Uskomus, mikä se sellainen on?

Anonyymi-ap

Uskomus on totena pitämisen tapa. Kun henkilö sanoaa uskovansa voittavansa kultaa olympialaisissa, hän ei vain toivo sitä, vaan on varma voitostaan.

Eri asia on, että yllä todettu asenne saattaa olla hölmö, jollei olympialaisiin osallistuva henkilö todellakin ole valmistautunut kisoihin hyvin.

Ateisti uskoo, ettei jumalia ole olemassa. Tämäkin voi olla hölmöä, koska ateisti ei tiedä jumalista [yleensä] mitään. Hän on kuitenkin vakuuttunut käsityksestään jumalien olemattomuudesta ja siksi hänellä on uskomus, ettei jumalia ole olemassa.

Teisteillä on usein vastakkainen uskomus, jonka mukaan he pitävät jumalaa tai jumalia todellisina.

Agnostikolta puuttuu uskomus jumaliin. Hänellä ei ole myöskään mitään uskomusta jumalien olemassaolon mahdollisuudesta, sillä mahdollisuus ei ole mikään todellisuuden tila. Jos jokin on mahdollista, siihen ei tarvita mitään uskomusta. Sen sijaan mahdottomana pitäminen on uskomus - vertaa vaikka edellä sanottuun olympiakullan voittamiseen. Jos henkilö uskoo, ettei kultamitalin saavuttaminen ole mahdollista, hän myös uskoo, ettei sitä kykene saavuttamaan.

16

257

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Putinin kädet ei liiku 8 minuutin puheen aikana.
      Koomista suurvalta politiikkaa. Menee kaikki usko.
      Jumala ei harhauta.

    • Anonyymi

      Agnostikko on yleesä samassa itse rajaamassaan ja valitsemassaan kuplassa kuin ateistikin, mutta rehellisemmin: tietoisempana tietämättömyydestään.

      • Anonyymi

        Entäs uskovaiset sitten? Uskovat kovasti jumalaansa vaikka kellään ihmisellä ei ole ollut oikeasti mitään todellista tietoa jumalista. Koko juttu perustuu kuvitelmille.

        Ateisti ei usko jumaliin, koska niistä ei ole koskaan ollut mitään todisteita.


      • Anonyymi

        Harha on luulla tietävänsä ja kuka luulee tietävänsä enemmän kuin uskovainen?

        Ihmisen mielikuvitus on rajaton ja kaikenlaista voi kuvitella, mutta se, että jotain voi kuvitella ei tarkoita että se olisi totta.

        Ateisti ei näe mitään syytä uskoa jumaliin, koska niiden olemassaolon puolesta ei ole esittää mitään rationaalista argumenttia. Ateismi on rehellinen johtopäätös, joka perustuu havaintoihin todellisuudesta. Todellisuus on totuuden lopullinen kriteeri.


    • Anonyymi

      Uskomus on uskonnon synonyymi , ihminen luulee .

      • Uskon ja uskonnon välinen yhteys voi olla monimutkainen. Uskomus on laajempi käsite, joka voi viitata mihin tahansa yksittäiseen vakaumukseen tai käsitykseen, kun taas uskonto on järjestelmä, joka sisältää kokonaisuuden uskonnollisia uskomuksia, rituaaleja ja käytäntöjä. Uskonto perustuu usein useisiin uskomuksiin, mutta ei kaikki uskomukset ole uskonnollisia.

        Voimme kuitenkin ajatella, että monille ihmisille uskonnot perustuvat vahvasti tietyille uskomuksille. Esimerkiksi monoteistiset uskonnot, kuten kristinusko, islam ja juutalaisuus, perustuvat uskoon yhteen Jumalaan. Toisaalta uskomukset voivat ulottua myös arkisempiin ja maallisempiin asioihin, kuten esimerkiksi uskomukseen, että ystävällisyys palaa sinulle takaisin hyvänä karmina.

        Mitä ajattelet tästä erosta?


      • Anonyymi
        VarmaTieto kirjoitti:

        Uskon ja uskonnon välinen yhteys voi olla monimutkainen. Uskomus on laajempi käsite, joka voi viitata mihin tahansa yksittäiseen vakaumukseen tai käsitykseen, kun taas uskonto on järjestelmä, joka sisältää kokonaisuuden uskonnollisia uskomuksia, rituaaleja ja käytäntöjä. Uskonto perustuu usein useisiin uskomuksiin, mutta ei kaikki uskomukset ole uskonnollisia.

        Voimme kuitenkin ajatella, että monille ihmisille uskonnot perustuvat vahvasti tietyille uskomuksille. Esimerkiksi monoteistiset uskonnot, kuten kristinusko, islam ja juutalaisuus, perustuvat uskoon yhteen Jumalaan. Toisaalta uskomukset voivat ulottua myös arkisempiin ja maallisempiin asioihin, kuten esimerkiksi uskomukseen, että ystävällisyys palaa sinulle takaisin hyvänä karmina.

        Mitä ajattelet tästä erosta?

        Tekoäly meni ehkä asian vierestä, mikä on sille yleistä.

        Uskomuksia on ihmisellä monia, ja niitä on ateisteilla niin kuin uskonnollisillakin ihmisillä. Ero ateistien ja teistien uskomuksissa on niiden laadussa. Yleistäen totean ateistien uskomusten perustuvan rationaaliseen päättelyyn ja niiden taustalla olevan tieteellinen maailmankuva. Uskonnollisen ajattelun taustalla taas on usein jokin dogmaatiinen järjestelmä [oppi], joka määrää sen, kuinka tietyssä uskonnossa kuuluu uskomuksia muodostaa ja ylläpitää.

        Molemmilla on siten uskomuksia, mutta ateistinen ajattelu ja siihen liittyvät uskomukset eivät ole dogmaattisia niin kuin uskonnolliseen ajatteluun perustavanlaatuisesti kuuluu.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tekoäly meni ehkä asian vierestä, mikä on sille yleistä.

        Uskomuksia on ihmisellä monia, ja niitä on ateisteilla niin kuin uskonnollisillakin ihmisillä. Ero ateistien ja teistien uskomuksissa on niiden laadussa. Yleistäen totean ateistien uskomusten perustuvan rationaaliseen päättelyyn ja niiden taustalla olevan tieteellinen maailmankuva. Uskonnollisen ajattelun taustalla taas on usein jokin dogmaatiinen järjestelmä [oppi], joka määrää sen, kuinka tietyssä uskonnossa kuuluu uskomuksia muodostaa ja ylläpitää.

        Molemmilla on siten uskomuksia, mutta ateistinen ajattelu ja siihen liittyvät uskomukset eivät ole dogmaattisia niin kuin uskonnolliseen ajatteluun perustavanlaatuisesti kuuluu.

        Olet oikeassa. Olen huomannut että kuinka kysyt on tärkeää jos haluat vastauksen jossa painotetaan halumiasi seikkoja.


    • Anonyymi

      Ateistit eivät näe todisteita vaikka muut näkevät.
      Miten hitossa esim sikiö kohdussa saa ravintoa
      äidin istukasta ja napanuoran välityksellä

      Ei kai siinä ole kuin evoluutio kaiken takana.
      Miten perhosen toukka

      Se kuoriutuu vasta kun on kehittynyt

      Lentämään

      Taas evoluutio ei alkuperäinen juttu

      • Anonyymi

        Ei uskovilla ole mitään todisteita. Heillä kuvitelmia.
        Jos uskolle olisi todisteet se muutuisi tiedoksi. Mutta uskonnollinen usko on pelkäästään uskoa siihen, minkä toivotaan olevan totta, vaikka sitä ei tue yksikään fakta.


    • Anonyymi

      Ateisti uskoo keijukaisiin onko se uskomus vai totta

    • Anonyymi

      Ateisti ei näe syytä uskoa mihinkään jumalista, koska niiden olemassaoloa ei puolla mikään rationaalinen argumentti.

      Miksi Jeesus-harha päässäsi estää sinua ymmärtämästä tätä yksinkertaissta määritelmää?

      Jumalista ei KUKAAN TIEDÄ MITÄÄN. Uskonnollisista uskomuksista voi tietää jotain, mutta jumalista ei kukaan TIEDÄ yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Uskomus ei tarvitse mitään järjestelmää, eikä rituaaleja.
      Esim. "Tikapuiden alta kulkeminen, aiheuttaa huonoa onnea" on uskomus.

      • Anonyymi

        Myös "tikapuiden alta kulkeminen on vaarallista" on uskomus. Ja se on varsin rationaalinen.


    • Anonyymi

      Uskon, ettei uskovaisilla ole kovin paljon älyä.

    • Anonyymi

      aku ankka ja jumala on samalla viivalla

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe