Heip!
Minua kiinnostaisi tietaa miten tulette puolisoiden perheiden kanssa toimeen? Millaisia kulttuuritormayksia olette kokeneet ja miten niista on selvitty??
Itsellani on ranskalainen mies ja hanen perhettaan kohtaan tunteet vaihtelevat vihasta rakkauteen. Valilla on todella vaikea olla loukkaantumatta, tai ilmaista omia tunteita niin etta ne tulisi selvaksi oikealla tavalla, ja sitten taas valilla menee todella hyvin.
Nyt olemme muuttamassa hyvin lahella mieheni vanhempia ja vahan pelottaa miten tasta selvitaan minimiongelmilla....
Kertokaa kokemuksia puolisoidenne perheista! Onko kulttuurierojen ymmartaminen helppoa ja molemminpuolista, vai taytyyko toisen vaan sopeutua? oletteko loytaneet 'yhteisen kielen' esim. lasten kasvatuksessa yms.
Minua kiinnostaisi tietaa miten tulette puolisoiden perheiden kanssa toimeen? Millaisia kulttuuritormayksia olette kokeneet ja miten niista on selvitty??
Itsellani on ranskalainen mies ja hanen perhettaan kohtaan tunteet vaihtelevat vihasta rakkauteen. Valilla on todella vaikea olla loukkaantumatta, tai ilmaista omia tunteita niin etta ne tulisi selvaksi oikealla tavalla, ja sitten taas valilla menee todella hyvin.
Nyt olemme muuttamassa hyvin lahella mieheni vanhempia ja vahan pelottaa miten tasta selvitaan minimiongelmilla....
Kertokaa kokemuksia puolisoidenne perheista! Onko kulttuurierojen ymmartaminen helppoa ja molemminpuolista, vai taytyyko toisen vaan sopeutua? oletteko loytaneet 'yhteisen kielen' esim. lasten kasvatuksessa yms.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ongelmia appivanhempien kanssa on varmaan kaikilla suurinpiirtein saman verran. Tuskin kulttuurirajoja ylittävä suhde niistä kärsii yhtään normaalia enempää. Kenties vähemmänkin, koska puolison vanhemmat saattavat asua eri maassa.
Itselläni ei ainakaan ole ollut mitään ongelmia tyttöystävän vanhempien kanssa. Meillä kun ei ole yhteistä kieltä, ja he kun sattuvat vielä asumaan tuhansien kilometrien päässä. Ei turhia sanaharkkoja :)
Olen aina pitänyt anoppivitseistä. Edellisen johdosta olen sanonut, että minulla on loistava anoppi: Asuu 8000 kilometrin päässä, eikä puhu sanaakaan suomea, englantiakin vain muutaman sanan. Näin ollen hän ei puutu liikoja perhe-elämäämme...
No, leikki sikseen. Minä en ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka ovat enemmän vanhempinsa kuin puolisonsa tohvelin alla. Ja tätä ei pidä sekoittaa monille muille kulttuureille tyypilliseen perheen- ja suvun merkityksen korostumiseen.
Appiukko oli ystävällisen oloinen mies eläessään ja samaa voi sanoa anopista, kun se täällä nyt on pari päivää ollut ensivisiitillään. Vaimoa hän neuvoo kuten äidit tyttäriään ylensäkin. Vaimo on etevä nyökyttelemään, mikä ei tarikoita, että hän ottaisi elämänohjeista oppia. Hyvä niin.
Sissin aloituksesta tuli vielä mieleeni: Minä en ikimaailmassa asuisi lähellä sen enempää omia, kuin appivanhempianikaan. Minä olen valinnut vaimoni ja ystäväni, mutta sukulaisiaan ei voi valita. Miksi ne sitten olisivat jotenkin eritysiasemassa elämässäni?
Loppuun vielä esimerkki asioihin puuttuvasta anopista: Vaimoni anoppi, eli minun äitini. Vaimo on kieltänyt häntä kyläilemästä meillä, koska hän ei ymmärrä olevansa vieras kylässä. Minä luonnollisestikin tuen tässä asiassa vaimoani, enkä äitiäni. Vaikka hän minulle tärkeä onkin, asioilla on tärkeysjärjestyksensä.
tulee vaimosi nyokyttelytaidosta mieheni mieleen, hankin on erittain taitava siina lajissa vanhempiensa kanssa.
suurimpana erona meilla onkin ehka se etta mina kerron ratkaisuistani vanhemmilleni sen jalkeen kun ne on tehty ja he suhtautuvat niihin 'kaverimaisesti' tukien. Kun taas mieheni vanhemmat ovat meita edella 'auttamassa' paatosten tekemisessa....
pitaa varmaan vaan harjoitella nyokyttelemista ;)
Ei ole ongelmia appivanhempien kanssa, koska asuvat toisella mantereella. Anopin kanssa puhun välillä puhelimessa, mutta siinä ei montaa sanaa vaihdeta. Odotan innolla, että pääsisin heitä tapaamaan. Olisi valaisevaa nähdä mieskin omiensa parissa, oppisin varmasti tuntemaan hänet paremmin.
Oletteko muut päässeet käymään puolisoidenne kotimaissa?
Joo, monta kertaa, todella kiva päästä tapaamaan miehen perhettä ja sukulaisia.
Ottavat aina niin upeesti vastaan, ja ihan eri kuin kävisi suomalaisten appivanhempien luona. (olen ollut aikaisemmin aviossa suomalaisen kanssa).
Heidän kulttuurissa on enemmän sukurakkautta.
En ole yksin kun sinne menen. Onneks vessaan pääsee yksin, hehehehe...
pitävät meitä erossa. en ole koskaan tavannut appivanhempiani, vain puhunut puhelimessa. parhaimmat jutut minusta varmaankin kantautuvat mieheni veljen kautta "oikeisiin" korviin. ja, koska ammattini ei ole heidän mielestään kovinkaan kunniallinen, niitähän riittää!
syy yhteydenpidon vähyyteen on se, että he eivät jostain kumman syystä sulata minua miniäehdokkaanaan ja ovatkin tehneet lähes kaikkensa jotta eroaisimme ja mieheni menisi "parempiin" naimisiin. mieheni kunniaksi laskettakoon se, että hän ei mene kotimaahansa ennenkuin sopu on syntynyt.
Mistä päin maailmaa miehesi on?
Miksi et kelpaisi miniäksi?
Aika outoa jos ei ole sinua nähnyt ja voivat sinusta mielipiteitä sanoa.
niinkuin sanottua, ehkäpä ammatillani on jotakin tekemistä asian kanssa. jotkut ihmiset ovat aika kaavoihinsa kangistuneita (olipas muuten aika pahasti sanottu!). lisäksi mieheni veli varmasti on osaltaan auttanut hieman negatiivissävytteisen mielikuvan muodostamisessa.
mieheni on pohjois-afrikasta, joten vanhempien asenne suomalaisista "tytöistä" istuvat melko tiukassa.
eikä vanhemmat tietenkään niitä mielipiteitä ole sanomassa: teot puhuvat puolestaan!
Ammattisi siis on sama kuin muillakin pohjois-afrikkalaisten kanssa heiluvilla suomiblondeilla: huora. Onko ihme, jos appivanhemmat eivät hyväksy?
niin, parempaan arvaukseen sinä et pysty.