellä ollut tapahtumia elämässään joita ei voi unohtaa. Mutta jokainen kokee asioita tavallaan.

Anonyymi kirjoitti:

Jos on vaikea päästä elämässään eteenpäin niin se on usein niin että on syntynyt heikolla hermosysteemillä . On nähty lapsia jotka ovat eläneet kurjissa oloissa alkoholisti kodissa, hienosti pärjänneet maailmalla sitten on lapsia jotka ovat saaneet olla aina äidin ja isän siipien suojassa eikä ole tarvinnut pelätä mitään , tunteneet että häntä rakastetaan ja kunnioitetaan , mutta nekin lapset saavat kovasti pelkotiloja ja masennuksia koska heillä in heikko hermosysteemi, . Ja autonominen hermosto tuottaa heille paniikki oireita.
Joten ihan riippuu minkä luontoinen lapsi on, toisilla on sitä kestävyyttä, vaikka miten paljon , toisilla ei yhtään. Henkinen paha olo on monella nykyisin ja sitä tietysti etsitään syytä siihen.
Joillakin voi olla vaikeita lapsuuden muistoja ,pettymyksiä, kai niiden muisteleminen jotenkin vaikuttaa negatiivisesti, toisaalta on jokaisella ihmisellä ollut tapahtumia elämässään joita ei voi unohtaa. Mutta jokainen kokee asioita tavallaan.

Lue lisää

Toi olon etsiminen itsessään sekoittaa pään.

Sepä juuri tuo, kun mitään asioita ei käsitellä.
Kaikki asiat jää lapsen pieneen mieleen, ja aikuisena voi vain ihmetellä mistä tietyt ongelmat kumpuaa.

Itse olin arka lapsena ja en tietenkään välttynyt koulukiusaamiselta. Tuli poissaoloja runsaasti, ja tietysti sai vanhemmilta huonoa palautetta. Muistan myös kun kouluun menin eräänkin kerran, niin opettaja sätti kaikkien kuullen poissaolosta. Ei kotona, eikä koulussa koskaan kukaan kysynyt, mistä nämä poissaolot johtuivat. Ne vain laitettiin niin vanhempien kuin opettajankin puolesta lapsen omaksi syyksi.

Anonyymi kirjoitti:

Sepä juuri tuo, kun mitään asioita ei käsitellä.
Kaikki asiat jää lapsen pieneen mieleen, ja aikuisena voi vain ihmetellä mistä tietyt ongelmat kumpuaa.

Itse olin arka lapsena ja en tietenkään välttynyt koulukiusaamiselta. Tuli poissaoloja runsaasti, ja tietysti sai vanhemmilta huonoa palautetta. Muistan myös kun kouluun menin eräänkin kerran, niin opettaja sätti kaikkien kuullen poissaolosta. Ei kotona, eikä koulussa koskaan kukaan kysynyt, mistä nämä poissaolot johtuivat. Ne vain laitettiin niin vanhempien kuin opettajankin puolesta lapsen omaksi syyksi.

Lue lisää

Itse sä sieltä koulusta pois jäit.

Anonyymi kirjoitti:

Itse sä sieltä koulusta pois jäit.

Ja ihan pakkoko se on tuotakin syyllistää ?
Varmaankin aika monet koulukiusatut lintsaavat koulusta. Kuka tykkäisi olla kiusattavana, et varmaan haluaisi sitä itsekään ?

Noinhan se juuri menee. Aiempi sukupolvi ei ehkä tiedosta tai halua myöntää omaa traumaansa.

Itsekkin kyllä ymmärrän jotenkin, ettei vanhemmat osaa hoitaa asioita oikein, kun hekin ovat oman elämänsä muokkaamia ihmisiä.

Täysin totta! On äärimmäisen kova homma selviytyä ylisukupolvisista traumoista ja tiedostaa, ettei siirrä niitä seuraaville sukupolville. Tästä kun selviytyy, on todellakin miljonääri-olo, minulla ainakin ihmiset ovat elämän tärkein asia.

Anonyymi kirjoitti:

Täysin totta! On äärimmäisen kova homma selviytyä ylisukupolvisista traumoista ja tiedostaa, ettei siirrä niitä seuraaville sukupolville. Tästä kun selviytyy, on todellakin miljonääri-olo, minulla ainakin ihmiset ovat elämän tärkein asia.

Lue lisää

Usein kuitenkin saattaa käydä siten, että yrittää liikaa korvata omille jälkeläisilleen sen, mistä itse jäi paitsi.

Kai se joillain niin onkin.

Kyllä myös useilla on hyviäkin muistoja lapsuudesta, vaikka siellä oli paljon pahaakin. Jälkikäteen voi myöskin tulla kultareunuksia muistoihin sekä sitä, ettei halua vaikkapa muistella mitään pahaa edesmenneistä vanhemmistaan.

Joka ihmisellä on pettymyksiä lapsena ja kukin tulkitsee vanhempiaan omalla tavallaan
Muista ensimmäisen suuren pettymyksen. Viisi vuotiaana , mutta en koskaaan ole edes ajatellut etteikö minulla silti ollut hyvä lapsuus , sitä osasi olla joustava silloin kun tarvittiin sen vaistosi hyvin pienenä itse olin päiväkodissa päivät kun vanhemmat olivat töissä, ja siellä,oli kivaa oli aina kavereit joiden kanssa sai leikkiä etenkin kun olin itse ainut lapsi ja kaipasin sisaruksia. Olin aika omatoiminen jo pienenä enkä halunnut lapsen vahtia jos äidillä oli meno . Joten olin ne tunnit yksin kotona kun äiti oli kokouksissa .
Joten suuressa kokonaisuudessa sentään lapsuuteni ollut hyvä , niissä puitteissa mitä hyvä oli siihen aikaan . Enkä olisi edes loukannut äitiäni kertomalla joitain yksityiskohtia lapsuudestani jolloin en ollut tyytyväinen .

...pannaan nyt vielä semmonen, että mä ihmettelen miks ihmiset nykyään kiinnittää paljon aiempaa enemmän mitä joku toinen tekee, puhuu puhemisessa etc. ja sitte näitä saatetaan kommentoida keskenään ta ns. sivusta, siis jotain pikkujuttuja ja vaikka ei yleensä edes tiedetä kaikkea mistä kyse...? Ei ihmiset ennen ollu tollasia, enkä mä ite en heitä noissa mitään kommenttia ikinä

Monisairas

Anonyymi kirjoitti:

...pannaan nyt vielä semmonen, että mä ihmettelen miks ihmiset nykyään kiinnittää paljon aiempaa enemmän mitä joku toinen tekee, puhuu puhemisessa etc. ja sitte näitä saatetaan kommentoida keskenään ta ns. sivusta, siis jotain pikkujuttuja ja vaikka ei yleensä edes tiedetä kaikkea mistä kyse...? Ei ihmiset ennen ollu tollasia, enkä mä ite en heitä noissa mitään kommenttia ikinä

Monisairas

Lue lisää

Luulisin että uteliaisuus on se tekijä milloin kiinnitetään liikaa huomiot ihmisten yksityis elämään . Ja sitten puhutaan jos olis kuullut jotain

Itse olen seurannut hyvän ystävän perhettä , ja kaksi heidän lapsistaan syyttelee kaikenlaisia juttuja lapsuudesta mitä ovat läpikäyneet . Lasten äiti on saanut niistä syytöksistä stressi syndrooman vaikka me muut jotka tunnemme ja tiedämme asioiden oikean laidan koska asuimme kolmen perheen rivitaloissa. Ja tiedämme että heidän äitinsä on ollut ihan hyvä äiti
Rajat on todella pitänyt kuten esim kotiintulo ajat iltaisin ja muita pikku asioita mitä me muutkin äidit teimme. Joten perheen toiset kaksi lasta eivät ymmärrä miksi nämä kai toista tekevät niin äitiään kohtaan. Joten toisaalta vaikea aina uskoa kun lukee lehdistä näistä ns
Vaikeista lapsista joilla on muka ollut niin kamala lapsuus, että onko ne jutut aina edes tosia vai jonkinlaista huomion hakemista .
Totta on että on maailmassa paljon asioita joissa lapsilla ei ole tilaa edes kotona ei omaa huonetta josta usein myös puhutaan jonkinlaisen kamalana kokemuksena , ennen ei lapsilla ollut pahemmasti omia huoneita , kun itse olin pieni en edes haaveillut sellaisesta .
Joten kohtaloita on niin monenlaisia , ja pienet lapsen tallaavat syliä, isot lapset tallaavat sydäntä,. Se sananlasku pitää paikkansa nykyäänkin .

Jännittäminen johtuu usein epävarmuudesta itseään kohtaan.
Moni miettii, onko riittävän hyvä, tekeekö jonkin asian riittävän hyvin, kelpaako muille ihmisille sellaisena kuin on, myöskin vertailu muihin on ilmeisesti aika yleistä.
Itsetunto vaikuttaa jännittämiseen. Mitä varmempi on itsestään, ja luottaa itseensä, ei tule jännitettyä niin paljoa.
Ja jos tekee virheitä, mitä sitten ? Jokainen niitä tekee joskus elämänsä varrella.

Ja ruikuttaa päälle.
Pelkkää huomiohakuisuutta.

Anonyymi kirjoitti:

Ja ruikuttaa päälle.
Pelkkää huomiohakuisuutta.

On ja ei. Mediassa yks jos toinenkin kertoo esimerkiksi käyttävänsä huumeitä, alkoa, lääkkeitäja ehkä näitä näkee muutenkin, joilla kauhee ahdistus ja sitä sun tätä traumaa mutta olisi hienoa kertoa edes pintapuolisesti mitä elämässä on tapahtunut.

Tällai monin tavoin vammautuneen ja traumatisoituneen sairaan silmissä moni heistä näyttää ja vaikuttaa liian hyvinvoivalta ja sosiaaliselta ollakseen vakavasti traumatisoitunut elikkä ei voi välttyä noiden termien arkipäiväistymiseltä, enkä nyt tarkoita stigmatisaation vähenemistä mikä on ihan hyvä juttu. Ilmiö on kiistatta kasvanut, myös ammattilaisten silmissä https://www.iltalehti.fi/mieli/a/b38905bd-0c0e-4d63-8549-7cd4fdff0b5e
Harmi kun on maksumuurin takana.

Kyllä tässä maassa saatas sotebudjetit kestään, kun niin vaan tehdään ja rahaa lisää mm. teiden ylläpitoon. Ylipäänsä muutenkin, hoitaa pitää todellisia sairauksia ja ongelmia, eikä normaaleita elämäntapahtumia, joista osa on myös ikäviä, niinku vaikka normipotkut töistä tai tavalliset ihmissuhdeongelmat. Eikä homma voi jatkua niin, että ongelma kuin ongelma, niin heti sekakäyttöö yhteiskunnan piikkiin.

Monisairas

Sekin on yksilöllistä, onko ihminen ylipäänsä taipuvainen traumatisoitumaan. Sitä ei tapahdu kaikille.