Kaikki on sekaisin

Hei hei hei

Miksi me nukutaan erillään?

Niin onkin. Ollut jo liian pitkään. Olen viimein ymmärtänyt että olen nähnyt elämässä liikaa. Olen pienestä saakka joutunut pärjäämään. Koskaan en ole uskaltanut pyytää apua. Tukeutua. Tuntuu että mun niskat meni nurin jo lapsena. Toiminut terapeuttina. Tuskasena ja yksin mennyt aina,vaikka joku olikin elämässä vuosia. Luonteet oli kun yö ja päivä. Hän sätti ja jätti aina huonona hetkenä kärvistelemään. Raskaudet, vauva aika ,kaikki, oli vaan surua. En ikinä saanut nauttia mistään. Ikuinen syyllisyys vaikka yhteiset päätökset. Hänestä ei ole apua kun se välttämätön enää. Pesi käytännössä kätensä kasvatuksesta. Näin jo vanhempana ihmisenä sitä vaan mietii miksi ja miten tämä meni näin. Olenhan taistelija. Miksi hyydyin näin pahasti. Että vellon tässä tuskassa enkä kykene liikkumaan enää. Kun katson onnellisia perheitä ja pareja tunnen lähinnä häpeää tuskaa ja epäonnistumista.